10 vuotta mestaruudesta - toimittajien ennakkoarvio

  • 12 660
  • 22

MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Ensi kauden päättyessä tulee IFK:n edellisestä mestaruudesta kuluneeksi 10 vuotta, mikä on todella pitkä aika. Onko IFK:lla sitten realistisia mahdollisuuksia voittaa ensi kaudella mestaruus? IFK:lla on hyvä brändi, pitkät perinteet ja erittäin sitoutuneet kannattajat. Pudotuspeleissä IFK keräsi toiseen otteluun yli 7000 katsojaa, kun Jokerit, TPS ja Kärpät saivat kokoon 3500 – 5000 henkeä. Jokereiden vetovoima tuntuu loppuvan, kun yritykset eivät enää pudotuspeleissä tarjoa ilmaislippuja ja olutkuponkeja. IFK:n viimeisen pudotuspeliottelun jälkeen Hämeenlinnassa halli oli jo tyhjentynyt kun IFK-fanit vielä lauloivat, syntymästä kuolemaan IIEFKOO muita ei oo. Brändi, perinteet ja uskolliset kannattajat ovat yhdistelmä, jota ammattitaitoiset yhteistyökumppanit arvostavat. Tämä on hyvä pohja rakentaa tulevaisuutta.

IFK:n kotihalli on mielestäni vähintään riittävän hyvä ja varsinkin F-aulan Main Street erinomainen taukoalue. Hartwall-areenalla on erittäin ahtaat käytävät, kuulutukset eivät kuulu yläkatsomoihin ja järjestysmiehet uhkaavat heittää lastensa kanssa ottelua katsomaan tulleen perheenisän ulos, koska hän taputtaa maalille seisoen 50 senttiä käytävän puolella. Vierasjoukkueiden tifojen tuhoaminen joihinkin naurettavuuksiin vedoten kuuluu luonnollisesti asiaan, jotta vahingossakaan ei syntyisi jonkinlaista tunnelmaa. Mielestäni ensi kaudella Hartwall-areenan väki saa rauhassa opetella tietämään, mitä tarkoitetaan sanalla vieraanvaraisuus.
Nordiksella nämä asiat ovat kunnossa. IFK – Kärpät ottelussa molempien joukkueiden faneille annettiin mahdollisuus toteuttaa itseään ja tunnelmaa kaikki kehuivat ylivoimaisesti kauden parhaaksi. Fanimatkat Nordikselle oheistapahtumineen ovat ensi kaudeksi hyvä konsepti, jotka tukevat kotiotteluiden tunnelmaa ja yleisömääriä.

Täällä on kerrottu, että IFK:n taloudellinen tilanne on myös tällä kaudella kehittynyt suotuisasti. Tämä luonnollisesti lisää mahdollisuuksia. Nyt IFK:lla on ensi kaudeksi paljon pelaajasopimuksia ja valmentaja, josta ainakin minä pidän kovasti. Viimeinen ottelu Hämeenlinnassa oli niin upeaa taistelua siipirikkoiselta IFK:lta, että siitä on hyvä jatkaa. Baxter ei pystynyt peluuttamaan samalla intensiteetillä joukkuetta koko sarjaa, koska siihen pelaajien kuntopohja ei hänen mukaansa riittänyt. Nyt joukkue aloittaa Baxterin mukaan seuran historian kovimman kuntokuurin, mikä tietysti lupaa hyvää. Jos IFK pystyy ensi kaudella pelaamaan vähänkin viimeisen pudotuspeliottelun kaltaista kiekkoa, niin se varmasti tyydyttää vaativimpiakin kannattajia.

Entä sitten seuran johto. Matikainen on hallituksen talutusnuorassa tehnyt paljon virheitä, mutta jonkinlaista nousujohteisuutta on ollut havaittavissa. Joukkuetta kerääville asetan tavoitteen, joka realisoituu jo ennen kauden alkua. Jääkiekko-lehdessä perinteisesti 10 toimittajaa arvioi joukkueiden runkosarjasijoituksia. Päättyneen kauden osalta toimittajien veikkausten keskiarvo oli 6,5.
Matikainen on sanonut, että IFK:n pitää joka vuosi pystyä realistisesti taistelemaan mestaruudesta. Matikainen voit tietysti sanoa, että joukkuetta ei koota toimittajille, mutta kyllä heikkojen ennakkoveikkausten pohjalta on aika vaikea ponnistaa mestaruuteen. Tästä johtuen asetan tavoitteeksi, että em. toimittajien veikkausten keskiarvo saa olla korkeintaan 4,4. Joissain lehdissä joukkueiden sijoitusta ennakoidaan asettamalla ne ryhmiin 1- 4, 5-8 jne. Näissä veikkauksissa IFK:n on oltava sijoilla 1-4. Muussa tapauksessa Matikaisen puheet ovat vain markkinointia.

10 vuotta on pitkä aika. Nyt monet tekijät antavat aiheen odottaa parempaa menestystä. Hampaita kiristellen pronssi, finaalipaikka tai mestaruus ovat ainoita hyväksyttäviä sijoituksia IFK:lle ensi kautena. Menestyminen vaatii suurien puheiden lisäksi vahvoja tekoja, joiden toteutumisesta saadaan ensimmäinen laajempi analyysi jo syyskuussa, johon ei enää ole pitkä aika.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Eikös olisi vaan kannattanut keskittyä omaan jengiin? Vai miten Jokerit liittyy teidän aikaansaannoksiinne? Vastakkain asettelun aika ei sitten vissiin ole ohi... vai mites se meni?

Se mitä tekstissäsi oli mielestäni kohdillaan on nuo brändi, fanit ja pitkät perinteet. Sen sijaan, että voisitte puhua niiden pohjalla rakentamisesta, voidaan paremminkin sanoa, että tuossa on se, mitä teistä on jäljellä. Hifk:lla ei ole toimivaa organisaatiota (eipä ole meilläkään), paska toimari (jopa meilläkin on parempi) ja tällä menolla vähän rahaa aina ja ikuisesti.

Kävin tuossa pitkästä aikaa tsiigaamassa Nordikselle matsin (2. peli vs. HPK) ja täytyy todeta, että vaikka istuin IFK:n fanipäädyssä, niin turha todeta, että teillä olisi tällä hetkellä jotenkin parempi tunnelma kuin muualla. Kaikki muut, kuin petopaidalla varustetut fanit istuvat kädet taskuissa kunnes tulee maali tai ylivoima. Sieltä täältä kuuluu pientä älämölöä, mutta siinä se.

Olen melko varma, että jopa Ifk:n kulttuurillakin on rajansa, jos urheilullista puolta ei saada toimimaan. En tahdo viisastalle asiolla, jotka eivät koske omaa joukkuettani, mutta yksi selkeimmistä merkeistä kulttuurin heikentymisestä on pelaajavirran suuntautuminen muualle.

Luoka arvon viholliset katseenne TPS:n nykyiseen tilaan ja katsotaa peiliin sekä toivokaa, että ette näe sieltä itseänne.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Raibe kirjoitti:
Luoka arvon viholliset katseenne TPS:n nykyiseen tilaan ja katsotaa peiliin sekä toivokaa, että ette näe sieltä itseänne.

Miksi? Mitä tulee noihin höpinöihin hallitunnelmasta, niin ihan sama. Nordiksen fiilis on tämän maan mittapuulla ihan kärkiluokkaa, eikä millään muulla ole väliä. Viimekaudella mm. liigan pelaajta arvioivat Nordiksen tunnelman parhaaksi. Ei mua jaksa esimerkiksi mikään tifohihhulointi kiinnostaa, mutta ei niin haittaakaan, jos joku kokee tämän omakseen. Loppujen lopuksi on tärkeää, että saan nauttia HIFK:n tuottamasta viihteestä vuodesta toiseen. Ja mielestäni kaikesta vastoinkäymisistä huolimatta olen helvetin tyytyväinen ja ylpeä fani monen vuosikymmenen kannattamisen jälkeen. Vuosien varrelle on mahtunut vaikka minkälaista menestystä ja huonoja hetkiä sekoiluineen, mutta tylsää ei ole yhtenäkään kautena ollut. Vaikka organisaatio kaipaa muutosta, niin pitää muistaa että vaikka kuinka ei tykkäisi Frank Mobergista tai hallituksen fossiileista, niin he kuuluvat erottamatomasti HIFK:n tai oikeastaan he ovat HIFK. Tämä nyt vain on hyväksyttävä, mutta tietysti kriitikin heittäminen ei ole kiellettyä. HIFK on ja pysyy. Katostaan mikä tilanne on kymmenen vuoden päästä, kahdenkymmene vuoden päästä ja jne.. Hyvin on HIFK täyttänyt paikkansa suomalaisessa urheiluhistoriassa hienoin tuloksin ja tuloksilla mä tarkoitan muutakin kuin mestaruuksia. Kyllä meille aina hädän hetkellä tarvittaessa apua löytyy ulkopuolelta, eikä Frank kumppaneineen tule HIFK:ta tuhoamaan. Aika tekee tehtävänsä ja muutoksia tulee varmasti tapahtumaan. Mä vain ajattelen nykyään pidemmälle kuin seuraavalle kaudelle. Ja oikeasti, monen muun asian voin laittaa mestaruuden tavoittelun edelle, koska sitä kautta niitä mestaruuksiakin tulee. Menestymistä voi mitata erilaisin mittapuin. Loppujen lopuksi on käytännössä lähes mahdotonta olla mestari joka vuosi.

Tämmöistä bittioksennusta tällä kertaa. Tämä oli lähinnä kauden päätöskirjoitus ja tällä kaudella olen kasvanut jälleen fanina. Jotenkin enemmän arvostaa sitä, että on se vanha tuttu oma joukkue halleineen, kuin mestaruus hinnalla millä hyvänsä meininkiä. Ja tästä päästään kysymykseen brändäyksen tarpeellisuudesta... Oikeassa elämässäkin voi laittaa esim. rahan teon kaiken muun edelle ja säästää tienaamiaan kolmessa töissä tehtyjä fyffejä nauttimatta niistä lainkaan tai sitten esim. tienata tarpeensa mukaan nauttien elämästä. No joo, menee liian pitkälle.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Raibe kirjoitti:
En tahdo viisastalle asiolla, jotka eivät koske omaa joukkuettani, mutta yksi selkeimmistä merkeistä kulttuurin heikentymisestä on pelaajavirran suuntautuminen muualle.
Ja mitenköhän tämä pelaajavirran suuntautuminen muualle näkyy käytännössä. En ole ainakaan itse mitään tämän suuntaista huomannut.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Bismarck kirjoitti:
Vaikka organisaatio kaipaa muutosta, niin pitää muistaa että vaikka kuinka ei tykkäisi Frank Mobergista tai hallituksen fossiileista, niin he kuuluvat erottamatomasti HIFK:n tai oikeastaan he ovat HIFK. Tämä nyt vain on hyväksyttävä, mutta tietysti kriitikin heittäminen ei ole kiellettyä.
Tiivistit olennaisen, minkä minä näen ongelmana. Mielestäni kukaan ei ole suurempi, kuin seura. Ei meillä eikä varmaan teilläkään.
Näyttää, että joillekin kiekkopuoli on pakollinen paha.
 

scholl

Jäsen
Ensi kausi on vielä säästökausi, joten mestaruus ei ole ihan realismia. Tai ainakaan suurimpia ennakkosuosikkeja ei olla. Muutenkaan en ihan ymmärrä puheita siitä, että on joko juhlavuosi ja sen vuoksi pitäisi menestyä. Totta on se, että viimeisen mestaruuden jälkeen on alisuoritettu oikeastaan koko ajan, mutta ei sekään muuta tilannetta siihen, että nyt pitäisi riskeerata ja yrittää jotain yhden kauden ihmettä.

Joukkue ja organisaatio pitää kehittyä siihen suuntaan, että joka vuosi taistellaan mestaruudesta. Niin että aina on pelaajat ja valmentajat, jotka ovat riittävän korkeaa luokkaa ja voittamiskulttuuri olisi olemassa. Joskus mestaruus tulisi, joskus ei ja IFK tunnettaisiin myös menestyksestä.

Eli siis kohti parempaa tulevaisuutta maltillisesti.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Target kirjoitti:
Tiivistit olennaisen, minkä minä näen ongelmana. Mielestäni kukaan ei ole suurempi, kuin seura. Ei meillä eikä varmaan teilläkään.
Näyttää, että joillekin kiekkopuoli on pakollinen paha.

Niin ongelma on todellakin se, että kyvykkäämpiäkin kavereita löytyy asioita pyörittämään, mutta Frank Moberg on HIFK - siitä ei pääse mihinkään. Tässä tapauksessa henkilöt nivotuvat voimakkaasti seuraan ja seura ei ole tällä hetkellä ko. henkilöiden vaikuttaessa irrallinen. Kun esim. Moberg päättää jättää kaikki kytköksensä päätöksentekoon tilanne on erilainen. Niin kauan, kun itse olen seurannut kiekkoa HIFK:ta kannattaen olen tiedostanut, että tietyt tahot yksinkertaisesti päättää asioista ja siihen mun on tyytyväinen. Äänestää mä voin jaloilla tms. ja huudella katsomosta, mutta kukaan ulkopuolinen ei voi tulla kampeamaan pois HIFK:n voimahenkilöitä. Mun mielestä kukaan ei ole suurempi kuin seura, mutta ko. henkilöt ovat yhtä kuin seura. Seura ei elä irrallista elämäänsä.
 

#76

Jäsen
Mitä oikeastaan tarkoittaa "HIFK:n pitää taistella mestaruudesta joka vuosi"? Tarkoittaako tämä finaalipaikkaa, välieräpaikkaa vai ennen kautta toimittajien sekä muiden kiekkotietäjien arviota, että HIFK on kärkikahinoissa tai mahdollisesti kotietua pudotuspeleihin?

Mielestäni HIFK:n ongelma on pitkäjänteisen työn puute. Tempoillaan laidasta toiselle ja ainoana punaisena lankana on olevinaan jokin myyttinen brändi.

Tunnelma hallissa on usein hyvä, mutta myös valitettavan usein todella huono. Se, että on heikkotunnelmaisen maan paras ei vielä ole mikään autuaaksi tekevä seikka, vaan hallille pitäisi saada lisää menoa ja meininkiä.
 

scholl

Jäsen
#76 kirjoitti:
Mitä oikeastaan tarkoittaa "HIFK:n pitää taistella mestaruudesta joka vuosi"?

Otetaan joka vuosi kotietu runkosarjassa ja lähdetään mestaruus mielessä pudotuspeleihin. Tottakai joskus voi käydä niin että lennetään ulos puolivälierissä, mutta sitä selvästi useammin kävisi niin että päästäisiin finaaliin.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Jymäkkä kirjoitti:
Ja mitenköhän tämä pelaajavirran suuntautuminen muualle näkyy käytännössä. En ole ainakaan itse mitään tämän suuntaista huomannut.

Hirso, Häppölä, mahd. Järvinen ensi kaudella tunkemassa meille (mun puolesta voi jäädä teille), yms. Osan olette ulostaneet itse kuten Grunn, Viitaluoma ja Vihko. Siinä muutamia nimiä. Ja nämä ovat nimenomaan viime kausilta (3-4 kauden ajalta taaksepäin).

Bismarck: Teillä on aivan vitun paljo hienoja hyviä faneja ja olet täysin oikeassa, että Moberg ja kohta varmaan Matikainenkin kuuluu Hifkiin erottamattomasti. Kuitenkin teidän täytyy myöntää, niin kuin teitkin, että juuri tämän takia urheilupuoli kusee pahasti, koska mediaseksikkyys ja "brändi" on tärkeämpi kuin itse Ifk ja menestys.

Vaikka seura helposti personoituu, niin menestyvä "yritys" kuolee, jos se nojaa liikaa henkilöihin. Hjallikselle kaikki kunnia, mutta en nyt olisi niin pahana, jos Hjallis ja Masa vaikka siirtyisivät pois puikoista menestyksen tieltä. Mulle merkkaa enemmän Jokerit kuin Hjallis, vaikka ne yhteen kuuluvatkin erottamattomasti.

Valintakysymyksiä, mutta minä en halua jokerikiekkoa takaisin, jos se ei tuo menestystä. Minä haluan mitaleja, suuria voittoja ja menestystä. En tietenkään hinnalla millä hyvänsä, mutta vaikea sanoa, missä se hinta menee. Jos te ette halua, niin menestys tulee teitä karttamaan, se on ihan varma.
 

MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Monissa ketjuissa on puhuttu siitä, että IFK:lla on vielä yksi säästövuosi edessä ja tästä johtuen suuremmasta menestyksestä ei kannata vielä haaveilla. Ainakin ensimmäisen kauden jälkeen saavutettiin tavoiteltua suurempi voitto ja toivottavasti valmentajaruletti ei pilaa tämän kauden tulosta. Näin olettaen IFK:lla olisi mahdollisuus kolmantena vuonna ottaa hienoinen riski budjetoiden vähän suuremmat tulot hieman suuremmilla pelaajapanostuksilla. Riskin pitäisi olla sellainen, että tulojen pysyessä ennallaan tulos säilyisi kuitenkin positiivisena.

IFK:n johdolle pitää antaa kaikki kunnia siitä, että kahtena säästövuotenakin joukkueessa on ollut ihan mielenkiintoisia pelaajia, kuten Salmelainen, Murphy, Murray, Guolla, Kibe jne. Ensi kauden jälkeen Baxter on ehkä lähdössä ties minne ja myös monet pelaajat( Jere, Kibe, Guolla jne) alkavat olemaan liian vanhoja mestaruuden saavuttamiseen.
Monille IFK:n kannattajuus tulee geeneissä, leimana synnytyslaitoksella tai viimeistään äidinmaidossa. Tällöin IFK on forever eli syntymästä kuolemaan. Toisaalta on paljon nuoria, joilla ei kotitaustan kautta määräydy niin selvästi suosikkijoukkue. Näiden valintaan vaikuttaa paljon joukkueen menestyminen ja IFK:n mestaruudesta ja finaalipaikasta on aivan liian kauan aikaa. Ehkä tästä ja halvoista kausikorteista johtuen Jokerit on saanut viime vuosina paljon innokkaita nuoria kannattajia. Tällä kaudella IFK jäi pääkaupunkiseudun kolmoseksi. Kaikki em tekijät huomioiden IFK:n pitää panostaa ensi vuoteen. Vaikka mestaruutta ei saavutettaisi, menestyksen pitää olla selvästi parempi kuin tänä vuonna. Toivon sekä uskon IFK:n johdon tiedostavan tilanteen ja panostavan ensi kauteen. Strategisesti asiaa analysoiden en näe mitään muuta järkevää vaihtoehtoa.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MISTER X kirjoitti:
Monissa ketjuissa on puhuttu siitä, että IFK:lla on vielä yksi säästövuosi edessä ja tästä johtuen suuremmasta menestyksestä ei kannata vielä haaveilla. Ainakin ensimmäisen kauden jälkeen saavutettiin tavoiteltua suurempi voitto ja toivottavasti valmentajaruletti ei pilaa tämän kauden tulosta. Näin olettaen IFK:lla olisi mahdollisuus kolmantena vuonna ottaa hienoinen riski budjetoiden vähän suuremmat tulot hieman suuremmilla pelaajapanostuksilla. Riskin pitäisi olla sellainen, että tulojen pysyessä ennallaan tulos säilyisi kuitenkin positiivisena.
Itseäni on hieman ihmetyttänyt tämä "3 vuoden säästökampanja" ja "turha odottaa sinä aikana menestystä" -löpinä. HIFK operoi sellaisilla resursseilla, että ammattimaisella johtamisella, niin urheilu- kuin talouspuolella, sen pitäisi vuodesta toiseen tehdä kevyesti vähintään 100-200 k€ voittoa sekä sijoittua 4 parhaan joukkoon. Tiedän työsulkukauden syöneen pääomaa reilulla kädellä, mutta jos noin kohtuuton riski otetaan, niin mielestäni siinä vaiheessa pitäisi olla järkevämpi suunnitelma sen tervehdyttämiseksi kuin 3 vuoden säästöliekki. Niin kauan kuin nykyinen seurajohto huseeraa HIFK:n ruorissa, on mestaruudesta tai finaalipaikasta turha unelmoida. Joka vuosi menee vähintään yksi ratkaiseva tekijä vituiksi ja sillä saadaan seliteltyä kyseisen kauden menestymättömyys ottamatta kuitenkaan vastuuta ns. isosta kuvasta = 1 pronssi 2000 -luvulla.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei tuolla säästökuurilla voi todellakaan mitään selitellä. Pelaajabudjetti on ollut "säästöistä" huolimatta liigan huipputasoa. Ja vaikka aivan kaikkea tuosta pelaajabudjetista ei olisi käytettykään, niin edelleen mestaruuksiakin on voitettu pienemmällä rahalla(HPK viime vuonna). Ja esimerkiksi nyt Jokerit hieman vastaavassa tilanteessa, eli suunnilleen samankokoisella pelaabudjetilla säästötalkoissa, pelaa liigafinaaleita. Ei ole tässä tarkoitus mollata ketään/mitään, mutta rahan puutteeseen ei olla kompastuttu, se täytyy kaikkien myöntää.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas, tuolla kohta Kärpät nostelee pokaalia ja taitaa olla kolmas tai neljäs kannu heille sen jälkeen kun 1998 kannu kävi Nordiksella. Alkaahan toi vähitellen vituttaa katsella muita jengejä finaaleissa. Mikä leimaa monissa viime aikojen finaalijengejä ja mestariessa on pitkäjänteinen työ joukkueen rakennuksessa ja hyvä valmennus - ne on olleet valmennettuja jengejä. Katsotaan mihin IFK on menossa, ensi kausi viimeinen säästökausi ja Baxter/Rindell vuoden diilillä, "yhden vuoden projekti" kai voisi sanoa. Mitä IFK saavuttaa tämän vuosikymmenen aikana ja seuraavan alussa niin sille saadaan seuraavan kahden vuoden aikana vähän osviittaa.
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
No Tamihan tiivisti tuon menestyksen "reseptin" aika hyvin: hankitaan huipputason toimijat avainhommiin. Pj, tj ja valmentaja... hmmm mitenkäs nämä paikat on ifk:ssa täytetty? Pj Tuohimaa on niin kiinni siviilihommissaan ettei taida hirveästi aikaa uhrata joukkueen asioilla. Tj on Pena, "sattuu ja tapahtuu" mutta harvemmin tapahtuu kevään viimeisissä peleissä. Valmentajasta on vaikea sanoa kun nykyinen tuli pelkkää tulipaloa sammuttamaan ja ei ole vielä hampaitaan näyttänyt.

Oli miten oli.. Analyyttinen "analyysi" näyttää että nykyisellä johdolla ei mestaruuksia juhlita nordensköldinkadulla vähään aikaan. Mitä voitaisiin siis tehdä kun toimet on nähtävästi "sementoitu" jossain tärkeissä instansseissa. Pena ensinnäkin joukkueen johtamisen kurssille, mm. "näin rakennnat voittavan joukkueen" -perusteet pitäisi hallituksen vaatia takatukkaviiksivallulta. Puheenjohtajalle pitäisi ilmeisesti laittaa pörssiyhtiöiden tyyliin kunnon menestysbonukset jotta pankkiiri Tuohimaa innostuisi ifk. n asioista.

Onnittelut vielä lopuksi Kärpille. 2000-luvulla sm-liigassa on käynyt todellinen pohjoistuuli. Tällaisesta menestyksestä täällä etelässäkin haaveillaan ja joka joka kevät sitten petytään... että silleen
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
http://www.hifk.fi/historia/mestaruus9798.php

Toivottavasti nyt ei samaa aikajanaa tarvitse seuraavaan odottaa, mutta muistutuksena vain että ei tämä nyt niin ihmeellistä ole.

Perusasiat ovat kunnossa ja kun kaikki pikku palaset natsaavat kohdilleen, on taas juhlien aika. Milloin se tapahtuu, on toinen juttu, mutta veikkaan ettei siihen edellisestä ainakaan viittätoista vuotta kulu.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
fiftyeight kirjoitti:
Perusasiat ovat kunnossa ja kun kaikki pikku palaset natsaavat kohdilleen, on taas juhlien aika. Milloin se tapahtuu, on toinen juttu, mutta veikkaan ettei siihen edellisestä ainakaan viittätoista vuotta kulu.

Heittelet hyvin noita provosoivia kommenttejasi ja tiedän, ettei näihin pitäsi tarttua, mutta kuitenkin tartun, jos joku vaikka sattuisi uskomaan muuten näitä heittojasi. Perusasiathan eivät nimenomaan ole HIFK:ssa kunnossa ja ei meidän tarvitse edes miettiä osuvatko pikku palaset kohdalleen, kun olemme kaatuneet jo niissä suurissa asioissa. Tuo veikkaus oli hyvin heitetty, että ei kulu 15:sta vuotta ja onhan se mahdollista, mutta nykyisen organisaation jatkaessa voi hyvinkin mennä se 15 vuotta ja ylikin, se on muuten helvetin pitkä aika kirjoitella tänne Jatkoaikaan ja toivoa joka vuosi sitä ihmettä. Joutuvat jo yhden katsomonosan muuttamaan rollaattorikatsomoksi ennen seuraavia mestaruusjuhlia ja siinä sitä on Kari Tyni ja Tamminen ihmeissään, kun kehuvat tunnelmaa. se oli muuten loistava heitto jossain toisessa ketjussa se neloskenttäsi Laine jne., koska se ihan mahdollista, mutta samalla helvetin koomista.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ei tässä mitään provoja ole heitelty, vaan naapuria lainatakseni pelkkiä faktoja.

Peruspilarit on kunnossa. Halli rempattu ja nykyinen katsojamäärä aikalailla se mitä keskimäärin voidaan budjetoida. Toki huippupeleihin katsojia mahtuisi enemmänkin, mutta laadulla korvataan määrä. Isompi ongelma, joka tosin kuuluu hallisäätiölle, on jäädytysputkistot. Ne on tehty vna -65 ja putkistojen ikä on yleensä max 50v., joten jossain välissä niille on jotain tehtävä.

Tällä hetkellä, usko tai älä, toimistolla tehdään tosissaan töitä, että ensi kaudella voidaan katsella muutakin kuin salibandyä huhtikuussa. Vaikka sinänsä kannatettava laji onkin, niin mieluummin lätkää katsellaan vuoden päästä samaan aikaan.

Jos taas haluat mennä puuttumaan hallituksen kokoonpanoon ja/tai heidän työhönsä, niin laita suoraa palautetta. En usko että sitä ei huomioitaisi jos/kun teet sen asiallisesti.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulipa vietettyä kesän ensimmäinen mökkiviikonloppu ja ei huono; keli oli ultrabueno ja vesi lämmintä. Siinä petankin lomassa sitten keskusteut ohjautuivat tähän ketjuun sopien siihen, että olisi se helkkari hienoa, kun tämä meidänkin seura olisi vaihteeksi siellä sijoilla 1-4, kun tulevaa kautta aletaan toimittajien ynnämuiden puolelta puntaroimaan. Olisi piristävää olla edes joskus mestariehdokas jo ennakkokaavailuissa. Itseasiassa IFK:n tulisi olla sitä lähes joka vuosi..mutta mutta...Ne kaivatut muutamat osuneet hankinnat Matikaiselta ja tämä saattaisi olla jopa todellisuutta. Voitaisiin lykätä IFK-fanin kulta-aika keväästä jopa alkusyksyyn. Heh.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Sata vuotta mestaruudesta - IFK-fabuennakko

....ei huono; keli oli ultrabueno ja vesi lämmintä....piristävää olla edes joskus mestariehdokas..............mutta mutta...kaivatut muutamat osuneet hankinnat Matikaiselta..............fanin kulta-aika............jopa alkusyksyyn....
Tai iltalypsyyn. Näillä näkymin voi vain todeta, että onni yksillä, kesä kaikilla. On näet ahvenanmaalaisten torikesteille pääkaupunkiimme osunut yksi todella kunnollinen kesäpäivä: aurinkoa, vähän tuulta, ei liian kuumaa kaduilla.

Toimittajien ennakkoarvio tämän ketjun otsikossa on aivan liian optimistinen. Brewerin, Stubbin ja Rikalan jälkeen olivat IFK:ssa samaan aikaan Kekäläinen (vastoin Hra Heinon kantaa), Westerlund ja Summanen. Heidän jälkeensä IFK:ssa ei ole ollut ketään, jolla olisi ollut edes auttavaa ymmärrystä pelistä nimeltä jääkiekko.

Hra Heinon ja Hra Perusmummon touhut ja puuhastelu sadomasokistiliigassa ovat säälittävämpiä kuin Zimbabven krikettijoukkue, saksalaisen huumorin vuosisata tai Hra Mugaben kunniatohtorius Edinburghin yliopistossa. Oma ennustukseni on, että nykymenolla (ja/tai sen jatkuessa) ei ole odotettavissa minkäänlaista menestystä (mestaruutta) ennen vuotta 2098. Tarvitaan muutakin kuin osakeyhtiön hallituksen vaihto; tarvitaan Perusmummo kohti pielistä ja Trio Eregtuksen muut iki/muumiojäsenet niin kauas kuin pippuri kasvaa (esimerkiksi Ugandaan golfille).
 

scholl

Jäsen
Periaatteessa Mobergilla ja Heinolla ei pitäisi olla enää suurta merkitystä. Hallitus vastaa tj:n valinnasta ja hallituksen pj eli Tuohimaa kantaa suurimman vastuun. Toki omistajat voivat olla yhteydessä hallituksen pj:hin eli tässä tapauksessa omistajan edustajina juuri Moberg ja Heino, mutta fakta on kuitenkin se, että he ovat nyt niin kaukana operatiivisesta toiminnasta, joka on Penan vastuualuetta, että kyllä kritisointi menee Penan ja Tuohimaan suuntaan, jos sellaista vielä tulee. Ja jos Tuohimaa & muu hallitus vaihtaa Penan niin silloin sitten Pena II:n ja Tuohimaan piikkiin.
 

Peku

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Chicago Blackhawks, sympatiat Bluesereille
Miten voittaa mestaruus

Viimeiset vuodet on koitettu voittaa mestaruus keskinkertaisella joukkueella. (poislukien NHL-lakon aikainen joukkue jonka olisi pitänyt olla voittamaton)
Valitettavasti mestaruusjoukkueeseen vaaditaan hurjan paljon omia junioreita jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon yhden kauden tuloksen takia. Lisäksi tarvitaan kokeneita kettuja ja pelimiehiä jotka osaavat syttyä junioreiden asenteen siivittäminä kauden huipennuksessaan.
Mielestäni kärpät ovat voittaneet juuri tällä reseptillä.
Tämä vain minun mielipiteeni asiaan.
 

MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Avasin tämän ketjun maaliskuun lopussa pudotuspelien juuri päätyttyä IFK:n osalta. Viestissäni toivoin, että perinteistä taistelemme mestaruudesta jargoniaa ei huudeltaisi ilman mitään perusteita. Kriteeriksi laitoin Jääkiekkolehdessä olevan 10 lehden toimittajien ennakoarvion joukkueiden sijouttumisesta runkosarjassa. Toimittajien ammattitaito ei ole niin huono, että todennäköisyys menestykseen ennakkoarvioiden sijalta 10 olisi kovin suuri. Toiveeeksi laitoin sen, että ennustusten keskiarvo IFK:n sijoittumiselle runkosarjassa olisi maksimissaan 4.4. Nyt lehti on ilmestynyt ja tuo keskiarvo on 4.1.

Ihan tuulesta temmattu toive menestymisestä ei siis ole, mutta paljon kysymysmerkkejä leijuu ilmassa. Sheddenin kaudella myöhemmin parantunut peli näytti vielä liigan alussa ihan kamalalta ja tulokset olivat samaa luokkaa. Baxter on kuitenkin toiminut joukkueen kanssa jo hieman pidempään, joten totaalista alkukankeutta ei voi hyväksyä. Tuleva tiistai näyttää paljon suuntaa ja toivotaan, että lukemattomat hakusessa olevat asiat loksahtaisivat edes jotenkin paikoilleen.

Avauspelisssä lienee viime hetkeen jäävistä rakennustöistä huolimatta käytössä uusi seisomakatsomo. Sen ympärille pitäisi rakentaa uusi alku, joka palauttaa myös paljon vaativien mielestä upean tunnelman Nordikselle. Itse odottelisin jotain avaustifoa, mutta hieman hiljaista on ollut tällä rintamalla. Ensivaikutelmaa on vaikea korjata, joten televisio-ottelussa seisomakatsomon pitää toimia kuin häkä. Jos tätä asiaa ei ole vielä varmistettu, niin sen hoitamiseen on aikaa monta päivää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös