Aleksi Laakso - Peruspakki on aina muodissa

  • 126
  • 0

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Avataanpas ketju pelaajalle, josta on kasvanut yksi oma suosikeista tästä jengistä. Oma odotukset olivat vähintäänkin maltilliset ennen kauden alkua, mutta useasti kauden aikana on ollut mies paikallaan.

Ei ole kentän isokokoisin, taitavin tai nopein pelaaja, mutta omalla asenteella kyllä paikkaa niitä kaikkia. Vähän sellanen terrierimäinen meininki kyseessä. Sytyn kyllä huolella. Kamppailuvalmius on jatkuvasti korkealla ja maalinedustalla on makuupaikkoja tarjolla.

Kauden edetessä on myös saanut lisää vastuuta. Roolina on sellanen paikkaava puolustaja pelaaja. Vieressä pelanneet Lajunen, Kulonummi ja Koch kun ei ole mitään oman pään luutia. Ehkä rooli kasvanut välillä liiankin isoksi ja vähän näkynyt esityksissä. Nuori mies Laakso ei ole.

Ja jos joku ei tiennyt, niin otsikossa huomiodaan jo hänen sekä vaimonsa vintagetalli. SM-liigapuolustaja Aleksi Laakso, 34, keksi yritysidean, jota hämmästellään Helsingin trendialueella – tästä on kyse Tuossa viellä Maikkarin juttu aiheesta.

Laakso pelaa hyvää kautta ja hänen otteista saadaan nauttia myös ensi kaudella. Sana vapaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös