Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 26.12.2016–5.1.2017, Kanada

  • 149 490
  • 463
Tila
Viestiketju on suljettu.

Snagari

Jäsen
Miten toi Vehviläinen voi tehdä itsestään noin pienen tuolla maalilla?

No minä uskon että tämä on Rautakorven salainen idea kusettaa kaikkia, jätkät pelaa tahallaan päin persettä ja saa Kanadan takki auki kisoissa vastaan.
Onhan se kauhean näköistä. Veini ei voi aloittaa turnausta ykkösenä, ei millään.

Pelin puolenvälin jälkeen Suomi saanut edes vähän pelin juonesta kiinni. Tällä hetkellä syötöt ja syöttöjen vastaanotto on järjettömän huonoa. Toivottavasti kyseessä on vaan ekan pelin jännitystä, tuollainen sohiminen puurouttaa oman pelin pelaamisen ihan mahdottomaksi.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onhan se kauhean näköistä. Veini ei voi aloittaa turnausta ykkösenä, ei millään.

Pelin puolenvälin jälkeen Suomi saanut edes vähän pelin juonesta kiinni.
Minusta Suomi on pelannut alusta asti hyvin. Siis ottaen huomioon, että kyseessä on ensimmäinen harjoituspeli. Nyt tulee hyvää koulua tilannekovuudesta, mutta pelistä näkee heti mitä Rautakorpi haluaa ja jätkät on ostaneet projektin. Minusta se on suurin positiivinen asia mitä tässä on nähtävissä, numerot on mulle melkoisen se ja sama. Lisäksi tuolla pelillä on luotu maalipaikkoja, ihan riittävästi, vaikka terävyys on puuttunutkin. Karavaani kulkee ja rakit saa räksyttää, meidän pelillä on taas saumat tapella mestaruudesta.

Tuo Vehviläisen tekeminen ei kyllä vakuuta yhtään, ei yhtään! Ja oli muka varaa jättää UPL kotiin, vittu. Mitää ei ole Saroksesta opittu.
 

Tronic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Futbol Club Barcelona
Kylläpä on luokatonta ylivoimaa. Ensimmäisessä erässä se toimi vielä jotenkin, mutta sen jälkeen ei järjen hiventäkään koko touhussa vaikka Kanada on tarjonnut ylivoima-aikaa oikein huolella.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Harjoitusmatsit luovat ennakko-odotuksia, mutta vain niitä. Myös viime vuonna oli vaikeaa, Suomi hävisi harjoituspelit sekä Sveitsiä että USAa vastaan. Ja kisojen alkupelitkään eivät hurmanneet ketään.
Oliko kenellekään yllätys se, että Suomi ei ole ykkössuosikki näissä kisoissa? Edellinen maailmanmestaruus ei merkitse mitään silloin kun ikäluokkien parhaista hyökkääjistä on neljä poissa, täysin ainutlaatuinen tilanne 20-vuotiaiden historiassa.
Ydinkysymys on se, löytyykö Vehviläiseltä itseluottamusta tuleviin peleihin. Jos ei, silloin mitalitavoitekin on liikaa tälle joukkueelle. Toisaalta, seuraavassa pelissä pitäisi testata Kaarlehdon ja Ruusun vire, jotta jompikumpi voisi tehdä kähköset finaalipeleissä. Jumiutuminen tiettyyn peluutussapluunaan ei ole järkevää, ei tosin ole sekään, että vielä tässä vaiheessa laitettaisiin oletettu ykkösvahti poppariosastolle. Vastassa oli sentään Kanada, joka luultavasti oli piiskattu todella kovaan iskuun jo harjoitusmatsiin.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Enpä ole vielä huolissani näistä tuloksista. Olosuhteet vahvasti Kanadan puolella ja osasivat alussa hyödyntää Suomen virheet. Peli parani loppua kohti (eikä vähiten tosiaan siksi, että Kanadakin hellitti) ja tottakai vaikka yksi maali naapurinkin verkkoon olisi ollut itseluottamusta parantamaan, mutta näin ei käynyt.
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Treenipelien tulokselle ei tosiaan kannata hirveästi laittaa painoarvoja. Nyt kuitenkin pelataan pienessä kaukalossa ja P-A joukkueilla peli siellä tulee selkäytimestä, toisin kuin eurooppalaisissa kaukaloissa. Toki, onhan Suomella moni jo pelannut rapakon takana.

Onko jollain data/faktaa, mutu tuntumalla Suomella on senttejä ja kiloja vähemmän joukkueessa kuin vuosi sitten ?
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Tänä vuonna 183,8 cm ja 83,6 kg, viime vuonna oli 187,0 cm ja 86,0 kg.

Kiitos Noma ! Ei nyt järisyttävä ero mutta kun ottaa 5 keskiarvopelaajaa jäälle:

Viime vuoden keskiarvo-viisikkolla oli jäällä kiloja 12 enemmän ja pituutta 16 senttiä. Ihan kiva knoppi-tieto:)

Mitalista taistellaan tänä vuonna ehdottomasti. Se tärkein peli on puolivälierä-ottelu ja siihen tuleva vastustaja eli alkulohkossa mielellään kahden joukkoon !
 

Byyri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Vehviläisestä tullut vuodessa sitten Suomi-sarjan tasonen mokke, sielläkin luukun avaajana voisi vain pärjätä. Äkkiä Suomeen ja Heljanko vaikka Kanadaan.
 
Viimeksi muokattu:

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tällä tasolla harjoitusottelussa nollille jääminen on lähes yhtä heikko suoritus, kuin Veinin otteet maalilla ensimmäisessä erässä. Minusta tällä joukkueella pitäisi ihan materiaalin puolestakin kyetä haastamaan Kanada hyvinkin tiukkaan otteluun ja tämä esitys ei kyllä luottamusta herätä.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Slovakia pelasi näköjään ihan kelvollisen harjoitusmatsin Ruotsia vastaan, kun takkiin tuli vain 4-3. Slovakialta maalinteossa onnistuivat ainakin Samuel Bucek ja Marek Hecl (kolmannesta maalintekijästä ei tietoa). Ruotsilta taasen maalasivat Dahlen, Pettersson, superlupaus Dahlin sekä Grundström.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Slovakia pelasi näköjään ihan kelvollisen harjoitusmatsin Ruotsia vastaan, kun takkiin tuli vain 4-3. Slovakialta maalinteossa onnistuivat ainakin Samuel Bucek ja Marek Hecl (kolmannesta maalintekijästä ei tietoa). Ruotsilta taasen maalasivat Dahlen, Pettersson, superlupaus Dahlin sekä Grundström.
Siellä oli nuoret svenssonit tulleet vasta aivan lopussa rinnalle ja ohi. Tuo 60. min tarkoittaa sitä, että maali syntynyt ajassa 59.xx.

Slovakia U20 - Ruotsi U20 3-4 (2-0, 1-1, 0-3)

8. Buček (A. Ružička, Hain)
17. M. Hecl (Černák, Murín)
38. Studenič (Buček, A. Ružička)

28. Dahlin (Wingerli)
43. Dahlén (Asplund)
58. Pettersson
60. Grundström (Eriksson Ek)

Slovakian kokoonpano

Bondra - Murin - Hecl
Sloboda - Roman - Zitny
Struska - Solensky - Andrisik
Bucek - Ruzicka - Studenic

Cernak - Fehervary
Kosecky - Hain
Hatala - Roman
Bodak - Grman

Tomek (Huska)
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Juho Rautanen. 19-vuotias puolustaja joka on pelannut tällä kaudella Jokereissa jo KHL:ää 14 peliä. Nimi ei kauheasti ole tainnut spekuloinneissa pyöriä mutta Palomäki tuolla videolla ainakin nostaa suureen arvoon kyseisen kaverin.

Mulle on aina Rautakorvesta jäänyt sellainen kuva että arvostaa kokemusta ja ennen kaikkea sitä että pystyy pelaamaan virheettömästi ja jopa korostetun riskittömästi. Ja kyllähän tällainen 19-vuotias puolustava puolustaja tuohon verrattain nuoreen vaikkakin superlahjakkaaseen puolustukseen kuulostaisi ihan siltä että tässä on sellainen nimi jonka Rautakorpi papereihinsa ensimmäisten joukossa ympyröi. Paljon toki luultavasti riippuu siitäkin miten nämä harkkapelit menee.
 
Viimeksi muokattu:

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käytiin eilen katsomassa matsi, ennen peliä sanoin kaverille, että jos Veini pelaa niin turpaan tulee 6-0. Ei hirveän pieleen mennyt.

Harmillista kirjoittaa näin nuoresta kaverista, mutta Vehviläinen ei kuulu tuonne millään perusteella. Oikeastaan mitään hyvää ei löytynyt, pelkää selvästi kiekkoja ja itseluottamus palasina tällä tasolla.

Joukkueesta en olisi vielä ihan hirveän huolissani, maalivahdin täydellinen sukeltaminen vaikuttaa myös pelaajiin ja sitä myöten pelistä muodostui vähän pannukakku. Suomellakin oli paikkansa ja varsinkin Borgströmin yv-viisikko herätti lupauksia, vaikka yleisesti ottaen ylivoima oli aika kuraa.

Olen vähän pihalla tämän ikäluokan maalivahdeista, jäikö kisakoneesta rannalle kuinka kovia kavereita?
 

Knap

Jäsen
Ilman mitään perusteita. Luotan nimeen Ruusu enemmän kuin Vehviläinen. Sama oli viimekisoissa. Olin ennen ensimmäistä peliäkään sitä mieltä että Kähkönen ykkösveskaks. Ehkä aavistus osuu taas, en tiedä.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Ennen kuin Veini totaalisesti lynkataan palstalla, todettakoon nyt kuitenkin, että hänen torjuntaprosentillaan (91,2) sijoituttaisiin top 10, jos hän olisi pelannut SM-liigassa pari ottelua enemmän. Perusteita hänen valinnalleen siis on. Hänen taitonsa pitäisi riittää tälle tasolle, olihan hänen torjuntaprosenttinsa lähes 95 2015 U18 MM-kisoissa. Olisikohan joukkueen mukana myös psykologi tms., jonka kanssa Veini voisi hiukan purkaa paineitaan?
 
Olen vähän pihalla tämän ikäluokan maalivahdeista, jäikö kisakoneesta rannalle kuinka kovia kavereita?

Vehviläistä pidetään tämän ikäluokan parhaana molarina, vaikka ymmärrän kyllä, että viimeisen noin vuoden aikaisilla näytöillä jotkut ovat myös eri mieltä tästä. Kuitenkin Vehviläinen oli se, joka seisoi päällään ja melkein voitti alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden Suomelle keväällä 2015.

Kovimmat rannalle jääneet kaverit ovat varmaan Christian Heljanko ja kaksi vuotta nuorempi Ukko-Pekka Luukkonen. Noista Luukkonen on lupaavampi kuin kukaan vuotta tai kahta vanhemmista, mutta toisaalta ymmärrän ettei häntä valittu. Luukkoselle ei ole tilillään peliäkään miesten sarjoista ja hänen aikansa tulee myöhemmin.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Jotenkin mulla on sellainen fiilis että Markus Ruusu ottaa tuolla(kin) ykkösveskarin paikan.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Olen vähän pihalla tämän ikäluokan maalivahdeista, jäikö kisakoneesta rannalle kuinka kovia kavereita?

Vehviläistä pidetään tämän ikäluokan parhaana molarina, vaikka ymmärrän kyllä, että viimeisen noin vuoden aikaisilla näytöillä jotkut ovat myös eri mieltä tästä. Kuitenkin Vehviläinen oli se, joka seisoi päällään ja melkein voitti alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden Suomelle keväällä 2015.

Kovimmat rannalle jääneet kaverit ovat varmaan Christian Heljanko ja kaksi vuotta nuorempi Ukko-Pekka Luukkonen. Noista Luukkonen on lupaavampi kuin kukaan vuotta tai kahta vanhemmista, mutta toisaalta ymmärrän ettei häntä valittu. Luukkoselle ei ole tilillään peliäkään miesten sarjoista ja hänen aikansa tulee myöhemmin.

Ja eikös Heljanko oo TuTossa hyvillä statseilla ja otteilla pelant, ei vaan vakuuttanu syksyn maju turneessa muihin verrattuna.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Jahas, sinne meni Vehviläisen turnaus ennen kuin alkoikaan. Varmaan jo pelaajatkin aistivat tämän hermostuneisuuden ja ylipuolustavat aina kun Hän on maalissa.

Nyt vaan kakkosmokkea kuumaksi ja Veinille vaikka Tanskaa vastaan uusi mahdollisuus näyttää.
 

Knap

Jäsen
Jahas, sinne meni Vehviläisen turnaus ennen kuin alkoikaan. Varmaan jo pelaajatkin aistivat tämän hermostuneisuuden ja ylipuolustavat aina kun Hän on maalissa.

Nyt vaan kakkosmokkea kuumaksi ja Veinille vaikka Tanskaa vastaan uusi mahdollisuus näyttää.
Pitäähän meidän edes jostain matsista saada pisteet?

Toivottavasti se oli vain Kanadan kovuutta eikä Veinin huonoutta. Tekee kyllä itsestään ikävän pienen maalilla, ja tollaset jätkät mitä Kanadan joukkueessa pelaa osaa ne tyhjät tilat hyödyntää.
 
Ja eikös Heljanko oo TuTossa hyvillä statseilla ja otteilla pelant, ei vaan vakuuttanu syksyn maju turneessa muihin verrattuna.

No itseasiassa LeKissä Heljanko on pelannut, Tapparan sopimuspelaaja kun on. Sekoitit ehkä Kaarlehtoon, joka pelaa TuTossa? Ihan hyvät tilastot molemmilla Mestiksestä, Kaarlehdolla suorastaan erinomaiset 92,1 ja 1,85. Ei Heljanko mitenkään huonosti maaotteluissa pelannut, mutta Kaarlehto ja Ruusu pelasivat aavistuksen vakuuttavammin. Ruusulla on muuten sitten taas Mestiksestä ihan karmeat tilastot 86,5 ja 4,05.

Mielenkiintoista muuten nähdä miten maalivahtien marssijärjestys näissä kisoissa menee. Voisin nähdä kenet tahansa tuosta kolmikosta pelaavana maalivahtina.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
. Ruusulla on muuten sitten taas Mestiksestä ihan karmeat tilastot 86,5 ja 4,05.

Ruusulle on noita ohipelejä sattunut useampi tälläkaudella mestiksessä jossa mennyt 5 tai 6 maalia taakse, ei ehkä ole pystynyt kasaamaan itseään tilanteiden jälkeen niin hyvin kun vaikka Vehviläinen jolle kyllä helppoja mennyt sieltä täältä, mutta sitten yleensä ok pelannut. Tuon Ruusun mestistilastoista taas tekee mielenkiintoisen että kakkosmaalivahti Kangaskorte on enemmän pelanneista maalivahdeista ihan kärkipäässä yli 93% torjunnalla.. Enemmän toki tääläkin ehkä on Ruusuun luottoa kun Vehviläiseen, mutta siellä on otteet ailahdellut oikeastaan jopa loistavasta ihan kunnon romahduksiin, kun taas Vehviläinen pystynyt melko tasaisen kauden pelaan, puuttunut ehkä se ihan loistokkuus, mutta ei varsinaisesti ole pettänytkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös