Kiekkokausi sai omalta kohdaltani loistavan piristyksen, kun hetken mielijohde vei illansuussa Hippoksen jäähalliin ja B-juniorien SM-sarjan avausfinaaliin.
Ottelu oli aivan loistavaa juniorikiekkoa. Tilanteet aaltoilivat, taklauksia jaettiin ja mikä parasta, yleisömäärä oli peräti 1812.
Vierasjoukkue TPS siirtyi johtoon ottelun seitsemännellä minuutilla Niko Kluuskerin ylivoimamaalilla. Viivalta lähteneeseen tarkkaan rannelaukaukseen syötön antoi Lassi Kokkala. JYPin jäähyily kostautui toistamiseen, kun Kluuskerin syötöstä Joonas Järvinen laukoi komeasti viivalta kiekon verkkoon.
TPS puolustajan epäonnistunut purku johti JYPin kavennukseen vain puolitoista minuuttia 0-2 maalista. B-pisteen kaarelta lähteneen rannelaukauksen lähetti Juuso Mörsky.
Toisessa erässä TPS siirtyi jo kahden maalin johtoon Sami Savolaisen reboundmaalilla. Syöttäjänä vieraiden paras kenttäpelaaja Lassi Kokkala. Kolmannessa erässä pääosan varasti TPS-maalivahti Tommi Virtanen. JYP painoi päälle ja Virtanen torjui kaiken mahdollisen kiekkosateessa. Ajassa 53:35 Virtasen oli pakko antautua Pekka Jormakan läpiajon edessä. JYP sai maalista lisää virtaa a painostus palkittiin kaksi ja puoli minuuttia ennen erän loppua. Joonas Nättisen aloitusvoitosta Santeri Palsola pääsi vetämään vastakiekkoon hirvittävän pommin ylänurkkaan. Samainen laukaus räjäytti hallin.
Jatkoajalla TPS otti kolme jäähyä neljään minuuttiin ja kun kolmas jäähy oli loppumassa, Pekka Jormakka esitti ottelun komeimman yksilösuorituksen naruttamalla vetoa blokanneen puolustajan valelaukauksella jäihin ja nostamalla kiekon aivan maalin ylänurkkaan. Ennen ratkaisua Virtanen oli venynyt kolme kertaa maagisesti kiekon eteen.
Mainitsemisen arvoinen pelaaja on TPS:n Mikko Laine, joka muistuttaa elityyliltään erehdyttävästi Matti Ahoa.
Valitettavasti päätuomari Jukka Pelkonen ei ollut finaalin arvoinen. Selkeitä estämisiä ja koukkuja jäi viheltämättä ja muutamaan otteeseen, varsinkin vierasjoukkueen pelaaja, lähetettiin jäähyaitioon käsittämättömin perustein. Muun muassa Kokkalan rusikointi maaliverkkoihin jäi huomioimatta. Kokkalalta jäi rikkeen vuoksi viimeiset viisi minuuttia ensimmäisestä erästä pelaamatta.
Hyvä peli. Hyvä tapahtuma.
Ottelun tilastot:
http://80.248.243.180/07_kausi/rt_event_frame_GAMEID=18068_LANG=FI_TYPE=8.html
Toinen finaali pelataan huomenna Impivaarassa. Mestariksi pääsee kahdella voitolla. Suosittelen vilpittömästi kaikkia vähänkin jääkiekosta kiinnostuneita turkulaisia raahautuvan paikalle. Lupaan ainakin, että jäällä nähdään yritystä. Sitä kun ei Viljasiilossa ole nähty vuosiin.