Avoin kiitos Hjallikselle

  • 28 022
  • 72

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mikä Jokereissa on muuttunut? No, nyt ei enää mikään, mutta muuttui viime kaudella. Se on Hjallis, meidän isä Aurinko. Hjallis itsekin on muuttunut 15 vuoden aikana, mutta aina kun Hjallis keskittyy Jokereihin täysillä, homma toimii. Todella. Kyllä se toimi Virmasenkin kanssa aivan kohtuullisesti. Tunnustettakoon, että paremmin kuin itse joskus annoin malttamattomana ja omalta seuraltani kaiken haluavana ymmärtää. Mutta Hjallis on aivan eri maata. Täysin.

Kun Hjallis osti Jokerit 1990-luvun alussa, seura nousi rakettimaisesti Suomen ja Euroopan huipulle. Ja ne jotka väittävät, että se oli vain tsäkää, Hjallis vaan sattui olemaan oikeaan aikaan oikeassa seurassa kun Selänne, Ströba, Wade ja kumppanit tekivät läpimurtoa, ovat oikeassa. Osittain. Hjalliksella on läpi elämänsä ollut mielenkiintoinen mahdollisuus olla oikeaan aikaan oikeassa seurassa.

Hjalliksen bisnekset paisuivat yli Jokerien ja Jokerit sai niistä maksaa. 1990-luvun loppu ja 2000-luvun alkua Hjallikselta meni halli- ja futisbisneksiin. Paljon paloi rahaa, mutta kyllä sitä myös tuli. Silti Hjalliksen aika ei enää riittänyt Jokereille. Hän teki päätöksiä pitkin Saksaa Jokerien asioista – pelaajista ja valmentajista - vaikka Hjallis oli jos ei nyt koko Suomesta, niin ainakin Jokereista aivan ulkona. Johtaa piti silti.

Hjalliksen Jokerit, osa II

Viime kaudella Hjallis vihdoin palasi Jokereihin. Enää hänen aikaansa eivät vieneet FC Jokerit, Finnair Stadion tai Hampurin jättihalli. Ne bisnekset oli joko kuopattu (FC) tai siirtyneet Hjallikselta muihin käsiin ja nyt oli jälleen Jokerien vuoro. Viitisen vuotta sitten kirjoitin: sinä päivänä kun tämä tapahtuu, syntyy tulosta ja Jokerit palaa todelliselle huipulle Euroopassa.

Nyt se on tapahtumassa.

Ei Hjallista tosin voi syyttää harharetkestä, vaikka Jokerit maksoikin paljon siitä, että isäntä oli kiinni muissa töissä. Tuolta ajalta jäi suomalaisen urheilun valtavat saavutukset eli Finnair Stadion ja Hartwall-Areena. Kuka panee paremmaksi edes seuraavan 50 vuoden aikana?

Hjallista saamme kiittää Markkasesta. Tai pikemminkin Hartwallia. Tai pikemminkin Scottish & Newcastle kosernia, joka Hartwallin nykyään omistaa. SM-liigan ennakkoon ylivoimaisesti parhaan maalivahti Markkasen tulon Jokereihin mahdollisti se, että bisnekset Hartwallin kanssa onnistuivat erinomaisesti. Tehtiin jättisopimus, jonka hedelmiä Markkanen on. Ja samalla konserni ja Hjallis velattomia muutamassa vuodessa, jos niin haluavat.

Ja taas Hjallis osui oikeaan aikaan. Vuoden päästä alkaa Euroopassa jääkiekon champsit vähän samaan tapaan kuin futiksessa on Champions League. Nyt pitää olla rahaa, jotta pääsee ensin finaaliin Suomessa ja sitten Euroopan jääkiekon tasolla isoihin rahoihin Euroopan mestarien liigassa. Ja Hjallisella on nyt rahaa.

Kaikkea ei saa rahallakaan, ei edes Teemu Selännettä päättämään uraansa Jokereissa. Mutta sekin on mahdollista. Ei tosin rahalla, ei millään rahalla, sillä rahasta Selänne ei pelaa Jokereissa. Ei tarvitse. Mutta edelleen Selänne pohtii ensi kauden ratkaisuaan. Vaihtoehtoja on kolme: Anaheim, lopettaminen - ja Jokerit. Nyt Hjallis pystyy neuvottelemaan Markkasen kanssa ja pystyy neuvottelemaan Ossi Väänäsen kanssa, joka on tällä hetkellä Jokerien ykköskandidaatti uusissa hankinnoissa. Jokerien talous on siinä kunnossa, että seura voi tosissaan pohtia isompiensa haastamista. Ensin alkuun Kärppien, joka meni taitavasti hoidettuna muutama vuosi sitten ohi, sitten muiden eurooppalaisten suurseurojen.

Ikuinen naissankari, mutta viisaampi kiekkojohtaja

Hjallis on myös viisastunut. Hyvä niin, onhan 50 jo tullut täyteen. Ja nyt en kirjoita naisasioista, sillä niissä Hjallis on varmasti ikuisesti se sama pikkupoika, joka näkee uuden auton ja sehän on saatava... Puhun jääkiekosta. Siinä Hjallis on viisastunut ikääntyessään. Päinvastoin kuin naisille, Hjallis osaa sanoa pelaajille ei.

Shedden ja Virmanen yrittivät kuluneen kesän aikana eri tavoin saada Jere Karalahden Jokereihin. Ei siinä ole mitään tuomittavaa, sillä sekä Shedden että Masa ajattelivat Jeren potentiaalia, SM-liigan tasoa ja hyvien pelaajien saamista Suomeen. Ajatteli miten tahansa, Karalahti olisi huippuvärväys. Varsinkin kun Shedden oli varma siitä, että hänen luistelukoulussaan Jere pelaisi jo keväällä maajoukkueessa.

Hjallis näki kuitenkin pitemmälle. Kun kaikki oli muuten valmista, Karalahti soitti Hjallikselle ja kysyi, mitä olet ihan oikeasti mieltä, jos tulen Jokereihin. Hjallis totesi, että olet erinomainen pelaaja, sellainen joka me haluttaisiin. Mutta mukanasi tulee niin paljon paskaa, että mä en sua Jokereihin ota. Pian Jeren agentti soitti Junnolle ja kertoi, että Karalahti haluaa Ouluun ja Kärppiin.

Hjallis on ollut julkinen eläin 25 vuotta, jonka tekemisiä on suurennuslasilla seurattu ja josta on kirjoitettu kilometritolkulla paskaa lehdissä. Jokereissa pelatessaan Karalahti olisi kaikkien lööpinmetsästäjien maalitaulu yötä päivää. Joka ikinen minuutti. Kuinka kauan Jere sitä kestäisi ja osaisi vastustaa ”urheilutoimittajien” lupauksia Kämpin saunasta ja rajoittamattomasta laskusta, jos me saadaan siitä juttu? Hjallis tiesi hyvin, että tämä ei voisi johtaa kuin katastrofiin ja hylkäsi Sheddenin ja Virmasen hellimän hankkeen Jerestä Jokereissa.

Tuohon ei olisi Hjallis pystynyt vielä 15 vuotta sitten. Tai 10 vuotta sitten. Olisiko pystynyt vastustamaan naapurileirin kyykyttämistä ja taloudellisia pikavoittoja edes viisi vuotta sitten? Tai kolme vuotta sitten? Tuskin.

Kiitos sinulle Hjallis siitä, että Jokerit tavoittelee ensi kaudella Suomen mestaruutta. Ja erinomaisella joukkueella.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Propaganda jauhaa kuin Pravda ikään. Asiaa!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Heh, heh!
Onko Lapinlahti sulkenut ovensa jo lopullisesti?
 

mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
Ehdottomasti cobolin pitäisi kirjoittaa kolumneja Jatkoaikaan ;) Ylivoimaisesti paras maalivahti kautta aikojen olisi ollut oikea luonnehdinta, se oli ainoa pieni kauneusvirhe muuten niin upeassa kirjoituksessa.

Todellakin tällä hetkellä pitää huomioida myös Mestareiden liigan vaikutus tulevaisuuteen, siellä se raha tulee olemaan. Mutta heräsikö Hjallis liian myöhään? Muuallahan nämä asiat ovat olleet visioissa ja tulevaisuuden suunnitelmissa mukana kauan. ECC ja Nordic Trophy hyvinä esimerkkeinä.

Lisäksi emämunaus saattoi olla Sheddenin tuplapesti, joka pakostakin tuo uhkakuvia Jokereiden kauden ylle, entäs jos rahkeet eivät riitä kahteen joukkueeseen ja niissä kummassakin huippusuoritukseen?

ps. Cobolilla iski huoli kun valovoimaisemmat tiimit kuten Kärpät ja IFK vievät otsikot ja parrasvalot?=)
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
ps. Cobolilla iski huoli kun valovoimaisemmat tiimit kuten Kärpät ja IFK vievät otsikot ja parrasvalot?=)

Kärpät on valovoimainen SM-liigassa ja hyvin esillä mediassa. On hyvin mahdollista, että ykkössija menee Kärpille (menestys, Karalahti yms). Jokerit on vähintään kakkonen (Shedden, Markkanen, Hjallis, menestys). HIFK:lla ei ole ennakkoon mitään valovoimaa, koska brändin näköisiä stadilaispelaajia joukkueessa ei ole ja valmentajakin vannoo Raamatun ja puolustuksen varaan.
 

seawolf2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,FC TPS,Tuto,Tuto-98
Ennustaja,hjalliksen löyly kaveri vai jaffa tölkin talon mies?

Onneksi yhtään sarja pistettä ei ole jaettu vielä puhumattakaan mestaruuksista.Tuon toteutumiseen haluaisi jokainen narri fani uskoa.
Tulevaisuus kertoo miten miehen käy.
Mutta siitä ei päästä mihinkään kuka on suomen rumin mies,eikä se ole jaffa tölkin talon mies.....
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Hieman tulee tuosta cobolin tekstistä mieleen vuosi 1997.Kaikki piti silloin olla valmiina Narrien menestykselle ja mitään takarajaa ei ollut.Rahaa oli silloinkin ja parhaat ostettiin mutta lopputulos on historiaa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lisäksi emämunaus saattoi olla Sheddenin tuplapesti, joka pakostakin tuo uhkakuvia Jokereiden kauden ylle, entäs jos rahkeet eivät riitä kahteen joukkueeseen ja niissä kummassakin huippusuoritukseen?
Päinvastoin, se voidaan laskea pieneksi miinukseksi, että palkkasi valmentajan suurella rahalla, kun halusi taas kerran kyykyttää rakasta naapuria. Mutta tästäkin virheestä otti herra opiksi, ja nyt maksattaa jääkiekkoliitolla sitä suurta kustannuserää 50% teholla.

Ja tuplapesti on pelkkää sananhelinää, koska J. Jalosella on aikaa ihan riittävästi hoidella maajoukkueasioita, ei se sota toista johtajaa kaipaa.
 

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onneksi yhtään sarja pistettä ei ole jaettu vielä puhumattakaan mestaruuksista.Tuon toteutumiseen haluaisi jokainen narri fani uskoa.
Tulevaisuus kertoo miten miehen käy.
Mutta siitä ei päästä mihinkään kuka on suomen rumin mies,eikä se ole jaffa tölkin talon mies.....


Oletko koskaan kuullut käsitteistä erisnimi ja yhdyssana?
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Jos Hjallis tähän malliin on valmis "panostamaan" (=pumppaamaan rahaa) Jokereihin, voi jopa vanha totuus "niin kauan kuin Virmanen häärää Jokereissa, liiga pysyy tasaisena" kumoutua. Ellei sitten Junno ja puoli Suomea lähde kilpavarusteluun. Yhdellä pakkihankinnalla, varsinkin, jos se on tasoa Väänänen, Jokereiden ei pitäisi hävitä yhtään peliä ensi kaudella.
 

mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
Jos Hjallis tähän malliin on valmis "panostamaan" (=pumppaamaan rahaa) Jokereihin, voi jopa vanha totuus "niin kauan kuin Virmanen häärää Jokereissa, liiga pysyy tasaisena" kumoutua. Ellei sitten Junno ja puoli Suomea lähde kilpavarusteluun. Yhdellä pakkihankinnalla, varsinkin, jos se on tasoa Väänänen, Jokereiden ei pitäisi hävitä yhtään peliä ensi kaudella.

Kunnes Markkanen, Väänänen, Leino ja Rita lähtevät rapakon taaksen päivää ennen liigan alkua ;)
 

Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Copol-sedältä asiallinen ja nostattava kirjoitus. Kiitos

Hjallis on paljon muutakin kuin urheilumoguli ja urheilubisneksen suunnannäyttäjä. Kuuluuhan kaverin "talliin" mm. mailman paras rallikuski, taitoluistelija jne.Tietysti jokerifanina voin yhtyä Copolin kiitoksiin ja todeta, että Jokerit ei olisi sm-liigan huippujoukkue ilman Harkimoa. Nuorena 90-luvun alussa kuulin monelta hifk-fanilta katkeraa tilitystä Hjalliksesta ja sen rahoista. Vieläkin kuuluu välillä katsomosta "hjalliksen huorat-huutoja".

Hjallis on myös tavattoman mielenkiintoinen persoona jota moni kadehtii, vihaa ja kunnioittaa. Vaikka miehellä on neljä leukaa, niin hän vetää puoleensa kauniita (ja älykkäitä) naisia kuin paska kärpäsiä. Huippupurjehtijan itsevarmuus näkyy riskien otossa niin bisneksessä kuin yksityiselämässään.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Onko kukaan koskaan kertonut että nussit pilkkua?

Onko seawolf sun kaveri vai? Tuollaista teinix-tyylistä kirjoitustapaa ei todellakaan toivo näkevänsä Jatkoajassa ja sen takia siitä pitääkin tylyttää.

Edit: eikä tarvitse katsoakaan, moderaattoreiden mono heilahti.
 
Viimeksi muokattu:

Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Onko seawolf sun kaveri vai? Tuollaista teinix-tyylistä kirjoitustapaa ei todellakaan toivo näkevänsä Jatkoajassa ja sen takia siitä pitääkin tylyttää.

Edit: eikä tarvitse katsoakaan, moderaattoreiden mono heilahti.

Ei ole kaveri ei, mutta väliäkö sillä oikeinkirjoituksella on,jos pointti tulee selville.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Todellakin tällä hetkellä pitää huomioida myös Mestareiden liigan vaikutus tulevaisuuteen, siellä se raha tulee olemaan. Mutta heräsikö Hjallis liian myöhään?
Hjallis on Euroopan liigan Isä, Äiti ja Pyhä Henki. Euroopan liigasta on nähty Jokereissa unia 90-luvun alusta alkaen ja kaikenlaista on yritetty. Ei ole onnistunut, mutta se kuuluu yrittämiseen. Nyt se sitten tulee - Euroopan HL ja siellä ollaan jumalauta mukana. Kärppien nousu isojen joukkoon on pelkästään iso plussa tälle hankkeelle. Tiedän sen, ettei Hjallista vituta pätkääkään kun "Pohjoisen Poika" eli Junno puhuu lämmöllä Euroopan liigasta. Nyt meillä on viimein tilanne, jossa on rahoitus ja suurseurojen kiinnostus - EHL käyntiin perkele.

Iso lätsän nosto Hjalmarille, ilman kaikkien rakastamaa Hjallista voisi suosikkiseurallani pyyhkiä hitusen huonommin. Siitä siis kiitokset.

nimim. Jokerit-Berlin Ice Tigers kiinnostaa vähintään saman verran kuin Jokerit-liigajengi XXXXX (pl. Hifk ja varauksin Kärpät)

Aimo loi Jokerit, siinä sivussa taivaan ja maan. Ja kun tämä kaikki oli tehty ja homma ns. valmis oli seurauksena melkeinpä tuho. Kun kaikki on tehty, niin eikun tuhomaan ja uudelleen rakentamaan. Sitten tuli Hjallis, joka pelasti Jokerit, ja siinä sivussa taivaan ja maan. Sitten tuli Otto ja Teemu, jotka toivat menestyksen ja Wade pysyvyyden.

Ainoa kysymysmerkki koko tarinassa on Matti, koko tarinan todellinen Jokeri ja autokauppiaiden kruunaamaton kunkku.
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Cobolilta hyvä kirjoitus, vaikka se tuntuu aiheuttavan hilpeyttä monien mielessä.
Tosin näistäkin kavereista monelta valuis tahnat punttiin jos saisivat seuraansa Hjalliksen ja hänen rahansa. Hjallis on tehnyt kuitenkin jääkiekolle Suomessa enemmän hyviä asioita kuin moni tahtoo myöntää.

Kyllähän se aiheuttaa kateutta että seura vuodesta toiseen pystyy kasaamaan jengin jolta voi mestaruutta odottaa.
Vaikka noita mestaruuksia ei ole ovista ja ikkunoista tullutkaan, niin silti joka vuosi se on realistinen tavoite. Ja aina on jalkeilla mielenkiintoinen ja keskustelua herättävä joukkue.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hieman tulee tuosta cobolin tekstistä mieleen vuosi 1997.Kaikki piti silloin olla valmiina Narrien menestykselle ja mitään takarajaa ei ollut.Rahaa oli silloinkin ja parhaat ostettiin mutta lopputulos on historiaa.

No näinkin, toki. Se mitä ajan takaa on kuitenkin aivan muuta. Se on Jokerien identiteetti tähän aikaan istutettuna. Aimo loi sen aikanaan ja sehän oli pienten kaverien taitavia syöttöjä ja komeita maaleja sekä otsikoita maksetuista ja maksamattomista palkoista ja maajoukkuepelaajien tulosta seuraan ja ja ulos seurasta. Hjalliksen ensimmäinen tuleminen 1990-luvun alussa toi paljon hyvää, mutta kyllä homma karkasi välillä lapasesta. Jokerien joukkueelle vaikeaa aikaa oli ensimmäiset vuodet uudessa hallissa, jolloin seura vaelsi muutaman kauden oikeastaan kokonaan vailla identiteettia. Hjallis oli toimillaan potkinut fanit ulos Jokereista ja homma oli muutenkin tunnelman suhteen täysin kuollutta. Näitä virheitä korjattiin pitkään.

Nyt kun Hjallis vapautui (jo viime kaudella) muista megaluokan sitoumuksistaan ja pääsi keskittymään Jokereihin, voidaan tavallaan puhua Hjalliksen toisesta tulemisesta. Toki hän johti Jokereita väliaikanakin, mutta etänä ja usein puhelimitse ja vailla todellista tuntumaa seuraan ja SM-liigaan.

Samalla Hjalliksen onnistuminen bisneksissä on voimistanut Jokerien identiteettiä. Nyt Jokereita ei enää kasata katsomalla pistepörssiä edelliseltä kaudelta ja pohdita sitten jälkikäteen, mitä on tullut kasattua. Nyt Hjallis kuuntelee aivan eri tavalla jääkiekon taustaryhmäänsä (johon kuuluu mm. muutama entinen pelaaja ja yksi johtava pelaaja-agentti). Hänellä on varaa kuunnella, koska hänellä on varaa maksaa ja palkata Jokereihin ne pelaajat, joihin päädytään. Ja samalla Hjallis ei enää tarvitse hetken huumaa tyyliin Karalahti, vaan hän on valmis pestaamaan Jokereihin Jokerien näköisiä pelaajia kuten Ossi Väänänen.

Tämä on yhtä iso ja merkittävä muutos Jokereissa kuin oli Jokerien fanien uusi nousu 2000-luvun alussa SM-liigan suurimmaksi ja näkyvimmäksi faniryhmäksi.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Cobol

Hyvä kirjoitus ottaen huomioon että vajaa vuosi sitten olit valmis kuoppaamaan Hjalliksen ja Masan! Mutta oikeassa olet. Jokerit on nykyään sellainen mitä HIFK oli 70- ja 80-luvulla. Silloin otettiin kenet haluttiin ja olimme menestyneimpiä kuin nykyään, urheilulliselta kantilta katsottuna. Rahalla ei tietenkään ollut niin suurta merkitystä jääkiekossa kuin nykyään, joten ihan vertauskelvollista ei ole HIFK 2007 ja HIFK 1977. Niihin aikoihin meillä oli myös mielestäni "brändi". Iso, paha ja ruma HIFK jollaista ei luonnollisesti nykysäännöillä liigassamme voi ollakaan.

Yhtäkaikki toivoisin että HIFK;n suhteen myös tapahtuisi muutoksia. Jonkun verran on jo tapahtunut mm. uusi hallitus, mutta niin kauan kuin viiksivallu on toimarina emme etene toivottua vauhtia muutosten maailmassa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös