Amazon: Lord of the Rings -sarja

  • 69 695
  • 440

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Amazon on siis hankkinut jättimäisellä 250 M$ kauppasummalla oikeudet LotR aiheiseen sarjaan. Amazon kaavailee tästä omaa supersarjaansa taistelussa markkinaosuuksista, ja on lupautunut tekemään sarjaa ainakin viisi tuotantokautta. Budjetiksi on huhuttu yhtä miljardia, eli budjetista ei tule ainakaan kiinni jäämään.

Sarja tulee ilmeisesti sjoittumaan aikaan ennen LotR trilogiaa, mutta sen enempää ei oikeastaan vielä tiedetäkään. Sir Ian McKellen on tarjoutunut jo palaamaan Gandalfin rooliin, mutta veikkaan että Amazon ei halua tällaisia yhtäläisyysmerkkejä vetää Jacksonin elokuviin.

Mielenkiintoiselta kuulostaa, ja varovaisen optimistisin mielin jään seuraamaan miten homma lähtee käyntiin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sir Ian McKellen on tarjoutunut jo palaamaan Gandalfin rooliin, mutta veikkaan että Amazon ei halua tällaisia yhtäläisyysmerkkejä vetää Jacksonin elokuviin.
Toisaalta miksi ei? Olisi suorastaan idioottimaista jättää hyödyntämättä tuo jos tuohon jopa melko ikoniseen rooliin suostuu tulemaan sen alkuperäinen esittäjä, etenkin kun mies kykenee sen varmasti edelleen hyvin esittämään, vaikka toki ikää onkin tullut lisää.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Ohhoh. Tästä en olekaan kuullut ennen tätä. Olen koko Tolkienin luoman fantasiamaailman suuri fani, ja nyt jään todella suurella innolla odottamaan tätä sarjaa.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Olisivat hankkineet oikeudet Silmarillioniin, josta ei ole mitään versiota tehty ja joka kuitenkin on Tolkienin luoman maailman kannalta se merkittävin teos. Se kattaa niin eeppisiä tapahtumia ja ajanjaksoja, että siitä jos mistä olisi voinut tehdä usean vuoden/kauden kestävän ison budjetin tv-sarjan. Vaikka oma kausi per jokainen isompi tapahtuma kuten ensimmäiset Sormussodat ja Numenorin tuho, Beren ja Luthien, Turin Turambarin tarina jne jne. Olisi ollut GoT-faneillekin täkynä roimasti enemmän väkivaltaa, synkistelyä ja jopa insestiä.

Sen sijaan TSH-sarja monivuotisena kuulostaa lähinnä turhalta. Joko sarja täytetään jo nähdyillä esitapahtumilla Hobitin tapaan tai sitten Frodo kävelee viisi vuotta tuomiovuorelle.

Muutan mieltäni positiivisempaan suuntaan jos sarja lupaa tuoda mukaan Tom Bombadilin, Ghan Buri Ghanin sekä Konnun puhdistuksen.

Se vituttaa, että sekä Tolkienin läpeensä ahne perikunta että Saul Zaentzin firma saavat jättimäiset rahasummat oikeuksista. Saul Zaentz on itse onneksi jo kuollut eikä pääse piehtaroimaan seteleissä, mutta koko firma on hyvin perseestä, kysykää vaikkapa John Fogertylta.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä sarjassa ei tosiaan varsinaista Sormusten Herraa tehdä uusiksi sarjan muodossa, vaan täytetään se "tyhjiö" Hobitin ja TSH:n tapahtumien välillä. Onhan niistä tapahtumista toki jonkun verran informaatiota mm. Sormusten Herran liitteissä, missä on aikakirjoja ja jonkun verran yksityiskohtiasempaa selvitystä tapahtumista. En tiedä sitten onko joissain Christopher Tolkienin julkaisemissa kirjakoosteissa isänsä luonnoksista sitten vielä lisää matskua. Sitä ei kuitenkaan millään voi olla niin paljoa, että siitä viisi kautta tv-sarjaa saisi kovinkaan yksityiskohtaisesti rakennettuna ja nojaten vahvaan lähdemateriaaliin. En usko millään. Näin ollen paljon tulee olemaan käsikirjoittajien sepitettä, mikä tietysti jo lähtökohtaisesti pistää mietteliääksi.

Jostain luin, että Peter Jackson olisi taustalla vaikuttamassa jotenkin ja elokuviensa materiaalia käytettäisiin hiukan mukana, joten siltä pohjalta tämä sijoittuisi samaan kaanoniin elokuvien kanssa ja huomioisi niiden tapahtumat. Saa nähdä onko sitten samoja näyttelijöitä tosiaan mukana.

Toki sarja nyt minua sillä tapaa kiinnostaa, että tulen varmaan katsomaan, mutta kyllä tässä on eväät tehdä asiat hyvinkin epä-Tolkienmaisesti, etenkin jos aletaan apinoimaan Game of Thronesia korostetun väkivallan ja seksin kautta. Toivon, että ei. Ei ole kovin tolkienmaista. Toki nyt väkivaltaisia kuolemia ja synkkyyksiä on hänenkin teoksissaan, mutta enemmän ne on runollista kerrontaa ja paikoin teatraalistakin.

Silmarillionista tosiaan voisi saada sarjan, missä olisi vahva shakespearemainen sävy. Nähtävästi perikunta kuitenkin istuu tiukasti tuon tarinakokonaisuuden päällä ja kukaties, ehkä hyväkin. Kenties olisi ollut hyvä istua myös kaiken muuhun aiheen liittyvän päällä luopumatta siitä, sen näyttää aika.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Näillä tiedoilla on aika hankala vielä hahmottaa ideaa, mutta sangen karultahan tämä kuulostaa. Jackson jo teurasti Tolkienin syvästi konservativis-kristillisen tekstin eetoksen kahdella viimeisellä Lotr-elokuvallaan ja sen jälkeen on vielä tullut Hobitti ja GoT, notta eipä hyvältä näytä.
 
Viimeksi muokattu:

Undrafted

Jäsen
LOTR-maailma on kiinnostava ja voisihan sinne sijoittaa fantasiasarjaa ilman, että tarvitsee kertoa tunnettujen nimihahmojen tarinaa. Toki taustalla kulkisi isot tapahtumat ja varmasti nimihahmot tekevät eri mittaisia piipahduksia sarjaan. Aika näyttää millainen sarjasta tulee.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En jaksa uskoa sarjan menestykseen. Tolkienin filmatisoinnit ovat olleet enemmän leppoisaa seikkailua, missä fantasia on keskiössä kun taas Game of Thronesissa koko fantasia-puoli on vain taustalla ja se keskittyy moniulotteisempiin hahmoisin ja niiden valtasuhteisiin yms.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Olisivat hankkineet oikeudet Silmarillioniin, josta ei ole mitään versiota tehty ja joka kuitenkin on Tolkienin luoman maailman kannalta se merkittävin teos. Se kattaa niin eeppisiä tapahtumia ja ajanjaksoja, että siitä jos mistä olisi voinut tehdä usean vuoden/kauden kestävän ison budjetin tv-sarjan. Vaikka oma kausi per jokainen isompi tapahtuma kuten ensimmäiset Sormussodat ja Numenorin tuho, Beren ja Luthien, Turin Turambarin tarina jne jne. Olisi ollut GoT-faneillekin täkynä roimasti enemmän väkivaltaa, synkistelyä ja jopa insestiä.

Sen sijaan TSH-sarja monivuotisena kuulostaa lähinnä turhalta. Joko sarja täytetään jo nähdyillä esitapahtumilla Hobitin tapaan tai sitten Frodo kävelee viisi vuotta tuomiovuorelle.

Amazonin omistaja varmasti ostaisi oikeudet Silmarillioniin, jos ne vain olisivat myynnissä. Niin kauan kuin Christopher Tolkien saa päättää asioista, nuo oikeudet eivät ole myynnissä mihinkään hintaan.

Hyvin vähänhän tästä projektista on tähän mennessä kerrottu, mutta se on varma, että kirjan tarinaa ei sarjassa käydä läpi.

"The press release referred to "previously unexplored stories based on J.R.R. Tolkien’s original writings""

Mitä tuo sitten tarkoittaa, nähtäneen siinä vaiheessa, kun Amazon on valmis kertomaan asiasta tarkemmin.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
En jaksa uskoa sarjan menestykseen. Tolkienin filmatisoinnit ovat olleet enemmän leppoisaa seikkailua, missä fantasia on keskiössä kun taas Game of Thronesissa koko fantasia-puoli on vain taustalla ja se keskittyy moniulotteisempiin hahmoisin ja niiden valtasuhteisiin yms.

Tuo leppoisa seikkailu oli kuitenkin leffateattereissa todella suosittu seikkailutarina. Hyvää fantasiaa oli se sitten leppoisaa tai karua, on kuitenkin hyvin vähän tarjolla muuta kuin kirjojen muodossa. Lord of the Rings on kuitenkin yhä edelleen huomattavasti nimekkäämpi kirjasarja kuin A Song of Ice and Fire, vaikka HBO on tämän brändiä nostanut valtavasti.

Amazonille tuossa on Grand Tourin kaltainen lippulaivatuote, jolla asiakkaita saadaan ostamaan heidän striimauspalvelu. Amazonin omistaja on valtava fantasiakirjojen fani, joten sarja saa varmasti anteeksi paljon, vaikka se ei taloudellisesti tulosta tuottaisikaan.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Odotan kyllä mielenkiinnolla ja tähän pitää sanoa, että en ole Tolkien nörtti. Se voi olla jopa hyväkin asia koska en takerru näissä sarjajutuissa pikkuseikkoihin. Kaikki tämän kaltainen uppoaa vahvasti.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät

Mielenkiinnolla odotetaan täälläkin, mutta samalla pelkään että tästä tulee samanlaista roskaa kuin The Shannara Chronicles.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
No jos voi yhtään otaa verrokikisi Amazonin Philip K. Dick sarjoja, Man in the High Castel ja Electric Dreams, niin jälki on näissä ollut sen verran vakuuttavaa, että luottoa kyllä löytyy... Kolmatta HighCastelen siisöniä odotellessa...
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Vertailu Shannaraan ontuu, koska lähdemateriaali lienee jo Shannaran osalta aika huonoa ja tekijätiimi tunnettu mm. Smallvillestä ja ottaen huomioon MTV:n katsojien ikäkeskiarvon niin sarjakin on suunnattu enempi teineille kuin fantasian ystäville.
Lord of the Rings taas puhuttelee kaiken ikäisiä, joten sarjaa ei voi tehdä vain yhtä ja pientä segmenttiä ajatellen, etenkin, kun palvelu ei toimi mainosrahoilla vaan tilaajilla. Jolloin ne vanhemmat katsojat ovat yhtä arvokkaita kuin nuoret.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei Shannaran kronikoita nyt voi edes hyvänä päivänä verrata esimerkiksi Game of Thronesiin. Budjetitkin ihan eri luokkaa, vaikka ei tuo Shannarakaan varmaan ihan halpa ole. Sen takia se varmaan sai lopetustuomionkin toisen kautensa jälkeen, sillä katsojaluvut ei varmaan ole riittävän hyvät sarjan hintalappuun nähden. Onhan siinä paljon CGI:ta jne.

Pahan kerran tuollaisesta 90-luvun henkisestä teinifantasiasarjan syndroomasta se tosiaan kärsi, mutta toinen kausi oli kuitenkin pieni tasonnosto noin kokonaisuutena ja sinänsä olisin nyt yhden kauden verran vielä voinut tuota ihan hyvin katsoakin. Omalla tavallaan muuttui jopa hivenen kiehtovaksi, vaikka tietyt hölmöydet, rasittavat hahmot ja pökkelömäisyys sekä ylidramaattisuus nyt riivasikin. Vanhana fantasistina sinänsä ilolla otan vastaan uusia sarjoja, mutta fantasiassa valitettavasti taso ei usein yllä riittävän hyvälle tasolle ja tuntuu olevan vaikea genre tehdä jotenkin uskottavasti ja toimivasti.

Tuntuu kuitenkin, että fantasiaan noin genrenä on kiinnostusta panostaa nykyään, mikä voi ehkä poikia hyviäkin sarjoja jos lähdemateriaali ja taloudelliset resurssit kohtaa. Käsitykseni mukaan Amazonilla on Sormusten herran ohella myös oikeudet Robert Jordanin Wheel of Time -kirjasarjaan ja siitäkin on sarja suunnitteilla. Siinä ainakin materiaalia riittää, vaikka massiivisen eepoksen viimeisen kirjan viimeisteli joku muu, koska Jordanista aika jätti kesken kaiken. Mitä nyt muistan, niin ote oli paikoin aika synkkä ja aikuisille suunnattu, joten jonkinlaiseksi GoT:n manttelinperijäksi voisi tuosta olla laajuudessaan ja runsain sivujuonteineen ja juonittelukuvioineen.

Jos minulta kysytään, niin kaikkein oivallisimman fantasiasarjan saisi varmaankin Robin Hobbin Farseer -kirjoista. Niissä ainakin on varsin kiperää ja fantasian puolella hiukan realistisempaa otetta, missä eniten keskiössä on henkilöhahmot, näiden suhteet ja kieroilujen vyyhti. Toki yliluonnollisia elementtejäkin piisaa.

No, ehkä se näistä tässä ketjussa.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Vertailu Shannaraan ontuu, koska lähdemateriaali lienee jo Shannaran osalta aika huonoa ja tekijätiimi tunnettu mm. Smallvillestä ja ottaen huomioon MTV:n katsojien ikäkeskiarvon niin sarjakin on suunnattu enempi teineille kuin fantasian ystäville.
Lord of the Rings taas puhuttelee kaiken ikäisiä, joten sarjaa ei voi tehdä vain yhtä ja pientä segmenttiä ajatellen, etenkin, kun palvelu ei toimi mainosrahoilla vaan tilaajilla. Jolloin ne vanhemmat katsojat ovat yhtä arvokkaita kuin nuoret.
Sen perusteella mitä noita itse olen lukenut, niin en kyllä Shannaran lähdemateriaalia sanoisi huonoksi teinifantasiaksi, vaikka TV-sarja sellaiseksi väännettiinkin. Jos tuosta pystyttiin vääntämään tälle tietylle kohdeyleisölle suunnattu sarja, niin kyllä se "onnistuisi" Lord of the Ringsin kohdallakin.
Toivottavasti niin ei käy.
 
Mulla on itellä muistikuva, että se Shannara minkä ite luin oli vähän kehno kirja. Toki tästä on varmaan kohta se 20 vuotta aikaa, joten voi olla, että olen väärässä.

Amazonin omistaja on tosin aika iso fantasian ystävä, joten tuskin tämä katsoo kauhean hyvällä, jos tuotoksesta tehdään semmoinen jota ei haluiaisi itse katsoa lainkaan. Kuitenkin Game of Thrones on todistanut, että aikuiseen makuun tehty laadukas fantasia toimii tv:n puolella ja Lord of the Rings trilogia taas, että vastaava toimii (idioottimaisuuksineenkin) leffojen puolella.
Ne lapselliset viritelmät taas ovat kusseet lähes täydellisesti.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Chronicles of the Black Companysta kertovaa sarjaa siis odotellessa.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tuntuu kuitenkin, että fantasiaan noin genrenä on kiinnostusta panostaa nykyään, mikä voi ehkä poikia hyviäkin sarjoja jos lähdemateriaali ja taloudelliset resurssit kohtaa. Käsitykseni mukaan Amazonilla on Sormusten herran ohella myös oikeudet Robert Jordanin Wheel of Time -kirjasarjaan ja siitäkin on sarja suunnitteilla. Siinä ainakin materiaalia riittää, vaikka massiivisen eepoksen viimeisen kirjan viimeisteli joku muu, koska Jordanista aika jätti kesken kaiken. Mitä nyt muistan, niin ote oli paikoin aika synkkä ja aikuisille suunnattu, joten jonkinlaiseksi GoT:n manttelinperijäksi voisi tuosta olla laajuudessaan ja runsain sivujuonteineen ja juonittelukuvioineen.

Jos minulta kysytään, niin kaikkein oivallisimman fantasiasarjan saisi varmaankin Robin Hobbin Farseer -kirjoista. Niissä ainakin on varsin kiperää ja fantasian puolella hiukan realistisempaa otetta, missä eniten keskiössä on henkilöhahmot, näiden suhteet ja kieroilujen vyyhti. Toki yliluonnollisia elementtejäkin piisaa.

"Noin. Taitaa olla tarpeellista vähän selittää. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut. Ei siinä oikeastansa muuta ole, mutta rauhallisesti se on otettava." (Vänrikki Koskela)

Eli olen valitettavasti lukenut Jordanin Ajan Pyörän kaikki suomennetut osat, alussa innostuneesti ja loppua kohden yhä suurenevalla vaivalla. Jordanin teossarja on puisevan pitkäpiimäistä ja todella verkkaisesti etenevää, niin verkkaisesti, että tekijäkin ehti kuolla pois ennen kuin sai kallepäätalomaisen sarjansa kohti loppua. Ei tuo mitenkään aikuisille ole suunnattu, paitsi ns. Young Adults -kohderyhmälle eli myöhäisteineille: päähenkilöt käyttäytyvät pääosin kuin amerikkalaiset high school -teinihahmot vaikka ovat niin mahtimiehiä ja -naisia olevinaan. Olihan tuossa jonkin verran taistelua ja ns. synkkyyttä teinifantasiatyyliin, mutta hyvin pinnallinen ja puiseva sarja järkyttävästä sivumäärästä huolimatta.

En jaksaisi katsoa hetkeäkään tuota, jos siitä sarja väännettäisiin ja se seuraisi kirjoja uskollisesti.

Robin Hobb onkin sitten ihan eri asia, siitä allekirjoitan näkemyksesi täysin. Hyvinkin kieroa ja raadollisempaa menoa, jossa ei kuitenkaan unohdeta fantasiaelementtejä tai sankaruuttakaan. Hobbin teoksista kun saisi tv-sarjan niin hyvä juttu.

Toivoisin myös samalla Raymond E. Feistin RiftWar-kirjoista tv-sarjaa. Varsin tylyä ja realistisen jämäkkää fantasiaa, jossa ns. korkea fantasia velhoineen kohtaa brutaalimman keskiaikaisen maailmankuvan palkkasotureineen. Käärmesodan taru on ainoa suomennettu Feistin kirja, sen avausosa antaa hyvän kuvan minkälaisesta maailmasta on kyse, kun päähenkilöt eli kaksi kaverusta värvätään väkisin palkkasoturiporukkaan ja lähetetään sotimaan raakaa sotaa toiselle puolelle maailmaa.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eli olen valitettavasti lukenut Jordanin Ajan Pyörän kaikki suomennetut osat, alussa innostuneesti ja loppua kohden yhä suurenevalla vaivalla. Jordanin teossarja on puisevan pitkäpiimäistä ja todella verkkaisesti etenevää, niin verkkaisesti, että tekijäkin ehti kuolla pois ennen kuin sai kallepäätalomaisen sarjansa kohti loppua. Ei tuo mitenkään aikuisille ole suunnattu, paitsi ns. Young Adults -kohderyhmälle eli myöhäisteineille: päähenkilöt käyttäytyvät pääosin kuin amerikkalaiset high school -teinihahmot vaikka ovat niin mahtimiehiä ja -naisia olevinaan. Olihan tuossa jonkin verran taistelua ja ns. synkkyyttä teinifantasiatyyliin, mutta hyvin pinnallinen ja puiseva sarja järkyttävästä sivumäärästä huolimatta.

En jaksaisi katsoa hetkeäkään tuota, jos siitä sarja väännettäisiin ja se seuraisi kirjoja uskollisesti.
Todetaan nyt tähän kohtaan, että en nyt varsinaisesti Ajan pyörää edellä varsinaisesti kehunut. Itselläni se taisi jäädä kesken n. yhdeksännen tai kymmenennen suomennetun kirjan kohdalla, koska homma alkoi muuttua todella pitkäpiimäiseksi. Siinä kohtaa kun nysvätään kappaletolkulla jossain leirissä miettien, että mihis seuraavaksi ja hormoniensa valtaama päähenkilömme miettii, että kenen kauniin isorintaisen neitokaisen telttaan tänä yönä hiipisi nussimaan, niin jutun juuri alkoi kuihtua. Alkupuolilla eteni hyvin ja oli kiehtovia ja kiperiäkin käänteitä ja kauhuelementtejä, mutta alkoi tarina tosiaan kiertämään kehää ja kirjailijan omat seksuaalifantasiat kohota esiin.

Eli joo olihan siinä tuota mainittua myöhäisteinien juttua paljonkin, mutta muistaakseni myös poliittista juonittelua (eit nyt mitään Game of Thrones -tasoa kuitenkaan). Saattaa olla, että muistikuvat haalentuneet. Edellisen kerran jaksanut lueskella sarjaa joskus vuosituhannen alussa, joten muistikvuat ei ole tosiaan eheimpiä. Kirjat on joka tapauksessa paksuja kuin syöttöporsas, sisältää paljon henkilöitä ja tarinaa (laadusta voi olla tosiaan montaa mieltä) ja se on kuitenkin kirjoitettu loppuun, joten sikäli siis materiaalia kyllä tv-sarjaksi on.

Ja siis käsitykseni mukaan sarja on siis suunnitelmissa. Melko varmasti voi odottaa, että kirjojen seksuaaliset sävytteet ja eroottiset seikkailut tulee olemaan mukana kyllä jos ja kun sarja toteutuu. Tarinan alkupuolilla sitä ei niin muistaakseni ollut, toisaalta keskeisin päähenkilökin oli jokseenkin viattomampi maalaispoika vielä ja yleisilme oli enemmän matkakertomus ja ojasta allikkoon periaatteella. Tyyli vähän muuttui, ehkä kirjailijan ideoiden vähetessä, mene ja tiedä.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ajan Pyörästä on mahdollista tehdä loistava tv-sarja. Tuskin kukaan on niin mielipuolinen, että pitää mukana Jordanin pahimmat jarruttelut mukana sellaisenaan.

Noista huonoista noin neljästä kirjasta, kun karsii surutta niin saa aika jumalattoman paljon tiivistettyä laahaavaa tarinaa
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Jos puhutaan filmattavaksi soveltuvista fantasia-kirjasarjoista, niin oman listani kirkkaassa kärjessä on Joe Abercrombien First Law - maailma. Monisärmäisempiä henkilöhahmoja saa tästä genrestä hakea, ja tarinatkin ovat sopivat karkeita ja suuria tv-ruudulle (miksei jopa valkokankaalle).

Itse aiheesta - varmasti tulee testattua, mutta jotenkin luotto ei ole kovin korkealla LotR-sarjan suhteen.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Lord of the Rings sarja Amazonilta ja The Witcher Netflixistä. Justiinsa näitä sarjoja haluankin nähdä. Tulispa pian!
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Lord of the Rings sarja Amazonilta ja The Witcher Netflixistä.

Whooot...Witcher flixistä? Tämä oli uusi ja erittäin miellyttävä tieto. Onko tuo animaationa tehty vai...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös