Asia, joka ”avautui” minulle

[Pullamössö]

Olen yhden kerran elämässäni poistanut henkilön facebook-kavereistani. Meni hermot jeesus pelastaa-hörhöilyyn ja lestapaskaan. Hauskinta tässä on se, että en ole ikinä edes tavannut koko otusta. Säälittävää kummankin puolelta. Nyt tämä jamppa vaikuttaa Big Brotherissa. Ei vissiin enää ole lesta. Tosin, samaan sukuun kuuluvalta vanhemmalta sielunveljeltä olen kuullut että Harry Potter on merkki saatanasta ja että vauvat syntyvät perseestä. Tuon viimeisen lauseen lukeminen ääneen hämmentää.

Avautui, että olen ollut aikaani edellä. Ja että luulin pitkään että en pidä uskonlahkoista, mutta taidankin vihata niitä. Pohjois-pohjanmaan lestanvihaajat kuittaa. Fuck you god, Jesus was a wanker.

 

[Creed Bratton]

Avautui, että Tosifani on jatkoajan pahin tosikko joka asiassa.

 

[Berrie]

Termi NIMBY, kiitos Pavlovin koiralle ketjunavauksesta. Enpä ollut kuullutkaan koko termiä. Ei tosin rikastuttanut elämääni kovin paljoa tämä.

 

[Palstalegenda]

Avautui, että Tosifani on jatkoajan pahin tosikko joka asiassa.

Nyt vasta?! Minulle asia on avautunut jo vuosia sitten. Ja kun tämän nyt sanoin, niin TosiFani ratsastanee paikalle jälleen kertomaan, että minulla on kaunoja häntä kohtaan. Ei ole, on vain mielipide, joka on sama kuin macnevisillä. Tässä kohtaa tosin mielipide ja objektiivinen fakta ovat todella lähellä toisiaan.

Eilen minulle myös avautui kesän jälkeen jälleen saunomisen riemu. Tuo edellinen lause olisi tosin voinut olla naisketjunkin asiaa.

 

[Surukuku]

Avautui, että eräs trolli Naisasiat-ketjussa on pikkuista vaille saamassa kohta virtuaalipillua, jos sitä joku jaksaisi vielä ruokkia - tai toisaalta: kun kukaan ei enää jaksa.

 

[Luge H]

Avautui, että Samuel Eto'o tienaa 85 tuhatta euroa PÄIVÄSSÄ pelaamalla pikkupojasta asti rakastamaansa peliä.

Siirtosumma oli tuo maaginen 30 miljoonaa euroa. Taitaa Samppa-poju tienata inhimilliset 10 miljoonaa euroa vuodessa vähemmän.

 

[TQoFE]

Jaahas, puhelin näemmä tosiaan toimii vikkelämmin, kun poistaa parituhatta viestiä...

 

[Wrighter]

Termi NIMBY, kiitos Pavlovin koiralle ketjunavauksesta. Enpä ollut kuullutkaan koko termiä. Ei tosin rikastuttanut elämääni kovin paljoa tämä.

Mulle tuo ei avautunut vieläkään. Luin ekan viestin tuosta ketjusta ja ei kiinnostanut enempää.

 

[tiuke]

Se avautui, että Stefan Liv oli syntynyt Puolassa ja oli syntymänimeltään Patryk Śliz. Yllättävää.

 

[thego]

Näköjään jonku venäläisen joukkueen tippuminen taivaalta aiheuttaa melkoisen RIPittelyn tulvan ja on järkyttävää ja kaikkea. Toki vielä osa kyselee huolissaan ettei vain ollu suomalaisia mukana. Kyl mäki diggaan jääkiekosta ihan vitusti, mut ei mulla silti tunnu juuri missään vaikka useampi jääkiekkoilija sattuki kuolemaan kerralla. Niin eikä mulla mitään ole venäläisiä vastaan, vielä vähemmän kiinnostais jos joku nimetön SM-liigajoukkue tippuis alas.

Niin kait mulle siis avautui et oon aika tunteeton ja kylmä ihminen.

 

[Hespeler]

Avautui, että omat huolenaiheet tuntuu naurettavilta, kun samaan aikaan verkkokalvoille lävähtää uutisia Venäjän koneturmasta.

Ja avautui tossa jo aiemmin päivällä, että kiittämättömyys on edelleen maailman palkka. Vittu kun vaan joskus avaisi silmiään aiemmin, niin säästyisi monelta. No, mitäpä näistä, totesi huora häistä.

 

[verikuut]

Niin kait mulle siis avautui et oon aika tunteeton ja kylmä ihminen.

Kobin autiomaa, missä pelaa?

 

[Vanha Len]

Niin kait mulle siis avautui et oon aika tunteeton ja kylmä ihminen.

Mutta mitäs siitä. Näinä päivinä tuosta on enemmän hyötyä kuin haittaa...ja toisaalta, tunteettomat sekä kylmät ihmiset tuntuvat pärjäävän parhaiten tässä maailmassa. Onhan niitä lampaita kuitenkin vastapainoksi. Meikäläinen asettuu ehkäpä tuohon puoliväliin. Venäjän lento-onnettomuus kun koski vain semisti ja sekin meni jo ohi.

 

[ms.qvist]

Niin kait mulle siis avautui et oon aika tunteeton ja kylmä ihminen.

Kaipa minäkin voin laskea itseni kuuluvaksi tähän joukkoon sankkaan, kosa minua onnettomuus kiinnostaa lähinnä eniten teknisten- ja taloudellisten syiden takia. Toki siinä menehtyi jokunen kiekkoilija ja muita ihmisiä, mutta he eivät kuulu sosiaaliseen piiriini (tai tunnepiiriini), joten heidän kohtalonsa on tavallaan yksi ja sama - elävätkö he vai kuolivatko he.

Toki ymmärrän sen jos joku kokee menettävänsä paljon, menettäessään fanittamansa pelaajan tai pelaajia, tai koko joukkueen mutta omalla kohdallani tällaisia tuntemuksia ei ole, joten en edes näyttele, että sellaisia olisi.

vlad.

 

[thego]

Mutta mitäs siitä. Näinä päivinä tuosta on enemmän hyötyä kuin haittaa...ja toisaalta, tunteettomat sekä kylmät ihmiset tuntuvat pärjäävän parhaiten tässä maailmassa.

No itseasiassa mä kyllä kusetin tuossa kun ajattelin et tulee taas sellanen viharyöppy niskaan täältä palstalta niin tarkoituksella jätin itelleni tollasen "takaportin". En mä oo kylmä tai tunteeton ihminen jos läheisistä ihmisistä puhutaan, mut jos joukko mulle tuntemattomia ihmisiä kuolee jossain päin maailmaa niin miks mun siitä pitäis välittää? Norja sentään vähän kolahti kun oli niin traaginen tapaus.

Toki siinä menehtyi jokunen kiekkoilija ja muita ihmisiä, mutta he eivät kuulu sosiaaliseen piiriini (tai tunnepiiriini), joten heidän kohtalonsa on tavallaan yksi ja sama - elävätkö he vai kuolivatko he.

Toki ymmärrän sen jos joku kokee menettävänsä paljon, menettäessään fanittamansa pelaajan tai pelaajia, tai koko joukkueen mutta omalla kohdallani tällaisia tuntemuksia ei ole, joten en edes näyttele, että sellaisia olisi.

Nimenomaan. Toki jos Nashvillen tiimi sattuis kuolemaan kerralla niin kyllähän se kolahtais, mut loppujen lopuksi ne on mulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Joku vois muuten kertoa mulle mitä väliä sillä on et oliko kyseisessä koneessa suomalaisia?

 

[finnjewel]

Kaipa minäkin voin laskea itseni kuuluvaksi tähän joukkoon sankkaan, kosa minua onnettomuus kiinnostaa lähinnä eniten teknisten- ja taloudellisten syiden takia. Toki siinä menehtyi jokunen kiekkoilija ja muita ihmisiä, mutta he eivät kuulu sosiaaliseen piiriini (tai tunnepiiriini), joten heidän kohtalonsa on tavallaan yksi ja sama - elävätkö he vai kuolivatko he.

Toki ymmärrän sen jos joku kokee menettävänsä paljon, menettäessään fanittamansa pelaajan tai pelaajia, tai koko joukkueen mutta omalla kohdallani tällaisia tuntemuksia ei ole, joten en edes näyttele, että sellaisia olisi.

vlad.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, en vinoillakseni, että jos Vladimir Konstantinov olisi kuollut siinä vuoden 1997 turmassa, niin olisiko hän silnä tapauksessa jäänyt sinulta unohduksiin? Vai ptäisitkö häntä yhtä lailla arvossa riippumatta siitä olisiko hän nykyään täysin terve, vammautunut tai kuollut?

 

[Koirapoika]

Se on vuotuinen Tämä onnettomuus liikuttaa Jatkoajan käyttäjistä vähiten minua -kisailu alkanut.

 

[aceman81]

Se on vuotuinen Tämä onnettomuus liikuttaa Jatkoajan käyttäjistä vähiten minua -kisailu alkanut.

Aina sama juttu, ei yllätä enää yhtään. Joskus ajattelee, että kenties ihan kaikkia ajatuksia tai elämännäkemyksiä ei kannattaisi tuoda voimakkaasti esiin juuri kriittisemmällä hetkellä, tai ainakaan juuri kyseistä tapahtumaa koskevassa ketjussa, ehkä toi viimeinen oleellisimpana. Tuo lihavoimasi teksti voisi olla hyvä otsikko ketjulle johon keräännytään käsittelemään suhdetta elämään ja kuolemaan, empatian ja ihmisarvon riippuvuutta maantieteellisistä ja henkisistä siteistä jne.

 

[thego]

Aina sama juttu, ei yllätä enää yhtään. Joskus ajattelee, että kenties ihan kaikkia ajatuksia tai elämännäkemyksiä ei kannattaisi tuoda voimakkaasti esiin juuri kriittisemmällä hetkellä, tai ainakaan juuri kyseistä tapahtumaa koskevassa ketjussa, ehkä toi viimeinen oleellisimpana.

Jos mulle tämä asia avautuu juuri sillä hetkellä kun luen kyseisestä tapahtumasta (itseasiassa luin siitä jostain NHL- ketjusta) niin miksi en voisi kirjoittaa siitä ketjuun jonka nimi on "asia joka avautui minulle"?

Mistään kisailuista en osaa sanoa, mutta ainaki Vlad:sta muistan et on aiemminkin puhunu tästä asiasta jossain ketjussa. Itseasiassa oon mäki tainnu sivuta sitä ainakin depressio- ketjussa ja oikeastaan oon ihan tyytyväinen etten enää nykyään jaksa hirveitä murheita repiä kaikenmaailman tapahtumista.

 

[aceman81]

Jos mulle tämä asia avautuu juuri sillä hetkellä kun luen kyseisestä tapahtumasta (itseasiassa luin siitä jostain NHL- ketjusta) niin miksi en voisi kirjoittaa siitä ketjuun jonka nimi on "asia joka avautui minulle"?

Mistään kisailuista en osaa sanoa, mutta ainaki Vlad:sta muistan et on aiemminkin puhunu tästä

Oikeestaan lukasin vaan tuon Koirapojan viestin ja vedin omat johtopäätökseni tätä palstaa jonkun vuoden seuranneena. Ei muiden muiden mielipiteet sinänsä oo multa pois.

Tosin, ihmetyttäähän se vähän mikä motiivi on ratsastaa jakamaan omaa elämänkatsomustaan kollektiivista huomiota, surua, järkytystä keränneisiin ketjuihin.

 

[ms.qvist]

Ihan mielenkiinnosta kysyn, en vinoillakseni, että jos Vladimir Konstantinov olisi kuollut siinä vuoden 1997 turmassa, niin olisiko hän silnä tapauksessa jäänyt sinulta unohduksiin? Vai ptäisitkö häntä yhtä lailla arvossa riippumatta siitä olisiko hän nykyään täysin terve, vammautunut tai kuollut?

Kuten olen kirjoittanut aiemminkin ja kirjoitin nyt seuraavaa:

"Toki ymmärrän sen jos joku kokee menettävänsä paljon, menettäessään fanittamansa pelaajan tai pelaajia, tai koko joukkueen mutta omalla kohdallani tällaisia tuntemuksia ei ole, joten en edes näyttele, että sellaisia olisi."

Eli ymmärrän surun ja tuntemukset vaikka itse en niitä tällaisen tilanteen kohdalla koekaan. En kokenut menettäneeni ketään lähipiiristäni, omasta sosiaalisesta piiristäni, joten tuntemukseni ovat lähellä nollaa - nollan yläpuolella sikäli, että tapaus kiinnostaa teknisesti, lisäksi on kiintoisaa seurata kanssakirjoittajien kommentointia. Mutta, joo ymmärrän suremisen ja tarpeen tuoda sen esille.

Mitä tulee Konstantinoviin. Tottahan minua harmitti se, että aikansa parhaimpiin puolustajiin kuuluneen pelaajan ura päättyi ikävästi jokunen päivä kannun voiton jälkeen. Mutta oliko se surua vai harmitusta ja pahaa mieltä, vaikea sanoa.

Mikäli hän olisi kuollut, kenties tuntemukseni saattaisivat olla samat kuin jollain Demitran fanilla, vaikea sanoa. No, itseasiassa, sitten kun tiesin Konstantinovin vammojen laadun, ja sen, että hän ei enää koskaan tulisi viettämään normaalia elämää, ajattelin, että kenties olisi ollut parempi jos hän olisi kuollut. Aika kylmää mutta sellaista elämä on.

Suhtautumiseni muutenkin kuolemaan on aika niin ja näin. Omien isovanhempieni kuolemakaan ei pahemmin hetkauttanut minua, pidin sitä helpotuksena heille itselleen sekä omaisille. Joten miksi surra hirvittävästi tuntematonta, vaikkakin kuuluisaa, ihmistä pallon toisella puolella?

vlad.

 

[alwahla]

Minulle avautui, että MacGyverin ensimmäisen kauden ensimmäiset jaksot ovat aivan perseestä.

 

[Kyle]

Vähän samat ajatukset kuin vladilla ja thegolla..

Tänään töissä, kuultuani suru-uutisen menin todella aidosti maihin ja loppupäivä oli pilalla, siinä tuli kelailtua kaikennäköistä. Kuitenkaan vastaavanlaista kaipuuta, vihaa tai tuskaa toista kohtaan ei tule, kuin läheisen menettämisessä. Jotenkin ainakin itsellä alkoi nopeasti tulemaan mielenkiinto pohdiskella ja hakea tietoa, kaikista yksityiskohdista mitä lopulta kävi ja miten tästä edetään. Eihän perinteikäs Lokomotivin seura kuitenkaan itsessään kuollut.

No mikä on parempi paikka hakea sisältöä tapahtuneelle Suomessa kuin Jatkoajan keskustelupalsta? Ei ennakko-ajatuksissa mikään, mutta itse tapahtumaa käsittelevä ketju toi harmaita hiuksia, nimimerkit toisensa perään kilpailevat mikä on oikea tai väärä tapa suhtautua tapaturmaan.
Itselleni antaa yhtäpaljon sisältöä nimimerkit jotka voivottelet "R.I.P:ensä" kanssa tai vastaavasti vähättelevät "ettei tunnu missään". Kumpiakaan ei suoraan sanottuna kiinnosta lukea pätkääkään. Ihmettelen että jos ihmiseen sattuu oikeasti niin paljon, niin onko internetti oikea paikka surulle? KHL kauden piti alkaa tänään, mutta tämän päivän tragedia toi esille enemmän kysymyksiä kauden ohjelman suhteen kuin vastauksia, niin onko oikein mollata ihmistä, ettei ole sopiva hetki tiedustella saatetaanko nähdä Jaroslavin joukkue jo tänä vuonna(tuskin), ensi vuonna vai koska ja miten menetellään esim. kausikortin ostaneiden kanssa. Koska ylipäätänsä kausi on mahdollista saada käyntiin, muitten joukkueitten osalta. Itse en koe olevani niin vahvasti osa palstan "sisäpiiriä" että olisi rohkeutta aloittaa järkevää keskustelua, koska tiedän että asiallista vastausta seuraa 10 "mee pois täältä tyhmiä kyselemästä"- vastausta. Tämä on kuitenkin vieraan maan keskustelupalsta, jossa ei käsittääkseni ole omaisia, jolloin ymmärtäisin että nyt on syytäkin antaa heille suruaikaa.

Itselle "avautui" tapauksen seurauksena kuinka vahvasti ihmiset, yrittävät täälläkin nimimerkin takana luoda omaa kiiltokuvamaista "minä" kuvaansa. Itsekkin taisin siihne yllä sortua. Saa nähdä onko kellään täällä toisia kritisoineista, pokkaa huomenna työpaikoilla/kouluissa kritisoida sitä tyyppiä joka jotain herjaa heittää asian tiimoilta. Sama tietysti toisin päin. Veikkaan että tästäkin asiasta pystytään keskustelemaan asiallisesti kasvotusten, ilman että kaikkea pitää ottaa kuolemanvakavasti. Kenties jonkun läpänkin uskaltaa murjasta...

 

[Surukuku]

Avautui, kuinka todella eri tavoin ihmiset käsittelevät mielessään näitä maailmalla tapahtuneita katastrofeja - ja kuinka kaukana he voivat toisistaan olla mielipiteineen.
Katastrofien käsittely mielissä eri tavoin on kuitenkin yhtä kaikki eräänlaista "itsesuojeluvaistoa" eli aika eri tavoin ihmiset suojelevat psyykeään.
Mutta - tämän jo tiesinkin...

 

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Suhtautumiseni muutenkin kuolemaan on aika niin ja näin. Omien isovanhempieni kuolemakaan ei pahemmin hetkauttanut minua, pidin sitä helpotuksena heille itselleen sekä omaisille. Joten miksi surra hirvittävästi tuntematonta, vaikkakin kuuluisaa, ihmistä pallon toisella puolella?

vlad.

Tähän pystyn samaistumaan melko hyvin. Oma äitini kuoli muutama viikko sitten 56-vuotiaana äkillisesti ja yllättävästi aivovaltimon pullistuman (josta ei tiedetty) repeämisestä johtuvaan aivoverenvuotoon. Tottakai tieto tapahtuneesta pysäytti minut, ja otin saman tien loppuviikon vapaaksi ja suuntasin kohti kotikaupunkiani. Asia oli tottakai erittäin surullinen ja ensimmäiset päivät rankkoja, olinhan ollut hyvin läheinen äitini kanssa.

Mutta nyt muutama viikko myöhemmin ei asia enää juurikaan vaivaa minua. Käykö se päivittäin mielessä? Kyllä, mutta ei se saa minua enää kyyneliin, tai sen enempää murehtimaan. Mitä on tapahtunut, on tapahtunut, eikä sille mitään enää voi. Paras tapa kunnioittaa kuolleen muistoa on käydä läpi hänen elämänsä hetkiä ja kunnioittaa niitä. Ei äitini (enkä minäkään) haluaisi että häntä surraan loputtomiin.

Kun vertaan omaa tapaustani esim palstaveli Vilperin vastaavaan kokemukseen, olen huomannut että ihmiset suhtautuvat hyvin eritavalla kuolemaan. Toisille palautuminen on pitkäaikainen prosessi, ja toiset käsittelevät asiat nopeammin. Kumpi näistä on oikeampi tapa toimia, siihen en ota kantaa.

Ainoa "julkkiksen" kuolema joka on aidosti koskettanut itseäni oli Dimebag Darrellin menehtyminen vuonna 2004.