Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 676 946
  • 33 830

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Olet ensimmäinen olettavasti ihminen, joka minulle tullut vastaan (hah, sattuipa sopivasti nimerkkiin) tuossa käsityksessä.

Täytyy liittyä siihen, että kun oon lapsena näissä paljon käynyt, mutta ei oo tarvinnut niin havainnoida matkalla, on onnistunut jäämään tällainen käsitys, mitä ei sitten aikuisuuden kokemukset ole oikaisseet.

Toisaalta menee mulla aina vähintään 5 sekuntia myös kelaillessa, oliko Rauma vai Pori lähempänä Turkua.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta menee mulla aina vähintään 5 sekuntia myös kelaillessa, oliko Rauma vai Pori lähempänä Turkua.
Nuo on ollut minulla jo polvenkorkuisesta selkärangassa, kun kesämökkibusseista osa jatkoi Poriin ja osa Raumalle, niin pitihän sitä heti kysyä vanhemmilta, että mitä ne sellaiset ovat. Paljon ennen kuin kuulin Ässistä ja Lukosta. Tosin edelleenkin saattaa joutua kelaamaan tovin, onko Uusikaupunki tuon kaksikon pohjois- vai eteläpuolella.

Kansainväisesti ajatellen vastaavia - nyt olen jo asian oppinut, mutta aika pitkään aivot sijoittivat Washingtonia (D.C.) New Yorkia pohjoisemmaksi. Samaten Göteborgin ja Malmön keskinäinen sijainti, mutta viimeistään sen sillan auettua oppi muistamaan, kumpi on Köpiksen naapuri.

Göteborgin ja Malmön etäisyys on myös sellainen, josta minulle tulee helposti mieleen, että siinähän ne on Ruotsin lyhyehköllä länsirannikolla ihan vierekkäin. Matka on kuitenkin jokseenkin sama kuin Helsingistä Jyväskylään.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuntavaaleissa voi tehdä vaaliliiton vaalien jälkeen. Näitä käytetään surutta, jos joku puolue tai henkilö halutaan pitää jonkun johtopaikan ulkopuolella.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kuntavaaleissa voi tehdä vaaliliiton vaalien jälkeen. Näitä käytetään surutta, jos joku puolue tai henkilö halutaan pitää jonkun johtopaikan ulkopuolella.

Kyllähän lapset jo päiväkodeissa ja kouluissa pyrkii aktiivisesti liittoutumaan ja jättämään toisia ulkopuolelle.

Näillä pitää olla vahva auktoriteetti ja nollatoleranssi tällaiselle toiminnalle.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olet ensimmäinen olettavasti ihminen, joka minulle tullut vastaan (hah, sattuipa sopivasti nimerkkiin) tuossa käsityksessä. Minulta kyselty monesti missä mökki on ja kertonut aina, että Lappeenrannasta Imatralle päin ja vähän pidemmälle ja kaikki ovat tienneet.
Avautui, että mökkimme ovat melko lähellä toisiaan. Tuo vähän pidemmälle on tässä tapauksessa ohi leijonien ja Marja-Liisan ja ollaankin about perillä.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ennen tosi hyvännäköiset muijat oli seksikkäitä, sitten normaalit ja nyt hitto rumatkin näyttää seksikkäiltä. Siis mitä tässä kesässä oikein on kummaa vai onks mussa jotain vikaa vikaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ex

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Pelle Hermannia näytellyt Veijo Pasanen oli Speden serkku.

Ihan uusi tieto minulle ja tuli kyllä tietenkin yllätyksenäkin. Aikoinaan sekä Spede että Pelle Hermanni kuuluneet meikäläisen suuriinkin suosikkeihin mutta enpä ole tiennyt tai osannut arvatakaan samasta sukunimestä huolimatta näiden sukulaisuusyhteyttä.

Enkä ollut tiennyt aiemmin sitäkään että Kiti Kokkonen on Ere Kokkosen tytär. Nyt paljastuu kovalla tahdilla näitä sukulaisuussuhteita.

Aiemmin olen kironnut sitä kun avaimia alkanut olemaan niin paljon minulla avainnipussa ja alkuaikoina tämä tuotti päänvaivaakin kun yritti väärällä avaimella avata jotain ovea.

Sittemmin olen tajunnut että moni avainhan on onneksi eri näköisensä. Esimerkiksi asunnon avain on nykyään helppo tunnistaa kotitalon avaimesta sillä että sen pää on ohuempi. Tämä asia siis avautunut minulle ja vielä saan venutella niiden värillisten avaimien tunnistus läpysköjen kanssa vaikka eivät nekään kyllä varmaan paljoa maksaisi.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Mustikkakausi avautui minulla. Kävin tänään läheisellä suolla keräämässä pari litraa mustikoita. Naapurin isäntä (rahapulassa?) harventanut suolla vähän männikköä ja samalla tallonut traktorilla isot alueet hyvää mareikkoa. No kyllä tuolla mustikkaa piisaa kunhan jaksaa kerätä.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Tuli tuosta Pelle Hermanni -leffasta mieleen, että toivottavasti käsikirjoituksessa ei ole tilannetta jossa Hermanni lähtisi minkäänlaista rokotusta ottamaan, se on mellakka kuvauspaikoilla kun porukkaa tulee pesistreeneihin.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille
Mustikkakausi avautui minulla. Kävin tänään läheisellä suolla keräämässä pari litraa mustikoita. Naapurin isäntä (rahapulassa?) harventanut suolla vähän männikköä ja samalla tallonut traktorilla isot alueet hyvää mareikkoa. No kyllä tuolla mustikkaa piisaa kunhan jaksaa kerätä.
En tiedä mistä johtuu, mutta aina hakkuutyömaan nähtyäni mietin, että siinä saatiin rahat uuteen Volvoon ja pattayan matkaan.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille
Viime yö oltiin retkeilemässä Lappeenrantalaisessa saaressa. Avautui itselleni, että tänä suvena ei todennäköisesti kuivuuden takia saa pakastinta täytettyä mustikalla ja kantarellillä. Aivan rusinoita olivat marjat tuolla.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
En tiedä mistä johtuu, mutta aina hakkuutyömaan nähtyäni mietin, että siinä saatiin rahat uuteen Volvoon ja pattayan matkaan.
Minulle äiti on "opettanut" että kun näkyy hakkuita niin se kertoo siitä että isännältä on rahat loppu. Ja kyllä sitä kuulee muutenkin täällä maalla... Vitsillähän sitä heitetään puoliksi tosissaan.

Avautui itselleni, että tänä suvena ei todennäköisesti kuivuuden takia saa pakastinta täytettyä mustikalla ja kantarellillä. Aivan rusinoita olivat marjat tuolla.
Itselläni on mustikkapaikka suolla ja siellä on ihan muuta kuin rusinoita. Kyllä sieltä omaan pakkaseen saa tarpeeksi ja vielä varmaan minulle tehdyt mustikkatilaukset täytettyä. On siellä sen verran paljon mareikkoja (hakkuista huolimatta). Äitini (taas kerran vetoan häneen) meinasi että saarissa voisi olla hyvät mareikot kun on vettä ympärillä mutta hän ei ollut siis ihan oikeassa.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Meidän pihassa on nyt paljon haarapääskyjä. Onkohan ne pesinyt jossain täällä? Muina kesinä ei ole näkynyt pihassa pääskysiä...
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Meidän pihassa on nyt paljon haarapääskyjä. Onkohan ne pesinyt jossain täällä? Muina kesinä ei ole näkynyt pihassa pääskysiä...
Enpä ole nähnyt haarapääskyä vuosiin, kun en ole asunut semmoisessa miljöössä, nk. kulttuuriympäristössä, jossa ne yleensä pesivät.
Btw - haarapääsky on yksi Suomen luonnon uhanalaisista lajeista, että mukava kuulla (lukea) tämmöistäkin.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Leikitteks te kans välillä syrjäytynyttä. Istutte yksin baarissa, vaikka 20 frendiä odottaa ulkona. No hitto hirveä krapula tai ei enää.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Musiikkivaikuttaja Tommi Liimatainen on samanikäinen kuin minä, olemme syntyneet vuonna 1977. Tommin pitkäaikainen tyttöystävä Katri täyttää tänä vuonna 76 vuotta.

Dannylla ja tyttöystävällään Helmillä on ikäeroa 58 vuotta.

Danny ja Katri Helena olisivat voineet seurustella keskenään jo 50-luvulla (mutta tekivät sen vasta 70-luvulla, varmaan osoittaakseen etteivät ole pedareita).
 
Viimeksi muokattu:

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Lahden ensimmäiset rullaportaat oli Valtakulmassa eli Osuusliikkeen tavaratalossa (Aleksin ja Rauhankadun kulma). Kuten äitini sanoi.... Hän oli täälläpäin aikoinaan keskikoulussa (joskus 60-luvulla) luokkaretkellä ja savolaiselle likalle rullaportaat oli ihme. En tiedä miksi hän (äitini) sanoi että ne olisi olleet ekat rullaportaat Lahdessa, ehkä joku heitä opastanut oli sanonut niin. No se oli kuitenkin totuus...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös