A trip down the memory lane

  • 200 930
  • 708

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harkimo toi RPL:n Helsinkiin jo 1994, ja seura aloitti kautensa sama vuonna.
Olisin voinut vaikka vannoa, että tuo hanke kaatui ennen ensimmäistäkään peliä, mutta näköjään ei.

Aloin itsekkin tutkimaan. Pesäpalloliiton runkosarjatilastoissa vuonna 1994 ja 1995 sarjassa pelasi joukkue Riihimäen nimellä, eli samalla nimellä kun aiempinakin vuosina, kunnes 1995 kauden päätteeksi tippui sarjasta. Tämä voisi tukea näkemystä, ettei Harkimon kauppa lopulta toteutunutkaan, koska miksi joukkue jatkaisi Riihimäki nimellä Helsingissä?

Löysin myös tämmöisen kirjoituksen täältä Jatkoajasta vuosituhannen alkupuolelta:

Hjallis muuten ehti jo aiemmin ostaa Riihimäen Pallonlyöjät. Kaupan toteutumisen ehtona oli, että Harkimon hanke rakentaa pesäpallostadion Kaisaniemeen menee läpi kaupungin päättävissä elimissä. RPL:n pelaajia kävi mm. YLE:ssä tekemässä PR:ää pesäpallojoukkue Jokereiden lippikset päässä. Mahtaisikohan noita lippiksiä muuten saada jostain? No pesäpallostadionhanke meni munilleen ja Hjallis luopui pesäpallosta. Harkimo oli silloin, ja saattaa hyvinkin olla edelleenkin ainoa ihminen joka pystyisi pesäpallon palauttamaan synnyinsijoilleen Helsinkiin.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin en lukenut tuota Cobolin linkkiä RPL jutusta mutta muistaakseni Kari ”Karra” Kuusiniemi oli Hjalliksen hankinta listalla.

Kaisaniemen Tiikereitä tulikin sitten seurattua ”lähi... etäisyydeltä”, ja kuinka pelit alkoivat Kaisaniemessä ja siirtyivät Brahen kentälle.
Hjallis oli kaukana tuosta, silloin herrat Kari Kallio ja Eversti Rekilä pyörittivät pari kautta Tiikereitä yli varoen.

Muutama tuttu noilta ajoilta jäi ja ihan värikäs historia seuralla oli mukanaan mm sopupelit.
 

-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato

22 vuotta on se aika jonka Helsingin Jokerit olivat päivittäisessä elämässäni mukana. Muistoja ja tapahtumia mahtui tälle matkalle miljoonia, mutta siellä linkin takana on se kaikista rakkain. Kiitos jaosta!

RIP Jokerit, 1967-2014.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Muistoja ja tapahtumia mahtui tälle matkalle miljoonia, mutta siellä linkin takana on se kaikista rakkain.

Toi on korkealla omallakin listalla, mutta omalla listallani kärkeen menee 95 ja mikä lie Euroopan turnaus olikaan. Kylmät väreet tulee siitä, kun selostaja huutaa "Borsato... AMPUU YLI".

Piti ihan Youtubesta kaivaa, ja varmaan ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen tuli noi rankkarit nähtyä. 2010 tuli kyseltyä noiden perään ilman onnistumista, tämän ketjun takia kävi mielessä taas hakea ja kas kummaa, 2013 oli ladattuna Youtubeen juuri mitä kaipasin. Vieläkin sieltä monet asiat olivat kuin verkkokalvolle palaneet, aina alkaen Niinimaan reaktiosta tolppaan osuneesta kudista, hehkutukset ettei Varis toista kertaa epäonnistu ja miten Draisaitlin kudista pelotti vielä torjunnan jälkeen josko kiekko tippuisikin väärään paikkaan.

Youtubesta löytyy kolmiosaisena, rankkarit luonnollisesti kolmantena.
Osa 1
Osa 2
Osa 3

Vähän eri fibat tulee kuin KHL:sta tai CHL:sta, vaikka tiedot vastustajista olivat tuolloin varmaan kaikilla lähellä nollatasoa. Tuosta olisi voinut tulla helvetin kova formaatti...
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Youtubesta löytyy kolmiosaisena, rankkarit luonnollisesti kolmantena.
Osa 1
Osa 2
Osa 3

Vähän eri fibat tulee kuin KHL:sta tai CHL:sta, vaikka tiedot vastustajista olivat tuolloin varmaan kaikilla lähellä nollatasoa. Tuosta olisi voinut tulla helvetin kova formaatti...
Hölmö kysymys, mutta nyt oikeasti häiritsee niin paljon, että pakko on kysyä. Onko tuo selostaja Tapio Suominen?
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
En nyt tiedä mikä olisi sopivin ketju. Huomasin, että Traktoria valmentaa vanha tuttumme Peteris Skudra. Miestä ei ole pariin kauteen näkynyt KHL-koutsina, mutta täällä hän jälleen on.

11.2. saakka joudutaan odottelemaan kotipeliä tuon sekopään sakkia vastaan. Hyvin aikaa laittaa julisteet ja muut valmiiksi :-)

 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Tuli tuossa kaivettua Youtuben syövereistä 94 lockout-vuodelta ollutta matskua ja olin kuulevinani Gonna Fly Now'n soivan Nordiksella pelatussa kotipelissä.
Tämä herätti kysymyksen: Kuinka pitkään kys. kappale on ollu Jokerien maalilauluna? Ja mikä oli sitä ennen jos mikään.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Biisi on ollut maalilauluna ainakin niin kauan kuin itse muistan eli jostain 80-luvun alkuvuosilta. Kappale on julkaistu vuonna -77, joten varmaankin ennen sitä on ollut muitakin. Toi on kyllä loistava maalimusiikki.
 
Viimeksi muokattu:

Gooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivotaan ettei toimistolla joku keksi tuota vaihtaa.
Tuotakin on jo kokeiltu joskus 2000-luvun alussa yhden (vai kahden?) pelin ajan maalibiisinä soi Rob Zombien Never Gonna Stop. Muistan itsekin laittaneeni Jokereille vihaista sähköpostia tuosta ja sain vastauksenkin jossa kerrottiin että palautetta tuli paljon ja vanhaan palataan.

Edit: Löysin fanien keskustelupalstalta tuohon liittyvän ketjun: Etelapaaty.fi - Keskustelu. Kyseessä oli siis kausi 2003-2004 ja ainakin muutaman pelin ajan taisi biisinä olla tuo Rob Zombie.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Siellä on nimimerkki Jarkka ketjun viidennessä viestissä aika hienosti ennustanut kymmenen vuoden päähän.
Pelottavan osuva ennustus ottaen huomioon, että elettiin vuotta 2003 eikä koko sarjaa ollut edes olemassa. Toki Venäjän oma aikaisempi sarja.

Löytyisköhän kaverilla tietoa mitä Helsingin Jokereille kuuluu vaikkapa viiden vuoden kuluttua.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Löytyisköhän kaverilla tietoa mitä Helsingin Jokereille kuuluu vaikkapa viiden vuoden kuluttua
Mä tiiän. Ollaan Kurrin sanojen mukaisesti KHL:n kärkiseura maksimibudjetilla. Taotaan hyvää taloudellista tulosta, juniorit Suomen kärkipäätä edelleen ja pelaajatuotanto on suuri. Suunnitelmissa siintää jo NHL, jos NHL uskaltaa ottaa Jokerit sinne :)
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uusimmassa Urheilulehdessä Ismo Lehkosen muistelee: ”Jokerit otti vuonna 1980 osaa kolmen joukkueen turnaukseen Norjassa. Jokerien ja kanadalaisten välisessä ottelussa syntyi joukkotappelu. Siinä kävi sillä tavalla, että kanukit lähtivät kesken tappelun koppiin, koska emme ottaneet taka-askelia. He luulivat että Suomi-pojat perääntyvät. Meillä oli valmentajana Väisäsen Matti, niin ei tullut kenellekään mieleen ottaa taka-askelia”.

Itse en tällaista muista kun olin niin nuori mutta ehkäpä joku toinen tällä palstalla?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Joskus 80-luvun alussa kun Jokerit oli siirtynyt Aimo Mäkiseltä Jokeriklubin tuki ry:lle ja pelaajien liksat oli myöhässä, niin lähinnä Jussi Lepistön ja Mika Sulinin masinoimana pelaajat muuttivat maalilauluksi "Maksamme velkaa"-biisin. Muistaakseni johto puuttui asiaan jo ekan matsin aikana.
Tuotakin on jo kokeiltu joskus 2000-luvun alussa yhden (vai kahden?) pelin ajan maalibiisinä soi Rob Zombien Never Gonna Stop. Muistan itsekin laittaneeni Jokereille vihaista sähköpostia tuosta ja sain vastauksenkin jossa kerrottiin että palautetta tuli paljon ja vanhaan palataan.

Edit: Löysin fanien keskustelupalstalta tuohon liittyvän ketjun: Etelapaaty.fi - Keskustelu. Kyseessä oli siis kausi 2003-2004 ja ainakin muutaman pelin ajan taisi biisinä olla tuo Rob Zombie.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin tässä nykytilanteessa tulee ikävä niitä aikoja, kun valmentajan piti oikeasti pelätä paikkansa puolesta. Ennenvanhaa Marjamäki ei todellakaan olisi jatkanut enää tälle kaudelle. Tässä on vahvoja viitteitä vanhasta virkamieskiekosta. Eihän nuo valmentajanvaihdokset kesken kauden aina tuloksellisesti mennyt putkeen, mutta olipahan sitä säpinää, mitä nyttenkin kaivattais. Vanhat merkit jos pitää paikkaansa, ja pelin jatkuessa tällä tavalla, Marjamäki saa fudut lokakuun jälkeen.

Nyt sitä samaa kaaosta sinne päävalmentajan paikalle! Tulos tai ulos. Jokaiselle.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Rupesin tuossa Jokerien veskatilannetta katsellessa miettimään milloin viimeksi Jokereilla on ollut OIKEASTI voittava maalivahti, sellainen joka itsekseen pystyi voittamaan pelejä muutenkin kuin hetkittäisillä suonenvedoilla. Ja täytyy varmaan mennä Thomasiin asti. Eikä niitä ylipäätänsäkkään montaa ole historiassa ollu. Lehtonen. Nurminen (?). Sulander.
Nuo nimet tuli mieleen. Unohdinko jonkun?
Tietenkään ajalta ennen omaa seuraamistani en pysty sanomaan varmuudella.
Ketterer? Sohlman? Kamppuri? Valtonen? Joku muu?
 
Eero Kilpeläinen oli huippu ekalla kaudella. Karri Rämö oli huippu, mutta sellaista supermaalivahtia ei ole ollut Thomasin jälkeen. Sitä ennen oli pari kautta Lehtonen.

Tulevaisuudessa pitäs joku 25v molari naarata, jolla on kova status. Tai kasvattaa omista, mut mistäs kasvatat?
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Jussi Markkanen ellei olisi loukkaantunut. Muistaakseni Juuso Riksman voitti myös Jokereille yksinään matseja Glen Hanlonin aikana. Ja Jan Lasakilla olisi myös voinut mennä päätyyn asti.

Tai sitten aika kultaa muistot...
 
Jussi Markkanen ellei olisi loukkaantunut. Muistaakseni Juuso Riksman voitti myös Jokereille yksinään matseja Glen Hanlonin aikana. Ja Jan Lasakilla olisi myös voinut mennä päätyyn asti.

Tai sitten aika kultaa muistot...

Mä kuulin silloin Markkasen kaudella juttuja, että hänet oli hankittu klesana jo muutenkin. Ottivat high risk, high reward riskin, joka ei kannattanut. Jotenkin jännää, että silloin Jokereilla oli koossa maaginen jengi, mutta se suli sitten maalivahtipeliin, vaikka Joni Puurula ei nyt ihan ehkä niin katastrofi sit ollutkaan, mitä muistelee. Toki Markkasella oltas voitettu se Blues -sarja, ja oishan se nyt muutenkin pitänyt hoitaa.

Lasakin kaudella loppu vaan paukut yksinkertaisesti. hifk oli vaan niin pirun hyvä. Lasak, kun ois jatkanut seuraaville kausille, niin hyvä olisi tullut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös