Alex Broadhurst IFK:hon

  • 154 813
  • 753

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Kyllä. Jotenkin Brett Harkinsmaista tekemistä, tosin sillä erotuksella, että osaa olla myös itsekäs tarpeen tullen ja pistää kiekkoa reppuun pehmeillä käsillään. Hieno mies kertakaikkiaan. Toivottavasti jatkaa punaisissa vielä kauan.
Harkins tietenkin upee pelaaja.
Mut itelleni tulee enemmän mieleen Shawn Batesin reinkarnaatio.
Luova rytmittäjä, lähes aina oikea ratkaisu sekä vaivaton luistelu.
Vaivaton toki on Batesin kohdalla lievä paradoksi, ku ei pystyny montaa matsia IFKssa pelaan.
PS.
Olen antanut Broadhurstille viime kauden lopun jäällä pötköttelyt anteeksi, vaikka silloin hyvin tuohtunut siitä olinkin.
Nyt ku ukko on tip-top kondiksessa, ni pysyy myös pystyssä erinomaisesti.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Broadhurst saattaa olla ihan oikeasti potentiaalinen pistepörssin voittaja tällä kaudella ja kaiken lisäksi kyseessä on todella monipuolinen pelaaja, joka pelaa tunnollisesti myös puolustussuuntaan. Tuntuu, että tulosta tulee, iskettiin laidoille keitä tahansa ja tällä kaudella rosterista sentään löytyy Innalan ja Palolan kaltaisia maalinsylkijöitä, joita pääsee ruokkimaan myös ylivoimalla.

On kyllä huikeimpia löytöjä aikoihin ja miltei patsaan arvoinen suoritus, että Tobbe sai sorvattua hänelle jatkosopimuksen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Taistelee pistepörssin voitosta tällä kaudella. Tuossa pelintekemisessä on jotain samaa kuin Hirschovitsilla aikanaan. Pisteitä vaan satelee kun näkee kaverit kentällä niin hyvin.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Olenko ainoa, jolle Broadhurstista tulee mieleen toinen IFK-legenda, Igor Larionov? Jos Larionovin lempinimi oli ansaitusti "Professori", mielestäni Broadhurstin lempinimeksi sopisi vähintään "Dosentti".
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Lukemattomia kausia olen tuskaillut kun IFK:sta ei ole löytynyt pelintekijäsentteriä. Niin monena vuonna IFK on paininut heikon YV:n kanssa, ja joutunut tekemään hullun määrän duunia saadakseen aikaan maalin.

Nyt kelpaa. Broadhurst on ratkaisu kaikkeen. Hän elävöittää YV:n, tarjoilee maukkaita paikkoja ketjukavereilleen, luo sellaista uhkaa aina koskiessaan kiekkoon, että luotto siihen että kohta tulee maali, on kova.

Jo tämän kauden jatko oli Salmelaisen ajan ehkä suurin saavutus. Toinen jatkosopimus olisi isoin juttu vuosikymmeniin ja tukeva kivijalka dynastialle.
 
Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jo tämän kauden jatko oli Salmelaisen ajan ehkä suurin saavutus. Toinen jatkosopimus olisi isoin juttu vuosikymmeniin ja tukeva kivijalka dynastialle.

Olen valmis osallistumaan vaikka kansalaiskeräykseen, jos sillä saataisiin Hursti pysymään meillä tulevaisuudessakin. :D
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Jos Alex painaa loppukauden samalla sykkeellä mitä alkukaudesta, on hän ensi kaudella NHL 2-3 kentän sentterinä. Antaa todella hyvää kuvaa kuinka IFK: saa pystyy hakemaan vauhdin takas huipulle

Se on juuri näin. Oli jo muutaman hyvällä pelisilmällä varustetun scoutin kiikarissa ja NHL sopimus oli lähellä. Joku NHL seura olisi saanut hyvän löydön ja todella monipuolisen pelaajan, mutta saamme vielä 2021-22 nauttia Liigassa tästä pelimiehestä. Loistava sekoitus Johan Davidssonia ja Kim Hirschovitsiä, mutta vielä lisämausteena lisäripaus pohjois-amerikkaa hyvässä mielessä.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Se on kyllä tavallaan harmi ettei tollasista Boyko-maisista 10 vuoden palveluksista saada enää nykytähtien kanssa nauttia.

Mutta tästä tulikin mieleen että veikkaan että AB murskaa Boykon kauden 87-88 ennätyspisteet (14+40= 54) tekemällä 15+40= 55 pojoa ja voittaa näillä lukemilla luonnollisesti myös tämän kauden pistepörssin!
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Jos Alex painaa loppukauden samalla sykkeellä mitä alkukaudesta, on hän ensi kaudella NHL 2-3 kentän sentterinä. Antaa todella hyvää kuvaa kuinka IFK: saa pystyy hakemaan vauhdin takas huipulle

Aika vaikea nähdä hänen enää kolmenkympin kynnyksellä nousevan NHL:ssä 2-3 kentän sentteriksi, tai saati edes kokoonpanoon. Ei ole siinä ollut lähellekään onnistua Pohjois-Amerikan vuosillaankaan. Eihän sitä koskaan tiedä, jos tekee ns. "Derek Ryanit" mutta äärimmäisen epätodennäköistä se on.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.

Joo. Kyllä mäkin näen suurimpana vaarana KHLn, SHLn ja NLAn ellei joku NHL-seura ole seurannut Alexia pidemmän aikaa. Mutta jos tekee samalla tavalla Lasch-maisesti pisteitä, niin väistämättä ura jatkuu ulkomailla. Niin se vain menee.

Paitsi jos rakastuu palavasti suomalaiseen tyttöön, jolla on täällä Helsingissä vielä opinnot kesken eikä halua tehdä etänä...

kuka on valmis antamaan tyttärensä tälle adonikselle?
 
Hattu

Ilmoittelen sitten, kun kaikki sukulaistytöt ovat vastanneet viesteihin.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan saman ikäinen Justin Danforth saamassa mahdollisuuden NHL:ssä ja juuri siinä organisaatiossa, josta Broadhurstillakin on historiaa. Vaikka en itsekään pidä tilaisuutta NHL:ssä todennäköisenä, ei se näillä otteilla ole mahdottomuus.
 
Ei se mahdottomuus ole, mutta onhan Danforthilla ripauksen verran kovemmat näytöt eikä hänen paikkansa 2-3 ketjun sentterinä ole millään tavalla varmaa, tai edes sekään ,että mahtuu kauden aloittavaan rosteriin. Näyttöpaikan pre-seasonilla saa toki varmastikin

Joo. Kyllä mäkin näen suurimpana vaarana KHLn, SHLn ja NLAn ellei joku NHL-seura ole seurannut Alexia pidemmän aikaa. Mutta jos tekee samalla tavalla Lasch-maisesti pisteitä, niin väistämättä ura jatkuu ulkomailla. Niin se vain menee.

Juuri näin. Taitaa olla nuo KHL, SHL, NLA, DEL ne sarjat, jotka ovat HIFK:lle suurempia ja todennäköisempiä uhkia Broadhurstin suhteen.

Paitsi jos rakastuu palavasti suomalaiseen tyttöön, jolla on täällä Helsingissä vielä opinnot kesken eikä halua tehdä etänä...

kuka on valmis antamaan tyttärensä tälle adonikselle?
.
Niin tai poikansa?
 
blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Joo. Kyllä mäkin näen suurimpana vaarana KHLn, SHLn ja NLAn ellei joku NHL-seura ole seurannut Alexia pidemmän aikaa. Mutta jos tekee samalla tavalla Lasch-maisesti pisteitä, niin väistämättä ura jatkuu ulkomailla. Niin se vain menee.

Paitsi jos rakastuu palavasti suomalaiseen tyttöön, jolla on täällä Helsingissä vielä opinnot kesken eikä halua tehdä etänä...

kuka on valmis antamaan tyttärensä tälle adonikselle?

Alexilla on kyllä vaimo mukana Helsingissä, joten ei taida tyttärien tai sukulaistyttöjen tarjoaminenkaan tässä tilanteessa auttaa.

Pikkaraista koskevasta IL-jutusta osui silmään myös tämä Broadhurstia koskeva osuus:

"– Ja Alex Broadhurst on ollut paras niistä ”ulkkareista”, mitä minä olen nähnyt, hän kehuu entistä valmennettavaansa.

HIFK:n yhdysvaltalaissentteri on Liigan pistepörssin kärjessä neljän ottelun tehoillaan 3+4=7.

– Hänellä on toinen kausi nyt täällä, ja hän on jo tässä kulttuurissa kiinni. Muutaman erän olen HIFK:n pelejä nähnyt, ja on ollut niissä kyllä huikea. Varmasti pelaa tykkikauden."

Kova statement tuo, että paras hänen näkemistään ulkkareista. Vaikka viittaisi vain omiin valmennettaviinsa niin heihinkin kuuluu mm. eräs E. Bemström. Siitä on kyllä vaikea olla eri mieltä, että nyt on herralla tykkikausi tulilla. Isompiin liigoihin vie tie ensi kaudeksi, kunhan osoite ei vaan löytyisi Pasilasta..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
kuka on valmis antamaan tyttärensä tälle adonikselle?

Muuten kyllä, mutta kun tytär pitää enemmän naisista kuin miehistä. Mutta kelpaisikohan Alexille platoninen suhde?
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Alexilla on kyllä vaimo mukana Helsingissä, joten ei taida tyttärien tai sukulaistyttöjen tarjoaminenkaan tässä tilanteessa auttaa.

Jos Alex on yhtä nopealiikkeinen naisten (tai miesten) kanssa kuin kiekon kanssa, niin vaimo ei ole edes hidaste.

Tosi rakkaus ei saa odottaa! Sara Sieppi, missä olet kun sinua tarvitaan?
 
J

Just-Ice-Hockey

Broadhurst on kyllä ollut aivan huikea alkukauden osalta. Pelaa tällä hetkellä sillä tasolla, että pidän jatkoa Stadissa käytännössä mahdottomuutena. Täytyy kuitenkin muistaa, että Brodie pelasi jo viime kaudella lähes samalla tasolla. Toivon sydämeni pohjasta Tobbarin katsoneen jo seuraavan Broadhurstin meille valmiiksi ensi kaudelle. Ja sitten, jos käy niin onnellisesti, että Broadhurst haluaisikin jatkaa Stadissa, niin ei muuta kuin lappua nenän eteen.

Muutaman kerran olen Broadhurstiin törmännyt puolisonsa kanssa Ruoholahden citymarketissa. Heidän arjestaan tai parisuhteestaan en mitään luonnollisestikaan mitään tiedä, mutta näiden lyhyiden vilahdusten perusteella sanoisin, että siinä on sukulaistytöillä, tyttärillä ja Sara Siepillä kyllä työmaata ihan todella pöngätä väliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös