Mikä organisaatiossa on hyvin
Organisaation johto on erinomaista. Nelikon Seppänen-Tyni-Holtari-Dufva kemiat, toimintatavat ja osaaminen kohtaavat hyvin. Se on erinomainen lähtökohta. Sieltä kumpuaa organisaation pitkäjänteiselle menestykselle tärkeät asiat kuten: halu, visio, rohkeus, luottamus sekä kriittinen näkökulma. Lisäksi JYPissä ymmärretään erinomaisesti käytettävissä olevat resurssit ja niitä hyödynnetään lähes maksimaalisesti. Johto pyrkii kauaskantoiseen ajatteluun ja osoittaa etsivänsä jatkuvasti uusia hyödynnettäviä toimintamalleja ja metodeja, kuten esimerkiksi D-Team, Boston-kuvio, sekä tiivis yhteistyö paikallisten korkeatasoisten koulutuslaitosten kanssa. Toimintaa tarkastellaan kriittisesti, asiakkaita kuunnellaan ja ongelmia pyritään ratkaisemaan.
JYPiin on pystytty luomaan selvästi positiivinen ja mukaansatempaava ilmapiiri. Pelaajat viihtyvät erinomaisesti, josta selkeänä osoituksena kysyttyjen kärkipelaajien jatkosopimukset. Ilmapiiristä pyritään myös pitämään kiinni ja jos on olemassa ristiriitoja, eikä konflikteissa päästä yhteisymmärrykseen, niin asialle pyritään tekemään jotakin. Tästä esimerkkinä tapaukset Sopanen ja Makkonen. JYP on haluttu yhteistyökumppani ja työnantaja. Se pystyy luomaan vahvan tunnesiteen omiin sidosryhmiinsä. JYP on pystynyt luomaan oman, selkeän pelitavallisen identiteettinsä ja parhaimmillaan se kykenee pelaamaan mahtavaa jääkiekkoa, vaikka mieltymykset tietysti vaihtelevatkin.
Missä on kehitettävää
Kehitettävää voisi keksiä esimerkiksi markkinoinnin ja näkyvyyden saralla. On kuitenkin ymmärrettävä, että JYP pyörittää jo nyt toimintaansa aivan hallikapasiteettinsa ylärajoilla, eikä ylimääräinen rahallinen panostus markkinointiin yksinkertaisesti vain tuota tarpeeksi myyntiä, jotta se kattaisi siitä aiheutuvat kulut.
Fanituotemyynti näyttäisi pikkuhiljaa paranevan, mutta siinä on vielä selkeää kasvuvaraa. Mielestäni jakelukanavia voisi lisätä ja uskonkin, että tätä myös JYP yrittää. Siinäkin pitää ymmärtää, että liian huonoihin sopimuksiin ei kannata Seppäsen nimeään pistää, muutoin fanituote-eurot menevät S-ryhmän tai Keskon kassaan, eikä se kassa tuo Hippokselle yhtäkään Eric Perriniä.
Selkeä kehitettävä asia on farmiyhteistyöt. D-Teamistä saatu hyöty on tähän saakka jäänyt varsin vähäiseksi, etenkin jos sitä tarkastelee aiheutuneiden kulujen valossa. On tiedossa, että jatkossa D-Team tulee toimimaan rankalla kulukuurilla ja enemmän juonioripainotteisena. Se on mielestäni hyvä asia. Kuitenkin pitäisi pystyä huolehtimaan siitä, ettei JYP kehitä D-Teamissä junioreita vain, jotta he päätyisivät pelaamaan SM-Liigaa jossain toisessa seurassa. Yhtälö on hyvin haastava, jos oletuksena ja tavoitteena on samaan aikaan taistella Suomen mestaruudesta.
Boston-yhteistyö ei ole vielä konkreettisella tasolla päässyt käyntiin. Ensi kesänä ja syksynä näemme tarkemmin, mitä tulee tapahtumaan, vai tapahtuuko mitään. JYP-Holtari-Boston –kolmio on kuitenkin loistava aihio. Se oli omalta osaltaan auttamassa Eric Perrinin hankinnassa, ja tätä organisaatioiden välistä tiedonkulkua, jossa Holtari on avainasemassa, on takuuvarmasti käytetty myös muiden hankintojen kartoittamiseen. Joka tapauksessa, Boston-yhteistyössä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia.
Mikä meni runkosarjan jälkeen pieleen
Jari Jääskeläinen. En tarkoita, että kevään menestymättömyys olisi ollut Jari Jääskeläisen syy. Koko joukkue oli kuin Jari Jääskeläinen – raatoi, taisteli, antoi kaikkensa, mutta ei tehnyt mitään yllättävää. JYPin peli ei yksinkertaisesti kehittynyt tarpeeksi. Muilla joukkueilla oli koko runkosarja aikaa analysoida JYPin menestymisen salaisuuksia ja onnistuivat mukautumaan erinomaisesti vastustajaansa, kun taas JYP luotti ”omaan tekemiseen”.
JYP ei hävinnyt tarpeeksi. Koko kauden ajan se painoi selkä notkollaan töitä kaukalossa ja sen ulkopuolella, kulkien voitosta voittoon. Kaikki meni putkeen ja usko oli kova, että niin tulee olemaan myös jatkossa, jos työnteko jatkuu yhtä kovana. Runkosarjan lopussa, kun oli panoksettomia pelejä, halu hiukan katosi. Tuli pari kertaa tukkaan, mutta se oli helppo laittaa panoksettomuuden piikkiin. Ilves-sarja meni vielä rutiinilla läpi, vaikka siinäkin oli huonoja merkkejä ilmassa. Blues-sarjassa joukkue oli aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Yhtäkkiä joukkue ei enää dominoinutkaan kenttätapahtumia. Koko runkosarjan toiminut vahvaan prässäämiseen perustunut peli suli totaalisesti Bluesin pahimmillaan kolmen pelaajan maaliviivan takana tapahtuneeseen kiekotteluun. Jokaisessa ottelussa vastustaja sai avausmaalin ja koko joukkue oli aivan lukossa. Syötöt olivat luokattomia, ratkaisut mielikuvituksettomia ja selvissä maalipaikoissa jäädyttiin totaalisesti. Syystä tai toisesta myös maalivahtipeli petti. Koko kauden ajan maalivahdit antoivat joukkueelle mahdollisuuden voittoon. Samaa ei voinut sanoa jokaisesta playoff-pelistä.
Pakiston rajalliset kiekolliset taidot. Sami Vatanen jätti Tampereella kaukalosta poistuessaan valtaisan aukon JYPiin, jota vastustajat käyttivät armottomasti hyväkseen. SM-Liigan paras puolustaja, JYPin kiekollisen pelin primus motor, joukkueen paras valtti takaa-ajoasemassa oli poissa. JYP-pakit tekivät kaikkensa, mutta bunkkeria ei vaan voi muuttaa rynnäkkövaunuksi. Ylivoima oli surkeaa, avauspelaaminen yksinkertaista ja ainoastaan Välivaara pystyi toistuvasti tuomaan kiekon jalalla ylöspäin. Ei jääkiekkojoukkue kuitenkaan voi olla niin riippuvainen yhdestä pelaajasta, muutoin siinä on rakenteellista vikaa – niin olikin. JYP olisi tarvinnut vielä yhden kiekollisen ja hyvin liikkuvan puolustajan, joiden merkitys korostuu etenkin takaa-ajoasemassa. Kyllä, JYP voitti kaikki(?) ottelut Vatasen ollessa U-20 kisoissa ja pakkolomalla, mutta näissä peleissä JYP ei ollut nurkkaan ahdistettu, vaan sen prässäyspeli toimi ja tuotti tulosta, eikä kirivaihdetta tarvittu.
Pelin sulamiseen liittyen on vielä paljon asioita, mutta annettakoon välillä vuoro muille. En itse saa nyt oikein ajatuksia kursittua kasaan.