10.12. JYP-Ässät

  • 15 976
  • 208
Tila
Viestiketju on suljettu.

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jyväskylässä on kova meno päällänsä. Kotijoukkue pelaa loistavassa hurmoksessa. Putki ei näy tekevän mitenkään loppuaan ja huippuvireinen Perrin on suurimpana keulakuvana. Maalivahtikaksikosta Leinonen on saanut enemmän luottoa, mutta saa nähdä, saisiko kakkoseksi pudonnut Pitkämäki mahdollisuutensa Ässiä vastaan.

Vierasjoukkue Ässät pelaa turhankin ailahtelevasti. Tappioputkea seurasi voitto, jonka jälkeen tuli selkäsauna ja sen jälkeen paikallispelissä kotivoitto. Nyt mennään taas matkalle. Ei mitenkään helppo peli, ei todellakaan. Avauskierroksille pisteet lähtivät Poriin lukemin 3-4, mutta seuraavat kaksi joukkueiden kohtaamista on päättynyt Ässien kannalta nolosti. Maalitili on jäänyt avaamatta.

Yksi mielenkiintoinen seikka on myös Ässien jäähytilasto. Kotipeleissä koko liigassa vähiten, mutta vierasotteluissa eniten. Kovin ailahtelevaista tämänkin listan mukaan on ollut Ässien peli. Jos nyt aletaan liikaa jäähyilemään, niin entinen porilainen Perrin tulee ja pistää verkon laulamaan. Ja eiköhän se painajainen nimeltään Chlubna tule ja pistä kaksi maalia väkisinkin.

Tulosveikkaukseksi olisi mukava tietty hakea vierasvoittoa, ja sitä myös veikkaan. Pistetään lukemiksi 2-5. Ässät pääsevät yllättävään vireeseen iskemällä avauserässä taululle jo lukemat 1-3. Ässämaalit seuraaville pelimiehille: Fandul, Korpisalo, Sorokins, Wesslin ja Kiilholma. JYP-maalintekijä(t) tuli jo mainittua. Sehän ollaan nähty, että lähinnä ulkomaalaisten harteilla JYP:n teho lepää. Joku Ässien entinen nelossentteri nyt on saanut vain nauttia hyvien ulkomaalaisten antamasta tuesta, niin vähemmästäkin menestyy Nykäskylässä. Mitä olisikaan JYP ilman Vostrakkia, Chlubnaa ja Perriniä?



edit: Yksi kirjain puuttui
 
Viimeksi muokattu:

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Jahas, Arska jatkaa viime Ässät-JYP -ketjussa väläyttämällään tyylillä. Ei siinä mittään, ihan hupaisa teksti taas. Saa nähdä, tarttuuko joku täkyyn tosissaan. Itse virnuilen sitten, kun tuo teksti kalahtaa taas kerran porilaisia sinne oman jalan alaosan seutuville.

No, pakko sitä on vähän vastata.

Viestin lähetti Arnold

Sehän ollaan nähty, että lähinnä ulkomaalaisten harteilla JYP:n teho lepää. Joku Ässien entinen nelossentteri nyt on saanut vain nauttia hyvien ulkomaalaisten antamasta tuesta, niin vähemmästäkin menestyy Nykäskylässä. Mitä olisikaan JYP ilman Vostrakkia, Chlubnaa ja Perriniä?

Juu, kertakaikkiaan näinhän se on. Lasketaanpa. Otetaan vertailuun kolme parasta kotimaista pistemiestä.

JYP
1. Pihlman Tuomas 26 10+12=22
2. Virtanen Antti 28 9+10=19
3. Immonen Jarkko 28 4+12=16

Ässät
1. Tähtinen Markku 28 8+10=18
2. Wesslin Samu 28 10+7=17
3. Korpisalo Jari 28 6+8=14

Eli JYP olisi ilman mainittua ulkolaistroikkaa ainakin Ässiä parempi joukkue. Tämähän ei kellekään kiekkoa seuraavalle ole edes mikään yllätys.
Ja kuten tuosta pistepörssistäkin näkyy, on tämä "joku Ässien entinen nelossentteri" pelannut lähes vain ja ainoastaan supiulkomaalaisten Virtasen ja Pihlmanin rinnalla. On muuten iskenyt sen ketjun puolustavimpana lenkkinä ihan mukavat tehot, näemmä paremmat kuin Jari Kehäraakkisalo.

Sovitaan niin, että se on meidän vika, että osaamme hankkia ulkomaalaisia. Perrininkään ei pitänyt kelvata mihinkään. Kyllä se kuitenkin JYPin ykkössentterinä on ihan kohtuullisesti pelannut. Pysynee koko kauden JYPissä.

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä olisi JYPin pelaajabudjetti ilman tuota mainittua trioa.


Mutta ottelusta tulee JYPille ehdottoman vaikea. Pisteputki katkennee tässä ottelussa, tai viimeistään Tapparaa vastaan. Toivottavasti saadaan miehiä pois sairastuvalta, ainakin Vostrak ja Huczkowski voisivat tehdä paluun kuumesairauden jälkeen. Toivottavasti myös Pihlmanin poskiontelotulehdus on hellittänyt. Nikolov ja Loikala eivät pelaa varmuudella. Maaliin laittaisin Pitkämäen.

Lopputulosveikkaus on 3-3. Olisi kuitenkin kiva jälleen pistää rakasta porilaista vihulaista pataan.

Noniin Arnold, "osui ja upposi", vai? Täytyy kuitenkin muistaa, että apatia on jääkiekkoilijan pahin vihollinen. Mitä väärää siinä on, jos vähän pistää takaisin, tai joskus ehkä jopa provosoituu (toisin kuin minä nyt)? Olen aina ihmetellyt tuota ns. provosoitumis-kuittailua.
 
Tiistaista voikin tulla mielenkiintoinen. JYP on kolmeen viimeiseen otteluun lähtenyt kuitenkin tavallaan altavastaajana, ainakin materiaalieron puolesta jos ei muuten, mutta nyt olisi tarjolla ennakkosuosikin asema ja kohtalaisen selvin perusteinkin vielä.

Edellisinä kausina kyseinen asema ei ole JYPille sopinut, joten nyt onkin mielenkiintoista nähdä onko Alatalo saanut tämänkin peikon puhallettua pois Jyväskylän ylpeyden harteilta.

JYP on varmaankin edelleen rankasti vajaamiehinen. Ässien loukkaantumistilanteesta en sitten tiedäkään. Tosin jos JYP pystyi voittamaan Turussakin ilman Pileä ja poikia, niin kyllähän kaiken logiikan mukaan muutama porilainenkin pitäisi kaatua.

Mutta kun tiistaina liigan rumimmilla paidoilla varustetut joukkueet kohtaavat, niin illan hämärässä Jatkoajassa hehkutetaan edelleen JYPin uskomattoman putken jatkumista.

edit: typerä ja huono ilmaus.
 
Viimeksi muokattu:

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uskompa, ettei hurja putki katkea vielä tiistaina, vaan Tappara-pelissä. Mielenkiintoista kyllä nähdä, joko Pitkämäki saisi vaihteeksi näytön paikan. Leinonen toki on ollut suorastaan maaginen, joten kannattaako voittavaa, huippuvireessä olevaa maalivahtia vaihtaa? Ja en usko, että Leinonen mitenkään puhki olisi, eipä esimerkiksi tuo Turun peli tainnut mikään kovin rankka olla, eikä kyllä kotipeli Narrejakaan vastaan. No, jää nähtäväksi.
Oli miten oli, JYP jatkaa vielä tiistaina putkeaan ottamalla Ässistä niukan 4-3 voiton.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Jaahas, jälleen yksi asennemittari. On vaikea asennoitua "johonkin" Ässiin kun alla on upeat voitot Jokereista ja TPS:stä. Eipä taida Ässillä kuitenkaan olla mitään jakoa ottelussa. 7-1.
JYP: Jyrä 2, Pile, Erkki, Korkki, Paavali, Sulttaani.
Ässät: Kuka lie...
 

#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-liiga: JYP, TPS
NHL: Dallas Stars
Toivottavasti JYPin joukkue ei aliarvioi Ässien joukkuetta. Toivon, että Alatalo saa estettyä kaikki leijumiset JYPin osalta.

Kyllä Ässätkin JYPin putken pystyy katkaisemaan, mutta enemmän huolettaa se, että saako Ässät JYPin miehiä lisää sairastuvalle?

Hienoa olisi, jos molemmissa joukkueissa hermokontrolli pitäisi.


Toivottavasti ainakin osa TPS pelistä poissa olleista pelaajista saataisiin jo Ässä peliin mukaan.

Ainakin Vostrak ja Huczkowski (tulikohan oikein kirjoitettua?) olisivat tervetulleita pelaavaan kokoonpanoon.

Toivola sanoi kauden alussa, että Chlubna ei tule tekemään ainuttakaan maalia Ässien verkkoon. Niin, jos sille Chlubnalle laitetaan kunnon päällystakki, niin kyllä Sillgren ja Perrin, samasta ketjusta, voi kahdestaankin maaleja tehdä.

Ja jos Leinosen huippuvire jatkuu, niin on mahdollista pisteiden jääminen tänne Jyväskylään.

Toivottavasti nähdään rehti peli Hippoksella tiistaina.
 

Paavo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Loukkantumiset kaventaa entisestään Ässä puolustusta,poissa Shirrefs,glad ja Kangasalusta mikä ei osaltaan ainakaan vahvista ässien mahdollisuuksia mutta eihän ässät oo vielä kertaakaan pelannut täydellä miehistöllä tälläkaudella. Altavastaajan asema on selvä asia mikä sopii ässille hyvin,Hippos on ollut ässille aina erittäin vaikea paikka,toisaalta ässät onnistui sieltä syyskuussa hakemaan kaksipistettä mutta paljon on vettä virrannut kokemäenjoessa tuon ottelun jälkeen ja virta on vienyt joukkueita eri suuntiin! Jyp on pelannut jo pitkän putken ilman tappiota ja ässät pelas lähes yhtä pitkän putken ilman voittoja,tuo putki onnistuttiin kuitenkin katkaisemaan ja alla on tärkeä voitto lukosta ja putkilla on tapana katketa joskus ja ehkä putken jatkamisesta muodostuu jypin pelaajille rasite? Mitä pidemmälle ottelu etenee 0-0 niin ässien mahdollisuudet kasvaa,toivottavasti nähdään "kuullaan" hyvä ja tasainen vääntö pisteistä ja vältyttäisiin loukkantumisilta molemmin puolin! Lopputulosta en lähde arvuutelemaan mutta pistekkin olis hyvä tuliainen ässiltä!
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Arnold taas otti asioista hyvin selvää, ennenkuin antoi viiltävän analyysinsä. Totuus on tällä hetkellä että JYP:llä löytyy jopa kolmesta kentästä ratkaisijoita. Ja eilen Turussa huikea esitys ilman silloista parasta pistemiestä Pihlmania ja arvokasta Vostrakia. Joten alkaa kuullostaa teennäiseltä tuo Ässä-fanien jatkuva vetoaminen loukkaantumisiin.
Perrin on kyllä todella tulessa tällä hetkellä, eilen pelasi Turussa 25.26 ja iski tehot 2+1, tehopörssilukeman ollessa +5. Ei voi muuta kun taas nostaa Holtarille hattua hienosta scouttauksesta (alunperin Holtarin löytö, JYP:n rahat eivät silloin riittäneet)
Epäilisin ainakin Vostrakin sekä Huczkowskin palaavan kokoonpanoon, Pihlmankin mahdollinen. Loikala ja Nikolov puuttuvat varmasti.

Maalivahtitilannekaan on enää tuskin 100-0 hyväksi, tämän hetken tulikuumin maalivahti löytyy..ei se ole Scott Langkow, vaan Tero Leinonen. Viimeisessä kuudessa pelissä seitsemän päästettyä maalia. Joulutauon ollessa tulossa en näe mitään syytä, että Pitkämäki pelaisi. Leinonen vaan maaliin.
Puolustuksesta kannattaa tällä hetkellä mainita herrat Marttinen sekä Virolainen. Moni ikävöi kauden alussa Gladia, mutta Vironperän isännän mainiot otteet huomioonottaen..Jarkko who? Marttisella myös aivan huikea tasonnosto maaottelutauon jälkeen. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta tämän Tikkakosken Sissin minä tunnistan.

Jaa-aa, paha peli JYP:lle. Juuri näitä pelejä, mitkä pitäisi voittaa, mutta samalla mitataan asennetta. Alatalo on kuitenkin hienosti onnistunut nollaamaan joukkueen kanssa pelit, siitä osoituksena esim.Pelicans-voitto heikollakin esityksellä.

Uskon ja toivon, että pisteet jäävät Jyväskylään, vaikkapa numeroin 7-2.
 

Shane

Jäsen
Viestin lähetti Derby Country
JYP: Jyrä 2, Pile, Erkki, Korkki, Paavali, Sulttaani.

Heh, ymmärtääköhän kukaan ei-JYP-henkinen tuosta veikkauksesta mitään?

Ottelun ennakkoasetelmat ovat aika lailla samat kuin edellisessäkin Ässät-pelissä. Mikäli JYPin asenne on kohdallaan, niin pisteet jäävät tänne aivan varmasti.

Arnoldin jutuista ei taaskaan ota selvää. JYPin tämän kauden vahvuushan on ollut nimenomaan se, että joukkueessa on kolme ratkaisuihin pystyvää "ykköskenttää", eli maalintekopaineet eivät lepää pelkästään yhden tai kahden miehen harteilla.

"Mitä olisikaan JYP ilman Vostrakkia, Chlubnaa ja Perriniä?" Eilen joukkue haki 6-3 -vierasvoiton Turusta, vaikka Vostrak ei ollut mukana. Ja sitäpaitsi, mikähän ketju ratkaisikaan sen edellisen Ässät-JYP -pelin? Virtanen-Immonen-Pihlman pyöritti ekassa erässä tauluun lukemat 0-2, ja peli oli käytännössä ohi. Kultakypäräkin on ollut Tuomas Pihlmanin päässä lähes koko kauden.

EDIT: Jahas, Köpi ehti ensin.
 
Viimeksi muokattu:

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Viestin lähetti cosmic_rodeo
Mutta kun tiistaina liigan rumimmilla paidoilla varustetut joukkueet kohtaavat, niin illan hämärässä Jatkoajassa hehkutetaan edelleen JYPin uskomattoman putken jatkumista.

Kärpillä ja Tepsillä on kyllä tuossa pelipaitakisassa ylivoimainen johtoasema. Sitä ei taida edes JYP päästä kovinkaan helposti uhmaamaan.

Muutenkaan en oikein ymmärrä, minkä ihmeen takia koko ajan ja joka paikassa JYPin omat (!) fanit odottavat pisteputken katkeamista. Voitto on se, mihin tiistaina tähdätään. Ei vähempään. Hurmos vain päälle, menoksi ja kannustamaan.

Tämäkin ketju varmasti täyttyy cheerleader-kommenteista, jos joulutauolle mennään viimekautisissa merkeissä. Nami mitä makupaloja. Jos se voitto vielä saataisiin. Tai siis kun.

15 ottelun tappioton putki kuulostaisi hyvälle.
 
Viimeksi muokattu:

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Viestin lähetti salla

15 ottelun tappioton putki kuulostaisi hyvälle.

Niin kuulostaisi. Tosin se on saavutettavissa vasta joulutauon jälkeen. Nyt JYPillä on takanaan 12:n ottelun tappioton putki, ja 14:n pisteellisen ottelun putki. Monessa paikassa on kuullut käytettävän juurikin sitä virheellistä ilmaisua, että JYPillä on nyt menossa 14:n ottelun tappioton putki. Sinäkin taisit sortua tuohon harhaluuloon? Uskomaton putki jokatapauksessa.

Pelipaidoista sen verran, että on se melkoisen kornia, että JYPin paitojen rinnassa, heti joukkueen logon yläpuolella, lukee pirun isolla OULUX. Alkukaudesta kysyttiinkin, että miksi JYPillä lukee jotain Ouluun viittaavaa paidoissa, ja mikä helvetti se Oulux oikein on. Elän semmoisessa käsityksessä, että se on joku ovimerkki. Pääasia on kuitenkin se, että siitä mainoksesta saadaan selvää seteliä.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Salla nyt jo kommentoikin tuota pelipaitajuttua johon minäkin tartuin. JypHT:n pelipaita oli liigan rumin vaikka olikin sinivalkoinen mutta JYPin paita on ihan hyvä väreiltään. Ässien paitaa on moni muiden joukkueiden fani kehunut joten se siitä. Liigassa ei muuten taida olla enää kuin kaksi seuraa joiden paita on ollut lähes samanlainen koko liiga-ajan. IFK:lla taas sponsori on ollut parikymmentä vuotta sama, ainoastaan logo on kokenut pari muutosta.

Joo, taas pelataan Jyppiä vastaan. Mielummin pelaisin samassa välisarjassa edelleen Tampereen seurojen kanssa koska vieraspelimatkat Ouluun, Jyväskylään tai Lappeenrantaan ovat "hiukkasen" liian pitkiä. Mutta itse pelistä... Toivoisin että Jypin pojilla olisi hiukan noussut päähän hyvät pelit kärkijoukkueita (tai eihän TPS ole mikään kärkijoukkue) vastaan. Ja siellä ajateltaisiin että todellisuudessa samantasoinen Ässät hoituisi vasemmalla kädellä. Kaikki putket katkeavat joskus ja Ässien olisi aika katkaista se minkä aloittivatkin. En pidä mitenkään mahdottomana puolustuspelin onnistuessa että taas vietäisiin pisteet Poriin. Mikä olisikaan sen makeampaa kuin kostaa kaksi nollapeliä ottamalla 0-1 johto ja sen jälkeen lyödä luukut kiinni, kahvata ja roikkua niin perkeleesti ja iskeä 0-2 tyhjiin. Mutta ei Ässät niin pelaa vaikka minun puolestani tyyli on vapaa. Tietysti voitto on mukavampi ottaa tyylillä josta ei kirjoitella jälkeenpäin.

Tartun aina pikkuasioihin, mutta alkaa hatuttamaan tuo Jarkko Immosen ylistäminen. Edelleen, viime kaudella Ässissä pelatessaan Jarkko Immonen oli aivan paska. En tiedä miksi pelaaja pelaakin sitten niin hyvin siellä. Toisaalta sellaisia esimerkkejä jotka ovat pelanneet Jyväskylässä hyvin ja muualla päin p...tä on muitakin. Ensimmäiseksi tulee mieleen kaksi aivan turhaa Ässähankintaa, Jarkko Glad ja Harri Laurila. Yhtenä esimerkkinä voisi käyttää myös Petr Tonia joka ei ole onnistunut missään muussa liigajoukkueessa.

Tähän sitten vielä loppuun the great leolle pikku kommenttina vähän tilastoja... Taidat tietää mistä pelaajista on kyse...

Ässät Pori SM-Liiga 01/02 - 44 0+2=2 -14 6min
JYP Jyväskylä SM-Liiga 02/03 - 28 4+12=16 +6 20min
yhteensä (päässälasku):
72 4+14=18 26min

Ässät Pori SM-Liiga 01/02 - 52 9+13=22 -13 129min
Ässät Pori SM-Liiga 01/02 - 28 6+8=14 -10 42min
yhteensä:
80 15+21=36 171min

eli pisteitä kahdella viime kaudella kuitenkin tuplaten enemmän. Ja saivat pelata samassa ketjussakin viime kaudella, mutta siitä ei tullut mitään. Että se siitä Kehäraakkisalosta eikös niin. Ja pitää ottaa myös se huomioon että kapteenimme on pelannut enemmän ja vähemmän loukkaantuneena molemmat kaudet.

vielä loppuun:
431ott 182m+201s=383p 0,89p/ott ja 725min

Eli sitten kun Immonen on edes lähellä Korpisalon lukuja niin palataanko asiaan. Ja kun hiljainen Jarkko on pukukopissa yhtä tärkeä kuin Korpisalo... Muuten, Korpin jäähyminuuteista huomaa aika hyvin Suomen tuomarilinjan muutoksen. Pelityyli on pysynyt hyvin samana mutta Saksan kausien jälkeen jäähyjen määrä on noussut noin 90min/kaudesta 130min/kauteen...

EDIT: HockeyDude, ookkonää Oulusta ??? (tosin Kärpillä on vielä muutaman asteen kovempi joukkue... Joten sikäläisenä olisit varmaan veikannut jotain 18-1 tjsp)
 
Viimeksi muokattu:

HockeyDude

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä nyt on pojat päässseet pahemman kerran leijumaan joten palautetaan pojat maan pinnalle.

Ässät tulle JKL:ään täysin altavastaajina. JYPin peli pyörii Ässien ei. JYP tekee maalit, ässät ei. Jyppi voittaa, ässät ei. Jyppi saa 2 pistettä, ässät ei.

Jyp tekee 8 maalia, Ässät ei, vaan 2.

Siis peli päättyy ylivoimasen hyvän JYPin hyväksi 8-2!!!
 

Pepe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kiri, MuurLe
Viestin lähetti the great leo
Niin kuulostaisi. Tosin se on saavutettavissa vasta joulutauon jälkeen. Nyt JYPillä on takanaan 12:n ottelun tappioton putki, ja 14:n pisteellisen ottelun putki. Monessa paikassa on kuullut käytettävän juurikin sitä virheellistä ilmaisua, että JYPillä on nyt menossa 14:n ottelun tappioton putki. Sinäkin taisit sortua tuohon harhaluuloon? Uskomaton putki jokatapauksessa.

SM-liigan tulkinnan mukaan jatkoaika'tappio'=tasapeli, joten JYPillä tosiaan on 14 ottelun tappioton putki. Putken arvo nousi todella korkeaksi Turun pelin jälkeen, koska siihen sisältyy nyt jokaisen muun liigajoukkueen päänahka. 15 pelin mahdollisen putken arvoa puolestaan laskisi se, että JYP on saanut kohdata niinkin huonon joukkueen kuin Ässät putken aikana peräti kolmesti.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Viestin lähetti Pepe
SM-liigan tulkinnan mukaan jatkoaika'tappio'=tasapeli, joten JYPillä tosiaan on 14 ottelun tappioton putki. Putken arvo nousi todella korkeaksi Turun pelin jälkeen, koska siihen sisältyy nyt jokaisen muun liigajoukkueen päänahka. 15 pelin mahdollisen putken arvoa puolestaan laskisi se, että JYP on saanut kohdata niinkin huonon joukkueen kuin Ässät putken aikana peräti kolmesti.

Niinhän sitä äkkiseltään luulisi, että jatkoaikatappio=tasapeli. Näinhän se ei kuitenkaan ole, ainakaan täsmälleen. Esimerkki:

Liigan 8. ja 9. joukkue ovat ennen runkosarjan viimeistä kierrosta tasapisteissä. Joukkueet sattuvat pelaamaan viimeisellä kierroksella vastakkain. 9:ntenä ennen peliä oleva joukkue voittaa pelin jatkoajalla, ja nousee näin ollen pleijareihin. Tuntuuko "tasan pelanneen", ennen peliä 8:ntena olleen joukkueen pelaajista siltä, että he eivät hävinneet?

Mielestäni jatkoaikatappio Lukkoa vastaan on tappiollinen ottelu, vaikka siitä yksi piste saatiinkin.


Tuo armopiste-sääntöhän on ihan perseestä, siitä ei ole epäselvyyttä. Silloin kun se otettiin käyttöön, ajattelin, että se voisi olla hyvä uudistus. Vaan ei ole, se on todella sieltä itsestään. Vanha käytäntö takaisin, tai vaikkapa jatkoajat kokonaan pois, ja peli kestäisi _aina_ 60 minuuttia.
 

Pepe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kiri, MuurLe
Viestin lähetti the great leo

Liigan 8. ja 9. joukkue ovat ennen runkosarjan viimeistä kierrosta tasapisteissä. Joukkueet sattuvat pelaamaan viimeisellä kierroksella vastakkain. 9:ntenä ennen peliä oleva joukkue voittaa pelin jatkoajalla, ja nousee näin ollen pleijareihin. Tuntuuko "tasan pelanneen", ennen peliä 8:ntena olleen joukkueen pelaajista siltä, että he eivät hävinneet?

Tuntuu. Nimittäin seitsemäntenäkin ollut joukkue oli vain pisteen edellä kasia ja ysiä. Huonomman maalieron vuoksi se jäi pudotuspelien ulkopuolelle.

Erikoistapauksia löytyy, mutta yleisesti ottaen on (maalieron huonontumista vaille) sama, voittaako Lukko Bluesin vai JYPin jatkoajalla. Saarelan ampuma maali harmitti itseäni vain hieman enemmän kuin Lukon jatkoaikamaali jotakin muuta vastaan. Enemmän ainoastaan siksi, että JYP menetti mahdollisuuden ottaa toinen piste.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Viestin lähetti Pepe
Erikoistapauksia löytyy, mutta yleisesti ottaen on (maalieron huonontumista vaille) sama, voittaako Lukko Bluesin vai JYPin jatkoajalla. Saarelan ampuma maali harmitti itseäni vain hieman enemmän kuin Lukon jatkoaikamaali jotakin muuta vastaan. Enemmän ainoastaan siksi, että JYP menetti mahdollisuuden ottaa toinen piste.

Juu, eipä itseänikään paljoa kiinnostanut Kärpät-JYP -matsin jatkoajalla, että tekeekö Kärpät maalin vai ei. Varsinaisen peliajan lopussa sen sijaan oli pelko perseessä.

Oman joukkueen kannalta hankalia ovat sellaiset matsit, jossa pahojen kilpailijoiden peli päättyy jatkoaikamaaliin. Tällöin kyseissä ottelussa on jaossa enemmän pojoja kuin "tavallisissa" peleissä. Se, jos mikä, on mielestäni typerää.

Mutta kuitenkin. JYP hävisi Lukolle 2-3, vaikkakin jatkoajalla, vaikkakin saaden yhden pisteen. Pisteputki on näin ollen 14 matsia, ja häviötön putki 12 matsia. Tosin tässä tapauksessa tuo häviö tarkoitti vain sitä, että Lukko sai kaksi pistettä, eikä sitä, että JYP menetti kaksi pistettä. Ääh, onpas hankalaa. Ymmärrät varmaan kuitenkin? 2-3, sehän on häviö.

Vielä yksi hypoteettinen juttu on pakko sanoa; mitä, jos Lukko kuittaa juuri tuolla pisteen erolla vikan pleijaripaikan JYPin edestä?
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
korkki,

Minulla ei ole mitään Korppia vastaan. Päinvastoin, kuten viime otteluketjussa kerroin, Korppi on yksi JYPin ulkopuolisista suosikkipelaajistani. Tarkoituksenani oli napauttaa Arskalle takaisin, ei niinkään mollata Korppia. Totta on, että Immosella on vielä matkaa Korpin lukuihin ja saavutuksiin.
Toisaalta, mitä sinulla on Immosta vastaan? Hän on pelannut JYPissä ihan hyvin, on ollut tällä kaudella varmaankin koko lailla yhtä hyvä kuin Korppi, ellei parempikin. Onko se vaikea hyväksyä, että vaikka oli viime kaudella Ässissä paska, voi tällä kaudella olla JYPissä hyvä? Muuten, kuka on mielestäsi ylistänyt Immosta?

Sitä paitsi, en usko, että kovin moni JYP-kannattaja olisi valmis vaihtamaan Jarkon Korppiin, vaikkei Korppari vielä mikään kehäraakki olekaan.

edit: Rupesin itse tosissani miettimään tuota vaihtoa. Saattaisin suostuakin, se on siinä ja siinä. Yhtäältä VIP-ketju toimii hyvin, toisaalta se olisi silti Korppi. Tjaa-a.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti the great leo
Vielä yksi hypoteettinen juttu on pakko sanoa; mitä, jos Lukko kuittaa juuri tuolla pisteen erolla vikan pleijaripaikan JYPin edestä?

No sehän on ainakin eräiden Jyppifanien (ei sinun muistaakseni) mielestä Ässien vika !!!

Ja siitä Immosesta... Onhan kaveri pelannut ihan hyvin siellä, mutta ärsyttää kun syytellään että Ässät ei pitänyt tuollaista helmeä (tyyliin Ässät on niin surkeita ettei tajunneet edes pitää jne...) vaikka Immonen oli tosiaan niin huono täällä. Voi olla että jos olisi saanut vielä toisen kauden koittaa niin olisi puhjennut kukkaan, mutta toisaalta voi olla että olisi saanut vain 0+1 kasaan. Vastuuta täältä olisi löytynyt varmasti yhtä paljon.

Perrin taas ei ollut täällä huono, mutta koska hän halusi joukkueeseen joka taisteli playoff paikasta ja HPK:lla oli tilausta sentterille Santalan loukkaannuttua oli molempien edun mukaista päästää hänet pois. Ja rehellisesti sanottuna uskoin Sachlin olevan joukkueelle isompi apu kuin Perrinin mutta tällä kaudella on ollut uskomaton tuuri loukkaantumisten kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä tulee "entiseen ässien nelosketjun sentteriin" en ole vähäisimmässäkään määrin jäänyt kaipaamaan hänen lähtöään Porista, vaikka kyseinen herra onkin onnistunut Jypissä keräämään aivan kohtalaiset tehopisteet. Senverran kankeasta ja flegmaattisesta kiekkoilijasta on kyse, etten viime kaudellakaan voinut ymmärtää niitä ässäfaneja, jotka vaativat kyseiselle herralle enemmän peliaikaa. Taisi peräti yhden syöttöpisteen kerätä ässissä ollessaan!
Jottei totuus täysin unohtuisi, niin eipä kolmikko VIRTANEN-IMMONEN-PIHLMAN viimeksi Isomäessä vieraillessa ässiä mihinkään "pyörittänyt", tekaisivatpa vaan pari maalia ässäpuolustuksen alokasmaisten virheiden seurauksena, 0-3 tuli ässien pelatessa ilman maalivahtia.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
En siitä viimekeväisestä Ässiä ole syyttänyt/syytä, vaikka toki se juttu kyrsi. Mutta se on mennyttä, joten ei siitä sen enempää.

Immonen oli viime kaudella Ässissä yllätävän surkea, odotin mieheltä paljon enemmän. Miksi hän floppasi niin pahasti? Ei vaan natsannut, henkimaailman juttuja? Lahjojahan toki löytyy, ja tällä kaudella mies onkin pelannut niiden edellyttämällä tasolla. Ässät ei luopuneet mistään megahelmestä, vaan pahasti flopanneesta lupauksesta. Onneksi mies on löytänyt itsensä, ja vieläpä JYPissä.

Perrinistähän oli sellaista juttua, että mies ei välttämättä tulisi pärjäämään JYPin ykkössentterinä. Itse en epäillyt Erkkiä hetkeäkään. Sopimuksen julkaisemisen venyminen aiheutti tuskaa, mutta riemu oli suuri, kun se vihdoin sitten julkaistiin. Jatkopahvi olisi todella mieluinen joululahja.
 

Pepe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kiri, MuurLe
Jarkko Immosesta tulee Timo Vertala mieleen. 0+0 ja -17 oli muistaakseni Vertalan saldo, kun hänet tiputettiin toivottavasti viimeisellä JYP-kaudellaan ykkösketjusta. Seuraavalla kaudella Tapparassa kehtasi vielä valittaa, ettei saanut JYPissä vastuuta.

the great leo: Kannattaa huomioida ero tulosten 2-3 ja. sekä 2-3 välillä. Palaan alkuun, SM-liiga tulkitsee kaikin tavoin jatkoaikatappion tasapeliksi, esimerkiksi putkitilastoissa. Tästä syystä pidän JYPin tappiotonta putkea 14 pelin mittaisena.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Pepe: SM-liiga tulkitsee jatkoaikatappion tasuriksi ainakin sarjataulukossa (jotka nekin on nykyään pirun hankalia lukea, kiitos tämän hienon uudistuksen). Mutta että putkitilastoissakin? Siis kyseessä lienee sinun oma tulkintasi tämän tappiottoman putken kohdalla, ei sentään liigan virallinen "kanta"?
Sehän olisi muuten hieno paradoksi; runkosarjassa jatkoajalla voittanut joukkue voittaa, ja "hävinnyt" joukkue pelaa tasan. Hienoa sinänsä, ei tule kellekään paha mieli, kun jatkoajalla ei voi hävitä.

Minun mielestäni JYPin tappiottomien otteluiden putki on 12:n ottelun mittainen ja pisteputki 14:n ottelun mittainen, kuten olen jo useasti todennut. Kyseessä on tavallaan siis makuasia.

Siitä lienet samaa mieltä kanssani, että on uskomattoman hienoa, että joudumme... ei, vaan saamme väitellä moisesta asiasta.
 

Pepe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kiri, MuurLe
http://www.sm-liiga.fi/media/lehdistotiedotteet/putket.htm

Tappiottomat putket, kaikki ottelut
1. 21.11.1974 ÄSS - TAP 4- 4 18. 9.1975 TAP - ILV 0- 2 24 Tappara
2. 1.10.1995 LUK - JOK 3- 3j 30.11.1995 TTO - JOK 5- 2 19 Jokerit
31. 1.1965 ILV - TAP 5- 3 27. 1.1966 LUK - ILV 3- 1 19 Ilves
4. 28. 1.1973 JOK - TAP 5- 3 30.10.1973 ILV - JOK 6- 4 18 Jokerit
5. 4.10.1979 IFK - ILV 9- 3 29.11.1979 TPS - IFK 7- 3 16 HIFK
6. 1.11.1970 IFK - ILV 6- 2 26. 1.1971 TPS - IFK 6- 4 15 HIFK
6.12.1960 TAP - LUK 8- 1 23. 2.1961 LUK - TAP 4- 3 15 Tappara
14.12.2001 ILV - KÄR 0- 9 9. 2.2002 JOK - KÄR 3- 1 15 Kärpät

La 5.1.2002 HPK-Kärpät 6-5 ja. Tämä siis mahtui Kärppien tappiottomien otteluiden putkeen.

Itse tykkään nykyisestä sarjataulukosta, koska siitä näkee suoraan sarakkeista 3-5 vedonlyönnin kannalta oleelliset 60 minuutin voitot, tasapelit ja tappiot. Taitaa olla ainoa positiivinen puoli surkeassa jatkoaikasäännössä.

Voitaisiin tosiaaan väitellä vielä pari kuukautta JYPin tappiottomien otteluiden määrästä.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Saakuri, kai se sitten on hyväksyttävä tuo totuus, että jatkoajalla ei voi runkosarjassa hävitä. Uskomatonta...

Itse taidan vielä toistaiseksi puhua kuitenkin pisteputkesta, ihan vain tottumuksen ja urheilun moraalin tms takia. Väärä ilmaushan pisteputki ei ole. Minulle jatkoajalla häviäminen on siis vielä häviämistä, sen verran yksinkertainen tyyppi olen.

Sarjataulukot ovat nykyään onneksi alkaneet vakiintumaan, mutta edelleenkin välillä tulee sellaisia taulukoita vastaan, joista ei oikein tiedä, mitenpäin niitä tulisi lukea.

edit: mielenkiintoinen tuo putkilinkki. Jatkoaikatappiot lasketaan myös tasapeliputkiin mukaan, joten ei kai siinä sitten. Tasuri mikä tasuri.
Periaatteessa voi siis "hävitä" jatkoajalla vaikka kuinka monta matsia putkeen, mutta silti on tasapeliputkessa, tai paremminkin tappiottomassa putkessa.
Hohhoijaa, nyt riittää tämän puiminen. Väsyttää jo muutenkin. Sekä kellonaika että jatkoaikasääntö.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös