Aron Kiviharju – Stouni Juniorin nousu huipulle

  • 223 907
  • 1 162

Dwightschrute

Jäsen
Suosikkijoukkue
HCTPS
Turkulaiset ysärilapset eivät välttämättä koe tätä ihan vastaavana siirtona.
Itse olen sen verran vanha, että vitutti Timosen siirto IFK:n, Sami Salon siirto Jokereihin jne.
Ketään ei voi väkisin pitää. Todella harmillista että näin kävi, mutta tuskin Kiviharjua on aseella uhaten pakotettu kilpailevaan seuraan. Hänen taustajoukkonsa ajattelevat hänen parastaan. Toivon Suomen takia, että ovat oikeassa, leijonat kaipaavat uusia Heiskasia.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Tässä tapauksessa kuuluisi jakaa lampaanperseitä molemmille osapuolille. TPS:lle siitä, ettei riittänyt luottoa pelaajaan, sekä Kiviharjulle siihen ettei luota tarpeeksi omiin kykyihin lunastaa pelaamalla pelipaikka edustuksesta. Siihen jos lisää Uramoiden mahdollisen väheksyvän kannan Kiviharjun nimen merkittävyydelle Tepsin kannattajille ja koko suomikiekolle, niin tämänkaltainen episodi on mahdollista tapahtua. Tietenkin tässä kaikessa pitäisi painaa Ahokkaan näkemys asiaan. Kompromissiin olisi pitänyt päästä.

Toki tämänkaltaisessa tapahtumankulussa seura olisi enemmän syyllinen osapuoli. Kyseessä sen luokan lupaus, että nouseminen seuraavalle tasolle on vain ajan kysymys. Ja pelaajan leiri tietää kyllä arvonsa.

Yllä artikkeli joka sivuaa myös Aronin tapausta ja kohdistuu omaan spelulointiini Tepsin menosta. Ei hyvä. Vaan paha.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
LAINEETON MONTREAL

Yllä artikkeli joka sivuaa myös Aronin tapausta ja kohdistuu omaan spelulointiini Tepsin menosta. Ei hyvä. Vaan paha.
Nähtävästi vielä herran vuonna 2023 joku postaa suomikiekko.com linkin ja kutsuu sitä artikkeliksi.
 
Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies

Yllä artikkeli joka sivuaa myös Aronin tapausta ja kohdistuu omaan spelulointiini Tepsin menosta. Ei hyvä. Vaan paha.
Aamen! Paluu 2000-luvun alun TPS-tunnelmiin. Seuran vetovoimatekijät pelaajien keskuudessa on tuhottu johdon sisäisissä valtataisteluissa.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Nähtävästi vielä herran vuonna 2023 joku postaa suomikiekko.com linkin ja kutsuu sitä artikkeliksi.
Tämä kyseinen sivusto on edelleen ainoa joka on koostanut tapahtuneesta edes jonkinlaisen "jutun".

Tänä Herran vuonna 2023 on edelledn ihmisiä jotka eivät ole aukaisseet Twitteriä eläissään yhtään kertaa.

Jos kyseinen. Com tuottaa koosteen tapahtuneista, niin se voi olla lisäarvo jollekin.

Pitäö osata asettua myös toisten asemaan. Se ob nimenomaan empatian puute mikä tätä maailmaa riivaa. Ihmiset ovat itsekkäitä ja ajattelevat vain omasta näkökulmasta.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Tämä kyseinen sivusto on edelleen ainoa joka on koostanut tapahtuneesta edes jonkinlaisen "jutun".
TS, Huttu-Sashan twiitit ja jälkimmäisten pohjalta referoitu harrastajatoimittajan suomikiekko-artikkeli. Kiviäkin kiinnostaa selvästi tämä Tepsin kriisi.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Ei tässä ole mitään saatanan kriisiä!
1+1 on usein kaksi.
Seura on johtajiensa näköinen.

Juhlavuosi meni ihan vihkoon. Loppua kohden meno vielä huononi aina kotiedun menetyksestä ja peli-ilmeestä alkaen. Oli harvassa ne ukot ja kerrat kun kukaan meni maalille maskiin tai töihin, vaikka se olisi ollut tuolle joukkueelle ainoa tapa tehdä maaleja. Ahokas jätti myös loppukaudesta mm tärkeitä aikalisiä käyttämättä, mokken vaihtoja yms. Tippuminen noin vähämaalisissa peleissä oli koko kevään antikliimaksi.
Kiviharjun lähtö oli piste iin päällä keväälle.
Uraman haastattelu oli sellaista virkamiesjargonia josta puuttui tunne kokonaan.

Minun tps ei ole tämän näköinen. Fanius ei lähde pesemälläkään pois, mutta pari hopeaa lähinnä kotimaalaisten pelaajien johdolla vei harhaan. Kahden viime kauden ulkkarit ovat olleet pääasiassa huteja.

Kullasta ei pystytty pelaamaan kumpanakaan keväänä. Mutta 2. On hyvä. Etenkin Helmisen kausi oli viihdyttävä. Hiukan kuin junnujen mm-pelit. Ei tiennyt ikinä mitä kentällä tapahtuu.

Erkka W tuleminen taloon nosti fiilistä. Nyt hänen läsnäolo aiheuttaa kysymyksiä. Haluaako hän nostaa seuran kunniaan vai ei.
Jatkuvuus, valkun ja pelaajien sopimusten pituus /ajoitus sekä pitkäjänteisyys puuttuu edelleen. Uraman mukaan nyt olisi pidempiä sopimuksia hanskassa. Sentterit edelleen haussa. Kuulostaako tutulle...
Metkoja pikku juttuja tullut pitkin tämän vuoden matkaa mm Tuomisen lähtö tiedotuksesta, Vaasan reissu ja sen tiedotus eikä sitä pidetty joukkueen sisällä.

No Ahokkaan sopimus on pidempi ja tällä hetkellä näyttäisi jäävän vielä. Ässien voiton jälkeen en ollut tästä varma. Toivottavasti hän saisi osallistua enemmän pelaajahankintoihin. Mutta toisaalta silloin kasais jo seuraavalle valkulle joukkuetta varsinki jos pelaajille tehdään pidempiä sopimuksia.
Jos Moisa jatkaa joukkueessa, niin lienee houkuttelee nuoren, hyvän moken kehittymään Tepsiin. Ainakin kaudeksi...

Jos/kun uusi elämyskeskus tulee olisi tällainen kausi kunnon antikliimaksi ensimmäiseksi kaudeksi siinä. Onneksi siihen on aikaa.
 
kiripuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Aamen! Paluu 2000-luvun alun TPS-tunnelmiin. Seuran vetovoimatekijät pelaajien keskuudessa on tuhottu johdon sisäisissä valtataisteluissa.
Miten niin? Voitimme liigamestaruudet vuonna 2000 ja 2001 ja olimme hyvinkin haluttu seura pelaajille. Toinen tripla täyttyi ja edes Tappara ei ole vielä kahteen triplaan pystynyt.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
LAINEETON MONTREAL
Tämä kyseinen sivusto on edelleen ainoa joka on koostanut tapahtuneesta edes jonkinlaisen "jutun".

Tänä Herran vuonna 2023 on edelledn ihmisiä jotka eivät ole aukaisseet Twitteriä eläissään yhtään kertaa.

Jos kyseinen. Com tuottaa koosteen tapahtuneista, niin se voi olla lisäarvo jollekin.

Pitäö osata asettua myös toisten asemaan. Se ob nimenomaan empatian puute mikä tätä maailmaa riivaa. Ihmiset ovat itsekkäitä ja ajattelevat vain omasta näkökulmasta.
Kuitti oli osoitettu enemmänkin sinne kyseisen roskasivuston suuntaan, eikä henkilökohtaisesti. Sori siitä.

Ottaa vaan aivoon nuo yleensä vailla mitään faktapohjaa tai yhden random twiitin pohjalta kirjoitetut klikkiuutiset, joilla ei ole mitään journalistista arvoa. Nämä roskasivut ovat olemassa ainoastaan siksi, että heidän sponssit saavat klikkauksia ja samalla siinä sumutetaan linssiin keskivertoa heikomman medialukutaidon omaavia lukijoita. Vaikka nyt +65-isäukkoni joka menee näihin lankaan jatkuvasti, kun toisinaan ne ovat naamioitu näyttämään oikeilta artikkeleilta. Hermot menee, kun joudut sitten selittelemään, että koita nyt uskoa, että tämä ei ole mikään oikea sivusto. Samaan kastiin menee kaikenmaailman suomikiekko, nhlsuomi, mitä näitä muita nyt on paskasivustoja.

Mutta se ohi aiheen. Kiviharjun poika pelasi pari tuntia sitten viimeisen ottelunsa Palloseuran paidassa ja jatkossa hänet tunnetaan IFK-kasvattina. Tämän ketjun voi antaa painua unholaan ja jatkaa keskustelua otsikon pelaajasta jossain world-wide ketjussa.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Aika erikoiseksi menee tää juttu, Kiviharju lähti karkuun Ahokkaan träppi kiekkoa? Mutta nyt valmentaja onkin Miettinen joka peluuttanut aika hyökkäävää ja kiekollista peliä KalPassa.
Huttusen tietotoimiston näyttöjen/ huhujen osumatarkkuuden perusteella Stouni Jr:n monivuotinen jatko Tepeksessä on selviö?
 
Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No ei tainnut sillon olla tietoa vielä Ahokkaan potkuista kun soppari tehtiin stadiin!
Tämä toimikoon viestinä isä&jr Kiviharjulle että hiljaa hyvä tulee. Ei kannata hätiköidä varsinkaan näin nuoren lupauksen kohdalla. Mutta tehty mikä tehty, ei sieltä loppujen lopuksi kummoistakaan TPS-sydäntä löytynyt kun lähdetään touhuamaan siirtoa HIFKiin sen varjolla että pelitapa ei oikein maistu.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

No ens kaudella pääsee nauttimaan Peltosen kiekosta, jos edes mahtuu kokoonpanoon.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä toimikoon viestinä isä&jr Kiviharjulle että hiljaa hyvä tulee. Ei kannata hätiköidä varsinkaan näin nuoren lupauksen kohdalla. Mutta tehty mikä tehty, ei sieltä loppujen lopuksi kummoistakaan TPS-sydäntä löytynyt kun lähdetään touhuamaan siirtoa HIFKiin sen varjolla että pelitapa ei oikein maistu.

Onko teillä nyt siellä ihan oikeasti tietoa, että se oli juuri Ahokas, joka sai Kiviharjut suuntaamaan katseet muualle? Jos kysymys on suuremmasta kuvasta, kuten epäilen olevan, eipä tuossa yhdessä kaudessa mikään ihan hirveästi muutu pelkästään sillä, että valmentaja, joka olisi halunnut peluuttaa kiekollisempaa jääkiekkoa, vaihtuu valmentajaan, joka peluutti kiekollista peliä toisessa seurassa. Jos Kiviharjuille isompi ongelma oli vaikkapa tietyt henkilöt TPS:ssä, jotka jatkavat edelleen ja jotka kävelivät edellisen valmentajan yli, ei tässä ratkea yksikään ongelma Ahokas vaihtamalla. Sekin pitää muistaa, että asioita pitää ratkaista jollain tietyllä hetkellä ja ulkopuolisten on helppo huudella.

Ilmapiirilläkin on merkitystä, itse asiassa aika isokin. Jos on vähänkään vaaraa, että poika joutuu maksumieheksi isänsä sanomisista tai teoista, tässä kohtaa uraa ei kannata ottaa riskiä. Ja jos joku väittää, että sellaista ei enää tapahdu, totean, että kyllä tapahtuu. Pikkusieluiset ihmiset eivät ole kadonneet maailmasta yhtään mihinkään. Ja jos on vähänkään sellainen vaara, että tilanne tulee eskaloitumaan, fiksumpaa siihen on reagoida mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Lätkäseurojen sisäiset valtataistelut eivät ole kadonneet mihinkään ja teillä on todisteita siitä omasta seurastannekin ihan riittävästi.

Joskus jonkun kannattaa olla fiksu ja viheltää peli poikki. Voihan se olla agenttikin, joka on jutellut Aronin kanssa itse ja ovat todenneet, että just tässä kohtaa on parasta lähteä johonkin muualle? Onko kukaan ottanut huomioon, että Aronilla voisi olla sananvaltaa omissa asioissa? Vaikka Stouni-pappa intohimoinen onkin, kukaan ei kai koskaan ole väittänyt, että hän toimisi oman pojan omien toiveiden vastaisesti? Vai onko?
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko teillä nyt siellä ihan oikeasti tietoa, että se oli juuri Ahokas, joka sai Kiviharjut suuntaamaan katseet muualle?

Ei täällä selkeästi ole kellään oikeasti mitään tietoa. Huhua, sumuverhoja ja jonkun toimittajan värittyneeltä lähteeltä saamia "sisäpiirin" tietoja.

Odotellaan jos joskus kuullaan totuus pelaajan tai hänen tahojensa suunnalta.

Bingoa voi toki pelata. Syyllinen on joko:
A) Urama
B) Koivut
C) Moisanen
D) Ahokas
F) Ahne mätisäkki eli pelaaja ja sen agentti sekä isäpappa

Mä vedän huumorilla nyt bingoon rivin C ja varanumeroina vahva B+A. Toki varaan myös varanumeron varanumeroksi kombon D + F.

Ja tämähän on siis varma tieto. Jompi kumpi noista tai ei kumpikaan.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Onko teillä nyt siellä ihan oikeasti tietoa, että se oli juuri Ahokas, joka sai Kiviharjut suuntaamaan katseet muualle?
Aika harvalla on mitään tietoa, pelkkää arvausta. Edes Hifk-sopimuksesta ei ole tietoa, pelkkää huhua. Jos ja kun se totetuu, niin sitten on ehkä on ehkä ei. Kyllä ne lopuksi yleensä selviää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mullakaan ei ole mistään mitään tietoa :). Mutta, jos ihan faktoja ajatellaan, niin Aronin agenttina on Petteri Lehto. Ei siis mikään märkäkorva paikallinen pienisuuri nimi, joka on onnesta soikeana ihan vain siksi, että hän on saanut asiakkaakseen entisen Liiga-kiekkoilijan jälkikasvun. Mun on vaikea uskoa, että Lehto antaisi Stounin pompotella itseään, vaikka varmasti asioista paljon keskustelevatkin ja Stounikin saa omat ajautuksensa kuuluviin. Voisin kuvitella, että jos tärkeintä olisi, että Jani Kiviharju saa päteä, hän olisi joko itse hankkiutunut agentiksi tai ottanut agentiksi jonkun sellaisen, joka tekee tasan niin kuin hän haluaa.

Jo pelkän agentin vuoksi olen taipuvainen uskomaan, että jos ja kun siirtopäätös on tehty, sitä ei ole tehty pelkästään vittuilun ja suuttumuksen vuoksi, vaan taustalla on muita sellaisia asioita, joilla on ollut ratkaisevan suuri merkitys, kun Aronin ensi kauden pelipaikkaa on mietitty. Salmelainen ei pomminvarmasti ole luvannut varmaa paikkaa Liiga-jengistä, mutta näyttöpaikka ja ainakin osittainen harjoittelumahdollisuus edarin mukana on hyvin suurella todennäköisyydellä kyllä annettu. Sen varman Liiga-paikan olisi varmasti saanut jostain pienemmästä seurasta, missä kilpailu ei ole ihan yhtä kovaa kuin meillä. Mutta ehkä tarkoitus onkin rakentaa perustukset kuntoon kaikessa rauhassa, ehkäpä juuri pienemmän suurennuslasin alla? Vaikka Aron erittäin lupaava pelaaja onkin, meillä hänellä ei ainakaan vielä ole samanlaisia odotuksia kuin teillä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi helvetti näitä palkitun espoolaistoimittajan papukaijoja :D

Minä en todellakaan perusta omia näkemyksiäni mihinkään Sasha Huttusen juttuihin. Hän uskottavuutensa on minun kirjoissani hyvin matalalla, käytännössä kellarin puolella. Mielipiteeni Huttusesta voi lukea vaikkapa HIFK-osiosta. Sitä paitsi espoolaiset ovat landeja, joten siinäpä yksi syy lisää olla uskomatta hänen horinoitaan :).

Sinänsä on ihan fiksua laittaa puolustus ensin kuntoon. Ei se viihdyttävää ole, mutta yleensä valmentajat ajattelevat asioita pidemmällä tähtäimellä kuin fanit. Hyvän puolustuksen varaan on helpompi rakentaa kuin paskan. Ei mun tarkoitus ollut edes Ahokasta puolustaa, koska en todellakaan ole mikään Ahokkaan fani, vaan kirjoittaa isommasta kuvasta. Ainakaan näin ulkopuolelle ei ole näyttänyt siltä, että Ahokas ja Kalto olisivat olleet ne TPS:n suurimmat ongelmat, vaan ennemminkin niin, että heidän työnsä heikot tulokset ovat oire jostain isommasta. Mutta tämä tästä.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Kuitti oli osoitettu enemmänkin sinne kyseisen roskasivuston suuntaan, eikä henkilökohtaisesti. Sori siitä.

Ottaa vaan aivoon nuo yleensä vailla mitään faktapohjaa tai yhden random twiitin pohjalta kirjoitetut klikkiuutiset, joilla ei ole mitään journalistista arvoa. Nämä roskasivut ovat olemassa ainoastaan siksi, että heidän sponssit saavat klikkauksia ja samalla siinä sumutetaan linssiin keskivertoa heikomman medialukutaidon omaavia lukijoita. Vaikka nyt +65-isäukkoni joka menee näihin lankaan jatkuvasti, kun toisinaan ne ovat naamioitu näyttämään oikeilta artikkeleilta. Hermot menee, kun joudut sitten selittelemään, että koita nyt uskoa, että tämä ei ole mikään oikea sivusto. Samaan kastiin menee kaikenmaailman suomikiekko, nhlsuomi, mitä näitä muita nyt on paskasivustoja.

Mutta se ohi aiheen. Kiviharjun poika pelasi pari tuntia sitten viimeisen ottelunsa Palloseuran paidassa ja jatkossa hänet tunnetaan IFK-kasvattina. Tämän ketjun voi antaa painua unholaan ja jatkaa keskustelua otsikon pelaajasta jossain world-wide ketjussa.
Juu. Kyl mä kärryillä olin enkä mä ota näitä niin itseeni siis. Halusin vaan myös selventää vaan omaa kantaani klikkimedian linkitykseen.
Ja tänäänhän sitä sitten jytisi uutisia valmennuksesta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KooKoo
  • 3.30
  • 4.15
  • 1.97
Ilves vs Jukurit
  • 1.44
  • 5.50
  • 5.70
JYP vs K-Espoo
  • 2.26
  • 4.05
  • 2.76
Pelicans vs Tappara
  • 3.05
  • 4.15
  • 2.06
Ässät vs KalPa
  • 2.72
  • 4.00
  • 2.30
HIFK vs Kärpät
  • 3.10
  • 4.45
  • 2.12
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös