Alle varausikäiset tulevaisuuden lupaukset

  • 707 026
  • 1 037

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Ei Tolvanen mitenkään erityisen pieneltä ja heiveröiseltä vaikuta noissa highlighteissa. Ihan ns. keskikokoiselta hän vaikuttaa ikätovereihinsa verrattuna. Aika vaikea on hänestä mitään suurempaa analyysiä tehdä, kun ainoat näköhavainnot hänestä ovat peräisin highlight videoilta. Niiden perusteella voidaan sanoa, että hänellä on painava laukaus ja hän osaa hakeutua hyvin maalipaikkoihin. Pelkästään noilla kahdella ominaisuudella ei vielä ykköskierroksen varaukseksi nousta. Kovat tehopisteet ja maalimäärät eivät paljoa skouttien kirjoissa paina, jos kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on pahoja puutteeita. Toni Rajala lienee tästä selvin esimerkki. En siis sano, että Tolvanen olisi uusi Rajala. Hänestä ei yksinkertaisesti ole vielä olemassa tarpeeksi dataa ja videomateriaalia, jotta kunnon mielipidettä pystyisi muodostamaan.

Päätös lähteä jo nuorella iällä P-Amerikkaan on mielestäni merkki siitä, että asennetta ja halua panostaa lätkään Tolvaselta löytyy. On mielenkiintoista nähdä missä Tolvanen pelaa kaudella 2016-17. Jatkaako USHL:ssa vai siirtyykö kenties CHL:aan? Blues -junnujen halukkuudesta pelata NCAA:ssa on ollut paljon juttua, onkohan Tolvanen yksi näistä joiden tähtäin on yliopistokiekossa? Jos on, niin silloin CHL ei tietenkään tule kysymykseen.
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Hyviä poimintoja FutureHockeyltä ja tilastoanalyysia. Jos viiden vuoden aikana 17 kipaletta tuon mittaisia, niin silloin koko ryhmä varauksia siis 5 x 30 = 150 kipaletta 1. rundin varauksia.
150 pelaajaa - 17 pelaajaa = 133 kipaletta on sitten yli tuon 180 cm. Jos oikein pilkkua viilataan, niin 11,33 % kaikista 1. kierroksen varauksista on 178-180 cm.
Antaa suuntaa, ei koko totuus ja virhemarginaalia on kuten vaali-gallupeissa :)
Pelimies löytää itsensä änäristä oli sitten pygmi, keskimittainen tai korsto.
 
Mutta minkä pituisia nuo pelaajat olivat tuossa Tolvasen iässä?

Tuohon löytyisi vastaus kun jaksaisi selata eri vuosien draft-oppaita yms. En kuitenkaan jaksa itse siihen leikkiin nyt lähteä.

Sen sijaan voidaan tarkastella noiden käynnissä olevien U17-kisojen parhaiden pelaajien pituuksia. Otetaan ihan ronskisti vaikkapa kisojen tämän hetkinen top 10 tarkasteluun. Pelaajien pituudet nappasin eliteprospects.comista, joten en vastaa tietojen oikeellisuudesta.

1. Eeli Tolvanen, 178 cm
2. Scott Reedy, 185 cm
3. Joel Teasdale, 180 cm
4. Klim Kostin, 181 cm
5. Brady Tkachuk, 183 cm
6. Maxime Comtois, 185 cm
7. Evan Barratt, 180 cm
8. James Hamblin, 175 cm
9. Timothy Liljegren, 182 cm
10. Gabe Vilardi, 188 cm
11. Ivan Chekhovich, 177 cm
12. Josh Norris, 183 cm
13. Grant Mismash, 183 cm
14. Joni Ikonen, 177 cm
15. Kristian Vesalainen, 190 cm

Ei Tolvanen tuolta kooltaan mitenkään erityisesti pomppaa esiin. Ehkä keskiarvon alapuolella, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen pienikokoinen.
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Mutta minkä pituisia nuo pelaajat olivat tuossa Tolvasen iässä?
Wikipediasta poimittua: Pojilla pituuskasvu loppuu kokonaan noin 17-20-vuotiaana.
Tuskin jääkiekkkoilevat pojat tästä poikkeavat eli osa ei kasva 17-v. iän jälkeen ja osa jatkaa kasvuaan vielä parikymppiseksi.
Näitä loppupituuksiahan voi sitten spekuloida vaikka siten, että pistepörssin sijalla 3 oleva Teasdale jää tuohon 180 cm pituuteen ja sijalla 7 oleva Barrat on parikymppisenä 193 cm.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Paha sanoa mitään faktista tuosta pituuskasvu-asiasta, mutta jokunen vuosi sitten U-18 leirillä tekivät tutkimuksen pelaajien "fyysisestä iästä" (mitataan jostain ranteen luista tjsp.) ja tulos oli 16-20 v. Ja kaikki kundit siis syntyneet samana vuonna... Eli kehitystä toisilla vielä tapahtuu ja paljon, toiset taasen käytännössä aikamiehiä.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Mutta minkä pituisia nuo pelaajat olivat tuossa Tolvasen iässä?
Hyppelehdin nyt jokusen vuoden verran noita WHC-turnauksia ja seuraavanlaisia pituuksia sieltä sain ongittua. Haluan kuitenkin ihan ensin huomauttaa, että nykyiset pituudet ovat Eliteprospectsista poimittuja senttimittoja, kun taas tuolta turnaussivustoilta löytyvät ainoastaan jenkkimittariston mukaan nuo pituudet, joten sentin-kahden heittokin voi olla näissä mahdollista, mutta parempi tämäkin kun ei mitään faktaa:

Max Domi 2012 U17 World Hockey Challenge 177,5cm (5'10") -> Nyk. 178cm
Travis Konecny 2014 U17 WHC 177,5cm (5'10") -> Nyk. 178cm
Anthony Beauvillier 2014 U17 WHC 175cm (5'9") -> Nyk. 178cm

Robby Fabbri 2013 U17 WHC 177,5cm (5'10") -> 179cm

Mitchell Marner 2014 U17 WHC 177,5cm (5'10") -> 180cm
Morgan Klimchuk 2012 U17 WHC 177,5cm (5'10") -> 180cm
Nick Merkley 2014 U17 WHC 177,5cm (5'10") -> 180cm
Teuvo Teräväinen 2011 U17 WHC 177,5cm (5'10") -> 180cm
Ryan Hartman 2011 U17 WHC 177,5cm (5'10") -> 180cm

Parhaan vertailukohdan (Teräväisen lisäksi siis) antavat kuitenkin suomalaispelaajat (miksei myös esim. ruotsalaiset ja William Nylander?) ja heidän osaltaan löysin about samanmittaisista pelaajista seuraavanlaista kasvudataa:

William Nylander 177,5cm -> 181cm
Kasperi Kapanen 177,5cm -> 183cm
Manu Honkanen 177,5cm -> 181cm
Atte Mäkinen 175cm -> 180cm
Miro Mäkinen 175cm -> 180cm
Antti Kauppinen 175cm -> 179cm
Artturi Lehkonen 175cm -> 181cm (2011 WHC, alaikäisenä)
Jonatan Tanus 170cm -> 176cm
Rasmus Kulmala 170cm -> 174cm
Jimi Kuronen 175cm -> 178cm
Mikko Lehtonen 180cm -> 182cm

Kaikkien pituudet on otettu World Hockey Challengen virallisilta sivuilta kultakin vuodelta, jolloin pelaaja on turnauksessa pelannut. Voidaan siis karkeasti päätellä, että se Tolvanenkin todennäköisesti tulee vielä sinne 180 sentin hujakoille kasvamaan mikäli vain kasvukaava toteuttaa perisuomalaista mallia. Toki voi olla mahdollista, että ei kasva tai että hujahtaa, jos halutaan savolaisittain määritellä.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Pituus tuskin on mikään ongelma, jos ollaan tuolla 180cm tai vähän päälle. 180cm on semmoinen tietynlainen rajapyykki, että pituuden sijaan pitäisi tuijottaa kuinka pelaajan ominasuudet muuten tukevat pelityyliä, koska 180cm ei ole mikään este pärjätä NHL:ssä.

Siinä voidaan ruveta miettimään ominaisuuksissa luistelua, joka on pienelle pelaajalle tärkeä olla kunnossa. Toisena sitten peliälyä, että kuinka osaa sitä pientä kroppaa hyödyntää muutenkin kun koohottamalla.

Kolmantena nostaisin ihan oman aiheensa, jota harvoin mistään saa lukea, missä pelaajan katse on? Voi kuulostaa aika vähäpätöiseltä asialta, mutta mitä enemmän pelaaja pystyy katsomaan kentälle kiekon sijaan, sitä enemmän hän saa aikaa tehdä ratkaisun. Sitä kun kiekko lavassa naulaa katseen vastustajan pelaajaan, on tämän vastustajan paljon vaikeampi iskeä agressiivinen paine kiekolliseen. Käytönnösä katse lamaannuttaa paineistajan, koska kiekollinen ei ole millään tapaa yllätettävissä. On pelaajia jotka saavat tolkuttoman määrän lisää aikaa kiekollisena juuri tällä ominaisuudella, ja Raimo Helminen ehkä paras esimerkki tälläisesta pelaajasta, jolla tosin pelaaminen aika yksipuolisesti nojasi tähän ominaisuuteen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eeli Tolvanen on nyt tehnyt 8 maalia tuossa turnauksessa ja on 2 maalin päässä Ilya Kovalchukin ennätyksestä. Suomella on vielä peli ainakin USAta vastaan. Varmaankin on myös mahdollisuudet vielä yhteen mitalipeliinkin jos olivat jo Ruotsi sekä Venäjän voittaneet?
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Eeli Tolvanen on nyt tehnyt 8 maalia tuossa turnauksessa ja on 2 maalin päässä Ilya Kovalchukin ennätyksestä. Suomella on vielä peli ainakin USAta vastaan. Varmaankin on myös mahdollisuudet vielä yhteen mitalipeliinkin jos olivat jo Ruotsi sekä Venäjän voittaneet?
Suomella ei ole tuon pelin lisäksi muita pelejä tiedossa, sillä kyseessä on sijoitusottelu. Kanadan punaiset, Venäjä, Ruotsi ja Kanadan valkoiset pelaavat semifinaaleissa, joista voittajat jatkavat finaaleihin ja häviäjät pelaavat sijoitusottelun sijoista 3.-4.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Minun mielestäni Tolvasen pituus ei ole ongelma, mutta hänen luistelunsa on minusta vain melko hyvällä tasolla. @FutureHockey tuossa listasi viiden vuoden ajalta samaa pituusluokkaa olevia pelaajia, jotka on varattu ykköskierroksella. Useimmat näistä ovat todella hyviä luistelijoita. Mutta yhden asian Tolvanen osaa erityisen hyvin ja se on maalinteko. Rannelaukaus on terävä ja tarkka, lisäksi pystyy viimeistelemään huonommistakin maalintekopaikoista, kuten myös rystyltä.

Miro Heiskanen on yksi puolustaja, josta puhutaan aika vähän. Ollut todella tasainen ja vahva HIFK:n A-nuorissa. Peruspeli on 16-vuotiaaksi erittäin hyvällä tasolla, luistelu on sulavaa kaikkiin suuntiin ja lisäksi on alkanut tuomaan kiekkoa enemmän itse ylöspäin kauden ensimmäisiin peliin verrattuna. Hyvä liikuttamaan kiekkoa ylivoimalla. Seuraamisen arvoinen pelaaja.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Suomella ei ole tuon pelin lisäksi muita pelejä tiedossa, sillä kyseessä on sijoitusottelu. Kanadan punaiset, Venäjä, Ruotsi ja Kanadan valkoiset pelaavat semifinaaleissa, joista voittajat jatkavat finaaleihin ja häviäjät pelaavat sijoitusottelun sijoista 3.-4.
Suomelle 5-4 jatkoaikavoitto Yhdysvalloista ja täten Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa on 5. sija. Suomen maalintekijät ja syöttäjät alla.

02:07 0-1 Teemu Engberg
08:17 1-2 Kristian Vesalainen (Miro Heiskanen)
09:30 1-3 Eeli Tolvanen (Eero Teräväinen, Santeri Virtanen)
14:44 1-4 Kristian Vesalainen (Joni Ikonen, Nuutti Viitasalo)
66:32 4-5 Bernard Isiguzo (Aleksi Anttalainen)


Tolvaselle siis yksi maali ja turnauksen lopullinen maalisaldo jäi yhdeksään. Erinomainen tulos kaikinpuolin jo tuokin, vaikka harmittavasti Kovalchukin ja Whiten lukemat jäivätkin ainoastaan yhden maalin etäisyydelle. Semifinaaleissa voittoihin ylsivät Venäjä sekä Kanadan valkoiset ja ennen finaaliottelua Tolvasella on pistepörssissä piikkipaikka, joten on hyvinkin mahdollista, että hänestä tulee kautta historian ensimmäinen suomalainen, joka on pystynyt WHC:n pistepörssin voittamaan (Näin nopeasti EP:stä tsekattuna). Lähimmät uhkaajat, joilla vielä pelejä on jäljellä, ovat Kanada Punaisten Maxime Comtois seitsemällä (1+6) tehopisteellään, sekä punaisten Antoine Morand (3+3), Joel Teasdale (3+3) ja valkoisten James Hamblin (5+1) ja Evan Bouchard (1+5), kaikki kuudella tehopisteellä.

Suomalaisten sisäinen pistepörssi turnauksessa päättyi seuraavanlaisesti:

#21 Eeli Tolvanen, F - 5. 9+1=10, 0 PIM
#23 Kristian Vesalainen, F - 5. 4+4=8, 4 PIM
#13 Joni Ikonen, F - 5. 1+5=6, 20 PIM
# 3 Miro Heiskanen, D - 5. 0+4=4, 2 PIM
# 2 Aleksi Anttalainen, D - 5. 0+3=3, 14 PIM
# 6 Bernard Isiguzo, D - 5. 2+0=2, 0 PIM
#16 Aatu Luusuaniemi, F - 5. 0+2=2, 6 PIM
#12 Jesse Koskenkorva, F - 5. 2+0=2, 0 PIM
#10 Teemu Engberg, F - 5. 1+0=1, 0 PIM
#22 Santeri Virtanen, F - 5. 0+1=1, 2 PIM
# 8 Eero Teräväinen, D - 5. 0+1=1, 6 PIM
# 5 Henri Jokiharju, D - 5. 1+0=1, 2 PIM
# 9 Nuutti Viitasalo, D - 5. 0+1=1, 4 PIM
#19 Sami Moilanen, F - 3. 0+0=0, 0 PIM
#20 Aarne Talvitie, F - 5. 0+0=0, 0 PIM
#27 Eemeli Räsänen, D - 5. 0+0=0, 2 PIM
#11 Urho Vaakanainen, D - 5. 0+0=0, 6 PIM
#24 Linus Nyman, F - 5. 0+0=0, 0 PIM
#25 Aleksi Heponiemi, F - 5. 0+0=0, 0 PIM
#29 Santeri Hartikainen, F - 5. 0+0=0, 0 PIM

#30 Lassi Lehtinen - 4 GP (240:00), GAA 3.21, SVS% .886
# 1 Ukko-Pekka Luukkonen - 1 GP (60:00), GAA 3.00, SVS% .903


Mukavasti onnistujia, mutta todella monta sellaistakin, joilta olisi ehdottomasti niitä tehopisteitäkin odottanut, etunenässä etenkin Santeri Virtanen, Sami Moilanen, Linus Nyman sekä Eero Teräväinen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tolvanen & Vesalainen on varmaankin merkitty paksulla tussilla scouttien papereihin. Jos eivät sitä olleet jo ennen turnaustakin. Vaakanaisella tuntuu sen sijaan olevan heikompi jakso menossa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Suomen U18 maajoukkue voitti eilen Sveitsin 8-3. Ykkösketju kirjauttanut kovat tehot.

Otto Mäkinen 3+2
Janne Kuokkanen 1+3
Emil Oksanen 2+3
 

Zohan

Jäsen
Vaakanaisella tuntuu sen sijaan olevan heikompi jakso menossa.

No en nyt tiedä kovin huonosta jaksosta. Nuorten SM-liigassa +/- saldo näyttää liigan kolmanneksi kovinta lukemaan, vaikka kyseessä on vielä 3 vuotta ns alaikäinen pelaaja. Vaikka tehot näyttivät kiikareita näissä maajoukkuepeleissä vaikea uskoa, että tekeminen olisi ollut mitenkään huonoa.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Mitenköhän toi Räsänen mahtoi siellä turnauksessa esiintyä. Kiinnostaa vain näin porilaisesta näkökulmasta. Kokoa on kyllä vaikka muille jakaa, mutta jalalla on vähän hidas ja varsinkin kankea ainakin vielä.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Mukavasti onnistujia, mutta todella monta sellaistakin, joilta olisi ehdottomasti niitä tehopisteitäkin odottanut, etunenässä etenkin Santeri Virtanen, Sami Moilanen, Linus Nyman sekä Eero Teräväinen.

Teräväinen ei ole ollut näkemissäni Jokereiden B-nuorten peleissä loistava. Liikuttaa kiekkoa ihan hyvin, muttei ole kuitenkaan siinä minusta poikkeuksellinen, lisäksi omalla puolustuslueella on aika usein ongelmissa. Samaa oli mielestäni havaittavissa myös tässä World Hockey Challengessa. Nymanin jääminen ilman pisteitä oli yllättävää myös minulle, ollut vahva Nuorten SM-liigassa ja valittiin juuri lokakuun parhaaksi tulokkaaksi.

Suomen joukkueen parhaat pelaajat näkemissäni peleissä olivat Tolvanen, Vesalainen, Heiskanen ja maalivahti Lehtinen.
 
Tolvanen & Vesalainen on varmaankin merkitty paksulla tussilla scouttien papereihin. Jos eivät sitä olleet jo ennen turnaustakin. Vaakanaisella tuntuu sen sijaan olevan heikompi jakso menossa.

En tiedä scouteista, mutta muuan Craig Button oli julkaissut oman "early top 17 for 2017" -listansa. Liian vakavasti listaa ei kannata tuijottaa ja se on varmaankin tehty aika pitkälti tämän U17-turnauksen perusteella. Sillä listalla Eeli Tolvanen oli peräti 5. ja Vesalainen 7. Listan löytää täältä. Mikään yllätys ei ole, että Nolan Patrick on listan ensimmäinen nimi. Patrick on samanlainen "konsensusykkönen" kuin Matthews 2016 ja aika paljon saa vettä virrata, jotta Patrickia ei kärjessä varata.

Itse en usko millään Tolvasen menevän noin korkealla, mutta toisaalta ihan turhan aikaista sanoa yhtään mitään kun tuohon draftiin on vielä 1,5 vuotta aikaa. Olisi silti tosi iso yllätys minulle jos Tolvanen olisi ensimmäisenä verattava suomalainen tuossa draftissa.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Patrick on muuten vain neljä päivää liian nuori ensi vuoden draftiin. Olisi ollut ihan mielenkiintoista nähdä millä numerolla Patrick oltaisiin varattu tulevana kesänä.
 
Patrick on muuten vain neljä päivää liian nuori ensi vuoden draftiin. Olisi ollut ihan mielenkiintoista nähdä millä numerolla Patrick oltaisiin varattu tulevana kesänä.

Niinpä. Veikkaan itse sijoja 2.-5., vaikka eihän sillä mitään merkitystä ole. Joka tapauksessa erittäin lupaava pelaaja, jota on verrattu jopa Toewsiin pelityylinsä puolesta. Teki jo viime kaudella WHL:ssä piste per peli 16-vuotiaana. Joidenkin mielestä kuuluisi Kanadan U20-joukkueeseen jo nyt mukaan, mutta saa nähdä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Minun mielestäni Tolvasen pituus ei ole ongelma, mutta hänen luistelunsa on minusta vain melko hyvällä tasolla. @FutureHockey tuossa listasi viiden vuoden ajalta samaa pituusluokkaa olevia pelaajia, jotka on varattu ykköskierroksella. Useimmat näistä ovat todella hyviä luistelijoita. Mutta yhden asian Tolvanen osaa erityisen hyvin ja se on maalinteko. Rannelaukaus on terävä ja tarkka, lisäksi pystyy viimeistelemään huonommistakin maalintekopaikoista, kuten myös rystyltä.

Luistelu on tärkeä asia. En itse ole nähnyt Eelin pelaavan, mutta jos luistelu on hyvää vaikka ei parasta, niin ei se ole ongelma, sitä pystyy kehittämään vielä paljon. Myöskin Granlund ja Pulkkinen olivat aika huonoja luistelijoita ja ovat mielestäni edelleen, toki näistä Pulkkinen parempi, mutta ei mikään vahvuus. Nyt jätkät pelaa NHL:ssä. Sen sijaan Toni Rajalan luistelu oli ihan uskomattoman hyvä ja Toni ei pelaa NHL:ssä ja tuskin tulee pelaamaan koskaan.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Slovakialainen Marian Studenic on ainakin omasta mielestäni ihan lupaava peluri. Tällä kaudella Studenic on pelannut Slovakian Extraligaa, ja saanut 20 ottelussa kasaan tehopisteet 5+4, eli lähes 0,5 ppg -tahdilla on Marian pelannut. Studenic on ikäluokkaa -98, mutta on syntynyt vasta lokakuussa eli on varattavissa vasta 2017. Muutenkin ikäluokat -98, ja -99 vaikuttavat olevan varsin hyviä Slovakialle.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ei nyt varsinaisesti kai kuulu noihin ihan huippulupauksiin, mutta tosi kiva oli nähdä kaksi Kirkkonummen 98-poikaa U-18 mukana... Emil Oksanen ja Niclas Almari, ensin mainittu pelannut koko junnu-uransa Espoossa, mutta Nicke sentään aito Salama-kasvatti! Saas nähdä millaisen uran kundit saa aikaan?
 
Vaakanainen tänään Bluesin kokoonpanossa. Eli jos tänään ei ole muuta hyödyllistä tekemistä niin pääsee ihan Ruudun välityksellä seuraamaan yhden tulavaisuuden lupauksen otteita.

Tolvanen on ison meren tuolla puolen jatkanut otteita siihen mihin Suomessa jäi. Harmittaa kyllä, että ei Blues päässyt tästäkään lahjakkuudesta nauttimaan Liigan puolella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös