Al-Holin leiriläiset ja hallituksen toiminta

  • 193 235
  • 2 030

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Voisi kysyä, autetaanko tässä nyt naisia? En ole sellaista päätöstä nähnyt.

Kysynpä minäkin. Mitä tehdään kun USA antaa seuraavan kehotuksen hakea eurooppalaiset pois, jotta terroristihautomot voidaan alueella purkaa ja osaltaan vakauttaa aluetta? Tai kun seuraava tiedustelutaho kertoo, että Euroopan itsensä kannalta leirit on syytä purkaa heti ja estää lisäradikalisoituminen.

Vaikea sanoa. Jotenkin pitäisi sitten varmaan ne lapset sieltä koittaa napata ja pelastaa sekä sotilaiden että radikalisoituneiden äitiensä kynsistä. Kumpi noista sitten onkaan pahempi toistaan lasten parasta ajateltuna. Aika 50-50 menee.
 
stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Oli Al-Holin leiri terroristihautomo tai ei, sielä olevilla ihmisillä on syy, miksi ovat vangittuina leirille. Sillä nyt ei ole paskankan vertaa merkitystä leirin terrorismihautomo kyvylle, jos leirillä on muutama suomesta lähtenyt lisäämässä leirin kokonaisvankimäärää.

Oli leiri terroristihautomo tai ei, ketään siltä ei tulisi ottaa takaisin eurooppaan. Leirin ylläpitoa toki voitaisiintukea, jotta vangit pysyvät vankeina. Tuohon terroristihautomoon liittyen, tyhjennettäessä leiri ottamalla kaikki ISIS-henkilöt takaisin eurooppaan, tuskin vähennetään täällä tapahtuvaa radikalisaatiota. En vain jaksa uskoa ISIS-vankien kiltisti lopettavan kaikkea ISIS toimintaansa tänne palatessaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikea sanoa. Jotenkin pitäisi sitten varmaan ne lapset sieltä koittaa napata ja pelastaa sekä sotilaiden että radikalisoituneiden äitiensä kynsistä. Kumpi noista sitten onkaan pahempi toistaan lasten parasta ajateltuna. Aika 50-50 menee.

Tätä asiaa pohditaan varmasti jossain vaiheessa Bidenin esikunnassa. Puretaanko leirit käytännössä käskyllä EU- ja NATO-kumppaneille vai jatketaanko.

Oli leiri terroristihautomo tai ei, ketään siltä ei tulisi ottaa takaisin eurooppaan. Leirin ylläpitoa toki voitaisiintukea, jotta vangit pysyvät vankeina. Tuohon terroristihautomoon liittyen, tyhjennettäessä leiri ottamalla kaikki ISIS-henkilöt takaisin eurooppaan, tuskin vähennetään täällä tapahtuvaa radikalisaatiota. En vain jaksa uskoa ISIS-vankien kiltisti lopettavan kaikkea ISIS toimintaansa tänne palatessaan.

Näkemys, jonka jakaa moni liberaaliksikin laskettava. Silti näin ei toimita, ei Suomikaan. Terrorismin uhkaa katsotaan maailmallakin hieman suuremmasta näkökulmasta kuin Suomen, mutta ehdottomasti myös Suomen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
En pelkästään suomalaisia natseja.

Suomessa ei ole yhtään natsia. Saksassakin näitä satavuotiaita aitoja natseja on jäljellä enää kourallinen.

Ehkä tarkoitit uusnatseja, niitä löytyy varmasti Suomestakin?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Suomessa ei ole yhtään natsia. Saksassakin näitä satavuotiaita aitoja natseja on jäljellä enää kourallinen.

Ehkä tarkoitit uusnatseja, niitä löytyy varmasti Suomestakin?
On uusnatsitkin natseja. Mielestäni suhteellisen epäolennainen asia. Jos joku itsensä kansallissosialistina näkee tai muuten identifioituu natsiksi niin en minä heille ala sanomaan, etteivät he ole oikeita natseja.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
On uusnatsitkin natseja. Mielestäni suhteellisen epäolennainen asia. Jos joku itsensä kansallissosialistina näkee tai muuten identifioituu natsiksi niin en minä heille ala sanomaan, etteivät he ole oikeita natseja.
Ei. Natsi ja uusnatsi eroavat hyvinkin paljon toisistaan, jos aletaan historiaa selaamaan.
Se on ihan eri asia haluatko sinä väitellä jonkun itseään oikeaksi natsiksi sanovan kanssa, tai antaa vaan olla.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei. Natsi ja uusnatsi eroavat hyvinkin paljon toisistaan, jos aletaan historiaa selaamaan.
Se on ihan eri asia haluatko sinä väitellä jonkun itseään oikeaksi natsiksi sanovan kanssa, tai antaa vaan olla.
Onko se siis niin että vain NSDAP:n jäsenet ovat natseja? Kaikki muut ovat jotain harrastelijoita? Mitä kaikkia asioita määritellään näin tarkasti? Onko se niin että jos ei ole jonkun oikean kommunistisen puolueen jäsen niin ei sovi kutsua ketään kommunistiksi? Missä on natsin ja uusnatsin ero? Voiko uusliberaalia kutsua liberaaliksi? Vai onko se niin että uusnatsin kutsuminen natsiksi on väärin, koska se loukkaa jotain.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minusta sitten tasa-arvoista on että myös Anna Kontulaa ja kumppaneita aletaan kutsumaan uuskommunisteiksi ettei heitä sotketa kommunisteihin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Minusta sitten tasa-arvoista on että myös Anna Kontulaa ja kumppaneita aletaan kutsumaan uuskommunisteiksi ettei heitä sotketa kommunisteihin.
Silloin, kun Jouko Kajanoja oli Suomen Kommunistisen Puolueen puheenjohtaja ja työvoimaministeri niin sanottiin, että hänessä "ei ole muuta punaista kuin rivitalon seinä ja Saabin kylki"...
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Silloin, kun Jouko Kajanoja oli Suomen Kommunistisen Puolueen puheenjohtaja ja työvoimaministeri niin sanottiin, että hänessä "ei ole muuta punaista kuin rivitalon seinä ja Saabin kylki"...
Vaikea uskoa etteikö myös nenän pää olisi ollut.
Meinaa mennä usko koko atteeseen.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
No onpas tuo presidentti-Niinistö nyt hassu höppänä ukko, kun vihjasi Al-Holista tuotuja lasten äitejä (jotka radikalisoituneita ja puolensa valinneita) uhkana, ja lisäsi että onko muutaman ihmisen oikeus vahvempi kun kansan turvallisuus.
 
Mielenkiintoisinta on ehkä se, että Niinistön näkemys saattaa tulla joillekin yllätyksenä kun al-Holista on tuotu Suomeen aktiviisesti Isisin propagandaa julistanut nainen.

Niinistö on tuonut al-Holin turvallisuusvaikutusta esille alusta asti. Hän on edellyttänyt, että terrorismi- ja muita turvallisuuteen liittyviä lakeja uudistetaan. Suomessa tuskin on ketään vuonna 2021, joka ei näkisi turvallisuuteen liittyviä ongelma myös al-Holin osalta. Valtaosa on nähnyt ne myös alusta asti ja kokenut, että uhka on olemassa ja lisääntyy ainakin naisten tuomisella Suomeen.

Yksi kysymys on, kuinka paljon enemmän tai vähemmän Euroopan turvallisuus lisääntyy tai vähenee pitämällä naiset ja lapset al-Holissa ja odottamalla lasten aikuistuvan, jos sinne asti hengissä selviävät.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mielenkiintoisinta on ehkä se, että Niinistön näkemys saattaa tulla joillekin yllätyksenä kun al-Holista on tuotu Suomeen aktiviisesti Isisin propagandaa julistanut nainen.

Niinpä. Siitä pitäisi lähteä, että miksi edes ottaa sitä riskiä, kun pitäisi mielummin laittaa asiat mittasuhteeseen ja terveen järjen rajoihin. Näin on tehnyt pääsääntöisesti muutkin maat. Kansan turvallisuuden pitäisi mennä kaiken edelle. Siis ihan kaiken.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niinpä. Siitä pitäisi lähteä, että miksi edes ottaa sitä riskiä, kun pitäisi mielummin laittaa asiat mittasuhteeseen ja terveen järjen rajoihin. Näin on tehnyt pääsääntöisesti muutkin maat. Kansan turvallisuuden pitäisi mennä kaiken edelle. Siis ihan kaiken.

Onhan tätä pohdittu kolmeen kertaan. Ainakin. Mutta kertaus vielä. Minusta leirien purkaminen on lähes pakollista. USA on ilmoittanut rahoittajana Euroopalle, että kansalaiset on haettava, koska USA ei halua riskeerata alueen terroristeista vapauttamista sillä, että alueen terroristihautomo kasvattaa heitä lisää. Eurooppa ei ole vastuutaan halunnut kantaa, kuten USA on tehnyt. USA on läsnä alueella ja vastaan tilanteen vakiinnuttamisesta. Eurooppa huutelee - niin, Euroopasta.

Itse en usko, että Biden suostuu vastustamaan USA:n valtioelinten ja tiedustelun linjauksia. Trumpille sopi, että Eurooppa ei tehnyt mitään, koska se istui väitteisiin Euroopan petollisuudesta/itsekkyydestä, joissa oli vähintäänkin osatotuus. Biden näkee alueen puhdistamisen oleelliseksi päämääräksi, joten vaihtoehtoja ei taida olla kuin hakea kansalaiset pois.

Aiemmin veikkasin, että vuoden 2022 loppuun mennessä leirit on tyhjennetty. Bidenin kiireet saattavat alkuun olla sisäpoliittisia.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Onhan tätä pohdittu kolmeen kertaan. Ainakin. Mutta kertaus vielä. Minusta leirien purkaminen on lähes pakollista. USA on ilmoittanut rahoittajana Euroopalle, että kansalaiset on haettava, koska USA ei halua riskeerata alueen terroristeista vapauttamista sillä, että alueen terroristihautomo kasvattaa heitä lisää. Eurooppa ei ole vastuutaan halunnut kantaa, kuten USA on tehnyt. USA on läsnä alueella ja vastaan tilanteen vakiinnuttamisesta. Eurooppa huutelee - niin, Euroopasta..
USA:llä on tähän täysi oikeus, mutta minä edelleen haluaisin kuulla, että niille vangeille jotka eivät ole eurooppaisia siinä vaiheessa tehdään kun leiri puretaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
USA:llä on tähän täysi oikeus, mutta minä edelleen haluaisin kuulla, että niille vangeille jotka eivät ole eurooppaisia siinä vaiheessa tehdään kun leiri puretaan.

Mahdoton vastata, koska leiriä ei olla ainakaan vielä purkamassa. Tietoa ei siis ole. Sekin on vielä epäselvää, saadaanko taistelijat (toisissa leireissä) oikeuden eteen ja jos ei saada, mitä heille tehdään. Mutta jos arvata voi, USA motivoi Euroopan ulkopuolisia maita taloudellisella avulla. Tai sen vähentämisellä.

EU-maissa tulee oikeudenkäynnit, jos valtio ei suostu hakuun tms. Espanjassa käydään parhaillaan oikeutta yhteensä 82 naisen ja lapsen paluusta. Heitä edustavat asianajajat vaativat oikeusteitse Espanjaa myöntämään heille matkustusdokumentit, mutta hallitus kieltäytyy. Miten tämä prosessi päättyy, sekin antaa suuntaa tuleville päätöksille EU:ssa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Onhan tätä pohdittu kolmeen kertaan. Ainakin. Mutta kertaus vielä. Minusta leirien purkaminen on lähes pakollista. USA on ilmoittanut rahoittajana Euroopalle, että kansalaiset on haettava, koska USA ei halua riskeerata alueen terroristeista vapauttamista sillä, että alueen terroristihautomo kasvattaa heitä lisää. Eurooppa ei ole vastuutaan halunnut kantaa, kuten USA on tehnyt.

Itse en usko, että Biden suostuu vastustamaan USA:n valtioelinten ja tiedustelun linjauksia. Trumpille sopi, että Eurooppa ei tehnyt mitään, koska se istui väitteisiin Euroopan petollisuudesta/itsekkyydestä. Biden näkee alueen puhdistamisen oleelliseksi päämääräksi.

On, ainakin kolmeen (kertaa kaks). Ja tosiaan ei muuten tarvetta ottaa vielä kerran, mut kyllähän tuo Niinistön puhe nosti ajatuksia. Normaalisti noi Uudenvuoden puheet pressalta on sellasia zemppipuheita ja löpinöitä vaan.

On kai se purku pakollista sitten. Ja nyt täytyy sanoa, että luotan hyvinkin sun näkemykseen ja mielipiteen muodostukseen tässä asiassa. Siis tarkotan, että varmasti enemmän detalie-tason tietoa siitä, mikä on mistäkin kiinni tuossa Al-Holin mahdollisessa purussa.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Koska olen varsin perehtynyt matkustusasiakirjoja koskeviin asioihin, niin totean vain, ja muistelen menneitä, että ennen Migriä ja Maahanmuuttovirastoa, Eila Kännön ja "Sisäministeriön ulkomaalaistoimiston" aikoina, Suomen muukalaispasseissa ja pakolaisen matkustusasiakirjoissa oli lisämerkintä: "Ei oikeuta matkustamaan valtioon X".
Valtio X oli se valtio, josta turvapaikan tai pakolaisaseman saanut oli pakoon lähtenyt.
Tämä lisämerkintä ei enää ole käytössä, koska joku humaani hallitus piti sitä ihmisoikeuksien vastaisena.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Poliittinen korriktius estää lastensuojeluviranomaisten puuttumisen siihen, että vanhemmat kasvattavat lapsistaan terroristeja. Hienoa Suomi, hienoa.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Sama artikkeli MTVuutisten sivuilla. Yksi kohta kiinnitti erityisesti huomiota:
Näissä keskusteluissa on Mankkisen mukaan noussut esille myös se, että huostaanotto voi myös lisätä riskiä lapsen radikalisoitumisesta.

Eli siis jos lapsi otetaan pois ääri-islamilaisilta vanhemmilta, niin se voi lisätä riskiä radikalisoitua verrattuna siihen, että lapsi jää ääri-islamilaisten vanhempien kasvatettavaksi. Samalla logiikalla: jos lapsi otetaan huostaan narkkarivanhemmilta, niin lapsella saattaa olla suurempi riski alkaa käyttää päihteitä. Kai se sitten tolleen on, kun kerran "asiantuntija" noin sanoo.
 
Jotenkin surrealistisia kommentteja tulee "ammattilaisilta". Näiden vuoksi pahkasika lopetettiin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Sama artikkeli MTVuutisten sivuilla. Yksi kohta kiinnitti erityisesti huomiota:

Eli siis jos lapsi otetaan pois ääri-islamilaisilta vanhemmilta, niin se voi lisätä riskiä radikalisoitua verrattuna siihen, että lapsi jää ääri-islamilaisten vanhempien kasvatettavaksi. Samalla logiikalla: jos lapsi otetaan huostaan narkkarivanhemmilta, niin lapsella saattaa olla suurempi riski alkaa käyttää päihteitä. Kai se sitten tolleen on, kun kerran "asiantuntija" noin sanoo.

Jos vanhemmat vastustavat huostaanottoa, lapsi asettuu aina vanhempien puolelle, olkoon koti olosuhteet kuinka surkeat tahansa. Päihteiden kohdalla järjestelmä pystyy rajoittamaan käyttöä suhteellisen tehokkaasti huostaanoton ajan. Päihdemyönteisyyttä harvoin pystytään estämään, narkkareiden lapset suhtautuvat yleensä huumeisiin muita lapsia myönteisemmin.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Jos vanhemmat vastustavat huostaanottoa, lapsi asettuu aina vanhempien puolelle, olkoon koti olosuhteet kuinka surkeat tahansa. Päihteiden kohdalla järjestelmä pystyy rajoittamaan käyttöä suhteellisen tehokkaasti huostaanoton ajan. Päihdemyönteisyyttä harvoin pystytään estämään, narkkareiden lapset suhtautuvat yleensä huumeisiin muita lapsia myönteisemmin.

Ymmärtääkseni olet tehnyt lastensuojelu työtä / olet lähellä lasu:n arkea?
Mitä mielestäsi tälläisessä tilanteessa pitäisi tehdä kun vanhemmat opettaa / aivopesee jälkikasvuaan hyväksymään terrorismin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös