Asiaa jääkiekon SM-sarjan/SM-liigan/Liigan televisiointihistoriasta

  • 81 677
  • 358

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan tähän vielä Jääkiekon SM-Sarjan sarjakaudet ja näillä näkymin Suomen Television ja myöhemmin Yleisradion TV-Ohjelma 1:n tai TV-Ohjelma 2:n lähettämät SM-Sarjan ottelulähetykset numerokappaleina noin vuoteen 1969 saakka ja tässä tapauksessa sarjakauteen 1968-1969 saakka ja aika moneen vuoteen tulee ehdollinen luku, tavuviiva tai sulku kuvaamaan suurempia ottelumääriä ja usein kausia selitetään enemmänkin:

1961: (2 ottelua) (Toistaiseksi hyvin epävarmaa, mutta ei ehdottoman kielteinen ole tämä vuosi SM-Sarjan näkymisen osalta televisiossa toisin kuin vuoden 1967 osalta tulee olemaan.)

1962: 2 ottelua

1963: 1-2 ottelua (Korkeintaan näillä näkymin 2 ottelua mikäli Rauman Lukko todella sai yhden TV-ottelun sinä vuonna kuvaruutuun sarjan mestarin tai mestaruudesta kamppailevan joukkueen ominaisuudessa vaikka pienempiä viitteitä muistakin otteluista oli olemassa.)

1964: 2-3 ottelua (Mestaruuden Uusintaottelu vaikuttaisi tulleen suorana lähetyksenä, mutta tästä en ole aivan varma.)

1965: 3-4 ottelua (Porin Karhujen ensimmäinen mestaruuden mahdollisesti päättävä ottelu saatettiin näyttää ja varmasti näytettiin ainakin Mestaruuden Uusintaottelu. Muussa tapauksessa kyseessä on eri lehtiin osunut merkintävirhe.)

1966: 1-2 ottelua (Tältä vuodelta ei näillä näkymin myöskään näytetty muita otteluja enempää myöhempinäkään jälkilähetyksinä sarjakauden 1965-1966 osalta ellei sitten mahdollisesti Tampereen Ilves niitä oletettavan mestaruuden voittavan tai siitä kamppailleen joukkueen ominaisuudessa niitä saanut näillä näkymin korkeintaan yhden ottelun verran ja niitä lähetyksiä ei ainakaan missään tapauksessa enempää ollut lähetyksiltään umpihuonolla sarjakaudella 1966-1967.)

1967: (0-1 ottelua) (Tämä sarjakausi vaikuttaa melkein varmasti olleen lähetyksiltään täysin olematon. Muuten vain yksi ottelu nähtiin RU-38:n voittaessa mestaruuden tai sen ollessa katkolla vuoden lopulla jälkilähetyksenä.)

1968: 1-4 ottelua (Mikäli tammikuun 1968 ottelut vain saan täysin vedenpitävästi varmistettua jotenkin niin sitten tänä vuonna nähtiin ilman muuta 4 ottelua, mutta kaiken jälkeen olen melkein täysin varma siitä.)

1969: 2-3 ottelua (Koskee vain sarjakautta 1968-1969 enemmänkin kuin vuotta 1969 kaiken kaikkiaan koska sarjakaudella 1969-1970 nähtiin jo enemmän otteluja, mutta ei välttämättä vain vuoden 1969 puolella vielä. Tämän sarjakauden eli 1968-1969 aikana HIFK sai mahdollisesti mestaruuden voittaneena tai sitä vahvasti tavoitelleena seurana itselleen yhden ottelunsa näkymään kuvaruutuun. Viitteet tosin siitä ovat melko epätodennäköisiä, mutta toki mahdollisia. Ja varmasti ainakin sarjakaudella 1969-1970 HIFK:n pelejä nähtiin kyllä jo kuvaruduussa.)

SM-Sarjan lähetysmäärät televisiossa vuosina 1961-1969 Suomen Television tai Yleisradion osalta pienimillään: 12 ottelua nähtiin noina vuosina ainakin joka tapauksessa

SM-Sarjan lähetysmäärät televisiossa vuosina 1961-1969 Suomen Television tai Yleisradion osalta suurimmillaan: 23 ottelua nähtiin noina vuosina näillä näkymin suurimmillaankin kun televisiointi ei vain ollut tuolloin vielä kovinkaan yleistä kaikesta huolimatta
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan seuraavassa viestissä pientä päivitystä SM-Liigan sarjakaudelle 1992-1993 yhteen Yleisradion otteluun koska yksi aiemmin TV-otteluksi merkitsemäni ottelu on saattanut olla myös erillinen oma ohjelmansakin SM-Liigan Puolivälieristä. Kyse on siis 14.3.1993 TV2:ssa nähdystä lähetyksestä jota olen aiemmin pitänyt vain yksinään JyP HT-HIFK-ottelun omana lähetyksenä. Muista sarjakausista puhuttaessa SM-Liigan sarjakaudella 1991-1992 Kolmostelevisio lähetti 4.1.1992 näkyneen ottelun lisäksi myös 5.1.1992 kun tuolloin osui Hockey Night muutenkin kanavalle.

Tosin harmittavasti ottelevia osapuolia ei mainittu, mutta runkosarjan kerrottiin molempina kertoina jatkuvan kärkikamppailuilla joskin 4.1.1992 näkynyt ottelu oli jälkilähetys aiemmasta ottelusta ja ilmeisesti 2.1.1992 pelatusta ottelusta.

Vanhemmista, SM-Sarjan ajan kausista puhuttaessa olen vanhojen ruotsinkielisten alueen lehtien uudelleenselauksella saanut selville melkein varmasti vuoden 1961 ottelut vedenpitävästi näkyneeksi aikanaan televisiossa ja vuoden 1962 otteluille löytyi niiden selostaja joka on melkein varmasti selostanut nuo vuoden 1961 ottelutkin. Valitettavasti muille otteluille eli vuosien 1963 ja 1965-1969 välisille otteluille ei löytynyt selostajaa.

Päivitän ne tiedot heti SM-Liigan sarjakausien 1991-1992 ja 1992-1993 jälkeen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä TV-pelit sarjakauden 1991-1992 osalta lyhyesti päivitettynä ja tällä sarjakaudella Yleisradio esitti myös Urheiluareena-ohjelmia joissa on saattanut mahdollisesti myös tulla SM-Liigaakin. Epävarmaa on vieläkin 19.9.1991 mahdollisesti TV2:ssa nähdyn SM-Liigan avauspäivän pelit minkä vuoksi en edelleenkään laita niitä tähän ja Yleisradion Urheiluareenat ovat yhtä edelleen hieman epäselviä. 4.1.1992 pelattuun TV3:n näyttämään otteluun ei selvinnyt sen ottelun osapuolet vieläkään vaikka nyt kaiken jälkeen näyttää siltä, että ainakin tämä ottelu oli jälkilähetys 2.1.1992 pelatusta ottelusta kun tuona päivänä ei ainakaan ilmeisesti muutoin pelattu SM-Liigaa ja uutena mukaan löytyi myös valitettavasti ilman ottelijoitaan lehdissä esiintynyt ja Kolmostelevision 5.1.1992 esittämä Hockey Nightin sunnuntain ottelu:

22.9.1991 HIFK-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

29.9.1991 HPK-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

6.10.1991 TPS-HIFK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

13.10.1991 KalPa-HReipas: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

20.10.1991 Lukko-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

27.10.1991 JyP HT-Ässät: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

2.11.1991 Reipas-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

10.11.1991 Jokerit-JyP HT: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

16.11.1991: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena ei näyttänyt SM-Liigan otteluista mitään klo 14-18.45 ja klo 18.55-19.40 olevilla ohjelmapaikoillaan koska kyseisenä päivänä ei pelattu SM-Liigaa. Urheiluareena esitti Squashia, Yleisurheilua, Hiihtoa, Laskettelua, Nyrkkeilyä, Tanssia ja lopuksi tietenkin Jalkapallon Englannin Ensimmäisen Divisioonan tai Jalkapallon Englannin Pääsarjan ottelun Oldham-Arsenal

17.11.1991 JoKP-Lukko: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

24.11.1991 Ässät-HPK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

1.12.1991 Ilves-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

8.12.1991 Tappara-KalPa: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

14.12.1991: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 13-17.45 ja klo 19.05-19.40 olevilla ohjelmapaikoillaan. Mahdollisesti otteluparit olivat Ilves-KalPa ja HIFK-HPK, mutta myös muutkin ovat voineet otella ruudussa kuin nämä parivaljakot tai välttämättä huonolla onnella SM-Liigaa ei näytetty lainkaan ja lisäksi Urheiluareenassa nähtiin myös Tenniksen Grand Slam-turnauksen otteluja ja jälleen kerran osana sitä myös Jalkapallon Englannin Ensimmäisen Divisioonan tai Jalkapallon Englannin Pääsarjan yksittäinen ottelu

15.12.1991 Jokerit-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla (Vaihdettiin ottelun Tappara-JyP HT:n tilalle. Mikäli YLE olisi esittänyt pelin niin olisi ehkä voinut puhua edellisen sarjakauden hyvityksestäkin...)

4.1.1992 Ilman ottelijoita mainittu TV-ottelu klo 19.15-20.45 TV3:lla jonka kerrottiin olleen runkosarjan jatkumisen osalta ollut kärkikamppailu ja ottelu todennäköisesti oli 2.1.1992 pelatun ottelun jälkilähetys

5.1.1992 Ilman ottelijoita mainittu TV-ottelu klo 19.15-20.45 TV3:lla jonka kerrottiin olleen runkosarjan kärkikamppailu Hockey Night-ohjelmassa

12.1.1992 HPK-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

19.1.1992 TPS-KalPa: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

25.1.1992: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena ei näyttänyt SM-Liigan otteluista mitään klo 13-18.10 ja klo 18.40-19.10 olevilla ohjelmapaikoillaan koska kyseisenä päivänä ei pelattu SM-Liigaa. Urheiluareena esitti Jäätanssia, Hiihtoa, Pujottelua ja Supersuurpujottelua, Laskettelua, Urheilujumppaa ja Voimistelua ja Yleisurheilua

1.3.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

8.3.1992 TPS-Jokerit: Nähtiin klo 19.20-20.45 TV3:lla

15.3.1992 JyP HT-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

21.3.1992: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena ei varsinaisesti näyttänyt SM-Liigan otteluista mitään klo 13-17.45 ja klo 17.55-18.45 olevilla ohjelmapaikoillaan koska kyseisenä päivänä ei pelattu SM-Liigaa, mutta kuitenkin Urheiluareenassa käytiin pikaisesti läpi tilannekatsausta meneillään olleisiin ja jo pelattuihin SM-Liigan Playoff-peleihin. Urheiluareena esitti Mäkihyppyä, Lentopalloa, Urheilujumppaa ja Voimistelua, Viikon Vieraan Katsauksen ja kaiken päätteeksi nimensä Englannin Valioliigaksi muuttaneen entisen Jalkapallon Englannin Ensimmäisen Divisioonan tai Jalkapallon Englannin Pääsarjan ottelun Liverpool-Tottenham

22.3.1992 HIFK-TPS klo 19.20-20.45 TV3:lla

27.3.1992 TV-ottelut Playoffeista ottelijoina Ässät-Jokerit ja HIFK-JyP HT TV2:ssa klo 20-21 siten, että HIFK-JyP HT nähtiin ottelulähetyksen isompana lähetyksenä kun taas Ässät-Jokerit nähtiin vain maalikimarana ja tunnelmakoosteena

29.3.1992 Jokerit-Ässät: Nähtiin TV2:ssa klo 19.40-20.30

31.3.1992 TV-ottelut Playoffeista ottelijoina Jokerit-Ässät ja JyP HT-HIFK TV2:ssa klo 23.15-00.35 siten, että Jokerit-Ässät nähtiin ottelulähetyksen isompana lähetyksenä kun taas JyP HT-HIFK nähtiin vain maalikimarana ja tunnelmakoosteena

5.4.1992 Jokerit-JyP HT: Nähtiin vaihtelevasti klo 18.30-19 ja klo 19.35-20.10 yhdessä Brasilian Grand Prixin kanssa TV3:lla ja jälleen Kolmonen näytti finaalipelejä hieman erikoisella, mutta ei enää yhtä paljon kuohuttavalla tavalla toisin kuin edellisellä sarjakaudella mikä ilmeisesti tarkoitti tuolloisen kannan mukaan vapaata televisiointia muille kuin vain neljännestä finaalista eteenpäin olleille peleille jotka olivat YLE:n pelejä.

9.4.1992 JyP HT-Jokerit: Nähtiin TV1:ssä klo 21.20-22.30 ja se oli näillä näkymin viimeinen TV1:n lähettämä peli SM-Liigasta näihin päiviin asti.

12.4.1992 Jokerit-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 17 alkaen loppuun asti vaikka alustavasti sille oltiin soviteltu myöhäisempää aloitusaikaa TV2:ssa klo 18.30 tai viimeistään klo 19 alkaen. Tämä lähetys oli Antero Karapalon viimeinen SM-Liigan selostus.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä sarjakauden 1992-1993 TV-pelit lyhyesti päivitettynä joita TV3/MTV3 ja TV2 lähettivät ja tämä kausi jäi ainakin näillä näkymin viimeiseksi Yleisradion lähettämäksi SM-Liigan kaudeksi koska ainakaan alustavasti pitkienkään tarkastusten jälkeen ainoatakaan SM-Liigan ottelua ei seuraavalta sarjakaudelta osunut enää silmiini vaikka YLE:llä oli myös vuodeksi 1994 vielä jäljellä SM-Liigankin oikeuksia.

Kaiken jälkeen TV3:lla on vain yksi epäselvä ottelu ja MTV3:lla on myöskin vain yksi epäselvä ottelu. TV2:n otteluista kaksi eli 25.10.1992 ja 18.2.1993 näkyneet ottelut ovat epäselviä eikä niihin tule päivitystä, mutta 14.3.1993 tulleeseen otteluun tulee ainakin muutoksia joita voi toki selventää tarvittaessa ja samalla tulee ilmi sen ottelun tai jopa Puolivälieriä kokonaisuudessaan koskeneen jääkiekko-ohjelman selostajat.

Muutama muu Yleisradion ottelu on edelleen epävarmuudessaan erikoinen koska niiden lähetyspäivänä nähtiin SM-Liigan lähetysohjelmassa joko yksi ottelu tai ainakin kaksi ottelua per lähetys jolloin niitä usein selostivat yhtä aikaa yhteistyössä tai erikseen Antero Mertaranta ja Juha Lindgren silloin kun kyse oli YLE:n peleistä TV2:ssa. Joskus tuli jopa useitakin pelejä lähetykseen etenkin silloin kun kyse oli Yleisradion pelistä vaikka myös MTV3:lla oli taipumusta YLE:n lähetystapaan kauden mittaan ja sen aikana toisinaan.

14.11.1992 Kolmoskanavalla vuorostaan näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisemmin vaikuttaa vielä yhdeltä NHL-ottelulta TV3:lle koska SM-Liigassa ei tuona päivänä pelattu ellei kyseessä sitten olisi kenties ollut jonkun aiemman ottelun jälkilähetys, mutta tiedä vielä tuosta sitten ja täydellisen varmistumisen ajaksi jätän sen toistaiseksi edelleen vielä SM-Liigan listaan ennen mahdollista siirtoa NHL-televisioinnin topikkiin.

15.1.1993 MTV3:lla vuorostaan näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisimmin vaikuttaa jälkilähetykseltä.

Tässä päivitykset:

12.9.1992 Ilves-JyP HT: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19 (Vaihdettiin Tappara-HIFK-ottelun tilalle.)

19.9.1992 HPK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

20.9.1992 TV2:n Urheiluareena näytti ottelun HIFK-TPS ja koosteena ottelun Ilves-K-Espoo klo 16-18.25 ja klo 18.40-19.25 olleilla ohjelmapaikoillaan.

26.9.1992 K-Espoo-Reipas: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

3.10.1992 Jokerit-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

10.10.1992 JyP HT-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 16.15-17.45 ja mikäli ottelu olisi siirtynyt niin se olisi saatettu nähdä ellei peräti nähtykin osana MTV:n Viihteen 25-vuotista juhlaa.

17.10.1992 HIFK-K-Espoo: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

24.10.1992 Tappara-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

25.10.1992 SM-Liigan TV-ottelu tai TV-otteluja ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren.

31.10.1992 Ässät-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

2.11.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 19.20-20.45

7.11.1992 Lukko-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

8.11.1992 Ässät-Reipas nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

14.11.1992 Ennalta ilmoittamaton TV-ottelu joko SM-Liigasta tai NHL:stä, mutta todennäköisimmin ilman ihmeitä NHL:stä: Nähtiin klo 17.30-19 TV3:lla

21.11.1992 Jokerit-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

28.11.1992 TPS-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

29.11.1992 Ilves-JyP HT TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25 ja lisäksi tässä SM-Liigan lähetyksessä nähtiin pienimuotoisia koosteita muilta SM-Liigan ottelukierroksen paikkakunnilta ja selostajia ei kerrottu ottelulle, mutta todennäköisesti pääottelun saattoi selostaa Antero Mertaranta ja Juha Lindgren saattoi selostaa muiden paikkakuntien ottelujen pienkoosteita lähetykseen.

5.12.1992 Ässät-TPS: Kolmostelevision historian viimeinen ottelu SM-Liigasta TV3:lla nähtiin klo 17.30-19

2.1.1993 Jokerit-Kiekko-Espoo: Nähtiin ensimmäisenä MTV3:n televisioimana otteluna SM-Liigasta ja tästä eteenpäin MTV3 jatkoi televisiointia aina vuoteen 2004 ja 2005 kynnykselle asti ennen nykyisinkin SM-Liigan oikeuksia pyörittävää Nelosta. Tämä historiallinen ottelu nähtiin klo 17-19 MTV3:lla.

6.1.1993 HPK-TPS suorana lähetyksenä ja lisäksi useita TV-ottelujen välähdyksiä ilman ilmoitettuja ottelijoita muilta SM-Liigan ottelukierroksen paikkakunnilta nähtiin TV2:ssa klo 16.55-17.30, klo 17.45-18.20 ja klo 18.30-19.15 joiden selostajat olivat Antero Mertaranta ja Juha Lindgren ja tämän ohjelman esittelyssä sen arvioitiin oleva yhdistelmälähetys jossa nähtäisiin kaksi ottelua, mutta vain toinen niistä otteluista olisi ollut suora ja toisen vain koostelähetys tai pelkkä maininta osasta suurempaa ottelukokonaisuutta. Lopulta nähtiin vain siis tuo HPK-TPS kokonaisena yksittäisenä lähetyksenä suorana ja useista muista otteluista nähtiin lyhyitä välähdyksiä arvellun yhden suoran ottelun ja toisen ottelun koostelähetyksen tai pelkän maininnan sijaan.

9.1.1993 TPS-JyP HT: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

14.1.1993 Ässät-HIFK: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50

15.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19 joskin ilmeisesti ottelu oli ilmeisesti jälkilähetys jostain muusta ottelusta koska kyseisenä päivänä ei pelattu SM-Liigaa muutoin

16.1.1993 MTV3 näytti TV-otteluna aiemmin ilman mainintaa olleista ottelijoista itse asiassa yhdistelmälähetykset joissa molemmista otteluista kerrottiin lähetyksessä jotakin, mutta vain tietenkin toinen näistä otteluista nähtiin kokonaisuudessaan suorana eli itse asiassa molemmat aiemmin arvauksen alaisena olleet osapuolet eli KalPa-Ilves ja Lukko-TPS näkyivät molemmat muodossa tai toisessa MTV3:lla klo 17.30-19 ja itse asiassa näistä otteluista puhuttaessa Ilves-KalPa näkyi suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä ja Lukko-TPS näkyi koosteena ottelun yhteydessä ja muistakin otteluista tuli parhaita paloja tai mainintoja ottelukierroksen ottelujen osalta

21.1.1993 TPS-Tappara: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ja lisäksi hieman pitempään tästäkin koska ottelussa mentiin jatkoajalle.

23.1.1993 MTV3 näytti TV-otteluna aiemmin ilman mainintaa olleista ottelijoista itse asiassa yhdistelmälähetykset joissa molemmista otteluista kerrottiin lähetyksessä jotakin, mutta vain tietenkin toinen näistä otteluista nähtiin kokonaisuudessaan suorana eli itse asiassa molemmat aiemmin arvauksen alaisena olleet osapuolet eli TPS-Jokerit ja HIFK-Reipas näkyivät molemmat muodossa tai toisessa MTV3:lla klo 17.30-19 ja itse asiassa näistä otteluista puhuttaessa Reipas-HIFK näkyi suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä ja Jokerit-TPS näkyi koosteena ottelun yhteydessä ja muistakin otteluista tuli parhaita paloja tai mainintoja ottelukierroksen ottelujen osalta

28.1.1993 Lukko-HPK nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren ja mahdollisesti tässä ottelulähetyksessä kohtasivat myös Jokerit-KalPa tai se jopa vaihdettiin pääotteluksi tässä lähetyksessä Lukko-HPK-ottelun tilalle selostuksen pysyessä samana. Muussa tapauksessa Jokerit-KalPa lienee tullut muunlaisena lähetyksenä.

30.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelunaan HPK-JyP HT klo 17.30-19

11.2.1993 Jokerit-Ilves: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

13.2.1993 Ässät-Jokerit: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

18.2.1993 SM-Liigan TV-ottelu: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ilman tietoa ottelijoista selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

20.2.1993 KalPa-Ilves: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

25.2.1993 TPS-Jokerit TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren. Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat myös HIFK-Ässät ja se jopa vaihdettiin pääotteluksi TPS-Jokerit-parivaljakon sijaan selostuksen pysyessä samana. Muussa tapauksessa HIFK-Ässät lienee tullut muunlaisena lähetyksenä.

27.2.1993 HIFK-Ilves nähtiin MTV3:n televisioimana klo 17.30-18.30

6.3.1993 Jokerit-Ässät: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-18.30

11.3.1993 HIFK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.55

14.3.1993 SM-Liigan TV-ottelu tai SM-Liigan Puolivälierien Erikoisohjelma: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.20 ja kyseessä on voinut olla uusintana nähty ottelu SM-Liigan Puolivälieristä jolloin ottelijoina olisivat olleet edellisenä päivänä pelanneet HIFK-JyP HT, mutta uusimpien tietojen mukaan tässä ohjelmassa on saattanut näkyä muitakin SM-Liigan Puolivälierien otteluja ja tämän TV-ottelun tai SM-Liigan Puolivälierien Erikoisohjelman selostivat Antero Mertaranta, Juha Lindgren ja Antero Viherkenttä

18.3.1993 Ässät-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

20.3.1993 HPK-JyP HT TV2:ssa klo 15.55-17.25 ja klo 17.40-18.25 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

21.3.1993 JyP HT-HPK: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja 18.30-19.25

23.3.1993 TPS-Ässät: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä muistaakseni mistä tahansa alkaen klo 15-19 välisenä aikana. Alkukauden aikana tämä ottelu oli virheellisesti merkitty pienkoosteeksi.

25.3.1993 HPK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.50

SM-Liigan Finaaleja esittäessään YLE aloitti ensimmäistä kertaa pieneen ikuisuuteen näyttämään pelejä muistakin finaaleista kuin vain neljännestä finaalista tai hyvin, hyvin poikkeuksellisesti vanhemman ajan sopimuksen mukaisesta ja hätätapauksiin tai erikoistärkeisiin tilanteisiin sovelletuista kolmannesta finaalista eteenpäin itse. Aivan ensimmäinen finaaliottelu jäi tiettävästi harmittavalla tavalla esittämättä, mutta muut finaalit nähtiin sellaisenaan kuin ne nähtiin.

30.3.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 18.45-21

1.4.1993 HPK-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55

4.4.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 16.55-19.25 ja tämä ottelu jäi ilmeisesti viimeiseksi Yleisradion näyttämäksi otteluksi SM-Liigasta. Korjatakin toki voi, mutta mielestäni oikeuksistaan huolimatta ja alustavasta muutamasta vuoden 1994 sovitellusta pelistä huolimatta ei YLE enää tiettävästi esittänyt otteluja.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon SM-Sarjan kausi 1961-1962 oli näillä näkymin ensimmäinen Jääkiekon SM-Sarjan televisioitu kausi hieman varmemmin kuin esimerkiksi SM-Sarjan kausi 1960-1961, mutta vedenpitävät ja täysin kiistattoman varmat televisiolähetykset Suomen Television osalta tulivat vuoden 1962 puolella tuolla sarjakaudella, mutta ei vuoden 1961 pitäminen SM-Sarjan televisioinnin aloitusvuotena uusimpien etsintöjen jälkeen enää niin kovin epävarmaa ole myöskään kauden 1960-1961 suhteen.

Joka tapauksessa Jääkiekon SM-Sarjan kausi 1961-1962 oli Tampereen Ilveksen mestaruuteen päättynyt kausi, mutta näillä näkymin Ilvestä ei kuvaruuduissa nähty. Ainoa vuoteen 1961 viitannut epävarma otteluviittaus Suomen Televisiolta oli oikeastaan vain 19.12.1961 myöhäisohjelmistossa ollut ja silloinkin täysin ilmeisesti päivän viimeisenä ennalta ilmoittamattomana otteluna tullut Tappara-TPS.

Sarjakauden 1961-1962 aikana erikoisuutena pelattiin Putoamisottelun Uusintaottelu mikä oli sarjamuotoisuuden takia silloisilla säännöillä olemassa Mestaruuden Uusintaottelun tapaan mikäli putoavasta seurasta Jääkiekon Suomen Sarjaan tai Jääkiekon Suomensarjaan ei tullut yksimielisyyttä tasapisteiden jälkeen se koski tietenkin viimeistä tai toiseksi viimeiselle sijalle tasoihin sijoittuneeseen kolmanneksi viimeiseen seuraan asti eri seuroja ja lopulta TPS voitti siinä SaiPan maalein 6-2 ja siten SaiPa lähti KalPan seuraksi Jääkiekon Suomen Sarjaan tai Jääkiekon Suomensarjaan sarjakaudeksi 1962-1963.

Varsinaiset täysin kiistattomat lähetykset alkavat siten siis vuodesta 1962 sarjakaudelta 1961-1962 puhuttaessa ja ne tulevat tähän alle ja näiden ottelujen pituudet olivat 35 minuuttia aivan korkeintaan ja varsinaisen varmasti otteluista nähtiin vain viimeinen erä korkeintaan ja siten näistäkin kahdesta ottelusta nähtiin suurin piirtein 20 minuuttia tai ehkä vähän vähemmän täysin varmasti ja nämä ottelut nähtiin siis tietenkin koosteina.

Selostaja on selvinnyt näille lähetyksille ja sama mies ainakin uusimpien ruotsinkielisen alueen lehtien tietojen mukaan oli äänessä vuoden 1961 aikana tulleissa viime hetken otteluissa niin kaudella 1960-1961 ja 1961-1962 jolloin hän todennäköisesti oli ensimmäinen mies Suomen Televisiossa joka selosti SM-Sarjan televisioitua jääkiekkoa:

25.1.1962: HJK-Tappara Suomen Televisiossa Klo 22.15-22.50 jossa varsinaisen taatusti ottelu sai TV-aikaa vain 20 minuuttia koska kyse oli vain viimeisen erän kokomittaisesta lähetyksestä mahdollisten muiden tunnelmien ja haastattelujen lisäksi ja tästä ottelusta huviteltiin lehtien palstoilla, että tätä ottelua ei suositella sydänhalvauspotilaille tai muutoin liikajännittämisestä kärsiville koska sen verran vauhdikkaaksi sitä sanottiin vaikka melko pienillä maaliluvuilla ottelu päättyikin ja tämän ottelun selosti kaikkien tutkimusten jälkeen itse Anssi Kukkonen

4.2.1962: HIFK-Karhut Suomen Televisiossa Klo 21.05-21.40 jossa varsinaisen taatusti ottelu sai TV-aikaa vain 20 minuuttia koska kyse oli vain viimeisen erän kokomittaisesta lähetyksestä mahdollisten muiden tunnelmien ja haastattelujen lisäksi ja tämän ottelun selosti kaikkien tutkimusten jälkeen itse Anssi Kukkonen

Vuoden 1961 aikaiset lähetykset liitän heti listaan niin tähän kauteen kuin myös kauteen 1960-1961 kunhan tuon Kukkosen Anssin osuuden saisi selville aivan varmasti kaiken jälkeen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sain jo pitkän aikaa etsimiini Jääkiekon SM-Liigan puuttuviin lähetyksiin joitakin vastauksia näin joululoman ja loppiaisen aikaan ja seuraavasta viestistä eteenpäin alan niitä hieman purkamaan ja läpikäymään paremmin. Toki vieläkin vuosia 1968 ja 1969 ja niissä olevia lähetyksiä huomioimatta mitään uutta ei ole ehtinyt tulla mikä tietenkin on harmi kun puhutaan Jääkiekon SM-Sarjan ajan lähetyksistä. SM-Liigan osalta joihinkin lähetyksiin tulee reilumpi lisäselvitys ja joihinkin pienempi lisäselvitys.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tästä alkavat lisäselvitykset ensin Jääkiekon SM-Sarjan 1960-luvun lopun televisioiduista otteluista ja niistä joista olen laittanut jo asiaa, mutta niihin löytyivät niiden selostajat ja lähetysaikaa hieman korjataan siinä yhteydessä:

1968

KooVee/Koo-Vee-Tappara-ottelu joka pelattiin jo 22.2.1968 näytettiin lopulta neljä päivää itse pelatun ottelun jälkeen kokonaisena jälkilähetyksenä TV-Ohjelma 2:ssa 26.2.1968 heti TV-Uutisten jälkeen Klo 21.30-22.33.

Tämä ainakin uusimpien saamieni tietojen pohjalta oli melkein lopullisen vedenpitävän varmasti TV-Ohjelma 2:n ensimmäinen täysin varma Jääkiekon SM-Sarjan ottelulähetys. Selostaja tälle ottelulle oli Antero Karapalo ja tämä saattoi melkein äsken yhtä selitetyn varmasti olla ensimmäinen Karapalon selostama ottelukin.

1969

6.2.1969 Tappara-Turun Toverit tai TuTo: Tämä ottelu tuli lopulta TV-Ohjelma 2:ssa Klo 21.30-23.02 kokonaisena jälkilähetyksenä kun TV-Ohjelma 1:stä ottelun näyttäminen suorana lähetyksenä peruttiin. Ottelun mainittiin olevan ennakkotiedoissa suora lähetys, mutta lopulta tämä oli kokonainen jälkilähetys. Ottelun selostaja oli Antero Karapalo.

13.2.1969 SaiPa-KooVee/Koo-Vee: Tämä ottelu tuli edeltävän viikon eli 6.2.1969 Tappara-TuTo-ottelusta poiketen selvästi merkittynä kokonaisena jälkilähetyksenä TV-Ohjelma 2:ssa Klo 21.30-22.59 kokonaisena jälkilähetyksenä. Ottelun selostaja oli Antero Karapalo.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1978-79 osalta televisioinnit ovat vieläkin jossain määrin epäselviä ja päivitettävää tulee olemaan ennen pitkää ainakin vielä kerran tämänkin uusimman päivityksen jälkeen, mutta näillä näkymin laitan tähän ottelut jotka näkyivät jollakin tavalla kauden aikana ruudusta kun vihdoin ja viimein 9.11.1978 pelatun ottelun TV-Ottelun osapuolet selvisivät. Muista vielä kyseenalaisista otteluista tulee vielä lisäselvitystä niiden yhteyteen hieman lisää.

Tässä lista otteluista:

TV-Ottelut 1978-79 SM-Liigassa

27.9.1978: Ässät-All-Stars Klo 20.50-22.30 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo

9.11.1978: HIFK-Tappara Klo 21-22.45 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo ja ottelun päätteeksi haastateltiin Kalevi Nummistakin.

3.12.1978: Ilves-TPS Klo 20.45-21.20 ja Klo 21.40-22.20 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo (Tässä vaiheessa Ilves-TPS-ottelu oli osa neljän ottelun pakettia jonka TV2 vielä lupasi näyttää sarjakaudella 1978-79. Loput kolme ottelua olisivat olleet siinä vaiheessa HIFK-Ässät, Lukko-Jokerit ja Kiekkoreipas-Kärpät, mutta näiden kolmen ottelun osalta kysymyksiä riittää vielä pitkään näillä näkymin. Mahdollisesti kohta lueteltavien TV-ottelujen osalta nuo kaikki joukkueet saattoivat kohdata toisensa jotenkin tai sitten ne vielä tulivat erillisinä lähetyksinä jossakin välin sarjakautta ja näillä näkymin voi kyllä myös olla, että YLE näytti vain lupaamansa pelit joissa kuitenkin olivat ottelijat toisia kuin mitä alkuperäissuunnitelmassa oli noista seuroista puhuttaessa.)

9.1.1979: KooVee-Lukko Klo 21.20-22.55 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo (Tämä ottelu oli yksi uusimpia otteluja minkä löysin aiemmin ja erikoisuutta oli tosiaan KooVeen pelaaminen ruudussa toisin kuin miten oltiin luultu tai tuolloin oletettiin jolloin ruudussa olisi pitänyt näkyä HIFK-Ässät, Lukko-Jokerit ja Kiekkoreipas-Kärpät. Näinhän ei tietenkään käynyt ja onkin epäselvää, että tuliko otteluja tuosta kolmikosta vielä myöhemmin.)

3.2.1979: Ilves-Ässät Klo 17.10-18.45 TV2:ssa selostajana Voitto Liukkonen (Tämän ottelun osalta selostaja oli melkein täysin varmasti kaikkien etsintöjen jälkeen Voitto Liukkonen ja melkein olemattoman pieni mahdollisuus olisi ollut aiemmin Aulis Virtasella, mutta näin ei ole ainakaan näillä näkymin.)

18.2.1979: TV-Ottelu SM-Liigasta Klo 19.20-20.30 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo (Tästä ottelusta ei harmittavasti selvinnyt osapuolia uusien, pitkienkään etsintöjen jälkeen. HIFK-Ässät, Lukko-Jokerit ja Kiekkoreipas-Kärpät ovat voineet olla ruudussa tai oikeammin sanottuna vain yksi noista, mutta myös joku muu ottelu on voinut näkyä ruudussa. Muu ottelu olisi mahdollisesti voinut olla Kärppien ja Jokerien välinen voimainkoitos. Lisäksi TV2:ssa nähty TV-Ottelu päättyi lähetysajan osalta ennen aikojaan teknisen vian takia jolloin loppuhetkien osalta ottelun viimeiset 6 minuuttia jäivät näkymättä ja kuva saatiin näkymään kunnolla uudelleen vasta TV-Uutisten aikaan niidenkin jo alettua.)

21.2.1979: Kiekkoreipas-HIFK Klo 21.30-23.10 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo (Tämän ottelun myötä periaatteessa kaikki nuo aiemmin mainitut seurat olisivat jollakin tavalla näkyneet ruudussa paitsi Jokerit ja Kärpät jolloin mahdollisesti 18.2.1979 näkynyt ottelu oli Jokerien ja Kärppien välinen ottelu mikäli tosiaan nuo seurat pelasivatkin ottelunsa hieman eri tavalla.)

Maaliskuussa 1979 SM-Liigan Playoff-vaiheesta puhuttaessa YLE saattoi näyttää HIFK:n ja Ässien välisen viimeisen ja ratkaisevan ottelun yllätyslähetyksenä. Yllätyslähetys mikäli ikinä tulikaan täydellä varmuudella TV2:sta niin olisi alkanut muutamallakin erikoisella tavalla:

Hieman nimimerkkien eri taustoituksista riippuen eri lehdistä puhuttiin TV-lähetyksen alkaneen mustalla ruudulla johon piirtyi taustoitukseltaan riippuen valkoisella tai keltaisella värillä ottelukello ja tietenkin ratkaisevan yllätyslähetysottelun ottelupaikkakunnan pelitaulu sponsorilogoineen ja jossa näkyi tulos 5-1 siinä vaiheessa peliä eli ottelu olisi alkanut erätauolla jolloin kaksi ratkaisevaa erää olisi nähty siitä pelistä.

Toisessa taustoituksessa taas ottelun lähetyksen kerrottiin alkaneen Veli-Pekka Ketolan katsoessa lähikuvassa tuimalla katseella kohti kameraa ilmeisesti jäähyaitiosta käsin

. Kolmas ja viimeinen taustoitus kertoi ottelun alkaneen Ketolan tai jonkun toisen pelaajan selän takaa kuvattuna kun Ketola tai tämä toinen pelaaja istui värjöttelemässä viluissaan jäähyaitiossa viltti päällä ja kuuluttajan kerrottiin selostusäänien huonouden takia selkeästi lähetyksessä ilmoittavan Ketolan tai tämän toisen pelaajan henkilökohtaisesta käytösjäähystä eli ilmeisesti 10 minuutin jäähystä.

Selostusäänien kerrottiin myös pätkineen myöhemminkin ottelussa.

Kuvausten ja muutamien vanhempienkin kotimaisten jääkiekkoilun kannattajien muistikuvien ja todistuslausuntojen perusteella tämä ottelu oli ilmeisesti viimeinen Ässien ja HIFK:n välinen ottelu Playoff-vaiheesta mikä päättyi Ässien voittoon 9-4 ja ottelun selostaja olisi tähän otteluun ollut Antero Karapalo vaikka pari lausuntoa tarjosi myös Aulis Virtasta, mutta Virtanen ainakin vielä tuolloin taisi olla Englannissa selostamassa tai tarkkailemassa noita Englannin Ensimmäisen Divisioonan tai Pääsarjan jalkapallopelejä joten todennäköisesti selostaja oli Karapalo mikäli tätä ottelua tulikaan. Tämä ottelu tuli joko viime hetken yllätyslähetyksenä kenties suoranakin noin kahden viimeisen eränsä osalta tai sitten illan viimeisenä ohjelmana myöhään illalla tai yöllä.

Lisäksi tietenkin ilmeisesti 23.3.1979 TV2 näytti Antero Karapalon selostamana viimeisen ja ratkaisevan SM-Liigan Finaalin Ässät-Tappara-ottelun yllätyslähetyksenä viime hetkellä ruudusta toteuttaen lopulta alustavan ja vuoden 1978 jälkeen sovitun sopimuksen jossa se ainakin lähtökohtaisesti yritti näyttää finaaleista aina edes yhden kappaleen niitä ja tuolloisen tavan eli vuosien 1978-1980 välisenä aikana se tarkoitti tai saattoi tarkoittaa ratkaisevaa Finaalia joskin vuonna 1978 ilmeisesti ainoa kuvattu Finaali oli muu kuin varsinaisesti ratkaiseva ottelu.

Tuosta 23.3.1979 pelatusta viimeisestä ottelusta olen kuullut kahta kertomusta sen näkymisestä ja päätynyt niiden seurauksena seuraavanlaiseen yhteiseen johtopäätökseen:

Ensimmäisessä niistä ottelu olisi tullut aikaisemmin päivällä tai alkuiltaan ulottuvalla ajalla ihan sellaisenaan, jopa ehkä suoranakin yllätyslähetyksenä tai korkeintaan hyvin pian lähes heti ottelun jälkeen tulleena tuoreena jälkilähetyksenä ja toisessa niistä Klo 22.05-23.05 aikaan selvempänä jälkilähetyksenä ja päivän viimeisenä ohjelmana mikä ainakin selittäisi sitä, että miksi sitä ei ole juuri merkitty mihinkään lehtiin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauteen 1992-1993 tulee pian lisää päivitystä tai itse asiassa aika paljonkin koska tuolla sarjakaudella ilmeisesti YLE näytti viimeisen kerran SM-Liigaa vaikka sillä olikin oikeudet myös muutamaan vuoden 1994 puolella näytettäväksi aiottuun, sarjakauden 1993-1994 TV-otteluun.

Varmasti viimeisen kerran ainakin isommin tuolloin sarjakaudella 1992-1993 YLE näytti.

Yleisradion osalta puhuttaessa sinä sarjakautena Antero Mertaranta tosiaan selosti otteluja, mutta hänellä joissakin otteluissa oli ainakin uusimpien tietojeni pohjalta kommentaattoreitakin mukana joskin tietenkin siinäkin tapauksessa vain harvoin ja myöhempinä vuosina ei tietenkään niitä kommentaattoreita olekaan paljon näkynyt kun Mertarannasta puhutaan muun jääkiekon puolella.

Uusia selostajiakin löytyi joskin näiden kohdalta puhuttaessa nämä ovat voineet olla paikkakuntaottelujen selostajia jotka selostivat kun YLE näytti tuona sarjakautena ajoittain useitakin otteluja vaikka ohjelmatietojen perusteella olisi voinut muuta voinut olettaa.

YLE:n selostajina Antero Mertarannan ja Juha Lindgrenin lisäksi joissakin yksittäisissä TV-Otteluissa SM-Liigan sarjakaudella 1992-1993 toimivat myös Harri Laakso ja Ari Lahti.

Täsmennystä tulee muutenkin, mutta varsinkin Yleisradion TV2:n peleihin tulee paljon päivitystä seuraavassa viestissä koska näillä näkymin kolme kertaa sarjakauden aikana YLE muutti tai perui näytettäväksi aiottuja ottelujaan ja korvasi ne SM-Liigaan liittyvällä erikoisohjelmalla jossa näitä otteluja sitten nähtiin ja muutokset ja peruutukset tulevat seuraavaan viestiin ja mikäli eivät mahdu päivitykseen niin laitan niille sitten oman viestinsä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä sarjakauden 1992-1993 TV-pelit tällä kertaa isommin päivitettynä joita TV3/MTV3 ja TV2 lähettivät ja tämä kausi jäi ainakin näillä näkymin näihin päiviin asti viimeiseksi täysin varmasti Yleisradion lähettämäksi SM-Liigan kaudeksi.

Kaiken jälkeen TV3:lla on vain yksi epäselvä ottelu ja MTV3:lla on myöskin vain yksi epäselvä ottelu. TV2:n otteluista puhuttaessa aiemmat epäselvät ottelut eli 25.10.1992, 18.2.1993 ja 14.3.1993 näkyneet ottelut ovat osapuoliltaan selvinneet suureksi osaksi joskin niissäkin on joidenkin kohdalla pieniä epäselvyyksiä. Niistä pian lisää.

14.11.1992 Kolmoskanavalla vuorostaan näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisemmin vaikuttaa vielä yhdeltä NHL-ottelulta TV3:lle koska SM-Liigassa ei tuona päivänä pelattu ellei kyseessä sitten olisi kenties ollut jonkun aiemman ottelun jälkilähetys, mutta tiedä vielä tuosta sitten ja täydellisen varmistumisen ajaksi jätän sen toistaiseksi edelleen vielä SM-Liigan listaan ennen mahdollista siirtoa NHL-televisioinnin topikkiin.

15.1.1993 MTV3:lla vuorostaan näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisimmin vaikuttaa jälkilähetykseltä.

Tässä päivitykset myös muutaman aiemmin puuttuneen Yleisradion ottelun osalta:

12.9.1992 Ilves-JyP HT: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19 (Vaihdettiin Tappara-HIFK-ottelun tilalle.)

19.9.1992 HPK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

20.9.1992 TV2:n Urheiluareena näytti ottelun HIFK-TPS ja koosteena ottelun Ilves-K-Espoo klo 16-18.25 ja klo 18.40-19.25 olleilla ohjelmapaikoillaan.

26.9.1992 K-Espoo-Reipas: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

3.10.1992 Jokerit-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

10.10.1992 JyP HT-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 16.15-17.45 ja mikäli ottelu olisi siirtynyt niin se olisi saatettu nähdä ellei peräti nähtykin osana MTV:n Viihteen 25-vuotista juhlaa.

17.10.1992 HIFK-K-Espoo: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

24.10.1992 Tappara-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

25.10.1992: Kyseisenä päivänä SM-Liigan osalta TV2:ssa tapahtui varsin erikoisia tilanteita.

Yleisradio esitti SM-Liigan Ottelukierroksen Erikoisohjelman normaalin, tavallisen yksittäisen ottelulähetyksen asemasta. Kyseisenä päivänä ymmärtääkseni TV2:ssa nähtiin aivan loppuhetket ainakin kahdesta suorasta ottelusta ja jonka jälkeen siirryttiin yhteen ja hyvin todennäköisesti myös kahteen jäljelle jäävään kierroksen otteluun ja niiden hyvinkin suoriin lähetyksiin.

SM-Liigan Ottelukierroksen Erikoisohjelmassa nähtiin ymmärtääkseni kuitenkin aivan loppuhetket eli yhteensä 11 minuuttia ja 10 sekuntia kaikkiaan suoran kierroksen otteluista Ilves-Jokerit ja HIFK-JyP HT ja kun ne kaksi ottelua olivat ohi niin ilmeisesti sen jälkeen kokonaan suorana lähetyksenä TV2:ssa nähtiin tuona päivänä vain joko Reipas-Lukko tai Ässät-TPS. Tämä kaikki nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25 selostajina Antero Mertaranta, Juha Lindgren, Harri Laakso ja Ari Lahti.

31.10.1992 Ässät-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

2.11.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 19.20-20.45

7.11.1992 Lukko-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

8.11.1992 Ässät-Reipas nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

14.11.1992 Ennalta ilmoittamaton TV-ottelu joko SM-Liigasta tai NHL:stä, mutta todennäköisimmin ilman ihmeitä NHL:stä: Nähtiin klo 17.30-19 TV3:lla

21.11.1992 Jokerit-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

28.11.1992 TPS-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

29.11.1992 Ilves-JyP HT TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25 ja lisäksi tässä SM-Liigan lähetyksessä nähtiin pienimuotoisia koosteita muilta SM-Liigan ottelukierroksen paikkakunnilta ja selostajia ei kerrottu ottelulle, mutta todennäköisesti pääottelun saattoi selostaa Antero Mertaranta ja Juha Lindgren saattoi selostaa muiden paikkakuntien ottelujen pienkoosteita lähetykseen.

5.12.1992 Ässät-TPS: Kolmostelevision historian viimeinen ottelu SM-Liigasta TV3:lla nähtiin klo 17.30-19

2.1.1993 Jokerit-Kiekko-Espoo: Nähtiin ensimmäisenä MTV3:n televisioimana otteluna SM-Liigasta ja tästä eteenpäin MTV3 jatkoi televisiointia aina vuoteen 2004 ja 2005 kynnykselle asti ennen nykyisinkin SM-Liigan oikeuksia pyörittävää Nelosta. Tämä historiallinen ottelu nähtiin klo 17-19 MTV3:lla.

6.1.1993 HPK-TPS suorana lähetyksenä ja lisäksi useita TV-ottelujen välähdyksiä ilman ilmoitettuja ottelijoita muilta SM-Liigan ottelukierroksen paikkakunnilta nähtiin TV2:ssa klo 16.55-17.30, klo 17.45-18.20 ja klo 18.30-19.15 joiden selostajat olivat Antero Mertaranta ja Juha Lindgren ja tämän ohjelman esittelyssä sen arvioitiin oleva yhdistelmälähetys jossa nähtäisiin kaksi ottelua, mutta vain toinen niistä otteluista olisi ollut suora ja toisen vain koostelähetys tai pelkkä maininta osasta suurempaa ottelukokonaisuutta. Lopulta nähtiin vain siis tuo HPK-TPS kokonaisena yksittäisenä lähetyksenä suorana ja useista muista otteluista nähtiin lyhyitä välähdyksiä arvellun yhden suoran ottelun ja toisen ottelun koostelähetyksen tai pelkän maininnan sijaan.

9.1.1993 TPS-JyP HT: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

14.1.1993 Ässät-HIFK: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50

15.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19 joskin ilmeisesti ottelu oli ilmeisesti jälkilähetys jostain muusta ottelusta

16.1.1993 MTV3 näytti yhdistelmälähetykset joissa molemmista otteluista kerrottiin lähetyksessä jotakin, mutta vain tietenkin toinen näistä otteluista nähtiin kokonaisuudessaan suorana. KalPa-Ilves ja Lukko-TPS näkyivät molemmat muodossa tai toisessa MTV3:lla klo 17.30-19 ja itse asiassa näistä otteluista puhuttaessa Ilves-KalPa näkyi suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä ja Lukko-TPS näkyi koosteena ottelun yhteydessä

21.1.1993 TPS-Tappara: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ja lisäksi hieman pitempään tästäkin koska ottelussa mentiin jatkoajalle.

23.1.1993 MTV3 näytti yhdistelmälähetykset joissa molemmista otteluista kerrottiin lähetyksessä jotakin, mutta vain tietenkin toinen näistä otteluista nähtiin kokonaisuudessaan suorana. TPS-Jokerit ja HIFK-Reipas näkyivät molemmat muodossa tai toisessa MTV3:lla klo 17.30-19 ja itse asiassa näistä otteluista puhuttaessa Reipas-HIFK näkyi suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä ja Jokerit-TPS näkyi koosteena ottelun yhteydessä

28.1.1993 Lukko-HPK nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren ja mahdollisesti tässä ottelulähetyksessä kohtasivat myös Jokerit-KalPa tai se jopa vaihdettiin pääotteluksi tässä lähetyksessä Lukko-HPK-ottelun tilalle selostuksen pysyessä samana. Muussa tapauksessa Jokerit-KalPa lienee tullut muunlaisena lähetyksenä.

30.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelunaan HPK-JyP HT klo 17.30-19

11.2.1993 Jokerit-Ilves: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

13.2.1993 Ässät-Jokerit: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

18.2.1993: Tuona kyseisenä päivänä nähtiin jälleen kerran SM-Liigan osalta hieman erilaisempi ottelu TV2:ssa. Kyseisenä päivänä TV2:n esittämässä ottelussa nähtiin kaksi ensimmäistä erää koosteena joista ensimmäisestä erästä nähtiin 13 minuuttia ja toisesta erästä 8 minuuttia eli yhteensä koosteena nähtiin 21 minuutia 40 otteluminuuttia kohti ohjelman alussa. Suoraan lähetykseen ja viimeiseen kolmanteen erään siirryttiin 35 minuutin jälkeen ohjelmassa sen alusta laskien.

Sitä ennen oltiin luettu ja näytetty lähinnä tulostaulun muodossa muiden ottelujen tuloksia samalta kierrokselta. Lopulta ottelun loppuhetkien osalta ohjelman kokonaisaika lyheni 4 minuuttia kun lähetys haluttiin lopettaa etuajassa, mutta kanavan ja katsojien onneksi ottelu ehti jo ratketa ennen sitä erikoista päätöstä kanavalla. TV2:ssa klo 19.30-20.46 nähtiin lopulta siis Ässät-HPK selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren kommentaattorinaan Sakari Sakke Pietilä.

20.2.1993 KalPa-Ilves: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

25.2.1993 TPS-Jokerit TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren. Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat myös HIFK-Ässät ja se jopa vaihdettiin pääotteluksi TPS-Jokerit-parivaljakon sijaan selostuksen pysyessä samana. Muussa tapauksessa HIFK-Ässät lienee tullut muunlaisena lähetyksenä.

27.2.1993 HIFK-Ilves nähtiin MTV3:n televisioimana klo 17.30-18.30

6.3.1993 Jokerit-Ässät: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-18.30

11.3.1993 JyP HT-HIFK: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.55

14.3.1993 SM-Liigan Puolivälierien Erikoisohjelma: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.20 välisen ajan sijaan lopulta klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.05 välisenä aikana kun ohjelma päättyi lopulta 15 minuutia aiemmin kuin mitä oltiin suunniteltu. Kyseessä oli nimensä mukaisesti Erikoisohjelma SM-Liigan Puolivälieristä jolloin ohjelmassa ottelijoina olivat olleet edellisenä päivänä eli 13.3.1993 pelanneet HIFK-JyP HT, mutta uusimpien tietojen mukaan tässä ohjelmassa näkyi muitakin SM-Liigan Puolivälierien otteluja.

Nämä näkyneet ottelut olivat tämän uusimman tiedon mukaan jo 11.3.1993 pelattu JyP HT-HIFK ja 11.3.1993 pelattu viimeinen ottelu parivaljakosta TPS-Ilves. SM-Liigan Puolivälierien Erikoisohjelman tuona kyseisenä päivänä eli 14.3.1993 selostivat Antero Mertaranta, Juha Lindgren, Antero Viherkenttä ja Harri Laakso kommentaattorinaan Sakari Sakke Pietilä.

18.3.1993 Ässät-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

20.3.1993 HPK-JyP HT TV2:ssa klo 15.55-17.25 ja klo 17.40-18.25 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

21.3.1993 JyP HT-HPK: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja 18.30-19.25

23.3.1993 TPS-Ässät: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä muistaakseni mistä tahansa alkaen klo 15-19 välisenä aikana. Alkukauden aikana tämä ottelu oli virheellisesti merkitty pienkoosteeksi.

25.3.1993 HPK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.50

30.3.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 18.45-21

1.4.1993 HPK-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55

4.4.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 16.55-19.25
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan ensimmäisen sarjakauden osalta kahden viimeisen muun televisioidun jälkilähetyksen löytäminen osapuolineen on ollut melkoisen hankala tehtävä. SM-Liigan ensimmäisellä sarjakaudella 1975-1976 kaiken jälkeen niistä puhuttaessa ottelut vaikuttavat tulleen vuoden 1976 puolella. Mahdolliset televisiossa esiintyneet seurat ainakin uusimpien tietojen perusteella ovat olleet Jokerit, llves, KooVee/Koo-Vee, HIFK, Lukko ja Tappara.

Tosin näistä aiemminkin kertomani Ilves-KooVee/Koo-Vee-ottelun olen voinut sotkea myös vuotta aiempaan eli viimeiseen SM-Sarjan pelikauteen eli sarjakauteen 1974-1975 ja samoin on ainakin yhden Jokerien ja HIFK:n välillä mahdollisesti televisiossa näytetyn ottelun laita jonka olin jo melkein valmis lisäämään ensimmäisen SM-Liigan sarjakauden näytettyihin otteluihin ja joka myös on enemmänkin joutumassa viimeiselle SM-Sarjan pelikaudelle eli sarjakaudelle 1974-1975.

Hyvin epämääräisiä viitteitä olen saanut ja kuullut myös Ilveksen ja Tapparan väitetyn TV-ottelusta sarjakaudella 1975-1976 tai 1974-1975 joka olisi tullut hyvin yllättäen.

Sen sijaan 24.2.1976 TV2 saattoi näyttää ohjelmistonsa päätteeksi näillä näkymin aiemmin epätodennäköisenä pitämäni ottelun HIFK-Lukko Klo 22.20-23.20 selostajana Antero Karapalo jolloin se olisi ollut joko toinen tai sitten kolmas ja viimeinen SM-Liigan TV-ottelu sen ensimmäisellä sarjakaudella.

Lähinnä perustan asian aikanaan juurikin tuona päivänä nähtyyn TV1:n urheilukatsauksen päätteeksi tulleeseen uutiseen jossa kehoitettiin jääkiekonystäviä kääntämään ehdottomasti illan päätteeksi kanava TV2:lle ja kun tuon urheilukatsauksen lukijalla eli Kukkosen Anssilla oli ainakin lehtien kommenttien mukaan ollut muikeassa ilmeessään pitelemistä niin ainakaan aivan täysin mahdotonta tuo asia ei ole.

Lähinnä asian varmuutta haittaa ottelun näkyminen tiistaina ja myös ottelun näkyminen TV-pelistä puhuttaessa sellaisella ottelukierroksella jossa oli myös muitakin ottelijoita kuin vain yksi ainoa ottelupari.

Tuon ajan televisiointisäännöt kun jostain syystä edellyttivät aina yksittäistä ottelua ottelukierroksella jotta se olisi voitu televisioida. Kaikkiaan tuohon aikaan ilmeisesti SM-Liigaa muutenkin käsiteltiin yllättävän paljon noissa tiistai-iltojen urheilukatsauksissa TV-Uutisten päätteeksi vaikka esimerkiksi tuo 24.2.1976 ollut urheilukatsaus SM-Liigasta puhuttaessa oli vain hieman vajaat 2 minuuttia pitkä ja Anssi Kukkonen oli noita katsauksia lukenut tammikuun, helmikuun ja vielä maaliskuun 1976 aikana varsin monta muutakin.

Asiasta riittää siis vielä paljon tutkittavaa.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Pari pientä tarkennusta ansiokkaaseen listaan:

22.3.1992 HIFK-TPS klo 19.20-20.45 TV3:lla
12.4.1992 Jokerit-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 17 alkaen loppuun asti vaikka alustavasti sille oltiin soviteltu myöhäisempää aloitusaikaa TV2:ssa klo 18.30 tai viimeistään klo 19 alkaen. Tämä lähetys oli Antero Karapalon viimeinen SM-Liigan selostus.

Näissä otteluissa koti- ja vierasjoukkueet ovat väärinpäin, sillä ko. pelit pelattiin Turussa ja Jyväskylässä.

28.1.1993 Lukko-HPK nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren ja mahdollisesti tässä ottelulähetyksessä kohtasivat myös Jokerit-KalPa tai se jopa vaihdettiin pääotteluksi tässä lähetyksessä Lukko-HPK-ottelun tilalle selostuksen pysyessä samana. Muussa tapauksessa Jokerit-KalPa lienee tullut muunlaisena lähetyksenä.

Tätä KalPan yllättävää 5-6-voittoa Jokereista ei näytetty tv:ssä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Pari pientä tarkennusta ansiokkaaseen listaan:




Näissä otteluissa koti- ja vierasjoukkueet ovat väärinpäin, sillä ko. pelit pelattiin Turussa ja Jyväskylässä.



Tätä KalPan yllättävää 5-6-voittoa Jokereista ei näytetty tv:ssä.

Näin näyttäisikin olevan.

Tosin vielä tuo Jokerit-KalPa-ottelu pitää vielä tarkistaa jossakin välin, että olisikohan tuossa ottelussa ollut merkintävirhe yleensäkin vai oliko ottelu lähetettävissä vain mikäli tuota Lukko-HPK ei olisi lainkaan televisioitu mitenkään.

Pitää muutoin vaihtaa vielä nuo pari joukkuetta oikeille paikoilleen toisista peleistä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä TV-pelit sarjakauden 1991-1992 osalta lyhyesti päivitettynä parin ottelun joukkueiden osapuolivaihdolla ja tällä sarjakaudella Yleisradio esitti myös Urheiluareena-ohjelmia joissa on saattanut mahdollisesti myös tulla SM-Liigaakin.

Epävarmaa on vieläkin 19.9.1991 mahdollisesti TV2:ssa nähdyn SM-Liigan avauspäivän pelit minkä vuoksi en edelleenkään laita niitä tähän ja Yleisradion Urheiluareenat ovat yhtä edelleen hieman epäselviä.

4.1.1992 pelattuun TV3:n näyttämään otteluun ei selvinnyt sen ottelun osapuolet vieläkään vaikka nyt kaiken jälkeen näyttää siltä, että ainakin tämä ottelu oli jälkilähetys 2.1.1992 pelatusta ottelusta kun tuona päivänä ei ainakaan ilmeisesti muutoin pelattu SM-Liigaa ja mukana on myös valitettavasti ilman ottelijoitaan lehdissä esiintynyt ja Kolmostelevision 5.1.1992 esittämä Hockey Nightin sunnuntain ottelu:

22.9.1991 HIFK-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

29.9.1991 HPK-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

6.10.1991 TPS-HIFK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

13.10.1991 KalPa-HReipas: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

20.10.1991 Lukko-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

27.10.1991 JyP HT-Ässät: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

2.11.1991 Reipas-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

10.11.1991 Jokerit-JyP HT: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

16.11.1991: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena ei näyttänyt SM-Liigan otteluista mitään klo 14-18.45 ja klo 18.55-19.40 olevilla ohjelmapaikoillaan koska kyseisenä päivänä ei pelattu SM-Liigaa. Urheiluareena esitti Squashia, Yleisurheilua, Hiihtoa, Laskettelua, Nyrkkeilyä, Tanssia ja lopuksi tietenkin Jalkapallon Englannin Ensimmäisen Divisioonan tai Jalkapallon Englannin Pääsarjan ottelun Oldham-Arsenal

17.11.1991 JoKP-Lukko: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

24.11.1991 Ässät-HPK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

1.12.1991 Ilves-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

8.12.1991 Tappara-KalPa: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

14.12.1991: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 13-17.45 ja klo 19.05-19.40 olevilla ohjelmapaikoillaan. Mahdollisesti otteluparit olivat Ilves-KalPa ja HIFK-HPK, mutta myös muutkin ovat voineet otella ruudussa kuin nämä parivaljakot tai välttämättä huonolla onnella SM-Liigaa ei näytetty lainkaan ja lisäksi Urheiluareenassa nähtiin myös Tenniksen Grand Slam-turnauksen otteluja ja jälleen kerran osana sitä myös Jalkapallon Englannin Ensimmäisen Divisioonan tai Jalkapallon Englannin Pääsarjan yksittäinen ottelu

15.12.1991 Jokerit-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla (Vaihdettiin ottelun Tappara-JyP HT:n tilalle. Mikäli YLE olisi esittänyt pelin niin olisi ehkä voinut puhua edellisen sarjakauden hyvityksestäkin...)

4.1.1992 Ilman ottelijoita mainittu TV-ottelu klo 19.15-20.45 TV3:lla jonka kerrottiin olleen runkosarjan jatkumisen osalta ollut kärkikamppailu ja ottelu todennäköisesti oli 2.1.1992 pelatun ottelun jälkilähetys

5.1.1992 Ilman ottelijoita mainittu TV-ottelu klo 19.15-20.45 TV3:lla jonka kerrottiin olleen runkosarjan kärkikamppailu Hockey Night-ohjelmassa

12.1.1992 HPK-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

19.1.1992 TPS-KalPa: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

25.1.1992: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena ei näyttänyt SM-Liigan otteluista mitään klo 13-18.10 ja klo 18.40-19.10 olevilla ohjelmapaikoillaan koska kyseisenä päivänä ei pelattu SM-Liigaa. Urheiluareena esitti Jäätanssia, Hiihtoa, Pujottelua ja Supersuurpujottelua, Laskettelua, Urheilujumppaa ja Voimistelua ja Yleisurheilua

1.3.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

8.3.1992 TPS-Jokerit: Nähtiin klo 19.20-20.45 TV3:lla

15.3.1992 JyP HT-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

21.3.1992: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena ei varsinaisesti näyttänyt SM-Liigan otteluista mitään klo 13-17.45 ja klo 17.55-18.45 olevilla ohjelmapaikoillaan koska kyseisenä päivänä ei pelattu SM-Liigaa, mutta kuitenkin Urheiluareenassa käytiin pikaisesti läpi tilannekatsausta meneillään olleisiin ja jo pelattuihin SM-Liigan Playoff-peleihin. Urheiluareena esitti Mäkihyppyä, Lentopalloa, Urheilujumppaa ja Voimistelua, Viikon Vieraan Katsauksen ja kaiken päätteeksi nimensä Englannin Valioliigaksi muuttaneen entisen Jalkapallon Englannin Ensimmäisen Divisioonan tai Jalkapallon Englannin Pääsarjan ottelun Liverpool-Tottenham

22.3.1992 TPS-HIFK klo 19.20-20.45 TV3:lla

27.3.1992 TV-ottelut Playoffeista ottelijoina Ässät-Jokerit ja HIFK-JyP HT TV2:ssa klo 20-21 siten, että HIFK-JyP HT nähtiin ottelulähetyksen isompana lähetyksenä kun taas Ässät-Jokerit nähtiin vain maalikimarana ja tunnelmakoosteena

29.3.1992 Jokerit-Ässät: Nähtiin TV2:ssa klo 19.40-20.30

31.3.1992 TV-ottelut Playoffeista ottelijoina Jokerit-Ässät ja JyP HT-HIFK TV2:ssa klo 23.15-00.35 siten, että Jokerit-Ässät nähtiin ottelulähetyksen isompana lähetyksenä kun taas JyP HT-HIFK nähtiin vain maalikimarana ja tunnelmakoosteena

5.4.1992 Jokerit-JyP HT: Nähtiin vaihtelevasti klo 18.30-19 ja klo 19.35-20.10 yhdessä Brasilian Grand Prixin kanssa TV3:lla ja jälleen Kolmonen näytti finaalipelejä hieman erikoisella, mutta ei enää yhtä paljon kuohuttavalla tavalla toisin kuin edellisellä sarjakaudella mikä ilmeisesti tarkoitti tuolloisen kannan mukaan vapaata televisiointia muille kuin vain neljännestä finaalista eteenpäin olleille peleille jotka olivat YLE:n pelejä.

9.4.1992 JyP HT-Jokerit: Nähtiin TV1:ssä klo 21.20-22.30 ja se oli näillä näkymin viimeinen TV1:n lähettämä peli SM-Liigasta näihin päiviin asti.

12.4.1992 JyP HT-Jokerit: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 17 alkaen loppuun asti vaikka alustavasti sille oltiin soviteltu myöhäisempää aloitusaikaa TV2:ssa klo 18.30 tai viimeistään klo 19 alkaen. Tämä lähetys oli Antero Karapalon viimeinen SM-Liigan selostus.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä sarjakauden 1992-1993 TV-pelit tällä kertaa lyhyemmin päivitettynä parin ottelun osapuolten vaihdon korjauksella. Näitä otteluja TV3/MTV3 ja TV2 lähettivät ja tämä kausi jäi ainakin näillä näkymin näihin päiviin asti viimeiseksi täysin varmasti Yleisradion lähettämäksi SM-Liigan kaudeksi.

Kaiken jälkeen TV3:lla on vain yksi epäselvä ottelu ja MTV3:lla on myöskin vain yksi epäselvä ottelu. TV2:n otteluista puhuttaessa aiemmat epäselvät ottelut eli 25.10.1992, 18.2.1993 ja 14.3.1993 näkyneet ottelut ovat osapuoliltaan selvinneet suureksi osaksi joskin niissäkin on joidenkin kohdalla pieniä epäselvyyksiä.

14.11.1992 Kolmoskanavalla vuorostaan näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisemmin vaikuttaa vielä yhdeltä NHL-ottelulta TV3:lle koska SM-Liigassa ei tuona päivänä pelattu ellei kyseessä sitten olisi kenties ollut jonkun aiemman ottelun jälkilähetys, mutta tiedä vielä tuosta sitten ja täydellisen varmistumisen ajaksi jätän sen toistaiseksi edelleen vielä SM-Liigan listaan ennen mahdollista siirtoa NHL-televisioinnin topikkiin.

15.1.1993 MTV3:lla vuorostaan näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisimmin vaikuttaa jälkilähetykseltä.

Tässä päivitykset tällä kertaa parin Yleisradion ottelun osalta:

12.9.1992 Ilves-JyP HT: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19 (Vaihdettiin Tappara-HIFK-ottelun tilalle.)

19.9.1992 HPK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

20.9.1992 TV2:n Urheiluareena näytti ottelun HIFK-TPS ja koosteena ottelun Ilves-K-Espoo klo 16-18.25 ja klo 18.40-19.25 olleilla ohjelmapaikoillaan.

26.9.1992 K-Espoo-Reipas: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

3.10.1992 Jokerit-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

10.10.1992 JyP HT-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 16.15-17.45 ja mikäli ottelu olisi siirtynyt niin se olisi saatettu nähdä ellei peräti nähtykin osana MTV:n Viihteen 25-vuotista juhlaa.

17.10.1992 HIFK-K-Espoo: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

24.10.1992 Tappara-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

25.10.1992: Kyseisenä päivänä SM-Liigan osalta TV2:ssa tapahtui varsin erikoisia tilanteita.

Yleisradio esitti SM-Liigan Ottelukierroksen Erikoisohjelman normaalin, tavallisen yksittäisen ottelulähetyksen asemasta. Kyseisenä päivänä ymmärtääkseni TV2:ssa nähtiin aivan loppuhetket ainakin kahdesta suorasta ottelusta ja jonka jälkeen siirryttiin yhteen ja hyvin todennäköisesti myös kahteen jäljelle jäävään kierroksen otteluun ja niiden hyvinkin suoriin lähetyksiin.

SM-Liigan Ottelukierroksen Erikoisohjelmassa nähtiin ymmärtääkseni kuitenkin aivan loppuhetket eli yhteensä 11 minuuttia ja 10 sekuntia kaikkiaan suoran kierroksen otteluista Ilves-Jokerit ja HIFK-JyP HT ja kun ne kaksi ottelua olivat ohi niin ilmeisesti sen jälkeen kokonaan suorana lähetyksenä TV2:ssa nähtiin tuona päivänä vain joko Reipas-Lukko tai Ässät-TPS. Tämä kaikki nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25 selostajina Antero Mertaranta, Juha Lindgren, Harri Laakso ja Ari Lahti.

31.10.1992 Ässät-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

2.11.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 19.20-20.45

7.11.1992 Lukko-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

8.11.1992 Ässät-Reipas nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

14.11.1992 Ennalta ilmoittamaton TV-ottelu joko SM-Liigasta tai NHL:stä, mutta todennäköisimmin ilman ihmeitä NHL:stä: Nähtiin klo 17.30-19 TV3:lla

21.11.1992 Jokerit-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

28.11.1992 TPS-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

29.11.1992 Ilves-JyP HT TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25 ja lisäksi tässä SM-Liigan lähetyksessä nähtiin pienimuotoisia koosteita muilta SM-Liigan ottelukierroksen paikkakunnilta ja selostajia ei kerrottu ottelulle, mutta todennäköisesti pääottelun saattoi selostaa Antero Mertaranta ja Juha Lindgren saattoi selostaa muiden paikkakuntien ottelujen pienkoosteita lähetykseen.

5.12.1992 Ässät-TPS: Kolmostelevision historian viimeinen ottelu SM-Liigasta TV3:lla nähtiin klo 17.30-19

2.1.1993 Jokerit-Kiekko-Espoo: Nähtiin ensimmäisenä MTV3:n televisioimana otteluna SM-Liigasta ja tästä eteenpäin MTV3 jatkoi televisiointia aina vuoteen 2004 ja 2005 kynnykselle asti ennen nykyisinkin SM-Liigan oikeuksia pyörittävää Nelosta. Tämä historiallinen ottelu nähtiin klo 17-19 MTV3:lla.

6.1.1993 HPK-TPS suorana lähetyksenä ja lisäksi useita TV-ottelujen välähdyksiä ilman ilmoitettuja ottelijoita muilta SM-Liigan ottelukierroksen paikkakunnilta nähtiin TV2:ssa klo 16.55-17.30, klo 17.45-18.20 ja klo 18.30-19.15 joiden selostajat olivat Antero Mertaranta ja Juha Lindgren ja tämän ohjelman esittelyssä sen arvioitiin oleva yhdistelmälähetys jossa nähtäisiin kaksi ottelua, mutta vain toinen niistä otteluista olisi ollut suora ja toisen vain koostelähetys tai pelkkä maininta osasta suurempaa ottelukokonaisuutta. Lopulta nähtiin vain siis tuo HPK-TPS kokonaisena yksittäisenä lähetyksenä suorana ja useista muista otteluista nähtiin lyhyitä välähdyksiä arvellun yhden suoran ottelun ja toisen ottelun koostelähetyksen tai pelkän maininnan sijaan.

9.1.1993 TPS-JyP HT: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

14.1.1993 Ässät-HIFK: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50

15.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19 joskin ilmeisesti ottelu oli ilmeisesti jälkilähetys jostain muusta ottelusta

16.1.1993 MTV3 näytti yhdistelmälähetykset joissa molemmista otteluista kerrottiin lähetyksessä jotakin, mutta vain tietenkin toinen näistä otteluista nähtiin kokonaisuudessaan suorana. KalPa-Ilves ja Lukko-TPS näkyivät molemmat muodossa tai toisessa MTV3:lla klo 17.30-19 ja itse asiassa näistä otteluista puhuttaessa Ilves-KalPa näkyi suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä ja Lukko-TPS näkyi koosteena ottelun yhteydessä

21.1.1993 TPS-Tappara: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ja lisäksi hieman pitempään tästäkin koska ottelussa mentiin jatkoajalle.

23.1.1993 MTV3 näytti yhdistelmälähetykset joissa molemmista otteluista kerrottiin lähetyksessä jotakin, mutta vain tietenkin toinen näistä otteluista nähtiin kokonaisuudessaan suorana. TPS-Jokerit ja HIFK-Reipas näkyivät molemmat muodossa tai toisessa MTV3:lla klo 17.30-19 ja itse asiassa näistä otteluista puhuttaessa Reipas-HIFK näkyi suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä ja Jokerit-TPS näkyi koosteena ottelun yhteydessä

28.1.1993 Lukko-HPK nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren. Tässä ottelulähetyksessä peruutuksen varalta olemassa oli myös kierroksen otteluista puhuttaessa Jokerit-KalPa. Kyseistä ottelua ei välttämättä näytetty mitenkään paitsi kenties ehkä PTV:llä tai muulla paikallisella televisioasemalla jos mitenkään. Mahdollinen Tulosruudun tai Urheiluruudun pätkä siitä ottelusta kyllä on aikanaan kuvattu.

30.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelunaan HPK-JyP HT klo 17.30-19

11.2.1993 Jokerit-Ilves: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

13.2.1993 Ässät-Jokerit: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

18.2.1993: Tuona kyseisenä päivänä nähtiin jälleen kerran SM-Liigan osalta hieman erilaisempi ottelu TV2:ssa. Kyseisenä päivänä TV2:n esittämässä ottelussa nähtiin kaksi ensimmäistä erää koosteena joista ensimmäisestä erästä nähtiin 13 minuuttia ja toisesta erästä 8 minuuttia eli yhteensä koosteena nähtiin 21 minuutia 40 otteluminuuttia kohti ohjelman alussa. Suoraan lähetykseen ja viimeiseen kolmanteen erään siirryttiin 35 minuutin jälkeen ohjelmassa sen alusta laskien.

Sitä ennen oltiin luettu ja näytetty lähinnä tulostaulun muodossa muiden ottelujen tuloksia samalta kierrokselta. Lopulta ottelun loppuhetkien osalta ohjelman kokonaisaika lyheni 4 minuuttia kun lähetys haluttiin lopettaa etuajassa, mutta kanavan ja katsojien onneksi ottelu ehti jo ratketa ennen sitä erikoista päätöstä kanavalla. TV2:ssa klo 19.30-20.46 nähtiin lopulta siis Ässät-HPK selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren kommentaattorinaan Sakari Sakke Pietilä.

20.2.1993 KalPa-Ilves: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

25.2.1993 TPS-Jokerit TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren. Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat myös HIFK-Ässät ja se jopa vaihdettiin pääotteluksi TPS-Jokerit-parivaljakon sijaan selostuksen pysyessä samana. Muussa tapauksessa HIFK-Ässät lienee tullut muunlaisena lähetyksenä.

27.2.1993 HIFK-Ilves nähtiin MTV3:n televisioimana klo 17.30-18.30

6.3.1993 Jokerit-Ässät: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-18.30

11.3.1993 HIFK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.55

14.3.1993 SM-Liigan Puolivälierien Erikoisohjelma: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.20 välisen ajan sijaan lopulta klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.05 välisenä aikana kun ohjelma päättyi lopulta 15 minuutia aiemmin kuin mitä oltiin suunniteltu. Kyseessä oli nimensä mukaisesti Erikoisohjelma SM-Liigan Puolivälieristä jolloin ohjelmassa ottelijoina olivat olleet edellisenä päivänä eli 13.3.1993 pelanneet HIFK-JyP HT, mutta uusimpien tietojen mukaan tässä ohjelmassa näkyi muitakin SM-Liigan Puolivälierien otteluja.

Nämä näkyneet ottelut olivat tämän uusimman tiedon mukaan jo 11.3.1993 pelattu HIFK-JyP HT ja 11.3.1993 pelattu viimeinen ottelu parivaljakosta TPS-Ilves. SM-Liigan Puolivälierien Erikoisohjelman tuona kyseisenä päivänä eli 14.3.1993 selostivat Antero Mertaranta, Juha Lindgren, Antero Viherkenttä ja Harri Laakso kommentaattorinaan Sakari Sakke Pietilä.

18.3.1993 Ässät-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

20.3.1993 HPK-JyP HT TV2:ssa klo 15.55-17.25 ja klo 17.40-18.25 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

21.3.1993 JyP HT-HPK: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja 18.30-19.25

23.3.1993 TPS-Ässät: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä muistaakseni mistä tahansa alkaen klo 15-19 välisenä aikana. Alkukauden aikana tämä ottelu oli virheellisesti merkitty pienkoosteeksi.

25.3.1993 HPK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.50

30.3.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 18.45-21

1.4.1993 HPK-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55

4.4.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 16.55-19.25
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime aikoina vaikka enimmäkseen olenkin keskittynyt Jääkiekon SM-Sarjan TV-lähetysten tai aivan Jääkiekon SM-Liigan alkuvuosien televisiointien selvittelyyn niin SM-Liigan sarjakaudelle 1988-89 on näillä näkymin myös löytynyt ainakin yksi kokonaan uusi TV-ottelu ja vieläpä ihan merkityn selvästikin Yleisradion näyttämäksi otteluksi.

Ennen tätä löytöä oli pari hylättyä löytöä joita olin luullut TV3:n tai YLE:n esittämiksi yllätyspeleiksi ja jotka lopulta olivat HTV:n tai paikallisen television lähetyksiä. Nämä pelit olivat TPS:n ja Tapparan pelejä.

Tämä uusin TV-lähetysten löytö kuitenkin asettaa jossain määrin aiemman eli 15.1.1989 mahdollisesti esitetyn ottelun Lukko-TPS YLE:n osalta kyseenalaiseksi. Se asettaa sen pikemmin Kolmostelevision lähettämäksi otteluksi.

Mikäli Kolmostelevisio ei olisi sitäkään ottelua näyttänyt niin sitten olen lähtökohtaisesti määritellyt sen HTV:n otteluksi, muun paikallisen televisiokanavan lähettämäksi otteluksi tai ei näytetyksi lainkaan. Todenäköisesti se on kuitenkin näytetty jotakin kautta. Tosin edelleen se ottelu Yleisradion näyttämä voisi pitää paikkansa mikäli Yleisradion oma erikoinen ja tilapäinen sopimus koski vain runkosarjaa eikä muita ratkaisuotteluja ennen finaaleja.

Näillä näkymin vuoden 1989 puolella kaiken jälkeen TV3:lla olisi nähty tuolla sarjakaudella 3 sovitun ottelun sijaan 4-6 ottelua edellyttäen, että 28.12.1988 Kolmosella olisi juuri ja juuri aloitettu taas näyttämään otteluja SM-Liigaa vaivanneen televisiointiboikotin jälkeen ja Yleisradiossa olisi nähty vuoden 1989 puolella 2 sovitun ottelun sijaan 3-4 ottelua korkeintaan edellyttäen, että 15.1.1989 esitetty ottelu Lukko-TPS olisi tullut YLE:ltä ja vaihtoehtoisesti tietenkin uusimman TV-ottelulöytöni suhteen se olisi tarkoittanut sellaista ottelulähetystä joka ei olisi rikkonut Yleisradion omaa tuolloista tilapäistä sopimusta.

Tämä ottelulöytö esitettiin 5.3.1989 TV2:ssa klo 18.20-19.30 ja se oli viides ja ratkaiseva SM-Liigan Välierien ottelu TPS-Tappara ja mahdollisesti tämän ottelun selosti Antero Karapalo.

Ongelmana kun oli se, että viime hetken näkymisen varmistumisen seurauksena juuri mihinkään lehteen ei aikanaan ollut merkitty ottelun selostajaa. TV2:n piti alun perin näyttää Lentopallon SM-Sarjaa, mutta se oli ilmeisesti jo ratkennut kun SM-Liigaa voitii kerran ennen finaaleja vielä kerran näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1988-89 TV-pelit tulevat seuraavaksi jälleen kerran päivitettynä tähän ja hirvittävästi otteluja ei sinä vuonna näytetty vaikkakin loppukautta kohti ottelujen näkyvyydet hieman parantuivatkin Yleisradion ja Kolmostelevision osalta.

Syynä siihen oli lokakuun-joulukuun 1988 aikana olleet boikotit SM-Liigaa kohtaan ja myös Yleisradion oma lakko joka välillä joistakin lehdistä puhuttaessa vei halut julkaista lainkaan esimerkiksi Yleisradion radio-ohjelmia tai televisio-ohjelmien tietojakaan juurikin pitkittyneen lakkouhan takia.

Tässä listassa tulee päivityksenä joidenkin TV-ottelujen taustatietoja tai kellonaikoja uutena mukaan Yleisradion lakkouhan jälkeiseltäkin ajalta puhuttaessa. Pari ottelupaikkaa on ilmeisesti ainakin toisen paikkansa osalta joutunut NHL-ottelun näyttöajaksi TV2:lle ja saa nyt vielä nähdä näidenkin päivitysten suhteen on lähitulevaisuudessa epävarmaa, että mitä on luvassa.

Marraskuun 1988 etsinnöissä näin viime aikoina on ilmennyt, että Yleisradio saattoi esittää aiemmin mainituista poiketen vielä lisääkin NHL-otteluja TV2:lla joskin nämä mahdolliset yllätyslähetykset olisi sitten selostanutkin tuttuun tapaan Antero Karapalo ellei sitten juurikin Karapalon pitänyt selostaa jotakin NHL-ottelua missä hänen korvaajanaan olisi ollut itse Pentti Lindegren huolimatta asemastaan Kolmostelevisiolla.

Tämäkin asia on vielä melko epävarma kun en ole vieläkään ehtinyt tehdä aivan täysimittaista NHL-ottelujen tarkistusta.

Marraskuun ja joulukuun 1988 ja lisäksi vielä tammikuun 1989 aikana saatiin kuitenkin vahvistettua tilapäinen televisiointisopimus eikä YLE lähtenyt lopulta myöskään televisioimaan aikomaansa 1-Divisioonaa vaikka se olisi tullut televisioinniltaan ainakin puolet halvemmaksi. Sarjakauden aikana YLE perui oman alkukauden 6 ottelun TV-pakettinsa osana boikottiaan.

Tässä kuitenkin TV-pelit sellaisenaan kun ne ilmeisesti tulivat sarjakauden 1988-89 osalta YLE:n ja Kolmosen osalta päivitettynä:

25.9.1988 SM-Liiga All-Stars-NHL All Stars: Nähtiin TV3:lla klo 15-17.30

5.10.1988 HPK-Kärpät: Nähtiin TV3:lla klo 20.10-21.20 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti.

12.10.1988 Ilmoittamaton TV-ottelu joka saattoi sisältää SM-Liigaa tai olla ehkä myös NHL:n ottelu tai joku muu jääkiekkoon liittynyt ohjelma. SM-Liigan osalta mahdollisesti peruttu peli, NHL-otteluun tai muutoin joku muu jääkiekkoon liittynyt ottelu/ohjelma esitettiin TV2:ssa klo 19-19.30.

19.10.1988 TPS-KalPa: Ottelu piti näyttää TV3:lla klo 20-21.20 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta lopulta ottelua ei näytetty.

2.11.1988 Jyp HT-HIFK: Ottelu piti näyttää TV3:lla klo 20.15-21.35 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta jo alkaneen SM-Liigan boikotin seurauksena tämän ottelun näkyminen sellaisenaan on erittäin epävarmaa.

9.11.1988 Tappara-KooKoo: Tämä ottelu oli alustavasti TV3:lla tarkoitettu nähtävän klo 20.15-21.35 osana TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta SM-Liigan boikotin kestäessä Kolmonenkin vahvisti viimeistään tässä vaiheessa suurin piirtein lopullisesti vetäytymisensä vähäksi aikaa SM-Liigan televisioinnista ja tästä ottelusta saatettiin nähdä vain Sporttispurtin ohjelmaosuus Kolmosella marraskuun tai joulukuun 1988 aikana erikseen.

27.11.1988 Ilmoittamaton TV-ottelu SM-Liigasta ilmeisesti joko parivaljakosta HIFK-HPK tai JyP HT-TPS TV2:ssa klo 18.05-18.55 joka tietenkin peruttiin osana SM-Liigan boikottia YLE:ltä. Ohjelmapaikka hieman erillisesti sovitellulla aikataululla korvattiin NHL-ottelulla.

30.11.1988 KooKoo-JyP HT: Tämä ottelu oli alustavasti TV3:lla tarkoitettu nähtävän klo 19.50-21.35 osana TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta tämän ottelun paikalla nähtiin Indycar-ajoja Tamiami Parkin radalta ja siten tästä ottelusta ei välttämättä nähty mitään lainkaan tai korkeintaan vain Sporttispurtin osuus joka olisi tullut joulukuussa 1988 sen aikana erikseen. Kyseinen TV-ottelu olisi saattanut peruuntua muutenkin ilman Indycariakin koska Kolmosella oli myös menossa vihoittelut TV-oikeuksista. Ottelua ei siis näytetty esityspäivänään.

Yleisradion lakon aikana peruuntui jääkiekkolähetyksiä joko SM-Liigasta tai muusta jääkiekosta kuten ilmeisesti Izvestiasta 17.12.1988 TV1:stä klo 13.55-14.35, klo 14.45-15.25 ja klo 15.35-16.40 alustavasti näkyneeksi halutun ottelun ohjelmapaikat, 18.12.1988 TV2:sta klo 18.05-20 alustavasti näkyväksi haluttu ottelu, 19.12.1988 TV2:sta klo 22.20-23.50 alustavasti näkyväksi haluttu ottelu ja lopulta 21.12.1988 mahdollisesti juuri ennen lakon päättymispäivänä peruttiin mahdollisesti vielä, mutta myös mahdollisesti saatettiin näyttääkin TV2:ssa näkyväksi haluttu ottelu klo 13.50-16.30 ja TV1:ssä klo 18.15-20 näkyväksi haluttu ottelu.

Erittäin epätodennäköisesti näistä otteluista joku olisi voinut olla NHL:n ottelukin. Ennen pitkää selvitän nuokin lähetykset kunhan ne vain löytyvät ja päivitän niitä sitten kun on tarvetta.

SM-Liigan boikotin jatkuessa Sporttispurtissa ja välillä ei siinäkään näytetty SM-Liigan otteluja Kolmoselta. Mahdollisesti boikotin aikana Sporttispurtti saattoi näyttää 19.10.1988, 2.11.1988 ja 30.11.1988 pelattujen TPS-KalPa, JyP HT-HIFK ja KooKoo-JyP HT-ottelujen otteita tai kuvavälähdyksiä, mutta välillä marraskuun ja joulukuun 1988 osalta varsinkin alkupuolella vuoden 1988 viimeistä kuukautta ei edes Sporttispurtti näyttänyt SM-Liigasta mitään otteita joka sekin oli ikävä asia.

28.12.1988 SaiPa-Ässät: Tässä vaiheessa SM-Liigassa olivat televisioinnit muuttuneet tai olivat jo hyvin lähellä muuttua kohti uutta tilapäistä sopimusta jossa 5 ottelua haluttiin vielä vähintäänkin näyttää televisiosta runkosarjassa kauden ajalta ja alustavasti Kolmonen oli saamassa niistä kolme peliä ja YLE kaksi peliä. Finaalit jäivät tilapäissopimuksessa Yleisradiolle ja YLE aikoi jatkaa normaalilla tavalla finaalien televisiointia neljännestä ottelusta eteenpäin.

Tällä ottelulla myös Kolmonen palasi normaaliin olotilaansa SM-Liigassa ja tämä ottelu ainakin alustavasti kuului myös osana 10 ottelun alkuperäistä pakettisopimustakin.

Tätä ottelua ennen marraskuussa-joulukuussa 1988 Kolmonen oli näyttänyt SM-Liigaa lähinnä Sporttispurtissa ja joskus ei lainkaan jolloin kaikkiaankin lokakuusta 1988 aina 1988 vuoden loppuun asti käytännössä SM-Liigan boikotista hyötyi lähinnä HTV, HIFK ja Jokerit. Tämä ottelu nähtiin klo 20.15-21.30 tietenkin TV3:lla.

11.1.1989 KalPa-HPK: Tämä ottelu nähtiin klo 20.15-21.30 TV3:lla. Tämä ottelu tai 28.12.1988 pelattu SaiPa-Ässät-ottelu olivat osa Kolmostelevision lähettämää TV-ottelujen tilapäistä sopimusta ja aloittivat tai jatkoivat ottelusta riippuen siitä, että millaisena asian näkee tai, että oliko vielä vuoden 1988 aivan lopussakin vielä lähetysten epäselvyyksiä tai peruutuksia.

12.1.1989 TPS-Tappara: Tämä ottelu oli ensimmäinen YLE:n lähettämä TV-ottelu tilapäisen sopimuksen mukaan. Tämä ottelu nähtiin 80 minuutin mittaisena lähetyksenä TV1:ssä klo 21.55-23.15 selostajana Juha Jokinen.

15.1.1989 Lukko-TPS: Tämä ottelu nähtiin tunnin mittaisena lähetyksenä todennäköisimmin TV3:lla, mutta epätodennäköisesti ehkä myös Yleisradion TV1:llä tai vielä sitäkin epätodennäköisemmin Yleisradion TV2:lla.

TV3:n lähetysaikapaikka on epävarma, mutta TV1:n osalta se olisi voinut tulla iltapäivälähetyksenä klo 16.10-17.10 vaikka toki muukin aikapaikka on voinut olla mahdollinen kun taas TV2:lla on TV3:een verrattuna vieläkin epävarmempi aikapaikka ja vain myöhäislähetyksen veroinen näillä näkymin ellei sitten TV2 olisi näyttänyt sitä mahdollisesti klo 18.05-19.05 välisenä aikana.

Myöhäislähetyksistä puhuttaessa TV1:llä ohjelmat loppuivat alustavasti klo 23.15 jolloin päivän viimeisenä ohjelman asemassa ottelu olisi näytetty klo 23.15-00.15 ja TV2:ssa ohjelmat loppuivat klo 23.30 jolloin päivän viimeisenä ohjelman asemassa ottelu olisi näytetty klo 23.30-00.30. TV3:lla ohjelmat loppuivat alustavasti klo 21.40 jolloin päivän viimeisen ohjelman asemassa ottelu olisi näytetty klo 21.40-22.40 ja aikaisintaan TV3:lla ottelu olisi voinut näkyä ennen TV3:n päivän ohjelmat avannutta NFL:n lähetystä ja ennen klo 15.50 ollutta ohjelmapaikkaa.

Lukko-TPS Kolmostelevisiossa nähtynä nosti Kolmostelevision ottelumäärät korkeintaan viiteen tai kuuteen otteluun ennen SM-Liigan finaaleja riippuen siitä, että laskeeko 28.12.1988 televisioidun SaiPa-Ässät-ottelun jo osaksi tilapäistä Kolmostelevision sopimusta vai ei.

18.1.1989 Lukko-Tappara: Tämä ottelu nähtiin TV3:lla klo 20.15-21.30

25.1.1989 Ilves-TPS: Tämä ottelu nähtiin TV3:lla klo 20.15-21.30

29.1.1989 HIFK-Ilves: Tämä ottelu oli toinen ja viimeinen varmuudella YLE:n lähettämä TV-ottelu tilapäisen sopimuksen mukaan ennen finaaleja. Ottelu nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.30 selostajana Antero Karapalo. Mahdollisesti 15.1.1989 näkynyt Lukko-TPS YLE:n kanavilla nähtynä saattoi nostaa Yleisradion ottelumäärät korkeintaan kolmeen otteluun ennen SM-Liigan ratkaisupelejä ja finaaleja.

8.2.1989 KooKoo-Ässät: Nähtiin TV3:ssa klo 20.05-21.25, mutta ottelu on saattanut muuttua myös vain koosteeksi ja joihinkin lehtiin ottelu oli merkitty vain pienkoosteeksi. Tämä ottelu oli näillä näkymin viimeinen Kolmostelevision näyttämä ottelu SM-Liigasta sarjakaudella 1988-89.

5.3.1989 TPS-Tappara: Nähtiin TV2:ssa klo 18.20-19.30 selostajan mahdollisesti ollessa Antero Karapalo SM-Liigan ratkaisevana Välieränä. Tämä ottelu oli kolmas tai aivan korkeintaan neljäs ja lopullisella varmuudella viimeinen YLE:n näyttämä ottelu SM-Liigasta sarjakaudella 1988-89 ennen finaaleja ja vain mikäli 15.1.1989 todella joko TV1:ssä tai TV2:ssa nähtiin ottelu Lukko-TPS sinä päivänä.

14.3.1989 TPS-JyP HT: Nähtiin TV1:ssä klo 23.15-00.35

16.3.1989 JyP HT-TPS: Nähtiin TV1:ssä klo 23.05-00.25
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan pian päivitystä niin vuoden 1992-1993 SM-Liigan kauden TV-peleihin kuten myös vähän aikaa sitten löytämääni SM-Liigan kauden 1988-1989 TV-peleihin.

Kyseessä olevat päivitykset koskevat 29.11.1992 nähdyn TV-pelin ja 5.3.1989 nähdyn TV-pelin asiaa joista ensin mainitussa löytyi kyseisen TV-ottelun aikana tullut pääkoosteottelu josta nähtiin materiaalia ja 5.3.1989 nähdyssä TV-pelissä saattoi Antero Karapalon sijaan äänessä olla todella poikkeuksellisesti ehkäpä itse Jouko Färd joka enemmänkin oli toimittajan työstään tunnettu kaveri vaikkakin paikallistelevisiokanaville Färd saattoi myös selostaa pitkän uransa aikana joka kyllä päättyi todella erikoisesti ja yllättäen vähän aikaa sitten.

Vuoden 1989 lähetystä koskevassa tilanteessa saatettiin kuulla myös kommentaattorina Pentti Matikaista vierailevana kommentaattorina joka kyllä saattoi antaa myös vain pelkän haastattelunkin keskellä lähetystä. Tämä ottelu oli myös ilmoitettua TV-lähetysaikaansa hieman pidempikin minkä korjaan tietenkin sitä koskevaan viestiin päivityksen yhteydessä.

Laitan molemmat päivitykset tämän viestin jälkeen vaikkakin on myönnettävä, että SM-Liigan kauden 1992-1993 lähetykset voivat muuttua jossain määrin vielä paljonkin koska Yleisradiolla oli varsin erikoisia tapoja lähettää tuona kautena otteluja.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä sarjakauden 1992-1993 TV-pelit tällä kertaa lyhyemmin päivitettynä yhden ottelun täydennyksellä. Näitä otteluja TV3/MTV3 ja TV2 lähettivät ja tämä kausi jäi ainakin näillä näkymin näihin päiviin asti viimeiseksi täysin varmasti Yleisradion lähettämäksi SM-Liigan kaudeksi.

Kaiken jälkeen TV3:lla on vain yksi epäselvä ottelu ja MTV3:lla on myöskin vain yksi epäselvä ottelu. TV2:n otteluista puhuttaessa aiemmat epäselvät ottelut eli 25.10.1992, 18.2.1993 ja 14.3.1993 näkyneet ottelut ovat osapuoliltaan selvinneet suureksi osaksi joskin niissäkin on joidenkin kohdalla pieniä epäselvyyksiä.

14.11.1992 Kolmoskanavalla vuorostaan näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisemmin vaikuttaa vielä yhdeltä NHL-ottelulta TV3:lle koska SM-Liigassa ei tuona päivänä pelattu ellei kyseessä sitten olisi kenties ollut jonkun aiemman ottelun jälkilähetys, mutta tiedä vielä tuosta sitten ja täydellisen varmistumisen ajaksi jätän sen toistaiseksi edelleen vielä SM-Liigan listaan ennen mahdollista siirtoa NHL-televisioinnin topikkiin.

15.1.1993 MTV3:lla vuorostaan näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisimmin vaikuttaa jälkilähetykseltä.

Tässä päivitykset tällä kertaa parin Yleisradion ottelun osalta:

12.9.1992 Ilves-JyP HT: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19 (Vaihdettiin Tappara-HIFK-ottelun tilalle.)

19.9.1992 HPK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

20.9.1992 TV2:n Urheiluareena näytti ottelun HIFK-TPS ja koosteena ottelun Ilves-K-Espoo klo 16-18.25 ja klo 18.40-19.25 olleilla ohjelmapaikoillaan.

26.9.1992 K-Espoo-Reipas: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

3.10.1992 Jokerit-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

10.10.1992 JyP HT-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 16.15-17.45 ja mikäli ottelu olisi siirtynyt niin se olisi saatettu nähdä ellei peräti nähtykin osana MTV:n Viihteen 25-vuotista juhlaa.

17.10.1992 HIFK-K-Espoo: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

24.10.1992 Tappara-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

25.10.1992: Kyseisenä päivänä SM-Liigan osalta TV2:ssa tapahtui varsin erikoisia tilanteita.

Yleisradio esitti SM-Liigan Ottelukierroksen Erikoisohjelman normaalin, tavallisen yksittäisen ottelulähetyksen asemasta. Kyseisenä päivänä ymmärtääkseni TV2:ssa nähtiin aivan loppuhetket ainakin kahdesta suorasta ottelusta ja jonka jälkeen siirryttiin yhteen ja hyvin todennäköisesti myös kahteen jäljelle jäävään kierroksen otteluun ja niiden hyvinkin suoriin lähetyksiin.

SM-Liigan Ottelukierroksen Erikoisohjelmassa nähtiin ymmärtääkseni kuitenkin aivan loppuhetket eli yhteensä 11 minuuttia ja 10 sekuntia kaikkiaan suoran kierroksen otteluista Ilves-Jokerit ja HIFK-JyP HT ja kun ne kaksi ottelua olivat ohi niin ilmeisesti sen jälkeen kokonaan suorana lähetyksenä TV2:ssa nähtiin tuona päivänä vain joko Reipas-Lukko tai Ässät-TPS. Tämä kaikki nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25 selostajina Antero Mertaranta, Juha Lindgren, Harri Laakso ja Ari Lahti.

31.10.1992 Ässät-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

2.11.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 19.20-20.45

7.11.1992 Lukko-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

8.11.1992 Ässät-Reipas nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

14.11.1992 Ennalta ilmoittamaton TV-ottelu joko SM-Liigasta tai NHL:stä, mutta todennäköisimmin ilman ihmeitä NHL:stä: Nähtiin klo 17.30-19 TV3:lla

21.11.1992 Jokerit-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

28.11.1992 TPS-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

29.11.1992 Ilves-JyP HT TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25 selostajina Antero Mertaranta, Juha Lindgren, Antero Viherkenttä ja Harri Laakso ja lisäksi tässä SM-Liigan lähetyksessä nähtiin pieniä koosteita ja yksi suurempi pääkoosteottelu eli HPK-Lukko Ilves-JyP HT:n erätauoilla. Muutokset muista selostajista saa ilman muuta ilmoittaa.

5.12.1992 Ässät-TPS: Kolmostelevision historian viimeinen ottelu SM-Liigasta TV3:lla nähtiin klo 17.30-19

2.1.1993 Jokerit-Kiekko-Espoo: Nähtiin ensimmäisenä MTV3:n televisioimana otteluna SM-Liigasta ja tästä eteenpäin MTV3 jatkoi televisiointia aina vuoteen 2004 ja 2005 kynnykselle asti ennen nykyisinkin SM-Liigan oikeuksia pyörittävää Nelosta. Tämä historiallinen ottelu nähtiin klo 17-19 MTV3:lla.

6.1.1993 HPK-TPS suorana lähetyksenä ja lisäksi useita TV-ottelujen välähdyksiä ilman ilmoitettuja ottelijoita muilta SM-Liigan ottelukierroksen paikkakunnilta nähtiin TV2:ssa klo 16.55-17.30, klo 17.45-18.20 ja klo 18.30-19.15 joiden selostajat olivat Antero Mertaranta ja Juha Lindgren ja tämän ohjelman esittelyssä sen arvioitiin oleva yhdistelmälähetys jossa nähtäisiin kaksi ottelua, mutta vain toinen niistä otteluista olisi ollut suora ja toisen vain koostelähetys tai pelkkä maininta osasta suurempaa ottelukokonaisuutta. Lopulta nähtiin vain siis tuo HPK-TPS kokonaisena yksittäisenä lähetyksenä suorana ja useista muista otteluista nähtiin lyhyitä välähdyksiä arvellun yhden suoran ottelun ja toisen ottelun koostelähetyksen tai pelkän maininnan sijaan.

9.1.1993 TPS-JyP HT: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

14.1.1993 Ässät-HIFK: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50

15.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19 joskin ilmeisesti ottelu oli ilmeisesti jälkilähetys jostain muusta ottelusta

16.1.1993 MTV3 näytti yhdistelmälähetykset joissa molemmista otteluista kerrottiin lähetyksessä jotakin, mutta vain tietenkin toinen näistä otteluista nähtiin kokonaisuudessaan suorana. KalPa-Ilves ja Lukko-TPS näkyivät molemmat muodossa tai toisessa MTV3:lla klo 17.30-19 ja itse asiassa näistä otteluista puhuttaessa Ilves-KalPa näkyi suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä ja Lukko-TPS näkyi koosteena ottelun yhteydessä

21.1.1993 TPS-Tappara: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ja lisäksi hieman pitempään tästäkin koska ottelussa mentiin jatkoajalle.

23.1.1993 MTV3 näytti yhdistelmälähetykset joissa molemmista otteluista kerrottiin lähetyksessä jotakin, mutta vain tietenkin toinen näistä otteluista nähtiin kokonaisuudessaan suorana. TPS-Jokerit ja HIFK-Reipas näkyivät molemmat muodossa tai toisessa MTV3:lla klo 17.30-19 ja itse asiassa näistä otteluista puhuttaessa Reipas-HIFK näkyi suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä ja Jokerit-TPS näkyi koosteena ottelun yhteydessä

28.1.1993 Lukko-HPK nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren. Tässä ottelulähetyksessä peruutuksen varalta olemassa oli myös kierroksen otteluista puhuttaessa Jokerit-KalPa. Kyseistä ottelua ei välttämättä näytetty mitenkään paitsi kenties ehkä PTV:llä tai muulla paikallisella televisioasemalla jos mitenkään. Mahdollinen Tulosruudun tai Urheiluruudun pätkä siitä ottelusta kyllä on aikanaan kuvattu.

30.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelunaan HPK-JyP HT klo 17.30-19

11.2.1993 Jokerit-Ilves: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

13.2.1993 Ässät-Jokerit: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

18.2.1993: Tuona kyseisenä päivänä nähtiin jälleen kerran SM-Liigan osalta hieman erilaisempi ottelu TV2:ssa. Kyseisenä päivänä TV2:n esittämässä ottelussa nähtiin kaksi ensimmäistä erää koosteena joista ensimmäisestä erästä nähtiin 13 minuuttia ja toisesta erästä 8 minuuttia eli yhteensä koosteena nähtiin 21 minuutia 40 otteluminuuttia kohti ohjelman alussa. Suoraan lähetykseen ja viimeiseen kolmanteen erään siirryttiin 35 minuutin jälkeen ohjelmassa sen alusta laskien.

Sitä ennen oltiin luettu ja näytetty lähinnä tulostaulun muodossa muiden ottelujen tuloksia samalta kierrokselta. Lopulta ottelun loppuhetkien osalta ohjelman kokonaisaika lyheni 4 minuuttia kun lähetys haluttiin lopettaa etuajassa, mutta kanavan ja katsojien onneksi ottelu ehti jo ratketa ennen sitä erikoista päätöstä kanavalla. TV2:ssa klo 19.30-20.46 nähtiin lopulta siis Ässät-HPK selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren kommentaattorinaan Sakari Sakke Pietilä.

20.2.1993 KalPa-Ilves: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

25.2.1993 TPS-Jokerit TV2:ssa klo 19.30-20.50 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren. Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat myös HIFK-Ässät ja se jopa vaihdettiin pääotteluksi TPS-Jokerit-parivaljakon sijaan selostuksen pysyessä samana. Muussa tapauksessa HIFK-Ässät lienee tullut muunlaisena lähetyksenä.

27.2.1993 HIFK-Ilves nähtiin MTV3:n televisioimana klo 17.30-18.30

6.3.1993 Jokerit-Ässät: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-18.30

11.3.1993 HIFK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.55

14.3.1993 SM-Liigan Puolivälierien Erikoisohjelma: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.20 välisen ajan sijaan lopulta klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.05 välisenä aikana kun ohjelma päättyi lopulta 15 minuutia aiemmin kuin mitä oltiin suunniteltu. Kyseessä oli nimensä mukaisesti Erikoisohjelma SM-Liigan Puolivälieristä jolloin ohjelmassa ottelijoina olivat olleet edellisenä päivänä eli 13.3.1993 pelanneet HIFK-JyP HT, mutta uusimpien tietojen mukaan tässä ohjelmassa näkyi muitakin SM-Liigan Puolivälierien otteluja.

Nämä näkyneet ottelut olivat tämän uusimman tiedon mukaan jo 11.3.1993 pelattu HIFK-JyP HT ja 11.3.1993 pelattu viimeinen ottelu parivaljakosta TPS-Ilves. SM-Liigan Puolivälierien Erikoisohjelman tuona kyseisenä päivänä eli 14.3.1993 selostivat Antero Mertaranta, Juha Lindgren, Antero Viherkenttä ja Harri Laakso kommentaattorinaan Sakari Sakke Pietilä.

18.3.1993 Ässät-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

20.3.1993 HPK-JyP HT TV2:ssa klo 15.55-17.25 ja klo 17.40-18.25 selostajina Antero Mertaranta ja Juha Lindgren

21.3.1993 JyP HT-HPK: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja 18.30-19.25

23.3.1993 TPS-Ässät: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä muistaakseni mistä tahansa alkaen klo 15-19 välisenä aikana. Alkukauden aikana tämä ottelu oli virheellisesti merkitty pienkoosteeksi.

25.3.1993 HPK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.50

30.3.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 18.45-21

1.4.1993 HPK-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55

4.4.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 16.55-19.25
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1988-89 TV-pelit tulevat seuraavaksi jälleen kerran hieman päivitettynä tähän ja hirvittävästi otteluja ei sinä vuonna näytetty vaikkakin loppukautta kohti ottelujen näkyvyydet hieman parantuivatkin Yleisradion ja Kolmostelevision osalta.

Syynä siihen oli lokakuun-joulukuun 1988 aikana olleet boikotit SM-Liigaa kohtaan ja myös Yleisradion oma lakko joka välillä joistakin lehdistä puhuttaessa vei halut julkaista lainkaan esimerkiksi Yleisradion radio-ohjelmia tai televisio-ohjelmien tietojakaan juurikin pitkittyneen lakkouhan takia.

Tässä listassa tulee päivityksenä joidenkin TV-ottelujen taustatietoja tai kellonaikoja uutena mukaan Yleisradion lakkouhan jälkeiseltäkin ajalta puhuttaessa. Pari ottelupaikkaa on ilmeisesti ainakin toisen paikkansa osalta joutunut NHL-ottelun näyttöajaksi TV2:lle ja saa nyt vielä nähdä näidenkin päivitysten suhteen on lähitulevaisuudessa epävarmaa, että mitä on luvassa.

Marraskuun 1988 etsinnöissä näin viime aikoina on ilmennyt, että Yleisradio saattoi esittää aiemmin mainituista poiketen vielä lisääkin NHL-otteluja TV2:lla joskin nämä mahdolliset yllätyslähetykset olisi sitten selostanutkin tuttuun tapaan Antero Karapalo ellei sitten juurikin Karapalon pitänyt selostaa jotakin NHL-ottelua missä hänen korvaajanaan olisi ollut itse Pentti Lindegren huolimatta asemastaan Kolmostelevisiolla.

Tämäkin asia on vielä melko epävarma kun en ole vieläkään ehtinyt tehdä aivan täysimittaista NHL-ottelujen tarkistusta.

Marraskuun ja joulukuun 1988 ja lisäksi vielä tammikuun 1989 aikana saatiin kuitenkin vahvistettua tilapäinen televisiointisopimus eikä YLE lähtenyt lopulta myöskään televisioimaan aikomaansa 1-Divisioonaa vaikka se olisi tullut televisioinniltaan ainakin puolet halvemmaksi. Sarjakauden aikana YLE perui oman alkukauden 6 ottelun TV-pakettinsa osana boikottiaan.

Tässä kuitenkin TV-pelit sellaisenaan kun ne ilmeisesti tulivat sarjakauden 1988-89 osalta YLE:n ja Kolmosen osalta päivitettynä:

25.9.1988 SM-Liiga All-Stars-NHL All Stars: Nähtiin TV3:lla klo 15-17.30

5.10.1988 HPK-Kärpät: Nähtiin TV3:lla klo 20.10-21.20 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti.

12.10.1988 Ilmoittamaton TV-ottelu joka saattoi sisältää SM-Liigaa tai olla ehkä myös NHL:n ottelu tai joku muu jääkiekkoon liittynyt ohjelma. SM-Liigan osalta mahdollisesti peruttu peli, NHL-otteluun tai muutoin joku muu jääkiekkoon liittynyt ottelu/ohjelma esitettiin TV2:ssa klo 19-19.30.

19.10.1988 TPS-KalPa: Ottelu piti näyttää TV3:lla klo 20-21.20 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta lopulta ottelua ei näytetty.

2.11.1988 Jyp HT-HIFK: Ottelu piti näyttää TV3:lla klo 20.15-21.35 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta jo alkaneen SM-Liigan boikotin seurauksena tämän ottelun näkyminen sellaisenaan on erittäin epävarmaa.

9.11.1988 Tappara-KooKoo: Tämä ottelu oli alustavasti TV3:lla tarkoitettu nähtävän klo 20.15-21.35 osana TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta SM-Liigan boikotin kestäessä Kolmonenkin vahvisti viimeistään tässä vaiheessa suurin piirtein lopullisesti vetäytymisensä vähäksi aikaa SM-Liigan televisioinnista ja tästä ottelusta saatettiin nähdä vain Sporttispurtin ohjelmaosuus Kolmosella marraskuun tai joulukuun 1988 aikana erikseen.

27.11.1988 Ilmoittamaton TV-ottelu SM-Liigasta ilmeisesti joko parivaljakosta HIFK-HPK tai JyP HT-TPS TV2:ssa klo 18.05-18.55 joka tietenkin peruttiin osana SM-Liigan boikottia YLE:ltä. Ohjelmapaikka hieman erillisesti sovitellulla aikataululla korvattiin NHL-ottelulla.

30.11.1988 KooKoo-JyP HT: Tämä ottelu oli alustavasti TV3:lla tarkoitettu nähtävän klo 19.50-21.35 osana TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta tämän ottelun paikalla nähtiin Indycar-ajoja Tamiami Parkin radalta ja siten tästä ottelusta ei välttämättä nähty mitään lainkaan tai korkeintaan vain Sporttispurtin osuus joka olisi tullut joulukuussa 1988 sen aikana erikseen. Kyseinen TV-ottelu olisi saattanut peruuntua muutenkin ilman Indycariakin koska Kolmosella oli myös menossa vihoittelut TV-oikeuksista. Ottelua ei siis näytetty esityspäivänään.

Yleisradion lakon aikana peruuntui jääkiekkolähetyksiä joko SM-Liigasta tai muusta jääkiekosta kuten ilmeisesti Izvestiasta 17.12.1988 TV1:stä klo 13.55-14.35, klo 14.45-15.25 ja klo 15.35-16.40 alustavasti näkyneeksi halutun ottelun ohjelmapaikat, 18.12.1988 TV2:sta klo 18.05-20 alustavasti näkyväksi haluttu ottelu, 19.12.1988 TV2:sta klo 22.20-23.50 alustavasti näkyväksi haluttu ottelu ja lopulta 21.12.1988 mahdollisesti juuri ennen lakon päättymispäivänä peruttiin mahdollisesti vielä, mutta myös mahdollisesti saatettiin näyttääkin TV2:ssa näkyväksi haluttu ottelu klo 13.50-16.30 ja TV1:ssä klo 18.15-20 näkyväksi haluttu ottelu.

Erittäin epätodennäköisesti näistä otteluista joku olisi voinut olla NHL:n ottelukin. Ennen pitkää selvitän nuokin lähetykset kunhan ne vain löytyvät ja päivitän niitä sitten kun on tarvetta.

SM-Liigan boikotin jatkuessa Sporttispurtissa ja välillä ei siinäkään näytetty SM-Liigan otteluja Kolmoselta. Mahdollisesti boikotin aikana Sporttispurtti saattoi näyttää 19.10.1988, 2.11.1988 ja 30.11.1988 pelattujen TPS-KalPa, JyP HT-HIFK ja KooKoo-JyP HT-ottelujen otteita tai kuvavälähdyksiä, mutta välillä marraskuun ja joulukuun 1988 osalta varsinkin alkupuolella vuoden 1988 viimeistä kuukautta ei edes Sporttispurtti näyttänyt SM-Liigasta mitään otteita joka sekin oli ikävä asia.

28.12.1988 SaiPa-Ässät: Tässä vaiheessa SM-Liigassa olivat televisioinnit muuttuneet tai olivat jo hyvin lähellä muuttua kohti uutta tilapäistä sopimusta jossa 5 ottelua haluttiin vielä vähintäänkin näyttää televisiosta runkosarjassa kauden ajalta ja alustavasti Kolmonen oli saamassa niistä kolme peliä ja YLE kaksi peliä. Finaalit jäivät tilapäissopimuksessa Yleisradiolle ja YLE aikoi jatkaa normaalilla tavalla finaalien televisiointia neljännestä ottelusta eteenpäin.

Tällä ottelulla myös Kolmonen palasi normaaliin olotilaansa SM-Liigassa ja tämä ottelu ainakin alustavasti kuului myös osana 10 ottelun alkuperäistä pakettisopimustakin.

Tätä ottelua ennen marraskuussa-joulukuussa 1988 Kolmonen oli näyttänyt SM-Liigaa lähinnä Sporttispurtissa ja joskus ei lainkaan jolloin kaikkiaankin lokakuusta 1988 aina 1988 vuoden loppuun asti käytännössä SM-Liigan boikotista hyötyi lähinnä HTV, HIFK ja Jokerit. Tämä ottelu nähtiin klo 20.15-21.30 tietenkin TV3:lla.

11.1.1989 KalPa-HPK: Tämä ottelu nähtiin klo 20.15-21.30 TV3:lla. Tämä ottelu tai 28.12.1988 pelattu SaiPa-Ässät-ottelu olivat osa Kolmostelevision lähettämää TV-ottelujen tilapäistä sopimusta ja aloittivat tai jatkoivat ottelusta riippuen siitä, että millaisena asian näkee tai, että oliko vielä vuoden 1988 aivan lopussakin vielä lähetysten epäselvyyksiä tai peruutuksia.

12.1.1989 TPS-Tappara: Tämä ottelu oli ensimmäinen YLE:n lähettämä TV-ottelu tilapäisen sopimuksen mukaan. Tämä ottelu nähtiin 80 minuutin mittaisena lähetyksenä TV1:ssä klo 21.55-23.15 selostajana Juha Jokinen.

15.1.1989 Lukko-TPS: Tämä ottelu nähtiin tunnin mittaisena lähetyksenä todennäköisimmin TV3:lla, mutta epätodennäköisesti ehkä myös Yleisradion TV1:llä tai vielä sitäkin epätodennäköisemmin Yleisradion TV2:lla.

TV3:n lähetysaikapaikka on epävarma, mutta TV1:n osalta se olisi voinut tulla iltapäivälähetyksenä klo 16.10-17.10 vaikka toki muukin aikapaikka on voinut olla mahdollinen kun taas TV2:lla on TV3:een verrattuna vieläkin epävarmempi aikapaikka ja vain myöhäislähetyksen veroinen näillä näkymin ellei sitten TV2 olisi näyttänyt sitä mahdollisesti klo 18.05-19.05 välisenä aikana.

Myöhäislähetyksistä puhuttaessa TV1:llä ohjelmat loppuivat alustavasti klo 23.15 jolloin päivän viimeisenä ohjelman asemassa ottelu olisi näytetty klo 23.15-00.15 ja TV2:ssa ohjelmat loppuivat klo 23.30 jolloin päivän viimeisenä ohjelman asemassa ottelu olisi näytetty klo 23.30-00.30. TV3:lla ohjelmat loppuivat alustavasti klo 21.40 jolloin päivän viimeisen ohjelman asemassa ottelu olisi näytetty klo 21.40-22.40 ja aikaisintaan TV3:lla ottelu olisi voinut näkyä ennen TV3:n päivän ohjelmat avannutta NFL:n lähetystä ja ennen klo 15.50 ollutta ohjelmapaikkaa.

Lukko-TPS Kolmostelevisiossa nähtynä nosti Kolmostelevision ottelumäärät korkeintaan viiteen tai kuuteen otteluun ennen SM-Liigan finaaleja riippuen siitä, että laskeeko 28.12.1988 televisioidun SaiPa-Ässät-ottelun jo osaksi tilapäistä Kolmostelevision sopimusta vai ei.

18.1.1989 Lukko-Tappara: Tämä ottelu nähtiin TV3:lla klo 20.15-21.30

25.1.1989 Ilves-TPS: Tämä ottelu nähtiin TV3:lla klo 20.15-21.30

29.1.1989 HIFK-Ilves: Tämä ottelu oli toinen ja viimeinen varmuudella YLE:n lähettämä TV-ottelu tilapäisen sopimuksen mukaan ennen finaaleja. Ottelu nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.30 selostajana Antero Karapalo. Mahdollisesti 15.1.1989 näkynyt Lukko-TPS YLE:n kanavilla nähtynä saattoi nostaa Yleisradion ottelumäärät korkeintaan kolmeen otteluun ennen SM-Liigan ratkaisupelejä ja finaaleja.

8.2.1989 KooKoo-Ässät: Nähtiin TV3:ssa klo 20.05-21.25, mutta ottelu on saattanut muuttua myös vain koosteeksi ja joihinkin lehtiin ottelu oli merkitty vain pienkoosteeksi. Tämä ottelu oli näillä näkymin viimeinen Kolmostelevision näyttämä ottelu SM-Liigasta sarjakaudella 1988-89.

5.3.1989 TPS-Tappara: Nähtiin TV2:ssa klo 18.20-19.41 selostajan mahdollisesti ollessa Antero Karapalo, mutta näillä näkymin tämän ottelun saattoi selostaa poikkeuksellisesti myös Jouko Färd ja lisäksi tässä lähetyksessä kommentaattorina oli ilmeisesti Pentti Matikainen. Tämä ottelu oli kolmas tai aivan korkeintaan neljäs ja lopullisella varmuudella viimeinen YLE:n näyttämä ottelu SM-Liigasta sarjakaudella 1988-89 ennen finaaleja ja vain mikäli 15.1.1989 todella joko TV1:ssä tai TV2:ssa nähtiin ottelu Lukko-TPS sinä päivänä.

14.3.1989 TPS-JyP HT: Nähtiin TV1:ssä klo 23.15-00.35

16.3.1989 JyP HT-TPS: Nähtiin TV1:ssä klo 23.05-00.25
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1979-1980 televisioitujen lähetysten osalta olen pitkästä aikaa saanut uutta tietoa nyt kun olen tarkistanut myös HIFK:n ja TPS:n omat ottelunsa toisiaan vastaan.

Lisäksi olen aiemmin myös erehtynyt näiden keskinäisestä ottelusta ajankohdaltaan.

Nämä seurat eivät suinkaan pelanneet marraskuun 1979 puolivälissä toisiaan vastaan muuta kuin Yleisradion Viihdetoimituksen ja MTV Viihdetoimituksen yhteistyöllä ja muun muassa myös Juha Jokisen ihan itse selostuksensa osalta esitetyssä elokuvanäytelmässä nimeltä HIFK-TPS tai toisinaan myös nimellä TPS-HIFK tuo ohjelma eri lehtien kanssa esitettiin. Tuo oli se olevinaan TV1:n ottelu joka muka näkyi tuolloin televisiosta. Ja minkä luulin aiheuttaneen ongelmia Ilves-KooVee-ottelun suhteen, mutta mitään paineita ei ollut uudelleen tutkimisen jälkeen.

Kuitenkin, TPS ja HIFK pelasivat toisiaan vastaan marraskuussa 1979 ja tuolloinkin ei tehnyt edes tiukkaa Ilveksen tai Tapparan yllätysottelun kanssa vaan tämä keskinäinen ottelu pelattiin 29.11.1979 ja nähtiin lokakuun 1979 pelatun HIFK-TPS-ottelun tapaan jälkilähetyksenä 30.11.1979 TV2:ssa päivän viimeisenä ohjelmana.

Lähetysajan ja selostajan sille ottelulle kerron ihan kohta laitettavassa listassa johon myös aiemmat yllätyslähetykset tulevat tiedoiltaan päivitetyksi. Muista yllätyslähetyksistä puhuttaessa 18.11.1979 suunniteltiin myös ottelua Ilves-Lukko televisioon TV2-kanavalle, mutta sitä ottelua ei näytetty koska Ilves-KooVee-ottelu oli jo näytetty ja se olisi esitetty vain mikäli se ottelu olisi peruutettu.

Sarjakauden 1979-1980 osalta aiemmin luulin myös Tappara-Jokerit-ottelun olevan vain seuraavan päivän tai muutaman päivän jälkeinen jälkilähetys koska SM-Liigalla oli tuolloin kaksi eri päivämäärää sille. 9.3.1980 ja 11.3.1980. Tilanne kuitenkin muuttui kolmeen kertaan. 9.3.1980 Jokerit vaihdettiin pelaamaan KooVeetä vastaan ja Tappara TPS:ää vastaan ja 11.3.1980 vaihdettiin Tappara-Jokerit otteluun KooVee-Kärpät ja siten alkuperäinen pelipäivä olisi ollut 13.3.1980 ottelulle Tappara-Jokerit.

Sarjakauden aikana vielä kertaalleen tilanne muuttui ilmeisesti 13.3.1980 olleen liian laajan kiekkokierroksen johdosta minkä vuoksi 12.3.1980 voitiin televisioida TV2:ssa yhtä muuttunut ottelu Tappara-Jokerit alun perin välipäiväksi suunniteltuna päivänä.

5.12.1979 näytettiin lopullisesti tämän päivityksen pohjalta ottelu Kiekkoreipas-Ässät eikä suinkaan ottelua Kiekkoreipas-Kärpät joka oli harmittavasti elämään jäänyt merkintävirhe yli kolmen vuoden takaa. Pahoittelut kyseisen asian johdosta.

Lähiviikkoina tai ainakin lähitulevaisuudessa lopputalven ja ennen pitkää tulevan kevään aikana toivon, että ehtisin käydä paremmin läpi nuo SM-Liigan varhaisten vuosien ja aikavälien kaikki mahdolliset runkosarjat, Playoff-kaudet ja Finaalit noin vuoteen 1980 asti jotta ehtisin saada riittävän tarkan kuvan noista televisioineista kaikkiaankin nimenomaan SM-Liigan varhaisina vuosina.

Joka tapauksessa laitan nyt tähän päivityksen toistaiseksi varmistuneista ja näytetyistä SM-Liigan otteluista vähintään sarjakaudella 1979-1980:

TV-Ottelut SM-Liigassa 1979-80

26.9.1979: Tappara-Liiga-All-Stars Klo 21-22.40 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo. (Tämän ottelun esittäessään Yleisradio perui esitettäväksi aikomansa Jokerit-Tappara-ottelun joka olisi tullut samaan aikaan, samalla kanavalla ja samalla selostuksella 30.9.1979. Jokerit eivät tämänkään asian myötä missään vaiheessa vuotta 1979 saaneet itselleen haluamaansa TV-peliään.)

12.10.1979: HIFK-TPS Klo 21.15-22.55 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo. (Tämä ottelu oli pelattu jo 11.10.1979.)

24.10.1979: Ilves-Kärpät Klo 21-22.40 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo.

4.11.1979: Kiekkoreipas-Lukko TV2:ssa Klo 23.25-00.35 selostajana Voitto Liukkonen.

14.11.1979: Lukko-HIFK Klo 21-22.40 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo.

15.11.1979: Ilves-KooVee TV2:ssa Klo 22.10-23.25 selostajana Voitto Liukkonen.

27.11.1979: Tappara-Lukko TV2:ssa Klo 00.20-1.35 selostajana Voitto Liukkonen.

30.11.1979: TPS-HIFK Klo 21.15-22.55 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo. (Tämä ottelu oli pelattu jo 29.11.1979.)

5.12.1979: Kiekkoreipas-Ässät Klo 21-22.40 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo.

4.1.1980: KooVee-Jokerit Klo 21-22.40 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo.

Tämän lisäksi TV2 näytti ainakin vielä 12.3.1980 ottelun Tappara-Jokerit Klo 21-22.40 TV2:ssa selostajana Antero Karapalo.

Jossakin vaiheessa palaan tämän kauden lähetyksiin uudemman kerran jos vaikka pari-kolmekin kertaa vielä lisää koska paljon tästä kaudesta on vielä omalla tavallaan selvittämättä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan osalta elokuussa 1989 tapahtui paljon asioita joista yksi ainakin oli omalla tavallaan mullistava kun HTV ryhtyi näyttämään koko kauden mitalta sopimuksen mukaisesti HIFK:n kotiotteluja ja mahdollisuuksien rajoissa jatkettiin Jokerienkin ottelujen televisiointia ja satunnaisesti näiden kahden seuran ulkopuolisiakin pelejä joskin muut paikallistelevision kanavat olivat kasvavasti vuoden 1985 jälkeen vapauttaneetkin HTV:n velvollisuuksia siitä taakasta. HTV oli ennen sitäkin näyttänyt melko laajamittaisesti kotiotteluja ja myös vierasottelujakin. Vajaat puolet peleistä oli nähty jo 1980-luvun alkupuolen kausillakin.

Varmaankin vuosien 1981-1983 välillä saattoi tämä tilanne tapahtua, mutta viimeistään noin vuoden 1985 paikkeilla tai sen jälkeen. HTV:n lähetyksiäkin on tullut etsittyä ja jonkin verran lisätietoa selostajistakin on tullut Heikki Rajantien jälkeenkin, mutta ei paljoa. Rajantie selosti tiettävästi noita otteluja SM-Liigasta vuosina 1975-1983 vaikkakin varmemmin vasta vuodesta 1978 eteenpäin kun HTV:n ohjelmatoiminta säännöllistyi ja Viihdekanava tuli Helsinki-kanavan lisäksi käyttöön.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Näillä näkymin SM-Liigan sarjakauden 1988-89 pilanneena boikottikautena olisi tietenkin SM-Liigaa ja NHL:n otteluja ilmeisesti ollut tarkoitus näyttää vuorotellen keskiviikkoisin. Keskiviikkopäivät tuntuivat alustavasti olevan jääkiekon ystävien juhlaa loppuvuodesta 1988 ainakin.

Etenkin sellaisina päivinä jolloin Kolmostelevisio ei aikonut esittää pelejä eli niinä vuorottelukeskiviikkoina jolloin YLE olisi esittänyt SM-Liigaa ja sellaisina keskiviikkoina tietenkin Kolmosella nähtiin tai alustavasti olisi nähty NHL:n otteluja. Tilanteen oli määrä astua voimaan heti NHL:n alkaessa tuolloin eli 6.10.1988.

Lopulta boikotti tietenkin sotki kaiken ja NHL:n otteluja tulikin tuolla sarjakaudella ilmeisesti Kolmosella selvästi aiottua enemmän kuin mitä oli tarkoitus esittää ja YLE innostui myös esittämään NHL:n otteluja ainakin pari ottelua ellei ehkä enemmänkin, mutta ei varmaan paljoakaan enempää kuin miltä ainakin toistaiseksi näytää löydettyjen ottelumäärien valossa.

Toki SM-Liigan palattua televisioon boikotin jälkeen NHL:n otteluja esitettiin yhä Kolmosellakin, muta ilmeisesti edes tilapäisen SM-Liigan kanssa tehdyn sopimuksen valossa hieman maltillisemmin kuin mitä oli ollut boikotin aikana ja tuolloin ilmeisesti jo keskiviikkopäiviin palanneena tai ainakin sen lähipäiville.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös