Tämä legendaarinen australialaisbändi sykähdyttää nyt kolmatta sukupolvea. Itse kuuluun siihen ns. kolmanteen aaltoon, joka oppi kuuntelemaan kuolemattomia riffejä isän foonista. Tämä bändi ei ole antanut hirveästi itsestään ulos medialle, kuten beatlesit tai rollarit. Tämä bändi ei ole muovautunut ajan henkeen ja musiikkityyliin, kuten Bowie tai Madonna. Tämä bändi ei ole laskenut volyymejä vuosien kuluessa, kuten Dylan tai Young. Tämä bändi on juntannut omaa rokkiaan vuodesta, naisesta, pojasta, sukupolvesta tai maasta toiseen. Se on lisäksi rokannut paremmin kuin kukaan muu.
Angus Young on sanonut, että tauot ovat kitaransoitossa se juttu, jonka vuoksi sitä jaksaa kuunnella. Anguksen kitaraa jaksaa todellakin kuunnella joka päivä. Hänen lavashownsa ei itseasiassa ole pelkästään showta, vaan ""järjetön" jalan vispaaminen pitää hänet myös rytmissä. Tietenkin vieläkin koko hommaan pitää sisältää muutama elementti , että jengi uskoo pappojen jaksavan heiluja. Näitä ovat mm. duckwalk sekä maassa pyöriminen jossain vitullisen korkealla.
Anguksen isoveli Malcolm taasen on bändin henkinen johtaja, joka ymmärtää edelleen kokonaisuutta paremmin kuin yksikään muista äijistä. Lisäksi hän oli aikoinaan Angusta lahjakkaampi ja mm. soolokitaristi yhtyeessä. Hänen kitaran käsittelynsä on edelleen maailmalla huippukastia ja monet hiteistä ovatkin lähteneet tämän miehen taputellessa kitaraansa. Mal on kuulemma ollut bändissä kuitenkin aina taka-alalla yksinkertaisesti sen takia, että Angus on kiinnostavampi ja räväkämpi hahmo kuin hän.
Bon Scott oli aikoinaan yksi Australian kiinnostavimmista hahmoista ja oli ehkä kohtalon johdatusta, että hän päätyi kyseisen mantereen kiinnostavimman bändin laulajaksi. Miehen laululahjoja ei kukaan kiistä, vaikka se useimmille kuulostaakin vain rääkymiseltä. Mutta se miksi tämä hullu oli AC/DC:n laulaja löytyy hänen lahjoistaan ottaa tila kuin tila haltuun ja rokata rehellisesti bändin vaatimalla tavalla. Liian aikaisin poistui tämä mies.
Scotin kuoltua AC/DC meinasi hajota, mutta Bonin vanhemmat vaativat bändiä jatkamaan. Uudeksi laulajaksi löydettiin edesmenneen Bonin ihannoima Brian Johnson. Tässä vaiheessa jotkut old school -fanit jättäytyivät leikistä hetkeksi pois, koska kukaan ei pystynyt heidän mielestään korvaamaan Bon Scottia. Johnson on kuitenkin onnistunut tekemään mahdottomasta mahdollisen ja on rääkynyt itsensä minunkin sukupolven sydämmiin.
Bändin tuotanto on todella laaja. Jotkut biisi kuulostavat enemmän ja vähemmän toistensa kaltaisilta, mutta mitä sitten. Meininki on hyvä. Faijani aikoinaan sanoi, ettei meidän sukupolvi pysty käsittämään sitä vaikutusta, joka AC/DC:llä oli 50-60 -luvulla syntyneisiin nuoriin. Nyt vasta vuosien kuuntelun jälkeen pystyn sanomaan; kyllä pystyn käsittämään.
Tähän ketjuun voisi koota mietteitä tästä bändistä ja mahdollisia muistoja kanssakäymisistä. Kyseiset herrathan ovat keikkailleet paljonkin Suomessa, joten varmasti joku on sielläkin ollut hillumassa Thunderstruckin lävähtäessä soimaan.
Lisäyksenä tietämättömille meininkiä rockin sydämmestä:
http://www.youtube.com/watch?v=H1iR2Wi3u5o
"If you think it's easy doin' one night stands
Try playin' in a rock roll band
It's a long way to the top if you wanna rock 'n' roll"
Angus Young on sanonut, että tauot ovat kitaransoitossa se juttu, jonka vuoksi sitä jaksaa kuunnella. Anguksen kitaraa jaksaa todellakin kuunnella joka päivä. Hänen lavashownsa ei itseasiassa ole pelkästään showta, vaan ""järjetön" jalan vispaaminen pitää hänet myös rytmissä. Tietenkin vieläkin koko hommaan pitää sisältää muutama elementti , että jengi uskoo pappojen jaksavan heiluja. Näitä ovat mm. duckwalk sekä maassa pyöriminen jossain vitullisen korkealla.
Anguksen isoveli Malcolm taasen on bändin henkinen johtaja, joka ymmärtää edelleen kokonaisuutta paremmin kuin yksikään muista äijistä. Lisäksi hän oli aikoinaan Angusta lahjakkaampi ja mm. soolokitaristi yhtyeessä. Hänen kitaran käsittelynsä on edelleen maailmalla huippukastia ja monet hiteistä ovatkin lähteneet tämän miehen taputellessa kitaraansa. Mal on kuulemma ollut bändissä kuitenkin aina taka-alalla yksinkertaisesti sen takia, että Angus on kiinnostavampi ja räväkämpi hahmo kuin hän.
Bon Scott oli aikoinaan yksi Australian kiinnostavimmista hahmoista ja oli ehkä kohtalon johdatusta, että hän päätyi kyseisen mantereen kiinnostavimman bändin laulajaksi. Miehen laululahjoja ei kukaan kiistä, vaikka se useimmille kuulostaakin vain rääkymiseltä. Mutta se miksi tämä hullu oli AC/DC:n laulaja löytyy hänen lahjoistaan ottaa tila kuin tila haltuun ja rokata rehellisesti bändin vaatimalla tavalla. Liian aikaisin poistui tämä mies.
Scotin kuoltua AC/DC meinasi hajota, mutta Bonin vanhemmat vaativat bändiä jatkamaan. Uudeksi laulajaksi löydettiin edesmenneen Bonin ihannoima Brian Johnson. Tässä vaiheessa jotkut old school -fanit jättäytyivät leikistä hetkeksi pois, koska kukaan ei pystynyt heidän mielestään korvaamaan Bon Scottia. Johnson on kuitenkin onnistunut tekemään mahdottomasta mahdollisen ja on rääkynyt itsensä minunkin sukupolven sydämmiin.
Bändin tuotanto on todella laaja. Jotkut biisi kuulostavat enemmän ja vähemmän toistensa kaltaisilta, mutta mitä sitten. Meininki on hyvä. Faijani aikoinaan sanoi, ettei meidän sukupolvi pysty käsittämään sitä vaikutusta, joka AC/DC:llä oli 50-60 -luvulla syntyneisiin nuoriin. Nyt vasta vuosien kuuntelun jälkeen pystyn sanomaan; kyllä pystyn käsittämään.
Tähän ketjuun voisi koota mietteitä tästä bändistä ja mahdollisia muistoja kanssakäymisistä. Kyseiset herrathan ovat keikkailleet paljonkin Suomessa, joten varmasti joku on sielläkin ollut hillumassa Thunderstruckin lävähtäessä soimaan.
Lisäyksenä tietämättömille meininkiä rockin sydämmestä:
http://www.youtube.com/watch?v=H1iR2Wi3u5o
"If you think it's easy doin' one night stands
Try playin' in a rock roll band
It's a long way to the top if you wanna rock 'n' roll"
Viimeksi muokattu: