Autoiluketju

  • 3 186 347
  • 18 515
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kun vielä maalissa pelasin, niin aikanaan meni heittämällä veskan + pelaajankamat 1999 Nissan Micran sisään takaosastolle. Ja mahtui vielä molemmat äijät kyytiin. Tuskin tästä oli apua, halusin vain kertoa.

Nuorena olin junnujoukkueessa hetken valmennuksessa mukana. Tuolloin ajeltiin kokoontumispaikalta hallille. Minulla oli Kadett B sedan. Takakonttiin meni viisi 12 vuotiaan pelaajan varustekassia, mailat ja oma mailani sekä luistimet kasan päällimmäiseksi.

Ennen asiat olivat paremmin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Juu, vaimon suvulla on pari kesämökkiä joilla käydään (toisella selkeästi useammin kuin toisella) ja meidän puolelta yksi, joka on vähän pidemmällä, eli Etelä-Savossa. Aika nopeasti tulisi sanomista, jos noihin alkaisi kylvää syöttötuoleja, sänkyjä ja rattaita, plus että en ihan hiffaa mitä järkeä olisi ostaa useampia lastentarvikkeita eri paikkoihin kun ajatus on että nuo kulkevat iisisti mukana auton takapaksissa.
Mökkireissusta päättelin itse sen todennäköisimmän eli että on yksi mökki, jossa käytte sen 4/5 viikonlopuista.

Toinen juttu on tosiaan se, että on mielestäni aika tökeröä tulla heittelemään toisten elämäntilanteista jotain meemi-läppiä jos oma ajattelumaailma tai elämäntilanne ei taivu siihen, että ymmärtäisi erilaisia tarpeita. Täällä on kuitenkin ihan hyvin perusteltu tilatarpeita ja sitä, miksi kalliit sähköautot eivät välttämättä niitä vastaa. Miksi tällainen "ysärillä mentiin fordkaalla mökille koko kuusihenkinen perhe ja koirat" -tarinointi olisi yhtään sen vähemmän naurettavaa kuin nämä "kusematta lappiin" -heitot?
No, tämä menee nyt hiukan turhan dramaattiseksi - kyllä minä jonkin verran ymmärrän itsekin pikkulapsiarkea eläneenä ja monenmoista elämässäni kokeneena erilaisia tarpeita. En nyt ehkä ihan jokaista, mutta yritän toki.

Tuo meemi-viittaus lähti oikeastaan siitä, että sulla on varsin ehdottomia mielipiteitä, mitä autoiluun tulee. Siinä ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista, mutta tapaat toisinaan julistaa näkemyksiäsi sen verran ylhäältä päin, mm. erilaisia sähköavustinia kohtaan sekä tätä tilantarvetta ja sähköautojen paskuutta siltä osin, että kun satuin viestisi kohdalle, mua ihan vilpittömästi huvitti. Et sinä, lapsesi tai perheesi, vaan viestisi tässä kontekstissa. "Ei pysty, koska ei voi ajaa kusematta lappiin" tai "ei pysty, koska ei mahdu syöttötuoli, matkasänky ja mitä näitä nyt oli". On myös hyvin mahdollista, että olen vain enempi vähempi sekaisin, mutta huvitti anyways.

Kuten tuossa aiemmin totesin, multa ei lopulta ole millään tapaa pois se, jos joku toinen hommaa isomman auton itselleen tilantarpeen vuoksi tai vaikka vain mulkkunsa kompensaatioksi. Jälkimmäinen yleisenä kommenttina, en väitä, että sinun niin tekevän. Eikä kenenkään muun tarvitse tästä välttämättä myötäpahoittaa mieltään.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tänään "sai" sitten ensimmäistä kertaa ruutata täydellä 80 eurolla tankkiin ysivitosta. Elämä on.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
"En osta autoa, jossa ei ole riittävästi tavaratilaa" = "En osta autoa, jolla ei voi vetää venettä Lappiin pysähtymättä". Selevä! Hyvää logiikkaa.

(Tässähän on kyse siitä, että kaikki kritiikki sähköautoja kohtaan laitetaan saman sateenvarjon alle. Kantamaan liittyvät huomiot asetetaan naurunalaisiksi näillä "kusematta Lappiin" -heitoilla - ja toki osa näistä argumenteista onkin lapsellisia. Mutta levy on näköjään jäänyt aika pahasti päälle jos tavarasäiliön suuruuteen liittyvät tarpeetkin yritetään leimata joksikin taliaivoiseksi muutosvastarinnaksi - etenkin kun vasta-argumentit ovat luokkaa "jätä enemmän tavaraa kotiin" tai "kyllä minäkin olen lapsia kasvattanut enkä tarvinnut isoa konttia").
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tää "menen Lappiin" on kyllä niin kuollut. Enneminkin latauspisteet siellä omassa kodissa on se ongelma.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tää "menen Lappiin" on kyllä niin kuollut. Enneminkin latauspisteet siellä omassa kodissa on se ongelma.
Näin kielipoliisina en malta olla Lapista keskusteltaessa kommentoimatta. Kuuluu kirjoittaa omassa kodassa tai omissa kodissa.
 

Glove

Jäsen
Tää "menen Lappiin" on kyllä niin kuollut. Enneminkin latauspisteet siellä omassa kodissa on se ongelma.
Eipä ole näkynyt täälläkään latauspisteitä parkkipaikalla. Epäilen, ettei tule ennen kuin se on pakollista. . Eikä ole työpaikallakaan. Ajelen siis diisselillä, eikä minulla kyllä mitään ilmastoahdistusta asiasta tule.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tänään "sai" sitten ensimmäistä kertaa ruutata täydellä 80 eurolla tankkiin ysivitosta. Elämä on.
Kyllä eilen kiristi lypsää 130 eurolla dieseliä tankkiin. Sellaista se on, ei löydy sähköpakua jolla vetää yhdeltä istumalta traileria utsjoelle. Eli ei ole vielä käyttötarkoituksiini ja lompakolleni aopivaa sähkökulkinetta.

Disclaimerina tuo kusematta kärryn kanssa lappiin oli tilanteeseen sopiva kärjistys. Herneet nenään.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mutta levy on näköjään jäänyt aika pahasti päälle jos tavarasäiliön suuruuteen liittyvät tarpeetkin yritetään leimata joksikin taliaivoiseksi muutosvastarinnaksi - etenkin kun vasta-argumentit ovat luokkaa "jätä enemmän tavaraa kotiin" tai "kyllä minäkin olen lapsia kasvattanut enkä tarvinnut isoa konttia").
En pidä sinua viestiesi perusteella erityisen muutosvastarintaisena, mutta lievää tosikkomaisuutta saattaisin tulkita rivien välistä. Ei hätää, ikä korjaa, jos iän antaa korjata. Been there, done that.
---

Vaimon auto lähti kiertoon, koska duunipaikka vaihtui ja ainakin toistaiseksi etätöissä itse vietän aikaani. Pihassa on tyttären bensa-Clio ja oma kaasu-Octavia, vaimon auto oli kaasu-Golf. Lähti muuten aika nopeasti kiertoon. Loppukesästä pidin hetken sitä myynnissä, mutta oli aivan kuollutta, ja otin pois. Nyt sitten ajattelin kokeilla uusiksi, kun bensa pomppasi liki kahteen euroon ja uutisissa oli juttua onnellista kaasuautoilijoista - kaksi päivää ja auto oli uudella omistajalla. Olisi ollut aiemmin jo, mutta aikataulut viivästyttivät. Ei sillä vaurastunut, mutta liki omansa sai pois. Eka kerta varmaan ikinä autokaupoissa.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Itse joudun katsomaan autoa työkalun näkökulmasta, eli ajan työkseni ja se asettaa x-määrää vaatimuksia autolle. Tavaratilan pitää olla noin 600L jotta tarvitava mahtuu mukaan. Käyttösäde pitää olla kelillä kuin kelillä noin 600km (pisin matka jonka joutuu ajamaan asiakkaille ja takaisin, poikkiteitä pitkin mihin tuskin koskaan tulee latausasemia ym). Kaasuauto voisi ehkä juuri ja juuri mennä, jos kaasuasemat lisääntyisivät. Sähköautolla tuskin pärjäisin. Eli näyttää että vielä monta vuotta vedellään bensalla tai dieselillä. Lisäksi jo aikaisemmin mainitsemani, eli autoedun verotusarvo. Niin kauan kuin jokin muu käyttövoima on minulle edullisempi, en ota sähköautoa ja näin se on myös hyvin monella muulla jotka työkseen autolevat. Olen edelleen sitä mieltä että sähköautojen yms verotusarvoa pitäisi keventää huomattavasti nykyisestä jotta valinta kohdistuisi vahvemmin sähkö/kaasu yms malleihin, jolloin 3 vuoden kuluttua kun leasing loppuu, tulee kuluttajien markkinnoille hyvin huollettuja ja pidettyjä isot määrät ja tämä taas lisää kokonaispenetraatiota.
 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sähköautokeskusteluun: Olen sitä mieltä, että autojen olisi pitänyt aina liikkua sähköllä. Hyötysuhde ja voimantuotto on polttomoottoriautoa paremmat ja toki myös vähän hiljaisempi (ja kai myös ekologisempi?). Nyt kun alkaa vaihtosuuntaajat, taajuusmuuttajat ja akustot olla hyvin kehittyneitä, niin on mahdollista tehdä todella hyvä sähköauto. Myös niin moni valmistaja on tuohon mukaan lähtenyt ja kehitys kehittyy koko ajan, että jo muutamien vuosien päästä alkaa jo taviksellakin olla varaa hypätä tähän todella pelottavaan tuntemattomaan eli sähköauton ostoon.

Latausinfra taas kehittyy kuin itsessään. Teiden varret täyttyy pikkuhiljaa pikalatauspisteistä, koska yhdelläkään huoltsikalla/taukopaikalla ei ole varaa jättää niitä asentamatta (kaikki haluavat asiakkaita). Omakotitaloissa ja rivitaloissa kaikilla on mahdollisuus auto ladata. Kerrostaloissakin aika monilla niillä, kenellä nytkin autopaikka on ja tähän varmasti pitää panostaa tulevaisuudessa lisää. Töissä 99% ei ole edes tarvetta lataukseen koska päivittäinen työmatka jää varmasti alle 400 kilometrin. Toki tämäkin hyödyntää kannattaa jos se mahdollista on.

En nyt oikein löydä niitä huonoja puolia tässä asiassa vaikka itsekin olen hyvin kaukana mistään viherpiiperöstä. Oikeastaan paperilla minun pitäisi olla tämän (ja monen muunkin vastaavan) suurimpia vastustajia, mutta en todellakaan ole. Todella mielenkiintoista, että itsekin pääsee kohta eroon tuosta kalliin bensan/dieselin tankkauksesta.
 

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Ite olen ladannut hybridiä pihassa ihan pistokkeesta, mihin saa myös jouluvalot. Olen kyllä harkinnut ihan latauspisteen asentamista seinään, josko siihen toimeentuisi kesällä. Että on tuo kotona lataamlnen melkoisen helppoa.
Samoin, taloyhtiön pihassa voi ladata samasta tolpasta, mistä naapuri lämmittää omaa bensavehjettään öisin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ei sinällään liity sähköautoiluun, koska niillähän ei ole tarkoituskaan vähentää autoilua, mutta tavarankuljetus on kyllä varsin validi pointti. Itse kun käytän paljon julkisia, niin auton käyttö rajautuu seuraaviin tarpeisiin:
-kun liikutaan yhdessä puolison kanssa reiteillä, joihin ei kummallakaan ole kausilippua julkisiin.
-kun pitää kuljettaa jotain selkäreppua suurempaa.
-aamuvarhaiset työvuorot tai muu läsnäolovaade johon julkinen ei pysty.
-pidemmät matkat (joihin usein yhdistyy yksi tai useampi yllä lueteltu kohta).

Jos autoilua haluaa vähentää muttei lopettaa täysin, niin parasta olisi silloin se että kalusto kävisi mahdollisimman hyvin niihin tarpeisiin joihin julkinen ei kykene.

Jätin tiistaina auton työpaikalle vaikka illalla oli säbävuoro. Dösällä hallille haisevan veskarinvarustekassin kanssa ja reppu selässä.

Pois lähtiessä bussi meni nenän edestä, joten odottamaan seuraavaa. Tai sitä seuraavaa. Lopulta kökötin pysäkillä puoli tuntia. Homman kustannukset olivat 5,60, mutta säästyi noin 120km ajelulta. Ihan älyttömille tuntipalkoille en kyllä päässyt.

Tällaista julkisten käyttöä voi kyllä nyt vielä harrastaa, mutta jos olisi ollut kylmempi keli, niin aivan varmasti olisin ensi viikolla autolla liikkeellä.
 
Tuskin tulen koskaan hankkimaan sähköautoa. Sieluttomia lihavaunuja ilman kunnon ääniä.

Nykyisessä V-12 on kunnon fiilis ja paljon kilometrejä vielä edessä. Pienempi hiilijalanjälkikin käytetyssä kuin uudessa autossa. Eikä sisällä lasten kehitysmaassa louhimia akkumateriaaleja ainakaan samassa määrin kuin sähköautot.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Soittelen jahka muistan ja ehdin jollekin paikalliselle pajalle, mutta kysäisen nyt tässä aamukahvin yhteydessä, josko jollain on kokemusta:

Clio -15, talvinakit vaihdettuna ja ilmanpaineet tsekattu sekä nollattu ajotietokoneeseen. Valittaa, että pitäisi tarkastaa, koska ongelma. Ajeltiin rauhassa, koska mitään vajetta ei näkynyt, tsekkasin parin päivän päästä uudelleen ja ilmanpaineet ok. Nollasin vian, mutta jälleen aloitti päivän-parin jälkeen valituksen.

Joku anturihäikkä varmaankin, mutta jos tuolle voi kotikonstein tehdä jotain, mieluummin niin. Ei vain ehdi juoksemaan millään pajoilla ilman oikeaa ongelmaa.
 

Jotva

Jäsen
Joku anturihäikkä varmaankin, mutta jos tuolle voi kotikonstein tehdä jotain, mieluummin niin. Ei vain ehdi juoksemaan millään pajoilla ilman oikeaa ongelmaa.
Mulla on parin auton kohdalla tullut samanlaista eteen. Ensimmäisellä kerralla syynä oli se, että renkaita ei oltu paritettu tuon auton kanssa ja homma hoitui pikahuollossa hetkessä, kustannus muistaakseni kympin luokkaa. Toisessa autossa vika korjaantui, kun löytyi oikea tapa nollaukseen. Jostain syystä ohjekirja neuvoi väärin, mutta apu löytyi netistä muilta ko. merkin paremmin tuntevilta.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Sama täällä, sai aikamoisia taikoja tehdä nollausnapin kanssa, kunnes lakkasi valittamasta. Joka kerta sama homma kun vaihtuu renkaat.
 

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Täällä kenelläkään kokemuksia BMW 530e alkupään versioista? Kiikarissa 2017 vuoden takavetomalli, jossa tuo pienempi 9,2kwh akusto. Pääseekö käytännössä edes 30km sähköllä plussakeleillä? Itsellä päivittäiset kaupunkisuhailut Kuopiossa yleensä max. 30km.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mä en oo ihan ymmärtänyt miksi kotilatausmahdollisuus on PAKKO olla ennenkuin sähköauton voi ostaa. Eihän sulla kotona ole diiseli/bensapumppuakaan. Ajat huoltoasemalle lataukseen, miten tuo eroaa tankkaamisesta (ok, joudut odottamaan ehkä 5min enemmän ja voit odottaa vaikka auton sisällä). Lisäksi latauspisteitä ja latausnopeuksia kasvatataan kokoajan.

En o mode, mutta aihe sopinee paremmin tuonne sähköautoketjuun, joka on niin ikään Vapaan keskustelun etusivulla.

(Itse sisällöstä olet täsmälleen oikeassa.)
 

Escapist

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche
Käytiin eilen vaihtamassa liikkeessä auto tilavampaan ja, kotiin ajellessa huomattiin että töötti ei toimi. Lisäksi löytyi hanskalokerosta kuitteja huolloista ja korjauksista joista ilmeni että autoon uusittu turbo ja kytkin sekä vaihdettu moottori joka ei ole ollut uusi. Mistään näistä ei kauppoja tehdessä ollut puhetta. Vähän jäi paska maku tuosta, laitoin jo kyselyä asiasta sähköpostilla menemään. Lähinnä siis tuo vaihdettu moottori arvelluttaa koska nyt ei ole mitään tietoa kuinka paljon pannulla on ajettu, tuskin on tismalleen saman verran ajettua konetta tilalle laitettu. Erikoista toimintaa kun kuitenkin iso autoliike kyseessä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Oliko ne kuitit laitettu sinne hanskalokeroon koeajon jälkeen, vai miksi asia ei tullut koeajolla autoon tutustuessa esiin? @Escapist
 

Escapist

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche
Tokihan nuo olisi pitänyt tajuta käydä läpi koeajolla mutta meinaatko että tuollaisen asian voi jättää mainitsematta? Että jos ostaja on niin tyhmä ettei tajua kysyä niin ei tarvitse kertoa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös