Ampumahiihtokausi 2019–2020

  • 20 093
  • 108

Nick Neim

Jäsen
Eipä näemmä tälle kaudelle oltu ketjua pistetty pystyyn? Kyhätään sellainen nopeammin puoleisesti pystyyn, jotta saadaan johonkin koottua tämänkin kauden horinoita.

Maailmancup starttasi eilen sekapariviestillä ja sekaviestillä, ja tänään on vuorossa ensimmäiset henkilökohtaiset kisat. Jos muutamia johtopäätöksiä eilisistä viesteistä haluaa tehdä, niin miesten puolelta on tälläkin kaudella vain yksi voittajasuosikki kokonaiskisaa ajatellen, Johannes Thingnes Bö. Vakuuttavaa tekemistä erityisesti pystystä, ja hiihtovauhti on edelleenkin tallella. Haastajien nippuun mahtuukin sitten useampia nimiä, joista maininnan arvoisia ovat ainakin Loginov ja Fillon Maillet. Lisäksi Fourcaden kausi onkin suuri kysymysmerkki, ja onkin erittäin mielenkiintoista nähdä vaikean viime kauden jälkeen, että mihin vanha hallitsija tällä kaudella oikein pystyy.

Naisten puolella tilanne on siinä mielessä mielenkiintoisempi, että kärki on huomattavasti tasaisempi. Italian kaksikko vakuutti jälleen viestissä ammunnallaan, joten penkalla molemmat vaikuttavat tälläkin kaudella olevan totutusti maailmanhuippua. Hieman viime kauteenkin pohjaten, pidän näitä kahta, Vittozzia ja Wiereriä ennakkosuosikkeina cupin voittoon. Näiden lisäksi tasaisesta kärjestä voi huoletta mainita Røiselandin, Mäkäräisen, Öbergin, Herrmannin, Fialkovan ja ehkä vielä jokerina viime kaudella jollain tasolla läpilyöneen Davidovan, jotka pystyvät taistelemaan voitoista kilpailuista toiseen. Naisistahan Kuzmina ja Dahlmeier lopetti uransa viime kauteen, mutta kärkeen riittää siitäkin huolimatta tunkua.

Ilahduttavaa oli nähdä myös Mari Ederiltä tasapainoinen viestin avausosuus, joten toivotaan Marillekin ehjää ja hyvää kautta.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Wierer näyttää olevan valmis jo ensimmäisestä startista lähtien ja tulee olemaan äärimmäisen vaikeasti voitettava. Ammunta sujuu ja pärjää myös ladulla. Vitozzi sitä vastoin kova pettymys mutta varmasti tulee näyttämään osaamistaan tälläkin kaudella. Herrmann yllättävänkin valmis ja positiivista oli tuo ammunnan selvä steppi ylöspäin. Marin suoritus kyllä täys kymppi ja ammunta ei ole enää niin suuri peikko kuin aiemmin, Kaisa on Kaisa ja tulee voittamaan tälläkin kaudella kisoja.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Kausi avattu. Mäkäräisen suksi luistaa mutta ammunnan epävarmuus tai sitten noiden iltakilpailujen valaistus haittaa. Marin suksi ei kulkenut vielä niin hyvin kun oletti mutta ammunta parantunut huomattavasti.

Miehet veti kyllä ohiammuttua ankkaa.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Onko tämän vuoden MM-kisoissa ohjelmassa pariviesti ja onko luvassa välipäiviä? En pikaisella googlauksella löytänyt tietoa.
 

Nick Neim

Jäsen
Onko tämän vuoden MM-kisoissa ohjelmassa pariviesti ja onko luvassa välipäiviä? En pikaisella googlauksella löytänyt tietoa.
Liitteenä kisaohjelma. Sekapariviesti löytyy, ja sen jälkeen on tosiaan välipäivä ennen seuraavia viestejä.
 

Liitteet

  • Screenshot_20191203-125129_Chrome.jpg
    Screenshot_20191203-125129_Chrome.jpg
    581,6 KB · kertaa luettu: 316

Nick Neim

Jäsen
Maailmancup starttasi eilen sekapariviestillä ja sekaviestillä, ja tänään on vuorossa ensimmäiset henkilökohtaiset kisat. Jos muutamia johtopäätöksiä eilisistä viesteistä haluaa tehdä, niin miesten puolelta on tälläkin kaudella vain yksi voittajasuosikki kokonaiskisaa ajatellen, Johannes Thingnes Bö. Vakuuttavaa tekemistä erityisesti pystystä, ja hiihtovauhti on edelleenkin tallella.
Tämän päivän (vielä toki kesken olevan) kisan ja miehen omien puheiden mukaan ei kyllä sittenkään ole. Toki yksittäisellä päivällä, suksella ja olosuhteilla on vaikutuksensa, mutta samanlaista dominointia tämä kausi ei tule ladulla olemaan Böltä kuin mitä viime kaudella nähtiin. Tulee kyllä olemaan todennäköisesti nopeimpien hiihtäjien joukossa tälläkin kaudella, mutta se ylivoima on poissa.

Fourcade sen sijaan on löytänyt tälle kaudelle taas vauhtia, ja ranskalaisten nimilista tuolla hiihtovauhdissa näyttää aika vakuuttavalta.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
En ehtinyt katsoa tänään miesten ampumahiihtoa aiemmin.

Kertokaa joku miten J.Boe voi hävitä Martin Fourcadelle ja muille kärkihiihtäjille yli 2 minuuttia hiihdossa?!?

Onko hän kaatunut useasti vai onko suksi mennyt poikki? En ymmärrä muuten.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tuli tästä oudosta episodista mieleen, että voisiko paremmin lajin sääntöjä tuntevat kertoa, jos voi olla semmoinen porsaanreikä, että esimerkiksi joukkuetoveri (tai muuten vain hyvä kaveri maailmancupissa tms.) tahallaan ampuisi tiukassa tilanteessa kärjessä olevan tauluja alas?
Mietin tässä kovasti oliko tällä kertaa kyseessä sarkastinen kysymys, kun katson hienoa nimimerkkiäsi?

Vastaan silti, että antaa mennä vaan, koska tuota on todella vaikea todistaa tahalliseksi teoksi.

Toki, jos joku on niin sekaisin, että ampuu muualle kuin viereiseen tauluun, niin saattaa hieman tulla sanomista.
 
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Vaikka suomalaisnaisten alkukausi on ollut sijoituksellisesti aika vaisu, niin valoa on näkyvissä. Mari Ederin hiihtovauhti on huomattavasti parempaa kuin viime kaudella ja ilmeisesti terveys on ollut toistaiseksi kondiksessa. Myös Mäkäräinen kuuluu edelleen kiertueen kovimpiin menijöihin ladulla. Esimerkiksi tänään hän oli latu-uralla kaikkein vikkelin. Kunhan taulut putoilevat, niin molemmat suomalaisnaiset voidaan nähdä parhaimmillaan kärkikahinoissa. Veikkaan, että ainakin Mäkäräinen nähdään vielä voittotaisteluissa kauden mittaan yksittäisissä kisoissa. Tämän kaksikon jälkeen on kieltämättä hiljaista, sillä muut suomalaisnaiset eivät ole osoittaneet kehitystä, pikemminkin päinvastoin.

Tero Seppälä on esittänyt varsin hyvää latukuntoa ja tasaisuutta tekemisessä. Hänenkin pitäisi saada vielä pari napsua lisää varmuutta ampumapaikalle, niin jopa top10-sijoitus olisi jossain kisassa mahdollinen. Hiidensalo on miesmaajoukkueen ok-tasolla operoiva kakkosmies ja sekaviestijoukkueen perusluotettava täydentäjä, mutta muilla suomalaisilla ei näytä ainakaan vielä olevan asiaa miestenkään puolella cup-pisteille edes nopeilla nolla-ammunnoilla.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kaisa jatkoi "perinteisiä" otteitaan ja pummasi kolme ollen 11. Oberhofin pikakilpailussa. Mari Eder yllätti itsensä ja muut ollen 12. Miesten kisa tänään kolmen jälkeen.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Tuo Ederin tasonnosto on kyllä hieno juttu! Ei olla täysin tyhjänpäällä kun Kaisa joskus lopettaa uransa. Aijai kun Suomeen saataisiin joskus Ruotsin kaltaiset puitteet.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Ei olla täysin tyhjänpäällä kun Kaisa joskus lopettaa uransa.
No jaa, no juu. Eder on kumminkin 32-vuotias, enkä usko että ura jatkuu niin pitkään kuin Kaisalla.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Eder ja etenkin Mäkäräinen vetivät kohtalaisen hyvät osuudet naisten viestissä, kun Suomi tulee vaihtoon kahden osuuden jälkeen toisena! Mäkäräisen pysty oli kyllä arvosanana 10/10 ja tuolla tekemisellä voittaa kisoja aivan sataprosenttisella varmuudella.

Suomen viimeisen osuuden ampunut Jenny Fellmann teki sitten ladonseinä-hat-trickin.
Pystyammunnassa viisi laukausta lippaalta ja kolme varapatruunaa, eli yhteensä kahdeksan laukausta.
Tasan nolla osumaa, 0/8.

Eikö oikeasti olisi saatavilla ketään muuta naisten viestiin?
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Eikö oikeasti olisi saatavilla ketään muuta naisten viestiin?
Eipä taida olla. Vuosia odoteltu nuorten esiinmarssia ja jotakin talenttia mutta jossain mättää pahasti. En ole asiantuntija mutta esimerkiksi Ruotsissa on huippupuitteet urheilijoille koska sieltä löytyy ampumahiihtokeskus käsittääkseni täysipäiväsine valmentajineen. Pitäisikö Suomessa keskittää toiminta esimerkiksi Joensuuhun?
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Eipä taida olla. Vuosia odoteltu nuorten esiinmarssia ja jotakin talenttia mutta jossain mättää pahasti. En ole asiantuntija mutta esimerkiksi Ruotsissa on huippupuitteet urheilijoille koska sieltä löytyy ampumahiihtokeskus käsittääkseni täysipäiväsine valmentajineen.

Mm. Jenny Fellman asuu juuri siellä Östersundissa.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Mm. Jenny Fellman asuu juuri siellä Östersundissa.
Aivan. Tästä päästään siihen että riittääkö huippuvalmennus nostamaan urheilijan, joka on lähtökohtaisesti alemman keskitason lahjakkuus, hyväksi mc-suorittajaksi?

Lähtökohtana siis että siellä on 65-75 kappaletta sinua lahjakkaampaa samalla viivalla. Saat kuitenkin osaavaa treeniä (hiihto, ammunta, mentaalipuoli). Lisäksi muuttuvat, mahdollisesti vaikeat, sinusta riippumattomat olosuhteet (latu, tuuli, sade, valo, sumu jne).

Näkisin että mahdollisuudet nuorena urheilijana huippuvalmennuksessa (Ruotsi) ovat joskus tulevaisuudessa sinne 40 joukkoon pääsemiseksi mikä olisi jo ihan ok taso.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Suomen viimeisen osuuden ampunut Jenny Fellmann teki sitten ladonseinä-hat-trickin.
Pystyammunnassa viisi laukausta lippaalta ja kolme varapatruunaa, eli yhteensä kahdeksan laukausta.
Tasan nolla osumaa, 0/8.

Eikö oikeasti olisi saatavilla ketään muuta naisten viestiin?
Venla Lehtonen on joskus kyennyt kohtuullisiin suorituksiin viestissä, mutta nyt saikulla. Ainoa, josta voi joskus tulla jotain, on Heidi Nikkinen. Hän kehittää itseään hyvin määrätietoisesti kohti huippua, on tällä hetkellä nuorten hiihdon valmennusryhmässä. On moninkertainen nuorten MM-mitalisti ampumahiihdossa. Ei vielä kuitenkaan kannata kokeilla MC:ssä.

Hiihto on kuitenkin se, joka antaa koko suoritukselle perustan, joten jos Suomella olisi joku hiihtäjä, joka ei pääse MC:ssä aivan kärkeen, hänen kannattaisi vaihtaa ampumahiihtoon. Hidas hiihtäjä, mutta erittäin hyvä ampuja, kuten Minkkinen, ei valitettavasti pääse koskaan edes sijoille 11-20. Kyseessä on tietenkin pelkkä jos, koska meidän tasomme maastohiihdossakin on niin kapea, ettei esim. joku Vilma Nissinen säväyttäisi ampumahiihtäjäkään, vaikka osaisi kohtuullisesti ampua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Upea voitto Kaisalta!

Tiedän sen tunteen kun pitkien aikojen vaikeuksien kautta pääset omaan parhaimpaan. Siinä maaliviivalla tuntuu niin hyvältä, että sitä ei voi selittää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Hieno voitto tosiaan, mutta onneakin oli noissa tuuliolissa. Siitä kertoo kaikkien muiden sakot.
Oliko jopa koko porukan hitain viimeinen ammunta? Kertoo yhtälailla kokemuksesta kuin tuurista. Kaisahan olisi toki voittanut kisan vaikka olisi paukuttanut kolmannen laukauksen jälkeen kaksi viimeistä pikaisesti taivaalle.

llmeisesti vain parin podiumin päässä kaikkien aikojen ykkösestä Forsbergistä. Eiköhän ne sieltä tule.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hieno voitto tosiaan, mutta onneakin oli noissa tuuliolissa. Siitä kertoo kaikkien muiden sakot.
Katsoitko sinä tuota kisaa? Mäkäräinenkin joutui ampumaan (kyttäilemään) vaikeissa tuulissa ja sai ammuttua loistavasti. Muut eivät tässä onnistuneet.

Toivottavasti tästä lähtisi kausi oikein kunnolla liikkeelle, hyviä aihioita on jo ollut hiihtovauhdin suhteen ja ensimmäistä kertaa pl. Hochfilzenin takaa-ajon Kaisa onnistui myös ammunnassa.

Se on kyllä sanottava että norjalaiset ovat olleet todella hurjia. Eckhoff on noussut ihan pysyvästi huipulle ja Röiselandin vahvat suoritukset olivat odotettuja. Siihen vielä päälle kauden positiivisin yllättäjä Tandrevold ja vahvat miehet, niin ei ole epäselvyyttä mikä on AH:n ylivoimainen ykkösmaa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kaisan voitto oli todennäköisyydellä 1/100 näihin olosuhteisiin. Kaisa ampuu hitaasti ja epävarmasti (alkukaudesta jotain 75 %), mutta juuri näissä olosuhteissa ja tässä kilpailussa hänen hitautensa koitui onneksi. Ja kun tällä kertaa hän osui epätavallisen hyvin, voitto oli jopa ylivoimainen. Paremmat ampujat kiirehtivät liikaa ja hyvät hiihtäjät taas ampuivat epävarmasti.

Se, joka veikkasi Kaisan voittoa näissä olosuhteissa, on vuoden Ampumahiihtoniilo. Kumarrus. Itselläni kävi niin, että avasin tv:n sellaiseen aikaan, jolloin sieltä tuli jokin vanha video, jossa Kaisa ampui pari sakkoa. Pistin telsun kiinni ja kuullessani tuloksen myöhemmin, olin aivan ällikällä lyöty. Toki sitten katsoin koko kisan Areenasta, itse asiassa mukavaa, kun ei tarvinnut jännittää Kaisan ammuntaa.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tuli mieleen Venäjän 2011 MM-kisat. Samanlaiset kelit ja Kaisa lyö Neunerin viimeisellä ampumapaikalla 100-0.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
llmeisesti vain parin podiumin päässä kaikkien aikojen ykkösestä Forsbergistä. Eiköhän ne sieltä tule.
Tästä on nähty kahdenlaista tietoa. Mäkäräisellä on 85 podium-sijoitusta, toisten lähteiden mukaan Forsbergilla olisi 87, toisen tiedon mukaan 85 koska kaksi podium-paikkaa on Salt Lake Cityn olympialaisista 2002 jotka eivät kuuluneet Maailman Cupiin. Omien laskelmieni mukaan Forsbergilla on MC-podiumeja 86 jotka ajoittuvat seuraavasti:
1995 1
1996 4
1997 6
1998 12
1999 14
2000 13
2001 19
2002 17
Noissa lukemissa ei ole ne Salt Lake Cityn kaksi pronssia. Mutta olen tainnut laskea väärin?
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Suvi Minkkinen on eittämättä kauden yllättäjä suomalaisista. Kun tarkastellaan niitä kilpailuja, joihin hän on osallistunut, niin puhtaalla ammunnalla hän olisi päässyt sijoille 20-30, esim. kauden ensimmäisessä normaalimatkan kisassa hän olisi ollut 24. Viime sunnuntain ohiammuntakisassa, jossa Mäkäräinen voitti, olisi Minkkinen päässyt puhtaalla aika lähelle kymppisijaa (hän ei tietenkään saanut osallistua kisaan). Tämä ei ehkä kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta on itse asiassa huomattava parannus aikaisempaan.

Minkkinen on ilmeisesti kehittynyt hiihtäjänä: nyt pitää saada normaalisti erinomainen ammunta kohdalleen. Toisaalta, Fellman oli kauden avauskisassa hiukan nopeampi kuin Minkkinen, mutta ampui huimaavat 9 sakkoa. On tietenkin muistettava, että biathlon on kokonaisuus: siinä missä Fellman ei ehkä koskaan ammu nollia, MInkkinen saattaa niin tehdä varsin usein. Hiihtonopeuksiin vaikuttaa myös menestys itse kilpailussa: jos on tulittanut 10 penkkaan, motivaatio tehdä optimihiihto lienee varsin alhainen.

Hiihtäjänä Fellman on ainakin parempi kuin Markkanen, joka jäi selvästi hiihdossa hänen taakseen IBU cupin avauksessa. Markkasen potentiaali yltää tässä pikakilpailussa sijalle 20. puhtaalla ammunnalla, kun taas Fellman on sentään sijoittunut pikakilpailussa IBU cupissa kymppisakkiin. Lehtosen paluu ladulle saattaa vaikuttaa keskinäiseen nokkimisjärjestykseen. Valistunut arvaukseni on, että suomalaisten tavoitteena on jatkossa hiihto maailmancupin pisteille, se on samaa kuin Kaisan voitto tällä kaudella. Viestijoukkueena on Minkkinen-Fellman-Lehtonen-Markkanen, jolla ehkä päästään joskus maaliinkin. Toki Ederin jatkaminen parantaa tilannetta.

Tämä johdatuksena Kaisan jälkeiseen aikaan. Omana toiveenani on, että myös IBU cupia voitaisiin televisioida: voisimme nähdä senkin ihmeen, että kolme suomalaista olisi kymppisakissa, jos meillä olisi ns. ykkösryhmä kisaamassa. Kristallipalloni nimittäin kertoo, että Kaisan jälkeen naisampumahiihdon seuraajien kannattaa käyttää taskulaskinta ahkerasti ja nauttia ns. potentiaalisista tuloksista. Eniten toivetta kannattaa laittaa normaalimatkojen sakkominuutteihin, jos silloin tulee myrskysäässä finskille nollat, on aihetta äärimmäiseen riemuun.

Päivitys samaan teemaan: Minkkinen oli jo 29. ja ampui kuitenkin 3 sakkoa! Nollilla olisi päässyt kymppisakkiin. Kannattaa laittaa seurantaan. Voi olla jopa niin, että Minkkinen saattaa hiukan jopa paikata Mäkäräisen jättämää valtavaa aukkoa naisiin. Täytyy tunnustaa, että Minkkisen kehitys on ollut yllättävää: toki on niin, että hurreilla näitä yllättäjiä ihan tuntemattomuudestakin tulee, mutta ne on hurreja ne.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös