Asiat joita ennen vihasit, mutta joista nykyään pidät

  • 11 169
  • 100

Tacs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Äsken kuunnellessani entistä inhokkiani Red Hot Chili Peppersiä tuli mieleeni, kuinka paljon onkaan asioita, joita pienempänä vihasin, mutta nykyään ovat oikeastaan ihan hyviä. Tästä esimerkkinä edellä mainittu bändi, joka nuorempana aiheutti kanavan vaihtumisen välittömästi, mutta josta nykyään olen jopa alkanut pitämään. Myös ruokamaailmasta löytyy useampia esimerkkejä samasta asiasta kuten vaikkapa fetajuusto, jota aiemmin en voinut sietää, mutta nykyään on lähes joka salaatissa ainesosana.

Toisaalta on käynyt myös toisinpäin eli oliivit, joita pienenä poikana söin suuria määriä aiheuttavat tänä päivänä lähes oksennusreaktion.

Mitä asioita sinä vihasit ennen, mutta nykyään rakastat, tai toisinpäin?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ennen tykkäsin makeista ruoista, mutta nykyään en tykkää juuri ollenkaan mistään makeasta. Aikanaan en tykännyt myöskään viskistä tai oluista, mutta nykyään juon niitä pääsääntöisesti sekä humaltumis että maistelutarkoituksessa.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Ennen pidin valkoviinistä ja vihasin punaviiniä. Nyt asiat on juurikin toisinpäin. Punkku on hyvää, mutta jokaisesta valkkarista tulee mieleen kilju.
Nuoruuden Vimpelissä asuneena vihasin pesäpalloa, koska meitä pitkätukkasia skeittaajahevareita ei katsottu hyvällä. Tuossa noin 2005 aloin seuraamaan taas pesistä (Veto pelasi divarissa ja karsi noususta) ,opettelin sen pelin salat ja rakastuin sen pelin moninaisuuteen ja asiaa tietenkin helpotti se, että kotipitäjän joukkue on tällä haavaa kaikkein paras koko maailmassa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Maj Karma ja Herra Ylpön soolomatsku oli itselleni suunnilleen suurinta paskaa koskaan vielä joku aika sitten, mutta suunnilleen vuosi sitten Maj Karman livekeikalla kelkka kyllä kääntyi bändin suhteen, oikein mainio rockbändi. Herra Ylppö on persoonana omanlaisensa kaveri ja en vieläkään oikein tiedä mitä mieltä hänestä olisin, mutta kelpo musiikkia tekee silti.
 

Nick Neim

Jäsen
Sipuli, mutta tämän vaiheen taitaa enemmistö suomalaisista ihmisistä käydä läpi jossain vaiheessa. Se on hieman jännä, mikä sipulissa lapsilla aiheuttaa lähes poikkeuksetta yök -reaktion, mutta vanhemmiten sipulista alkaa pitämään, ja sitä käyttää useassa ruoassa. Pätee myös kaikkiin sipulilajeihin. Myös esimerkiksi kananmunissa oli meikäläisellä sama juttu, ja ruokamaailmastahan noita löytää paljonkin. Hieman voimakkaammat maut ja hajut ällöttivät, mutta vanhemmiten on alkanut maistumaan, homejuustot näin esimerkiksi.

Sen sijaan esimerkiksi urheilusta löydän päinvastaisia esimerkkejä. Nuorempana pidin todella paljon autourheilusta ja talvilajeista mäkihypystä, mutta nykyisin vihaan noita molempia(/kaikkia). Toki piiloutuminen maksukanavien taakse on varmasti vaikuttanut asiaan, mutta jos kaverilla yrittää katsoa formuloita, tulee koko ajan sellainen plääh -fiilis. En tykkää, ja voisin jopa luonnehtia vihaavani niitä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Teininä diggailin Rage Against The Machinea, Che Guevaraa ynnä muuta paskaa ihan vaan kapinoidakseni. Pidin myös Michael Mooresta. Nykyään olen, ainakin näin minulle on kerrottu, umpirasisti, fasisti, natsipaska ja persu. Myöskin olen sitä mieltä MM on turhimpia idiootteja mitä maa päällään kantaa.

Nuorena myöskin vihasin sinihomejuustoa joka taas nykyään on suurinta herkkuani ja tungen sitä vähän joka evääseen.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
En nuorena sietänyt kotimaista iskelmämusiikkia pätkän vertaa, nykyään Sorsakosken Topi, Juice, Irwin, Yölintu ja jopa Mamba soi säännöllisesti.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sipuli, mutta tämän vaiheen taitaa enemmistö suomalaisista ihmisistä käydä läpi jossain vaiheessa. Se on hieman jännä, mikä sipulissa lapsilla aiheuttaa lähes poikkeuksetta yök -reaktion, mutta vanhemmiten sipulista alkaa pitämään, ja sitä käyttää useassa ruoassa. Pätee myös kaikkiin sipulilajeihin. Myös esimerkiksi kananmunissa oli meikäläisellä sama juttu, ja ruokamaailmastahan noita löytää paljonkin. Hieman voimakkaammat maut ja hajut ällöttivät, mutta vanhemmiten on alkanut maistumaan, homejuustot näin esimerkiksi.

Sen sijaan esimerkiksi urheilusta löydän päinvastaisia esimerkkejä. Nuorempana pidin todella paljon autourheilusta ja talvilajeista mäkihypystä, mutta nykyisin vihaan noita molempia(/kaikkia). Toki piiloutuminen maksukanavien taakse on varmasti vaikuttanut asiaan, mutta jos kaverilla yrittää katsoa formuloita, tulee koko ajan sellainen plääh -fiilis. En tykkää, ja voisin jopa luonnehtia vihaavani niitä.

Hyvin samanlaiset inhokit täälläkin.

Nykyään pystyn syömään myös ihan raakaa sipuliakin, mutta oliiviöljyssä kuullotetut sipulit vasta herkkua ovatkin. Halpaa, hyvää ja sopii lähes mihin tahansa soossiin, pastaan yms. Sienet ovat myös se juttu. Pienenä noita limaisia pyyhekumilta maistuvia otuksia en voinut sietää, mutta nykyään maistuu.

Formuloissa sama juttu. Joskus Häkkisen aikaan brömejä jaksoi vielä katsoa, mutta viimeisten 15v aikana en ole katsonut kokonaan ainuttakaan kilpailua. Pätkiäkin olen nähnyt harvakseltaan. Tänä vuonna kerran ja muutama vuosi sitten edellisen kerran. En vihaa formuloita, mutta koko hommasta huokuu semmoinen täydellinen värittömyys ja tylsyys.
 

sinikettu

Jäsen
Asioita tulee niin paljon, että täytyy vähän listata eri aihepiirien mukaan:

-Meditointi, (sekulaarinen) spirituaalisuus ja noihin liittyvä yhteisöllisyys
-Jazz, klassinen musiikki ja tietynlainen pop-musiikki ja tanssiminen
-Puolukka, avokado, monet muut vihannekset ja palkokasvit
-Lukeminen ylipäänsä. En lukenut juuri mitään ei-pakollista ennen 18-19 ikävuotta. Nykyään menee ainakin kirja viikossa.
-Sosiaalisissa häppeningeissä käyminen, joissa tarkoituksena on tutustua toisiin ihmisiin ja saada sosiaalisia kontakteja uusiin ihmisiin

Olin aika arka ja ujo penskana ja teininä. Se johti siihen, että vieroksuin todella paljon sellaisia asioita, joita en alussa tajunnnut tai pitänyt miellyttävänä. Jossain vaiheessa aloin omille muutettuani testaamaan uusia asioita ja huomasin, että todella monien asioiden kohdalla ainut inhottava tekijä oli oma ennakkoluuloni ja jännittyneisyyteni kokeilla mitään uutta ja mennä ulos mukavuusalueeltani.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Lapsena vitutti aikaisin nukkumaanmeno ja piiskan saaminen. Aikuisena nauttii sitten molemmista.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ennen en pitänyt oluesta vähää alusta ja join vain makeita siidereitä ja lonkeroa. Nykyään taas makea siideri saa ajatuksenakin jo aikaan vähän oksennusreflektiä, vaikka joskus todella harvoin saatan jonkun kopparsbergin juoda ja taas olut on se "ainoa oikea" alkoholin saralla.

Lisäksi ennen esim. kukkakaali tai parsakaali ei mennyt alas, nykyään taas gratiinit ja wokit on huikeita noilla aineksilla.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ainakin semmoisia ruokalajeja sekä raaka-aineita on niin valtavasti että tulisi aika pitkä lista niistä. Olen melko kaikkiruokainen mutta sillistä ja sinapista en tykkää vieläkään.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Sunnuntait. Ennen ahdisti, nykyään viikon paras päivä.
Kyä se lauantai edelleen on se paras, koska: Valioliiga+Liiga. Sunnuntait kyllä muuttuneet siitä työaamun odottelusta mukaviksi nykypäivänä, ei sillä.
 

Rocco

Jäsen
Bändeistä aika vaki-inhokkeja oli nuorena:

- The Cure
- Eurythmics
- Queen

Nyt kun on oppinut tajuamaan musiikkia aika tavalla enemmän, niin The Cure ja Queen ainakin ovat aikamoisia pioneereja, ja näitä voi luukuttaa huoletta koska tahansa.

Ruuissa:

- Juusto (poislukien homejuusto, mistä edelleen tulee oksennusrefleksi)
- Konjakki

Juustoa en pienenä syönyt, mutta hiljalleen siihen alkoi tottua, ja nyt on jääkaapissa melkein poikkeuksetta ainakin kahta eri juustoa. Ei ikinä kuitenkaan mitään halpaa Edamia tai Oltermannia. Konjakki oli tosi pahaa vielä nuorena aikuisena, mutta ajan kanssa kunnon konjakki on herkkua.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kaaliruoat olivat joskus melkoisia inhokkeja. Nyt odottelen todella innolla utta kaalisatoa ja siitä tehtyä kaalikeittoa. Ihan parasta ruokaa.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aloittajalle sellaiset terveiset, että oikeaan suuntaan on menty Peppersin suhteen. Tosin sen varauksen pidän, että jos mielipiteen muutoksen syynä ovat olleet viime vuosien tuotokset, niin sitten asia ei ole niin jees, koska Fruscianten aika on sitä parasta aikaa Peppersissä.

Itse lisäisin tähän listaan varovaisesti Kärpät. Ja sillä tavalla, etten enää inhoa sitä. Kaikki johtuu Sepe Ahosta, joka on loistava pelaaja. Sepen kevään 2015 mestaruusmaali oli aika once in a lifetime -juttu, ja sen jälkeenhän Sepestä on ollut paljon iloa maajoukkueellekin. Sepe teki Kärpistä siedettävän!
 

Tacs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aloittajalle sellaiset terveiset, että oikeaan suuntaan on menty Peppersin suhteen. Tosin sen varauksen pidän, että jos mielipiteen muutoksen syynä ovat olleet viime vuosien tuotokset, niin sitten asia ei ole niin jees, koska Fruscianten aika on sitä parasta aikaa Peppersissä.

Pääosin tullu kuunneltua Californication levyä eli ilmeisesti juurikin tätä Fruscianten aikaa, joten eteenpäin on menty!

Voisin vielä lisätä listaan sinapin, sipulin ja hernekeiton joita aiemmin vihasin, mutta armeija opettaa, eikä hernekeitto ole mitään ilman sipulia ja sinappia.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pääosin tullu kuunneltua Californication levyä eli ilmeisesti juurikin tätä Fruscianten aikaa, joten eteenpäin on menty!

Hyvä, suunta on oikea! Laitahan vielä kuunteluun se seuraava levy, eli By The Way. Levyn nimi on lattea ja kansi on ruma, mutta sisällöltään se on bändin paras levy. Pikku hiljaa huomaat, että Peppers on yksi parhaita bändejä missään, ikinä.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
En pitänyt aiemmin lapsista ollenkaan, kun ei tiennyt miten päin niiden sinkoilevien ipanoiden kanssa olisi. Sittemmin tullut oma lapsi on opettanut ymmärtämään sen ikäisten sielunmaisemia ja nykyään muidenkin lapsien kanssa tulee erinomaisesti toimeen.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
En tiedä onko kyse pitämisestä vai enemmänkin sietämisestä, mutta Tre Kronor kuuluu tähän ketjuun.

Aikaisemmin ja varsinkin nuoruusvuosina Ruotsin jääkiekkomaajoukkue aiheutti kovankin vastareaktion ja edelleen ne tietyt Suomen traumahäviöt ovat mielessä ikuisina muistoina, mutta minulla on jo pitkään ollut se linja, että jos ei Suomi voita mestaruutta niin voittakoon sitten mieluummin Ruotsi. Kannatan ehdottomasti Ruotsia huomennakin MM-finaalissa.

Suomi vs. Ruotsi -peleissä toivon totta kai Suomen voittoa ja niissä tunnelatausta syntyy, mutta eipä tämänpäiväisenkään häviön jälkeen syntynyt mitään "vitun hurrit, saatana"-mielialaa. Parempi voitti aivan kiistatta, ja todella kovia ja taitavia pelaajiahan Ruotsista tulee joka pelipaikalle. Lievä pettymys oli Suomen puolesta, mutta se ei kohdistunut Ruotsiin joka finaalipaikkansa ansaitsi. Jos olisi ollut esimerkiksi Suomi-Venäjä -välierä, niin siitä olisi syntynyt jo enemmän kiukkua ja yleinen antipatiani Venäjää ja Putinia kohtaan olisi sitä vielä lisännyt.

En minä silti Torinon finaalia tai MM 2003 -kisojen puolivälierätappiota unohda, mutta ei sekään ruotsalaisten vika ollut, että menivät nuo matsit voittamaan. Sama pätee niihin vuosituhannen taitteen jälkeisiin tuplafinaaleihin MM-kisoissa, joissa Suomi ei saanut yhtään maalia tehtyä Ruotsia vastaan. Perkelettäkö sitä vastustajajoukkuetta moittimaan jos ei itse kykene yhtään maalia tekemään?

Ruoka-aineista mainitsen tällä erää hapankaalin, homejuustot sekä tämän vuoden lisäyksenä parsan, jota syystä tai toisesta olen tähän asti ennakkoluuloisesti karsastanut ja vältellyt "maistamatta paskaa"-hengessä jonkun parin vuosikymmenen takaisen makukokemuksen/muistikuvan perusteella. Parsahan on oikein maukasta kunnolla valmistettuna! Napakasti keitettynä, voisulaa päälle ja nam.
 

Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaaliruoat, kunnes kaverin isä (rauha hänen muistolleen) pisti pienen taskiksen syömään kaalilaatikkoa voin ja puolukkahillon kanssa. Nykyään voi jäänyt, ja aivan jumalten ruokaa.

Hernekeitto sai ennen oksennuksen, nykyään uppoaa todella hyvin.

Ruokiin nyt löytyisi monta muutakin esimerkkiä.

Bändejä on sitten myös melkoinen kasa. Haloo Helsinki nyt esimerkiksi. Maailman toisella puolen oli aivan järkyttävä renkutus, nykyään sekin menee. Mutta etenkin myöhempi tuotanto. Yö(ki)lle on käynyt taas päinvastoin.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Hauska ketju!

Olen ollut niin kauan kun muistan lähes kaikkiruokainen joten sillä saralla ei ole tapahtunut mitään mullistavaa! Jos pienenä upposivat kaalilaatikot, sipulit ja sillit hyvällä ruokahalulla. Ainoa lapsuusaikojen inhokki kesäkeitto on muuttunut syömäkelvottomasta siedettäväksi jos sen oikein valmistaa

Toisin päin nuorenpana taisin kerran ellen peräti kahdesti äänestää vihreitä, joka ei enää kävisi mielessäkään! On siellä muutama ihan fiksu kaveri mutta valtaosa on liian puusilmäistä yhden asian ajattelijaa!

Vankat inhokit musiikin saralla, Phil Collins (sooloura) sekä Coldplay pysyvät edelleen inhokkeina! En ole varma kykenisinkö antamaan itselleni edes anteeksi jos noista yks kaks alkaisin pitämään!
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Silli & kahvi. Ei tosin yhdessä, voisi olla melko eksoottinen makunautinto.

Coldplaytä vihasin ennen, nyt vihaan sitä jopa enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös