Antti Rinteen hallitus – kevyet punamullat budjettikurille?

  • 416 819
  • 3 607

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Outoa, ettei Rinteelle ole löytynyt viestinnän kriisinhallinnan ammattiapua tuon sekavan ulostulon suoristamiseksi. Tiukassakin paikassa selkeys auttaa. Tai jos on saanut apua, niin potkut ko. avustajalle.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Eikös lähtötilanne nyt ole se, että jos uutta hallitusta alettaisiin puuhaamaan, niin voisi kuvitella, että Persut eivät sellaiseen ilman vaaleja lähtisi. Sellainen jytky olisi odottamassa heitä, jos vaalit olisivat nyt ja kun sitä verrattaisiin pääministeri asemaan nykyisellä kansanedustajapaikoilla seuraavat kolme vuotta, niin kannattaako persuille?

Jos persut ovat ulkona ja nyt jostain syystä päädyttäisiin tilanteeseen, jossa SDP ja Keskusta ei mahdu samaan hallitukseen (Rinne ajaa "seinään"), niin siinä saa jo tekemällä alkaa tekemään hallitusta. Moni puolueista, Keskusta varmaan mukaanlukien ei halua uusia vaaleja, eli siinä pitää alkaa jo tyyliin kokoomuslaisten ja vasemmistolaisten mahtua samaan hallitukseen tai enemmistö on hyvin tiukalla ja moninaisuuden vuoksi tuo hallitus ei myöskään kestäisi juurikaan ohareita edes pieniltä puolueilta.

Eli voisi kuvitella (vaikka täällä moni muuta haaveilee), että nykyisellä pohjalla koitetaan mennä ihan viimeiseen asti, vaikka tämän hetkisen kiistan osapuolet vaikuttavat nyt olevan kaukana toisistaan.

Voikohan tässä vielä käydä niin, että SDP katsoo Keskustan bluffin loppuun asti ja Keskusta ei sitten kuitenkaan uskalla lähteä vaaleihin. Sitten tyyliin kuukauden tai kahden päästä, täysin yllättäen Rinne eroaa, terveydellisiin syihin vedoten.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Huomenna Kulmuni tullee ja sanoo, että meillä on henkilöön menevää luottamusta nyt ilmassa, että eiköhän nyt vaan jatketa samaan malliin. Meillä on kuitenkin jonkun verran omiakin etuja ajettavana hallituksessa. Paitsi etteivät enää voi tehdä noin. Kaatumisen jälkeen jäljelle jää vaihtoehtoja jossa SDP ja Keskusta ei ole samassa hallituksessa. = SDP, Kok. , Vihr.

Luulen, että Keskusta on tarvittaessa valmis kaatamaan hallituksen. SDP ei ole. Tähän uskon ratkeavan. Keskustan Suomenmaassa oli näkökulmaa, että tämäkään jatko ei välttämättä ole helppoa, jos vain pääministeri vaihdetaan.

Rinteen osalta koko ajan tulee uutta faktaa. Kuten YLE:n ja Helsingin Sanomat uutinen salaisesta muistiosta, joka paljastaa omistajaohjausministerin tehtävät perjantaina jättäneen Sirpa Paateron (sd.) olleen tietoinen Postin kiistanalaisista päätöksistä ja informoineen niistä myös pääministeri Antti Rinnettä (sd.) elokuun 28. päivä.

Valehteleva konna on siis myös Antti Rinne. Ei mitään edellytyksiä jatkaa pääministerinä. Onneksi. Muistiossa Paatero ymmärtää Postin ratkaisua siirtää 700 työntekijää edullisempaan sopimukseen, mutta edellyttää samalla Postilta toimia, jotka pehmentäisivät työtekijöiden tilannetta. Paatero myös ennakoi päätöksen aiheuttavan työmarkkinahäiriöitä.

Jos muistio on faktaa, sekä Paateron että Rinteen toiminta on ala-arvoista elokuun jälkeen.

e: Muistion aitous vahvistettiin Rinteen esikunnasta. Esikunnan mukaan pian viestin vastaanottamisen jälkeen Sirpa Paateron avustajalle Paavali Kukkoselle ilmoitettiin, että viestin sisältö ei vastaa yhdessä päätettyjä linjauksia. Viesti (muistio) on Paateron lähettämä SDP:n puoluehallitukselle.
 
Viimeksi muokattu:

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Älä herran tähden Antsa älyä itse erota. Vedä koko tuholaislauma mukanasi viemäristä alas. En näe tässä tötöilyssä kuin win-win-tilanteita, osa pieniä, osa suuria, kruununa tietty jackpot ja uudet vaalit. Siellä ei ainakaan SDP, vihreät tai vasemmisto enää häärää. Kepukin ihan siinä ja siinä. Tämän Pekonipasta I:sen hallituksen olisi voinut välttää sillä, ettei Kepu olisi viime keväänä lähtenyt hallitusyhteistyöhön.

Jännittäviä aikoja!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Sivumennen totean, että Li Andersson ehätti antaa maanantaina tukensa Rinteelle, todeten samalla, että 700 postilaisen TES oli pääasia. Toisin sanoen Anderssonin mielestä totuuden vääristely on silloin ihan jees, kun kyse on ”paremmasta valehtelusta”.

Entistäkin kauempana on sellainen mahdollisuus, että Vasemmistoliitto voisi olla osallisena missään muussa kuin nykyisen kaltaisessa punaviherhallituspohjassa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hesarissa Rinne kertoi, että puoluehallitus ei antanut hänen toiminnastaan mitään moitetta, ainoastaan moitittiin Keskustan epäselvää viestintää.

Nyt joko Rinne taas hieman puhuu niin totta kuin osaa tai sitten SDPn puoluehallitus on Kulmuniakin pehmeämpi ilmestys, ja jos näin tosiaan on ettei SDPn puoluehallitus ole nähnyt ja pystynyt antamaan mitään kritiikkiä pääministerille tästä saagasta, niin sitten Kepun pitäisi itseasiassa kaataa koko hallitus.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Analyzer

Jäsen
Saattaa jäädä kyllä aika paha juopa demareiden ja kepun välille jatkossa. Mitenköhän onnistuu hallitusyhteistyö jatkossa, vaikka nokkamies vaihdetaan? Sanoisin, että ei tämä nyt hallituksen toimintakykyä ainakaan paranna.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Saattaa jäädä kyllä aika paha juopa demareiden ja kepun välille jatkossa. Mitenköhän onnistuu hallitusyhteistyö jatkossa, vaikka nokkamies vaihdetaan? Sanoisin, että ei tämä nyt hallituksen toimintakykyä ainakaan paranna.

Toki, mutta eiköhän Vanhasenkin hallitus toiminut ihan hyvin ja ei jäänyt millekään Bottom5 huonoimmat hallitukset koskaan listoille. Uskon että tästä on Kepulle paljon referenssiä kaikella tapaa nyt tehtyyn toimeen ja oman kannatuksen osalta tämä oli hyvä veto, joskin Kulmunin olisi pitänyt olla kovempi lausunnoissaan.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On Rinteellä pokkaa, se on pakko sanoa. Onko se viisas veto puolueen kannalta, jää nähtäväksi. Rinne on nyt ottanut pommilaukun laukaisimen käsiinsä: jos lähden, lähdette tekin. Epäselvää on ketkä pamauksella lopulta lähtevät. Hieman valtaan rakastuneen oloinen tämä vanha herra.

Joo on pokkaa, vanha röhnöttäjä ajettiin nurkkaan, sen sijaan että olisi antautunut, veti kissaeläinmäisesti kynnet esiin ja alkoi sähistä. Ei siinä, en minäkään pääministerin salkusta ilman taistelua luopuisi. Takaisin rivikansanedustajaksi ja siitä alkaa/alkaisi poliittinen mätäneminen.

Mielenkiintoinen päivä tulossa. Kaikki odottaa Rinteen eroavan iltaan mennessä, mutta en yhtään yllättyisi vaikka illalla meillä olisi edelleen sama pääministeri. SDP:n puoluehallitus ilmeisesti tukee kaksinkäsin Rinnettä. Joku Marin pääministerinä voisi vähän kiillottaa SDP:n imagoa kansan silmissä. Eri asia haluaako nämä tulevaisuuden nimet Marinit ja Harakat lähteä johtamaan merivettä haukannutta venettä. Voisi olla poliittinen harakiri heti alkuunsa.

Kylläpä lähti laukalle tämä vyyhti. Ajattelin että yksi nobody ministeri eroaa ja thats it. Niin varmaan ajatteli Rinnekkin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jaaha, tämähän alkaakin näyttää lupaavalta. Itse spesifi asia on oikeasti sangen triviaali, eikä normaalisti aiheuttaisi eroa, mutta kysymys ei olekaan siitä vaan aivan toisesta asiasta: täydestä inkompetenssista. Rinne on kyvytön pääministeriksi. Olisi win-win niin hallitukselle kuin SDP:lle, että mies luopuisi pestistä, mutta kuka näistä nykyään tietää, outoa aikaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Analyzer

Jäsen
Toki, mutta eiköhän Vanhasenkin hallitus toiminut ihan hyvin ja ei jäänyt millekään Bottom5 huonoimmat hallitukset koskaan listoille. Uskon että tästä on Kepulle paljon referenssiä kaikella tapaa nyt tehtyyn toimeen ja oman kannatuksen osalta tämä oli hyvä veto, joskin Kulmunin olisi pitänyt olla kovempi lausunnoissaan.

Jäätteenmäki oli enemmän köysissä. Demarit näyttävät vielä toistaiseksi olevan vahvasti Rinteen takana. Oppositio on poikkeuksellisen vahva, joka lisää muutenkin vaikeuskerrointa vaikeisiin kysymyksiin.

On se toki mahdollista. Riippunee paljon myös pääministeristä, miten onnistuu tekemään tuosta sakista vielä joukkueen. Tilannetta ei helpota se, että todennäköisin pääministeri Sanna Marin on lähtökohtaisesti niin kaukana kepu-aatteesta kun voi olla.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Aivan @mjr - asia ei ole sellainen, jonka olisi vääjäämättä tähän pitänyt johtaa, mutta Rinne on muutenkin ollut pihalla ja tästä sai oivan keppihevosen. Ja SDPn pitäisi ymmärtää, että tämä on siunaus myös heille, he voivat vielä elvyttää itsensä edes puolimaratonin vertaiseen kuntoon ensi vaaleiksi. Rinteen kanssa menisi 1200m Coopperissa.

Ja onhan näitä möläytyksiä ollut ennenkin esim Stubb ja hallintarekisteri. Stubista ollaan toki montaa mieltä, mutta hänet vastaavalta tilanteen eskaloitumiselta pelasti vakaampi tilanne hallitusyhteistyössä, mutta myös se että hän tuli eduskunnan eteen ja pyysi anteeksi antamaansa väärää tietoa.

Rinne on valinnut toisen reitin, reitin millä on AY virrassa voinut uida, kun on valtaa muttei vastuuta. Nyt vastuu löi AY jyrän maahan.
 

hege

Jäsen
Nyt odotan enää sitä kun Anatude sanoo ettei voi erota yhteiskunnan kokonaisedun takia ja miksi pitäisikään kun AY-liikkeen tuki on takana ja yksi demariedustaja vastaa oikeasti kahta ja puolta normaalia kansanedustajaa (tämä pitäisikin kirjauttaa lakiin). Yleislakko Anatuden puolesta jota sorretaan väärin perustein kun oikean asian puolesta valehtelu on vain oikein ja SDP "oikean asian määrittelykomiteassa" on nyt päätetty näin.

Tämä on mahtavaa draamaa näin itsenäisyyspäivän edelle, yksi vinkki vielä: luulen, että Anatudelle kannattaisi sanoa että ole pääministeri linnanjuhliin asti ja lähde vasta sitten niin saisi olla pääministerinä siellä koska itse luulen tämän olevan Anatudelle se kynnyskysymys (ja voidaan luvata kehua wikipediassakin).
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Luulen, että Keskusta on tarvittaessa valmis kaatamaan hallituksen. SDP ei ole. Tähän uskon ratkeavan. Keskustan Suomenmaassa oli näkökulmaa, että tämäkään jatko ei välttämättä ole helppoa, jos vain pääministeri vaihdetaan.

Rinteen osalta koko ajan tulee uutta faktaa. Kuten YLE:n ja Helsingin Sanomat uutinen salaisesta muistiosta, joka paljastaa omistajaohjausministerin tehtävät perjantaina jättäneen Sirpa Paateron (sd.) olleen tietoinen Postin kiistanalaisista päätöksistä ja informoineen niistä myös pääministeri Antti Rinnettä (sd.) elokuun 28. päivä.

Valehteleva konna on siis myös Antti Rinne. Ei mitään edellytyksiä jatkaa pääministerinä. Onneksi. Muistiossa Paatero ymmärtää Postin ratkaisua siirtää 700 työntekijää edullisempaan sopimukseen, mutta edellyttää samalla Postilta toimia, jotka pehmentäisivät työtekijöiden tilannetta. Paatero myös ennakoi päätöksen aiheuttavan työmarkkinahäiriöitä.

Jos muistio on faktaa, sekä Paateron että Rinteen toiminta on ala-arvoista elokuun jälkeen.

e: Muistion aitous vahvistettiin Rinteen esikunnasta. Esikunnan mukaan pian viestin vastaanottamisen jälkeen Sirpa Paateron avustajalle Paavali Kukkoselle ilmoitettiin, että viestin sisältö ei vastaa yhdessä päätettyjä linjauksia. Viesti (muistio) on Paateron lähettämä SDP:n puoluehallitukselle.

Samaa mieltä, kaikin puolin. Onko Rinne vaan kylmästi pimittänyt tietoa puoluehallitukselta? Miten se olisi edes mahdollista? Ehkä Keskusta on tiennyt asiasta enemmän kuin demareiden puoluehallitus. Varmaan Rinne kaivaa kohta povaristaan aidon muistion jossa sanotaan että mitään ei siirretä mihinkään. Rinteen toiminta näyttää siltä että miten ihmeessä demaritkaan voivat sitä enää tukea? Demareiden onneksi tällainen tyriminen on niin ainutlaatuista ettei tuosta voi koko puoluetta syyttää, ja kaikki henkilöityy Dear Mr. Rinteeseen.

Toinen juttu on mikä ei tavallaan edes liity tähän, että onko Posti antanu oikeita tietoja hallitukselle/omistajaohjaajalle. YLE:ltä tuli tässä noin viikko sitten juttu jossa sanottiin että Postin perusliiketoiminta aka. postinjakelu tuo 500milj+ koko ajan ja kaikenmaailman logistiikka-alan kilpailuun osallistuminen ja ulkomaanprojektit vetää Postin tuloksen miinukselle. En tiedä voisiko joku tällainen tiedottamisen epäselvyys olla se jota kautta Rinne yrittää vielä venkoilla ulos tilanteesta. Ei pitäisi olla mitään mahdollisuutta enää.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse kyllä vähän veikkaisin, että Keskustalla on tässä vain voitettavaa, vaikka tulisi uudet vaalitkin. Kyllähän jo Rinteen vaihtoon laitto tulee nostamaan puolueen kannatusprosentteja ja mielikuvaa potentiaalisten kannattajien keskuudessa. Isoin moka olisi nyt alkaa empimään ja antaa mahdollisesti toiselle hallituspuolueelle päättäväisyyspisteet sekä kunnian pistämällä pääministeri vaihtoon.

Tämä sillä tiedolla, että muistiot pitää paikkansa ja Rinne on puhunut muunneltua totuutta.

Luulisin että Keskusta on jo hyvissä ajoin alkanut tiedustelemaan taustalla demareilta, että vaihdetaanko vain Rinne vai laitetaanko koko paketti nippuun. Tähän ovat luultavasti saanut vihjeitä että pelkkä Rinne riittää. Nämähän on tietysti täysin epävirallisia asioita, mutta eiköhän kulisseissa käy aikamoinen vilske tällä hetkellä.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Toki, mutta eiköhän Vanhasenkin hallitus toiminut ihan hyvin ja ei jäänyt millekään Bottom5 huonoimmat hallitukset koskaan listoille.
Vanhasen hallituskauden aikana talouskäyrät kääntyivät jyrkkään laskuun. Laskuun, joka kesti lähes kymmenen vuotta. Maailman ja euroopan talous sakkasi mutta Suomen notkahdus oli syvempi kuin muualla. Vanhasen hallituksen tekemillä päätöksillä oli iso osuus tapahtuneeseen. Jostain syystä kepulaiset ottavat kyllä mielellään yleismaailmallisen talouskehityksen omaan piikkiinsä Sipilän hallituskaudella mutta jättävät kokonaan mainitsematta Vanhasen aikaisen muutoksen jota ei voi kokonaisuudessaan selittää pelkällä maailman talouden huonolla kehityksellä. En tiedä mikä Vanhasen persoonassa suomalaisia niin miellyttää. Koko pääministeri kautensa ajan vaikeimmat kysymykset mitkä Vanhaselle esitettiin, liittyivät Susan Kuroseen ja lautakasaan.
lisäys: Kun kepulaiset niin mielellään sanovat että ”Sipilän hallitus laittoi maan talouden kuntoon”, pitäisi lausetta jatkaa ”Vanhasen hallituksen jäljiltä”.
 
Viimeksi muokattu:

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aivan @mjr - asia ei ole sellainen, jonka olisi vääjäämättä tähän pitänyt johtaa, mutta Rinne on muutenkin ollut pihalla ja tästä sai oivan keppihevosen. Ja SDPn pitäisi ymmärtää, että tämä on siunaus myös heille, he voivat vielä elvyttää itsensä edes puolimaratonin vertaiseen kuntoon ensi vaaleiksi. Rinteen kanssa menisi 1200m Coopperissa.

Ja onhan näitä möläytyksiä ollut ennenkin esim Stubb ja hallintarekisteri. Stubista ollaan toki montaa mieltä, mutta hänet vastaavalta tilanteen eskaloitumiselta pelasti vakaampi tilanne hallitusyhteistyössä, mutta myös se että hän tuli eduskunnan eteen ja pyysi anteeksi antamaansa väärää tietoa.

Rinne on valinnut toisen reitin, reitin millä on AY virrassa voinut uida, kun on valtaa muttei vastuuta. Nyt vastuu löi AY jyrän maahan.

Eilen ja tänään, kun kuuntelin tilanteen puimista televisiosta, jäi vahvasti mielikuva, että Rinne ei ole ymmärtänyt pääministerin asemaa. Eli sitä, että pääministeri ei voi häärätä siellä ja täällä ja pääministerin puheisiin suhtaudutaan pääministerin puheena eli sen pitää olla asiaa, eikä hän voi vain höpötellä ajatuksiaan ääneen.

En ole paljon Rinteeltä odottanut, mutta silti yllättää, että tällaiset asiat eivät ole selviä, kun tuon pestin ottaa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Pelin politiikkaa kaikilta osin. On puolihöperö pääministeri, oikea täti Monica, joka huseeraa siellä ja täällä ja kassit heiluu näin. On kepun tukiaisyrittäjähenkiset tyypit, jotka vielä haaveilevat Sipilän omistajaohjauksesta. On ärkkope, joka taas pyrkii epätoivoisesti heiluttamaan häntäänsä kaikille isännille, kun vain tietäisi kenen jalkaa pitäisi hieroa. On vihreät, jotka nielevät kaiken kun nyt ovat päässeet taas tuulimyllyjen tuntuun. Ja on vasurit, joille valehteminen on vain historiallisen kehityksen kulloinenkin voimassa oleva puhetapa, ihan GWF-sedän tai partakallen opetusten mukaan.

Kuka syrjäyttää kenet, kenestä tulee seuraava PM, tuleeko uudet vaalit - nyt on tupailloissa puheenjuurta. Ja kun PISA-tulokset kyntävät syvältä, matka kohti banaanitasavaltaa on jo alkanut. Ja kaiken yllä lepää ison pahan Halla-ahon henki, joka todennäköisesti ohjaa pienet karitsaiset taas etsimään turvaa toisistaan. Kohta vakuutellaan taas luottamusta, vaikka kansalaisluottamus on jo menetettykin.

Seuraavan hallituksen pitäisi palkata suhdekonsultti hoitamaan vaikeaa puolen vuoden kriisiä. Kun ensirakastumisen tai ainakin järkirakastumisen jälkeen tulee sitten se kriiisi, kun huomataan, ettei toinen olekaan ihan odotetunlainen. Vaikka on ihan oikiksesta valmistunut, ei silti osaa eksaktisti ottaen juuri mitään. Se on ihan iso pettymys naiselle, joka odotti sellaista punaisen solmion kanssa esiintyvää kultivoitunutta jäätävän viileää advokaattia ja saakin sitten tuollaisen duunarihenkisen järjestöjyrän, jolle laki & oikeus ei ole määrittelemisen taidetta. Tulotasokin on suhteellisen alhainen koulutukseen nähden, ei tarjoa naiselle taloudesta turvaa.

Ja on se pettymys Rinteellekin, joka taas joutui miehen ikiaikaiseen osaan: kun ei oikein tiedä, mitä se nainen haluaa ja tarkoittaa. Vihjaaminen ei mene lävitse, vaikka ulkopuolinen näkee tuossa selkeän passiivisagressiivisen tunteenpurkauksen: "Ota kamasi ja lähde litoon! Meidän suhde on ohi. Onneksi ei lapsia tullut tai ole tulossa".
 
Viimeksi muokattu:

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vanhasen hallituskauden aikana talouskäyrät kääntyivät jyrkkään laskuun. Laskuun, joka kesti lähes kymmenen vuotta. Maailman ja euroopan talous sakkasi mutta Suomen notkahdus oli syvempi kuin muualla.

Tässä kohtaa ei ole mielestäni syytä niputtaa Vanhanen ykköstä ja kakkosta samaan, kun tuo Annelin kupru tapahtui kuitenkin heti kepun valtakauden alkumetreillä. 2003-2007 oli yhtä nousun juhlaa joka puolella ja helpotti merkittävästi hallituksen työtä ja tuosta Irak-gatesta selviämistä. V2 toisena vuonna 2008 syöksy alkoi ja siellä oli remmissä ihan eri porukoita kuten vaikka Jyrki- "tämä ei koske Suomea" VVM:ssä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös