Ahon & Virkkusen potkujen seurantaketju

  • 36 149
  • 246

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Väittäsin kyllä,että MarjaLate on anttanut suuntimet millä suostuu alkaan kärppiä ja nyt töitä tehään. Mutta kun MikkoLate oli puikoissa ei ahoa painostettu niin ei napannu
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Väittäsin kyllä,että MarjaLate on anttanut suuntimet millä suostuu alkaan kärppiä ja nyt töitä tehään. Mutta kun MikkoLate oli puikoissa ei ahoa painostettu niin ei napannu
Väittäähän aina soppii. Jos kuitenkin muistelet, milloin Marjamäki Kärppiin tuli ja mietit, milloin tulevan kauden joukkueen rakentaminen on aloitettu, huomaat, ettei Marjamäki ole tähän kokonaisuuteen ennättänyt vaikuttaa juurikaan. Kuten kirjoitin, varmasti Turusen verran ja se on yksittäisenä palasena paljon. Kokonaisuus ja uudet suuntaviivat on kuitenkin valittu jo ennen Marjamäkeä. Marjamäen nuo suuntaviivat ovat vakuuttaneet, ei hän muutoin Kärpissä valmentaisi kahta seuraava kautta.

Toki Marjamäki on tuonut oman vaikutusvaltansa kevään pelaajasiirtoihin. Se ei poista sitä, että esimerkiksi Kemppainen ja Pokka ovat olleet joka tapauksessa Kärppien ostoslistalla. Turunen on pelaaja, joka on tullut Ahon ostoslistan ulkopuolelta.
 
Viimeksi muokattu:

Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Mika Pyörälä
Toki Marjamäki on tuonut oman vaikutusvaltansa kevään pelaajasiirtoihin. Se ei poista sitä, että esimerkiksi Kemppainen ja Pokka ovat olleet joka tapauksessa Kärppien ostoslistalla. Turunen on pelaaja, joka on tullut Ahon ostoslistan ulkopuolelta.
On melkoista työnäytettä, kun osaa seuran ns "omia poikia" kysellä takaisin. Minäkin pystyisin soittelemaan heitä takaisin ja tietäisin, että he onnistuisivat tässä liigassa. Ei tarvi kummoinen taikuri olla kertomaan sen.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu

Varsinkin tuo Kemppaisen paluu oli ihan vaan ajan kysymys. Talo on Oulussa ja aikomus ollut palata takaisin, kun on aika asettua. Aholle näistä on vaikea antaa krediittiä, kuten on vaikea antaa kovin kummoista arvosanaa koko Harrin UTJ-ajasta. Tyydyttävä taso riittänee kuitenkin saunanlauteilla.
 
Apis17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tietysti meinaan. Olen sinnikäs ja periksiantamaton ihminen, ja koen rakkaan seuramme nykytilanteen olevan täysin anteeksiantamaton.
Se sinnikkyys loppui kuukauden seuraamisen jälkeen. Tähän ei ole tulossa muutosta, vaikka seuraisit sinnikkäästi vielä puolivuotta tai enemmän. Vähän olin pettynyt että putki katkesi kuitenki jo 30päivän jälkeen.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä näitä nyt potkimaan kun saivat hommattu paremman Laurin puikkoihin. Siihen vielä Lasse kylkeen. Hyviä rekryjä. Joukkueesta kuulostaa tulevan pirun kova. Hyvää tekemistä toimistolta.

Ja ettei nyt jää epäselväksi. Kaikki onnistumiset tuntuvat menevät osastolle, toimistosta huolimatta. Sitten kun homma sakkaa, osoitetaan vaan ja ainoastaan toimiston suuntaan.

Mikkola oli epäilemättä huono valinta päävalmentajaksi. Toivon ettei tuollaista mokaa toisteta. Päävalmentajaksi täytyy löytyä paras saatavilla oleva mies.

Annetaan nyt tuleva sesonki aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Ja ettei nyt jää epäselväksi. Kaikki onnistumiset tuntuvat menevät osastolle, toimistosta huolimatta. Sitten kun homma sakkaa, osoitetaan vaan ja ainoastaan toimiston

Edelleenkin osoitan vain ja ainoastaan toimistoa. Huomasivat ettei heistä ole näihin hommiin(tarkista muutamat viime kaudet) ja palkkasivat vanhoja tuttuja pyyhkimään peppua. Pitäisikö heitä onnitella siitä?
 
Ihan tavanomaista johtamista. Ne asiat, jotka joku toinen tekee paremmin delegoidaan. Tätä pidetään usein jopa hyvänä johtamisena.
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Ihan tavanomaista johtamista. Ne asiat, jotka joku toinen tekee paremmin delegoidaan. Tätä pidetään usein jopa hyvänä johtamisena.

Tämä olisikin mahtavaa jos asia olisi näin. Ymmärtäisin tämän kaiken, jos miehet olisivat yhtäkkiä kokeneet valaistumisen ja ymmärtäneet, että tietyissä asioissa ohjat on parempi antaa muille. Mutta eivät he ole sellaista kokeneet. Edelleenkin seuran toimitusjohtaja on sitä mieltä, että urheilullinen menestys=yhteisöllisyys. Voit käydä kuuntelemassa petopodin, jossa kyseisiä herroja on vieraana. Ja tämä esiintyminen Virkkuselta ja Mikkolalta sen jälkeen, kun Kukkonen oli jo palkattu Kärppiin.

Mitä mahdollisuuksia on sille, että muutos on pysyvää, JOS seuran johtohenkilöt ovat näin saatanan pihalla?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan tavanomaista johtamista. Ne asiat, jotka joku toinen tekee paremmin delegoidaan. Tätä pidetään usein jopa hyvänä johtamisena.
Delegoiminen on erittäin merkityksellinen osa johtamista, siis ihan ydintä. Toki asiat voi hoitaa kuten Junno, eli tehdä kaiken itse. En kuitenkaan oikein usko moisen tavan olevan enää tehokas vuonna 2022 miljoonien eurojen liikevaihdon omaavassa yhtiössä.

Kärppien joukkue on rakentumassa ihan hurjaksi ja talouspuolella menee yhtä lujaa. Potkuvaateet on nyt etsittävä tosi syvältä. Maalibiisin soittaminen väärästä kohtaa on tietenkin klassikko, jota voi aina käyttää.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä mahdollisuuksia on sille, että muutos on pysyvää, JOS seuran johtohenkilöt ovat näin saatanan pihalla?
Kirjoittelusi on ylittänyt jo pitkään hyvän maun rajat nimittelyn ja erittäin kärkevien mielipiteiden muodossa, kun aiheena on Aho ja Virkkunen. Hirveästi en halua siihen puuttua, sillä sen verran kapeasta putkesta ja suurella paineella tuotoksesi tulevat, eikä niistä tahdo oikein enää järkeviä argumentteja löytyä. Yhtäkaikki, Kärppiä johdetaan parhaillaan kohti urheilullista menestystä taloudellisesti erittäin kestävällä pohjalla. Tällaisen johdon erottaminen olisi pähkähullua.
 
Yksi ammattilainen jäi sinulta nimeämättä. Tämä kaveri hilasi oman paitansa Raksilan kattoon.

Mitä tulee lopputekstiin, niin tässä kohtaa meidän erilaiset odotukset. Sinä tyydyt Liigan kärkiseuran asemaan, minä taas olen sitä mieltä, että Kärpillä olisi näillä resursseilla mahdollisuus olla yksi euroopan parhaista organisaatioista. Esteenä on ainoastaan toimiston sankarit.

Huumori on kohdillaan, jos sinä mainitset kapean putken mielipiteiden osalta sekä hyvän maun puutteen. Pata kattilaa tai jotain muuta yhtä nokkelaa.
 
Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kirjoittelusi on ylittänyt jo pitkään hyvän maun rajat nimittelyn ja erittäin kärkevien mielipiteiden muodossa, kun aiheena on Aho ja Virkkunen. Hirveästi en halua siihen puuttua, sillä sen verran kapeasta putkesta ja suurella paineella tuotoksesi tulevat, eikä niistä tahdo oikein enää järkeviä argumentteja löytyä. Yhtäkaikki, Kärppiä johdetaan parhaillaan kohti urheilullista menestystä taloudellisesti erittäin kestävällä pohjalla. Tällaisen johdon erottaminen olisi pähkähullua.
Ammatinvalintakysymys. Tiettyihin johtotason tehtäviin hakeutuessaan tulee tiedostaa että kuraa tulee myös silloin kun asiat ovat menneet kohtalaisen hyvin. Toivottavasti ei koskaan nähdä sitä tilannetta että kyseisten henkilöiden kriittinen kommentointi tällä palstalla kiellettäisiin.

EDIT: puhetunnistuksen häröt
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä tulee lopputekstiin, niin tässä kohtaa meidän erilaiset odotukset. Sinä tyydyt Liigan kärkiseuran asemaan, minä taas olen sitä mieltä, että Kärpillä olisi näillä resursseilla mahdollisuus olla yksi euroopan parhaista organisaatioista. Esteenä on ainoastaan toimiston sankarit.
En tyydy, eikä tyydy Kärpätkään. On hyvä huomioida, että Liiga luo tietyt puitteet liiketoiminnalle. Näissä puitteissa Virkkunen, Aho ja hallitus on johdattanut Kärpät Liigan ykköspaikalle. KHL:n romahtaminen luo uudenlaiset puitteet kansainväliselle toiminnalle. Uskonpa, että Kärpillä, ja miksei muillakin Liigan suurseurolla, on mahdollisuus haastaa entistä paremmin Sveitsin, Saksan ja Ruotsin pääsarjojen joukkueita myös talouden puolesta. Tänä keväänä Kärpät on jo antanut tästä myrskyvaroituksen pelaajahankinnoillaan.
Huumori on kohdillaan, jos sinä mainitset kapean putken mielipiteiden osalta sekä hyvän maun puutteen. Pata kattilaa tai jotain muuta yhtä nokkelaa.
Haasteena on se, ettei sinulla ole keskusteluun järkeviä argumentteja. Minusta vaikuttaa siltä, että perustat näkemyksesi Ahon ja Virkkusen kyvykkyydestä Kärppien johtoon lähinnä heidän mediaesiintymiseensä. Talous on erinomaisessa kunnossa, urheilullisesti ollaan lähes koko ajan kilpailukykyisiä ja junioritoiminta on maan eliittiä. Tuollaisten asioiden kautta kannataa johtajien kyvykkyyttä mielummin mitata kuin Petopodin haastattelun.
 
Järkevät argumentit on sinulle esitetty moneen kertaan, mutta kuten tapana sinulla on, niin jätät ne huomioimatta, koska eivät tue sinun yltiöpositiivista kuvaa Kärpistä, tai jätät kokonaan vastaamatta niihin viesteihin.

Meidän on selvästi turha keskustella näistä asioista, päädytään molemmat vain ottamaan tarpeeton huili palstalta.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Rehellisyyden nimissä, tällä hetkellä Kärpissä on hyvä pöhinä ja tekemisen meininki. Edelleen, pitkällä tähtäimellä, itse kaipaisin saunakerhon hajottamista, mutta tämän offseasonin startti on hieman keventänyt asennettani meidän klubitrioa kohtaan. L&L on tuonut vaatimustasoa koko porukkaan ja tahdon ajatella tämän jäävän pysyväksi toimintamalliksi myös sen jälkeen, kun Late jatkaa matkaa. Onneksi siihen on vielä pari kautta aikaa.
 
Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Meidän on selvästi turha keskustella näistä asioista, päädytään molemmat vain ottamaan tarpeeton huili palstalta.

Ihan pakko kommentoida tähän väliin että kukaan ei ole saanut huilia palstalta sen takia että on keskusteltu asioista, vaan kyllä ne tulee juuri siitä kyvyttömyydestä keskustella asioista.

Marjamäki on nyt. Aivan seurajohdosta kiinni kuka tulee Laten jälkeen ja missä vaiheessa aletaan hakemaan pätevintä kaveria puikkoihin. On aivan selvää että näin toimimalla seurajohto osti itsellensä 2 vuotta työrauhaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös