NHL:n maaliennätyksen metsästys

  • 612 032
  • 2 243

TonyClifton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dominik Hasek
Onko Ovechkinin peruslahjakkuudessa jotain merkittävästi erilaista verrattuna esim. Kurriin tai Gretzkyyn? 70-80 luvuilta 2000-luvulle tultaessa treenimenetelmät, knowhow ja asenne lienevät suurelti muuttuneet, joten on sinänsä kohtuutonta verrata täysammattilaisaikakauden kaveri aikakausiin, jolloin oltiin kuitenkin enemmän harrastushengessä liikkeellä. Tietysti ennen on voinut olla yksittäisiä pioneerejä, jotka ovat saaneet omaan peliinsä etua treenatessaan paremmin ja ahkerammin kuin kilpakumppaninsa.

Eiköhän Ovie olisi paukuttanut viime kauden kunnossaan Gretzkyn vierellä kevyesti sen 90 häkkiä. Siis jos aikakoneella matkustaisi 80-luvun puoleen väliin pelaamaan "hawaiji"kiekkoa. Lisäksi nykykiekkoilijat ovat niin paljon timmimmässä kunnossa kuin 80 ja 90-luvun alun supertähdet. Esim. Uransa alkupuolella Lemieuxin kesäharjoitteluunhan kuului Golffin peluu ja tupakointi kunnes vanhemmiten oli jo pakko treenata tiukemmin, että pärjäisi nuorempien mukana.

Ovien lahjakkuudesta voi sen verran todeta, että mies on "periaatteessa" samalla viivalla kaikkien NHL:n parhaimpien supertähtien kanssa. Tähän kun lisää ylivertaisen voiman jonka mies on hankkinut viime vuosina sekä voitontahdon ja itsekkyyden puhutaan ehkä kaikkien aikojen täydellisemmästä kiekkoilijasta. Koskaan aiemmin ei ole NHL:ssä ollut vastaavaa "voima"hyökkääjää joka dominoi peliä Ovien lailla ja taistelee samalla joka vuosi maali ja pistepörssin voitosta. Aika näyttää kestääkö paikat, kunto ja motivaatio Gretzkyn ennätysten rikkomiseen. Todennäköisesti ei, mutta on se kuitenkin mahdollista...
 

Vulak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks. Portland Pirates ja HIFK
Ylivertainen voima ja koskaan aikaisemmin NHL:ssä on aika vahva määritelmä. Ei toi Ovechkin ole fysiikallaan dominoinut tuolla kuten aikanaan #88 teki.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Esim. Uransa alkupuolella Lemieuxin kesäharjoitteluunhan kuului Golffin peluu ja tupakointi kunnes vanhemmiten oli jo pakko treenata tiukemmin, että pärjäisi nuorempien mukana.

Muistaakseni Ron Francis vitsaili Lemieuxin kesätreeneistä tyyliin "jättää Big Mac -ateriasta ranskalaiset pois" kun 66:n ei tarvinnut kovin paljon lahjakkuutensa vuoksi treenata. On myös arvioitu, että tämä kesätreenin laiminlyöminen nuorena olisi ollut osasyy sille, että selkä alkoi reistailla, tuoden oman lisänsä loukkaantumisiin, jotka seurasivat vuosikausia kestänyttä sikailun kestämistä. Foppa kärsi samoista ongelmista, kun taas Gretzky sai pelata suht rauhassa koko uransa eikä tainnut missata pelejä pidemmän loukkaantumisen takia kuin tasan yhdellä kaudella? Lindrosin kohtaloksi koitui ilmeisesti sukuvikana ollut poikkeuksellisen lasinen kuuppa; eikö velipoika Brett joutunut lopettamaan uransa niin ikään aivotärähdyksien vuoksi?

Jotta ei menisi aivan off-topiciksi, niin kyllä Ovechkinin kohtaloksi tällaisisten maalintekoennätysten jahtaamisessa on muodostumassa ennen pitkää hänen pelityylinsä. Mikään kroppa ei varsinkaan nykykiekossa ja nykyvarusteilla kestä tuollaista päätöntä kouhotusta ympäriinsä ikuisuuksiin.
 

TonyClifton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dominik Hasek
Ylivertainen voima ja koskaan aikaisemmin NHL:ssä on aika vahva määritelmä. Ei toi Ovechkin ole fysiikallaan dominoinut tuolla kuten aikanaan #88 teki.

No, vähän täytyy liioitella.:) Pointtina kuitenkin se, että Ovie on lähes täydekkäin pelaaja voimien ja taitojen suhteen. On toki taitavempia ja voimaakkaampia pelaajia, muttei samassa paketissa.

Lindros omisti myös "työkalupakin" joskin ei ollut niin hyvä maalintekijä kuin Ovie on. Lindrosin uran loppuvaihe ei tosin ollut kovin häikäisevä. Suurena syynä useat aivotärähdykset ja ehkä myös pelin muuttuminen? Todellakin upea pelimies ja aivan liian aliarvostettu.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Lindrosin kohtaloksi koitui ilmeisesti sukuvikana ollut poikkeuksellisen lasinen kuuppa; eikö velipoika Brett joutunut lopettamaan uransa niin ikään aivotärähdyksien vuoksi?

Aivotärähdyksiä olisi tietysti voinut ehkäistä pitämällä pään ylhäällä. Jonkinlaisena totuutena kai pidetään sitä, että fyysisen ylivertaisuutensa vuoksi Lindros oppi junnuaikoinaan vääränlaisen pelityylin. Tai ei oppinut pitämään päätä ylhäällä, kun kukaan ei pystynyt rankaisemaan.

Noita Lindrosin päähän sattumisia voi youtubessa kelailla ja osa niistä niistä on sellaisia nenä kiekossa vastustajan siniselle ajoja että tekee pahaa katsoa. Tulihan siellä sitten välillä joku vastaan.
 

#76

Jäsen
Eiköhän Ovie olisi paukuttanut viime kauden kunnossaan Gretzkyn vierellä kevyesti sen 90 häkkiä. Siis jos aikakoneella matkustaisi 80-luvun puoleen väliin pelaamaan "hawaiji"kiekkoa. Lisäksi nykykiekkoilijat ovat niin paljon timmimmässä kunnossa kuin 80 ja 90-luvun alun supertähdet. Esim. Uransa alkupuolella Lemieuxin kesäharjoitteluunhan kuului Golffin peluu ja tupakointi kunnes vanhemmiten oli jo pakko treenata tiukemmin, että pärjäisi nuorempien mukana.
Arvoitukseksi jää miten esim. Lemieux olisi pärjännyt, jos olisi treenannut nykyisten kiekkotähtien tyylillä alusta pitäen. Koska on mahdoton arvioida mikä on yksittäisen pelaajan peruslahjakkuutta ja mikä armottoman treenaamisen sekä asenteen tuomaa kykyä on eri aikakausien pelaajien arvioiminen mahdotonta. Kun vielä otetaan huomioon itse pelissä ja jääkiekkoilijoiden tasossa yleisesti tapahtuneet muutokset, niin kuvio sekoittuu. Osaaminen ja varusteet varmasti parantuneet 70-80 luvuilta, mutta peli muuttunut tarkemmaksi sekä pelaajat yleisesti parantuneet. Uskon esim. NHL:ssä nykypäivän kolmospakkiparin olevan aika eri planeetalta kuin 70-80 luvun kolmospakkiparin.

Leikitellään ajatuksella, että nykyinen 10000 metrin maailmanennätysjuoksija siirtyisi aikakoneella kepittämään Paavo Nurmea vuonna 1924. Bekele tulisi maaliin ja Nurmella olisi matkaa vielä reilu kilometri.
 

Schadowan

Jäsen
Minua on ainakin häirinnyt jo pitkään se, että Ovechkin on ollut jo pitkään "one-trick-pony" kiekollisena. Kuljetus yksin sinisen kohdalle ja veto pakin jaloista... no shit? MM-jäälläkin tätä nähtiin tavattoman paljon ja jopa Kukkoset yms saivat puolustettua AO:n varsin helposti.

Eiköhän Alexander laiteta kesän aikana takaisin kondikseen ja ensi kausi on menestys. Toivotaan ainakin näin... Toisaalta tuplajuustot ja naiset saattavat olla liian suuri kiusaus AO:n kaltaiselle supertähdelle. Saa nähdä.
 

Schadowan

Jäsen
Arvoitukseksi jää miten esim. Lemieux olisi pärjännyt, jos olisi treenannut nykyisten kiekkotähtien tyylillä alusta pitäen. Koska on mahdoton arvioida mikä on yksittäisen pelaajan peruslahjakkuutta ja mikä armottoman treenaamisen sekä asenteen tuomaa kykyä on eri aikakausien pelaajien arvioiminen mahdotonta.

Jonkinlaisen käsityksen saa varmaan, kun muistelee 35-vuotiaan Marion esityksiä kaudella 00-01, joka oli ns. dead-puck aikakautta, jolloin pistesaldot olivat merkittävästi pienempiä kuin 80-90 luvulla. 43 pelissä käsittämättömät tehot, 35+41=76. Vaikka kausi jäikin lyhyeksi niin tuo on ollut ainakin minulle merkki siitä, että ns. "Generational Talent" erottuu millä tahansa aikakaudella. Näin ollen uskon, että niin Orr,Gretzky kuin Lemieux olisivat myös nykypäivänä selkeästi muita pelaajia edellä. Crosbyn viime kausi oli osoitus siitä, että vielä tänäkin päivänä poikkeuksellinen lahjakkuus voi erottua muista supertähdistä.
 
Muistaakseni Ron Francis vitsaili Lemieuxin kesätreeneistä tyyliin "jättää Big Mac -ateriasta ranskalaiset pois" kun 66:n ei tarvinnut kovin paljon lahjakkuutensa vuoksi treenata. On myös arvioitu, että tämä kesätreenin laiminlyöminen nuorena olisi ollut osasyy sille, että selkä alkoi reistailla, tuoden oman lisänsä loukkaantumisiin, jotka seurasivat vuosikausia kestänyttä sikailun kestämistä. Foppa kärsi samoista ongelmista, kun taas Gretzky sai pelata suht rauhassa koko uransa eikä tainnut missata pelejä pidemmän loukkaantumisen takia kuin tasan yhdellä kaudella?

"Suomalaiset NHL:ssä" -kirjassa Peter Ahola muistelee, että kaudella 1992-93 Penguins ei käytännössä harjoitellut yhdessä lainkaan ja Lemieux kävi harjoituksissa jäällä kerran viikossa ja silloinkin verkkarit jalassa. Tämä siis kuukausi-pari ennen Lemieux'n imusolmukesyövän julkistamista, en tiedä vaikuttiko se vielä miten paljon asiaan, mutta ilmeisesti meininki oli ollut sama jo edellisillä kausilla.

Fopalla taas oma pelityyli oli isompi tekijä, kun mies ei väistänyt ketään, vaikka joskus olisi kannattanutkin, kun ne 100-kiloiset derianhatcherit 90-luvun loppupuolella alkoivat yleistymään. Sama kuin Wendel Clarkilla aikoinaan, joka 180-senttisenä ja 85-90-kiloisena yritti pelata ison miehen peliä ja pelasi lopulta vain kolme yli 70 pelin kautta.

Mielestäni Ovechkinin vertaaminen näihin on vähän väärin, koska kuuden kauden otoksella (ei kertaakaan alle 70 peliä/kausi) herra kyllä pelaa fyysisesti, mutta ei ole älyttömän uhkarohkea (kuten Foppa tai Clark) ja sitä kautta loukkaantumisaltis pelaaja. Auttaa toki sekin, että massaa löytyy hirveästi. Loukkaantumisherkemmältä se Crosby on vaikuttanut.

Tämän kauden maalimäärissä näkyi ennen kaikkea Capitalsien surkea ylivoimapeli ja Ovechkinin peluuttaminen viivalla, joka ei toiminut oikein missään vaiheessa. Saldona Ovechkinille vain 7 yv-maalia, kun edeltäneillä kausilla niitä on ollut 13, 19, 22, 16 ja 21. En tiedä sitten johtuiko tämä Ovechkinin vai valmennuksen toiveista, mutta järkeä siinä ei ollut. Eiköhän mies palaa sinne 40-50 maalin tasolla vielä vuosiksi, mutta Gretzkyn ennätykset saa jäädä rauhaan jo pelkästään maalivahtipelin kehittymisen vuoksi. Enemmän jännitystä on esim. siinä, että mille sijalle Ovechkin päätyy vasenten laitojen maalipörssissä, jossa nyt ykkösenä on Luc Robitaille 668 osumalla. Vielä 13 kautta maalikeskiarvolla 29 per kausi on kova, mutta mahdollinen suoritus.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Minua on ainakin häirinnyt jo pitkään se, että Ovechkin on ollut jo pitkään "one-trick-pony" kiekollisena. Kuljetus yksin sinisen kohdalle ja veto pakin jaloista... no shit? MM-jäälläkin tätä nähtiin tavattoman paljon ja jopa Kukkoset yms saivat puolustettua AO:n varsin helposti.

Se riippuu vähän joukkueesta ja ketjukavereista. Jos naapureilta löytyy vähänkään enemmän vaihtoehtoja, tilanluomista ja kykyä pitää kiekkoa, mutta myös hyviä nousuja (hieman kuin Green parhaimmillaan), löytyy myös Ovielta arsenaalia. Mitä väkinäisempää ja "yksin Ovien kautta kulkevampaa" peli on, sitä enemmän se on juuri tuota, nykykiekossa kun taktisesti parempi joukkue pääsee aina alueelliseen hallintaan ja siten ohjaamaan taitavimmatkin pelaajat ahtaaseen tilaan. Jos Ovielle luodaan tilaa ketjukaverien toimesta, löytyy myös eniten tilaa sille parhaalle aseelle, eri laukaukselle.

Eipä moni maalintekijätyyppi tosin paljoa tässä asiassa eroa, osa ei isommin kykene edes kuljetuksiin tai kikkoihin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Arvoitukseksi jää miten esim. Lemieux olisi pärjännyt, jos olisi treenannut nykyisten kiekkotähtien tyylillä alusta pitäen.
Varmaan olisi lopettanut pelaamisen kokonaan jo 15-vuotiaana kyllästyttyään siihen työntekoon.

Mitä Ovechkiniin tulee, niin eipä minun mielestäni käsiensä taitojensa puolesta ole ihan maailman top-10 pelaaja eikä hänellä varsinkaan ole mikään maaginen pelisilmä ala Gretzky tai Lemieux. Voimakas luistelija ja hyvä laukaus sekä vahva kuin härkä, mutta silläkin pärjää pitkälle.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Minua on ainakin häirinnyt jo pitkään se, että Ovechkin on ollut jo pitkään "one-trick-pony" kiekollisena. Kuljetus yksin sinisen kohdalle ja veto pakin jaloista... no shit? MM-jäälläkin tätä nähtiin tavattoman paljon ja jopa Kukkoset yms saivat puolustettua AO:n varsin helposti

Tietyllä lailla turhauttavaa katsottavaa, vaikken Venäjää kisoissa sympannutkaan. Ovetshkinin peluutus maajoukkueessa on joskus muutoinkin aiheuttanut ihmetystä.

Kukas se muutama vuosi sitten arvioi, Ovetshkin tulee olemaan valovoimaisempi pelaaja mutta Crosby on voittaja. No, eihän numero kasin tilastoissa edelleenkään häpeämistä ole, kuiteski taas tuli seinä vastaan toisella kierroksella. Kaverin tilastoja enempi alkaa kiinnostaa hänen joukkueensa menestys, mutta nehän ehkä kulkevat hieman käsi kädessä. Olisko mr. Profanityn ollu kuitenkin aika lähteä penkin takaa?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Nostetaas vaikka tämä vanha keskustelu ylös, kun en muuta Ovechkin topikkia NHL-puolelta löytänyt.

Mitäs meriittejä herralle tässä nyt on kertynyt:

- Stanley Cup (2018)
- 3 Maailmanmestaruutta (2008, 2012, 2014)
- U20 Maailmanmestaruus (2003)
- Venäjän Liigan mestaruus (2005)

Henkilökohtaiset:
- U18 paras hyökkääjä (2003)
- U20 paras hyökkääjä (2005)
- Calder Trophy (2006)
- 3x Hart Trophy (2008, 2009, 2013)
- 3x Ted Lindsay Award (2008, 2009, 2010)
- Art Ross Trophy (2008)
- 7x Maurice Richard Trophyä (2008, 2009, 2013, 2014, 2015, 2016, 2018)
- Conn Smythe Trophy (2018)
 
Viimeksi muokattu:

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Vaikea kuvitella noin kilpailuhenkisen pelaajan kuin Ovechkin siirtyvän mihinkään NHL:ää heikompaan sarjaan ennen kuin taso ei enää NHL:ään riitä. Kaveri kuitenkin selvästi rakastaa jääkiekkoa samaan tyyliin kuin Jagr ja pelaa sellaisella tunteella ja fiiliksellä, että jos paikat pysyy ehjänä niin saattaapi pelata NHL:ssä vielä nelikymppisenäkin. Tuskinpa tuolla on maha täynnäkään, kun palkintokaappiin mahtuu aina lisää joukkue- ja henkilökohtaisia pystejä.

Tällä hetkellä kaveri on kaikkien aikojen maalintekijä -tilastoissa sijalla 19, mutta tuosta voi nousta vielä kymmenen sijaa ihan parissa kaudessa. Jos jatkaa NHL:ssä nelikymppiseksi, niin Gordie Howen 2 sija on ainakin uhattuna, ja voi jopa oikeasti haastaa Gretzkyn, niin hullulta kuin se varmasti on joskus kuulostanutkin. Tehopisteissä Ovechkin löytyy sijalta 59, mahdollisuus on realistisesti päästä top 20 urallaan.

On muuten mielenkiintoista, että Ovechkin on aktiivisista pelaajista tehnyt ylivoimaisesti eniten maaleja ja kolmanneksi eniten pisteitä. Pisteissä edellä ovat enää Joe Thornton ja Patrick Marleu (Jagria tuskin NHL:ssä enää nähdään, joten en laskenut mukaan aktiiviseksi). Jälkimmäisen ohi tulee menemään pisteissä heti seuraavalla kaudella. Thorntonin yli 1400 pistettä puolestaan saattaa olla AO:lta jo tavoittamattomissa.

AO:lta ei puutu enää kuin olympiakulta, jotta olisi oikeastaan kaikki mahdollinen voitettava voitettu. Henkilökohtaisissa pysteistä löytyy nyt jokainen "iso", eli Art Ross, Rocket, Hart ja Conn Smythe.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Pakko sanoa että jo oli aikakin ja hienoa nähdä, että tämä mestaruus myös miehelle vihdoin osui kohdalle. Yksi kaikkien aikojen parhaita maalintekijöitä, ellei jopa paras.

Viime kaudella "floppasi" ja teki vain reilut 30 maalia joka taisi olla koko uran toiseksi vai kolmanneksi surkein suoritus? Jos tuota nyt surkeaksi voi sanoa.. treenasi kuitenkin itsensä jälleen kovaan kuntoon ja vei runkosarjan maalipörssin jälleen nimiinsä (jo 7. kerta?). Mutta sitten playoffit. Nähtiin kapteenilta ennen näkemätöntä uhrautumista, puolustamista, eläytymistä ja pelaamista. Viimeisessä ratkaisevassa finaalissa pudotuspelien maali nro. 15. ja myöskin pudotuspelien maalipörssin voitto nimiinsä. Tyytyväinen olin vielä siihen, että sai sen maalin aikaan, eikä voitto tullut tasapelillä useamman pelin vähemmän pelanneen Sheiffelen kanssa.
 

Ralph

Jäsen
Mitäs luulette pelaako AO sopimuksen loppuun vai onko maha täynnä NHL:n osalta ja aika suunnata Venäjälle?
Eiköhän Ovechkinilla ole kiinnostusta nousta vielä ainakin 700 maalin mieheksi ja miksei siitä ylöspäinkin. Gretzkyn lukemiin ei riitä, ellei ala taas tekemään noin 60 maalia kaudessa, mutta esimerkiksi viiden parhaan joukkoon nousee, kun tekee edes 40 maalia neljättä kautta putkeen.

En ole koskaan ollut Ovechkinin fani, joskus enemmänkin antipatioita ollut häntä kohtaan, mutta hienoa oli nyt katsella kun sai Stanley Cupinsa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mun suureksi hämmästykseksi linssit hiukan huurtuivat, kun AO nosti kannun päänsä päälle. Se oli jotenkin niin ansaittua. Viimeksi sama tapahtui, kun Joe Sakic luovutti noston herrasmiehen eleellä toiselle suurelle pelaajalle.
 

Backhander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Suurimman osan Ovechkinin NHL-uran peleistä nähneenä voin sanoo, ei kahta sanaa: ei ole todellakaan palaamassa Venäjälle.

Kuinka se selviää sillä että olet katsonut suurimman osan peleistä? Pitääkö se vaihtopenkillä jotain kylttiä missä lukee : "en mene Venäjälle pelaamaan"?

Ovechkin on kuitenkin aikalailla umpiryssä ja arvostaa selvästi kotimaataan ja varsinkin maajoukkuetta erittäin paljon. Hänen vaimonsa tekee suurimman osan työstään Venäjällä.
Ja ainakin jonkun YouTube-pätkän perusteella Ovien iäkäs mummu, jota hän arvostaa kovasti, asuu Alexin kämpillä Venäjällä.

Kovalchukin KHL-palkat varmaan näyttäisivät aika naurettavilta niihin summiin verrattuna mitä AO:lle tarjotaan.

En pitäisi mitenkään kummallisena että Ovechkin lähtisi Venäjälle jossa saa edustaa maajoukkuetta, viettää aikaa enemmän perheensä kanssa ja luultavasti saisi suuremman palkan mitä Capitalsissa.

En toki toivo sitä. Toivottavasti yksi kaikkien aikojen maalintekijöistä pelaa uransa loppuun NHL:ssä, ja toivottavasti vielä Capitalsissa.

Erikoista kuitenkin että katsomalla suurimman osan Ovien peleistä voi todeta ettei ole kahta sanaa asiasta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Oli komea hetki tuo Ovechkinin kannunnosto. Siinä purkautui paljon.

Niin ja voi vittu jos se tulisi KHL:ään vielä vanhoilla päivillään. Aina MM-kisoissa mukana siinä tapauksessa.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Nykyinen soppari loppuu 2021. Jos on tehty päätös, että NHL-pelaajat eivät pääse Pekingin olympialaisiin, en yllättyisi jos Ovie tekisi vuoden KHL-sopparin tuohon väliin, tavoittelisi olympiakultaa ja palaisi sitten NHL-jäille kaudeksi 2022-23.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös