Apulanta

  • 80 817
  • 310

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mua jäi ihmetyttämään että mikä ihmeen kiire tuon elokuvan tekemiselle on? Ymmärtäisin kiireen mikäli elokuva olisi yhdistetty Apulannan lopettamiseen, suureen kiertueeseen yms. Tietääkseni mitään sellaista ei ole. Miksi siis tehdä elokuva bändistä jonka tarina on vielä kesken? Ja vielä suurempi ihmetys että mikäli rahoituskin on kiven alla, niin mikä ihmeen hoppu?

Olisiko siinä että kun Toni on nyt "Vain Elämää -Toni" ja bändi on saavuttanut tämän myötä sellaisen aseman että Radio Novan soitetuimpien listalta alkaa löytyä Apulannan biisejä, niin bändi on nyt sellaisessa nosteessa (hieman rajatun kuulijaryhmän bändistä "koko kansan bändiksi") että tuo noste on hyödynnettävä maksimaalisesti. Sikäli uskoisin että juuri nyt on paras hetki saada tuo elokuva ulos. Ja toisaalta jos on löydetty sopivat näytelijätkin, joista osa on myös ehkä suosionsa huipulla, niin sikälikin tämä on hyvä hetki puskea elokuva mahdollisimman nopeasti teattereihin. Ja kun elokuva kertoo nimenomaan bändin alkuajoista niin eipä tuolle ole mitään syytä jäädä odottelemaankaan bändin kuoppaamista ennen kuin elokuva voitaisiin tehdä.

EDIT: Ja tuosta nyt ei ole kahta sanaa että Luokkakokous 2 tulee viemään katsojaluvuissa ja olemaan Suomen katsotuin kotimainen elokuva. Suomen kansa on osoittanut niin monta kertaa paskan makunsa. Luokkakokous 2:ta en kyllä aio käydä katsomassa mutta tämä Apulannan tarina kiinnostaa sen verran että ajattelin tuon kyllä katsastaa vaikka sinänsä tuo traileri ei ihan valtavia toiveita herätäkään elokuvan laadun suhteen.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Bändihän oli levy-yhtiöllä, jonka nimi oli "Levy-yhtiö", jota luotsasi Tehosekoittimen Arska. Noita kyseisen yhtiön bändien ensimmäisiä ep:itä (Apulanta, Tehosekoitin, Lehtivihreät, Punaiset Messiaat ym..) tuli kuolattua joskus melkoisesti, joitain sainkin haalittua. Nykyään niissä kiertää ihan mielettömät rahat, tuskin on ukoilla itelläkään noita ekoja tuotoksia.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Teit meistä kauniin tuli käytyä katsomassa eilen, ja ainakin pitse pidin näkemästäni. Toki bändi nyt on kaikille suomalaista rockia kuunnelleille tuttu ja mitään jättiyllätyksiä tuo nyt ei bändin alkuajoistakaan tarjoa, lähinnä joitain pieniä juttuja (mm. Ilona), mutta hyvä kuvaus tuosta 90-luvun alusta ja bändin perustamista noin yleisesti. Ja tietysti pitää myös nostaa Wirtasta, Sipeä, Temosta ja Lautalan Anttia näytelleiden henkilöiden roolisuorituksia esille, helvetin hyvin vetivät. Nyt en kolmen ekan kaverin nimiä muista ja en ala tarkstamaan, mutta jos nyt mietitään etenkin Wirtasen ja Temosen rooleja vetäneitä henkilöitä, niin olivat ihan ulkonäköään myöten oikein tunnollisia esikuvilleen. Sipe ihan ok, ja sitten tosiaan Lautalaa näytellyt Roope Salminenkin onnistui roolissaan ihan hyvin ja oli jopa siedettävä, ja tämä on kova statement minulle koska vihaan Roope Salmista.

Wirtasta näytellyt tyyppi kertoikin että tavallaan oli koko kuvausten ajan jopa vapaa-ajallaankin "nuori Toni Wirtanen" eikä oma itsensä, ja helppo uskoa tuo. Hyvin oli Tonin maneerit opeteltu etenkin lopussa kun oli se pieni keikkapätkä.

Mutta hyvä elokuva, ja suosittelen kyllä kaikille jotka Apulantaa on vähänkin kuunnelleet ja miksei muillekin, koska onhan tuossa myös ihan mukava 90-luvun nostalgiatrippi varmasti monelle.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Oliko muita palstalaisia Nordiksella Apulantaa tsekkaamassa? Lauantain keikalla olin huutamassa ääneni käheäksi. Aika upean, melkein kolmetuntisen setin vetivät täyteen myydyssä hallissa ja tunnelma oli katossa.

Isoon halliin oli laitettu pystyyn iso produktio. Lavarekvisiitta, extrakitaristi ja -rumpali, jousisektio, harpisti, kuoro ja tanssitytöt eivät taida kuulua vakiovarustukseen. Illan isoin tähti oli kuitenkin sodan jumala Seppo Räty. Räty lensi lavan yllä toogaan ja laakeriseppeleeseen puettuna roomalaisessa sotavaunussa ja heitti salaman lavalle!

Biisilista oli aika hyvä läpileikkaus Apiksen historiasta, alussa harvemmin livenä kuultuja veisuja (mm. suosikkini 006 ja Tuhka ja veri), sitten hittiputki ja vähän herkistelyä väliin. Oli aika hieno ilta.

Ja loppuun linkit biisilistaan (sama molempina iltoina) ja IS:n juttuun Rädyn osuudesta, ml. huonolaatuinen video tapahtuneesta ja miehen itsensä kommentit.
 

Fordél

Jäsen
Ja loppuun linkit biisilistaan (sama molempina iltoina) ja IS:n juttuun Rädyn osuudesta, ml. huonolaatuinen video tapahtuneesta ja miehen itsensä kommentit.

Mitä äkkiä vilkasin niin näin tehdään kunnon biisilista. Siitä vinkkiä esimerkiksi jo lopettaneelle Kentillekin. Ei läpsytellä mitään pelkkiä uusimpia biisejä vaan huomioidaan koko kuulijakunta laaja-alaisella kattauksella koko uran varrelta.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Biisilista oli aika hyvä läpileikkaus Apiksen historiasta, alussa harvemmin livenä kuultuja veisuja (mm. suosikkini 006 ja Tuhka ja veri), sitten hittiputki ja vähän herkistelyä väliin. Oli aika hieno ilta.

Tämä sai tympääntymään, etten lähtenytkään. Lippu oli taannoin tarjolla. 006 ja Tuhka ja veri kuuluvat korkealle parhaiden listallani.
 

Masentaja

Jäsen
Tuli oltua, ja ei voi kun ylistää sitä valoshowta jonka olivat järkänneet. Menee helposti parhaimpien joukkoon ikinä, jos ei valoiltaan paras mitä oon nähnyt. Itse kun en ole mikää hardcore-apisfani niin nuo oudommat biisit sai vähän hohhoijaa-fiilistä aikaiseksi mutta kaikkiaan melkonen pläjäys.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mitä äkkiä vilkasin niin näin tehdään kunnon biisilista. Siitä vinkkiä esimerkiksi jo lopettaneelle Kentillekin. Ei läpsytellä mitään pelkkiä uusimpia biisejä vaan huomioidaan koko kuulijakunta laaja-alaisella kattauksella koko uran varrelta.
Tälle komppausta, hyvä läpileikkaus koko tuotannosta ja mukana "tuntemattomia" biisejä, vaikka toki tuostakin listalta ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lähes kaikki on ainakin jonkin sortin hittibiisejä. Kertoo sinänsä muuten jotain siitä että mitä bändi on saanut aikaan, kun heität 32 biisin setin joka jo koostuu lähes pelkistä hittibiiseistä, ja tähän päälle osaisi nimetä vielä vaikka kuinka paljon lisää erilaisia tunnettuja biisejä jotka ei settiin mahtuneet.

Tuolla en paikalla ollut, viimeksi tuli Apikset nähtyä kesällä Kuopiorockissa. Kyllähän tuo kova bändi eittämättä on, ja mahdollisuuksien mukaan mielellään tulee käytyä katsomassakin. Harmillisesti oma suosikkibiisini Apulannalta eli Poltettu Karma taitaa olla aika satunnaisessa soitossa keikoilla, joskus soi mutta sitten on pitkiä taukojakin.
 

kurnuttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Tuli oltua, ja ei voi kun ylistää sitä valoshowta jonka olivat järkänneet. Menee helposti parhaimpien joukkoon ikinä, jos ei valoiltaan paras mitä oon nähnyt. Itse kun en ole mikää hardcore-apisfani niin nuo oudommat biisit sai vähän hohhoijaa-fiilistä aikaiseksi mutta kaikkiaan melkonen pläjäys.

Pidän itseäni todella kovan luokan Apulanta-diggarina ja oli kyllä huikea valoshow. Viimekesänä olin katsomassa Musea jaffalassa ja ainoastaan se oli nähdyistä lukuisista keikoista valoiltaan ja tehosteiltaan tätä keikkaa kovempi. Tosin sen kuuluukin olla, pojat painii vähän eri sarjoissa.

Settilistakin oli huikea. Huomasin laulavani yksin muutamaa biisiä, omassa porukassa kukaan ei tiennyt 006 eikä Tuhka ja veri biisiä, joka on yksi henkilökohtaisista suosikeista. Kaikista iloisimmin yllätti että bändi soitti Kadut, jota ei ilmeisesti ole soitettu vuoden 2003 jälkeen. Kadut on mielestäni Apulannan paras biisi.

Yleisesti tunnelmaltaan tuntuu että kahden vuoden takainen Espoon jäähallikeikka oli ehkä aavistuksen kovempi. Mutta Seppo Räty repi läsnäolollaan eron niin pieneksi että tuomitsen tasapelin!
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Perjantaina olin keikkaa katsomassa f katsomossa ja paria penkki riviä vaille ihan ylhäällä. Onneks oli sivuilla ne näytöt, koska se hetki kun Toni veti Sipen yläpuolelta keikkaa niin hyvä,että Tonia edes näki,koska kaiuttimet katosta tulivat lähes kokonaan eteen. Se,että halli piti kiertää lähes kokonaan ja permannolle jonottajat tukki ne vähätkin liikkumis mahdollisuudet sai lievän miinuksen.

Itse keikkahan oli kaikin puolin aivan loistava. Pari biisiä meni vähän ohi,mutta lähes kaikkiin biiseihin osasin sanat. On sitä siis Apista tullu kuunneltua ja ainakin 4 kertaa ennen tätä livenä olin herrat nähnyt. On se vaan niin,että radiosta kun ennen tätä live soittoa tuli Valot pimeyksien reunoilla niin vaihtui lähes tulkoon samantien kanava,en pitänyt. Nyt live vedon nähneenä se saa uuden mahdollisuuden.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Huomasin laulavani yksin muutamaa biisiä, omassa porukassa kukaan ei tiennyt 006 eikä Tuhka ja veri biisiä, joka on yksi henkilökohtaisista suosikeista.

Tämä on monien keikkojen se helmi osuus. Apulannan jollain klubikeikalla olen tämän kokenut, jäi mieleeni.
 

Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onkohan näistä keikoista tulossa DVD/Bluray/mitänäitänykyäänon versio, kuten parin vuoden takaisesta Baronan keikasta, vai jäikö se vain tuohon ensimmäiseen "ison areenan" keikkaan? Youtubesta tuli kuunneltua muutamaan kertaan keikka läpi, ja myöhemmin hankittua ihan levyversio kotiteatterissa soitettavaksi. Huikean kokemuksen sai myös kotisohvalle!

Sen verran laiska keikkakävijä, että kotisohva, hyvät toistolaitteet ja hyvä olut kruunaa meikäläisen keikkakokemuksen. Toki festareilla tullut nähtyä pari kertaa livenä, ja kova, todella kova myös kesäisin pimeän taivaan alla.

Lisätään vielä, että onhan toi helvetin kova setti, mitä @Roger Moore tuossa jo kertoikin. Tuohon lisää vielä Maanantai, Saasta, Reunalla, ynnä muut hitit, olisi tuosta keikasta saanut varmaan kuusi tuntia pelkkää hittiputkea.
 
Viimeksi muokattu:

Masentaja

Jäsen
Onkohan näistä keikoista tulossa DVD/Bluray/mitänäitänykyäänon versio, kuten parin vuoden takaisesta Baronan keikasta, vai jäikö se vain tuohon ensimmäiseen "ison areenan" keikkaan?

Kyllä tulee myös tästä dvd. Backstage rockshopin sivuilta voi ennakkotilaa hintaan 19.99€. Ainakin sunnuntaina pystyi.

@kurnuttaja mä oon viimevuosina käynyt todella vähä millään keikoilla, viimeksi taitaa olla Rammstein Areenalla.

Ainoa mitä pikkusen Apulannalla ois saanu olla enemmän, niin pyroja. Nyt kun ne pääasiassa jäi niihin liekkeihin, niin paukkuja ois sopinu hyvin kyllä moneen kohtaan.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muuten veto oli hyvä, mutta Tonin mikrofoni oli miksattu aika hiljaiselle, ainakin sivukatsomosta kuultuna. Kosketinsoittaja toi mielestäni hyvää lisää noihin biiseihin. Armo olisi voitu vaihtaa ekan säkeistön jälkeen normaaliin bändivetoon, mutta oma tyylikkyytensä tuossakin versiossa oli. Tuo lisäkitaristi taitaa kiertää isoimmilla keikoilla mukana, ainakin sama kaveri oli viime kesänä Tammerfesteillä remmissä. Kokonaisuutena keikka oli loistava ja positiivinen musiikkielämys, kannatti käydä. Harpisti kyllä antoi soittimelleen kunnon rock/punk kohtelun, plussaa siitä.
 

Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään tuli postin mukana tallenne Nordiksen keikoista. Ai jumalauta mitä settiä! Melkein menee ketjuun "Salainen suosikki?", mutta menkööt nyt tänne. On se kova, ekasta biisistä - "Käännä se pois" - viimeiseen - "Anna mulle piiskaa" - kappaleeseen. Helvetin kova setti!

"Paska palvelu, nihkee meininki" - Backstagerockshop.com
 
Viimeksi muokattu:

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tänään tuli postin mukana tallenne Nordiksen keikoista. Ai jumalauta mitä settiä! Melkein menee ketjuun "Salainen suosikki?", mutta menkööt nyt tänne. On se kova, ekasta biisistä - "Käännä se pois" - viimeiseen - "Anna mulle piiskaa" - kappaleeseen. Helvetin kova setti!

"Paska palvelu, nihkee meininki" - Backstagerockshop.com
Tuo tuli meille viime perjataina ja kyllähän tuo on hyvin tehty taltiointi. Hienoa, että näihin saadaan monen kameran kautta koko stage haltuun.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vihdoin on Apulanta mennyt keikalle niille juhlille, mihin nykymusiikkinsa ilmiselvästi kuuluukin: Iskelmäfestivaali
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vihdoin on Apulanta mennyt keikalle niille juhlille, mihin nykymusiikkinsa ilmiselvästi kuuluukin: Iskelmäfestivaali
Levy-Yhtiöhän julkaisi muinoin kokoelman, nimeltään "Kuuma Iskelmäparaati"

Levyllä oli bändejä, kuten Apulanta, Tehosekoitin, L.A.M.F, Lehtivihreät ja olikohan Klamydiakin. Nimihän oli tietenkin sarkastinen piilovittuilu kaikelle massalle, mitä huoltoasemilla ja anttilan alelaareilla myytiin, mutta nykyään siis ilmeisesti voisi olla totisinta totta. Melkoista.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Vihdoin on Apulanta mennyt keikalle niille juhlille, mihin nykymusiikkinsa ilmiselvästi kuuluukin: Iskelmäfestivaali

Eikös tuolla ole vuosien saatossa esiintynyt Eput, Popeda ja Yö. Tuohon kastiin Apulannankin matka.

Jostain kuulin pätkän keikkaa ja totesin, että kiva kuulla hieman unohdettuja biisejäkin. Kuukauden päästä nämä tsekkaan Turun Iskelmäfestarilla (DBTL), joten johonkin koitan olla tyytyväinen.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Pakko nostaa tämä ketju, koska äijät tehneet hienon EP:n meille, jotka olemme ikävöineet sitä rokimpaa Apulantaa.

Plastik ja Heinola 10 ovat itselle rakkaita levyjä. Nämä EP:n biisit vie noiden levyjen tunnelmiin.

Lokin päällä lokki
Lasitalot
Numero

Toki omaa luokkaansa ne ensimmäiset levyt edelleen on, mutta onneksi tuosta iskelmäosastosta hieman poiketaan.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pakko nostaa tämä ketju, koska äijät tehneet hienon EP:n meille, jotka olemme ikävöineet sitä rokimpaa Apulantaa.

Plastik ja Heinola 10 ovat itselle rakkaita levyjä. Nämä EP:n biisit vie noiden levyjen tunnelmiin.

Lokin päällä lokki
Lasitalot
Numero

Toki omaa luokkaansa ne ensimmäiset levyt edelleen on, mutta onneksi tuosta iskelmäosastosta hieman poiketaan.
Tykkäsin. Tai no, tykkäsin tuosta ensimmäisestä kappaleesta. Kertosäe kolahti pitkästä aikaa kyseisen bändin kohdalla.

Omat suosikkini ovat Kolme sekä Aivan kuin kaikki muutkin. Viimeisin Apulannan biisi, mikä itselleni kolahti on vuodelta 2013 (Poltettu karma).
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tää Lokin päällä lokki tuli Rockilta kuultua ja kolahti kyllä.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Tää Lokin päällä lokki tuli Rockilta kuultua ja kolahti kyllä.

Sama. Kuuntelin pari kertaa ihan rauhassa koneelta ja kolahti kovaa. Taattua laatua. Jokainen varmaan ymmärtää, mistä tämä Wirtasen teksti kertoo, no Tonista itsestään tietysti, mutta on meitä muitakin jotka tuon on käynyt läpi. Apulanta ei kyllä petä.
 

Pete27

Jäsen
Suosikkijoukkue
TAPPARA
Sama. Kuuntelin pari kertaa ihan rauhassa koneelta ja kolahti kovaa. Taattua laatua. Jokainen varmaan ymmärtää, mistä tämä Wirtasen teksti kertoo, no Tonista itsestään tietysti, mutta on meitä muitakin jotka tuon on käynyt läpi. Apulanta ei kyllä petä.
Luin sanat ja en kyllä ymmärtäny mistä se kertoo? Rupes kiinnostaan, niin kerropas sinä se?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös