Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 3 576 876
  • 13 543

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tätä minäkin ihmettelen. Vakoillaan Valavuoren somea ja vittuunnutaan mitä jakaa maailmalle. Vertauskuva: raahaudutaan paikan päälle Antti Tuiskun keikalle kerta toisensa jälkeen ihan vain kertoakseen millanen pelle ja homo kyseinen artisti on.
Twitterissä varainkeruumiehen twiitteihin voi törmätä retweettien, lainausten (ironisten tai ei) ja tykkäyksien kautta, vaikkei itse seuraisikaan. Toki itselläni ei tätä ongelmaa ole, kun mestari on blokannut minut asiallisen kritiikin johdosta.

Lisäksi varainkeruumiehen touhuihin voi törmätä ihan netin "uutis"sivustoilla. Ei niitä toki lukea tarvitse mutta usein jo pelkät otsikotkin alkavat vituttamaan.

Eniten sivuadjutantissa kuitenkin vituttaa tuo affipelleily, aivan helvetin moraalitonta paskaa. Lisäksi tuntuu kovin oudolta, että lähes poikkeuksetta tuntuvat kaikki kisamatka-arvontojen voittajat tulevan Valavuoren tuttavapiiristä.

E. Vertauksesi muuten ontuu: Tuisku-keississä heitteri joutuu maksamaan Antti-inhonsa harjoittamisesta. Hanhinaamoille sen sijaan tämä on ihan ilmaista.
 

Nick Neim

Jäsen
Minä en ole kertaakaan etsinyt Allun somekanavia viimeisen parin vuoden sisällä, ja silti noihin tulee aika aktiivisesti törmättyä, edelleenkin. Eihän niihin varmaan joo törmää jos somea ei käytä, mutta onhan sekin nyt ihan puppua ja omaa somekuplaa, että pelkästään tai ainoastaan etsimällä etsien noihin netissä törmäisi.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noi some-skabat on poikkeuksetta aina ihan kusetusta. Väitetään kyseessä olevan arvonta, mutta voittaja on aina joku jolla on kymmeniä tuhansia seuraajia, koska arvottava tuote saa näin enemmän näkyvyyttä.

Sori offtopicista
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
E. Vertauksesi muuten ontuu: Tuisku-keississä heitteri joutuu maksamaan Antti-inhonsa harjoittamisesta. Hanhinaamoille sen sijaan tämä on ihan ilmaista.

Miten se on ilmaista, kun häviää rahansa niitä mukavihjeitä pelaamalla.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Miten se on ilmaista, kun häviää rahansa niitä mukavihjeitä pelaamalla.
Hanhinaamoille aika iso yhdistävä tekijä ettei Allun tipsejä hyödynnä kun pitää niitä oletusarvoisesti kusetuksena (kuten ne toki ovatkin kun tarkoituksena vaan saada peliyhtiölle tulosta ja itselle siitä siivu).
 

Barney

Jäsen
Tässä on se kestämätön ajatus, että Valavuori olisi niin taitava, että löytäisi alikertoimia.
Ei se ole taitoa, vaan kyseessä on anti-Midaksen kosketus, joka puuttuu peliin, kun Doer esittää vedonlyönti"vihjeitään".
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olihan Camavuori tässä Lahden MM-kisoissakin ihan komeasti esillä, kun sitä venezuelan ihmettä sponssasi ja varankeruuhengessä unohti lupia kysellä. Kyllä noita tempauksia löytyy, missä onnistuu nolaamaan itsensä somen ulkopuolellakin.
 
Noi some-skabat on poikkeuksetta aina ihan kusetusta. Väitetään kyseessä olevan arvonta, mutta voittaja on aina joku jolla on kymmeniä tuhansia seuraajia, koska arvottava tuote saa näin enemmän näkyvyyttä.

Sori offtopicista
Meidän perhe on ainakin usein voittanut someskaboista, mm. festarilippuja pariin otteeseen, että ei ne aina kusetusta ole.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Meidän perhe on ainakin usein voittanut someskaboista, mm. festarilippuja pariin otteeseen, että ei ne aina kusetusta ole.
Allekirjoittanut voittanut useamman rannekkeen Power Parkkiin, 2 lippua viime em koriksen kotikisoihin ja jotain sälää että kyllä niistä voittojakin tulee
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Ei se ole taitoa, vaan kyseessä on anti-Midaksen kosketus, joka puuttuu peliin, kun Doer esittää vedonlyönti"vihjeitään".
Ihan #NevöFöget kamaa on FC Barcelona - PSG ottelusarja vuodelta 2017. Ensimmäinen ottelu päättyi PSG:lle 4-0, ja seuraavassa pelissä kertoimet PSG:n jatkoonmenolle oli 1,01. Allu laittoi sitten satasen PSG:lle sanoen ottavansa ilmaiset kahvit, kun voittaa euron tuosta. No Barca sitten menikin tuosta jatkoon 6-1 voitolla ja Allu menetti 100€ sen sijaan että olisi voittanut yhden vaivaisen euron.

Tietenkin tuokin voi olla pelkkää kusetusta ja somehuorausta. Sekään ei yllätys olisi.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Missä tähän Valavuoren touhuiluun törmää, ellei itse etsi hänen somekanaviaan? Itse luen urheilu-uutisia, katselen urheilua vaihtelevasti telkkarista tai paikanpällää, enkä ole Valavuoreen juuri törmännyt. Eniten tämän ketjun ollessa aktiivisena.

Minä en seuraa Valavuorta yhdessäkään some-kanavassa. Silti näen kyseiseen herraan liittyviä postauksia ja ennenkaikkea herran itsensä edesottamuksia melkeinpä päivittäin omissa some-fiideissäni. On pahemman luokan some-kuplaa ja ymmärtämättömyyttä somen toiminnasta olettaa, että ainoastaan seuraamalla jotakuta käyttäjää tai salaa hänen päivityksiään katsomassa käymällä voisi olla tietoinen, mitä tämä kyseinen käyttäjä tekee. Toki, jos ei ole somessa juurikaan, silloin ei varmaan Valavuoreen törmää.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Eihän tuota touhua kukaan normaali ihminen jaksa katsoa, paikka paikoin niin iljettävää, ettei oikein tiedä, mitä sanoisi.

Missä tähän Valavuoren touhuiluun törmää, ellei itse etsi hänen somekanaviaan? Itse luen urheilu-uutisia, katselen urheilua vaihtelevasti telkkarista tai paikanpällää, enkä ole Valavuoreen juuri törmännyt. Eniten tämän ketjun ollessa aktiivisena.

Tämä on hyvä havainto. Käyn vaikka missä peleissä, mutta en ole koskaan tavannut tai edes nähnyt koko henkilöä. En ainakaan oikein muista, että television välitykselläkään. Mitään hänen somekanaviaan en seuraa.

Kyllähän näistä silti kuulee aina jotain, mutta jos se ongelmaksi muodostuu, niin ehkä siinä voi olla omaakin syytä.

Minä en seuraa Valavuorta yhdessäkään some-kanavassa. Silti näen kyseiseen herraan liittyviä postauksia ja ennenkaikkea herran itsensä edesottamuksia melkeinpä päivittäin omissa some-fiideissäni. On pahemman luokan some-kuplaa ja ymmärtämättömyyttä somen toiminnasta olettaa, että ainoastaan seuraamalla jotakuta käyttäjää tai salaa hänen päivityksiään katsomassa käymällä voisi olla tietoinen, mitä tämä kyseinen käyttäjä tekee. Toki, jos ei ole somessa juurikaan, silloin ei varmaan Valavuoreen törmää.

Yhdyn tässä kyllä kahteen keskimmäiseen lainaukseen täysin. Itse en törmää Valavuoreen missään muualla kuin tässä ketjussa. Johtunee paljolti myös siitä, että en käytä koviin aktiivisesti mitään "pikasomeja" kuten Twitteriä, Snappiä tai edes Facebookia. Ja mitä muita niitä onkaan? Instagramkaan ei kuulu aktiivikäyttööni. Sometteluni on enempi näitä keskustelupalstoja.

Jos Valavuoren somettelut ahdistaa, niin pitäisikö sitä omaakin somen käyttöä vähän pohtia, että tuleeko sitä käytettyä liikaa? Ja alkaa elää elämää sen some(kuplan) ulkopuolella. No, tähän ei varmasti tässä ketjussa lähteä, kukin tekee tyylillään. Neuvo kuitenkin: jos jonkun turhan julkkiksen somettelu ahdistaa, niin tule itse pois sieltä somesta, älä vaadi sitä turhaa julkkista pois sieltä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ahdistaako täällä jotakuta Valavuoren somettelut? Aika hassu ajatus minusta. Olen itse kaikenmaailman twittereissä ja instagrameissa like a pro, mutta en minä siellä Valavuoren juttuihin törmää. Sen sijaan täältä on ihan hauska lukea viimeisimmät. Mieshän on epäluotettava höpönassu ja mänttipää ja siksi kiinnostava, mutta että ahdistuisin kun avaan tämän ketjun.
Aika hassua on sekin, jos jotakuta kolmatta osapuolta ärsyttää (tai kokee tarvetta ohjeistaa) se, että joku toinen kritisoi tai kommentoi Valavuoren julkista somettelua.
 
Jatkoajassahan on tapana piikitellä kaikkia menestyviä ja itsevarmoja, oli se sitten Juhani Tamminen tai vaikka Vappu Pimiä.

Jonkinlaista kateutta varmaan.

Tamia on erittäin vaikea olla pilkkaamatta, hulvaton persoona miten yhteen ukkoon voi mahtua niin paljon testosteronia ja itsevarmuutta . Kaverihan on lööpeissä yleensä siksi, että on taas jonkun asian yläpuolella ja miten joku taho ei ole kunnioittanut leijona #79 .
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Twitter nyt taitaa olla se paikka jossa Camavuori tunkee silmille pyytämättä ja täysin yllättäen. Nyt kun sitä ei enää itse tule juurikaan käytettyä on valeksin hourailut jääneet kyllä pimentoon.

Instagramissa tulee vastaan lähinnä näitä lärvisiä jotka pääsevät samantien estolistalle.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yhdyn tässä kyllä kahteen keskimmäiseen lainaukseen täysin. Itse en törmää Valavuoreen missään muualla kuin tässä ketjussa. Johtunee paljolti myös siitä, että en käytä koviin aktiivisesti mitään "pikasomeja" kuten Twitteriä, Snappiä tai edes Facebookia. Ja mitä muita niitä onkaan? Instagramkaan ei kuulu aktiivikäyttööni. Sometteluni on enempi näitä keskustelupalstoja.

Jos Valavuoren somettelut ahdistaa, niin pitäisikö sitä omaakin somen käyttöä vähän pohtia, että tuleeko sitä käytettyä liikaa? Ja alkaa elää elämää sen some(kuplan) ulkopuolella. No, tähän ei varmasti tässä ketjussa lähteä, kukin tekee tyylillään. Neuvo kuitenkin: jos jonkun turhan julkkiksen somettelu ahdistaa, niin tule itse pois sieltä somesta, älä vaadi sitä turhaa julkkista pois sieltä.

Aikamoisia oletuksia sinulla, ei voi muuta sanoa. Ei Valavuoren touhu minua ahdista enkä usko, että ketään muutakaan. Ärsyttää kyllä suuresti. Twitter on some-kanavista se, jota käytän eniten, eikä todellakaan ole tarvetta pohtia omaa somen käyttöä liikakäytön näkökulmasta. Twitterissä Valavuoren tekemisiin törmää väkisinkin, vaikkei millään lailla seuraisi häntä siellä tai kävisi katsomassa herran profiilia.

Kovasti tuntuu joitakin ahdistavan se, että osaa ihmisistä ärsyttää Valavuoren tapaisen ihmisen toiminta.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Antaisitte jo hanin olla. Han ei myy muuta kuin persettä ja affidiilejä. Silläkin menestyy ihan hyvin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Affihommissa tuo verojenmaksaminen ei taida olla kovin läpinäkyvää muutenkaan. Ainahan niitä voidaan myös kierrättää myös yritysten kautta.

Eli laillista ja hyväksyttävää. Ymmärrän verojen maksamisen tärkeyden oikein hyvin, mutta kukapa ei niissä vähän koittaisi jekuttaa, jos mahdollista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös