Aerosmith – ilmasepät Bostonista

  • 14 188
  • 88

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Led Zeppelinillä on oma ketjunsa, AC/DC:ltä löytyy oma ketjunsa, Deep Purplella niitä on useampiakin, Black Sabbathista on kirjoiteltu useamman sivun verran, progeilut, bluesit, kaikille löytyy ketjunsa. Aerosmithilla, tuolla rockin yhdellä suurimmista bändeistä ei ole omaa ketjua täällä jatkoajan aktiivisessa yhteisössä, jossa rock-musan tietämys on poikkeuksellisen kovalla tasolla. Tehdäänpä tähän poikkeus ja rustataan ajatuksia ensi kesänä Suomeen saapuvasta bändistä oman ketjun arvoisesti.

Aerosmith, tuo "jenkkien popeda", niin kuin nimimerkki Evil taannoin muistaakseni asian totesi, on myynyt globaalisti urallaan jo 150 miljoonaa levyä ja ollut monelle nykypäivän yhtyeelle esikuvana mitä tulee ylipäätään rockiin. Lukuiset hitit, ihmissuhdeongelmat, päihdeongelmat, ristiriidat, menestys ja muut tapahtumat ovat sävyttäneet Aerosmithin uraa, kovin tutun kuuloista kauraa pitkän linjan rock-bändeille. Aerosmith on bändi, joka kulminoituu Toxic Twinsiin eli Joe Perryyn ja Steven Tyleriin unohtamatta kuitenkaan uskollista rytmiryhmää takana, joka on pysynyt suhteellisen yhtenäisenä näiden kahden mielipiteitä jakavan henkilön takana. Aerosmith jakaa muutenkin mielipiteitä. Joillekin se on ärsyttävä hittihakuinen bilebändi missä Tylerin pelkkä äänen kuuleminen aiheuttaa pahoinvointia, toisille se on ollut vuosikymmenestä toiseen rollari-hengessä rullaava raaka bluespohjainen rock-bändi.

Tässä asiassa on monta totuutta. Aerosmithista on nimittäin moneksi. Bostonin ilmasepiltä taipuu niin raaka vanhan liiton rock`n roll (The Rocks-albumi), vahva blues (Honki` On Bobo-albumi), stadion rock (Permanent Vacation-albumi), erilaiset voimaballaadit sekä helposti lähestyttävä kevyempi pop-vivahteinen rock (Get A Grip). Tämänkaltainen monipuolisuus on ollut bändin vahvuus ja selittää pitkälti suosiota, toisaalta tämä on ollut myös bändin heikkous. Ei ole olemassa mitään tietynlaista Aerosmith-soundia ja bändillä ei olekaan todellakaan kahta samanlaista levyä, kun noin samanikäiseltä AC/DC:ltä niitä löytyy noin 16 ja Motörheadilta myös se noin parikymmentä. Kieltämättä Tylerin ja Perryn vahvuus on ollut biisinteossa ja jokaiselta levyltä pystyy kuulemaan sen mikä tätä kaksikkoa on kulloinkin kiinnostanut yhtään muita bändin jäseniä väheksymättä kappaleiden teossa. Aerosmith on kuitenkin käyttänyt melko paljon bändin ulkopuolisia henkilöitä musiikin teossa, joten kaikkea kunniaa ei aivan pidä antaa biiseistä Tylerille ja Perrylle.

Ajattelin käydä tiiviisti bändin historian levy levyltä ostajan opas-meiningillä.

Aerosmith (1973)
Debyyttialbumi oli raaka kokonaisuus, josta bändi ammensi kuitenkin tulevaa tyyliään eli bluesvoittoista rockia. Hitteinä loppuunkulutettu, huhujen mukaan Joe Perryn lähes vihaama Dream On sekä Mama Kin. Tosin Mama Kin nousi vasta 1976 soittolistojen kärkeen. Kelpo levy, mutta parempaa oli tulossa.

Get Your Wings (1974)
70-luvun hengessä levytystahti oli tätä päivää tiuhempaa. Musiikillisesti edistystä edelliseen ja tämä levy jo myi paremmin. Bändin The Yardbirds-vaikutteet pystyy tältä levyltä ja A Train Kept A Rollin` onkin coveroituna. Tiivis ja yhtenäinen albumi, josta mukavaa boogieta löytää heti avausraita A Same Old Song And Dance-biisistä lähtien. Jack Douglas aloitti bändin tuottajana tällä albumilla ja yhteistyö kesti neljä seuraavaa albumia.

Toys In The Attic (1975)
Tästä alkoi yhtyeen menestyksekäs kansainvälinen ura sekä kilpailu sen aikaisia jättiläisiä Led Zeppeliniä sekä Rollareita kohtaan, kertoo paljon bändin suosiosta. Levy täynnä erinomaista Aerosmith-maista rockia, joka sai laajalti radiosoittoa. Sinkkuina julkaistiin mainio-encore veto Sweet Emotion sekä hienosti svengaava Walk This Way. Tähteys oli alkanut.

Rocks (1976)
Tämän levyn ansiosta bändi nousi suurille stadioneille. Allekirjoittaneen mielestä bändin paras levy ja sellaiseksi myös suurella suurella todennäköisyydellä tulee jäämään. Koko platta täynnä raakaa rockia ja Tyler on äänensä kanssa elämänsä vedossa. Avausraita Back In The Saddle näyttää heti kaapin paikan. Yleisesti albumia pidetään rock-genristön yhdestä parhaimmista enkä yhtään epäile. Tältä levyltä et löydä yhtään huonoa biisiä.

Draw The Line (1977)
Ja taas mentiin heti seuraavana vuonna. Bändi otti musiikillisesti taka-askeleen vaikkei kyseessä todellakaan ole huono levy. Albumi ei myynyt samalla tavalla, vaikka levyllä on rokkaava nimikkobiisi sekä monia muita erinomaisia rock-raitoja. Bändin ongelmat alkoivat kuitenkin tästä, Perryn ja Tylerin päihdeongelmat olivat totta, mutta eivät kuitenkaan häirinneet tämän albumin tekoa.

Night In The Ruts (1979)
Bändin välit olivat rakoilleet pahemman kerran ja tästä seurauksena tuittupää kitaristimme Joe Perry otti ja lähti pystyttäen vain oman bändinsä, Joe Perry Projectin. Studioon hankittiin Jimmy Crespo stuntiksi, jotta saataisiin levynteko valmiiksi. Kaikesta kuulee kuitenkin bändin huonon kemian. Albumi oli musiikillisesti paha pettymys, tosin sitä se oli myös kaupallisesti. Hyvin kesyä rockia kaikin puolin, mutta yhtyeen fanina se löytyy kyllä hyllyltä.

Rock In A Hard Place (1982)
Bändin suosio maailmalla oli lopahtanut ja Tylerkin oli ehtinyt ajaa moottoripyörällä ulos maantieltä. Ennen levyntekoa toinen kitaristi Brad Whitford kyllästyi bändin syöksykierteeseen ja teki Perryt. Tilalle tuli Rick Dufay, molemmat kepin vinguttajat siis originaalikokoonpanosta olivat jo nostaneet kytkintä. Rock In A Hard Place on uskottavampi ja parempi levy kuin edeltäjänsä, mutta ei nostanut juuri yhtyeen osakkeita juuri mihinkään. Nimikkobiisin pelastaa Tyler hienolla vokalisoinnilla, muuten aika perusrokkia. Bändin oikeiden kitaristien poissaolo näkyi ja etenkin kuului.

Jatkuu.....
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Done With Mirrors (1986)
Välit olivat jo lämmenneet neljässä vuodessa ja originaalikokoonpano teki reunionin. Odotukset olivat korkealla, mutta levy oli yleisesti pettymys, koska levy ei pukannut yhtään hittisinkkua pihalle ja Let The Music Do The Talking oli alunperin lisäksi Perryn soolotuotannon biisejä. Levy on kuitenkin mielestäni kelpo Aerosmith-levy tuolta ajalta, vaikka kasarimeininki kuuluu vahvasti biiseistä. My Fist Your Face ja Shame On You kappaleista parhaimmistoa. Huumeongelmat kuitenkin jatkuivat ja tällä kertaa koko yhtye lähti vieroitukseen.

Permanent Vacation (1987)
Kun bändi oli selvinnyt kuin selvinnyt ainakin väliaikaisesti huumeongelmistaan, se halusi näyttää faneilleen mikä se on bändejään. Permanent Vacationista kuulee heti, että nyt on tehty levy pitkällisen yhteistyön ja sovun kautta. Levy on heti avausraita Heart`s Done Timesta lähtien silkkaa rautaa yhdistettynä muutamalla Tylerin ballaadilla sekä pop-henkisellä Dude Look`s Like A Ladylla. Kuitenkin, Aerosmith Is Back.

Pump (1989)
Aerosmithin uusi tuleminen jatkui vaikean kasariajan jälkeen. Pump oli suuri menestys ja jatkoi edellisen levyn jatkamaa noususuhdannetta bändin kohdalla. Musiikkivideoiden kulta-aika oli läsnä ja moni biiseistä tehtiin myös videon muodossa. Love In A Elevator, Monkey On My Back ja Janie`s Got A Gun tunnetuimpia ja levyn parhaimpia biisejä. Lisäksi What It Takes jatkoi Tylerin mainetta hyvänä ballaadi-laulaja, kieltämättä paras ilmaseppä-ballaadi mun mielestä.

Get A Grip (1993)
Pump-maailmankiertueen jälkeen bändi otti hiukan lomaa ja ryhtyi taas studiotyöskentelyyn. Vuorossa oli yksi bändin monipuolisimmista levyistä, joka sattui menestymään ajalla jolloin raskaammalla hevillä meni huonosti. Gripillä Eat The Rich ja Livin`The Edge edustivat keskitasoa parempaa rock-puolta, kun taas Cryin´, Crazy ja Amazing saivat monet naiset itkemään. Get A Grip-maailmankiertue kesti yhteensä 18 kuukautta ja bändi kävi Suomessakin pariin otteeseen niin Helsingin jäähallissa kuin Ruisrockissakin.

Nine Lives (1997)
Bändin seuraava levyä saatiin odottaa neljä vuotta. Nine Livesille nostettiin etukäteen rima korkealle eikä se sitä aivan pysty ylittämään. Levy on varsin tasapaksu nippu rockia ja kevyempää ballaadi-touhua, mutta punaista lankaa ei tahdo millään löytyä. Ei huono levy kuitenkaan, mutta ei missään nimessä bändin parhaimmistoa, koska on ensinnäkin liian pitkä. Noihin aikoihin bändi julkaisi siirappisen leffatunnarin I Don`t Want Miss A Thing, joka pelasti bändin mainetta tuohon aikaan. Lisäksi 1998 julkaistiin A Little South Of Sanity-livelevyn, joka koostui pääasiassa Nine Livesin ja Get A Gripin biiseistä.

Just Push Play (2001)
Tämä levy oli floppi. Uudelle vuosituhannelle siirryttäessä bändiltä oli kupletin juoni jotenkin kadoksissa ja sen kuulee biiseistä. Kevyttä ja jotenkin liian väsynyttä meininkiä. Saavuttipa levy kuitenkin platinarajan melkein heti ja noihin aikoihin bändi valittiin Rock And Roll Hall Of Fameen, joten historia kuitenkin palkitsi. Just Push Playsta itsessään ei jäänyt kuitenkaan juuri mitään käteen.

Honkin` On A Bobo (2004)
Bändi palasi juurilleen, mutta vain covereiden muodossa. Tämä oli kuitenkin erittäin hyvä ja toimiva temppu ja monet blues-klassikot saivat uutta kyytiä veteraanien käsittelyssä. Roadrunner, Shame&Shame&Shame ja Back Back Train edustavat levyn parhaimmistoa ja tästä levystä pystyy kuulemana todella missä liikkuvat Tylerin ja Perryn mukavuusalueet. Hieno levy ja toiveet uudesta omasta studiolevystä heräsivät, mutta kukapa olisi arvannut että tätä saataisiin odottaa 8 vuotta.....

Music From Another Dimension(2012
Kahdeksan vuoden jälkeen saatiin taas Aerosmith-nimellä musiikkia. Tässä välissä bändille oli ehtinyt kuitenkin tapahtua paljon. Bändi kävi mm. 2007 Suomessa esiintymässä puolityhjälle Hartwall Areenalle. Lisäksi Hamiltonilla, Tylerilla ja Kramerilla oli lukuisia terveysongelmia ja 2009 Perry ilmoitti bändin uran olevan lähellä loppuaan, koska American idols-tuomarinakin häärinyt Tyler ei ollut pitänyt yhteyttä bändiin mitenkään. Lisäksi Tyler oli jälleen ratkennut päihteisiin, tällä kertaa lääkkeisiin. Bändi jopa etsi Tylerin tilalle uutta vokalistia, joka oli merkki bändin loppumisesta, mm. Lenny Kravitzia ehdotettiin tilalle. Monien mutkien jälkeen Tyler toipui keikkakuntoon ja sitä kautta studioonkin päästiin.

Music From Another Dimensionia edelti hämmästely ja tilanne oli siinäkin mielessä erikoinen ettei juurikaan tiennyt mitä odottaa koska edellinen oma levytys Just Push Play oli ollut todella huono. Melkoinen varmistelun meininki kuuluu tälläkin levyllä, sen pystyy aistimaan heti kahdesta biisistä, Luv XXX:stä ja Oh Yeahista. Kuitenkin levy alkaa pian aukeamaan hyvin, mutta bändi törmää perisyntiinsä, liikaa slovareita. Kuitenkin, jos tietyt ballaadit pystyy skippaamaan ja kuuntelemaan vaan jytä-biisit, niin kyseessä on mainio rock-albumi. Muuten kyseessä on liian pitkä "kaikille jotain"-levy. Joka tapauksessa Aerosmith on jopa itsekin vihjaillut jälkikäteen tyytymättömyytään tähän levyyn ja rivien välistä luinkin että jatkoa on tulossa.

Aerosmith on ehtinyt saavuttaa paljon, keikkailemaan paljon ja aiheuttamaan mielipiteitä puolesta ja vastaan. Ilmasepät tulevatkin keikalle 30.5 Hartwall Areenalle vetämään keikan ja ikinä ei voi näiden ikämies-yhtyeiden kohdalla tietää, että voiko kenties tämä keikka jäädä vikaksi mahdollisuudeksi nähdä bändi. Siispä suosittelen hankkimaan piletin, mikäli yhtään tämän bändin rock nappaa, oman olen jo hankkinut. Permanto olikin jo loppuunmyyty ja hajapaikkoja sieltä täältä on tarjolla, mutta lippuja kuitenkin. Luulen, että vuoden 2007 uusintaa ei nähdä, jossa halli oli tosiaan puolityhjä ja meininki ajoittain flegmaattinen.

Toivottavasti keskustelua bändin niin keikoista, henkilöistä kuin levyistäkin syntyy tänne yhtyeestä, joka ei ole ketään jättänyt rockin historiassa kylmäksi.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lounais-Suomen luotsilaitos
Toys In The Attic (1975)

Rocks (1976)

Nämä kaksi levyä vetävät vertoja about mille tahansa levyille rokkenrollin historiassa. Rouhea soundi ja tiukkuus ovat mielettömiä. Se vain kesti aikanaan hieman aikaa tajuta. Vähän kuin Joe Perryn hienous.

"Rocks" on siitä hauska levy, ettei siinä ole oikein yhtään erikoisen hittiä biisiä, mutta se vain on täyttä, tiukkaa tykitystä alusta loppuun. Omat suosikkini ovat ehdottomasti "Combination" ja "Nobody's Fault", mutta TJEU voisi sanoa myös biisille "Rats in the Cellar". Tämän pitäisi löytyä JOKAISEN levyhyllystä.

Toys in the atticilla kenties paras yksittäinen Aerosmith-biisi, tietysti "Sweet Emotion". Tykkään muistakin 70-luvun levyistä, mutta nämä kaksi ne ehdottomasti parhaat.

Permannolla ja lähellä lavaa 2007 keikka oli kyllä timanttia. Tuli niin paljon vanhoja biisejä ja rouheaa saundia. En toki tiedä, kuinka paljon noissa oikeasti käytetään nykyään taustanauhoja apuna (kuulemma totuus on karmaiseva monellakin isolla bändillä), mutta hauskaa oli. Kylläpä se on jees.

80-luvun biisejä ja 90-luvun hittejä kuuntelee joskus nostalgiamielessä ei-niin-tosissaan. Ne eivät olleet kuitenkaan se juttu, joka teki Aerosmithistä niin kovan kuin se parhaimmillaan on.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Aerosmithia tuli kuunneltua teini-ikiäisenä, ja aika paljonkin. Meikäläiselle se oli jopa kaikkien aikojen top-5 bändi joskus. Ihan siellä Stonesin, Zeppelinin, Ramonesin, Van Halenin ja AC/DC etc:n sarjassa. Silloin puhuttiin kuitenkin vain ajasta ennen Draw the linea. Suosion lopahtamiseen on ollut syynsä, jotka jokainen voi todeta itse ihan vain kuuntelemalla tuotantoa.

Aerosmith on lähes legendaarisen kova pumppu, mutta päästäkseen siihen sarjaan tekivät ehkä liian lyhyen uran ehdottomalla genren huipulla. Tai sitten liian pitkän...

Permanent Vacationin kaupallinen menestys nosti Aerosmithin uudestaan ns. megabändiksi, mutta Desmond Childin "golden touch" ei kyllä pelkästään parantanut juttua. No, voi olla ettei ilman sitä levyä juuri kukaan muistaisikaan Aerosmithia nykyään, ja oltaisiin jääty muutamasta kovasta piisistä paitsi.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin rockin aatelia, ja Tylerille + Perrylle propsit :)
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Sellainen vajaa pari viikkoa, niin Bostonin rokkivaarit rantautuvat Areenalle. Viime aikoina on tullut haettua fiilistä `Smith-katalogista ihan varhaisimmista tuotoksista uusimpaan Music From Another Dimensioniin. Klassikot tulevat varmasti viemään settilistasta ison lohkaisun, mutta jos saisi toivoa, niin joku Honkin` A Bobo-blueskiskaisu tekisi terää, se muistuttelisi että missä on tämän bändin juuret todella.

Katsomokarttaa vilkuillessa voi huomata jo nyt, että tämä keikka tulee olemaan varmaan jo tunnelmankin kannalta parempi kuin tuo Areenan vuoden 2007 keikka, jossa bändi soitti puolityhjille katsomoille. Alakatsomo ja permanto on myyty loppuun käytännössä ja ylhäältäkin paikat hupenevat kyllä. Keikan lämmittelee Rival Sons, itseasiassa olen miettinyt, että tuo yhtye olisi jossain välissä tsekattava ja nyt siihen tulee mukava tilaisuus. Tuollaista Led Zeppelin-henkistä rockia soittavalla yhtyeellä on oltava musiikillinen arvomaailma kunnossa!
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Katsomokarttaa vilkuillessa voi huomata jo nyt, että tämä keikka tulee olemaan varmaan jo tunnelmankin kannalta parempi kuin tuo Areenan vuoden 2007 keikka, jossa bändi soitti puolityhjille katsomoille.

Oliko se niin tyhjä, itse muistan ihan hyvän meiningin kyseiseltä keikalta. Ostin extemporee liput keikkapäivänä pienellä rabatilla. Mikäköhän täyttää nyt 7 vuotta myöhemmin hallin kun mediassa massoille on näkynyt vain Steven Tyler American Idolsissa. Taytyy kyllä rehellisesti myöntää että en tunne levytyksiä viimeisen 20 vuoden ajalta juuri ollenkaan mutta sitä edeltävältä ajalta bändi oli yksi suurimmista.

Tässä 2007 setlist ja hyvin toimi ainakin meikäläiselle.
Aerosmith Concert Setlist at Hartwall Areena, Helsinki on July 7, 2007 | setlist.fm

Veikkaan että aika samoilla biiseillä mennään taas.

_
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään lähtee!
 

Outsider

Jäsen
En ole mikään bändin suurin fani ja lippukin tuli ostettua vasta muutama tunti ennen keikkaa tori.fistä, mutta melkein on pakko sanoa, että ilmasepät veti viikon kovimman keikan tänään. Sen verran olin edellisten keikkojen settilistoja vakoillut, että heti alkupuolella Back in the Saddle oli positiivinen yllätys ja tietysti loppuun kirsikkana kakun päälle vielä oma suosikki Mama Kin ylimääräisenä encorena oli huippua! Kannatti ehdottomasti mennä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Totta, `Smith tarjosi kyllä vastiketta piletille ihan koko setin verran. Iltapäivä-medioiden hyvin epätasapainoiset keikka-arviot myös jatkavat totuttua linjaa eli toinen tykkäsi ja toinen ei, mutta allekirjoittanut kyllä sai lähteä hymyssä suin Helsingin yöhön, sen verran tanakasti Tyler kumppaneineen esitti pääasiallisesti hittejään. En ole varmasti ainoa tämän mielipiteen kanssa. Tällä kertaa jukeboksi-meininki toteutettiin hyvän show:n ja soitannollisen varmuuden kautta niin hienosti, että best of-teema ei alkanut häiritä missään vaiheessa. Kyllähän tämänkin veteraanibändin jäsenet alkavat näyttää kovin räjähtäneeltä itse kukin, mutta pääasia että soitto kulkee ja ammattiylpeys on korkealla. Ulkoisilla tekijöillä ei rock-musiikissa saa olla liikaa painoarvoa, jos juuri yhtään. Rakkaudesta lajiin Aerosmithkin tätä tekee, se on selvä. Tarkempaa analyysiä pitää kirjoitella Keikka-arviot threadiin sitten.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensimmäistä kertaa näin Aerosmithin, tosin suunnilleen talon huonoimmilta paikoilta. Lämppärin aikana ääni oli siellä piippuhyllyllä kamalaa puuroa ja Aerosmithin setin alkupuolella ehkä jopa vielä kamalampaa, mutta joko tilanne parantui tai sitten siihen tottui, mutta enää loppupuolella ei saundeissa ollut suuremmin valittamista. Kun etenkin Tyler ja Perry viettivät paljon aikaa siinä catwalkilla, niin ei tuolla kauempanakaan tuntenut olleensa liian kaukana lavasta, vaikka luonnollisesti tunnelma vaisunee mitä kauempana on.

Vaikka en itse asiassa omista yhtään Aerosmithin levyä, niin kyllä tuossa huomasi miten paljon tunnettuja biisejä niillä on. Eipä oikeastaan kuin pari uudempaa ja ehkä jokunen varhaisten levyjen biisi olllut sellaisia, mitä en tunnistanut etukäteen. Ehkäpä huippukohdaksi jäi encore (Dream On, Sweet Emotion, Mama Kin). Ilmeisesti tuo Mama Kin tuli ihan hihasta, kun sitä ei näy olevan aiempien Euroopan keikkojen settilistoilla?

Hupaisa huomio I Don't Wanna Miss A Thingistä. Biisin alku aiheutti melkoisen kirkunan - ja melkoisen trafiikin vessaan tai muualle. Sukupuolijakauman arvuuttelu ei liene vaikeaa... On se tavallaan kaunis biisi, mutta kyllä etenkin sanoitukseltaan niin imelä että tunsi olevansa insuliinipiikin tarpeessa.

Jos tästä rupeaa hankkimaan jotain Aerosmithin materiaalia, niin arvelisin että oleellisin tuotanto on noin neljä ensimmäistä albumia ja "MTV-trilogia"?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jos tästä rupeaa hankkimaan jotain Aerosmithin materiaalia, niin arvelisin että oleellisin tuotanto on noin neljä ensimmäistä albumia ja "MTV-trilogia"?

Hyvin päätelty. Kaikki studiolevyt omistavana itsekin suurin piirtein tuolla tavalla ohjeistaisin. Nuo neljä ensimmäistä ilmaseppä-levyä ovat se kiviperusta tämän bändin musiikille ja tuntuu, että lähes biisi kuin biisi on todella merkittävä sekä hieno noilla levyillä tämän bändin kohdalla. Itseasiassa Draw The Line kannattaa myös hankkia vaikkei kokonaisuutena olekaan niin mestariteos kuin nuo neljä ensimmäistä. Silti, sieltäkin löytyy esimerkiksi menevä nimikkobiisi, joka avasi eilisen keikan.

Kasariajat voi ainakin alkuun skipata, jollei todella halua kääntää kaikki kivet tämän yhtyeen kohdalla. Yksittäisiä hyviä kasaribiisejä noilta levyiltä löytyy ja itseasiassa Done With Mirrors on ihan hyvä levy ajan henkeen verraten. Permanent Vacationista Nine Livesiin sitten kannataakin jo tsekata, hienoja levyjä ja jokaiselta levyltä löytyy mukavia koukkuja yksityiskohtineen. Vielä on sanottava, että tuo 2004 julkaistu Honkin` On Bobo on mielestäni Aerosmithin keskipitkään oppimäärään tähtäävälle erittäin suositeltava albumi, koska tuolla kiekolla coveroidaan blues-klassikoita ja kyseinen rieska johdattelee boogiella sekä svengillään kuuntelijan niille roots-lähteille, josta Bostonin pahat pojat ovat inspiraationsa kaivaneet aikanaan ennen levytys-uraansa. The Train Kept A Rollin` voisi hyvin olla coveroitu myös tuolla levyllä.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Hyvä oli perjantain keikka. Perry/Taylor -akseli näytti, että homma kulkee edelleen. Showkin oli ihan hyvä, eikä mennyt missään vaiheessa yli, vaan annettiin esityksen mennä musiikki edellä. Kuka muuten oli tuo bändin pianisti/taustalaulaja? Esittelyssä en kuullut nimeä kovin selkeästi, mutta veti kyllä aivan järjettömän hyvin koko keikan ajan. Sääli ettei ollut enempää esillä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kuka muuten oli tuo bändin pianisti/taustalaulaja? Esittelyssä en kuullut nimeä kovin selkeästi, mutta veti kyllä aivan järjettömän hyvin koko keikan ajan. Sääli ettei ollut enempää esillä.

Buck Johnson, varsin uusi tuttavuus oli mullekin, mutta kyseinen jamppa on soitellut nyt tällä Global Warming Tourilla kiertuemuusikkona bändin mukana hoitaen nimenomaan kiippareita. Ovathan ilmasepät käyttäneet kiertueella muitakin kiertuemuusikoita, mutta nyt Johnsonin vuoro oli olla tällä Helsingin keikallakin mukana ja hienosti meni. Soitteli tosiaan hienosti keyboards-osiot ja oli mielestäni musiikillisessa mielessä enemmän yhtyeen soittamisessa enemmän mukana, mitä annettiin ilmi, joten rispektiä olisi voinut tulla enemmänkin. Tosin Aerosmith-keikat ovat aina Perryn ja Tylerin leikkikenttä ja siinä touhussa muut ovat enemmän ja vähemmän suunnitellusti statistin roolissa, mutta silti merkittävässä roolissa mitä tulee musiikkiin vrt. Whitford, Hamilton, Kramer ja Johnson.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepsi, Avalanche
Aerosmith jännä bändi...

Jäin kyhäilemään mielessäni jotain suosikkilistaa rockahtavammista slovareista/balladeista ja Aerosmithiä pääsi aika hyvin tuohon listaan (okei, olen nainen). Dream on oli aivan huippu kuulla encoressa.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aerosmith jännä bändi...

Jäin kyhäilemään mielessäni jotain suosikkilistaa rockahtavammista slovareista/balladeista ja Aerosmithiä pääsi aika hyvin tuohon listaan (okei, olen nainen). Dream on oli aivan huippu kuulla encoressa.

Stevenhän noita balladeja on ollut mukana tekemässä (iso osa niistä on palkattujen tyyppien tekemiä) ja tykkää niistä. Muu bändi inhoaa niitä, erityisesti Perry.

Mutta niillä tehdään rahaa ja hyvin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tyler lienee nyt tosissaan:

Steven Tyler vahvisti: Aerosmith lopettaa, ensi vuonna jäähyväiskiertueelle - Musiikki - Ilta-Sanomat

...vaan milloin rokkareiden lopulliset läksiäiset paikkaansa pitäisivät? Niin piti Judas Priestinkin lopettaa ja yhtye tekee edelleen keikkoja ja nauhoittelevatpa uutta levyäkin. Aerosmithin tarina on ollut aika ajoin sellaista saippuaoopperaa etten ihmettelisi yhtään, että bändi palaisi väliaikaisesta haudastaan, kun soolojutut eivät enää kiinnosta. Ja Tyler on tuossa lehtijutussa väärässä alkuperäisjäsenistä koostuvien yhtyeiden suhteen. ZZ Top on vetänyt myös pian 50 vuotta yhdessä ja loppua ei näy...
 

BaronFIN

Jäsen
Niin kovasti kuin Aerosmithin musiikkia ja uraa arvostan, niin olisihan tämä pitänyt mennä pakettiin jo Nine Lives levyn jälkeen. Viimeiset 15 vuotta ovat olleet hukkaan heitettyä aikaa ja sitä tiettyä paloa ei ole enää ollut aikoihin.

Sääli.
 

Panther Claw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Yksi kaikkein kovimpia. Alkupään levyt ovat sen tason laatukiekkoja että niiden iskuvoima ei vähene. Rocks muuten viettää nelikymppisiään - ja kuulostaa edelleen täydelliseltä rocklevyltä.

Bändin ylittämätön kultakausi on 70-luvulla.

Myöhempi tuotanto? Noh, valitettavasti asian voisi tiivistää seuraavasti: hittejä voimasoittoon ja näyttäviä videoita. Ulkomusiikillisista asioista on sanottava sen verran, että kyllähän Liv Tyler on sen luokan kissa, että "Rocktähtien kuumimmat tyttäret" -sarjan voitto on hänen.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime aikojen sairaskohtauksia: Brian Johnson, Ian Paice, Joe Perry ja Rick Parfitt. Klassinen Rock vetelee viimeisiään. Jos joku Rival Sons on seuraava Suuri niin haluan takaisin menneisyyteen. Pikaista paranemista Perrylle!
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
"Jäähyväiskiertueen" Euroopan-päivämäärät julkistettiin tänään.

May 17 – Hayarkon Park, Tel Aviv, Israel
May 20 – Black Sea Arena, Batumi, Georgia
May 23 – Olympiski, Moscow, Russia
May 26 – Konigsplatz, Munich, Germany
May 30 – Waldbuhne, Berlin, Germany
June 2 – Tauron Arena, Krakow, Poland
June 5 – Royal Arena, Copenhagen, Denmark
June 8 – Sweden Rock Festival, Solvesborg, Sweden
June 11 – Download Festival, Donington, UK
June 14 – 3 Arena, Dublin, Ireland
June 17 – Hellfest, Clisson, France
June 20 – Lanxess Arena, Cologne, Germany
June 23 – Firenze Rocks Festival, Florence, Italy
June 26 – Meo Arena, Lisbon, Portugal
June 29 – Rivas Auditorio Miguel Rios, Madrid, Spain
July 2 – Rock Fest Barcelona, Barcelona, Spain
July 5 – Hallenstadion, Zurich, Switzerland

Suomi jäi tällä kertaa väliin. Sitähän nyt ei tiedä, onko tämä se viimeinen kiertue koska bändi antoi kiertuetta puffaavalla videolla ymmärtää että ura jatkuu.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepsi, Avalanche
Kappas, voisin tilata syntymäpäivämatkan Ruotsiin tai Britteihin. Konigsplatzin haluaisin kyllä kokea konserttipaikkana, turistina sen tsekkasin "Mynsseni"-reissulla.

Tämä olisi hyvä kyllä kokea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös