”Djpate246” ynnä muut Youtube-sankarit

  • 370 801
  • 1 259

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Nää on nyt kans ruvennu striimaamaan aika usein. Risto ja Diana + joskus veeteitä mukana. Varsin vauhdikasta touhua välillä.



Samperi kun striimi on pois, olisin halunnut muistella ex-yläkerran naapuria. Monenlaista sakkia ramppasi ja meno oli kuin moukarihäkissä. Ei ole ollut ikävä häädön jälkeen, poliisikaan ei ole vieraillut talossa sen apinan poistumisen jälkeen.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt kun TampereenTerosta ei ole enää mihinkään, niin olen alkanut seurata Upin livelähetyksiä. Aikamoinen konaisäntä. Nytkin jo viikon ryypiskelyputki päällänsä. Eikä yhtäkään oksennusta viikon aikana, vaikka oksentelu on ollut Upin tavaramerkki. Syksyllä suoritteli oksentelua hyvin intensiivisesti. Loka-marraskuussa otti kahen viikon ryyppyputken ja sitte oli äijien rapulat. Kävi silloin muun muassa Jyväskylässä. Eniten ihailua aiheutti silloin, kun kertoili yksi ilta livestriimissä, että noin sata laatikkoa kaleksia mennee vuodessa. Todella hieno suoritus.
 

Mynttoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, TPS
Onko tietoa Jore1961:sta? Onko pelkästään tauolla youtubesta vai onko taustalla jotain muuta? Pitkä pätkä kulunut ilman uutta videota, ja kyllähän se kyseisen herran kohdalla pistää aina miettimään.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Suomen kovin coach, motivaattori, myyjä ja moguli.

Vapise Hjallis, Jethro, Palsanmäki ja Kyläkauppiaat.

Rock your day!
Olihan tämä video huumoria? (En uskalla klikata videota, saati googlata pamfletissa näkyvää nimeä, kun tiedä mitä pasketta hyökkäisi rokkaamaan konetta.)
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Olihan tämä video huumoria? (En uskalla klikata videota, saati googlata pamfletissa näkyvää nimeä, kun tiedä mitä pasketta hyökkäisi rokkaamaan konetta.)

Kaveri ei ole huumorilla liikkeellä, hurjaa menoa. Omistaa myös ihan vakavissaan otettavan firman majoitusbisneksessä, tavoitteena hänellä on ostaa Forenom itselleen...
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
TampereenTero on tuottanut jälleen kontenttia. Siitä voidaan olla montaa mieltä onko tuo kontentti mistään kotoisin, mutta kovin on erilainen tunnelma kuin viime kesänä.


Kumma juttu, että Tero ei soittanut ponpulloita, vaikka äippä kävi käsiksi. Sen sijaan päätti ruveta itkua vääntämään. Kunhan kelit lämpenee, niin varmasti sellaista mukavaa ulkoilustriimiä on luvassa.
 

A Siente

Jäsen
TampereenTero on tuottanut jälleen kontenttia. Siitä voidaan olla montaa mieltä onko tuo kontentti mistään kotoisin, mutta kovin on erilainen tunnelma kuin viime kesänä.


Kumma juttu, että Tero ei soittanut ponpulloita, vaikka äippä kävi käsiksi. Sen sijaan päätti ruveta itkua vääntämään. Kunhan kelit lämpenee, niin varmasti sellaista mukavaa ulkoilustriimiä on luvassa.

Kunhan nyt selviää hengissä kesään asti. Pääsee sit sunlaiset kusipäät nauramaan kun jollain menee vähän huonommin. Olen itsekkin siihen syyllistynyt. Terolle olisi parempi jättää striimaukset.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus


Jussi Heikelällä on näköjään Youtubessa ohjelmasarja Heikelä vs. maailma.

Tässä jaksossa vieraana Aki Linnanahde. Mielenkiintoista keskustelua mm. eräästä ammoisesta Korporaation puhelusta Timo T. A. Mikkoselle (tietäjät tietää).
 

Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Siis striimako Tero enää? Ainakaan youtubesta en enää sekoiluja löydä, mutta ylilaudalla puhutaan, että tekisi nykyään tor verkkoon kkontenttia. Kuulostaa kyllä vähän epätodelliselta tämä, mutta toki kysessä on ylilauta. Muistan kyllä kun oli pahimmat hökälöinnit tulilla. Oi sitä myötähäpeän määrä, mitä hökälöinti aiheutti. Mielenterveysongelmainenhan tuo oli/on, joten ihan hyvä jos ei enää sekoile. Lähinnä vain kiinnostaa, että mitä toimitusjohtajalle kuulu/ miten menee. Ilmeisesti äipän luona asuu.
 

Baldrick

Jäsen
Nipalle luikahti kesäkuuhun kestävä banni tilille, kun harrasti vihapuhetta kanavallaan tossa ja. Vaikka mitään vihapuhetta ei puhuttu ole kanavalla! Ilmeisesti on vain unohtunut merkitä kkontentti aikuisille, mutta ei siitä sen enempää. Nyt tulee videoust live-tilille ja näin. Patriootti.com vasemmistoliikkeen tarrat oli Youtubelle liikaa, vaikka Lemböölän keisari ei ole edes virallinen tubettaja. Nyt kyllä Nuuloa vituttaa niin rankasti, että huhhuh ja vielä kerran HUH! Mutta näihin kuviin ja...
 

Baldrick

Jäsen
No huh huh ja vielä kerran HUH! Tuli kesäkuuhun asti kestävä banni Nuulolle ja pitkä tauko ilman videoust, mut ei tullu onneks! Kyseessä olikin vain Niilon monialainen oppimishäiriö ja fragile-x, jotka ilmenivät tyypilliseen tapaan numeroiden lukemisena aivan miten sattuu, ja näin. Hetken pelkäsin, että kanavalla on 3 kuukautta pimeää kuin huopatossutehtaalla, mutta päivämäärä olikin 16.3., jolloin banni päättyy, eikä 13.6, tossaja. Nyt voi sitten laittaa taas huippuluokan kontenttia &koronapelon. Voi myös olla, että Lemböölän ihmislapsi pääsee pitämään lomaa ensimmäistä kertaa vuosiin, kun korona estää työharjoittelun toukokuussa. Työtön22 on ollut työttömänä, eikä lomalla kaiken tämän ajan, mutta nyt on tarjoutunut historiallinen mahdollisuus päästä lomalle!

Pitäkää lippu korkeella ja tanko liukkaana, jos ei oma riitä. Ja näin.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suurin jännitys on se, että pääseekö Niilo koulutukseen, kun ei saa kulkea julkisilla!
 

Hevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oijoijoi onks tää ny todellista? Pitäiskö pitkästä aikaa taas alkaa katsomaan Lempäälän paronin touhotteluita urheilun jättämän aukon myötä & lumen.
 

Baldrick

Jäsen
"Kyl tästä 1kk jouten olista pitäs jonkinlaine korvaus saada kun tätä ei oo ite aiheutettu PISTE"

Paitsi nytpä ei Valittaja22:lle loma kelpaakaan! Ja rahaa pitäis taas saada tästä joutenolosta, vaikka vuosikymmen on vältelty kuntouttavaa, ja näin. Nyt, kun sai vihdoinkin pitää sitä lomaa, jota ei työttömillä ole, niin ei kelpaa, vaan rahaa pitäis saada tossaja. Niilo22 & Kun maailma ei riitä -elokuvan jatko-osa numero 1949643. Mutta ei siitä sen enempää.

Oijoijoi onks tää ny todellista? Pitäiskö pitkästä aikaa taas alkaa katsomaan Lempäälän paronin touhotteluita urheilun jättämän aukon myötä & lumen.

Siellä tulee ainakin varmasti ja tasasen tappavasti huippuluokan kontenttia päivittäin &katseluelämyksen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös