Sari (ja Jari) Sairaanhoitajan kuulumisia

  • 603 814
  • 5 620
K

kiwipilot

Ymmärrän kyllä sen että kun suuri osa väitteistäni on jo nyt osoittautuneet todeksi pistää sieppaamaan, mutta luulin että juuri tältä foorumilta löytyisi sen verran pelihenkeä että voitaisiin katsoa tämä juttu loppuun ja analysoida sitä porukalla myös työtaistelun loputtua.

En nyt mitenkään halua loukata mutta kun suurin osa sun viesteistä pitää sisällään A) Hyvin ristiriitaista tieto ja jopa paskapuhumista B) Uhoamista C) Vähättelyä sekä suoranaista julistusta tyyliin "Katsokaa vaan, Sittenpä nähdään, Kohtaa tulee pommi, Maanataina tapahtuu", niin miten sun sanoma pitäisi ottaa vastaan? Omat henkilökohtaiset mielipiteeni sairaanhoitajia kohtaan ovat valuneet +25 asteesta reippaasti pakkasen puolelle pelkästään juttujasi lukiessa. Toki tämä kertoo jotain minustakin mutta toisaalta, en tunne kuin muutaman hoitajan henkilökohtaisesti. Heille koko työtaisteluhässäkkä on enemmänkin nolostumisen aihe kuin joku mistä paasataan nuppi punaisena. Kyllä minä ymmärrän että sinun juttusi ovat vain se yksi ääripää mutta toisaalta käsitystäni Tehyläisten meiningistä ruokkivat myös Laitinen-Pesola hoveineen sekä kirjeenpolttoroviot toreilla ja turuilla, puhumattakaan osittain tekaistuista listoista yms.
 

Viljuri

Jäsen
(snips) Valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Antero Jyränki on kirjoittanut Kalevassa asiaa (snips)

Off-topicin omaisesti voisi todeta, että kyllähän monkin asia ministerituolien ohella parhaillaan heiluu. Esimerkiksi perustuslaki vallanjakoa yms. koskevin osin, jonka epäonnistuneista sanamuodoista Jyränki ja kekkoslapset (sic!) ovat pääosin vastuussa.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Ymmärrän kyllä sen että kun suuri osa väitteistäni on jo nyt osoittautuneet todeksi pistää sieppaamaan, mutta luulin että juuri tältä foorumilta löytyisi sen verran pelihenkeä että voitaisiin katsoa tämä juttu loppuun ja analysoida sitä porukalla myös työtaistelun loputtua.

Mikä seuraavista väittämistäsi on totta

Kerrossiivoojat tienaavat enemmän kun sairaanhoitajat.
Kaupankassa tienaa enemmän kun sairaanhoitaja.
Opettajat tienaa 3300€ 24h/vko työmäärällä, vetämällä lonkkaa.
Suurella (suurimmalla) osalla sairaanhoitajista on useita ammatteja.

Tähän vielä ajatusmaailma jotta ainoastaan työnantaja painostaa huijjaa ja tekee muitakin ilkeitä asioita.

Kyllä, Kalevi sinä väiti, avustuksen olevan jopa 1500€.
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
No johan selvisi millä ne korkeat "lakkoavustukset" rahoitetaan!

kalevi kirjoitti:
Huhua on, ainoa mitä ovat liitosta ilmoittaneet että jäsenmaksu on vähintään 35 euroa/vrk ja maksetaan 7 päivältä viikossa ja päätöstä summasta ei ole vielä tehty.

Kyllä minäkin irtisanoutuisin tuossa tilanteessa ja vähän äkkiä.
 

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Minusta on aika hassua tapella prosenteista, kun todellisuudessa 24 prosenttia on loppujen lopuksi aika vähän.

Jos minä esimerkiksi kirjoittaisin 24 prosenttia pidempiä viestejä, niin tuskin kukaan huomaisi eroa aikaisempaan. Sama juttu sairaanhoitajien palkoissa. Tehy voisi vaatia kerralla kunnon korotukset, vaikka haarukasta 50 - 100 prosenttia.

Ja siis 24 prosenttia lisää viestin pituuteen olisi suurin piirtein tämän verran tekstiä. Hyvä jos ehtii kissaa sanoa.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Ei ole tarkoitus loukata, eikä pahoittaa mieltä, jostain kumman syystä on ollut virkistävää vaihtaa mielipiteitä porukan kanssa joka on niin toiselta laidalta esim. hoitajat.netin kirjoittajia kuin vaan voi olla.

Älä huoli et ole ainakaan minua loukannut tai minun mieltäni pahoittanut. Olet vain rehellisesti sanoen alkanut vituttamaan.

Ymmärrän kyllä sen että kun suuri osa väitteistäni on jo nyt osoittautuneet todeksi pistää sieppaamaan, mutta luulin että juuri tältä foorumilta löytyisi sen verran pelihenkeä että voitaisiin katsoa tämä juttu loppuun ja analysoida sitä porukalla myös työtaistelun loputtua.

Kommentoin lausumiasi vain juridiikkaan liittyen, koska siitä jotakin tiedän ja sitä hieman ymmärrän.

Juridiikkaan liittyen väitteesi ovat ollet lähes poikkeuksetta vääriä samoin olet tehnyt 180 asteen käännöksen mielipiteessäsi työtaistelutoimenpiteenä suoritetun joukkoirtisanoutumisten ja ns. normaalin irtisanoutumisen eroissa. Ensin ne olivat aivan eri asioita ja tänään yht'äkkiä oletkin koko ajan sanonut ettei niillä ole mitään juridista eroa.

Samanlaisen käänteen koki asennoitumisesi mahdollisiin sanktioiden kohdistumiseen, jos irtisanoutumisessa katsottaisiin rikotun TSL:n määräyksiä. Ensin vastuussa oli yksin ja vain yksin Tehy, nyt kai olet sitä mieltä, että yksittäinen hoitajakin voi saada sanktioita.

Mihin suuntaan tuuli huomenna käy?

Toivoin ja uskoin, että sinulta olisi löytynyt sen verran "pelihenkeä", että olisit suoraselkäisesti myöntänyt erehtyneesi ja oletettavan ammattisi johdosta kykenisit ottamaan vastuuta sanomisistasi ja tekemisistäsi, olin väärässä.

Minä en vain enään yksinkertaisesti viitsi. Tämän kaltaisessa "keskustelussa" ei ole mitään järkeä. Äläkä vahingossakaan ajattele, että näillä näytöilläsi millään tasolla myöntäisin sinun olevan edellä mainituissa asioissa oikessa.

Oikein mukavaa työtaistelua, toivottavasti kaikki menee hyvin ja ei tarvitse liikaa ruumiita laskeskella.
 

kalevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Laitetaan vähän kevennystä foorumille kun alkaa taas asia lipsumaan alkuperäisestä aiheesta. Anteeksi voimasanat, sopii kyllä päivän vittuiluteemaan hyvin.

MENKÄÄ NYT HELVETIN HOITAJAT JO SIIHEN LAKKOON!! Se meinaan olisi oikein kaikille osapuolille. Ensinnäkin: te saisitte merkittävästi lisää liksaa, minkä olette varmasti ansainneet - en tarkalleen tiedä, minkälaista työnne on, mutta ei ole kovin vaikea päätellä, että on se ainakin rankempaa ja vastuullisempaa kuin jonkin paperiprosessiurpon triplasti paremmin palkatut "duunit" (vituttaa, että Iltalehden lukemisesta ylipäätään joku saa muuta kuin turpaansa). Toisekseen: opettaisitte vähän realiteetteja kaikille niille tekopyhille jeesustelijoille, jotka ovat kuivin huulin sitä mieltä, että "kyllähän ammattietiikkaan tolla alalla kuuluu, että ketään ei saa jättää pulaan".

VOI VITTU JOO!! Missä saatanan päiväunilla porukka oikein aikansa viettää, kun luullaan, että tässä yhteiskunnassa olis yks ammatti (paskasti palkattu ja vittumainen sellanen), jossa olis sellanen sisäänrakennettu etiikka, että töitä pitää tehdä vaikka ilmaseks ja 24/7. EI PERSE!! Mahtaa olla helppo puhua ammattietiikasta, kun kyseessä ei ole oma elanto tai oma etiikka. Sanoppa jollekin kuminvalmistajalle, että "et sä hei voi mennä lakkoon, koska kyllähän sulla nyt on moraalinen velvote turvata Suomen renkaantuotanto". "Jaa, no en kai mä sit voi.. ENPÄ, KATO MUA, MÄ OLIN LAKOSSA JO EILEN!!"

Ja ihan turha sitten kitistä siellä takarivissä, että olisi jonkun mystisen yhteiskunnan vika, että ollaan ajauduttu tähän tilanteeseen. TAJUTKAA VITUN KENOPÄÄT, ETTÄ YHTEISKUNTA OLETTE TE!! (Joo, tiedän, surullista, hyvin surullista). Se on vain ja ainoastaan teidän syy, että tän maan asioista päättää eläintarha, jossa riekkuu jotain helvetin JuhaMietoja!

Vittu, kun kiehuu veri kuin mustalaisella! Jos jollain on sellanen työ, että yhteiskunta on katastrofissa heti, jos se jää päiväksi tekemättä, niin pitäisikö ehkä miettiä, josko siitä kannattaisi maksaa enemmän kuin 1600 euroo kuussa? NO KYLLÄ VAIN! Ja pää kiinni myös te, jotka olette kommentoimassa, että kyllähän jokainen tyytymätön voi vaihtaa ammattia! VITTU JOO! Se, että osaatte muuttaa happea hiilidioksidiksi ei vielä anna teille oikeutta olla mitään mieltä mistään!!
http://enitenvituttaakaikki.blogspot.com/2007/10/ammattietiikkaa.html
 

masu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Henkilökohtainen mielipide; jos 24 viikkotunnin opetusvelvollisuudella tienaa 3300 ei asiat välttämättä ole hyvin mutta ainakin paremmin kuin sairaanhoitajilla. Etenkin lomien määrä ja työajat huomioon ottaen. Mutta palkkakuopassa hekin tietysti monen mielestä ovat.

Tulipa tämä kommentti mieleen, kun palkkakuitti tuli kotiin.

Lyhyt ja yksinkertainen kysymys. Pysytkö kalevi edelleen aiemmassa mielipiteessäsi?

En huomannut, että olisit kommentoinut seuraavaa postausta ollenkaan.


Kerropas mistä hait tuon 3300e. Muutamaa sivua aiemmin laitoinkin aineenopettajien palkat, eli kertauksen vuoksi:

Peruskoulun aineenopetuksen lehtori
kalleusluokka 1: 2416,34e
kalleusluokka 2: 2360,42e

Näissä summissa on jo mukana ensimmäinen osa 1.10 voimaanastuneista korotuksista. Kerropa kalevi-hyvä, miten tuosta saat 3000e?

Ja älä todellakaan ota mukaan mitään lisiä, joita opettajalla luokanvalvojuuden, ylimääräisten viikkotuntien tai esim. kokoelmanhoitojen/atk- ja av-vastaavuuden lisäksi hyvin harvoin on.

Laitetaanpa vielä ala-asteen opettajat lisäksi,
luokan opettaja:
kalleusluokka 1: 2361,51e
kalleusluokka 2: 2306,87e

Ja vielä lukio-opettajat,
lukion lehtori:
kalleusluokka 1: 2465,91e
kalleusluokka 2: 2408,88e

Näissäkin summissa siis 2,5vuotisen sopimuksen ensimmäinen korotus 3,5% jo mukana.

Vielä yksi kysymys. Myönnätkö puhuneesi totuuden vastaisesti?
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
tuskinpa tuohonkaan vastausta tulee - ja jos tulee se on tyyliä:

Turha näihin epäolennaisuuksiin on puuttua, nyt olisi jo keskusteltava olennaisesta eli sopimuksen yksityiskohdista...
 

kalevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tulipa tämä kommentti mieleen, kun palkkakuitti tuli kotiin.

Lyhyt ja yksinkertainen kysymys. Pysytkö kalevi edelleen aiemmassa mielipiteessäsi?
Pysyn siinä mielipiteessäni että kaverini tienaa noilla tunneilla sen mitä sanoin, tilinauhan olen nähnyt.

Katsoin huvikseni tällä opettajille rakennetulla laskurilla (http://norssiportti.oulu.fi/~mixa/cgi-bin/palkka/index.cgi) mitä se antaa ko. open tiedoilla palkaksi, tässä lainaus laskurin tuloksesta:

Palkkayhteenveto
Peruspalkka
2416,34
Lisät
Henkilökohtaisen lisän vuosisidonnainen osa 816.40

Kokonaispalkka
3232.40
Opetusvelvollisuus : 21 h
Ylitunnit (3 X 95.50) 286.50 euroa
Yhteensä 3518.90 euroa

p.s. Viimeisen kerran saitte provottua minut kommentoimaan vanhoja viestejäni. Se on sanottu mikä sanottu ja te uskotte mitä haluatte. Itse tiedän mikä on totuus ja se riittää minulle.

edit: kirotusvire
edit2: laitetaan pikkaisen väriä tekstiin ihan muistutukseksi eräille
 
Viimeksi muokattu:

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävin eilen terveysasemalla. Minulta otettiin nieluviljely, jonka ottaminen tapahtui siten, että pumpulipuikolla sohittiin kurkkuun, puikko laitettin purkkiin ja purkin päälle liimattiin tietoni. Tiedän kyllä, että sama sairaanhoitaja joutuu myös ottamaan veri- ja kusinäytteitä. Silti minusta 2500 eypo on tuosta hommasta melko paljon.

Kävin kymmenisen vuotta sitten leikkauksesssa, jossa kiveksestäni poistettiin kysta. En tarkalleen tiedä, mitä leikkausta avustanut sairaanhoitaja joutui tekemään, mutta veikkaisin, että jotain haastavampaa kuin pumpulipuikolla kurkkuun tökkiminen.

Kysymys kuuluu, että miksi näillä kahdella ihmisellä on sama ammattinimike ja edes etäisesti toisiaan muistuttavat tilinauhat?
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käsittääkseni osapuolet ovat työnantajat ja työntekijät. He voivat halutessaan keskenään sopia kait monistakin asioista.

Olet aivan asian ytimessä, vaikka et sitä huomaakkaan: sopimus osapuolia ovat työntekija ja työanantaja ei siis ammattiliitto eikä KT, joka on työanantajien edustaja. Työsyhteet solmitaan ja irtisanotaan tyoantajan esim. HUS (ei siis KT) ja -tekijän eli N.N ( ei siis Tehy) valillä. Juuri tästä syystä listat on toimitettu työnantajille eikä KT:lle. Miten siis KT ja Tehy voisivat kolleksiiviesti sopia uusista työsuhteista. Ainoa juridisesti oikea mahdollisuus on todeta listan olevan laiton, jolloin mitään irtisanoutumista ei ole edes tapahtunut. Muussa tapauksessa tarvitaan Työantajan (KT ei kelpaa) ja -tekijän (tehy ei kelpaa) sopimus.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Katsoin huvikseni tällä opettajille rakennetulla laskurilla (http://norssiportti.oulu.fi/~mixa/cgi-bin/palkka/index.cgi) mitä se antaa ko. open tiedoilla palkaksi, tässä lainaus laskurin tuloksesta:

Jos kyseisen kaltaisia esimerkkejä esittää, olisi hyvä myöskin kertoa tai esittää muuttujat joiden perusteella laskenta on tehty. Kyseisessä esimerkissä on on hyvä jättää mm. huomioimatta se, että laskenta on tehty suurimmalla mahdollisella kokemuslisällä (ikälisällä). Esittämäsi laskenta alkaa olemaan peruskoulun/lukion opettajien palkkahaitarin ylintä luokkaa, eikä mikään opettajien "peruspalkka". Jotenkin pistää suuresti hymyilyttämään kyseinen esimerkki ja asioiden esille tuominen itselle edullisella tavalla.

Mutta kyseiseen esimerkkiin nojaten kuulostaa hirveältä sairaanhoitajien hakema korotus jolloin keskipalkka nousisi lähelle kolmea tuhatta euroa? Kun esim. KORKEASTI koulutettu opettaja/lehtori tienaisi vain vaivoin enemmän? Opettajien palkkoja pitäisi verrata lähinnä lääkärien palkkoihin, ei sairaanhoitajien. Ymmärtäisin suuremmat palkankorotukset jos ne voitaisiin keskittää oikeille ihmisille, mutta kaikille annettuna tuo Tehyn korotus on järjetön.

edit. muutenkin oli etsitty laskelmiin melkein suurimman peruspalkan omaava
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvä Kalevi,

Minä vastasin lottokyselyysi, joten vastaa sinäkin nyt pariin yksinkertaiseen kysymykseen. Joissakin kohdissa voit jopa turvautua ihan kyllä tai ei -vastaukseen turhan saivartelun sijasta.

1. Onko sairaanhoitajan koulutus mielestäsi yhtä korkea kuin aineenopettajan (= yläasteen tai lukion lehtori)?

2. Kuuluuko sairaanhoitajan ansaita enemmän kuin aineenopettajan?

3. Jos vastaus edellisiin oli kyllä, miksi hoitajan kuuluu ansaita enemmän kuin palomiehen, jonka koulutus on vastaavantasoinen ja työ aivan yhtä raskas ja vaarallinen?

Aloitetaan nyt vaikka näistä, jos vastauksia löytyy, jatketaan sitten.
 

kalevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minä vastasin lottokyselyysi, joten vastaa sinäkin nyt pariin yksinkertaiseen kysymykseen. Joissakin kohdissa voit jopa turvautua ihan kyllä tai ei -vastaukseen turhan saivartelun sijasta.

1. Onko sairaanhoitajan koulutus mielestäsi yhtä korkea kuin aineenopettajan (= yläasteen tai lukion lehtori)?

2. Kuuluuko sairaanhoitajan ansaita enemmän kuin aineenopettajan?

3. Jos vastaus edellisiin oli kyllä, miksi hoitajan kuuluu ansaita enemmän kuin palomiehen, jonka koulutus on vastaavantasoinen ja työ aivan yhtä raskas ja vaarallinen?

Aloitetaan nyt vaikka näistä, jos vastauksia löytyy, jatketaan sitten.
1. ei
2. ei
3. vaikka vastasin ei niin muistuttaisin että pelastajan (ent. palomies) tutkinto on 90 opintopistettä ja 1,5 vuotta kun taas sairaanhoitajan tutkinto on 210 opintopistettä ja 3,5 vuotta kestävä AMK tutkinto. Onko varmasti saman tasoinen?
 

masu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Henkilökohtainen mielipide; jos 24 viikkotunnin opetusvelvollisuudella tienaa 3300 ei asiat välttämättä ole hyvin mutta ainakin paremmin kuin sairaanhoitajilla. Etenkin lomien määrä ja työajat huomioon ottaen. Mutta palkkakuopassa hekin tietysti monen mielestä ovat.


Pysyn siinä mielipiteessäni että kaverini tienaa noilla tunneilla sen mitä sanoin, tilinauhan olen nähnyt.

Katsoin huvikseni tällä opettajille rakennetulla laskurilla (http://norssiportti.oulu.fi/~mixa/cgi-bin/palkka/index.cgi) mitä se antaa ko. open tiedoilla palkaksi, tässä lainaus laskurin tuloksesta:



p.s. Viimeisen kerran saitte provottua minut kommentoimaan vanhoja viestejäni. Se on sanottu mikä sanottu ja te uskotte mitä haluatte. Itse tiedän mikä on totuus ja se riittää minulle.

edit: kirotusvire

Aiempi oli sivullekirjoittaneen ensimmäinen viesti, joten jos nyt sitten tällä provosoin niin olipa ikävää. Eiköhän jokainen kirjoita omasta puolestaan.

Hyvän laskurin olit löytänyt. Jokainen voi itse käydä kokeilemassa ko. laskuria ja laskea opettajien palkkoja.

Ensinnäkin väitit aluksi, että opettajan opetusvelvollisuus oli 24 tuntia. Nyt kuitenkin laskelmissasi se on 21 tuntia (ilmeisesti mafyke-opettaja?). Kyseinen opettaja on siis lupautunut tekemään viikottain 3 tuntia "ylitöitä". Huomattakoon, että opetusvelvollisuus joissakin aineissa on suurempi kuin matematiikassa. Esimerkiksi käsitöissä, opossa ja liikunnassa 24 on opetusvelvollisuus, jolloin siis tällä opetusmäärällä saa vain sen peruspalkan.

Lisäksi et välittänyt mainita sitä, että opettajalla pitää olla reilut 15 vuotta työkokemusta, että palkka olisi edes lähellekään tuota 3300 euroa. Tekemäsi laskelma vaatii 20 vuoden työkokemusta.

Vertailuksi voin sanoa, että tuon laskurin mukaan mafyke-opettaja saa palkaksi alle 8 vuoden kokemuksella ja kolmella ylitunnilla sellaiset 2800 euroa.

Käsitöiden opettaja 24 viikkotunnilla saa yli viiden mutta alle 8 vuoden työkokemuksella huikeat 2513 euroa. (Huom! kyseessä on siis ylempi korkeakolututkinto ja yli 5 vuotta työkokemusta.)

Annoit ymmärtää (ilmeisesti tahallisesti?) että tuollainen 3300 euroa olisi aivan yleinen normipalkka kenelle tahansa opettajalle. Halusin nimenomaan oikasta sen, että näinhän se ei ole.

Kysyn nyt vielä, vaikka tuskin saan tähän suoraa vastausta. Myönnätkö kirjoittaneesi totuuden vastaisesti?
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
..
Katsoin huvikseni tällä opettajille rakennetulla laskurilla (http://norssiportti.oulu.fi/~mixa/cgi-bin/palkka/index.cgi) mitä se antaa ko. open tiedoilla palkaksi, tässä lainaus laskurin tuloksesta:

...

Eli opettajilta otetaan vertailuun maksimipalkka ja hoitajilta säännöllisen työajan minimi.

Kalevi, miksi näin? Ennen kun sanot, niin tuo esittämäsi ei ole opettajien maksimi, mutta hyvin lähellä sitä.

Mikähän on opettajen keskipalkka, löytääkö joku tilastonikkari?
 
Miten siis KT ja Tehy voisivat kolleksiiviesti sopia uusista työsuhteista. Ainoa juridisesti oikea mahdollisuus on todeta listan olevan laiton, jolloin mitään irtisanoutumista ei ole edes tapahtunut. Muussa tapauksessa tarvitaan Työantajan (KT ei kelpaa) ja -tekijän (tehy ei kelpaa) sopimus.

Hehän sopivat juuri niin kuin kuvasit. Jos jokin asia on laiton, voivat he tehdä juridisesti päteviä lappusia halutessaan uudelleen. Molemmilla osapuolilla on edustajansa tässä, kuten kaikissa muissakin työkiistoissa. Tiedät varmasti mitä ajoin takaa ja mitä tarkoitan.

Se on varma, että Tehy ei yksin voi päättää yhdenkään jäsenensä asioista vaan suostumus pitää tulla työntekijältä. Tokihan ammattiliitot näissä tapauksissa toimivat kuten parhaaksi näkevät ja hakevat vasta sitten hyväksynnän työntekijöiltä eli jäseniltä. Yleensä tämä menee nykyään siten, että ensin toimitaan ja sitten koitetaan masinoida joukko sen ajatuksen taakse. Itselleni toimisi jotenkin paremmin se, että ensin pidettäisiin kokouksia, joissa katsottaisiin onko halukkuutta työtaisteluun jne.

EDIT: Ja jos viittasit pelkästään siihen Tehyn irtisanomislistaan, niin siitä kommentoin jo, etten osaa sanoa sen lainvoimaisuutta. Joko työnantajat hyväksyvät sen tai riitauttavat. Voi myös Tehyn jäsenet tai jopa Tehykin sen riitauttaa.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli opettajilta otetaan vertailuun maksimipalkka ja hoitajilta säännöllisen työajan minimi.

Kalevi, miksi näin? Ennen kun sanot, niin tuo esittämäsi ei ole opettajien maksimi, mutta hyvin lähellä sitä.

Mikähän on opettajen keskipalkka, löytääkö joku tilastonikkari?


Tämän lisäksi on syytä ottaa huomioon, että useiden aineiden opettajien työhön kuuluu muutakin kuin nuo kontaktitunnit/opetusvelvollisuus. 21-24h/vk vaikka palkka määräytyykin noiden perusteella.

On siis kokeiden, tehtävien, raporttien tarkastamiset ja tuntien valmistelut yms.

Silloin kun itse tein opetusassistentin töitä, niin yhtä kontaktituntia varten tuli valmisteltua 1-2 tuntia.

En usko että hoitoalan ihmiset vievät työtehtäviään kovin paljoa kotiin, sen sijaan opettajat vievät. Jopa täällä parjatut insinööritkin vievät töitään silloin tällöin kotiin.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pakko puuttua hiukan näihin opettajan palkan puolusteluihin. Pohjustukseksi kerrottakoon että oma anopin tekeleeni on aineen opettaja ja opetusta kuukaudessa on 90-100h. Tienaa yli tuon 3300/kk - toki monen kymmenen vuoden työkokemuksella.

Tämän lisäksi on syytä ottaa huomioon, että useiden aineiden opettajien työhön kuuluu muutakin kuin nuo kontaktitunnit/opetusvelvollisuus. 21-24h/vk vaikka palkka määräytyykin noiden perusteella.
Eihän se palkka (ainakaan kuukausipalkkalaisilla) määräydy pelkkien lähiopetuksien perusteella tai siinä tapauksessa tuntipalkkahan olisi lähes 2x suurempi kuin sairaanhoitajilla. Samoin laskelmissa kannattanee ottaa huomioon myös 2x pidemmät palkalliset lomat?

On siis kokeiden, tehtävien, raporttien tarkastamiset ja tuntien valmistelut yms.

Silloin kun itse tein opetusassistentin töitä, niin yhtä kontaktituntia varten tuli valmisteltua 1-2 tuntia.
Samainen anopin tekeleeni sanoi että on pelkkää ammattitaidon puutetta käyttää mielettömiä aikoja tuntien suunnitteluun. Silläkin on kuulemma sellaisia kollegoita (saman aineen), jotka käyttävät kaikki illat tuntien valmisteluun. Toki tentit, raportit ynnä muut pitää tarkistella "omalla ajalla".

En siltikään ole sillä kannalla että opettajat saavat liikaa palkkaa. Opettajille kuuluisi palkankorotus siinä missä hoitajillekkin.
 

jpet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Aineenopettajan palkkauksesta

Se on totta, että aineenopettajien palkat voivat vaihdella suurestikin. Siihen vaikuttaa ennen kaikkea opetusvelvollisuus ja ns. ikälisät. Lukion äidinkielenopettaja taitaa selvitä 15 tunnin opetusvelvollisuudella, kun taas yläasteen äidinkielenopettajan on pidettävä 18 tuntia viikossa saadakseen peruspalkan ikälisineen tai ilman.

Vaimoni on äidinkielenopettaja, ja hänellä on muutama ylitunti viikossa. Hänelle kertyy satoja tunteja vuodessa iltatöitä aineiden ym. tehtävien korjaamisesta.

Opettajien palkkaus on parantunut tasaisen varmasti tämän vuosikymmenen aikana. En voi kuitenkaan kuvitellakaan sitä, että me suomalaiset opettajat saisimme jossakin vaiheessa saman kuin saksalaiset tai sveitsiläiset kollegamme keskimäärin saavat (60 000 - 70 000 €). Siihen olen kuitenkin tyytyväinen, että palkkamme ovat täysin kilpailukykysiä norjalaisiin ja ruotsalaisiin sekä etenkin virolaisiin opettajiin verrattuna.

Se on varmaa, että suomalaiset opettajat eivät ikinä suostuisi allekirjoittamaan nimiänsä mihinkään joukkoirtisanoutumispapereihin. Sen estää jo se, että he oikeasti korkeakoulutettuina ihmisinä ymmärtävät sen järjettömyyden mikä irtisanomisiin liittyy ja tuntevat myös oikeata ja rehellistä vastuuta lasten hyvinvoinnista.
 

kalevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämän lisäksi on syytä ottaa huomioon, että useiden aineiden opettajien työhön kuuluu muutakin kuin nuo kontaktitunnit/opetusvelvollisuus. 21-24h/vk vaikka palkka määräytyykin noiden perusteella.

On siis kokeiden, tehtävien, raporttien tarkastamiset ja tuntien valmistelut yms.

Silloin kun itse tein opetusassistentin töitä, niin yhtä kontaktituntia varten tuli valmisteltua 1-2 tuntia.
Samainen anopin tekeleeni sanoi että on pelkkää ammattitaidon puutetta käyttää mielettömiä aikoja tuntien suunnitteluun.
Heh, samaa sanoo tämä mun opettaja-kaverini; on kuulemma suunnittelun ja ammattitaidon puutetta jos kokeneen opettajan iltaisin pitää iltaisin kotona töitä tehdä...

AnFa kirjoitti: Pakko puuttua hiukan näihin opettajan palkan puolusteluihin. Pohjustukseksi kerrottakoon että oma anopin tekeleeni on aineen opettaja ja opetusta kuukaudessa on 90-100h. Tienaa yli tuon 3300/kk - toki monen kymmenen vuoden työkokemuksella.
On aivan oikein että opettajat ovat yhtä palkkaluokkaa hoitajia edellä, mutta minua ei hävetä hoitajana vaatia lisää palkkaa jos kaverini saa samoilla työkokemusvuosilla päivätyössä yli 1000 euroa kuussa enemmän kuin minä. Sen palkan hänelle suon mielihyvin, mutta jos hän alkaisi moralisoimaan sekä kyseenalaistamaan hoitajien oikeutta taistella korotusta palkkoihinsa olisin erittäin syvästi pettynyt häneen. Onneksi kyseessä on fiksu kaveri jolta puuttuu tuo kademieli mutta suhteellisuuden tajua on sitäkin enemmän. Onneksi näitäkin yksilöitä löytyy, muuten joku voisi saada esimerkiksi OAJ:n Kangasniemen ruikutusta lehdistä lukiessa aivan väärän kuvan opettajista.
 
K

kiwipilot

Se on varmaa, että suomalaiset opettajat eivät ikinä suostuisi allekirjoittamaan nimiänsä mihinkään joukkoirtisanoutumispapereihin. Sen estää jo se, että he oikeasti korkeakoulutettuina ihmisinä ymmärtävät sen järjettömyyden mikä irtisanomisiin liittyy ja tuntevat myös oikeata ja rehellistä vastuuta lasten hyvinvoinnista.

No jaa, olikohan keväällä -95 tai -96, kun juuri ennen ylioppilaskirjoituksia oltiin kovasti menossa lakkoon välittämättä paskan vertaa abiturienttien tilanteesta.

Onneksi kyseessä on fiksu kaveri jolta puuttuu tuo kademieli mutta suhteellisuuden tajua on sitäkin enemmän. Onneksi näitäkin yksilöitä löytyy

Eli toisinsanoen kaikki jotka eivät soisi hoitajille magalomaanista 24:n prosentin korotusta ovat pölkkypäitä ilman suhteellisuuden tajua? Miten musta tuntuu että ne realiteetit ovat nyt hukassa ihan jossain muualla.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
AnFa, mikä opettaja anoppisi on? Luokanopettaja ala-asteella vai aine-opettaja lukiossa?
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Näin se varmaan sitten on, vaimoni ja hänen työkaverinsa ovat ammattitaidottomia, koska valmistelevat tuntejaan. Täällä ovat ammattilaiseet puhuneet.

Ai niin vielä kertauksen vuoksi, vaimoni palkkalistassa oli perusliksa viime nauhassa se 2113€ siihen päälle onko se nyt 3 ylituntia niin tulee se about 2300. Niin hän on luokanopettaja.

Mutta tämähän on niin Kalevia, muilta otetaan sieltä yläpäästä ja itseltä alin.

Kalevi kysyn edelleen seuraavia.

Tienaako kaupan kassa enemmän kuin sairaanhoitaja.
Tienaako kerrossiivoja enemman kuin sairaanhoitaja.
Onko sairaanhoitajista suurella (suurimmalla) osalla usea (useita) ammatteja.

PS. Yksikään sairaanhoitaja ei varmaan tienaa lähelle 3000€, eihän?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös