Ari-Pekka Selin Ässien päävalmentajana

  • 302 611
  • 1 926

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Pointti meni sulta ohi, koska nimenomaan tarkoitin että jos Ässät olisivat pelanneet kauemmin kuin pari minuuttia ei mitään jatkoaikaa olisi tullut.
Jos tädillä olisi munat, niin se olisi setä. Vaikka ei saisi olettaa.

Nyt kun sinne jatkoajalle päädyttiin, niin tuollainen on jännää jälkiviisautta. Vähän kuin jos Jukurit olisi ottanut maalivahdin pois jatkoerän ajaksi, kun kerran viimeiset 2 min koppi ei tarttunut. Mitä sitä suotta kun mitään jatkoaikaa ei olisi tarvittu.
Appelgren on aloittanut hyvin tämä kauden, mutta ei mun mielestä kuulu 3v3. Kuten ei Laaksokaan, vaikka on myös pelannut ok.

Mä en ole mitään, jos en huonoja vertauksia, mutta silti.
 
ParasSektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse näen selvä logiikan tuossa Selinin peluutuksessa.
Yleensä tuppia pureskelevat pelaajat saivat vastuuta hyvien esitystensä vuoksi ja arvaan ,että he kasvoivat henkisesti sen viisi senttiä jäällä.
Sillä on tulevissa peleissä todella iso merkitys.
Pitää muistaa ,että hävisimme hieman kyseenalaisella rankkarilla ja ehkä liigan kovimman pelaajan viimeistelyyn.
Vastuun saaminen on työn takana ja kun sitä saa se lisää yritteliäisyyttä. Pätee ihan jokaisessa työpaikassa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Appelgren on aloittanut hyvin tämä kauden, mutta ei mun mielestä kuulu 3v3. Kuten ei Laaksokaan, vaikka on myös pelannut ok.

Appelin voin vielä sulattaa, on alkukaudesta ollut ihan pirteä. Mutta puhtaat työmyyrät Miro Mäkinen ja Laakso olisi voitu vaihtaa vaikkapa Meyeriin ja Merkleyhin
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Ässien pelaajanippu kestää kyllä vertailun, mutta valmennusporras herättää kysymyksiä. Valmennuksen suurimpana puutteena näen monen muun kirjoittajan tapaan peluutuksen. Sen lisäksi huolta aiheuttaa erikoistilannepelaaminen. Ylivoimassa ei ole mitään ideaa ja vajaalla pelaaminenkaan ei vakuuta. Vajaalla pelaamisen ongelmiin liittyy myös peluutus. En näkisi, että kahta hidaskääntöistä hyökkääjää kannattaa peluuttaa silloin parina. Esimerkiksi Appelgren ja Laakso eivät pärjää parina koska eivät ehdi liikkua vastustajan nopeassa syöttömyllyssä riittävästi ja viivalle jää silloin pakeille aivan liikaa tilaa ja aikaa viritellä pommejaan ilman, että hyökkääjä olisi peittämässä kutia. Laakso on ollut positiivinen yllätys asenteellaan ja häntä voisi vajaalla kokeilla vähän liikkuvamman kaverin kanssa.

Kiinnittäisin valmennuksen taholta erityshuomiota myös peleihin valmistautumiseen. Kun pelien alussa jäädään toistuvasti alakynteen niin valmistautumisessa ja peleihin virittäytymisessä on silloin korjattavaa. Onko valmennustrio liian homogeeninen eli niin Selin kuin apuvalmentajatkin vaikuttavat kovasti samanlaisilta, rauhallisilta ja hiljaisilta. Joku valmennustroikasta saisi olla innostava ja henkeä luova persoona. Nyt jaa vähän sellainen kuva, että tällainen tyyppi sieltä puuttuu. Omaa persoonaa ei kuitenkaan pysty eikä kannata yrittää väkisin muuttaa ja siksi esimerkiksi Selinin kannattaa olla oma vaatimaton itsensä. Heittäisin tässä asiassa palloa enemmän apuvalmentajien suuntaan. Tämä kausi mennään tietenkin näillä nimillä mutta jatkoa ajatellen toivoisin mietittävän tätäkin puolta.
 
RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes

Täysin samaa mieltä.

Ei mitään lisättävää.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Tarviikohan pistää Laakso ja Appelgren taas 3v3 jatkoajalle kentälle, kun saadaan vaihtopenkille istumaan vielä Jepukin, noiden muiden mikälie turhakkaiden seuraksi, niin saadaan vaikka nämä edellämainitut taas ratkomaan pelejä!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nigi
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Mielipiteitähän nämä on mitä me täällä keskustellaan. Syy siihen että siellä penkin takana on Selin kumppaneineen, ja se että Jalonen antoi krediittiä Atulle jopa mm-kullasta on se että Atu on valmentaja, ja me ollaan kuka mitäkin. Työttömiä, sairaanhoitajia, rekkakuskeja, eläkeläisiä, opiskelijoita jne.

Monen muun mielestä se oli esim. eilen jatkoilla peluutettu huonosti, mutta mä taas luotan valmennukseen että tietävät mitä tekevät.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
@Juomari Turmio Ihan vapaasti saat luottaa valmennukseen eikä siinä ole mitään väärää. Kyllä minäkin luotan PAITSI tässä 3v3 peluutuksessa.

Jos sulla on vaihtoehtona NHL/AHL-tason kaksikko vs. Mestis/hädintuskinliigaan-tason kaksikko ja valitset 3v3 peliin jälkimmäisen, niin tuon järjettömyyden näkemiseen ei tarvitse minkään tason valmennuskompetenssia tai lätkän ymmärrystä. Tämä osaltani tästä aiheesta.
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tää on kyl taivaan tosi. Maalinteon maksimointi on kait päivän selvää jatkoerässä. Ihan helvetin turhaa vetää seiftii neloskentän kanssa. Meyer ja Merkley kehiin ja voitto plakkariin. Se sit on ihan vitun sama ketkä siellä kentällä oli ku häviö tulee, mut voitosta siinä pelataan.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
@Juomari Turmio Ihan vapaasti saat luottaa valmennukseen eikä siinä ole mitään väärää. Kyllä minäkin luotan PAITSI tässä 3v3 peluutuksessa.

Jos sulla on vaihtoehtona NHL/AHL-tason kaksikko vs. Mestis/hädintuskinliigaan-tason kaksikko ja valitset 3v3 peliin jälkimmäisen, niin tuon järjettömyyden näkemiseen ei tarvitse minkään tason valmennuskompetenssia tai lätkän ymmärrystä. Tämä osaltani tästä aiheesta.

Ymmärrän kyllä mitä haet takaa, ja ihmetyttää se itseäkin hieman kuten tuossa yllä mainitsetkin: NHL vs Mestis. Ei pitäisi olla kahta sanaa kumman laittaa kentälle. Kuvittelisin ite et siellä oli jotain syytä miksi näin tehtiin, eikä vain se että "Appeli ja Laakso pelas tänään tosi hyvin". Oli se sitten happea, loukkia, paskalla käymistä tai mitä vaan.

Tekeehän valmennuskin virheitä, ei siitä pääse mihinkään, mutta noin räikeä "virhe" ei voi olla vain ajattelemattomuutta.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kiinnittäisin valmennuksen taholta erityshuomiota myös peleihin valmistautumiseen. Kun pelien alussa jäädään toistuvasti alakynteen niin valmistautumisessa ja peleihin virittäytymisessä on silloin korjattavaa. Onko valmennustrio liian homogeeninen eli niin Selin kuin apuvalmentajatkin vaikuttavat kovasti samanlaisilta, rauhallisilta ja hiljaisilta. Joku valmennustroikasta saisi olla innostava ja henkeä luova persoona. Nyt jaa vähän sellainen kuva, että tällainen tyyppi sieltä puuttuu. Omaa persoonaa ei kuitenkaan pysty eikä kannata yrittää väkisin muuttaa ja siksi esimerkiksi Selinin kannattaa olla oma vaatimaton itsensä. Heittäisin tässä asiassa palloa enemmän apuvalmentajien suuntaan. Tämä kausi mennään tietenkin näillä nimillä mutta jatkoa ajatellen toivoisin mietittävän tätäkin puolta.

Siis mielestäni täällä tietäjät ovat tietäneet, että Atu olisi päinvastoin tarvittaessa kova ukko huutamaan, vaikka sitä miehen julkisuuskuvasta on jotenkin vaikea uskoa. Tosin mies on kyllä sellainen kivikasvo ettei paremmasta väliä. Pantse sen sijaan vaikuttaa aidosti todella leppoisalta, ja Martikainen puolestaan jo lähes vässykältä.. mutta ehkä nämäkin mielikuvat sitten vain hämäävät, eihän sitä kukaan tietää voi

Valmennuskulttuuri on aina aikansa ja tekijöidensä summa joka tietysti osaltaan vahvasti peilautuu joukkueen suoritukseen, vertailuna Kyrpä-Jykän äijäilykulttuurilla tulos oli sellainen keskinkertainen ja Kotkaniemen taiteilijatemperamentilla taas katastrofaalinen..
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
@Juomari Turmio Ihan vapaasti saat luottaa valmennukseen eikä siinä ole mitään väärää. Kyllä minäkin luotan PAITSI tässä 3v3 peluutuksessa.

Jos sulla on vaihtoehtona NHL/AHL-tason kaksikko vs. Mestis/hädintuskinliigaan-tason kaksikko ja valitset 3v3 peliin jälkimmäisen, niin tuon järjettömyyden näkemiseen ei tarvitse minkään tason valmennuskompetenssia tai lätkän ymmärrystä. Tämä osaltani tästä aiheesta.
Siinä on kaikenlaista, tuo Mestis/hädintuskinliigaan-tason kaksikko oli läpi illan tullut jalalla vastustajan alueelle ja pelannut hyvin. Ja kun siellä kävin ensin mm. Tiivolat taitoineen kehissä, niin se oli ainoa hetki kun Ässillä oli käytännössä koko vitosen aikana kiekko. Eivät vaan osanneet tehdä sillä mitään sen kerran kun kävivät vastustajan päädyssä. No mutta, Appelit jalkoineen ja ilmeineen olisivat voineet voittaa tuon vallan välineen Ässille, nyt ei niin käynyt, siinä ei oikeastaan mikään kolmikko onnistunut. Sinällään ihan turha kivittää valmennusta, tämä sama juttuhan käytiin läpi vuosi sitten. Silloin oli väärin voitettua jatkoaikaa yms.

Jukurit pelasi täysin inhorealistisen jatkoajan, en ole näinä 3v3 -aikoina varmaan koskaan nähnyt noin passiivista, pidetään vaan kiekko mutta ei edes yritetä mitään.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Kyllä minä ainakin näen pointin tuolle jatkoaikapeluutukselle. Kaikki pisteet on toki tärkeitä, mutta on ihan hyvä antaa ns. alemman ketjun miehille näyttöpaikkoja/tuntumaa jatkoaikapelistä. Voi olla, että loppukaudesta Merkleyt ja kumppanit on poistuneet joukkueesta (tai on pelikiellossa/loukkaantuneena) kun tärkeitä jatkoaikoja pelataan ja tapellaan pudotuspelien kotiedusta. Ei sitten niin kylmiltään vaikeaan tilanteeseen joudu.

Toisaalta taas Jukurit olisi pitänyt voittaa ilman jatkoaikaakin, joten hienosta noususta huolimatta saatiin mitä ansaittiin.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Eilinen oli kyllä niin paskaa ja mitään saamatonta läpsyttelyä, että ei siitä ole kerrottavaa jälkipolville. Olen todella pettynyt kahteen asiaan. Joukkueen yleisilmeeseen, joka oli suorittava ja virkamiesmäinen ilman mitään paloa, sekä liikkeeseen. Ei taklauksia, painetta ja pitkiä syöttömyllyjä. Jukurit ei antanut Ässille mitään tilaa ja aikaa omalla alueella. Jukurit pelasi kaksi erää selkeää keskialueen trappia, jonka edessä Ässät oli ihan aneeminen. Kiekkoa olisi pitänyt pelata paineella kulmiin tai maalille, jolloin tuo 5 pelaajan sumppu olisi hajonnut, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Huomenna tulee Ilvekseltä kunnolla turpaan jos ilme ei muutu.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä minä ainakin näen pointin tuolle jatkoaikapeluutukselle. Kaikki pisteet on toki tärkeitä, mutta on ihan hyvä antaa ns. alemman ketjun miehille näyttöpaikkoja/tuntumaa jatkoaikapelistä. Voi olla, että loppukaudesta Merkleyt ja kumppanit on poistuneet joukkueesta (tai on pelikiellossa/loukkaantuneena) kun tärkeitä jatkoaikoja pelataan ja tapellaan pudotuspelien kotiedusta. Ei sitten niin kylmiltään vaikeaan tilanteeseen joudu.

Toisaalta taas Jukurit olisi pitänyt voittaa ilman jatkoaikaakin, joten hienosta noususta huolimatta saatiin mitä ansaittiin.

Mitä jos ne kovat äijät ei poistukaan ja pelaavat keväämmällä niitä tärkeitä jatkoaikoja, silloin tuntuma niistä on alaketjujen pelaajilla.

Jossittelu on turhaa.

Selin koulutti jo viime kaudella ulkomaalaksia peluutuksella, ilmeisesti samaa tekee nyt.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kiinnittäisin valmennuksen taholta erityshuomiota myös peleihin valmistautumiseen. Kun pelien alussa jäädään toistuvasti alakynteen niin valmistautumisessa ja peleihin virittäytymisessä on silloin korjattavaa. Onko valmennustrio liian homogeeninen eli niin Selin kuin apuvalmentajatkin vaikuttavat kovasti samanlaisilta, rauhallisilta ja hiljaisilta. Joku valmennustroikasta saisi olla innostava ja henkeä luova persoona. Nyt jaa vähän sellainen kuva, että tällainen tyyppi sieltä puuttuu. Omaa persoonaa ei kuitenkaan pysty eikä kannata yrittää väkisin muuttaa ja siksi esimerkiksi Selinin kannattaa olla oma vaatimaton itsensä. Heittäisin tässä asiassa palloa enemmän apuvalmentajien suuntaan. Tämä kausi mennään tietenkin näillä nimillä mutta jatkoa ajatellen toivoisin mietittävän tätäkin puolta.

Totta turiset, mutta mitalin toisella puolen on sitten se, että toisiko tällainen ylivilkas ADHD-tapaus apukoutsina liikaa häiriötekijöitä valmennusjohdon harmoniaan? Vaikka Atu onkin ulospäin väritön ja vaatimaton, niin ilmeisesti apuvalmentajat saavat kuitenkin omat näkemyksensäkin esiin - toisin kuin joidenkin värikkäämpien valmentajien kohdalla, jotka suovat apuvalmentajilleen lähinnä kiekkojen kerääjän roolin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tässä edellä on varmaan ihan parilla lauseella sivuttu ylivoimaa, mutta ihmettelenpä sitä edes vähän enemmän. Atu kuitenkin on se, joka siitä kait pohjimmaltaan vastaa, vai kenenköhän tehtäviin se valmennustiimissä kuuluu..

Ylivoiman pelaaminen on selvästi muuttunut verrattuna viime kauteen, koska viime kaudella pyrittiin paljon tekemään puhkovia syöttöjä vastustajan AV-neliön läpi ja siten saamaan aikaan vetopaikkoja. Tietysti etenkin Spinkit kunnostautuivat tässä erittäin kovalla onnistumisprosentilla, mutta kokonaisuutena se oli tyyli silloin. Tuohan on loppunut aivan tyystin, ja nyt kiekkoa liikutetetaan ylivoimalla aina päädyn ja siniviivan kautta neliön ulkopuolella, eli vetopaikkoja haetaan viivalle ja sitten pitäisi olla miestä maalin edessä. En oikein tiedä kumpi sitten on parempi systeemi, koska vedot poikittaissyötöistä tulevat vedot puolustavat aina paikkaansa, ja joukkueessa pitäisi myös olla nyt entistä taitavampia pelaajia sekä syöttämään että vetämään. Mutta nyt en tiedä kuvittelenko vain, vai jääkö etenkin toinen puoli ylivoimalla lähes kokonaan käyttämättä. Esimerkiksi ykkösylivoimalla tuntuu, että etenkin Merkley joutuu paljolti vain seisoskelemaan tumput suorana, koska ei kerta kaikkiaan saa oikein kiekkoa..

Noh, mielenkiinolla tänäänkin ylivoimaa seuraten, koska huippujoukkuetta kuten Ilves vastaan ylivoimia ei oikein voisi jättää käyttämättä, jos edes haaveilee pisteistä
 
1stApril

Oman muistikuvieni mukaan ensimmäisissä peleissä (ulkkarit mukana) koitettiin noita läpisyöttöjä. Esimerkiksi herrojen ensimmäisessä ja ainoassa treenipelissä. Nyt niitä ei juurikaan haeta.
Olikohan alku "luomulla" vedettyä ja nyt sitä, mitä valmennus ajaa?
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Atun yv ssä on aina niin , että kätisyyksiä ei koskaan käytettä viivalla niin että right ja left pakki voisivat vetää suoraan poikittaissyötöstä.
Takakolmiolla taas kun pelataan, niin tulee omiin todella pahoja tilanteita, jos joku mokaa poikittaissyötön, niinkuin pari kertaa on jo käynyt, kun alkukaudesta kiekko ei ihan kaikilla pysy lavassa,
 
ParasSektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onkohan tuo enään valmentajien asia miten sällit pelailee ylivoimaa? Viimeksi on toiminut kun isä Kivenmäki on ollut pelotteena vastustajille. Rauhallisuutta pitää olla kuvion ykkösjätkällä.
Kaikki varmaan muistaa mitä Mave teki.
Ohitti karvaajan ja laukoi. Kun karvaaja ei uskaltanut lähteä kohti Maveä lähti lättysyöttö jollekkin. Mieletön pelinlikutaito.
Ässissä ei ole tuollaista taituria ollut Maven jälkeen.
Ylivoima ei koskaan toimi pakolla yrittämällä.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
En oikeastaan ymmärrä tuota ykkös YV:n kuviota, koska nythän Merlley ei edes saa kiekkoa lapaan, koska Stenqvist ja Borgman isolta osaltaan kiekottelevat keskenään ja Borgman tuntuu aika usein vetävän maalille kiekkoa. Muutaman kerran on Borgman syöttänyt Merkleylle, joista toisesta Merkley veti suoraan syötöstä ja toinenkin taisi olla suora laukaus mikä epäonnistui.

Käytännössä maalivahdille keskeltä laitaan tai laidalta keskelle viivaan tulevat syötöt ovat suht pienellä poikittaissyötöllä torjuttavissa, hyvällä maskilla saattaa upotakin.
Poikkikentän syötöt ovat huomattavasti vaikeampia maalivahdin keritä mukaan, eikä tarvitse maskia.

Oma lääke nykykoostumuksilla olisi tälläinen.
Borgman ei ole pelintekijä siinä missä Stenqvist on, joten en ymmärrä miksi ei Borgman jatka kiekkoa suosiolla Merkleylle. Varsinkin kun Borgman on L kaveri, joten voisi Merkleyn syötöstä päästä myös suoraan ampumaan.
Eli toivoisin ykkösYV:ssä enemmän kiekkoa Merkleylle, jonka uskon olevan pelintekijänä joukkueen kovin, mutta ei sekään heti ala toimimaan täytyy löytyä uskoa äijään. Sama peli, jos Otto hakisi paikkaa neliön keskeltä vähän kauempaa maalista, olisi kätisyydet myös siihen. Tiivola tekee maskia ja lusikoi ripareita sisään.
Voi olla, että ajatus on juuri tuo, mutta nyt vaan peliä pelattu liikaa "väärältä" puolelta, jolloin neliön keskellä L miehellä ei juuri ole käyttöä.

Oma jatkojalostus ketjuihin ja ajatus miten pelaisin YV:Stä
Nyt on vedetty normi kentillä, mutta pakit sekoitettu, joten joku pakki ykkösYV:hen Stenkun tilalle. Siinä käytännössä voisi olla vaikka Vuorisalo, Vainio (Matinmikko), jolloin Kivenmäki ottaa pelintekijän paikan ja Vuorisalo siirtyy neliön keskelle kauemmas maalista.
Samalla jos Borgman joutuu antamaan tukea Kivenmäelle...Vuorisalo pudottaa viivaan ja kätisyydet natsaa. Kiekko jos siirtyy Merkleylle, voi Borgman ja Vuorisalo vaihtaa paikkaa, jolloin Borgman neliön keskellä on uhka lähempänä maalia ja vähemmän ukkoja ohitettavana, mutta myös Kivenmäki vastapuolella. Taas jos Merkley joutuu liriin ja Vuorisalo ajaa laitaan antamaan helppoa syöttöpaikkaa, Borgman pudottaa viivalle ja kätisyydet kunnossa suoralle laukaukselle.
Jos pelintekijä syöttää keskelle, mutta ei saada vetoa on viivalla oma ukko jolle voi pudottaa tai palauttaa takaisin tai jatkaa toiselle puolelle, joku suuntaa on vapaa aina. Jos pelintekijä heittää neliön läpi, mutta toisen puolen pelintekijä ei saalaukausta, hän voi pudottaa nopeasti viivaan jossa kätisyys myös suoralle kudille natsaa, jolloin molari joutuu taas liikkeeseen. Jos taas kiekko otetaan haltuun vaihtaa pakit paikkoja.
Tuossa ollaan myös huomattavasti valmiimpia puolustusuuntaan kuin nykyisessä takakolmiossa jossa maaliviivan tasolla on kaksi miestä ja B pisteillä kaksi.

Eikös Lähteenmäki tehnyt tuosta neliön keskeltä Salmisen syötöstä muutamat maalit viimeisimpänä ja Nikke taisi Umin syötöistä neliön keskeltä maalien tekemisestä tehdä jo taidetta. Sitähän odotettiin, että koska oppivat pelaamaan sen pois.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Oho, kas kummaa. Tää ketju ei oo noussut päivän matsin jälkeen.

En tiedä oliko se eilisen herättelypeluutus jatkoajalla vai mikä, mutta hienoon iskuun oli Atu ja kumppanit saanut Ässät tämän päivän matsiin. GJ.

Ne puolen kentän syötökin on ihan jees, jos ne annetaan siten, että kiekko pelataan maskin taa molarilta piiloon ja sitte syötetään. Ja jos noissa pikkusyötöissä vähän katsoisi ajotusta, niin nopea jatkopeli sieltä kaarelta olisi myös mahdollinen. Borgmanin syötöissä tuolta ei ole mitään ajatusta. Hän vain siirtää vastuun sivulle, eikä katso yhtään koska olisi fiksu syöttää.

Nyt Ässien ylivoima tosiaan näyttää sille kuin suunnilleen aina ennenkin. Yksi äijä hakee kuningassyöttöä ja jos sitä ei löydy niin laukoo tai sitten siirtää vastuun seuraavalle kaverille, joka aloittaa saman homman. Pienet yksityiskohdat ei ole kunnossa. Details create success, niinku Tami sano.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Atu varmaan nyt viimeistään huomasi, kuinka huikea järjestelijä Mayer on! Hänet ehkä jatkossa voi laittaa Laakson tilalle 3 vs 3 tilanteisiin, ehkä prkl!
 
RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Atu varmaan nyt viimeistään huomasi, kuinka huikea järjestelijä Mayer on! Hänet ehkä jatkossa voi laittaa Laakson tilalle 3 vs 3 tilanteisiin, ehkä prkl!

Itse myös tätä Jukuri pelin kuvioita ihmettelin Atun kannalta,mutta täällä joku heitti pointin, että ehkä Atu halusi
jotenkin kouluttaa näitä meidän vahvistuksia?
Hyvä pointti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös