Aikuistuminen

[ipaz]

"Aikuistuisit sinäkin jo!"

Kuulin eräältä puolitutulta naiselta tuon monelle varmasti tutun kommentin viime lauantaina baarissa. Tuli taas oltua pikkaisen enemmän hönössä ja vankka tarkoitus saada pokattua joku nainen yöseuraksi. Tiedän että tämä puolituttu nainen on itseäni on melkoisesti nuorempi, seurustelee ja elää muutenkin ilmeisesti tasapainoista ja "aikuista" elämää.

Ajattelin tätä asiaa eilen illalla nukkumaan mennessäni ja ihmettelin mikä saa toisen arvostelemaan minun elämäntyyliäni. Olen kuitenkin yli 30-vuotias esimiesasemassa oleva asuntovelallinen, joka vaan haluaa ottaa mahdollisimman rennosti välillä rankkojenkin työpäivien jälkeen. Poikamies, tai sinkku, on tullut oltua jo yli kolme vuotta putkeen, eikä vieläkään ole kiire löytää sitä oikeaa. On liian paljon koettavaa edessä ennenkuin esim. perhettä alkaisin perustamaan.

Joillekin tuo parisuhde / perhe taitaa olla se "aikuisuuden" mittari. Tietenkin myös käytös ja teot ovat yksi suuri aikuisuuden merkki. Voidaanko siis esim. suihkulähteessä kesäyönä pulikoimista pitää merkkinä siitä, että en ole vielä aikuistunut tarpeeksi? Mitä on olla aikuinen kun minä sitä en ilmeisesti ole?

 

[Ted Raikas]

Yleensä ne, jotka vaativat toista aikuistumaan, ovat itse niitä tapauksia, joilla kyseinen tapahtuma on ihan tyystin kesken.

Aikuistuminen ja aikuisena olo on sinänsä jännä käsite. Mitä se on? Miksi sellainen pitäisi olla? Lapsellisuutta on kahta lajia, on lapsellisuutta ja lapsellisuutta. Toinen niistä ei mielestäni ole lainkaan huono asia. Minusta on nimenomaan huono asia jos aikuisikäinen ihminen kadottaa kokonaan leikkimielisyyden elämästään ja tilalle astuu ylivakava asenne kaikkeen ja suoriutumiskeskeisyys. Ei ole lainkaan psyykeelle huonoksi, jos osaa välillä heittäytyä hieman hulvattomaksi ja spontaaniksi.

Vaikeaa sanoa omalta kohdaltani, pitäisi kaiketi kysyä tuttavilta, mutta ajatellen, että minua lähes kolmikymppistä luullaan usein parikymppiseksi tai jopa alle, niin kaiketi minussa sitten on jotain lapsenomaisuutta. Joissain asioissa taas itse koen olevani aikuinen ja osaavani ottaa vastuun ja huolehtia. En silti näe, että ihmisen pitäisi luopua kokonaan leikkimielisyydestä, oli ikää kuinka paljon tahansa.

 

[Evil]

Aikuistuminen... Miten sen sitten kukakin määrittelee. Jos sen ajattelee tarkoittavan omasta itsestään, perheestään ja läheisistään vastuun kantamista, on se erittäinkin hyvä ja tarpeellinen asia. Tällaiseen aikuistumiseen jouduin kasvamaan/opettelemaan jo melko varhaisella iällä - kun nyt 13-vuotias esikoistyttäreni syntyi, olin hädin tuskin ylittänyt 20 vuoden rajapyykin.

Mikäli aikuistuminen tarkoittaa vakavoitumista, tylsyyteen alistumista, "aikuisen" musiikkimaun omaksumista, leikkimielen hylkäämistä jne. on asenteeni äärimmäisen kielteinen! Hienoa on, kun on pieniä lapsia; aina on tervettä kun iso mies leikkii, ja lasten kanssa (varjolla) se on luonnollista...