3.10. on Tag der Deutschen Einheit

  • 2 052
  • 1

scholl

Jäsen
Wiedervereinigungista lähtien eli 3.10.1990 alkaen tämä päivä 3.10. tunnetaan der Tag der Deutschen Einheitina eli Nationalfeiertagina juhlistamassa saksojen yhdistymistä. Muistan lapsena, kun sanoin mutsin mutsille joskus, että jälleenyhdistyminen tulee tapahtumaan niin hän vastasi, ettei se tule koskaan tapahtumaan. No kuinkas kävikään.

Sitten kun se tapahtui niin Kohlilla, Bushia, Gorballa ja Genscherillä oli tietysti suuri rooli tapahtumissa. Harmi, että neukku-Ylen takia Suomessa tapahtumia ei kunnolla pystynyt seuraamaan televisiosta. Olihan se joka tapauksessa jännittävää aikaa.

Olen monesti miettinyt, että nyky-yhteiskunta Suomessa muistuttaa hyvin pitkälti DDR:ää. Vanhat politikot olivat siellä opissa ja he eivät vieläkään ole valmiita tekemään selkoa menneisyyden kanssa. Kuinka paljon Stasi, KGB-yhteyksiä kullakin on ollut ja lisäksi täällä on hirvittävä halu kontrolloida kansalaisia. Tulee mieleen Orwellin kirja 1984, jonka luin lapsena. Peruskoulu ja monet muutkin asiat on täältä apinoitu suoraan DDR:stä. Se on siinä mielessä nostalgista.

Joku kerta täytyy perehtyä siihen Itä-Saksaan vähän tarkemmin. Olen käynyt kerran vaan maassa ja sekin oli aika hätäinen käynti silloin vuonna 1990. Toki Berliinissä olen käynyt nyt myöhemminkin, mutten kovin paljon itäpuoleen tutustuen. Sitä ennen, varsinkin 70-80 lukujen vaihteessa meillä oli kesällä usein tapana käydä Schleswig-Holsteinissa lähellä rajaa katsomassa sinne itäänpäin. Se oli jotenkin hupaisaa. Samoin kuuntelin joskus siihen aikaan erään henkilön juttuja, joka oli tullut länteen silloin, kun muuria ei ollut vielä rakennettu.

Nykyisellään tunnen yhden henkilön aika hyvin, joka on Itä-Saksasta. Hän kertoi, että kun yhdistyminen oli tapahtunut ja tuli ensi kertaa mahdollisuus matkustaa etelään niin hän meni viikoksi Kreetalle. Juoksi veteen kovaa vauhtia ja sukelsi. Vettä meni suuhun ja tuntui, että suu palaa, kun se oli niin suolaista. Silloin hän mietti: tämänkö takia taisteltiin, että muuri murtuisi.

Osittainhan voi ajatella, että Länsi-Saksan talous on taantunut yhdistymisen myötä ja Saksa kokonaisuutena on heikompi taloudellisesti kuin vain vanhat osavaltiot, mutta toisaalta kokonaisuus ja Berliini pääkaupunkina on kuitenkin mahdollisuus. Mahdollisuus nousta suurvallaksi ja sellaiseksi jonkinlaiseksi älylliseksi keskipisteeksi Euroopassa. Eli siis vaikka 3.10. on tarkoitus pitää hauskaa ja muistella tapahtumia parinkymmenen vuoden takaa niin se on myöskin samalla mahdollisuus katsoa eteenpäin tulevaisuuteen. Ei sellainen synkistelypäivä kuin Suomessa 6.12. vaan oikea positiivinen juttu, koska on mahdollisuus rakentaa viimeisen päälle loistava maa.

Tänään on siis pyöreiden vuosien juhlimisen aika. 20 vuotta tulee täyteen ja Saksassa on poikkeuksellisesti mm. useat tavaratalot muutaman tunnin ajan näin sunnuntaina auki, jotta kansalaiset voisivat viettää kulutusjuhlaa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sitten kun se tapahtui niin Kohlilla, Bushia, Gorballa ja Genscherillä oli tietysti suuri rooli tapahtumissa. Harmi, että neukku-Ylen takia Suomessa tapahtumia ei kunnolla pystynyt seuraamaan televisiosta.
Suomessa kieltämättä oltiin noihin aikoihin seksuaalisesti vielä aika pidättyviä ja tuollainen julkinen vanhojen miesten kielisuudelmien vaihto oli varmasti vielä monelle luukaa.
Olen monesti miettinyt, että Peruskoulu ja monet muutkin asiat on täältä apinoitu suoraan DDR:stä. Se on siinä mielessä nostalgista.
Onko se nyt sitten post-modernia vai mitä, että viimeisten PISA-tutkimustulosten jälkeen saksalaista lähetettiin delegaatioita Suomeen apinoimaan että miten peruskoulujen pitäisi toimia.

Tänään on siis pyöreiden vuosien juhlimisen aika. 20 vuotta tulee täyteen ja Saksassa on poikkeuksellisesti mm. useat tavaratalot muutaman tunnin ajan näin sunnuntaina auki, jotta kansalaiset voisivat viettää kulutusjuhlaa.
Minua ärsyttäisi asua tuollaisessa holhousyhteiskunnassa, jossa ei sen vertaa vapauaksia jätetä yksityisille kansalaisille ja yrittäjille, että he saisivat aina vapaasti itse päättää että milloin käyvät ostoksilla tai milloin haluavat pitää liikkeitään auki. Saksassa tietenkin on pitkät perinteet valtion tarpeesta kontrolloida kansalaisiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös