Ehkä tälläinen on jo avattu, mutten ainakaan hakutominnolla en löytänyt (saa liittää tarvittaessa). Armeijamuistothan ovat taattua tavaraa, joten uskon kertomuksia riittävän jaettavaksi asti.
Muistan elävästi vieläkin oman inttiin lähtöni 27 vuoden takaa. Paikalliselle linja-autoasemalle jäi vilkuttamaan nykyinen vaimoni. Seuraavan kerran tavattiin kolmen viikon päästä. Noh, siitä ei sen enempää..
Puhelin oli jo tuolloin keksitty mutta sen käyttöä rajoitettu siten, että yhteydenpito lähimmäisiin tapahtui sotatilaa varioiden kirjeitse.
Itse sain taistelulähetin koulutuksen. Sen lisäksi muistan tuosta ajasta jatkuvan vitutuksen ja sen että palvelusvuoteni oli vuosisadan kylmin.
Lukemattomia kertomisen arvoisia tarinoita omalta kohdaltakin alkaen alkohoholistivääpelin pitämistä ampumaharjoituksista riittää. Mutta josko antaisin muiden aloittaa ensin.
Kerro omasi.

Viimeksi muokattu: