”Hyviä” knoppikysymyksiä

  • 77 899
  • 391

444

Jäsen
Tuota mietiskelin taannoin (tämäkin ketju mielessä), mutten vaivautunut selvittämään vastausta. Joitain kilometrejä Kilpisjärvellä "peukalossa" ja Tornio/Haaparannassa. Sitten se luoto jossain Ahvenanmaan nurkilla ja rajajoissa taitaa olla jokunen saari, jotka raja halkaisee. Ainakin Google mapsin mukaan raja kulkisi jokien rannalla välillä maan puolella, mutta liekö oikeasti niin vai vain huolimattomasti piirretty? Olisiko Merenkurkussa vielä jotain luotoja tai saaria?
Helsingin kaupunginkirjasto antaa tällaisen vastauksen: kuinka pitkä on suomen ja ruotsin välinen maaraja?
Eli varsinaista maarajaa olisi ihan siellä pohjoispäässä sekä Märketillä, ja lisäksi Tornion ympärillä jossain suiston heinikossa. Sanoisin, että hiton hyvä knoppikysymys, joskaan kellään ei tunnu olevan siihen varmaa vastausta. Toki muidenkin maiden rajat ilmoitetaan kilometrin tarkkuudella, niin tämäkin voisi olla muotoa ”alle kilometri”.
 
U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Tapparallaon ollu maalilauluna ties kuinka ja kauan Opuksen Live is Life. Mikä biisi yritti välillä syrjäyttää kyseisen kappaleen 90 luvulla mutta kokeilu jäi lyhytaikaiseksi?

Eikös Ken Laszlon "1 2 3 4 5 6 7 8" soinut hallissa jossain vaiheessa maalin jälkeen?
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsingin kaupunginkirjasto antaa tällaisen vastauksen: kuinka pitkä on suomen ja ruotsin välinen maaraja?
Eli varsinaista maarajaa olisi ihan siellä pohjoispäässä sekä Märketillä, ja lisäksi Tornion ympärillä jossain suiston heinikossa. Sanoisin, että hiton hyvä knoppikysymys, joskaan kellään ei tunnu olevan siihen varmaa vastausta. Toki muidenkin maiden rajat ilmoitetaan kilometrin tarkkuudella, niin tämäkin voisi olla muotoa ”alle kilometri”.
Väittäisin kyllä, että Kilpisjärvellä on enemmän maarajaa kuin tuolla mainittu 230 metriä. Pari kertaa on tullut käveltyä sieltä vesibussilta kolmen valtakunnan rajapyykille ja paikka jäi etenkin siksi hyvin mieleen, että tuossa maarajalla oli harvoja kertoja elämässäni, kun olen nähnyt livenä hirven. Sillä oli kamala hinku päästä Ruotsin puolelle ja melkein jäi aitaan kiinni.

Ainakin kartassa jo tuo Kilpisjärven ja ensimmäisen lammikon välinen osuus näyttää pidemmältä kuin 230 metriä. Ellei siellä mene sitten jotain puroa jota ei kartassa näy.

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Eikös Ken Laszlon "1 2 3 4 5 6 7 8" soinut hallissa jossain vaiheessa maalin jälkeen?

En tätä hakenu. Tää tapahtu joskus 90-luvulla kun Opusta yritettiin korvata jollain toisella huonolla menestyksellä. En ite muista mikä se oli mutta ei tuo kuitenkaan.
 
U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
En tätä hakenu. Tää tapahtu joskus 90-luvulla kun Opusta yritettiin korvata jollain toisella huonolla menestyksellä. En ite muista mikä se oli mutta ei tuo kuitenkaan.

No höh. Toinen, mikä soi 80-90 lukujen vaihteessa, oli MC Hammerin "Can't touch this" (tjsp). Mutta ei muistaakseni juuri maalien jälkeen - ennemminkin muistelisin, että hyvän torjunnan jälkeen..

Luojan kiitos mikään ei maalilauluna kuitenkaan korvannut Live Is Lifeä.

Muistaako @axe paremmin?
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
No höh. Toinen, mikä soi 80-90 lukujen vaihteessa, oli MC Hammerin "Can't touch this" (tjsp). Mutta ei muistaakseni juuri maalien jälkeen - ennemminkin muistelisin, että hyvän torjunnan jälkeen..

Luojan kiitos mikään ei maalilauluna kuitenkaan korvannut Live Is Lifeä.

Muistaako @axe paremmin?

Siitä on kuitenkin se 20 vuotta niin harva 80 luvulla syntyny muistaa. @axe tai joku muu mun ikäluokkaa oleva Tapparafani kyl muistaa.

Itse muistan kyllä paljon juttuja noilta ajoilta.
 
axe

Jäsen
En tätä hakenu. Tää tapahtu joskus 90-luvulla kun Opusta yritettiin korvata jollain toisella huonolla menestyksellä. En ite muista mikä se oli mutta ei tuo kuitenkaan.
Luojan kiitos mikään ei maalilauluna kuitenkaan korvannut Live Is Lifeä.

Muistaako @axe paremmin?

Haetaanko 90-luvun alkupuolella ollutta Dire Straitsin Calling Elvistä? Mää muistan, että se tuli yleisölle järkytyksenä kauden alussa ja vaihdettiin parin-kolmen pelin jälkeen takaisin Live Is Lifeen. Mutta mää en menis sanomaan, että se oli maalilauluna, vaan aiemmin oli tultu alussa jäälle LILin tahtiin ja sitä yritettiin vaihtaa Direen siinä vaiheessa huonolla menestyksellä, mutta olisiko maalilaulu kuitenkin ollut koko ajan LIL?

Ja sitten mennään kuunteleen vanhoja viideoita... Edit: Ja onhan siellä joku eri piisi alkupeleissä 1993.

Noin 5:20 alkaen tulee kauden kolmannesta pelistä pari maalia pitkine hidastuksineen ja jotain muuta tilulilua siellä taustalla on. Noin minuutti myöhemmin toisen Tappara-maalin jälkeen kuuluu vielä paremmin ainakin kuulokkeilla. Ei riitä mun musiikkituntemus siihen mikä on kyseessä. Joulukuun alun pelissä soi sitten ainakin jo Live Is Life
 
Viimeksi muokattu:

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Siitä on kuitenkin se 20 vuotta niin harva 80 luvulla syntyny muistaa. @axe tai joku muu mun ikäluokkaa oleva Tapparafani kyl muistaa.

Itse muistan kyllä paljon juttuja noilta ajoilta.

Niin no, ite oon syntynyt -70, joten vanhat ajat on niin hyvin muistissa kuin se vain on mahdollista... Tosin tossa 90-luvun alkupuolella oli perhe-elämässä ns. ruuhkavuodet, niin voi osua just sinnekin, että ei muista.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Väittäisin kyllä, että Kilpisjärvellä on enemmän maarajaa kuin tuolla mainittu 230 metriä. Pari kertaa on tullut käveltyä sieltä vesibussilta kolmen valtakunnan rajapyykille ja paikka jäi etenkin siksi hyvin mieleen, että tuossa maarajalla oli harvoja kertoja elämässäni, kun olen nähnyt livenä hirven. Sillä oli kamala hinku päästä Ruotsin puolelle ja melkein jäi aitaan kiinni.

Ainakin kartassa jo tuo Kilpisjärven ja ensimmäisen lammikon välinen osuus näyttää pidemmältä kuin 230 metriä. Ellei siellä mene sitten jotain puroa jota ei kartassa näy.

Google Maps ei näytä tuota aluetta tarkasti, siinä menee vesi (melkein) koko ajan. Tuossa missä raja menee siksakkia, on joku joki tai puro. Katso vaikka Maastokartat-sovelluksella tai jollain muulla tarkemmat kartat näyttävällä, niin vesi näkyy.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Moto

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Google Maps ei näytä tuota aluetta tarkasti, siinä menee vesi (melkein) koko ajan. Tuossa missä raja menee siksakkia, on joku joki tai puro. Katso vaikka Maastokartat-sovelluksella tai jollain muulla tarkemmat kartat näyttävällä, niin vesi näkyy.
Totta - varmaan tuossa hämää myös se vierellä kulkeva aita, joka ei varmaankaan kuitenkaan kulje kirjaimellisesti rajaa pitkin.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Kannattaa näissä jutuissa suosia Maanmittauslaitoksen karttapaikkaa. Sen kartat ovat aivan toista luokkaa kuin Googlen siinä vaiheessa, kun siirrytään maaston puolelle.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Totta - varmaan tuossa hämää myös se vierellä kulkeva aita, joka ei varmaankaan kuitenkaan kulje kirjaimellisesti rajaa pitkin.
Juu, se aita ei ole raja-aita vaan poroaita. Ja näyttäisi tuossa kohtaa olevan tukevasti Ruotsin puolella.
Kannattaa näissä jutuissa suosia Maanmittauslaitoksen karttapaikkaa. Sen kartat ovat aivan toista luokkaa kuin Googlen siinä vaiheessa, kun siirrytään maaston puolelle.
Karttapaikka, Maastokartat, Karttaselain - mitä noita nyt on, mitkä käyttävät noita tarkempia karttoja samasta aineistosta.
 
Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05
No niinpä tietenkin.

On siis olemassa kolme (tai neljä) tapausta, joissa sekä valtion että sen pääkaupungin nimi tarkoittaa suomeksi myös jotakin muuta asiaa:

Peru (Lima)
Puola (Varsova)
Turkki (Ankara)

ja bubbling under

Laos (Vientiane)
Vatikaani (Vatikaani)

Tulkinnanvarainen myös yhdistelmä Malta - Valetta, joka oikeasti kirjoitetaan Valletta.

Nimestä johdetut eivät taineet olla sallittuja, mutta sillä tuo toimisi. Eli Malta - Valletta (ilman Vallea). Kyseessä on sijamuoto abessiivi.

Tai vaihtoehtoisesti, ja erittäin harmaalla alueella, italian sanojen kautta, "valle" kun tarkoittaa italiaksi laaksoa. "Kyllä laaksoista voi puhua italiaksi valletta, sillä vallella on synonyymi vallata"
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Google Maps ei näytä tuota aluetta tarkasti, siinä menee vesi (melkein) koko ajan. Tuossa missä raja menee siksakkia, on joku joki tai puro. Katso vaikka Maastokartat-sovelluksella tai jollain muulla tarkemmat kartat näyttävällä, niin vesi näkyy.

Vaan Tornion Suensaaren kohdalla näyttäisi olevan useampi parin sadan metrin pätkä joissa menee maita pitkin tuo raja. Sitten vielä Torniojoen suulla olevat pari saarta, joista tulee muutama sata metriä lisää. Väittäisin, että ainakin kilsa tulee yhteensä.
 
Glove

Märketin luodolla maarajaa Ruotsin kanssa noin 450 m.Harvinaisen mutkainen raja kyllä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Vaan Tornion Suensaaren kohdalla näyttäisi olevan useampi parin sadan metrin pätkä joissa menee maita pitkin tuo raja. Sitten vielä Torniojoen suulla olevat pari saarta, joista tulee muutama sata metriä lisää. Väittäisin, että ainakin kilsa tulee yhteensä.
Et sitten luota Rajavartiolaitoksen kertomaan vastaukseen, joka tuolla aiemmin oli linkattu? Sen mukaan Tornion edustalla maarajaa on vain muutamia kymmeniä metrejä.
Rajavartiolaitoksella tiedettiin vastaus tähän kysymykseen.

Suomen ja Ruotsin välisen rajan pituus on 614 km. Raja kulkee suurimmaksi osaksi jokia pitkin. Se lähtee Torniosta Torniojokea ja siitä edelleen Muonionjokea pitkin Kilpisjärvelle, ja päättyy kolmen valtakunnan rajapyykille. Maarajan osuus maiden välisestä rajasta on varsin pieni. Suomen Kilpisjärvellä rajaosuus on osuus 230 metriä ja Märketin saarella 467 metriä.

Lisäksi Tornion kaupungin kohdalla on useita suistoisia saaria, joiden rannoilla raja kulkee viistosti ja siten metrimäärää on vaikea määritellä. Kyse on kuitenkin vain muutamista kymmenistä metreistä.
 
444

Jäsen
Märketin luodolla maarajaa Ruotsin kanssa noin 450 m.Harvinaisen mutkainen raja kyllä.
Muistelisin tuon kiharaisen rajan liittyvän jotenkin majakan rakentamiseen. Että jotta koska kun se ”piti” rakentaa Ruotsin puolelle, niin vastaavasti rajaa piti siirtää toisesta kohtaa saman verran, että tötterö saatiin Suomeen. Tai jotain tällaista. Perin arvokasta maata vissiin, kun tuollainen show piti saada aikaiseksi.
 
Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05
Muistelisin tuon kiharaisen rajan liittyvän jotenkin majakan rakentamiseen. Että jotta koska kun se ”piti” rakentaa Ruotsin puolelle, niin vastaavasti rajaa piti siirtää toisesta kohtaa saman verran, että tötterö saatiin Suomeen. Tai jotain tällaista. Perin arvokasta maata vissiin, kun tuollainen show piti saada aikaiseksi.

Majakkaan se liittyy. Jos muistan oikein, niin rakensivat sen korkeimmalle kohdalle, mutta eivät tarkastaneet, oliko se Suomen vai Ruotsin puolella. Rajan mutkaisuus johtuu siitä, että kummallakin säilyisi saman verran maata, eikä merirajaa haluttu muuttaa.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
USA mantereen osavaltiot, kuinka moni on atlanttilla ja kuinka moni tyynen meren rannalla. Tämä kysymys kannattaa ehkä esittää muodossa: tyynen meren rannalla (alaskaa ja hawaiita ei lasketa) on 3 osavaltiota, monta toisella puolella mannerta?

Tämä on mielestäni hyvä kysymys, koska se testaa tavallaan myös historiantuntemusta, maantiedon lisäksi.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Lasketaanko Texas mukaan?
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Mikä on USA:n läntisin osavaltio?

Alaska.

Entä itäisin?

Sekin on Alaska. Alaskaan kuuluvien Aleuttien uloimmat saaret ovat itäisen pallonpuoliskon puolella.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä yhdistää Liechtensteinia ja Uzbekistania - ja nimenomaan ainoastaan näitä kahta maata?
Ovat "tuplasisämaavaltioita" eli kaikki rajanaapuritkitkin ovat sisämaavaltioita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös