All staged O, those are Huge!

  • 10 784
  • 127
Kerran ollessani, ollessani kerran, viereilevana luennoitsijana, eräällä tunkkaisella yliopistolla. Ei ollut, ollut ei edistyksellistä, ei kapinaa laista minkään, tai niin ainakin kuvittelin, oletin olevan sen niin. Aiheena luennon, luennon aiheena oli: Flow, kultahiput, Proust.

Karttaakseni, keskikaistaista lähestymistapaa välttääkseni, aika kadonnut ollakseni, täydelllinen, tajunnanvirtainen, laitos taiteen. Menen, sinkoudun sinne, demonstroin miten menneisyys tuhoaa nykyhetken, pieksee sen näyttämöllä historiallisen intohimon.

Olisi vaikka, kuinka lannistavaa olisi vaikka, pitkin seiniä olisi kuolavanoja. Luennoistija lopulta läpi seinän rymistelisi, sieltä käsin sitten, naapurina seinää paukuttaisi, metaforan yhden vielä koriintuntuvasti, peräkaneettina toteuttaisi.

Näin hahmottelin, mielessäni hahmottelin....menin sisään ja huudahdin; Combray!

Sali oli, tupaten täynnä oli, pursui sekä tursui, esiin, oli täysi. Pakkautunut, tiivis, oli latautunut, oli syvä. Syvätietoisuus, matka mielikuvien alkulähteelle, oli jokaisella, edessään jokaisella oli nuuskapurkki, rulla ranneteippiä sekä musta tussi. Taululle, taululle joku kirjoittanut oli; HCH, äärilaidan vapaaherra...Sodome et Gomorrhe!

Reikä seinässäkin, jo valmiina oli, mentävä ihmisen, joten riehaantumaan vuoksi sen, myöskään ei pitänyt. Portti, on riitti, toiselle puolelle seinän menin, koputin, koko sali hurraamaan yltyi. Koputin uudestaan, aivan villiksi meni, henki melkoinen, jännite yltäkylläinen, sisälläni jyskäsi, reagoidessa kehon, vielä kerran koputin.

Onkaloa, yhtä onkaloa, tuonpuoleisesta taas saliin, kautta onkalon kulkien palasin, oli maailma se hurmoshenkinen. Kävelin edestakaisin, kuin omenia näkymättömiä, rajasta katon poiminut olisin, roikkuivat ne sieltä poskin punaisin. Tuosta, vielä tuostakin, samassa tuonpuoleisesta sisään astuu, henkilökohtainen hupimestarini, on hän, toden teolla, teolla toden, hahmo tuonpuoleinen.

Murjottuna, resuisena, smokki riekailena ja tuoksuu, kuin olisi rypenyt kaatopaikalla. Ja hahmon tuon, tuon hahmon pitäisi toimia myös, henkimaailman avustajanamme, tyypin saman, tyypin tuon vapisevan. Pitäisi meidät opastaa, marginaalisissa oleville, alueille maagisille, ääreen uhkeimpien sekä kukkeimpien, niittyjen, luokse monumenttien. Kaikkeen, aivan kaikkialle, mihin vaan, mikä tuottaa, tuo vapauden tunteen.

Silloin kun, silloin kun matkailemme, inspiraatioita halajamme, tuokioita kera runottarien sekä muusien. On hyvä, aina kun, liekki runouden, lepatellut on. Hupimestarin, hampaat viimeiset, ovat aivan vinksallaan, sinne sun tänne, sojottaen. Nenästä, valuu verivana, pisarat tippuvat leualta lattialle, on sotkuinen, ilmestys, kuin olisi, aivan ajasta tästä ulkopuolinen. Minä tiedän, sen kärsivän, lähdönjälkeisestä depressiossta, minäkuvan vääristymisestä, on kuin olisi, maan tasalle räjäytetty kerrostalo olisi.

"Oli melkoiset, melskeet, sessiot, melkoiset oli...yltyivät, sitten vielä, yltyivät, tekivät niin"; se itseään ilmaisee, kaivaa samalla povitaskuaan, ojentaa meille sieltä kirjekuoren, tapahtuu kaikki tämä, kuin hidastettuna, hyvin kivuliaasti.

Se oli ollut, myyttisten ihmeiden tunnekylpylässä, oli siellä, takaumat todeksi sekä tulevaisuuden torjunta, henkinen teemaviikonloppu. Ääressä tilttiliukumäkien, yhteen oli iskeytynyt, täydellinen toivottomuus, ehdoton vaihtoehdottomuus sekä fanaattinen kieltäminen, nykyhetken fanaattinen kieltäminen, Oli menty, aina hulluuteen asti, kieltäytymisessä, kieltämisessä, oli menty, hallittu pääomia, otettu torjuntavoittoja. Kun oli edistytty, saatu se sama tunne päälle, kuin joskus aikoinaan, toteutettiin joukkotanssit, samalla kun, kaikuttimista tuuttattiin ilmoille HCH:n ulostuloja. Loihdittiin, siellä siis esiin loihdittiin, performansseja mitä mielenkiintoisempia, oli erilaisia eläinhahmoja, sekaannuttiin huolella, lopulta, nukuttiin roskiksissa.

"Niin, eheydyitkö, tapahtuiko sitä, eheytymistä?"; kysäisin, samalla kirjekuorta silmäillin, oli siihen rustailtu: Punk&Poetry!

"Ehkä enemmänkin, kehkeytymistä...tuntuu siltä, aivan kuin, jonkin minussa kuhertelisi. Taidan, tekisi mieli, tuikata itseni tulee, on jotenkin, pakonomainen tarve, halu, siihen."

"Aivan, prosessi on monisyinen, pääasia lienee, että nuolee liekki jonkinlainen. Tulee mielleyhtymien, muistikuvien vyöry."

"Nippelin, nyanssien, lähtöjen, hahmojen."

"Olettanen, että viimeinen lähtösanakirja pystyssä olit, Southern sekä Northern Jr.D, sihisten sekä tuhisten, tapissa aina vain."

"Simone, sinä ymmärrät minua. Korvissa kaikui lopulta vain, silti kohoumaa puski ulos minusta edelleen ain."


Samalla, lomassa vuorosanailun, availin tuota kirjekuorta, sisältä ilmestyi pieni kirjanen, uskokaa tai älkää, sen nimi oli: Bongailitko, oletko nähnyt! Shamaani johtava, haluaa tietää, se haluaa kuulla, se penää, se vaatii, on himokas, haluaa, elää mukana haluaa. Onko kirjanen tuo, tarinankerronnallinen Madeleine-leivos, tässä, tarinassa tässä? Sitä samaa toitottavaa litaniaa, se tapauksessa jokaisessa on, etenee se kysymyksestä bongailitko, kysymykseen siihen, nähneet olemmeko, oletteko nähneet. On vire sen, hyvin taiteellinen, on takana sen, nero sekä mielipuoli.

Tartuin kynään kuoreen siihen kirjoitin: Läpi preerian painettiin, leijaili ilmassa, pistävä tuoksu lietelannan, olimme sydänmailla Dubin, tuli BC, ei ollut boxlasesonki vielä startannut..mutta North Vancouver Warriorsin sekä Calgary Bantam Flamesin matsissa, sykki aistikkaasti brawl. Hetken ohikiitävän kuvittelin, ryöstäytyvän sen villiksi täysin, osallistuvan vielä siihen lehmien sekä sikojenkin...

Luovutetun murusen tuon, jyväsen tiedon sekä taiotun kuvauksen, luulisi täysin vauhkoksi piiskaavan tyypin sen, hyvin, hyvin seikkaperäisesti, metsästykseen kohoumien omistautuneen. Aikamatkailuun hurahtaneen, syväntuntemuksensukeltajan, mukaan kirjekuoren hupimestarin pistin, ohjeeksi annoin, ääni rummun kyllä, maakuoppaan oikeaan johdattaisi. On sillä, veijarilla siellä, Paul Higginsin kuva, seinallä kuopan, hyvät bileet aina, kirves-ja lapiohommia, Ontario`s Finest!

Higgy, hullu urkuri, urut hulluuden, oli liiga todellakin, todella iso, isot oli, jos jätkiä kaltaisia hullun urkurin siellä veteli. Tasokasta,elämyksenomaista maisemaa, mitä tasokkaampaa liigaa, sitä korkealentoisempaa kohoumaa, hurmoksellisempaa kukkulaa, ei ole ihme se, että runoudeksi saatossa ajan, nostalgia muokkaa kaiken sen. On sillä, pellolla sillä, avomaan leikkokukkaa viljelyssä, hyväksymme kaiken, visiirinaamaisuutta vain emme.

Ei ole,

ihme,

ole,

se ei,

ihme,

laisinkaan.


Vaan,

ilmetty Ihme,

on se,

on hedelmä,

suurehko,

maukas,

on puu,

sitkeä,

erittäin talvenkestävä.


Olet unissa,

kaipaan sinua.


Salissa on haltioitunutta, otan sen niin, teippaan ranteet, huuleen pyöräytän, palaa, HCH Rengaan. Tai mihin vaan, mutta nyt, kadonnutta aikaa etsitään, legendaarisen vaikeaselkoisia, vaikeasti tulkittavia ollaan. Taide, taiteilija, on hämmentävän yliluonnollinen...Go him Higgy, Go him!
 
Viimeksi muokattu:
Pahan kukkia,

kukkia pahan,

antaa niiden,

kukkien niiden,

kukkien kaikkien,

kukkia.



Charles Baudelaire,

kuusi kiellettyä,

paheksuttavaa,

runoa,

ajasta irrallista,

runoa,

aivan vääränlaista.


Ne herättivät,

herättivät ne,

kauhistusta,

oli niissä,

jotain,

poikkeuksellista,

oli,

synnin hehkua.

olivat ne,

tyystin vailla moraalia.


Nyt on,

se kaikki,

alle lumen,

lumen alle unohdettuna,

sinne lakaistuna,

mutta siellä,

suojassa,

alla lumipatjan,

krookukset jo odottavat.
 
Runo, rohkeasti läpi tasapäistämisen miinakentän, sinne, mihin eivät lannistavat lassot yllä, eivät vedä seikkailijaa takaisin selviytymään, elintilastaan taistelemaan. Sijoitimme askeleemme oikein, johdatusta se kenties oli tai silkkaa mielikuvitusmatkailijan tuuria, onnea fanaatikon tai mitä vain, runollista leiskuntaa hullaantuneiden. Kenties sitä, juuri sitä, palavasti, juuri sitä, olemme aina keräilleet jotakin, näin ollen sanoa voimmekin, ellei se ole pakkomielle, se on vain tavanomaista, silkkaa tylsää laumasuojaa.

Intohimo tuo sisältöä, tuottaa sisältöä, on sisältöä, pitää kukoistaa, nyt olemme Rat Portagessa, eli Kenorassa, on maaliskuun loppu vuonna 1994. Miten, miksi, siellä olemme, sitä kysyä voisi, vaikkapa, hallusinaatioiden harhamaestroilta, kokemusmaailman sumutruuppareilta, mielen maisemien ilmatyynyalusten lentokapteeneilta. Tai vaikka aikamatkaitoimistoa johtavalta, johtavalta shamaanilta ja siltä todennäköisesti vastaukseksi saisitte vain kysymyksen; Bongailitteko?

Nostalgista, Kenora Thistles isännöi West-alueen Midget lähtöturnausta, voittaja etenisi Air Canada Cupin sotiin, läsnä olivat myös Thunder Bay Kings, Regina Pat Canadians sekä St. James Canadians. Ja jos se jotakuta kiinnostaa, preerialta eteenpäin matkattiin, jyräsi Regina lopulta asti päätyyn, pyttyä nosteli huhtikuussa Brandonissa.

Nyt olimme kuitenkin viimeisellä rajalla, kirjaimellisesti aivan viimeisellä, ihmishahmon ottanut kirjelähtökyyhky, lähtökirjekyyhky kiikutti, polvisuojansukka päässään, rantein teipatuin viestin, suoraan ensimmäisestä aloituksesta lähtee, kohtaavat St. Jamesin Mike Both sekä Kingsin Chester Gallant toisensa, suoraan ensimmäisestä aloituksesta kohtaavat.

Oivallista toimitaa nousevalta hupimestarilta, mustalla silmäkulmalla, se näytti runoilijalta, toden totta, lanttulaatikolla,oli tarinankerronnalista. Vaikka ohi alkoi olla, se toteen kävi, osui, suoraan ensimmäisesti aloituksessa lähti, sykki viihdetykki, alla Stanley Cupin mestaruusviirin, kulttuurilliset ulottuvuudet, hetki oli kaunis. Villin tunnelmallinen pamppusessio, kiihottava ennustettavuus, se oli taideteos, Brian Gustafson siinä myös muutaman penkkirivin alempana myöhäili. Oli olemukseltaan, kuin rähinäaurinko, vaikka olisi iskenyt keihään takaa olan sen kupoliin, olisi se todennäkäisesti vain myhäillyt. Ei olisi huomioinut mitään, olihan se kehäterroristina operoinut ääriväkivaltaisissa teuraskaukaloissa, missä moni mukaan myyttien, hukkuikin kehien verilammikoihin.

Sujuvuus, suosiollisuus, meillä oli välissä jalkojen reppu, oli siellä materiaalia. Sen nerokkuus kiehtoi, oli ennalta arvattavaa, tuskin maltoimme olla, halusimme syventyä, tutustua, olla, täristä sekä kuolata. Perhosia, pohjassa vatsan, me aioimme rakastua, materiaalin olimme ostaneet, eräältä tyypiltä sovitusti, ulkopuolella hallin. Siellä missä taikuus kohtaa kiiman, aavistuksenvaraisesti juuri siinä, Lou Crawford; Tilly jungle journey...oli ne nimetty noin, tarjosivat ne avautuvia mielikuvia, oli tilttitenhoa, kunnon Tape-kulttuuria, laatikoittan lähtöpornoa. Eihän kukaan järjissään oleva, tuossa mittakaava hurahtanut olisikaan, me olimme vasta matkalla, siihen, kouhouman 120 päivään, muinaisiin harjumuodostelmiin, painokkain sisäisin äänenpainoin, omintakeisin keinoin.

Maiskutellaan, oli tuokio, tasokas se oli....kipeys huomion kukki, suoraan ensimmäisestä aloituksesta, tämä vaunu suuntaa nyt kliimaksiin, koko halli huudahti!

Toki, koutsithan siitä yksimielisiä olivat, ennen kaikkea, noin sen tulee mennä, otettava pois se on, tuohon sijoitettava. Tietysti, eivät koutsitkaan mitään lähtölistojen täytejätkiä ensimmäiseen aloitukseen suorittamaan heittele, vaan kysyy sen kutsumusta, tyrkkyä hanakkkuutta, mutta koostettu materiaali, virikkeellistävän inspiroiva elämyksellisyys sen, se on tuntemuksien toppatakki.
Uppouduimme, uppouduimme kuin opuksiin, materiaali asetti meidät upokkaaseen, sulatti sydämemme täysin. Veistoksellisia, tilttivalutöitä tässä vain, äärilaidan kohoumavalimossa, ajattelemme juuri nyt erästä, se saa mielemme väräjämään. Aseissa, olemme aseissa, John Kordin pieksee sekä riepottelee, valokeilassa lähdön antaumuksella, alistaa sekä omistaa, tämä on näytelmä täysin yksipuolinen. Sitten se soturi, soturi toinen palaa takaisin, lapioi hiekkaa sekä soraa kuin noiduttuna, heittää himokasta alakoukkua, me hurraamme mukana, henkieläimemme on tikka, antakaa purkupalloa...oli kohtaaminen, monitahoinen elämän oppitunti, me sen tarjoamia kappaleita opin sisäistimme.

Luolaan, siellä hulluksi tullaan, taidetta luodaan, HCH nyt toteaa; Lou Crawford, hyvin eriterikasta!
 
Viimeksi muokattu:
Sirpaleina,

sykkyrällä,

syrjällään,

aivan sama,

mikään,

ei kestä,

jää risahti,

otin puljut.


Joku koputtaa oveen,

"onko itse taiteilija, onko paikalla itse taiteilija?",

"ei ole, ei valitettavasti ole",

"koskahan olisi hän, olisi paikalla hän?",

"tiedän vain sen, että runollisesti erakoitumaan lähti hän sinne, missä pää taivaanrannan on",

"siis pääteasema sen, rannan taivaan, asema kaikkein viimeisin, se runollisin asema koko maailmankaikkeuden, sieltä siis löytyisi hän?",

"Niin olla taitaa se, se niin olla taitaa nyt",

"sinne siis, niin kirkas on aukio metsän",

"aivan, on haihtuvaa onni",

vastasin, oven kiinni nakkasin.


Palasin seuraan, seuraan palasin,

Bakunin sekä Bukowskin,

Oli Bukowski,

kännissä kuin lähtökäki.


Materiaaliin kehäanarkistiseen,

syventynyt Bakunin,

kysyi,

"oliko se Sacher-Masoch?",

" ei, vaan oli, joku omenaapuu oli",

"lajikkeen tunnistitko?",

"oli se, se oli Railroad."
 
Viimeksi muokattu:
Tänään, eilen, huomenna, vuosia sitten, kaukana tulevaisuudessa, joskus, jossain, kulttuurin kuolleen haudalla kävimme.

Lohdutonta, jouduimme vuoroamme odottamaan, olemmehan sentään, vapaaherra äärilaidan olemme, linnasta, luostarista, maakuopasta, siellä oli jono, anarkosyndikaatin elävät muinaisjäännökset, pitivät palopuheita pitkiä, siinä, siitä, miten he vaikuttivat syntyyn kulttuurin kulmakunnalla tietyllä.

Satoi, satoi sammakoita, sade pieksi kunnolla, kuulin, Rudolf Rockeria siteerattiin, mietin, nyt sukellettiin ihan alkujuurille, puu hedelmää kantoi,otettiin siitä oksa, se vartettiin, omenaa oli yltiöpäisesti, oli sitä yltäkyllin.

Maaginen realismi, sade kesti, taukoamatta, neljä vuotta, yksitoista kuukautta sekä kaksi päivää, historiaa kunnioitettiin yhä vain, matkattiin läpi sukupolvien, Kris Sawicki oli siinä, oli sillä päällä paita Heart Elansin, nyanssi väkivaltainen.

Pakkomielle, stereotypia, selässä numero 24, niin aina, palvontamenoja, ainutlaatuinen jätkä, minulla toki 34 tai 29, nojalla tuon, missä on se puu, sitokaa minut siihen, olen vauhko, oli isot, olen runo, José Arcadio Buendia olen.
 
Lumipenkassa,

tien varressa,

ilmiselvä,

innoittava,

Krihatski.


Taustalla, takana,

on nähtynä, koettuna,

on johtajat,

monumentit vapauden.


On,

päälaellaan on,

edelleen,

kuitenkin,

on hetkittäin,

maalauksellinen.


Hymyilit,

olit,

hetkessä siinä,

ensimmäinen.
 
Muistatteko, te muistatte, olitte siellä, olitte oma itsenne, muistatteko sitä, muistatteko vielä, me emme. Juuri siksi, käymään tultiin, tultiin käymään, lähtöhistoriallisesta seurasta niin tehtiin, on heillä arkistoituna kaikki, vivahteesta jokaisesta, tuntemukseen jokaiseen, pysyvään, kohollaan olemiseen.

On henki kammion sen, on se tarinankerronnallinen, on se runollinen, mennään mielleyhtymistä muotoihin, keinunnasta louhintaan, oli vierailija, itse kammion vanhin paatoksellinen, ihmeisiiin hurahtanut, hahmofanatismiin suuntautunut, haltija monitahoisten purkauksien, tunnisti sisällön kaappien, kelluvan hahmottelun sekä olemisen, pioneeri, takaa taipaleiden, yli harjujen, läpi ikimetsien, ikiaikaisia karjupolkuja pitkin kulkien.

" Ettekö muista, sitä tavoita, istuitte aurinkotuolissa,nautitte janojuomia, reippaassa pakkasessa, kevätauringon lämmitellessä. Sadistinen O, olitte nähneet sekä kokeneet, illan kahden verran, ottelitte niissä kerran, suoraan aloituksesta lähti, olitte oman henkilökohtaisen lähtötarinanne tähti, sydän jyskytti, kuin mielipuoli, oli kaikki mielipuolista aivan, oli se villi trippi, silloin, hetkessä siinä, rakkaus tihkui ulos kynsien alta."

"Todellakin, kuvaelma tuo, muoviroskan, pysäyttää muoviroskan, Entäs sitten, mitä tapahtui 29.3.1988 kirkkaissa?"

" Ilta, antanut ei lupausta seikkailusta, Devils sekä Penguins, pukeneet eivät, se lässähti, lyttäsi halunne, nousuun lähteä, lähteä nousuun, oli kuitenkin, illassa oli, sisältöä neljän lähdön, lähdön neljän verran, toissijaisia olivat ne, eivät keskeisiä, pukeneet eivät, oli se teemaltaan, väli-ilta hengeltään."

"Aistin kuitenkin, että olisi räjähdyksiä ollut, jotain suurempaan satua, Show`ta sekä fantasiaa?"

"Nimenomaan sitä, odottamattoman mielikuvitusrikasta ja moniaistista. Toki, eihän se odottamatonta ollut, ei itse asiassa ollenkaan sitä ollut, olihan se selvää itsessään, tuosta vain, tapahtua voi niin, Korn, joka puettu ei ollut, yhteen otti kanssa katsojan, takana penkkien, silloin tuntui, taas kerran, että on, iso liiga se hulluin liiga koskaan."

"Muistan sen, tunnelma oli hetken, oli kaoottinen, ohikiitävän hetken, sekasortoinen, myrskyisä, kiihkeä."

"Intensiivinen, raju, värikylläinen, lataukseltaan äärimmäisen kehäeroottinen."

"Sarjakuvamaista, yhtä pakkopaitaa, pimeää huonetta, pyöreää koppia, nyt tuuttaa, välissä korvien tuuttaa, kohoaa juhlateltta, on vain mielikuvitus rajana, esiintyjä heittää performanssia purevan ilmeikästä, kukaan ei ole turvassa, silti kukaan, ei hysteeriseksi heittäydy,ei kauhistele, olisi se, liian silmiinpistävää visiirinaamaisuutta."

"Runollista, avautuu väylä, sulavasti sujahtaa, silmiin katsotaan."

"Mutta, miksi tämä, oli juuri nyt olennaista, kummitteli mielessä?"

"Hetkessä tuossa, sinulle avautui, koko touhu lieriömäisessä pananptikon-toteutuksessa. Se että oli Show, vain yksi Bedlam, kuin Bedlam, se legendaarisin....lailla hullun, hullun lailla, se sinua inspiroi. Juuri siitä kerroit siinä aurinkotuolissa, Delaney Arenan ulkopuolella, olit hyvällä tuulella, ei mitään viitteitä vielä, lähtöjen jälkeisestä masennuksesta, eivät traumat olleet vielä ottaneet valtaa, halusit vain bongailla. Hihkuit, antaa lähtöjen tulla."

"Enkö muka mitään, poikkeuksellista tai persoonallista tehnyt, mitään sellaista, enkö muka ilmoille taikonut, usko sellaista en lainkaan."

"No, ennustelit tulemista, petasit joukko-orgioita, näyttämöllä nähtäväksi, päällekarkausia, sekaantumista...viuhdoit käsilläsi vimmatusti, koko kehosi nyki, etäännyit kauemmaksi, kunnes hiljalleen livahditte pois näkökentästä, jonnekin, kukaan ei kuullut teistä, tyystin katositte, myytiksi kohositte....se ilta, siinä hallissa, sessio sisäinen, matsi se, toden totta, keskeytettiin.
 
Viimeksi muokattu:
Maailma muuttuu,

muuttuu maailma,

muuttukoon se,

olkoon se,

jotain,

jossain,

olkoon se.


On se,

lopultakin on,

yhdentekevää aivan,

mikä on,

milloinkin,

henki kulun.


Kello sisäinen,

pysähtynyt on,

vuosikymmeniä sitten,

jo pysähtynyt on,

aamu jokainen,

aina samoin alkanee,

on virikkeellisyys,

virikkeellisyys on,

kehon sekä mielen.


On runo,

on pyöreä huuli,

on kohtaaminen,

kohtaaminen on,

kahden tai kolmen.
 
Viihdepankin holvinvartija, väitti kovaa kiven, ettei suostu paljastamaan sisältöä holvin, on se hänelle asia sydämen. Ja niin, vain sellaisethan arvokkaita todellisuudessa ovat, liittyvät identiteetin oman ylläpitämiseen, vartijan identiteetti oli, olla holvinvartija viihdepankin. Penäsimme, halusimme tietää, onko osastolle O:n, säilöttynä eniten Kirk Tomlinsonin teoksia taiteen, taiteen hanskattoman, hanskattoman taiteen.

Uskoimme niin, täytyi sen olla niin, olivathan kohoumat ne, kohollaan teolla toden. Vimmaisia, äärimmäisen vimmaisia iskunäytöksiä, ne pyyhkivät yli, tempaisivat mukaan juurineen, jäi vain aukko poskionteloon, kulki ilma läpi, lähtö se siellä vihelsi. Soturin tämän, tämän jääsoturin, tuotanto O:n, on aivan poikkeuslaatuista, jos itseään vielä enemmän heittäisi likoon, monttuun itsensä heittäisi, vielä päälle mullatkin nakkelisi.

Otteli, oli ottelija joka otteli, täysin omissa sfääreissään otteli, mitä tulee teoksien kuola-arvoihin, kaikki asteikot mahdolliset, ylittivät ne. Paukutti vain, kuin vimmattu, aivan täpinöissä sekä kipinöissä, toe-to-toe, switching hands, lyhtyyn sekä kupoliin.

Tilttimyrsky, rintama saapuu, harjalla myrskyn, Kirk Tomlinson ratsastaa!

Toki eivät kalpene, kalpene eivät ammattilaiskehissä otetut yhteenotot, eivät lainkaan vähäpätöisemipiä ne ole, eläimellisiä iskujuhlallisuuksia, kiimakylpyjä kaikki tyynni, tosin vain sädekehä O:n niistä puuttunee. Sen AHL- Tape, suli nauhuriin, ei ole kohdalla kenenkään muun käynyt niin, oli kohdatut, sellainen kavalkadi hahmojen, että oksat pois, villi pulpuri, on se, hullu tanssisikermä, oli se.


Fleming vastaan Tomlinson; joku huudahtaa olan takaa, ollen näin, käytävällä viihdepankin holvien astelee, edustaja Fleming vastaan Tomlinson-perinneyhdistyksen. Lumo sirkuksen, sirkuksen lumo, me olemme ne, konduktöörit muinaisten lähtöjunien, siinä edustaja se, pumppaa itseään, on kuin ilmetty "Hammer".

Tämä sama tyyppi, tyyppi sama, ilmestyy aina, kun edes ajatuksissani sivuan lähtöjä kyseisiä, ovat ne, todellisia voimalähtöjä ovat ne, mielessä ovat ne usein, juuri nytkin, ovat ne pakkomielle, onneksi niin ovat. Flemingin viikset vain väpäjää, kun se jyrää vasurillaan kahdesti yli Tomlinson, haltioitunut, hurmoksenomainen tunnepiikki lävistää aivan kaiken, kulttuuri alistaa, se omistaa.

"Tajutonta, syvään, vajosin syvään, se kolahti, aivan lääpällään olin, edelleen olen, sitä vain, sitä vain, yhä vain, yli kaiken vain": palvoja lähtöjen toteaa, menee polvilleen, lähettää sähäkkää, kuin Tomlinson siinä alla olisi. Se ponnahtaa ylös, on kuin nakkaisi kypäränsä lattiaa, sitten tampataan, on tunnelataus aivan tapissa, tämä on kulttuuria, hahmopalvontaa, kohoaa, ylle pelin, värikkäämpään latvushuminaan.

Olen HCH, minä viihdyn, minä nautin, aivan pakko nyt kysyä on; "Mites se toinen, se toinen, jälkimmäinen, kanssa Grimsonin?"

"Viikset, niistivät sen, lähdönselvää se on!"

"Niin aina, niin aina, mutta asetelma, asettelu, oli mammuttimainen, järisi maa, maailmankaikkeus vavahteli, koko kollektiiivinen tietoisuus, henkeää haukkoi, hiljaisuuslupauksenkin tehnyt, puhui kielillä, kielillä, joita ei tunnistanut kukaan."

"Mutta IHL:ssä..."

"...pelkkää vihaa, ei kukaan, ole ollut, niin tosissaan, koskaan."

"Mitä jos, pakataan kaikki tärkeä, oikeasti tärkeä, nokkaan kepin, lähdetään kiertämään, laskuun auringon kadotaan, perässä junien juostaan."

"Tehdään niin, mutta vain jos, istutaan myös alla siltojen, annetaan ajan kulua, ollaan vaan, istutaan, etäisyyteen tuijotetaan."
 
Viimeksi muokattu:
Ahaa-elämyksiä, räjäytimme sen konsensuspömpelin tuuliin taivaan, kuka sen edes tuohon pystytti, vapaaherran mietiskelypaikalle, saapui paikalle palokunta, ne tulivat polkupyörillä joukolla, mielihyvän rajattoman tielle tulivat, oli kaikilla Wayne Van Dorp-naamarit.

Nostalgiset verinaamat, alkoivat he kantamaan vettä ojasta, lusikoilla tekivät he sen, siinä niitä viipotti menemään, ojasta jäänteille pömpelin sekä takaisin, jonossa, lusikat ojossa, kamat aivan riekaleina, silkkaa Van Dorpia.

Silkkaa, kirkkaampaa valoshowta, samassa, havaitsimme sivusilmällä, eräs sivupersoonistamme, joku niistä, tarttui viikatteeseen, viuhtoi ilmaa menemään, niitti kuin muinaisissa kohoumatalkoissa, runoväylää puhdisti tekijöistä häiriön, kumoon ne vinhasti viikatteellaan lakaisi, palomiehetkin tätä viuhtomissa seuraamaan kokoontuivat, yhä verisempiä olivat naamarit veriset, "niittaa vielä tuo"; huusivat eläytyen ne.

Tunnelma, on pyöreä, kohta se poksahtaa, on ilma sakeanaan kultahippuja nostalgian, me tietämme haromme eteenpäin lomitse hippujen, kohtaa käsi jotakin, toivottua, kohtaa se, syntyy maahan repeämä,railo, se imaiseen meidät sinne, villi liuku uumeniin maan.

Siellä itse, tekijä ihmeiden, ihmeidentekijä odottelee meitä, se istuu keinutuolissa, on keinumisen vauhti hyperaktiivinen, sekä tekijä ihmeiden, että tuoli, seinään sinkoutuvat, "säpäleiksi kaikki vaan"; loihtii laukomaan ihmeidentekijä.

Olen Aarni,sälekaihtimet kiinni!

Olemme taas, huoneessa siinä, kohta katselemme livenä, miten Tomlinson nuijii O:n sekä Q:n All Stars matsissa, J.F. Quintinin, se televisioitiin, myrskyinen lähtö, loimme nahkamme, synnyimme monta kertaa uudelleen aikana sen, oli se, ilotulitus uudestisyntymisien....sellaista voin kokea vain, voimasta kohokohtien, olimme aivan hikinen.

Ja toden totta, melkoista ruokintaa vihamielisyyksien, korostamista vastakkainasettelun, oli matsi tuollainen, historiaa ovat nyt ne, kuten on kaikki, Histoire d'O!
 
Viimeksi muokattu:
Aureliano Buendia,

edessä teloitusryhmän,

muisti sen,

illan kaukaisen,

jolloin isänsä hänen,

tutustumaan jäähän,

hänet vei.



HCH,

myös muistaa,

illan sen,

muistaa,

illan sen,

hahmo tarunhohtoinen

istuu boksissa,

on, Stanley Cup-finaalisarja.



Ei, ei ollut se,

edes todellista,

tuntemusta sitä,

voinut ei,

edes nimeltä kutsua,

ollut ei,

sillä nimeä,

ei mitenkään,

millään tavoin,

voinut sitä,

määritellä.


Osoitin sormella,

olin hiljaa,

annoin sen,

puhjeta kukkaan.



Nick Fotiu,

hetkessä siinä,

siinä matsissa,

sarjassa,

kaikki muu,

oli pientä.
 
Viimeksi muokattu:
"Bingo!"; huudahdin innostuneena, meillä on Bruins 34, olimme tuntemuksien junan ravintolavaunussa, matkasimme sinne, missä katse vangitaan, missä joku, aivan hulluna puoleensa vetää. Sinne, mystisille kukkuloille, onnen sekä himon, ennen kaikkea runon, ratoksi ajan, pelasimme hahmobingoa. Selväksi, sehän tuossa jo kävikin, vaikka hahmomytologia koko ajan hattuun humahtelikin, hyvin pätevästi juopunut olimme, maisemat ne vilahteli, olihan se varteenotettava työnäyte Tomlinsonilta, kohdatessaan itsensä LB:n.
Toki renttumaestrolla saumassa, jo molemmat jalat katuojassa, silti odottelimme, lähtöpultsarin sieltä vielä varatankilla takaisin palaavan, murhaavaa uppercutia maaliinsa naulaavan, kuten oli tehnyt niin monesti, operoidessaan tasolla korkealla kirkaissa, mutta hyvin se palautteli tuossakin, ollessaan väsähtäneenä, ehtoopuolella alhaalla. Ne ovat, aina sellaisia kuin ovat, suuria tai pieniä teoksia, kunhan viitekehystä on ympärillä, taustalla kohtaamisen tarinaa, ei tulla tyhjästä sekä itse kohtaamisessa, hahmomagiaa, ulos kaapista, kuin LB sekä "Bird Dog" Smyth aikanaan ulos boksista, 80-luvun mielikuvituksellisessa revyyssä. Se oli aikaa, aikaa kultaista, iso Show, tajuton kavalkadi hahmojen, näin jälkikäteen ajatellen, oli aika se, kuin keksineet olisimme sen.

"Chaos!"; elämöitsee joku, kuulessaan kuvauksen tuon, vaunun nurkassa operoiva viihdeorkesteri, syttyy soittamaan Violence in our Mindsia, on aivan liekeissä, on nousussa, tunnelma on riehakas, juomat lentelevät jo, HCH myös, heittelee myös, ilmaan tuopillisen muutaman, ihan vuoksi kulttuurin, sitten viheltää riemurikkaan pelin poikki, on pilaaja kehkeytyvän ilonpidon, vaikka jo huulilla kaaoksen on.

"Gongshow Ontario"; olisi ollut, termi oikea, yhteydessä tässä, istutaan alas, otetaan se polku, nostalgisoidaan, muodostetaan piiri, ollaan muistelupiiri, kadonnutta aikaa etsitään, ehkä jotain löydetään, lopulta, joka tapauksessa, itketään, ollaan yksi iso, kaipauspaakku, on se, fanaatikon tie...harjumuodostelmat taakse jää.

Smyth, siihen tiivistyi koko käsite, syöksyi ohjuksena penkille Spitsin, täysin pitelemätön oli, sessiota, yhtä jyskyttävää sessiota, sessiota, mekkaloivaa sessiota, kaikki palasiksi sekä palamaan vaan. Aikaan tanssien, tanssiessa, leuka pystyssä, isku iskusta, hamaan kuolemaan, ei mitään, pullistelua, vaan silkkaa lähtömielipuolisuutta, leuka pystyssä, villisti huidotaan, kunnes lyhdyt sammuvat, silti kuitenkin, bileet jatkuvat, lamput syttyvät taas, yhta rumbaa sekä trombia.

Nyt havisee, nyt koetaan se, havina kaikkein kattavin, haapa yltäkylläisin, viedään kiehtovuus äärimmilleen, niin että, peuhata tekisi mieli, on lähtörupeama 1980-81, Ontarion Bantam kehät, sykki bench clearing brawl Mississauga Repsin sekä Don Mills Flyersin yhteentörmäysessä, matsi keskeytettiin, se historiaan taottiin. Siellä se yksi, 14-vuotias Gonger, heittää päällekarkausta sekä ajojahtia, tyhjentää kenttää, on elementissään. Jo silloin, varhaisessa vaiheessa hyvin, Ontarion rähinäkuninkaaksi se kruunattiin, sitä titteliä se kantoi tyyliin näyttävään O:ssa, ylittänyttä sen ei brawl-mentaliteetissa ole, kirkkaissakin eittämättä tuotantoa tasokasta, mutta alhaalla silkkaa profetiaa, yksi sekopäisimmistä ilmestyksistä koskaan.

Leuka pystyssä, höyry, puskee ulos korvista, on värikkyyttä, on uskottavuutta, vaikka muille jakaa, yliampuvaa, kehien taparikollisuutta, sanoen toisin, kädenjälkeä henkilökohtaista virrassa tapahtumien. Taidetta, antaa tulla vaan, kehätaiteilijana, hahmossa, myös pitkäkestoisuutta oli. Vielä viimeisellä, viimeisellä AHL-kaudellaan, se tyhjensi kentän, tosin vain, Fredericton Canadiensin jätkistä, kun viipyivät jäällä, liian pitkään jäällä treeneissään, Smyth meni jäälle, tulitti ne kiekoilla pois sieltä, yläkroppa paljaana, pisti kiekkoa kohden kupolia tulemaan, oli jo, enemmän kuin kehien värikylläiden veteraani, oli legenda, oma itsensä loppuun asti oli,

Toden totta , Roi Pearce lauteille takaisin, juomat ilmaan satelemaan, villiä tulee sen olla, räjähtäähän siinä tajunta, yhä uudestaan, aina, laajenee sekä paisuu, LB sekä "Bird Dog" ulos boksista, liigassa isossa, hahmot sielläkin, yläpuolelle sen kohoaa, suurempia ovat, kuin liiga isoudessaan. Nyt kelpaa olla, tuntemuksien junan ravintolavaunussa olla, toivottavasti kestää matka pitkään, myllää sekä jyllää, ainiaan, kuin Repsin Mike Waren sekä Flyersin Ken Sabourinin tanssimaratooni, tuossa mainitun bench clearing brawlin taiassa, perimätiedon nojalla, ottivat yhteen koko leiskumisen ajan. Samalla kun, Smyth painoi lenkkiä, hulluuden lenkkiä, sitä historiallista, jahtaa sitä, pidetään peijaisia, on runollista, olen leppynyt, kääntyy haikeaan, junan tämän ulkopuolella ei ole mitään.
 
Viimeksi muokattu:
On vaja,

kuin pyhättö,

on talo autio,

on runo,

olen museo,

hökkelissä,

olemme,

nyt vajassa,

emme hylätyssä,

talossa autiossa,

siinä tärinässä,

tönössä,

toistuu taas sama,

on elämä pysähtynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli pimeä,

tuli ilta,

tuli yö,

ymmärsimme sen,

tänne,

ainiaaksi,

vangiksi me jäämme.


Old Mills Flyers,

Halton Hills Hawks,

1986-87,

Midget hockey,

Mark Major,

Kevin Dance,

Tsuk, Tsuk,

sanoo lähtöjuna.



Nyt on käytävät kaikki,

tupaten täynnä,

sekä tulvillaan,

kuvaelmaa tuota.
 
Major,

Mark Major!


Oli hahmossa,

oli odotusarvoa,

poikkeuksellista,

tenhoa,

taikaa,

jo Bantam,

Midget pohjalta,

O:n draftisssa,

meni kierroksella ensimmäisellä.


Ei lunastanut koskaan,

tulkinnoissa äärilaidan,

pettymyksen tuntua,

tyhjää oloa,

toki hetkissä valoisissa,

itseään kuningasta,

paukutti penkiltä,

preseasoniin kirkkaissa,

silloin,

tuntui hyvältä.


Usein,

liian usein,

kokonaiskuvassa,

kuitenkaan,

ei lähtenyt kohoamaan,

vaikka oli,

eittämättä oli,

iso norsu oli,

Minor league,

Vukota,

karttanut ei,

kohtaamisia,

ja kantoi rystysissään,

jo häkkipäänä,

leimoja ottelijan.


Ehkä siksi,

juuri siksi,

sen olisi,

suonut olevan,

tarunhohtoista

myyttistä,

fantastista,

soturihegemoniaa,

yltiöpäistä,

räiskyvän runollista,

tilttiglooriaa


Sitä,

sellaista,

että pelkkä ajatuskin kutkuttaa,

yöttöminä öinä,

saa lähtökuuta ulvomaan.
 
Kuin kohdusta,

kulttuurin kehdosta,

ytimestä,

historiallista johdonmukaisuudesta,,

se vetoaa,

tulee sydämestä,

olemme lumoissa,

haluamme katsoa.



Kevin Dance,

switching hands,

Bang Bang!



Tuut Tuut,

saapuu juna asemalle,

mestari kohosi kesäkaudella legendaksi,

antaa runon tulla luetuksi.
 
Kerran ollessamme, ollessamme kerran, utopian museoyhdistyksen järjestämillä talvipäivillä, on yhdistyksen haara tämä keskitynyt runolliseen hahmomemorabiliaan, suuntautui reissu kyseinen, kyseinen reissu taakse tavoittamattomien taipaleiden, etäisen kaukaiseen ikikorpeen. Ei sitä, edes paikannettu vielä ole, olen ei kartalle laitettu, vain lonkeroissa mielikuvituksen, esiintyy se, kuten kaikki olennainen, aivan mielihyvän nevan takana, sijaitsee se, suopuron reunaa pitkin, tuntemuksia seuraten, on silloin katoamispiste ylitetty, paluuta ei ole.

Vedimme perässä ahkiota, katsahdimme ympärillemme, ei ollut muita ketään halmeilla maan, vaikka olisimme voineet vannoa, ette seuramatkasta kyse oli, puisessa härkävaunussa, meni alkumatka yhteiskuljetuksessa, siellä pahnoilla maaten, saattoi olla se harhakuvaa, metsä tiheni, se sakeni, ehkä ei mitään muuta ole koskaan ollutkaan. Varmasti se on niin, mietteissäni siinä lumihangessa kahlasin, itsekseni höpisin, oli se, äärilaidan koukeroisen tajunnanvirtainen yksinpuhelu, kuulivat sen puut metsän, kuulin minä, huokaillut niiden, syvä kaipaus oli metsän henki. Alkoi siis hahmottua, vaelluksemme syvin merkitys, sen symbolinen uhkeus, mielessämme kuvan siitä maalasimme, runollinen retriitti, yhdistys tuntee minut kuin arvokkaimmat teoksensa, ovat nekin kaikki muistikuvia, innostuimme ottamaan hangessa pikku spurtteja, ahkio tuli sujuvasti perässä, oli virtaa sekä energiaa, elimme kadonnutta aikaa.

"Me olemme, olemme me, guru väreilevän eeppisen lähtöhavainnoinnin"; yksinpuhelun päätimme, samassa lomasta mäntyjen, toisiaan tuikkivivat hahmot tavoitimme, keihäskohtaamisen bongasimme, rajun brutaalin kehäepisodi keskellä korpea, sielu oli joskus häijyn väkivaltainen. Bobby Schmautz vastaan Phoenix Roadrunnersin Jim Murray, 1969-70, läntinen äärimmäisten selkkauksien rautaliiga, lasisilmä jokaisella, mielinmäärin jääteurastajia, kuola valuen saalistamassa, urat päätettiin ruumispussissa, yleisön taputtaessa, jälkeen viimeisen teatterinäytöksen, orgioista bakkanaaleihin sekä viimeiseen korahdukseen, tai sitten, ne Show'ssa päätettiin.
Stick fight, historiallinen suojelukohde, Troy Mallette vetää yli Shawn Heaphyn, kunnon teloitusajo, niin kaunista, tömähtää kuin kaatuisi puu ikikorvessa, silkkaa magiaa, Rayside-Balfour Tigers vastaan Sudbyry Power Trains, hyytävän pohjoinen Midget-matsi, 1984-85, uinuttiin, uhri yllätettiin pää alhaalla, raiteilla, ui sisään Jeff Sirkka. Hetki kohoaa, tikittävän tikkaavan intohimoinen, toe-to-toe lähietäisyydeltä, nyt halutaan, halutaaan omistautua, toisilleen omistautua, on vimmainen, on paatoksellinen kohtaaminen, kuin lähtösaarnastuolista käsin, se meille paasaisi.

Eheytykään, omaksukaa kulttuuri!

"Ollessamme kerran, kerran ollessamme, apukuskina teurasautossa, kiertelimme sekä näimme, myös koimme, paljon tiloja. Se oli avartavaa, me taltioimme, roppakaupalla tiloja, röhkimistä, keltaista vaneria, käsi sujahti, syntyi runoutta, se oli taidetta"; Sanoo joku, taisin sanoa, sanoa sen itselleni, takaa olan huikkasin, itselleni sen huikkasin, olenhan minä, utopian museoyhdistyksen puheenjohtaja. Mallette ei kirkkaissa, noussut keskeisten hahmojen galleriaan, oli lähtöpalapelin rivinappula tyystin, toki aktiivisesti sisään 19-vuotiaana laukkasi, yli 300 minuuttia uskottavuutta sesonkiin haalittuna patsasteli.
Tietysti sadistisessa O:ssa, Houndsin koko draftin ykkösvaraus 1986, virrassa tapahtumien ilmestys kiukkuinen, olen äärilaidalla kiitollinen, kohoumatuotanto oli tenholtaan sähäkkää, vaikka ei mitään poikkeuksellisen tarunhohtoista. Vapaaherran näkökulmissa tilttiorientoituneissa, kyllä Bobby Babcock sekä Peter Fiorentino, Houndissa tuolloin, lähtösoihtua kantelivat, sisältöä olennaista tuottelivat, kattaukset isot hoitelivat, historiankirjoihin itsensä ottelivat.


Power Trains, Nickel Centre Power Trains, purevan pohjoinen Jr.A, NOJHL, metsä tarjoaa keitaita, on koko korpi pelkkää hallusinaatiota,lähtösieniä popsimme jo härkävaunussa, jälkeen lähdön, 1986-87, kulttuuri elinvoimaisena ryski, joku ukko killuu yllä kanaverkon, sijainti on Elliot Lake, se riuhtoo sitä verkkoa käsillään, heittää jotain Power Trainsin Kevin Moorelle, on se matkalla boksiin, ottaa kipinää, ryhtyy viihdetaikuriksi, pieksee tuon osallistuvan tyypiin siihen verkkoon, se on puoliksi molemmin puolin, nyt on villi, on enemmän, tätä on jääkiekko.

Onneksi, onneksi Moore sai ne omat iltansa ylhäällä O;ssa, siitä meillä on hyvä mieli, hahmomemorabiliaan suuntautuneet kun olemme, tähän me leiriydymme, meillä on kaikki tarvittava ahkiossa, on pähkinöitä, nyt huuli pyöreäksi, nostalgia kirjoittaa haikun.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa muinoin, taannoin, eilen, kävin lähtönäontarkastuksessa, se on lähtöbongariliiton vaatimus, kyky poimia kohtaamisten nyanssit, se on ominaisuus sekä kyky, mitä olennaisin. Siihen nojaa kaikki, kohoumia käsittelevä epiikka, myös se, mutta kaikki, aivan kaikki, pitää nähdä syvemmin, katsoa laajemmin, antaa sen valua...Tip, Tip, Tip.

"Oivallista, Kevin Moore, oivallista"; sanoo hahmoratiteettikomintean-patruuna, joka mielleyhtymien kartanoa hallinnoi,mutta se tapahtuu vain vertauskuvissa, yltiöpäisissä unelmissa runollisissa.

"Moore vastaan Crowder, sadistinen, pyhä O, isot on!"; toteaa täristen LB&Jay-putiikin omistajan karikatyyri, vimmatusti nykien, kiilto hulluuden silmissä loistaen, putiikissa tuossa me vierailemme usein, olemme siellä lähes aina, tai emme koskaan, juuri äsken, löysimme sen putiikin kellarista, kouristuksen kourissa, oli se ottanut taas kerran annostuksen liian suuren. Se hoki, kuola valuen hoki; "pukivat ne molemmat, ne pukivat molemmat", se oli takaumien onnellisessa saaressa, koki kaikki muut tunteet sekä aistimukset kumoavaa, hyvänolontunnetta hurmoksellista.

"Myötämielisistä, siihen kirsikaksi kakun päälle vielä Shoe, oli Bruins kuin, olisi 70-luvun hehkeässä hahmokunnossa ollut, hohtavaa hohtoa yhtäkaikki oli", toteaa HCH, lajiketuntija sekä vapaaherra äärilaidan.

"Silloin, tuolloin, 1988 keväässä, teki myös Crowder, ensiesiintymisensä Show'ssa, Bruinsia vastaan, oli kiehtovaa sekä runollista"; tarinaa täydentää, mentorini, tajunnanvirran lautturi, päätoimittaja, kustantaja sekä julkaisija....Tilly Time, Tilly Time-lehden, aviisin jokainen numero ollut, matka töyssyisen huikea, sisältänyt äärimmäisen vaikeaselkoista ulostuloa, harmi sinäänsä, että ilmestyvät ne vain, utuisissa laaksoissa, ehkä myös jossain, kosteissa painanteissa. On meillä, julkaisussa siinä, oma runopalsta, allekirjoitamme sydänverellä.

Toden totta, otoksissa, yhden lähtörupeaman ihme, tilttirummutti huulille nimeään, onhan se virhe, määritellä se noin, olihan se eittämättä, ykkösiskijä aikanaan O:ssa, nojalla lähtöviisaiden linjauksien niin monitulkintaisten, yksi kaikkien aikojen lähtöparoneista O:ssa, ehkä se kovin, vastaavaa dominointia, kohoumasta kohoumaan ei liene tarjoillut hahmo kukaan toinen.
Toki oli kohtaaminen tuo, Mooren sekä Crowderin kuriositeetti, suhteessa siihen mitä luvassa oli, kohosi se kuitenkin, eittämättä niin teki, näkyy edelleen tänne asti, mutta edessä Hamiltonin penkin, takana ottelevan parin, on linjurit jo sisään uineet, taustalla muljaa sekä poreilee, Rangersin Steve Marcolini kiihkeästi pitää pitoa neuvon, penkillä olevan Tomlinsonin kanssa, on kuin olisi, ilmassa lupaus seikkailusta.
Kevin Grant liukuu sisään, tönäisee Tomlinsonia, on luvassa, euforiaa sekä kaaosta, Hamiltonin penkin takaa ryntää polttopisteeseen pukutyyppi, nappaa vasurilla kiinni Marcolinista, naulaa sähäkkään kannanottoa oikealla, ei, se ei ole, "Wild Bill" Laforge, se ei ole. Tuo koutsausosaston sekopäisin ilmestys koskaan, vimmainen tyhjentelijä penkkien, on se oikea käsi sen, itsensä väkivaltagurun, Ronnien Coleman se on, vastustajan pukukoppien ovien potkiskelija. Nyt sykkii, lähtee nousuun, Moore sinkoutuu kuvaan taustalta, suorittaa hypyn villin laelle rykelmän, linjuri hyppää penkille, ottaa otteen Colemanista, se on kilahtanut täysin, rykii sekä sätkii siinä, Ware sekä Grant lähtevät, kohtaamisessa on aivan mielipuolinen vimma, nyt ratkeaa liitoksistaan.


Velloo sehä hytkyy, vapauttakaa petopunkit, historia kostaa!
 
Viimeksi muokattu:
Suunnalta, LB&Jay-putiikin, kummia kuului, kuului kummia, asioita huolestuttavia, karikatyyri oli erääseen päivään herännyt, oli herätys se kohtalokkaan karu, sisältyi siihen ymmärrys siitä, ett Jay oli uskomattomine pitkäkestoisuusmomentteineen kaupattu muualle, johonkin muualle, siis Kingseihin, täysin muualle, ulkopuolelle. Aivan kuin, olisi se nakattu kaatopaikalle, tosin sellaisilta LB usein esiin kömpi, sitten illassa varatankilla takaisin palasi, murhaavaa uppercutia nakkeli, kohtaamisen itselleen käänsi, yöhon kosteaan katosi, strippiklubeja kolusi, mutta viiksistamina erikoistunut oli, hikisiin maratonsessioihin, nyt kuitenkin, heitettynä yli laidan, onhan se uskomatonta, että valkeni se tyypille tuolle, tuolle tyypille vasta nyt, tammikuussa 1989 tapahtuihan vääryys se huutava jo.
Onhan siinä sitoutumista, eläytymistä, aikakauteen samaistumista, oli se, tolaltaan poissa aivan, oli putiikissa tuossa uskollisesti edelleen päällä 1987-88 poimintarupeama, kaikki oli päivitettynä vain Bruinsin sekä Devilsin sarjaan asti, se oli hetki, jota elettiin, joka oli läsnä, nyt oli jokin, sen kuplastaan ulos kurkistamaan saanut, suotavaa se ei kohdalla kenenkään ole, jos täyttänyt sen on mielekkyydellä, täydellisellä omaehtoisuudella, nyt järkkynyt se kaikki oli, pilvilinnat alas ammuttu, epäuskon siemenet kylvetty, tulevaisuuteen kurkistettu, Jay Miller pois kaupattu, kaiken kaikkiaan, käsittämätöntä se oli.
Putiikkiin astuimme sisään, sijaitsi se siellä missä sydänkin, oli meitä, hätäapujoukoissa, heti saatavilla, HCH, aikamatkatoimiston johtava shamaani sekä lähtösalatieteiden nyrjähtänyt professori, viimeksi mainittu, tyyppi armottoman omintakeinen, vakaumuksellinen lähtöuskovainen, keulakuva myös bändin, on nimi sen, Dorchester Hat Tricks. Tuotannon biisi jokainen, luo näkökulman erilaisen Schmautzin sekä Stewartin historialliseen sodankäytiin, nyanssit vivahteikaan brutaalit, toisaalta aikakauden olemusta vertatihkuvasti kuvaavat, ylle lankeavat, lailla rumpupeiton, joka yltympäärinsä koko kehoa rummuttaa. “Hey, Don, will you do me a little favor?"; se on klassikko, sitä se veto on, painottaa tuskin edes tarvitsee, että nyrjähtänyt professori, paatumuksellinen Stick Fight fanaatikko myöskin on, koko termi tuo, on sen käsityksen mukaan, portti, syvemmän ymmärryksen moniulotteiseen pomppulinnaan.

"Se on vitsi, sen täytyy olla vitsi, tämä on jotain, mitä käsittelemään pysty en, tuhoaa se kaiken, on rumaa, jotain äärimmäisen rumaa se on"; manaa karikatyyri Fight Tape pyramidin takaa, ymmärrämme sen pettymyksen, koimme sen saman vahvasti jo muinoin, olihan se nostalginen parivaljakko, ehdottomasti yhteenkuuluva, molemmat, täyttä 80-lukua. Mietteissä suuntaisissa tuon, katselemme ympärillemme, tuossa seinällä on se klassinen kuva, joka aina hyvän mielen tuo, Korn seisoo punaviivalla, kuten aina, tuijottaa mailaan nojaten puolelle Bruinsin, tätä se teki. alkulämmöissä koko vuosikymmenen, LB on sen edessä, ilman mailaa tai hanskoja, ottaa se juuri huikan pullosta, vesi suihkuaa sen suuhun, on kuvassa siinä symboliikkaa kerrakseen, olemme keväisen sarjan alkulämmössä, LB hyvällä virneellä selkeästi mukana touhussa, vaikka krapulassa varmasti olikin, kaksi suurta hahmoa, molemmat elementissään, tarina kiehtoo, se kantaa, vedetään sotaisaa.

"Silkka vitsi se onkin, rumaa, epärunollista myöskin, sinne tekemään pornoa, kovin lähtökairaaja koskaan, se ehkä, ainoa ymmärrettävä selitys onkin....mutta oletteko, nähneet oletteko, oletteko nähneet, bongailleet, sitäkö tehneet olette, kovasti bongailleet, intohimoisesti lähtöviidakossa löytöretkeilleet?" kysyy shamaani, itselleen sekä taipumuksilleen uskollisena, haluaahan se vain, löytää aina, aikamatkailuun syyn sekä väylän, luudalla liihottaa, kohtaamisen ääreen, kunhan se vain on, kaukana jossain, kulttuurin kukkivassa omenatarhassa, viihtymisen juurella.

"Bill Shvetz, Spokane Comets, Frank Arnett, Los Angeles Blades, 1962-63, Stick Fight, rautaliiga läntinen, saalistusvietin ylistys, Cherry katseli vierestä, bongaili, muinaista kehähulluuden työnäytettä aitiopaikalta....pieni lämpö, sijoitettuna tähän suuntaan teidän molempien"; toteaa professori vinksahtanut, tavalla hyvällä, äärimmäisen kannatettavalla, suotavalla, on omissa sfääreissään, kuten tuleekin, mehän tässä tiedämmekin, että kulman takana tuossa, puolella sielun onkin, Stan&Wensink-puoti, siellä vasta pihalla kehistyskulusta ollaankin, Cherry koutsaa siellä vieläkin, Schmautzie metsästelee silmiä ainiaan, on kaikin puolin kotoisaa, nostalgiaa, uhkeaa tunnesaunaa, se raikkautta karttaa.

"Muistatteko sen tyypin, väkivaltakoutsauksen ylipapin Laforgen, apukoutsin, seurasi aina sitä, jopa karkotukseen preerialle, puolelle Dubin, vaikka täällä edustajia Rude Boy Hardcoren onkin, se Coleman, LB on kertonut siitä tarinaa, kun tuli se erätauolla potkimaan Patsin kopin ovea, oli täynnä rähinää, päätyi ottamaan tuokion kiivaan kiimaisen, kanssa Patsin Al Tuerin, kunnon sembalot koppikäytävällä luotiin. Colemanin nenä murtui, niin perimätieto siitä kertoilee, pitkin seiniä mentiin, kertoilee se myös siitä, että itse Laforge sen tähän toimintaan aina ohjeisti, häiriköimään, ovia potkimaan, kaikenlaista kuohuntaa aiheuttamaan, olihan se tarina, aivan oma lukunsa suhteessa mihin tahansa, mutta oli se uskomatonta, katsella niitä taas yhdessä, Hamilton Steelhawksin penkin takana, O:ssa, lähes joka ilta oli teos sekä luomus"; maalailee HCH, on kupla eheä taas, karikatyyrikin jo sihisten, sähäkkää lähettelee, luolaan vaan syvemmälle, se neuvo pätee mihin vaan, runo haavat parantaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös