Aktiivimalli

  • 51 486
  • 405

teppana

Jäsen
Työttömyysturvan voisi muuttaa vastikkeelliseksi ja sitä voisi hieman korottaa. On jokseenkin helvetin nurinkurista että meillä on koko ajan auki suorittavan työn työpaikkoja joihin ei tarvitse koulutusta tai sitä tarvitsee vain nimellisesti.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähän kinkkinen asia tämä aktiivimalli. Se on epäoikeudenmukainen sellaista työnhakijaa kohtaan, joka oikeasti haluaa työllistyä ja tekee asioita työllistymisensä eteen. Toisaalta meillä on sitten x määrä työttömiä, jotka eivät haluakaan työllistyä ja tätä porukkaa pitää stimuloida eri tavoilla työnhakuun.

Jos jotain ei kiinnosta työnteko/-haku, niin muutaman kympin menetys kuussa tuskin muuttaa asiaa miksikään. Kun olin itse työttömänä, niin aktiivimallin leikkaus päivärahaan ei vaikuttanut arkeeni paskan vertaa, sillä vaimo on sen verran hyvätuloinen, että pärjättiin kyllä. Lähinnä vituttaa monien niiden puolesta, jotka tekevät kaikkensa saadakseen työtä, mutta kun eivät sitä saa, niin lisärangaistuksena vielä päivärahaa leikataan. Itseäni ainakin vitutti olla työtön ja kun vielä Sipilän paskahallituksen takia ikään kuin vittuilun vuoksi päivärahoja leikattiin, niin ei varsinaisesti naurattanut.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minusta toimiva malli lähtisi siitä liikkeelle, että jokaisen työttömän tilanne analysoitaisiin työttömyyden alussa asiantuntijan toimesta, ja sitten päätettäisiin, miten edetään...

Lisäksi kehittäisin TE-politiikkaa siten, että kouluttautumista ei tarvitse erikseen hyväksyttää TE-viranomaisilla, vaan opiskella saa niin paljon kuin haluaa menettämättä tukia, kunhan pystyy todistamaan, että on kaiken aikaa silti hakenut töitä.
Kommentoin tuota TE-toimiston roolia ja kouluttautumismahdollisuuksia:

Kyllä TE-toimistoissa on aina pyritty aidosti analysoimaan ihmisen tilanne. Iso ongelma on se, että todellisuus ei kelpaa (samaan aikaan kannattaa muistaa, että merkittävä osa työttömäksi jäävistä työllistyy muutamassa kuukaudessa joka tapauksessa - eli ongelma koskee sitä vähemmistöä joka ei työllisty...)

Kun sanon "todellisuus ei kelpaa", tarkoitan sitä, että TE-toimistosta kyllä kerrotaan realistisesti minkälaiset mahdollisuudet on työllistyä haluamalleen alalle, mutta jos viesti on negatiivinen - eli virkailija kerto työllistymismahdollisuuksien olevan ohuet - sitä ei suostuta uskomaan, vaan halutaa itsepintaisesti edelleen hakea sitä "unelma-ammattia", vaikka virkailija tietää todennäköisyyksien olevan heikot.

Konkreettisemmin: työttömäksi jää paljon teollisuustyöntekijöitä ja alempia toimihenkilöitä. Teollisuustyö vähenee globalisaation takia, suorittava toimistotyö digitalisaation ja toiminnan tehostamisen takia. Töitä olisi tarjolla palveluissa, ravitsemusalalla, siivouksessa, rakennuksilla, terveydenhoidossa ja vaativissa asiantuntijatöissä. Silti moni työttömäksi jäävä liukuhihnatyöntekijä tai toimistoapulainen haluaa edelleen hakea samanlaista työtä kuin aiemminkin (ja vielä vakituista, ja hyvällä palkalla), vaikka TE-toimistolla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia järjestää ihmiselle hänen haluamaansa paikkaa. Työt määräytyvät yhteiskunnan tarpeiden - eli viimekädessä meidän kaikkien valintojen kautta.

Työttömien vapaa oikeus kouluttautua ei valitettavasti ole taloudellisesti mahdollista. Suomessa on hieman määritelmästä riippuen useita satoja tuhansia opiskelijoita. Jos työttömille annettaisiin kategorinen oikeus opiskella, samalla avattaisiin ovi opiskelijoille ilmoittautua työttömäksi - ja nostaa sitten opintojen aikana opintotuen sijaan työttömyysturvaa. Pieninkin työttömyysturva on kaksinkertainen opintotukeen nähden ja ylärajaa ei ole. Muutaman kuukauden pätkätyöt hampurilaispaikassa toisivat tulevalle opiskelijallle jopa yli tonnin ansiosidonnaisen.

Siihen Suomella ei ole varaa, että merkittävä määrä opiskelijoita siirtyisi huomattavasti opintotukea suuremmalle työttömyysturvalle. Siksi opiskelijat on pääsääntöisesti pidettävä erossa työttömyysturvasta - ja siksi niin moni työtön surkuttelee, kun ei voi aloittaa opiskeluja menettämättä työttömyysturvaansa. Kuten mainittua, kesken jääneiden opintojen loppuunsaattaminen onnistuu jo nykyään pääsääntöisesti TE-toimiston kanssa neuvottelemalla, mutta kokonaan uutta korkeakoulututkintoa ei pysty aloittamaan. Duunari- ja palveluammattehin TE-toimisto tarjoaa itse vuosittain satoja kursseja, joihin saa osallistua työttömyysturvaa menettämättä.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kuten mainittua, kesken jääneiden opintojen loppuunsaattaminen onnistuu jo nykyään pääsääntöisesti TE-toimiston kanssa neuvottelemalla, mutta kokonaan uutta korkeakoulututkintoa ei pysty aloittamaan.

Pystyyhän. Subjektiivinen oikeus se ei ole ja vaatii yleensä erityisen perusteen, mutta säädöspohja ei tätä estä. Kesken jääneisiin opintoihin ei vastaavaa erityistä perustetta yleensä tarvita.

Esimerkkitarina tällaisista uusista opinnoista (loppuun saakka niitä toki harvoin voi työttömyysturvalla suorittaa, koska 24 kk on tuetun opiskelun enimmäisaika) vaikkapa Kaksi tarinaa: Näin opiskelin työttömyysetuudella tarinoista ensimmäinen.
 

teppana

Jäsen
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös