Arsenal FC 2020–2021 – Artetan aikakauden alku

  • 19 096
  • 140

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Avataan nyt oma uusi kausiketju myös rakkaalle Arsenalille. Suuresti arvostamani palstatoveri @Meikku on kadonnut jonnekin niin joudun nyt kolmatta vuotta putkeen ottamaan hänen isot saappaat jalkaan ja tekemään tämän avauksen.

Viime kausi oli jatkumoa edellisten kausien matalalennolle höystettynä perinteisellä sekoillulla: oli kolme eri manageria ja pelin taso ailahteli aivan järkyttävästi. Lopputuloksena surkein sijoitus sitten 90-luvun eli kahdeksas. Pep Guardiolan valmennustiimissä marinoitunut vanha tuttu Mikel Arteta sai kuitenkin keväällä (varsinkin koronatauon jälkeen) peliin jo jotain järkeä ja kausi päättyikin positiivissa merkeissä, kun voitimme FA cupin. Scouserit myös kaatuivat Community Shieldissä tässä pari viikkoa sitten, joten pokaaliputki sai jo jatkoa. En mene nyt syvemmälle viime kauden purkamisessa, sillä rehellisesti sanottuna Emeryn aikakausi vei minulta mielenkiinnon pitkäksi aikaa, enkä seurannut pelejä niin intensiivisesti kuin vasta Artetan ollessa puikoissa. Keskitytään nyt siis viikonloppuna alkavaan uuteen kauteen ja sitä kautta Artetan ensimmäiseen kokonaiseen kauteen.

Siirtomarkkinoilla Arsenal on ollut poikkeuksellisen aktiivinen tänä kesänä ja tätä kirjoittaessa on jo hankittu Willian Chelseasta ja Gabriel Magalhaes Lillestä. Lisäksi Dani Ceballos vuokrattiin uudestaan Real Madridista sekä Cedricin että Pablo Marin lainat vakinaistettiin siirroiksi. Viime kesänä jo hankittu erittäin lupaava William Saliba liittyy nyt myös vuoden vuokrapestinsä jälkeen Tykkimiehiin. Huhuissa on edelleen pyörinyt Partey Atletico Madridista ja Aouar Lyonista. Keskikentälle kyllä tarvittaisiin edelleen vahvistusta Xhakan ja Ceballosin seuraksi. Olisiko maailman isoin kitupiikki Stan Kroenke vihdoin tajunnut, että viime kausina nähdyllä suoritustasolla alkaa myös rahavirrat laskemaan ja jos ei vahvisteta joukkuetta niin muutosta on turha odottaa? Kesän tärkein merkkipaalu ratkennee tässä ihan lähipäivinä, kun Arsenalin touhuista erittäin perillä oleva David Ornstein kertoi, että Aubameyangin kanssa on päästy 3 vuoden jatkosopimukseen. Valioliigan parhaan hyökkääjän ja meidän kapteenin pitäminen jengissä loisi taas lisää uskoa ja uskottavuutta. Tämän hetkinen rosteri on seuraavanlainen:

Maalivahdit

Bernd Leno, Emiliano Martinez, Matt Macey

Puolustus

Laitapuolustajat: Hector Bellerin, Sead Kolasinac, Kieran Tierney, Cedric, Ainsley Maitland-Niles
Keskuspuolustajat: Gabriel, William Saliba, Rob Holding, Shkodran Mustafi, Calum Chambers, David Luiz ja Pablo Mari

Keskikenttä
Lucas Torreira, Matteo Guendouzi, Granit Xhaka, Joe Willock, Dani Ceballos, Mesut Özil, Emile Smith Rowe, Bukayo Saka, Mohamed Elneny

Hyökkäys
Alexandre Lacazette, Pierre-Emerick Aubameyang, Reiss Nelson, Nicolas Pepe, Gabriel Martinelli, Willian, Eddie Nketiah

Liikettä tulee varmasti myös olemaan ulospäin. Poistuvina ovat huhuissa pyörineet Emiliano Martinez, Hector Bellerin, Sead Kolasinac, Ainsley Maitland-Niles, Rob Holding (laina), Lucas Torreira, Matteo Guendouzi ja Alexandre Lacazette. Bellerin ja Maitland-Niles taitavat olla hiukan toisiaan poissulkevia, eli molemmat haluavat olla avauksessa ja vain toiselle on tilaa? Vaikea kysymys kumman haluaisin pitää, jos on pakko valita? Ehkäpä kuitenkin Maitland-Nilesin, sillä hänellä on nähdäkseni enemmän potentiaalia. Muista ulospäin huhutuista itse jäisin kaipaamaan Emi Martinezia ja Lacazettea. Varsinkin Emi Martinez oli aivan huikea Lenon poissaollessa tässä kesällä ja näen hänen maalivahdinalueen kontrollin jopa Lenoa parempana johtuen isommasta koosta. Lenolla on ollut vaikeuksia näitä Burnleyta yms. vastaan, kun on heitetty keskitystä ja painipalloa maalille, joten näissä peleissä Martinez olisi arvossaan. Ymmärrän toki, jos Aston Villa latoo ison kasan puntia pöytään ja lupaa ykkösmaalivahdin paikan Martinezille niin lähtö on lähellä. Lacazette taas oli erittäin huonossa kondiksessa omiin silmiini viime kauden alussa, joka on tietty huono suoritus ammattilaiselta, mutta keväällä koronatauon jälkeen alettiin nähdä sitä vanhaa kliinistä Lacazettea. Artetan suosiossa olevalla Nketiahilla en näe mitään isoa potentiaalia kehittyä kovan luokan kärjeksi. Guendouzille olisi varmasti käyttöä, mutta hänen päänsä ei taida oikein kestää niitä huippupelaajaksi kehittymisen vaatimuksia ja sukset taisivat mennä pahasti ristiin Brighton pelin jälkipyykissä Artetan kanssa. Jätin tuolta listalta pois Sokratiksen, jolla on vielä sopimus, mutta taitaa olla ihan ajan kysymys, että siirtyy Italiaan. Lisäksi Arsenal haluaisi varmasti päästä eroon Özilistä, mutta yksikään seura ei ole valmis ottamaan hänen palkkaansa kontolleen ja Özilin omat ambitiot tuntuvat olevan raha & raha niin mies roikkuu WinsonBogardemaisesti mukana.

Kaikkiaan itselläni on nyt varovaisen positiiviset fiilikset, että voitaisiin nousta takaisin TOP4 tällä kaudella (ehkä jopa TOP3)? City ja Scouserit ovat vielä tavoittamattomissa, mutta näkisin Chelsean, ManUn ja Spursin haastamisen olevan ihan realismia. Toisaalta minulla on ollut Arsenalin kohdalla varovaisen optimistiset odotukset jo toista kymmentä kautta ja joka kerta on joutunut pettymään. Arteta vaan nyt vaikuttaa valmentajalta, joka ymmärtää nykyjalkapallon vaatimukset ja tulee saamaan enemmän nykyisestä rosterista irti kuin edeltäjänsä. Lisäksi akilleen kantapäänä ollut puolustus on nyt pistetty ihan uusiksi, kun kaksi erittäin lupaavaa nuorta topparia on saatu haalittua Ranskan liigasta Gabrielin ja Saliban muodossa ja näin mahdollisesti saadaan tulevaisuudessa vihdoinkin oma pää tilkittyä. Unohtamatta jo viime kaudeksi saapunutta Kieran Tierneyta, jossa näen potentiaalia kehittyä Valioliigan parhaaksi vasemmaksi puolustajaksi. Tätä myötä keskikentän vahvistaminen olisi se vielä to-do-listalla oleva asia.

Hiukan sekavaa ajatuksenvirtaa, mutta toivotan kaikki tervetulleiksi jatkamaan juttua Tykkimiehistä!

COYG!
 

Aapee79

Jäsen
Kiitos Frankille avauksesta. En jaksa nyt sen enempää pohtia mitään syvällistä, kun FPL vie kaikki voimat ja ajan, niin heitetään ketjuun vettä, että miten Te näette avauskokoonpanon?



Artetan mukautuva 3-4-3:

Martinez/Leno

--------Saliba - Gabriel - Tierney------

Bellerin - Ceba-Xhaka-Maitland-Niles

-------Willian - Nketiah - Auba---------


Puolustuksesta: Luiz on telakalla(eikä harmita yhtään), Holding on ollut lähtökuopissa, mutta pysynee ja tod.näk avaakin.

Keskikenttä: Xhaka-Ceba lukittu keskelle, apuja siis tarvitaan. Laidoille on heittää AMN tilalle Sakaa, kuka pelasi aika hyvin loppukaudesta. Bellerinin toivoisin pysyvän vielä Lontoossa, tarvetta on. Cedric varmaan lähin tuuraaja tuossa rotaatiossa.

Ylämiehet: Willianin paikasta kamppailee Pepe ja Nketiahin Kasetti. Auballe ei ole korvaajaa, mutta eihän tämän hetken ykköstykki tarvitsekaan. Kuhan nyt ei vaan loukkaanu...

Oma tämän hetken ihannekokoonpano 4 - 4 - 2, kun kaikki olisi huippukunnossa:

--------------Martinez-----------
Bellerin - Saliba - Gabriel - Tierney
---Pepe- Ceba - Xhaka - Willian/Saka
-----Lacazette - Aubameyang----


Eihän tuossa kukaan ole mikään puolustusexpertti, mutta ei sillä olisi väliä. Banzai 6-4 voittoja olisi kiva katsoa.

Palaan kauden aikana kirjoittelemaan, kuhan pelit saadaan rullaamaan.

COYG!
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Hyvää pohdintaa @Aapee79 . Täysin samanlaiset ajatukset tuosta sinun omasta ihanne kokoonpanosta. Mitä tulee David Luizin poissaoloon niin osittain samaa mieltä, mutta kyllä häntäkin tarvitaan, sillä Gabriel ja Saliba ovat molemmat vielä nuoria ja uusi sarja voi vaatia totuttelua. Luiz on kyllä karseimmillaan todella hasardi, mutta kyllä hän on myös minun papereissani maineensa vanki välillä, sillä kyllä niitä erinomaisia esityksiä löytyy, kuten FA Cupissa Cityn nollaaminen.
 

Aapee79

Jäsen
Hyvää pohdintaa @Aapee79 . Täysin samanlaiset ajatukset tuosta sinun omasta ihanne kokoonpanosta. Mitä tulee David Luizin poissaoloon niin osittain samaa mieltä, mutta kyllä häntäkin tarvitaan, sillä Gabriel ja Saliba ovat molemmat vielä nuoria ja uusi sarja voi vaatia totuttelua. Luiz on kyllä karseimmillaan todella hasardi, mutta kyllä hän on myös minun papereissani maineensa vanki välillä, sillä kyllä niitä erinomaisia esityksiä löytyy, kuten FA Cupissa Cityn nollaaminen.

Sitä vaan kokoajan odottaa ja silmä kovana seuraa Luizia, että milloin ja millainen virhe sieltä tulee. Ja eiköhän nyt Holding sentään avaa, kun Luiz loukissa. Saliba-Gabriel olisi liian iso riski, mitä Arteta ei ottane. Toki, kun ei tässä mestaruudesta taistella, niin itse rohkeasti rupeaisin jo nuorisoa työntämään avaukseen ja pelaamaan. Siinä sitä kehittyy.


Niin sijoituksesta vielä: Jos ihan putkeen menisi kausi, niin 4. olisi tykkimiesten mestaruus. 5. - 6. todennäköinen. Ei vaan ihan vielä riitä materiaalin laajuus eikä laadukkuus. Tämän kauden jännitys on, että voittaako Aube maalikuninkuuden. Uskon nimittäin ihan tykkikauteen.
 

EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Olisihan tuo Lyonin Houssem Auoar (huhuiltu siis gunnersiin) keskikentälle mahtava lisä. Avaisi myös Ceballokselle 10paikalle saumoja. Ceballos kuitenkin on parempi hyökkäyspäähän kuin puolustuspäähän.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Keskikentälle tarvitaan joko Auoar tai Partey. Vapauttaisi juurikin Ceballosin hiukan vapaampaan ja hyökkäävämpään rooliin, jos nyt mahtuu yleensä avaukseen sitten. Toisi myös ryhmityksen suhteen uusia vaihtoehtoja. Ja materiaaliahan tarvitaan Arsun perusloukkaantumissuman iskiessä. Penkilläkin pitää olla kelpo pelaajia.

Kyllä nelossija on ihan maksimi, ja siihenkin tarvitsee itse pelata nappiin ja yhden ennakkoon top4-joukkueen alisuorittaa. En jälkimmäiseen usko, mutta kyllä viidenneksi kammetaan ennen Spursia.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Paljon on Arsenalilla kiinni siitä millainen mies tuo Gabriel on. Pelin avaamisessa ei Englannissa ole samalla tavalla aikaa, toinen asia on sitten pääpeli näitä Burnlejä ja Sheffieldejä vastaan.

Victor Lindelöf oli aivan kusessa ensimmäisen kauden Valioliigassa kun alussa tuli virheitä. Ndombele, Bakayoko ja Pepe tuli Ranskan liigasta hypellä ja kaikilla oli tosi hankala alku.

Jännä nähdä miten pärjää mutta toivottavasti faneilla pysyy realismi sen suhteen, että harva nuorempi pelaaja tulee Valioliigaan saaren ulkopuolelta suoraan joukkueen runkopelaajaksi.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Huhut kertovat, että jo ketjun avauksessa ounastelemani Emi Martinezin siirto Aston Villaan alkaa lähestyä. Ilmeisesti ollaan päästy jo Villan kanssa lähelle yhteisymmärrystä siirtosummasta, joka asettunee 20M£ tienoille. Martinez itse on huhujen mukaan päässyt henkilökohtaisista ehdoista sopuun jo Villan kanssa. Vähän harmittaa tämä mahdollinen siirto, mutta täysin ymmärrettävää, että Martinez haluaa ykköseksi. Lisäksi Arsenal pystynee kaiken järjen mukaan tuon Martinezista irtoavan ihan mukavan siirtosumman käyttämään Parteyn/Aouarin siirron rahoittamiseen? Martinezin korvaaja tarvitaan myös ja eniten huhuissa on pyörinyt Brentfordin David Raya Martin, joka on käsitykseni mukaan ihan Championshipin kärkimaalivahteja? Brentford ei huhujen mukaan itse ole kovin halukas myymään, mutta Raya itse haluaa Arsenaliin. Luin myös jonkun huhun PSGn Areolan mahdollisesta lainasta.

Toisena uutisena on Artetan tittelin muuttuminen päävalmentajasta manageriksi ja sitä kautta ”vallan kasvun” seurassa, joka on helvetin positiivinen uutinen.

Kohta mennään, COYG!
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Martinezin myynti harmittaisi paljonkin, mutta on ymmärettävää, että mies haluaa selkeän roolin ykkösenä. Onko Leno sitten Arsenalille parempi valinta jää nähtäväksi. Toisaalta Arsenal tarvitsee rahaa keskikentän vahvistamiseen ja tuosta jäisi ehkä 15m€:n voitto maalivahtikaupoissa.

Mistä sitten loput tarvittavat rahat, niin Toreiralla lienee joku järkevä hinta, jolla saa myytyä, samoin Sokratis on myytävissä. Vielä tarvitaan lisää, että olisi varat esim. Parteyn ostoon ja Guendouzi ei ole kovin haluttua tavaraa tällä hetkellä, samoin Lacazetten viime kausi oli heikko ja miehestä saatava korvaus jäisi ehkä liian alhaiseksi. Bellerin on myös tarvittaessa kaupan, mutta mielestäni tässkin tapauksessa hinnan pitää olla järkevä, vähintään 25-30m€,

Keskikenttä kaipaisi sekä puolustavaa että hyökkäävää pelaajaa ja jostain pitäisi siis kaivaa 100m€ siihen. Artetalla ja Edulla on selkeä suunnitelma ja siitä pisteet, toivottavasti saavat rakennetua mieleisensä ryhmän.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Rutiini 3-0 voitto Fulhamista kauden avauksessa. Maalareina Lacazette, Gabriel ja Aubameyang. Fulhamin paras paikka syntyi oikeastaan Lenon ja Gabrielin pienestä kommunikaatiovirheestä. Fulham ei pelannut ollenkaan huonosti, mutta ensimmäistä kertaa kasassa ollut Holding-Gabriel-Tierney linja pelasi hyvän ottelun.

Seuraavaksi kotona West Ham viikon päästä lauantaina, vähän Liigacupia väliin ja sen jälkeen alkaakin viiden pelin putki, jossa kohdataan kotona Sheffield United & Leicester sekä vieraissa Scouserit, City ja ManU. Tästä, kun selvitään jotenkin kuivin jaloin niin odotukset nousevat. Näihin peleihin toivottavasti saadaan toppareita hiukan mukaan, sillä kirjoilla on tällä hetkellä 8 topparia (lähtevä Sokratis ml.)ja arsenalmaisesti Holding ja Gabriel ainoastaan kondiksessa. Myös palstatoveri @ultrar in mainitsema huhuissa pyörinyt Partey olisi hyvä lisä noihin isoihin peleihin, sillä Elnenyn taso ei kyllä riitä kovemmissa peleissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Näihin peleihin toivottavasti saadaan toppareita hiukan mukaan, sillä kirjoilla on tällä hetkellä 8 topparia (lähtevä Sokratis ml.)ja arsenalmaisesti Holding ja Gabriel ainoastaan kondiksessa.
Vakinaistettiin vielä kesällä pari uutta saikuttajaa puolustukseen, eli Mari ja Soares. Gabriel vaikuttaa hyvältä hankinnalta kyllä, vaikka vastus ei kovinta laatua ollutkaan. Gabriel-Saliba vaikuttaa ihan hyvältä topparikaksikolta lähitulevaisuutta kun miettii.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Martinezin myynti harmittaisi paljonkin, mutta on ymmärettävää, että mies haluaa selkeän roolin ykkösenä. Onko Leno sitten Arsenalille parempi valinta jää nähtäväksi. Toisaalta Arsenal tarvitsee rahaa keskikentän vahvistamiseen ja tuosta jäisi ehkä 15m€:n voitto maalivahtikaupoissa.

Martinez oli kokoonpanon ulkopuolella tänään. Ilmeisesti Villa on tarjonnut sen 20 milj. mitä Arsenal on pyytänytkin. Brighton vissiin tullut mukaan kilpaan myös nyt ihan viime päivinä. Henk.koht harmittaa myös todella paljon, mutta ymmärrän myös Emin tilanteen.
Raya on vissiin se jolla Emi korvataan, josta en henk.koht ole todellakkaan innoissani. Raya oli vissiin myös tänään Brentfordin pelistä pois kokoonpanosta. Kyseessä nuorehko, mutta lyhyt (1,83m) veskari. Tosin Leno on ykkönen, joka pelaa Eurooppaliigaa tai Cuppien pelejä lukuunottamatta kaikki kunnossa ollessaan.

Mistä sitten loput tarvittavat rahat, niin Toreiralla lienee joku järkevä hinta, jolla saa myytyä, samoin Sokratis on myytävissä. Vielä tarvitaan lisää, että olisi varat esim. Parteyn ostoon ja Guendouzi ei ole kovin haluttua tavaraa tällä hetkellä, samoin Lacazetten viime kausi oli heikko ja miehestä saatava korvaus jäisi ehkä liian alhaiseksi. Bellerin on myös tarvittaessa kaupan, mutta mielestäni tässkin tapauksessa hinnan pitää olla järkevä, vähintään 25-30m€,

Torreira on kyllä pakko saada myytyä alta pois ensin. Fiorentiina ja Torino ovat miehen perässä. Toivottavasti se siirto saataisiin maalin asti piakkoin. Partey ja Aouar ovat ne ketkä Arteta haluaa tuoda vielä sisään keskikentälle. Ja varsinkin Partey kovettaisi itseäni eniten, koska saman tyylistä kaveria ei ole oikein Vieran jälkeen Arsenalissa nähty. Toki Diaby olisi voinut olla sellainen jos ei Diaby olisi ollut tehty lasista. Bellerin tuskin lähtee jos hinta ei ole tuo 25-30m€.



Keskikenttä kaipaisi sekä puolustavaa että hyökkäävää pelaajaa ja jostain pitäisi siis kaivaa 100m€ siihen. Artetalla ja Edulla on selkeä suunnitelma ja siitä pisteet, toivottavasti saavat rakennetua mieleisensä ryhmän.

Myyntejä todellakin tarvitaan ensin, ennen kuin Partey ja Aouar saadaan sisään tuotua. Uusin huhu on, että Lacazette olisi kaupan. Athletico luonnollisesti kiinnostunut hänestä ja tietenkin kyseessä Partey joka kaupassa liikkuisi toiseen suuntaan. Lacan korvaaja olisi vissiin katsottuna jo Celticistä. Odsonne Edouard (22v) kyseessä siis.

Tänään hyvät kolme pistettä sarjanousija Fulhamia vastaan vieraissa.

Auban jatkosopimus jo tehty ajat sitten...Mielenkiintoista, että seura ei ole vielä julkaissut sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Skyn mukaan Martinezin siirto Villaan on medicalia vaille valmis.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Martinezin myynti tarkoittanee käytännössä sitä, että maalivahdin lisäksi joku hankinta on siirtymässä askeleen lähemmäs ja jotenkin se vaikuttaa Parteylta, koska Torreira on selvästi myös jo käytännössä ulkona kuvioista.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Pitkään siinä kestikin, että Auban jatkosopimus julkaistiin ihan virallisesti seuran puolelta. Myös Martinezin myynti Villaan on jo varmistettu 20 milj.£ summalla. Seuraavaksi myyntipuolella ovat sitten Torreira ja Sokratis.Torreirasta viimeisimmät huhut vievät miestä laina diilin kautta Torinoon. Arsenal haluaa suoraa myyntiä tottakai rahoittaakseen Parteyn/Aouarin hankintoja. Molempiin en oikein usko rahat riittävän.

Eilen taisi Swiss Ramble julkaista taulukoita viimeisen viiden vuoden ajalta omistajista,jotka käyttäneet omaa rahaa seuran hyväksi. Ihan mielenkiintoisia lukuja sieltä löytyy. Varsinkin ymmärrystä Manu fanien suuntaan kasvaa, kun lukemia katsoo. Tosin ei niin yllättäen Arsenal löytyy sieltä nolla tai - miinus kerhosta:





Jos Kroenkea edes hieman kiinnostaisi seuran menestys, niin nyt sitä rahallista panostusta omistajalta kaivattaisiin. Pitkästä aikaa hyvä pöhinä päällä!
 
Viimeksi muokattu:

PeeloPata

Jäsen
Noniin sieltähän saatiin sitten vahvistus Martinezin siirolle Villaan. Siirto summa tosiaan oli tuo 20m. Kunnioitettavat 11 vuotta Martinez organisaatiossa oli. Voitti kyllä viimeistään edelliskauden esityksillä kannattajat puolelleen, tietyllä tapaa olisin ehkä halunnut että pysyy Arsenaalissa, mutta ymmärtävästi halusi ykkösveskan roolin jota ei voitu tarjota.

Mitä sosiaalisesta mediasta on tullut ilmi niin Torreira ja Martinez läheisiä kavereita. Eiköhän tämä viimeistään anna aika vahvoja viitteitä siitä, että Torreira jatkaa matkaansa. Jostain olin näkevinäni kuvan Torreirasta Italiassa lentokentällä, mutta tiedä sitten onko kuva aito. Italiaan Torreiraa on huhuttu, ja ilmeisesti jonkinlaisesta koti-ikävästä kärsi koko Arsenaalissa olon ajan. Omat fiilikset kaksijakoiset, sillä parhaillaan oli todella hyvä ja monet Man of the match palkinnot pokasi, mutta viime kaudella osittain vastuun vähenemisen myötä aika mikään saamatonta oli. Torreirasta liikkuu kahdenlaisia huhuja, vuoden laina jossa osto optio ja suoraa myyntiä, saa nähdä kummalla menee, toivottavasti suoralla ostolla niin saataisiin kassaan lisää rahaa.

Aubameyang teki myös vihdoin uuden jatkosopimuksen, lähes vuoden vensklaus toi toivoton tuloksen ja 3v pahvi aina vuoteen 2023 julkistettiin siis eilen. Samalla Aubasta tuli Arsenaalin parhaiten palkattu pelaaja ohitse Özilin. Auban jatko oli ainakin omissa papereissani tärkein tavoite tämän kesän siirtoikkunalle ja se saavutettiin.

Keskikenttälle on huhuttu vahvasti Aouaria ja Partneytä, korkeintaan toinen tulee. En jaksa uskoa, että molemmat tulisi. Torreiran ja Martinezin myynnillä saataisin aika hyvin kasaan ~40-45m, jolla pysyttäisiin jompi kumpi kotiuttamaan. Historiaa kuitenkin tulkiten, eiköhän Kroenke istu rahakirstun päällä ja ei tule enään ketään.

Keskikentälle määrällisesti on riittävästi pelaajia, sillä löytyy Xhaka, Özil, Willock, Ceballos, Elneny, Guendouzi ja (Torreira). Guendouzi on ilmeisemmin saamassa toisen mahdollisuuden kuten Xhaka. Tämän näen erittäin positiivisena asiana, sillä nuori kehittyvä pelaaja, ja varmasti voi pistää aikaisempaa yhteyden ottoa nuoruuden piikkiin. Özil on julkisesti kertonut, kuinka on sitoutunut pelaamaan Arsenaalille koko sopimuskauden ajan. Özil on myös kertonu kuinka haluaa voittaa Arsenaalissa Mestaruuksia. Özil on kuitenkin maailman luokan pelaaja parhaillaan, toivoisin näkeväni vaikka sitten penkiltä tullessani edes vilauksia hänestä ensi kaudella. Allekirjoittaneen mielestä Elnenyn ei kuuluisi olla avauksessa, ei varsinaisesti nuori pelaaja eikä vanhakaan. Hiukan mitään sanomaton, mutta verkkainen. Jos joku vaan suostuu huolimaan Elneny en pistäisi pahitteeksi jos vaihtaisi maisemaa.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Özil on kuitenkin maailman luokan pelaaja parhaillaan, toivoisin näkeväni vaikka sitten penkiltä tullessani edes vilauksia hänestä ensi kaudella.
Ei vaan voi Arteta peluuttaa Öziliä, muuta kuin ehkä jossain liigacupissa. Arteta on kovalla työllä saanut iskostettua joukkueeseen työnteon kulttuuria, niin Özilin kaltaisella löntystelijällä ei ole mitään sijaa pelaavassa kokoonpanossa. Arsenal päästäisi jätkän varmasti ilmaiseksi pois, mutta Özil nostaa mieluummin hurjaa palkkaansa sopimuksen loppuun asti ja pelailee pleikkaa. Futarin ura on varmasti aikalailla ohi. Ehkä voi johonkin Turkkiin tai Qatariin lähteä jäähdyttelemään, kun tämä sopimus on ohi?
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Otetaas tosta Özilistä kiinni.

Viime kaudella 18 peliä 1+2 ja yksi järjestetty merkittävä maalipaikka.

Andy Carroll 19 peliä 0+4 ja kaksi järjestettyä merkittävää maalipaikkaa.

Ei tuo kerro koko totuutta mutta viimeiset kaksi vuotta Özil on ollut varjo entisestään, eikä voi kovin perustellusta sanoa miehen olevan enää maaimanluokan pelaaja. Jos olisi niin varmasti joku olisi hänestä valmis maksamaan, Arsenal varmasti tulisi palkassa vastaan.

Toki tuokin kuvio voi olla mahdollinen, että pelailee pleikkaa kotona ihan vaan kiusallaan ja istuu sopimuksen loppuun asti Bogardena. Arsenal voisi muuten tehdä huumorilla saman kuin mitä Chelsea teki Bogardelle eli pakottaisi reserveihin.

Täysin samaa mieltä @torreira#11kanssa että Öziliä ei vaan kannata peluuttaa. Työnteon ilmapiirin luominen ja ylimielisten vapaamatkustajien karsiminen joukkueesta on se isoin muutos eteenpäin.

Aika hiljaista taitaa olla toisen sankarin Guendouzin uuden seuran suhteen myös?
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Aika hiljaista taitaa olla toisen sankarin Guendouzin uuden seuran suhteen myös?
Arsenalissa jotkut ovat hiukan laskeneet tämän kaverin arvon yläkanttiin. Eihän Guendouzi nyt millään ole minkään 20-30milj. euron arvoinen? Häntä kaiketi on yritetty sisällyttää joihinkin pelaajakauppoihin, mutta ei oikein maistu muille. Veikkaan, että vaihtaa maisemaa tammikuussa tai ensi kesänä, tyyliin 7-8milj. euroa. Johonkin Rennesiin tai vastaavaan?
 

Fordél

Jäsen
Otetaas tosta Özilistä kiinni.

Viime kaudella 18 peliä 1+2 ja yksi järjestetty merkittävä maalipaikka.

Andy Carroll 19 peliä 0+4 ja kaksi järjestettyä merkittävää maalipaikkaa.

Ei tuo kerro koko totuutta mutta viimeiset kaksi vuotta Özil on ollut varjo entisestään, eikä voi kovin perustellusta sanoa miehen olevan enää maaimanluokan pelaaja. Jos olisi niin varmasti joku olisi hänestä valmis maksamaan, Arsenal varmasti tulisi palkassa vastaan.

Samaa mieltä, että eihän Özil enää ole vähään aikaan ollut maailmanluokan pelaaja. Tuo vertailu ei kuitenkaan anna siitä kovin hyvää osviittaa. Toki maailmanluokan pelaajana Özilillä olisi enemmän syöttöjä ja luotuja hyviä maalipaikkoja. Verrata voidaan vaikka Maticiin, jolla on vielä surkeemmat tilastot (2019): 0+1 ja eikä yhtään järjestettyä hyvää maalipaikka. Silti Matic oli hyödyllinen pelaaja Valjun kärkijengille mm. olemalla koko ajan pelin sisällä sekä tuomalla peliin rytmitystä ja lyhyitä peliä edistäviä syöttöjä. Nämä eivät näy noissa tilastoissa. Sen sijaan Özililtä ei oikein tuonut mitään lisäarvoa Arsun peliin. Välillä väläytteli joitain yksittäisiä hyviä syöttöjä ja joskus jopa vähän kirmasikin kentällä, mutta pääosin hiihteli pelin ulkopuolella. En siis Artetana enää peluuttaisi kuin korkeintaan jossain Liigacupissa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Aika hiljaista taitaa olla toisen sankarin Guendouzin uuden seuran suhteen myös?
Tästä oli jossain jotain huhua, että olisivat sopineet Artetan kanssa erimielisyydet ja Guendouzi saisi uuden mahdollisuuden? Jos näin on niin ei välttämättä olisi huono juttu, sillä Guendouzilla on potentiaalia olla todella kovan luokan pelaaja ja pelaajaprofiili on juuri sellainen mitä Gunnersin keskikenttä kaipaisi eli dynaaminen box-to-box pelaaja. Nyt siellä on maailman verkkaisin Xhaka ja Ceballos, jonka vahvuuksiin ei kuulu puolustaminen alkuunsa. Guendouzilla toki valtavasti tekemistä mentaalipuolen kanssa, kun lensi edellisestä seurasta ulos ja nopeasti asiat solmussa myös Arsenalissa.

Itse näin vanhana maalivahtina olen hiukan huolissani tuosta Emi Martinezin jättämän kakkosmaalivahdin tontin täyttämisestä eli vedetäänkö Wenger-linjalla ja palkataan siihen joku täysin arpa? Nyt huhuissa on pyörinyt Rayan lisäksi joku täysin nevöhööd halvempi islantilainen? Siinähän sitä ollaan, kun joku munapää Maupay taas vetelee Lenon yli niin maalivahtikriisiä pukkaa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
No jos vakavissaan pitää verrata Öziliä johonkin niin vertaisin johonkin toiseen hyökkäävän keskikenttäpelaajaan. Carroll ja Matic molemmat aivan eri roolin pelaajia.

Se mikä Özilin tilastoissa nyt eniten pistää silmään että syöttöjä on enemmän taaksepäin kuin eteenpäin, maaleja on tullut 20 omiin 18 pelissä missä ollut kentällä, viisi pallonriistoa ja 17 taklausta.

Jos vaikka samaa pelipaikkaa pelaavaan James Maddisonin vertaa, niin aika karmeita lukemia sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Oman joukkueen sisältä jos miettii kuka olisi saman tyylinen pelaaja niin Ceballosin tilastot näyttää merkittävästi paremmalta kuin Özilin.

Esim.Ceballosilla syöttöjä eteenpäin 309, Özil 176 ja taaksepäin Ceba 195 ja Özil 217.
Ceballos pelaa ehkä vähän alempana? mikä helpottaa eteenpäin syöttämistä mutta jos vertaa AMF roolissa pelaavaan Maddisonin niin syöttöjä eteenpäin 434 ja alas 279. Maddisonilla tuohon päälle 19 läpisyöttöä, toki pelejä enemmän pelattuna mutta syötöt suuntautuu selkeästi enemmän eteen- kuin taaksepäin.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Özil on jo nähty ja ei pelaa jatkossa, mikäli vain ehjiä pelaajia löytyy keskikentälle. Herra itse on valinnut sen tien, että rahastaa Arsenalista kaiken mahdollisen ja sille ei valitettavasti mahda mitään. Özilin kannalta ongelma on tietysti se, että hänen markkina-arvonsa on tämän jälkeen lähes nolla ja seuraava sopimus myös erittäin heikko, ellei sitten jostain Kiinasta saa kohtuullista korvausta kentällä oleilemisesta.

Guendouzi saattaa saada mahdollisuuden, koska pelaaja ei käy kaupaksi, mutta jotenkin epäilen, että nuori mies ei osaa käyttää mahdollisuuttaan hyväksi. Tämän jälkeen se keskikenttä on vajaa ja ainakin yksi pelaaja sinne tarvitaan lisää ja edelleen uskon sen olevan Partey, toivottavasti.

Maalivahtitilanne on mielenkiintoinen. Leno on suoritusvarma, mutta tämä Islannin ihme ei omaa mitään näyttöjä, joten jos Leno loukkaantuu, niin Arsenal saattaa olla isoissa ongelmissa. Macey on isokokoinen ja ilmeisesti kohtuullisen lahjakas maalivahti ja voi hyvin ottaa kakkosmiehen paikan, jolloin tämä uusin hankinta Islannista jäisi kolmoseksi nokkimisjärjestyksessä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Sieltä varmaan keskikentälle tulee vielä kaivattua vahvistusta. Itse toivon, että se on Partey. Arsenal tarvitsee tuollaisen jämäkän työmyyrän painaan box to box-roolia.

Maalivahtiosasto huolestuttaa, koska Lenon takana on vain isoja kysymysmerkkejä. Toivotaan, että mies pysyy nyt terveenä. Huippumaalivahtihan Leno on.

Positiivisella fiiliksellä kyllä pitkästä aikaa Arsun suhteen. Tältä kaudelta ei voi vielä top4-sijoitusta odottaa ehkä, mutta mahdollistahan kaikki on. Isoja askeleita on otettu tänä vuonna kohti nykypäivänä vaadittavaa täydellistä ammattimaisuutta. The Invincibles veti vuosituhannen alussa ihan lahjoillansa, nykyään tarvitaan enemmän kaikinpuolin. Arsenal jäi jumittamaan tuohon aikakauteen, eikä nykypäivänä voi pysähtyä, pelin evoluutio on niin nopeaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös