Adoptio

[JanJ]

Onko kukaan teistä ajatellut koskaan adoptoida lasta?

Itse olen miettinyt asiaa jo useamman vuoden.
Samoin on tehnyt puolisoni.
Nyt kun taas oli yksi vauva kokenut kovia Meri-Rastilassa,
tunne tehdä "oma osuuteni maailman parantamisessa" eli adoptoida lapsi huonoista oloista kasvaa.
Toki voisin adoptoida lapsen mistä tahansa maailman maasta, mutta koska Suomessakin rasismi on vielä näkyvää, ehkä...
No, enpä tiedä.

Eilen viimeksi keskustelimme asiasta vakavasti ja teimme ns. periaatepäätöksen että jos vain jaksamme parin vuoden päästä (omat lapset ovat hieman isompia silloin) niin adoptoimme todennäköisesti lapsen. Pienen vauvan.
Toivomme antavamme lapselle paremman elämän.
Vaikka... lapsen olisi yleensä aina parasta olla omien vanhempien kanssa, vaikka vanhemmat olisivat niinsanotusti huonoja.

Joskus taas tulee mieleen, että ketä minä tässä huijaan?
Yhden ihmisen panosko muka vaikuttaisi johonkin?
Entä se lapsi? Mitä hän ajattelisi minusta?
Se itsekäs näkökulmakin tässä on.
Pystynkö koskaan kasvattamaan adoptiolasta samalla tavalla kuin omaa? Nyt väitän että kyllä. Vaan voiko takaraivossa piillä ajatus siitä että lapsi ei kuitenkaan ole "oma".

Saakeli että on vaikea asia pohdittavaksi.
Enkä edes tiedä pitäisikö tällaisista asioista höpistä jatkoajassa.
Vaan tuntuu täälläkin olevan sen verran humaania porukkaa, sekä mielipiteitä laidasta laitaan, niin huvittaisi tietenkin lukea vähän erilaisia mielipiteitä. Vaikka sellaisiakin, joissa tyrmättäisiin ajatukseni täysin.

Jos joku haluaa keskustella asiasta
vaikka postitse, janne@netmadeira.com toimii siihen tarkoitukseen mainiosti.

Että näin.

 

[mauri]

Tärkeä ja hyvä aihe.

Miksei jatkoajassa voisi keskustella tällaisistakin? Toki voi, kun urheilu kuitenkin saa oman vahvan tilansa (hyvä sekin)...

Joskus surullisia dokumentteja katsellessa (esim. Romania, Venäjä etc...) tulee aivan samanlaiset ajatukset mieleen; voisinko auttaa edes yhtä pientä ihmistä. Etenkin vammaiset syrjäytetään useissa maissa hoitoloihin, joita on vaikea kutsua hoitoloiksi...Tietänette, mistä puhun. Silti mietin, onko minulla "paukkuja" luoda riittävää turvallisuudentunnetta lapselle, jonka varhaislapsuudessa on ainakin alitajuisesti ellei jopa "oikeassa" muistissa kokemuksia hylkäämisestä, yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Se ei ole aivan yksinkertainen asia.

Itselläni ja puolisollani ei ole lapsia, mikä johtunee muun muassa siitä, että ajattelemme, meillä ei ole siihen edellytyksiä, kun emme edes tahdo perheemme kasvavn nykyisestä, mutta voivamme laittaa "itsemme likoon" tässä maailmassa muutoinkin. Tiedän monen ajattelevan vapaaehtoisesti lapsettomien olevan kylmiä uraihmisiä, jotka ei muista piittaa kuin itsestään. En tunne itseäni tällaisena; mielestäni vanhemmuuteen pitää olla valmius ja ennen kaikkea halu (puhuvat vauvakuumeesta...). On oikeuden mukaista lasta kohtaan, että hän on toivottu ja odotettu. Kuten kuitenkin aikaisemmin totesin; vaikeissa olosuhteissa elävien lasten näkeminen murtaa kyllä totaalisesti, Silloin tulee olo; kunpa voisin hakea kaikki nuo pikkuihmiset turvaan, mikä sinänsä on hieman yliampuva ajatus, mutta silti inhimillinen.

JanJ:n kaltaisia ihmisiä rohkaisisin lämpimästi vahvistamaan ajatusta ryhtyä vanhemmiksi lapselle, jolta isi ja äippä puuttuvat. Jos perheessä on jo ennestään lapsia, löytynee myös viisautta vanhemmuuteen ja rakkautta myös "vierasta" lasta kohtaan. Uskon tosin myös lapsettomien perien pystyvän tähän, kun halu vanhemmuuteen on kova. Eivätköhän vanhemmiksi ryhtyneet ja/tai sitä haluavat osaa luoda vahvan tunnesiteen myös adoptiolapseen - uskoisin näin. Olen nähnyt vierestä, kuinka alkuun lapseton perhe sai suomalaisen adoptiotyttären (ja myöhemmin 2 omaa lasta!!), enkä näe näiden vanhempien toimivan lastensa suhteen "erivertaisesti" - kaikki ovat heidän omia lapsiaan.

Osoittaa kuitenkin, mielestäni, kypsyyttä, kun ymmärtää miettiä asia loppuun saakka. Kannattanee myös ottaa yhteyttä perheisiin, joissa on adoptiolapsi - niin suomalainen kuin muualta maailmasta tullut lapsi. Sillä tavoin saa tuntuman tavalliseen arkeen. "Pelastajaksi" ei kai kannata ryhtyä, vaan isäksi ja äidiksi. Ja kaikkihan ovat epätäydellisiä. Virheitä tehdään, mutta myös oikeita asioita.

Tällaisia asioita nousi pintaan...

 

[finnishninja]

Adoptio on yksi hienoimmista asioista jonka voi tehdä.

En ole seurannut tarkemmin, mutta en ole koskaan kuullut että joku olisi katunut tekemäänsä, eikä ihmekään, sillä se jolla on niin suuri sydän että adoptoi lapsen selvittää homman leikiten.

Panoksia ei voi siinä yhteydessä laskea, vaan jokainen elämä on tärkeä.

Se että kyseessä ei ole oma lapsi, on ajatus johon sopeutuu, niin vanhemmat kuin lapsikin, eikä se pian tule edes enää mieleen.

 

[Everton]

Niin, monestihan lapsi "halutaan jatkamaan omaa verta". Välillä tälläinen ajattelu - vaikka hyväksyttävää ja ymmärrettävää onkin - tuntuu kuitenkin itsekkäältä, onhan maailmassa ja Suomessakin paljon rakastavaa kotia kaipaavia lapsia.

Seuraava esimerkki voi jonkun mielestä olla mauton, ja asian ulkopuolella, mutta heitän sen kuitenkin (koska en ole vielä jälkikasvua harkinnut, niin en sitä pysty kommentoimaan). Eli en ymmärrä miksi ihmiset teettävät itselleen lemmikkieläimiä, vaikka hylättyjä kissoja ja koiria joudutaan lopettamaan päivittäin...

 

[mixu]

Mukava nähdä että joku on lapsenkin puolesta tässä maailmassa jossa tuntuu että naisliikkeet ja muut tyhjänpäiväiset asiat valtaavat alaa.
Adoptio on erittäin hyvä asia ja voittaa kaikki keinohommelit mennen tullen.
Meilläkin vaimo on asiaa monta kertaa tuonut esille mutta itseäni eniten askarruttaa kuinka osaa hoitaa ja kasvattaa "toisen" lasta siten että muutkin ovat tyytyväisiä,omien kanssa aina pärjää jotenkin.

 

[mauri]

Luulen...

Viestin lähetti mixu
...mutta itseäni eniten askarruttaa kuinka osaa hoitaa ja kasvattaa "toisen" lasta siten että muutkin ovat tyytyväisiä,omien kanssa aina pärjää jotenkin.

...että tätä ei tule pohtineeksi enää, kun on tehnyt päätöksen hakea adoptiolasta. Ajatukseen kypsyy - ja ehkäpä silloin luottaa myös itseensä rakastavana vanhempana - siis myös "vieraan" lapsen suhteen. Minulla ei ole kokemusta, mutta uskoisin silti näin.

Olisikin mielenkiintoista kuulla, jos joukostamme löytyisi joku, jolla on henkilökohtaista kokemusta adoptiosta; joko niin, että on adoptoinut perheeseen lapsen tai tullut itse adoptoiduksi. Millaisia tuntemuksia löytyy?

 

[nedomansky]

Ei ihan omakohtaista kokemusta

Mutta lapsuudenystäväni oli adoptiolapsi.
Ihan suomalaista syntyperää, mutta jostain syystä
omista vanhemmista eroon joutunut/päässyt.
Hän oli lapsettomassa pariskunnassa ja sitten
"ainoana" lapsena. Ulkopuolisen silmin kaikki meni
hyvin ja henkilöllä itsellään on nyt puolisonsa kanssa
omia lapsia. Adoptiovanhemmat ovat jo kuolleet, mutta
henkilön oma äiti on elossa ja adoption alkuperäiset
syytkin on selvitetty. Kaveripiirissä asioiden todellinen
laita selkis n. 8-9 vuoden iässä, mutta ainakaan siitä
ei mitään pilkkakirveitä noussut.
Varmaan yksi mahdollisista hyvistä teoista on ottaa
adoptiolapsi, jos omat kasvattajaedellytykset on kunnossa,
mutta ei siinä mikään yli-ihminen tarvise olla.

Oli toinekin kokemus, kun naapurustossa oli perhe, joka
harrasti sijaiskotitoimintaa veikkaan lähinnä taloudellisista
syistä. Ainakaan lapsia ei kasvatettu yhteiskuntakelpoisiksi.
Kasvattajaperheen omat lapset kuolivat projektin aikana
vakavan rikollisuuden (omansa) seurauksena ja ko. sijaiskoti oli
hieman sellainen Nousevan auringon talo.

 

[lenno]

Ketju ylös.
Eli, tämän vuoden alussa astui voimaan uusi adoptio-laki. Muistaisiko kukaan/löytäisikö netistä jostain, mitä asiasta päätettiin? Siis kuka saa adoptoida?, ja mitä vaatimuksia (esim terveyteen liittyen) tulevalla/tulevilla vanhemmilla pitää olla???

 

[Tobias]

Todetaan heti alkuun, että koskaan en aio toukkaa adoptoida enkä hankkia muutenkaan.

Ja nyt heti perään totean, että adoptio on kerrassaan loistava idea. Täällä maapallollahan on väkeä jo nyt helvetisti liikkaa (omasta mielestäni 5 miljardia saisi kadota taivaan tuuliin) ja joukossa tietysti suunnattomasti jengiä, joka puskee uutta pentua toisen perään ja kaikki jäävät hunningolle. Eli jos sen lapsen haluaa niin omasta mielestäni se pitäisi hankkia adoption kautta.

 

[struumax]

Ihan uteliaisuuttani kysyisinkin JanJ:ltä että panitteko (jo/vielä) runsaan neljän vuoden takaista periaatepäätöstä käytäntöön asti?? Jos panitte niin kokemuksista olisi mukavaa kuulla.