sergo91

Jäsen
Nykyinen soppari loppuu 2021. Jos on tehty päätös, että NHL-pelaajat eivät pääse Pekingin olympialaisiin, en yllättyisi jos Ovie tekisi vuoden KHL-sopparin tuohon väliin, tavoittelisi olympiakultaa ja palaisi sitten NHL-jäille kaudeksi 2022-23.
Tästä aika vahva visio tuli itsellenikin mieleen. Olisi jotenkin tyyliinkin sopivaa uhottuaan pitkään tälläkin kaudelle sinne lähdöstään (olympialaisiin siis).
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Tampereen Ilves
Kuinka se selviää sillä että olet katsonut suurimman osan peleistä? Pitääkö se vaihtopenkillä jotain kylttiä missä lukee : "en mene Venäjälle pelaamaan"?

Erikoista kuitenkin että katsomalla suurimman osan Ovien peleistä voi todeta ettei ole kahta sanaa asiasta.
Sinä kysyit, minä vastasin. Olisin tietysti voinut vastata vain: "ei kahta sanaa etteikö pysyisi NHL:ssä". Mutta tuolloin olisit varmaan kysynyt perusteluja minulta. En tiedä kuinka aktiivisesti sinä olet seurannut kenenkään NHL-joukkueen tai yksittäisen pelaajan pelejä, mutta itse Ovechkinin pelejä kohta varmaan jo aikalailla tuhat nähneenä (harjoitusottelut ym.) voin sanoa, että aikalailla siinä alkaa jo oppimaan pelaajia muutenkin kuin lätkätaidoiltaan. Ovechkinin palo pelata parhaitten kanssa on niin kova ja olen varma, että hän haluaa saavuttaa jääkiekon kovimmassa liigassa mahdollisimman paljon, niin minä en vain usko että hän nyt jättäisi "leikkiä" kesken ja suuntaisi huonompaan sarjaan.

Oliko tämä jo parempi perustelu?
 

Backhander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Sinä kysyit, minä vastasin. Olisin tietysti voinut vastata vain: "ei kahta sanaa etteikö pysyisi NHL:ssä". Mutta tuolloin olisit varmaan kysynyt perusteluja minulta. En tiedä kuinka aktiivisesti sinä olet seurannut kenenkään NHL-joukkueen tai yksittäisen pelaajan pelejä, mutta itse Ovechkinin pelejä kohta varmaan jo aikalailla tuhat nähneenä (harjoitusottelut ym.) voin sanoa, että aikalailla siinä alkaa jo oppimaan pelaajia muutenkin kuin lätkätaidoiltaan. Ovechkinin palo pelata parhaitten kanssa on niin kova ja olen varma, että hän haluaa saavuttaa jääkiekon kovimmassa liigassa mahdollisimman paljon, niin minä en vain usko että hän nyt jättäisi "leikkiä" kesken ja suuntaisi huonompaan sarjaan.

Oliko tämä jo parempi perustelu?
Jos olisit vastannut noin lyhyesti olisin vain mielessäni todennut viestisi anti palstalle on nolla.

Pelejä katsomalla et opi tuntemaan pelaajia kyllä yhtään millään muulla tavalla kuin lätkätaidoiltaan.

Tottakai siitä on kaksi sanaa, tuskin kukaan tältä palstalta kovin hyvin herraa henkilökohtaisesti tuntee joten voi aivan hyvin keskustella eri vaihtoehdoista.

Tuossa lopussa kirjoitatkin että USKOT ettei jätä leikkiä kesken, se on ihan oikein kirjoitettu. Vähemmällä palstatilalla olisi toki voinut todeta sinun uskomuksesi, ei ole tarpeen väittää että pelejä katsomalla tietää jotenkin paremmin. Se on aivan sama katsooko kaksi vai tuhat peliä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, Manchester United
Niin uskomattomalta kun se kuullostaakin on Gretzkyn maalimäärän saavuttaminen, jos nyt ei todennäköistä, niin ainakin mahdollista teoriassa. Oma näkemys on, että tuota päänahkaa Ovie tulee jahtaamaan niin kauan kun putki kulkee. Stanley Cupin ja Conn Smythen voittojen myötä vertailu Crosbyn kanssa on jo miltein tasoissa. Ainostaan best-of-best turnauksien voitot tämän ikuisen kilpailun vielä toistaiseksi Crosbyn kannalle kääntää. Toisaalta Ovielta löytyy Calder. Tuo sopimustilanne seuraavien Olympialaisten kohdalla tulee olemaan mielenkiintoinen.

Kaikesta Putinin kanssa hengailusta huolimatta, tämä voitto oli täysin ansaittu ja oikea joukkue jäljellä olevista kannun vei. En ole hetkeen tuollaista tunteenpurkausta nähnyt, kun Ovie nosti maljan käsilleen. Hieno urheilija, josta ei voi olla pitämättä, joka sai viimein myös sen kruununsa.
 
Leijonasydämestä huolimatta aina Slovakian kultaisen sukupolven tukena.

Heretic

Jäsen
Suosikkijoukkue
1948
Joo mutta AO:n hehkuttaminen on moraalitonta hei!
No mut hei! Sähän osuit asian ytimeen heti ekalla!

Ei vaiskaan. Onnittelut vaan Ovelle täältäkin. Kova lätkäjätkä, ei voi kiistää.
Mutta nythän on Ovella kymmenen miljoonan taalan paikka päästä Valkoiseen Taloon lipom... kättelemään myös Trumpia.
Oman maan suureen johtajaanhan hänellä nuo nuol... suhteet ovatkin jo ihan tiptop, joten siitä vain siltaa valtojen välisen kuilun ylitse rakentamaan. Tiedä vaikka Ovea tulevaisuudessa rauhan Nobel odottaisi - kyllä se nyt kai aina yhden puuttuvan olympiakullan korvaa?

edit: typo
 
And chances are
This will save your soul
Or break it in pieces

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Kelaillaanpa Ovechkinin tilannetta näin 9 vuotta ketjun aloituksen jälkeen. Tuolloin Ovechkinilla oli kasassa noin 250 maalia ja Buccigrossin ennustuksissa jopa 1000 rikkominen olisi mahdollista. Tuon ennustuksen arviona oli, että tänä päivänä Ovechkinilla olisi kasassa noin 750 maalia. Maaleja on tänä päivänä kasassa tasan 650, eli 100 vähemmän kuin Buccigrossi ennusti, johon vaikuttaa enimmäkseen nuo kolme kautta 2010 - 2013 välissä, kun Ovechkin jäi kolme kertaa peräkkäin alle 40 maaliin. Toisaalta sen jälkeen tulikin tuo kolmen kauden putki 2013 - 2016 kun Ovechkin paukutti yli 50 maalia per runkosarja.

Gretzkyn ohittaminen (tai jopa 1000 maalin rikkominen) on ainakin teoriassa vielä mahdollista, riippuen pitkälti siitä, miten paljon vuosia Ovechkinilla on tankissa jäljellä. Jos Ovechkin pystyy pitämään tasonsa NHL-pelaajana Jagrin tai Selänteen tavoin vielä 40-vuotiaanakin, niin jopa 1000 maalin rikkominen voi olla mahdollista. Selännehän paineli 41-vuotiaana NHL:ssä 26 maalia runkosarjassa kaudella 2011-2012, ja Jagr pisti vielä maalilla paremmaksi kunnioitettavassa 43 vuoden iässä kaudella 2015-2016.

Ovechkin täyttää syyskuussa 34 vuotta, ja nykyisellä tahdilla siihen mennessä maaleja runkosarjassa on noin 660. Jos verrataan muihin vielä aktiivisiin tai lähivuosina lopettaneisiin suuriin maalintekijöihin, niin 34 ikävuoden jälkeen Jagr paukutti NHL:ssä 145 maalia, Selänne 232 maalia, vielä kehissä oleva Patrick Marleau 111 maalia ja vastikään uransa lopettanut Jarome Iginla 141 maalia. Vähän Selänteen tahtia kovempaan maaleja tekemällä Gretzkyn ennätys olisi siis Ovechkinin käsittelyssä paperia.

Ainakaan tällä hetkellä Ovechkinin tahti ei ole lainkaan hidastumaan päin, oikeastaan päinvastoin. Viime kaudella 49 kaappia ja tällä kaudella 60 peliin kasassa on jo 43 - eli yli 50 maalin vauhdissa jälleen. Ovechkinin eduksi voidaan katsoa myös se, että maalimäärät ovat olleet lievässä nousussa koko liigan sisällä viimeisinä vuosina. Viime kaudella yli 40 maalin pääsi 8 pelaajaa, toissakaudella niitä ollen vain 3. Tällä kaudella yli 40 maalin vauhdissa on kaikki runkosarjaottelut pelaamalla tällä hetkellä 16 pelaajaa.

Jos Ovechkin pystyy vielä paukuttamaan parit kaudet lähemmäs (tai jopa yli) 50 kaappia per runkosarja, niin sitten ollaan todella lähellä Gretzkyn ennätystä. Parhaimmassa tapauksessa Ovechkin menee ohi Jagrista jo 37-vuotiaana, ja Howesta 38-vuotiaana, jonka jälkeen viimeiset sata kihausta olisi lähinnä kestävyydestä kiinni. Sinänsähän tilanne olisi Ovechkinille edullinen, että kaveri on tosi monipuolinen maalintekijä, eikä tuo laukaus tuosta varmasti hirveästi huonone vaikka nopeus ja räjähtävyys ei olisikaan enää samalla tasolla. Eli pystyisi varmasti vielä yli nelikymppisenäkin painamaan sen yli 20 häkkiä per kausi jo lähinnä ylivoimista laukomalla.

Tällä kaudella todennäköisesti Ovechkin menee ohi Brendan Shanahanista, jonka uran maalisaldoksi jäi kunnioitettavat 656 häkkiä, ja siirtyy kaikkien aikojen maalitilastossa sijalle 13. Ensi kaudella olisikin sitten vino pino päänahkoja, kun edessä odottaa sellaisia legendoja kuin Luc Robitaille, Teemu Selänne, Mario Lemieux, Steve Yzerman ja Mark Messier - kaikki alle 50 maalin päässä. Eli ensi kauden jälkeen Ovechkin voisi jo löytyä kaikkien aikojen maalitilastossa sijalta 8.

Toivottavasti pysyy terveenä, sillä tällaista tilaisuutta Gretzkyn ennätysten rikkomiselle tuskin tullaan ihan hetkeen (jos ikinä enää) todistamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mahdollinen tuleva työsulku vaikuttaa tähän ja ja edelliset ovat vaikuttaneet jo nyt.
Yksi kausi jäi Ovielta välistä ja toinen jäi tynkäkaudeksi, kolmas työsulku vielä uhkana.
 
Viimeksi muokattu:

teppana

Jäsen
Ensi kausi näyttää aika pitkälle sen, pystyykö realistisesti haastamaan tuota ennätystä. 50 maalia ensi kaudelle ja sitten tosiaan kasassa on jo n. 710 häkkiä. Siinä tapauksessa alkaa itsekin oikeasti uskomaan että tuo voi tapahtua. Aivan huikeetahan se olisi. Gretzkyn ennätykset on yleisesti ottaen laitettu kategoriaan "impossible to break". Vielä kirsikkana kakun päälle se, että Gretzky itse pitää tuota maaliennätystä suurimmassa arvossa kaikista niistä lukuisista ennätyksistä mitä miehen nimissä on.
 

Captain J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Hurricanes
Ovechkinistä hyvä sportsnetin haastattelu: Youtube

Saas nähä miten pappa jaksaa painaa, haastiksessa puhelee pelaavansa ainakin sopparin loppuun ja mahdollisesti pidemmälle mikäli pysyy terveenä ja nauttii edelleen pelaamisesta. Toivottavasti jatkaisi vakuuttavalla tahdillaan maalien mättämistä nykyistä sopimusta pidemmällekin, niin Gretzkyn ennätys siirtyisi kenties NHL:n parhaimmalle maalintekijälle ikinä.

En seurannut lajia juurikaan silloin kun Ovie aloitti NHL:ssä, joten itselle tuli hieman yllärinä se, että hän ei käytännössä puhunut englantia ollenkaan kun saapui Washingtoniin - mutta silti ekasta vaihdosta alkaen oli kaukalon parhaimmistoa.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Olisi kyllä hienoa, jos Ovechkin laittaisi ennätykset uusiksi. Toisi kanadalaisille vähän nöyryyttä, kun olisi venäläinen maalitilaston kärjessä. Sanoi jossakin haastattelussa tiedostavansa olevansa aika lähellä ennätystä ja yrittävänsä sitä, mutta varmaan kyllä on muitakin asioita prioriteettilistalla. Aika paljon erilaisia pystejä jo voittanut ja saanut tunnustusta, kuinka kauan riittää nälkää jatkaa pelaamista? On pysynyt kyllä hyvin terveenä uransa ajan ja oikeastaan vain työsulut ovat hidastaneet menoa. Ikää alkaa kertyä, mutta Ovy on hieman luonnonoikku, että ei välttämättä hidasta menoa niin nopeasti, mutta viedäkseen tuon maaliennätyksen niin joutuisi pelaamaan lähemmäs 40 -vuotiaaksi asti ja todennäköisesti ylikin. Hieman olen skeptinen ennätyksen rikkomisesta, mutta toivottavasti iskee taas sellaiset 50 maalia niin on ennätys taas lähempänä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
6 kautta per 40 maalia vie Gretzkystä ohi. Taitaa olla liian iso urakka.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets & Jellonat
Gretzky 894
Howe 801
Jagr 766
Hull 741
Dionne 731
Esposito 717
Gartner 708
Messier 694
Yzerman 692
Lemieux 690
Selänne 684
Robitaille 668
Ovechkin 658

Ovie tullee nousemaan tällä kaudella maalitilastossa ainakin viisi sijaa ylöspäin, ohi Messierin. Aika kovia hemmoja tulee taas jäämään taakse. Harmittaa, että Teemun viimeinen kausi meni vähän alakanttiin, eikä päässyt tuonne samaan väliin Messierin edelle, saati 700 maaliin.
 
Tulevalla kaudella jo mahdollisuus nousta 700 maalin kerhoon. Jos terveenä pysyy, niin uskon onnistuvan.

Ovechkinin kannalta hyvä asia, että työsulun uhka pitkittyi. Nyt voi punnertaa itsensä kolmen kauden aikana Jagrin ohi kaikkien aikojen maalintekjätilastoissa. Ansaitusti kaikkien aikojen paras eurooppalainen maalipyssy, ellei koko maapallon.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jarmo Kekäläinen & Elias Pettersson
6 kautta per 40 maalia vie Gretzkystä ohi. Taitaa olla liian iso urakka.
Tuntuu kyllä mahdottomalta, että jalka riittäisi vielä noin pitkään pysymään mukana 5vs5 pelissä. Toki, jos haluaa niin ura varmaan jatkuu niin kauan kuin jaksaa pelata ja pelkästään ylivoiman turvin taitaa se 20 mennä rikki.
 

riimu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto, Preds, Leijonat
Tosin eikö Ovie just täs kesällä puntaroinut uransa jatkoa, että haluaisi pysyä terveenä ja viettää lasten ja perheen kanssa aikaa vielä kun kroppa on kunnossa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Tosin eikö Ovie just täs kesällä puntaroinut uransa jatkoa, että haluaisi pysyä terveenä ja viettää lasten ja perheen kanssa aikaa vielä kun kroppa on kunnossa.
Ei, vaan haluaisi viettää lasten ja perheen kanssa aikaa, mutta jatkaa uraansa jos vaan kroppa pysyy terveenä. Silloin ei uran jatko maistu, jos on rikki ja riippakivi sopimuksellaan joukkueelle.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.
6 kautta per 40 maalia vie Gretzkystä ohi. Taitaa olla liian iso urakka.
Tai 5 kautta per 47 maalia. Onhan tuo äärimmäisen kova tavoite. Ei mahdoton, mutta todella kova.

Edellisen tynkäkauden jälkeen maalimäärät kuitenkin 51, 53, 50, 33, 49 ja 51. Mukana yksi lipsahdus (33 maalia), mutta muuten kyllä kirurgintarkkaa työtä. Kunpa nyt tekisi tällä ja ensi kaudella sen 50 kaappia, niin seuraaville neljälle kaudelle riittäisi 35 maalia per sesonki Gretzkyn ohittamiseen.

Kertoo kyllä ihan riittävästi tämän pelaajan ainutlaatuisuudesta, että Wäinön mahdottoman ennätyksen rikkomisella voidaan edes vakavissaan leikitellä.
 
Mängimies tykkää tästä

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tai 5 kautta per 47 maalia. Onhan tuo äärimmäisen kova tavoite. Ei mahdoton, mutta todella kova.
5 kaudessa vaikuttaa liian kovalta, mutta 7 kaudessa laskevalla trendillä voisi olla realistisempaa. Selännekin taisi vielä 40 vuoden rajapyykin jälkeen pystyä 20-30 maalin kausiin. Motivaatio ja kunto ratkaisee hirveästi ja isompiin taukoihin ei olisi varaa. Nälkä kuitenkin varmasti kasvaa alltime tilaston kärjen lähestyessä.

Eli laskevalla trendilllä kärkeen 7 kaudessa: 50+45+40+35+30+25+20. Sitä voi miettiä, että jos 6 kauden jälkeen olisi kasassa ~880 maalia, niin mahtaisikohan vielä "one more year" kiinnostaa?
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kova luotto siihen että Ovie vetelee pari seuraavaa kautta sellaisella Brett Hull-moodilla 150 maalia ja sittenhän ei ole enää kuin kaksi n.40 maalin kautta ja kaikki sen jälkeen tuleva on plussaa.
 
"Kotimaisista jääkiekkokatsomoista on vaikea löytää minkäänlaista arvokkuutta tai kunniakkuutta. Siellä suositaan moukkamaisuutta, typeryyttä ja ymmärtämättömyyttä. Siellä suositaan rantapalloja, kusipäisyyden metaforaa" Tuomas Kyrö-Urheilukirja

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Kova luotto siihen että Ovie vetelee pari seuraavaa kautta sellaisella Brett Hull-moodilla 150 maalia ja sittenhän ei ole enää kuin kaksi n.40 maalin kautta ja kaikki sen jälkeen tuleva on plussaa.
Brett Hull teki 34 ikävuotensa jälkeen 187 maalia 6 kauteen. Ovechkinin pitäisi tehdä aika monta enemmän, jos Wäinöstä meinaa ohi.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

riimu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto, Preds, Leijonat
Kertoo kyllä ihan riittävästi tämän pelaajan ainutlaatuisuudesta, että Wäinön mahdottoman ennätyksen rikkomisella voidaan edes vakavissaan leikitellä.
Onhan nuo Ovien tehot jo ihan järjettömiä tähänkin asti. Kun kuitenkin miettii millaista kiekko oli Wäinön aikaan jne.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Brett Hull teki 34 ikävuotensa jälkeen 187 maalia 6 kauteen. Ovechkinin pitäisi tehdä aika monta enemmän, jos Wäinöstä meinaa ohi.
Brett Hull teki kausilla 1989-1990 ja 1990-1991 yhteensä 158 maalia ollessaan 25- ja 26-vuotias. Sellanen on Brett Hull-moodi. Sitten siitä tulee Ovechkin-moodi kun tekee samat maalit kahdella seuraavalla kaudella 34- ja 35-vuotiaana. Ja sehän tekee.
 
"Kotimaisista jääkiekkokatsomoista on vaikea löytää minkäänlaista arvokkuutta tai kunniakkuutta. Siellä suositaan moukkamaisuutta, typeryyttä ja ymmärtämättömyyttä. Siellä suositaan rantapalloja, kusipäisyyden metaforaa" Tuomas Kyrö-Urheilukirja

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Eli laskevalla trendilllä kärkeen 7 kaudessa: 50+45+40+35+30+25+20. Sitä voi miettiä, että jos 6 kauden jälkeen olisi kasassa ~880 maalia, niin mahtaisikohan vielä "one more year" kiinnostaa?
Tätä voisi jopa pitää realistisena, jos siis pysyy paikat kunnossa tuon 7 vuoden ajan. Jotenkin tosta herrasta jäänyt sellanen mielikuva että vois hyvinkin pelata vaikka 45 vuotiaaksi mutta tosiaan ihan siitä kiinni tuleeko loukkia.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat, New York Jets
Kahta 50 maalin kautta kaipaan vielä tältä Putinin parhaalta ystävältä, sitten on ohitettu Gretzky ja Bossy siinä tilastossa. Eiköhän loppu sitten suju itsekseen kuin marssi Berliiniin.
 
Melkein.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy