Valituksissa on perää eli kyllä täällä tosiaan on hiljaista ja pakkopaitaosaston funktio vielä hakusessa, koska edes niitä asiaankuuluvia muutamia varmoja tietoja maailmasta ja kaikkeudesta ja kaikesta sellaisesta ei Suljetulla Osastolla ole vielä ilmoitettu. Eksistentiaalisten probleemien ruotimisenhan pitäisi olla ensimmäisenä kierroksessa, kun pieni itsestään liikoja luuleva eliittiklikki etsii paikkaansa. No hällä väliä, aloitetaan esimerkiksi nyt. Suggeroin keskuudessani luuloni tiedoksi kuten näissä asioissa on tapana, joten seuraavassa kerron Todellisen Totuuden ihmiskunnan kohtalosta. Joka sen yrittää kiistää, on, öh, eri mieltä kuin minä, eli maailmankatsomusretoriikassa mitäänymmärtämätön pöljäke, joka ei näe selviä merkkejä ympärillään.
Aloitetaan kaukaa. Jo ennen kuin muinaiset roomalaiset...
Mitä me luulemme?
Että maailmankaikkeudella ja meidän tuntemallamme maailmanpiirillä olisi muka jotain tekemistä keskenään.
Jos yht'äkkiä pääsisi satunnaista luolamiestä haastattelemaan hän varmaankin toteaisi, että kovasti pistää ketuttamaan, ettei elä nykyisyydessä. Herranen aika, hänellähän olisi edessään ruusunlehdillä päällystetty punainen matto kuuluisuuteen ja rikkauteen. Esihistoriallinen ihminen olisi ylittämätön auktoriteetti evoluutioasioissa. Hän voisi vaikka esiintyä Conan O'Brienissa puuttuvana renkaana. Tai ainakin Hytösessä aikansa jokamiehenä pleistoseeni-Penana. Lisäksi hän voisi jälkipatentoida päätähuimaavan määrän mullistavia keksintöjä vasarasta ja lähetyssaarnaaja-asennosta alkaen kauheasta summasta. Toisaalta kuuluisuudelle olisi ehkä hiukan turhauttavaa, kun ei osaisi sanoa baaritiskillä julkimoita päivystäville tissipommeille kuin grumphsis, yrgytä myrgytä räyh ja sitä rataa. Tai eipä tuosta välttämättä isompaa harmia olisi, luulisivat ehkä vaan Syltty Stalloneksi ja olisivat myytyjä. Mutta multana on luolamies/nainen - tai istuu joko taivaassa parta ajeltuna asennossa kinkereillä tai helvetissä irtosekseilemässä tulimeressä - joten pitänee tyytyä lueskelemaan tapahtumia itsekseen nykypäivästä käsin.
Tapparan alkumuodon lisäksi luolamies keksi aloittaa olevaisuusihmettelyn. Jahka puolukoiden, ketunleipien sun muiden varpujen rouskimiselta sekä rusakkojen jahtaamiselta alkoi liietä luppoaikaa, ihminen löi jossain vaiheessa esihistoriallista kautta ahterinsa mättäälle ja ryhtyi miettimään isoja asioita; kuka minä olen, mistä tulen ja minne menen? Tai tiedä häntä oliko metsästäjä-kalastaja-huoleton-keräilijä tuolloin vielä ihminen ensinkään, saattoi olla vasta apinakin. Joka tapauksessa, noihin aikoihin oli vielä sen verran lääniä temmeltää, että oma napa oli vähän väkisin ensimmäisenä silmissä koska muita oli näköpiirissä varsin harvakseltaan. Kun tilanne oli se, että maailmankuva kattoi joitakin kymmeniä hehtaareja metsää sekä muutaman ympäröivän niityn mieleen tulevat kysymykset lienivät enimmäkseen luokkaa "mistä tuo hirvi on maailmaan tullut?, mikä on hirven tarkoitus?" Perusoletuksena pidettiin varmanakin sitä, että jostain hirvi on tullut koska tuossa kerran kävelee. Descartes & Co. keksi vasta myöhemmin, ettei sitä hirveä välttämättä ole ensinkään. Muinaisella ihmisellä oli kuitenkin hyvä syy olettaa, että hirvi on olemassa, koska kun hirven söi, nälkä lähti. Siten havaittiin, että hirvestähän on perhana hyötyä. Neanderthalis logismuksina pääteltiin, että koska hirvi on olemassa sillä on oltava joku tarkoitus eli se on johonkin tarkoitukseen tehty ja koska siitä on minulle hyötyä, tarkoitus lienee olla minulle hyödyksi. Eli kai sen on sitten joku minua varten tehnyt. Tarkemmin asiaa miettiessä ei voinut olla huomaamatta, että enemmän ja vähemmän kaikesta ympärillä oli itselle ja lähipiirille tavalla tai toisella jenkan aihetta. Koska oli ilmeistä, että a) maailma on olemassa ja b) jos maailmaa ei olisi, ihmisiäkään ei olisi oli johtopäätös näin automaattipesukoneiden ajasta ajatellen höperöhkön yksinkertaistava; a+b = maailmalla on tarkoitus ja maailmasta on meille hyötyä = koko paska on tehty meitä varten. Suppea tunnettu alue tuntemattomasta kokonaisuudesta, havainto omasta kuningasasemasta ko. alueella, idea nimittää sitä maailmankaikkeudeksi ja avot - kierre oli valmis. Kutsun suhteellisen itserakasta näkemystä siitä, että maailmankaikkeus rajoittuisi käsityskykyymme, myöhempine muunnelmineen nimellä "homosentrinen koko paskan suuri yhtenäisteoria". Rajoittuminen edellisessä tarkoittaa niin ajallisia kuin kuin matkallisiakin rajoja.
Koska koodistomme edellyttää lasta uskomaan vanhempiaan - olkoot vanhemmat sitten vaikka vielä puussa ja lapset jo alhaalla - on oletus keskipisteydestämme elänyt ja vahvistunut aikojen saatossa semminkin, kun se tarjoaa mahdollisuuden päästä vähän brassailemaan omalla erinomaisella ainutlaatuisuudella ja ylivertaisuudella. Homosentrisen koko paskan suuren yhtenäisteorian perushypoteesi on, että pienintä olemassaolevaa on pienin, jonka me olemme havainneet tai osaamme havainnoistamme suoraan johtaa ja suurinta suurin, jonka olemme havainneet tai osaamme havainnoistamme suoraan johtaa. Hypoteesia ei ole juurikaan tutkittu eikä teoriaa kokonaisuudessaan julkaistu mikä johtuu pääasiassa siitä, että teorian käytänteet on sisäänkoodattu koko ihmiskunnan kollektiiviseen alitajuntaan ja se ohjaa ajattelua tiedostamattomasta käsin. Tosin pieni ihmisryhmä Yhdysvalloissa pitää hallussaan teorian kirjoitettua versiota kokonaisuudessaan, mutta tämän ns. Illuminaatin sakki istuu visusti opuksen päällä eikä ilkeyttään päästä sitä levitykseen.
Niin pitkään kuin näytti siltä, että koko olemassaoleva ympäristö koostuu maapallosta ja sille alisteisista osasista - aluksi lähitienoista, sitten maan piiriin kuuluvasta taivaankannesta ja myöhemmin sitä kiertävistä auringosta yms. kivenmurikoista - homosentristä koko paskan suurta yhtenäisteoriaa sovellettiin käytäntöön lähes yksinomaan jumaluskomusten kautta. Perusoletuksen "näköalamme on maailmankaikkeus" lisäksi selitettiin, että koko paskan on joku nimenomaisesti meille tehnyt. Tämä tuntui aivan loogiselta vielä silloin, kun maailmankuva laajeni palloksi ja sitten hiljaksiin pallon toiselle puolelle asti. Aurinkokin pyöri ympärillämme, näkihän sen taivaalle vilkaisemalla kuka vaan. Tällaisessa mittakaavassa oli vielä uskottavaa, että maailmankaikkeuden kohtalo ja ihmiskunnan kohtalo ovat yhteydessä, koska tunnettu alue ja ihmiskunta olivat ainakin toiminnallisesti pitkälti yhtä. Ajan mittaan alkoi ilmetä seikkoja, jotka puhuivat homosentristä koko paskan suurta yhtenäisteoriaa vastaan. Vanhaa ja turvallista näkemystä puolsi jonkin aikaa sen vanhuus ja turvallisuus - innovatiivinen ajattelu oli pitkään, on nytkin, sanomattomalla sopimuksella pannassa ja niiltä osin kuin ei ollut, paavi asetti sen siihen. Silti vuosisatojen kuluessa alkoivat muodostua yhä voittopuolisemmiksi näkemykset, joiden mukaan koko paska on niin tolkuttoman suuri, ettei pääosalla siitä ole kadotetun ihmissielun vertaa tekemistä sen kanssa, miten meidän sähläämisemme täällä sujuu. Alkoi vaikuttaa kyseenalaiselta ajatella, että koko paska olisi tehty ihan vaan meille, koska seassa oli ämpärikaupalla turhaa krumeluuria. Tänään maailmamme reuna on viety teleskoopeilla niin etäälle, ettei jotain Betelgeuzea saa enää oikein millään kytkettyä vain meitä palvelevaan systeemiin. Ihmiskunta on tässä suhteessa vedenjakajalla; homosentrisen koko paskan suuren yhtenäisteorian perinteisen ilmenemismuodon kannattajia on vielä paljon, he ovat usein sitä mieltä, että meidän kannaltamme tyhjänpäiväinen täyte maailmankaikkeudessa saattaa olla Luojan hämäystä, jolla hän yrittää saada meidät epäilemään teoriaa.
Nykyisin homosentriseen koko paskan suureen yhtenäisteoriaan ei usein enää liitetä oletusta, että koko paska olisi tehty meitä varten. Sen sijaan, että oletettaisiin kaiken pyörivän meidän ympärillämme omahyväisyytemme nostaa päätään siten, että oletetaan meidän olevan osa kaikkea joka pyörii yksinään. Homosentristä koko paskan suurta yhtenäisteoriaa on laajennettu siten, että jos me nyt emme ehkä olekaan maailmankaikkeuden napa, niin ainakin se ns. maailmankaikkeus jossa me olemme kärpäsenjätös on kaikki mitä on, ja jos sitä ei ole joskus ollut tilalla ei sitten ole ollut mitään muutakaan. Ja edelleen, jos ja kun tuntemamme maailmankaikkeus liikkuu johonkin, se on sitten itsekseen jysähtänyt suunnilleen kuulakärkikynän kuulasta sen sijaan, että sitä olisi esimerkiksi jokin tai joku simppelisti vaan hiukan ulkopuolelta liikkeelle töytäissyt.
Mistä me muodostumme?
Atomeista. Kaukaa katsoen atomi näyttää kyhäelmältä, jossa keskellä olevaa, isoa palluraa kiertää monta pienempää palluraa. Keskuspalluran koko ja kiertolaispalluroiden määrä vaihtelee atomista riippuen. Tässä näkemyksessäni minua tukevat monet tiedemiehet. Läheltä emme atomia varsinaisesti pääse tarkkailemaan, valolle on välähtänyt päähän käyttää liian pitkää aallonpituutta.
Missä me olemme?
No mehän olemme tällä Telluksella, joka nyt ei enää näytäkään olevan aivan niin keskeinen osa olevaista kuin joskus aiemmin. Lähipiirissämme pyörii kaikenlaista planeettaa ja komeettaa ympäri Aurinkoa, siitä tulee aurinkokunta. Kaukaa katsoen aurinkokunta näyttää kyhäelmältä, jossa keskellä olevaa, isoa palluraa kiertää monta pienempää palluraa. Keskuspalluran koko ja kiertolaispalluroiden määrä vaihtelee aurinkokunnasta riippuen. Riippuen tosiaan, rakenteellisesti samanmoisia tähti keskellä jököttämässä + roinaa ympärillä viipottamassa -yhdistelmiä piisaa, porukalla ne muodostavat galaksi-nimisen kasauman. Kunkin galaksin keskellä oletetaan toisinaan olevan mustan aukon, joka imee ympäristöstään kuonaa, sivistyksiä ja mitä kaikkea muodostaen järjestelmän keskustaan käsittämättömän tiiviin materiakeskuksen. Laitettaessa paljon galakseja kimpassa tyhjyyteen leijumaan syntyy taas edellistä isompi kasauma. Se näyttää täältä pörssikeinottelun luvatulta kiveltä käsin lähinnä ankeahkolta tyhjyydeltä, jossa on siellä täällä galakseja sattumina kuin hiutaleita skottipuurossa ikään. Koska eivät näe pidemmälle kuin näkevät, ihmiset ovat päättäneet nimittää tätä maailmankaikkeudeksi ja lopettaa sitten ajattelun. Kunhan maapallon läpi pohjoiselta Tyyneltä mereltä Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan on joskus tulevaisuudessa rakennettu hervoton reikä, viritelty siihen hulvaton teleskooppi ja sivutuotteena ratkaistu ainakin yksi polttava ongelma, ihmiset tirkistävät putken läpi ja ryhtyvät nimittämään nykyisin nimellä "maailmankaikkeus" kutsumaamme yksikköä ehkä pangalaksiksi, ja muutaman sadan miljardin pangalaksin härpäkkää maailmankaikkeudeksi. Ja lopettavat sitten ajattelun vaikka osaavat opettaa koululaisille, miten äärettömän matemaattinen merkki raapustetaan.
Minne me menemme?
Kaikki meidän ns. maailmankaikkeutemme materia on laskelmien mukaan liikkunut viimeisen n. viidentoista miljardin vuoden ajan poispäin yhteen määrättyyn pisteeseen nähden. Puhutaan maailmankaikkeutemme laajenemisesta. Nykyisestä laajenemisvauhdista on monimutkaisella mallinnuksella laskettu, että kaikki meidän maailmankaikkeutemme materia olisi ollut mainitussa yhdessä ja samassa pisteessä mainitut viitisentoista miljardia vuotta sitten. Laskelma saattaa olla sinänsä oikea, mutta se on samalla yhdentekevä, koska meidän maailmankaikkeutemme liikkeellä ei ole yhtikäs mitään tekemistä alun kanssa. Tai on sen kanssa, koska liike tällä erää alkoi, muttei suinkaan minkään kaikenhautaavan alun kanssa. Alun ja lopun survominen hiukan kaikkeen draamataiteen ja universumin välillä on vain yksi omista pakkomielteistämme ja johtuu siitä, että ihmisillä itsellään on alku ja loppu kullakin. Ilmiö on vain yksi osa vimmaista ainutlaatuisuus-olevaisenkeskus -tsingiskaanikompleksiamme.
Tosiasiassa meidän maailmankaikkeudeksi kutsumamme, näköpiirissämme olevan galaksirykelmän laajeneminen alkoi arviolta muutamia miljardeja vuosia sitten sen osuessa vasempaan maalitolppaan.
Miltä ns. maailmankaikkeutemme näyttää?
Kohtuulliselta etäisyydeltä tarkasteltuna se näyttää vulkanoidusta kumista tehdyltä, kolme kertaa paksuutensa levyiseltä lieriöltä. Jos rukataan mittakaavaa kohtuurajusti pienempään suuntaan, se näyttää jääkiekolta. Mustalta, synkältä, kylmältä, pimeältä, tutkimattomalta korpimaalta. Jos kiekkoa tarkastellaan mikroskoopilla, voidaan nähdä kyhäelmä, jossa keskellä olevaa, isoa palluraa kiertää monta pienempää palluraa. Keskuspalluran koko ja kiertolaispalluroiden määrä vaihtelee riippuen siitä, mitä kohtaa lieriöstä katsotaan. Mikäli kiekon tarkastelija on riittävän kookas katsoakseen jättimäiseen mikroskooppiin, hän sanoo näkevänsä atomeja.
Tunnemme tätä kiekkoa varsin vajavaisesti. Emme näe edes sen reunalle asti, vaikka sijaitsemme tavanomaisessa jääkiekon mittakaavassa vain reilun millin päässä toisesta sen kahdesta tasaisesta pinnasta. Kenties jonain päivänä urhea tutkimusmatkailija avaruuspurjehtii valonnopeutta pilkaten korvat luimussa kiekon laidalle, ja tipahtaa sen reunalta alas jäälle. Sen jälkeen hänen ylitseen luistellaan, hänen päällään hypitään, tapellaan ja kiroillaan ja hänet jääkoneella yliajetaan, mutta kaikesta tästä eikä hänestä ylipäätään kuulla sen koommin mitään ja me ryhdymme pelottelemaan lapsiamme ajamasta avaruusmopedilla liian pitkälle kertomalla tarinoita maailmankaikkeuden reunasta.
Miksi ns. maailmankaikkeus laajenee?
'Laajeneminen' johtuu B-pisteen kaarelta ammutusta alkulämäristä ja tarkemmin ottaen siitä, että kaikkeuskiekkomme osui sen seurauksena sopivaan kohtaan maaliputkiin. Ns. maailmankaikkeutemme ja sitä kautta ihmiskunnan tarkoitus on olla osa pelivälinettä, joka pelin tiimellyksessä pomppii väkkäränä ympäriinsä ilman sen kummempia omia ambitioita, kuten kiekolla on jääkiekkopelissä tapana tehdä. Ajallinen mittakaava on suhteessa omaamme samankaltainen kuin fyysinenkin; kun asiaa katsotaan pompottelijoidemme silmin, alkulämärin ampumisesta on kulunut ehkä n. sekunnin kymmenys. Kaikkeuskiekkomme, josta piskuinen ns. maailmankaikkeutemme on piskuinen osa, osumisesta tolppaan taas lienee suunnilleen tuhannesosasekunti. Sitten alkoi mieliämme kovasti askarruttava laajeneminen.
Maalikehikko johon osuimme oli ja on sekundaa. Sen valmistaneet hyperultragigaextra-isot (HUGE) hongkongilaiset jättivät huolimattomuuksissaan toiseen tolppaan kuivettuneen maalipisaran. Pisara on huge-mittakaavassa pari milliä pieni, pyöreä ja kaikin puolin tavanomaisen maalipisaramainen maalipisara. Kaikkeuskiekkomme lensi lepakkona ja lopulta osui tähän vasemman tolpan puolivälin paikkeilla sijaitsevaan pisaraan litteä puoli edellä, arviolta siis kutakuinkin yksi huge-sekunnin tuhannesosa sitten. Alkulämäri oli kauhea tykki, joten maalin muodostama möykky luonnollisesti upposi ns. maailmankaikkeuteen eli vulkanoituun kumiin. Kun päästään pyöreä, kova esine painuu pehmeään aineeseen, se tekee itselleen tietä työntäen pehmeän aineen atomeja tasaisena, laajenevaa palloa muisttuvana muodostelmana kauemmas ympäristöönsä - ihan varmasti, sopii vaikka koittaa kotona vaimon kanssa.
Juuri, täsmälleen, tarkalleen just nyt olemme tilanteessa, jossa vasempaan maalitolppaan osunut kaikkeuskiekkomme on tolppaa vasten puristuneena saamaisillaan liikkeensä loppuun ryhtyäkseen sen jälkeen kimpoamaan takaisin kentälle. Aurinkokuntamme, kuten muutkin kiekon laakean puolen keskiosan pinnan seudun atomit, syöksyy poispäin pisteestä, johon maalipisara huge-hetki sitten tunkeutui. Liikkuminen pisteestä poispäin ei tietenkään mitenkään väistämättä tarkoita sitä, että liike olisi joskus alkanut ko. pisteestä. Aivan kohta, kun kaikkeuskiekkomme kimmahtaa tolpasta pois, saaamme vahvistuksen yhdelle laskelmallemme jossa ei ole mitään perää. Laajenemisemme pysähtyy. Vulkanoitu kumi on nimittäin aikas kimmoisaa, joten kiekon kimmahtaessa tolpasta tiehensä maalipisaran väliaikaisesti painama kuoppa katoaa ykskaks huitsveks. Meistä se tietysti näyttää kestävän kovinkin kauan. Siten myös me muiden lähialueen, ns. maailmankaikkeuden, atomien kanssa ryhdymme siirtymään takaisin niille sijoille, joilla olimme muutamia miljardeja omia vuosiamme sitten eli ennen kuin alkulämäri osui tolppaan. Ns. maailmankaikkeus alkaa supistua, proffat pomppivat hiukkaskiihdyttimiensä päällä kiekuen "neutriinolla on massa!", puliveivarit ryhtyvät myymään TV-Shopissa tri Paid Diploman suosittelemia "selviydy loppujysäyksestä" -haarniskoja ja oppositio tekee välikysymyksen niiden eläkkeiden kohtalosta, jotka olisivat maksamisvuorossa silloin, kun olemme laskelmien mukaan jälleen pakkautuneet yhdeksi pisteeksi ja kyvyttömiä asioimaan pankissa.
Koska me synnyimme?
Ei hajuakaan. On hämärän peitossa, kauanko meillä on pelattu. Ehkä ryskätään vasta ensimmäistä hyökkäystä ja olemme poukkoilleet kentällä 5-6 huge-sekuntia. Tai ehkä peli on jatkoajalla, ja aikaa on kulunut katkoineen 150 huge -minuuttia. Se olisi suunnilleen 9 460 800 000 000 000 000 000 minuuttia eli 1 800 000 000 000 000 eli 1,8 miljoonaa miljardia vuotta. Ja sitäpaitsi runkosarja voi olla jo pitkälläkin ja saatamme olla ties miten monta peliä kestävä maailmankaikkeus.Ehkä meille niin rakas atomimme on ajelehtinut ennen kiekkoon päätymistään omassa ns. huge-maailmankaikkeudessaan satoja miljardeja huge-vuosia (laske ite) tarjoten palveluksiaan välillä ensimmäiselle huge-ameeban esiasteelle, välillä huge-lucianopavarotin äänihuulille ja välillä ensimmäiselle huge-mustaruudille.
Miten meidän käy?
Kai me tässä ensialkuun surffailemme läpi vuorotellen pari maailmanloppua ja taloudellista nousukautta. Jatkossa päivittelemme muutamia satoja miljardeja vuosia, miksi välillä laajenemme ja välillä supistumme. Sitten keksimme laskea Hubbabubban vakion joka todistaa, että mustien aukkojen vetovoima kääntyy hetkellisesti työntövoimaksi aina virka-aikana parittoman viikon maanantaina paitsi jos telkkarista tulee silloin Frendit, jolloin työntövoimapäivä siirtyy tiistaille.
Itse kuitenkin veikkaisin, että kimpoilemme loputtomiin tässä universaalissa fraktaalissa ja yritämme vuositriljoona-biljoonia epätoivoisesti selittää olemisestamme janaa, vaikka se on suora.
Saattaapi käydä niinkin, että merkitsemme oman loppumme ennen pitkää itse.
Entä Luojamme, eli kuka laukaisi alkulämärin?
Ihan tavallinen kaveri, pelailee työkseen jääkiekkoa. Vapaa-ajalla katselee Napakymppiä sekä pelaa välillä eukon ja naapurin pariskunnan kanssa marjapussia. Aika vaatimaton tavallisesta pienen ihmisen arjesta nauttiva kaveri kaiken kaikkiaan, ei halua edes nimeänsä julkisuuteen. J:llä se tosin kuulemma alkaa. Heppu nauraisi varmaan itsensä tärviölle jos kuulisi, että noista vetäytyvästä luonteesta, nimestä ja isosta koosta on joku riipinyt kasaan minkä lie piilottelevan-kaikkinäkevän besserwisserin Jumalan, ja pelottelee sillä ihmisiä jollain kälysellä elektronilla.
Muuten kuin kokonsa puolesta J. ei eroa meistä mitenkään oleellisesti. Pelaillessaan jääkiekkoa omalla pallurallaan hän mieltää itsensä ja sivistyksensä ainutlaatuiseksi, kummastelee ns. maailmankaikkeutensa paisumista tai kutistumista eikä hänen mieleensä juolahdakaan, että jossain on vain paska lentänyt tosi isoon tuulettimeen.
Aloitetaan kaukaa. Jo ennen kuin muinaiset roomalaiset...
Mitä me luulemme?
Että maailmankaikkeudella ja meidän tuntemallamme maailmanpiirillä olisi muka jotain tekemistä keskenään.
Jos yht'äkkiä pääsisi satunnaista luolamiestä haastattelemaan hän varmaankin toteaisi, että kovasti pistää ketuttamaan, ettei elä nykyisyydessä. Herranen aika, hänellähän olisi edessään ruusunlehdillä päällystetty punainen matto kuuluisuuteen ja rikkauteen. Esihistoriallinen ihminen olisi ylittämätön auktoriteetti evoluutioasioissa. Hän voisi vaikka esiintyä Conan O'Brienissa puuttuvana renkaana. Tai ainakin Hytösessä aikansa jokamiehenä pleistoseeni-Penana. Lisäksi hän voisi jälkipatentoida päätähuimaavan määrän mullistavia keksintöjä vasarasta ja lähetyssaarnaaja-asennosta alkaen kauheasta summasta. Toisaalta kuuluisuudelle olisi ehkä hiukan turhauttavaa, kun ei osaisi sanoa baaritiskillä julkimoita päivystäville tissipommeille kuin grumphsis, yrgytä myrgytä räyh ja sitä rataa. Tai eipä tuosta välttämättä isompaa harmia olisi, luulisivat ehkä vaan Syltty Stalloneksi ja olisivat myytyjä. Mutta multana on luolamies/nainen - tai istuu joko taivaassa parta ajeltuna asennossa kinkereillä tai helvetissä irtosekseilemässä tulimeressä - joten pitänee tyytyä lueskelemaan tapahtumia itsekseen nykypäivästä käsin.
Tapparan alkumuodon lisäksi luolamies keksi aloittaa olevaisuusihmettelyn. Jahka puolukoiden, ketunleipien sun muiden varpujen rouskimiselta sekä rusakkojen jahtaamiselta alkoi liietä luppoaikaa, ihminen löi jossain vaiheessa esihistoriallista kautta ahterinsa mättäälle ja ryhtyi miettimään isoja asioita; kuka minä olen, mistä tulen ja minne menen? Tai tiedä häntä oliko metsästäjä-kalastaja-huoleton-keräilijä tuolloin vielä ihminen ensinkään, saattoi olla vasta apinakin. Joka tapauksessa, noihin aikoihin oli vielä sen verran lääniä temmeltää, että oma napa oli vähän väkisin ensimmäisenä silmissä koska muita oli näköpiirissä varsin harvakseltaan. Kun tilanne oli se, että maailmankuva kattoi joitakin kymmeniä hehtaareja metsää sekä muutaman ympäröivän niityn mieleen tulevat kysymykset lienivät enimmäkseen luokkaa "mistä tuo hirvi on maailmaan tullut?, mikä on hirven tarkoitus?" Perusoletuksena pidettiin varmanakin sitä, että jostain hirvi on tullut koska tuossa kerran kävelee. Descartes & Co. keksi vasta myöhemmin, ettei sitä hirveä välttämättä ole ensinkään. Muinaisella ihmisellä oli kuitenkin hyvä syy olettaa, että hirvi on olemassa, koska kun hirven söi, nälkä lähti. Siten havaittiin, että hirvestähän on perhana hyötyä. Neanderthalis logismuksina pääteltiin, että koska hirvi on olemassa sillä on oltava joku tarkoitus eli se on johonkin tarkoitukseen tehty ja koska siitä on minulle hyötyä, tarkoitus lienee olla minulle hyödyksi. Eli kai sen on sitten joku minua varten tehnyt. Tarkemmin asiaa miettiessä ei voinut olla huomaamatta, että enemmän ja vähemmän kaikesta ympärillä oli itselle ja lähipiirille tavalla tai toisella jenkan aihetta. Koska oli ilmeistä, että a) maailma on olemassa ja b) jos maailmaa ei olisi, ihmisiäkään ei olisi oli johtopäätös näin automaattipesukoneiden ajasta ajatellen höperöhkön yksinkertaistava; a+b = maailmalla on tarkoitus ja maailmasta on meille hyötyä = koko paska on tehty meitä varten. Suppea tunnettu alue tuntemattomasta kokonaisuudesta, havainto omasta kuningasasemasta ko. alueella, idea nimittää sitä maailmankaikkeudeksi ja avot - kierre oli valmis. Kutsun suhteellisen itserakasta näkemystä siitä, että maailmankaikkeus rajoittuisi käsityskykyymme, myöhempine muunnelmineen nimellä "homosentrinen koko paskan suuri yhtenäisteoria". Rajoittuminen edellisessä tarkoittaa niin ajallisia kuin kuin matkallisiakin rajoja.
Koska koodistomme edellyttää lasta uskomaan vanhempiaan - olkoot vanhemmat sitten vaikka vielä puussa ja lapset jo alhaalla - on oletus keskipisteydestämme elänyt ja vahvistunut aikojen saatossa semminkin, kun se tarjoaa mahdollisuuden päästä vähän brassailemaan omalla erinomaisella ainutlaatuisuudella ja ylivertaisuudella. Homosentrisen koko paskan suuren yhtenäisteorian perushypoteesi on, että pienintä olemassaolevaa on pienin, jonka me olemme havainneet tai osaamme havainnoistamme suoraan johtaa ja suurinta suurin, jonka olemme havainneet tai osaamme havainnoistamme suoraan johtaa. Hypoteesia ei ole juurikaan tutkittu eikä teoriaa kokonaisuudessaan julkaistu mikä johtuu pääasiassa siitä, että teorian käytänteet on sisäänkoodattu koko ihmiskunnan kollektiiviseen alitajuntaan ja se ohjaa ajattelua tiedostamattomasta käsin. Tosin pieni ihmisryhmä Yhdysvalloissa pitää hallussaan teorian kirjoitettua versiota kokonaisuudessaan, mutta tämän ns. Illuminaatin sakki istuu visusti opuksen päällä eikä ilkeyttään päästä sitä levitykseen.
Niin pitkään kuin näytti siltä, että koko olemassaoleva ympäristö koostuu maapallosta ja sille alisteisista osasista - aluksi lähitienoista, sitten maan piiriin kuuluvasta taivaankannesta ja myöhemmin sitä kiertävistä auringosta yms. kivenmurikoista - homosentristä koko paskan suurta yhtenäisteoriaa sovellettiin käytäntöön lähes yksinomaan jumaluskomusten kautta. Perusoletuksen "näköalamme on maailmankaikkeus" lisäksi selitettiin, että koko paskan on joku nimenomaisesti meille tehnyt. Tämä tuntui aivan loogiselta vielä silloin, kun maailmankuva laajeni palloksi ja sitten hiljaksiin pallon toiselle puolelle asti. Aurinkokin pyöri ympärillämme, näkihän sen taivaalle vilkaisemalla kuka vaan. Tällaisessa mittakaavassa oli vielä uskottavaa, että maailmankaikkeuden kohtalo ja ihmiskunnan kohtalo ovat yhteydessä, koska tunnettu alue ja ihmiskunta olivat ainakin toiminnallisesti pitkälti yhtä. Ajan mittaan alkoi ilmetä seikkoja, jotka puhuivat homosentristä koko paskan suurta yhtenäisteoriaa vastaan. Vanhaa ja turvallista näkemystä puolsi jonkin aikaa sen vanhuus ja turvallisuus - innovatiivinen ajattelu oli pitkään, on nytkin, sanomattomalla sopimuksella pannassa ja niiltä osin kuin ei ollut, paavi asetti sen siihen. Silti vuosisatojen kuluessa alkoivat muodostua yhä voittopuolisemmiksi näkemykset, joiden mukaan koko paska on niin tolkuttoman suuri, ettei pääosalla siitä ole kadotetun ihmissielun vertaa tekemistä sen kanssa, miten meidän sähläämisemme täällä sujuu. Alkoi vaikuttaa kyseenalaiselta ajatella, että koko paska olisi tehty ihan vaan meille, koska seassa oli ämpärikaupalla turhaa krumeluuria. Tänään maailmamme reuna on viety teleskoopeilla niin etäälle, ettei jotain Betelgeuzea saa enää oikein millään kytkettyä vain meitä palvelevaan systeemiin. Ihmiskunta on tässä suhteessa vedenjakajalla; homosentrisen koko paskan suuren yhtenäisteorian perinteisen ilmenemismuodon kannattajia on vielä paljon, he ovat usein sitä mieltä, että meidän kannaltamme tyhjänpäiväinen täyte maailmankaikkeudessa saattaa olla Luojan hämäystä, jolla hän yrittää saada meidät epäilemään teoriaa.
Nykyisin homosentriseen koko paskan suureen yhtenäisteoriaan ei usein enää liitetä oletusta, että koko paska olisi tehty meitä varten. Sen sijaan, että oletettaisiin kaiken pyörivän meidän ympärillämme omahyväisyytemme nostaa päätään siten, että oletetaan meidän olevan osa kaikkea joka pyörii yksinään. Homosentristä koko paskan suurta yhtenäisteoriaa on laajennettu siten, että jos me nyt emme ehkä olekaan maailmankaikkeuden napa, niin ainakin se ns. maailmankaikkeus jossa me olemme kärpäsenjätös on kaikki mitä on, ja jos sitä ei ole joskus ollut tilalla ei sitten ole ollut mitään muutakaan. Ja edelleen, jos ja kun tuntemamme maailmankaikkeus liikkuu johonkin, se on sitten itsekseen jysähtänyt suunnilleen kuulakärkikynän kuulasta sen sijaan, että sitä olisi esimerkiksi jokin tai joku simppelisti vaan hiukan ulkopuolelta liikkeelle töytäissyt.
Mistä me muodostumme?
Atomeista. Kaukaa katsoen atomi näyttää kyhäelmältä, jossa keskellä olevaa, isoa palluraa kiertää monta pienempää palluraa. Keskuspalluran koko ja kiertolaispalluroiden määrä vaihtelee atomista riippuen. Tässä näkemyksessäni minua tukevat monet tiedemiehet. Läheltä emme atomia varsinaisesti pääse tarkkailemaan, valolle on välähtänyt päähän käyttää liian pitkää aallonpituutta.
Missä me olemme?
No mehän olemme tällä Telluksella, joka nyt ei enää näytäkään olevan aivan niin keskeinen osa olevaista kuin joskus aiemmin. Lähipiirissämme pyörii kaikenlaista planeettaa ja komeettaa ympäri Aurinkoa, siitä tulee aurinkokunta. Kaukaa katsoen aurinkokunta näyttää kyhäelmältä, jossa keskellä olevaa, isoa palluraa kiertää monta pienempää palluraa. Keskuspalluran koko ja kiertolaispalluroiden määrä vaihtelee aurinkokunnasta riippuen. Riippuen tosiaan, rakenteellisesti samanmoisia tähti keskellä jököttämässä + roinaa ympärillä viipottamassa -yhdistelmiä piisaa, porukalla ne muodostavat galaksi-nimisen kasauman. Kunkin galaksin keskellä oletetaan toisinaan olevan mustan aukon, joka imee ympäristöstään kuonaa, sivistyksiä ja mitä kaikkea muodostaen järjestelmän keskustaan käsittämättömän tiiviin materiakeskuksen. Laitettaessa paljon galakseja kimpassa tyhjyyteen leijumaan syntyy taas edellistä isompi kasauma. Se näyttää täältä pörssikeinottelun luvatulta kiveltä käsin lähinnä ankeahkolta tyhjyydeltä, jossa on siellä täällä galakseja sattumina kuin hiutaleita skottipuurossa ikään. Koska eivät näe pidemmälle kuin näkevät, ihmiset ovat päättäneet nimittää tätä maailmankaikkeudeksi ja lopettaa sitten ajattelun. Kunhan maapallon läpi pohjoiselta Tyyneltä mereltä Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan on joskus tulevaisuudessa rakennettu hervoton reikä, viritelty siihen hulvaton teleskooppi ja sivutuotteena ratkaistu ainakin yksi polttava ongelma, ihmiset tirkistävät putken läpi ja ryhtyvät nimittämään nykyisin nimellä "maailmankaikkeus" kutsumaamme yksikköä ehkä pangalaksiksi, ja muutaman sadan miljardin pangalaksin härpäkkää maailmankaikkeudeksi. Ja lopettavat sitten ajattelun vaikka osaavat opettaa koululaisille, miten äärettömän matemaattinen merkki raapustetaan.
Minne me menemme?
Kaikki meidän ns. maailmankaikkeutemme materia on laskelmien mukaan liikkunut viimeisen n. viidentoista miljardin vuoden ajan poispäin yhteen määrättyyn pisteeseen nähden. Puhutaan maailmankaikkeutemme laajenemisesta. Nykyisestä laajenemisvauhdista on monimutkaisella mallinnuksella laskettu, että kaikki meidän maailmankaikkeutemme materia olisi ollut mainitussa yhdessä ja samassa pisteessä mainitut viitisentoista miljardia vuotta sitten. Laskelma saattaa olla sinänsä oikea, mutta se on samalla yhdentekevä, koska meidän maailmankaikkeutemme liikkeellä ei ole yhtikäs mitään tekemistä alun kanssa. Tai on sen kanssa, koska liike tällä erää alkoi, muttei suinkaan minkään kaikenhautaavan alun kanssa. Alun ja lopun survominen hiukan kaikkeen draamataiteen ja universumin välillä on vain yksi omista pakkomielteistämme ja johtuu siitä, että ihmisillä itsellään on alku ja loppu kullakin. Ilmiö on vain yksi osa vimmaista ainutlaatuisuus-olevaisenkeskus -tsingiskaanikompleksiamme.
Tosiasiassa meidän maailmankaikkeudeksi kutsumamme, näköpiirissämme olevan galaksirykelmän laajeneminen alkoi arviolta muutamia miljardeja vuosia sitten sen osuessa vasempaan maalitolppaan.
Miltä ns. maailmankaikkeutemme näyttää?
Kohtuulliselta etäisyydeltä tarkasteltuna se näyttää vulkanoidusta kumista tehdyltä, kolme kertaa paksuutensa levyiseltä lieriöltä. Jos rukataan mittakaavaa kohtuurajusti pienempään suuntaan, se näyttää jääkiekolta. Mustalta, synkältä, kylmältä, pimeältä, tutkimattomalta korpimaalta. Jos kiekkoa tarkastellaan mikroskoopilla, voidaan nähdä kyhäelmä, jossa keskellä olevaa, isoa palluraa kiertää monta pienempää palluraa. Keskuspalluran koko ja kiertolaispalluroiden määrä vaihtelee riippuen siitä, mitä kohtaa lieriöstä katsotaan. Mikäli kiekon tarkastelija on riittävän kookas katsoakseen jättimäiseen mikroskooppiin, hän sanoo näkevänsä atomeja.
Tunnemme tätä kiekkoa varsin vajavaisesti. Emme näe edes sen reunalle asti, vaikka sijaitsemme tavanomaisessa jääkiekon mittakaavassa vain reilun millin päässä toisesta sen kahdesta tasaisesta pinnasta. Kenties jonain päivänä urhea tutkimusmatkailija avaruuspurjehtii valonnopeutta pilkaten korvat luimussa kiekon laidalle, ja tipahtaa sen reunalta alas jäälle. Sen jälkeen hänen ylitseen luistellaan, hänen päällään hypitään, tapellaan ja kiroillaan ja hänet jääkoneella yliajetaan, mutta kaikesta tästä eikä hänestä ylipäätään kuulla sen koommin mitään ja me ryhdymme pelottelemaan lapsiamme ajamasta avaruusmopedilla liian pitkälle kertomalla tarinoita maailmankaikkeuden reunasta.
Miksi ns. maailmankaikkeus laajenee?
'Laajeneminen' johtuu B-pisteen kaarelta ammutusta alkulämäristä ja tarkemmin ottaen siitä, että kaikkeuskiekkomme osui sen seurauksena sopivaan kohtaan maaliputkiin. Ns. maailmankaikkeutemme ja sitä kautta ihmiskunnan tarkoitus on olla osa pelivälinettä, joka pelin tiimellyksessä pomppii väkkäränä ympäriinsä ilman sen kummempia omia ambitioita, kuten kiekolla on jääkiekkopelissä tapana tehdä. Ajallinen mittakaava on suhteessa omaamme samankaltainen kuin fyysinenkin; kun asiaa katsotaan pompottelijoidemme silmin, alkulämärin ampumisesta on kulunut ehkä n. sekunnin kymmenys. Kaikkeuskiekkomme, josta piskuinen ns. maailmankaikkeutemme on piskuinen osa, osumisesta tolppaan taas lienee suunnilleen tuhannesosasekunti. Sitten alkoi mieliämme kovasti askarruttava laajeneminen.
Maalikehikko johon osuimme oli ja on sekundaa. Sen valmistaneet hyperultragigaextra-isot (HUGE) hongkongilaiset jättivät huolimattomuuksissaan toiseen tolppaan kuivettuneen maalipisaran. Pisara on huge-mittakaavassa pari milliä pieni, pyöreä ja kaikin puolin tavanomaisen maalipisaramainen maalipisara. Kaikkeuskiekkomme lensi lepakkona ja lopulta osui tähän vasemman tolpan puolivälin paikkeilla sijaitsevaan pisaraan litteä puoli edellä, arviolta siis kutakuinkin yksi huge-sekunnin tuhannesosa sitten. Alkulämäri oli kauhea tykki, joten maalin muodostama möykky luonnollisesti upposi ns. maailmankaikkeuteen eli vulkanoituun kumiin. Kun päästään pyöreä, kova esine painuu pehmeään aineeseen, se tekee itselleen tietä työntäen pehmeän aineen atomeja tasaisena, laajenevaa palloa muisttuvana muodostelmana kauemmas ympäristöönsä - ihan varmasti, sopii vaikka koittaa kotona vaimon kanssa.
Juuri, täsmälleen, tarkalleen just nyt olemme tilanteessa, jossa vasempaan maalitolppaan osunut kaikkeuskiekkomme on tolppaa vasten puristuneena saamaisillaan liikkeensä loppuun ryhtyäkseen sen jälkeen kimpoamaan takaisin kentälle. Aurinkokuntamme, kuten muutkin kiekon laakean puolen keskiosan pinnan seudun atomit, syöksyy poispäin pisteestä, johon maalipisara huge-hetki sitten tunkeutui. Liikkuminen pisteestä poispäin ei tietenkään mitenkään väistämättä tarkoita sitä, että liike olisi joskus alkanut ko. pisteestä. Aivan kohta, kun kaikkeuskiekkomme kimmahtaa tolpasta pois, saaamme vahvistuksen yhdelle laskelmallemme jossa ei ole mitään perää. Laajenemisemme pysähtyy. Vulkanoitu kumi on nimittäin aikas kimmoisaa, joten kiekon kimmahtaessa tolpasta tiehensä maalipisaran väliaikaisesti painama kuoppa katoaa ykskaks huitsveks. Meistä se tietysti näyttää kestävän kovinkin kauan. Siten myös me muiden lähialueen, ns. maailmankaikkeuden, atomien kanssa ryhdymme siirtymään takaisin niille sijoille, joilla olimme muutamia miljardeja omia vuosiamme sitten eli ennen kuin alkulämäri osui tolppaan. Ns. maailmankaikkeus alkaa supistua, proffat pomppivat hiukkaskiihdyttimiensä päällä kiekuen "neutriinolla on massa!", puliveivarit ryhtyvät myymään TV-Shopissa tri Paid Diploman suosittelemia "selviydy loppujysäyksestä" -haarniskoja ja oppositio tekee välikysymyksen niiden eläkkeiden kohtalosta, jotka olisivat maksamisvuorossa silloin, kun olemme laskelmien mukaan jälleen pakkautuneet yhdeksi pisteeksi ja kyvyttömiä asioimaan pankissa.
Koska me synnyimme?
Ei hajuakaan. On hämärän peitossa, kauanko meillä on pelattu. Ehkä ryskätään vasta ensimmäistä hyökkäystä ja olemme poukkoilleet kentällä 5-6 huge-sekuntia. Tai ehkä peli on jatkoajalla, ja aikaa on kulunut katkoineen 150 huge -minuuttia. Se olisi suunnilleen 9 460 800 000 000 000 000 000 minuuttia eli 1 800 000 000 000 000 eli 1,8 miljoonaa miljardia vuotta. Ja sitäpaitsi runkosarja voi olla jo pitkälläkin ja saatamme olla ties miten monta peliä kestävä maailmankaikkeus.Ehkä meille niin rakas atomimme on ajelehtinut ennen kiekkoon päätymistään omassa ns. huge-maailmankaikkeudessaan satoja miljardeja huge-vuosia (laske ite) tarjoten palveluksiaan välillä ensimmäiselle huge-ameeban esiasteelle, välillä huge-lucianopavarotin äänihuulille ja välillä ensimmäiselle huge-mustaruudille.
Miten meidän käy?
Kai me tässä ensialkuun surffailemme läpi vuorotellen pari maailmanloppua ja taloudellista nousukautta. Jatkossa päivittelemme muutamia satoja miljardeja vuosia, miksi välillä laajenemme ja välillä supistumme. Sitten keksimme laskea Hubbabubban vakion joka todistaa, että mustien aukkojen vetovoima kääntyy hetkellisesti työntövoimaksi aina virka-aikana parittoman viikon maanantaina paitsi jos telkkarista tulee silloin Frendit, jolloin työntövoimapäivä siirtyy tiistaille.
Itse kuitenkin veikkaisin, että kimpoilemme loputtomiin tässä universaalissa fraktaalissa ja yritämme vuositriljoona-biljoonia epätoivoisesti selittää olemisestamme janaa, vaikka se on suora.
Saattaapi käydä niinkin, että merkitsemme oman loppumme ennen pitkää itse.
Entä Luojamme, eli kuka laukaisi alkulämärin?
Ihan tavallinen kaveri, pelailee työkseen jääkiekkoa. Vapaa-ajalla katselee Napakymppiä sekä pelaa välillä eukon ja naapurin pariskunnan kanssa marjapussia. Aika vaatimaton tavallisesta pienen ihmisen arjesta nauttiva kaveri kaiken kaikkiaan, ei halua edes nimeänsä julkisuuteen. J:llä se tosin kuulemma alkaa. Heppu nauraisi varmaan itsensä tärviölle jos kuulisi, että noista vetäytyvästä luonteesta, nimestä ja isosta koosta on joku riipinyt kasaan minkä lie piilottelevan-kaikkinäkevän besserwisserin Jumalan, ja pelottelee sillä ihmisiä jollain kälysellä elektronilla.
Muuten kuin kokonsa puolesta J. ei eroa meistä mitenkään oleellisesti. Pelaillessaan jääkiekkoa omalla pallurallaan hän mieltää itsensä ja sivistyksensä ainutlaatuiseksi, kummastelee ns. maailmankaikkeutensa paisumista tai kutistumista eikä hänen mieleensä juolahdakaan, että jossain on vain paska lentänyt tosi isoon tuulettimeen.
Viimeksi muokattu: