Aika ”Velton” jälkeen – Helmisen ”Raipe” TPS:n päävalmentajaksi

  • 212 419
  • 1 220

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
" Helminen kokeili päävalmentajan hommaa Suomen alle 20-vuotiaiden päävalmentajana kaudella 2011–12, mutta siitä kaudesta ei kirjoitettu kirjaa " - Hoffren Sami
Hoffrenhan voisi kirjoittaa kirjan tästä ja paljonko siitä pieleenmenosta oli lopulta Raipen vikaa.

Näiden kisojen epäonnistuminen elää jostain syystä mielikuvissa vahvana. Menivätkö nuo kisat niin kauheasti pieleen, kun sijoitus oli neljäs, mikä oli Suomen paras sijoitus noissa karkeloissa vuoden 2006 pronssin jälkeen?

Ekassa ottelussa saatiin rumasti turpaan Kanadalta ja sen jälkeen hallittiin otteluita aina välierään asti. Välierässä hävittiin Ruotsille rankkareilla ja Ruotsi päätyi lopulta MM-kultaan. Raipen valmentama Suomi oli yhden Aittokallion purkukiekon tai Granlundin rankkarionnistumisen päässä finaalista. Pronssiottelussa hävittiin toistamiseen Kanadalle.

Helmistä kritisoitiin muutamien pelitapauskovaisten toimesta, joiden mielestä Suomi pelasi vääränlaista jääkiekkoa ja Helmisen nähtiin olevan päävalmentajaksi liian kokematon. Tulokset olivat kuitenkin parempia kuin esimerkiksi tuolloin messiaan asemaan nostetulla Marjamäellä.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hoffrenkin on jo myöntänyt erehtyneensä. Tällaista Hofren kirjoitteli ennen kauden alkua. https://pbs.twimg.com/media/E0fMRdbXIAMhpdD?format=jpg&name=large
Onko kirjoittanut asiasta kolumnin vai missä niin lukee ?

Tuo ensimmäinen kolumni oli sitä luokkaa että Sami ''tiesi'' Raipen epäonnistuvan. En minä kyllä keksi mitään millä pyyhitään tuo Kummeli-vitsi pois. Kummeli vitsit nääs on ja pysyy. Olisi valinnut jonkun muun rinnastuksen tai jättänyt koko kyhäelmän tekemättä !
 

oittsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hoffrenkin on jo myöntänyt erehtyneensä. Tällaista Hofren kirjoitteli ennen kauden alkua. https://pbs.twimg.com/media/E0fMRdbXIAMhpdD?format=jpg&name=large
Jos tämä nyt oli se 'anteeksipyyntö' niin kyllä kaikki muut muistetaan kehua mutta ei päävalmentaja Helmistä...

 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos tämä nyt oli se 'anteeksipyyntö' niin kyllä kaikki muut muistetaan kehua mutta ei päävalmentaja Helmistä...

En minä olekkaan mistään anteeksi pyynnöstä kirjoittanut vaan sen että myöntää olleensa väärässä -" En uskonut, että TPS menestyy tällä kaudella. Arvioimme klassisessa kausioppaassamme TPS:n runkosarjan kahdeksanneksi. "
 

Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Toimittajat ei pääse yli Helmisen persoonasta. Kun ei lauo sopivia vatauksia haastatteluihin tai viihdy kameran edessä, niin silloin saa kirjoitella alentuvasti.
Kyseessä on kohtalaisen intohimoinen ja kovaa töitä tekevä kiekkomies, oli pelaajaurallaan ja näemmä nyt myös valmentajana. Ja tämä luonaa vaikkei olisi supliikkitaidoiltaan maan kärkeä.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ensin puhuttiin Raipen kielitaidottomuudesta ja nyt se on jo unohtanut Suomen kielen?! Puhuu pelkkää Tamperetta.
Pelaajien suusta usein tämän kauden aikana saanut kuulla että ei Raipe mikään hiljainen ole ja osaa todistettavasti puhua.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Helvetin. Hieno. Mies.

Toivottavasti saa duunia syksyyn mennessä, vaikka sitten jonkun verivihollisen apuvalmentajana.* Raipe on piirtänyt nimensä ikuisesti turkulaiseen kiekkohistoriaan ja turkulaisten sydämiin.

On tämä sellainen nousu kusen ja paskan seasta liigan eliittiin että tätä ei koskaan unohdeta. Kaiken kukkuraksi omien kasvattien osuus pelaajistossa on niin merkittävä että sillä rikotaan kaiketi ennätyksiä.

*Tottakai toivon että Raipe jatkaisi Turussa, ihan missä roolissa tahansa.
 

W124

Jäsen
Helminen on jo yhden suomen mestaruuden Turussa voittanut - silloin kupittaalla. Seuraava artukaisissa...
Helmisen työmoraali ja nöyryys kantavat hedelmää. Pinenistä marginaaleista tämä on kiinni, mutta heti julkistuksen jälkeen tietty luottamus ja rauha oli Helmisen tekemiseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Nyt kehtaa sen jo sanoa, päättyivät finaalit miten tahansa, VAADIN, en pyydä, että Raipesta tehdään Turun kunniakansalainen, niin taisteleva on ollut TPS:n ilme että Suikkasen baarin jälkeen moista ei nähty. Oikein harmittaa että en Marraskuussa Jyväskylässä nähdyn vierasottelun(sen jälkeen kun oltiin 4-2 tappiolla) tehnyt samaa kuin talvella 2008-09 Hakametsän pihalla, kättelin TPS:n päävalmentajan ja kiitin että olet tehnyt tästä taas taistelevan joukkueen.
 
Viimeksi muokattu:

Kapu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Raipella pari peliä jäljellä ja kortistoon! Uskomaton tarina tähän mennessä, vaikka hopeeta saisitte. Hattu päästä, kun mietti kuinka paljon kuraa sai ennen kauden alkua. Lätkämies henkeen ja vereen. Pelaajana legenda ja nyt myös valmentajana, ainakin Turussa. Ja onnittelut kaverille ketä Raipen palkkasi (Oliko Urama?). Vuoden valmentaja.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Voitaneen jo tässä kohtaa sanoa, että yhtä asiaa Raipe ja muu valmennus eivät tämän kauden aikana saaneet kuntoon ja se on kurittomat ja tyhmät jäähyt. Juontaa varmasti osittain juurensa nuoriin pelaajiin, mutta on niitä tehty kokeneempiekin toimesta. Ehkä vapaampi ja sallivampi pelitapa sitten aiheuttaa myöskin. Ei voi sanoa, että kausi sen takia pilalle meni, mutta jos nyt jotain kehitettävää pitää löytää.

Edit. No ok, vastustajan jatkuva päästäminen yv:llä läpiajoon ja ylivoimahyökkäyksiin on toinen selkeä kehityskohde.
 
Viimeksi muokattu:

omaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tiedä paljonko TPS on päästänyt muita joukkueita YV:n aikana läpiajoon, mutta Lukolle tämä taitaa olla hyvinkin opeteltu asia. ”Joka pelissä” Lukko tekee näin kerran/pari ja joskus sieltä maalikin tulee. Lukon vaarallisuus alivoimalla on uhka
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Jaahas se olisi sitten 20 min leijonalegendalla töitä jäljellä ennen kuin siirtyy kortistoon työttömäksi työnhakijaksi.
Eiköhän näillä näytöillä kuitenkin joku Raipen nappaa töihin.
Hatunnosto hänelle siitä, että on saanut ajettua TPS:lle noin monta uutta junnua joukkueeseen sisään.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitokset Raipelle loistavasta työstä tämänkauden joukkueen peräsimessä. Viimeinen silaus jäi puuttumaan mutta sitä on turha jossitella ja murehtia. Lukko ansaitsi Mestaruutensa kiistattomasti. Hopea ei ole häpeä ja sitäkin kannattaa tuon joukkueen kanssa juhlia ihan kunnolla. Olette sen ansainneet.
 

12961

Jäsen
Tästä kaudesta on kokonaisuutena suussa hyvä maku. Omat pojat nostivat huimasti tasoaan ja A-ikäisistä tulee ensi kaudeksi lisää.
 

Arengee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Maajoukkueet, NHL:n Suomalaiset
Kiitos Raipe! Erittäin hyvä kausi noin kokonaisuutena. Toivottavasti löytyy mieleinen valmennuspesti seuraavalle kaudelle.

LEGIOONA!
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielellään kyllä Raipella jatkettais, mutta ei voi mitään. Ois ollu upeaa nähdä, mitä ois ens kaudella saatu aikaan. Harmi. Kiitokset parhaasta keväästä sitten 2010.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös