Ässien juniorit

  • 968 209
  • 3 288

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Omissa papereissa Heinola.

Se on fakta, että tuon tason prospekteista pitää pitää kiinni kynsin hampain.
Noista puolustajista sanoisin Heinolan olevan kaikkein heikommalla pohjalla tulevaisuudessa. Aika varhaiskypsä poikanen kyseessä kuitenkin. Luistelun kanssa tulee ongelmia aikuisten kanssa, jos tyyli ei parane. Heinola taitanut tehdä A-junnuissa pisteistään vähintään 80 % ylivoimalla.

Parhaimmat raamit taas on Tuomistolla. Lihaa luiden päälle, niin hyvää tulee. Pelata poika osaa pää ylhäällä. Kärsinyt koko ajan tuosta pituuskasvusta, mutta voimatasojen puutteesta huolimatta pärjää kohtalaisen hyvin.

Ketola taas on mielestäni valmis paketti aikuisten peliin ja kehittyy koko ajan. Hyvin erityylisiä pelaajia kaikki, mutta kokonaisuutena Ketola on mielestäni selkeä ykkönen tällä hetkellä. Varsinkin hyökkäyspelaamisen on aivan eri tasolta, puhumattakaan alivoimapelaamisesta.

Kivenmäki taas taitojen puolesta, siis luistelutaitojen puolesta selkeä ykkönen. Veto ei erityinen ja kuten aikaisemminkin olen todennut, fysiikka on ainoa este ensi vuonna Liigaan.

Mutta kaikesta huolimatta olen samaa mieltä ja olen ollut aina. Aivan sama minkätasoinen pelaaja on kyseessä, ei täältä ole varaa päästää harrastajien vähyyden vuoksi ketään pois. Kun kenelläkään ei ole sitä taitoa, että pystyy kertomaan minkälainen pelaaja 12-15 vuotias on vaikkapa 5-6 vuoden päästä.

Korjaus. Taitaa olla 60%.
 
Viimeksi muokattu:

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Mutta kaikesta huolimatta olen samaa mieltä ja olen ollut aina. Aivan sama minkätasoinen pelaaja on kyseessä, ei täältä ole varaa päästää harrastajien vähyyden vuoksi ketään pois. Kun kenelläkään ei ole sitä taitoa, että pystyy kertomaan minkälainen pelaaja 12-15 vuotias on vaikkapa 5-6 vuoden päästä.

Samaa mieltä pelaajien kehityksen ennustamisesta. Helppo se on peliä katsomalla pistää pelaajia järjestykseen, mutta kehitystä ja tulevaisuutta onkin paljon vaikeampi ennustaa.

Harrastajamäärät pitäisi kyllä kipeästi saada nousuun ja on harmillista, jos porilaiset junnut siirtyvät muualle pelaamaan. Eipä heitä vaan oikein voi estää lähtemästäkään. Valitettavasti vaan jääkiekko on nykyään kovin kallis ja vanhempia työllistävä harrastus, mikä varmasti vaikuttaa harrastajamääriin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sopimuksien pituuksista en tiedä tai onko edes sopimuksia, mutta vuotoa siihen suuntaan taitaa olla puolenkymmentä pelaajaa. Miksi näin, sitä voi kysyä jostain muualta kuin minulta.

Syy on yksinkertainen, raha. Raumalla pelaaminen on C - B junnuissa tulijalle ilmaista ja voi saada matkakorvauksia yms. karkkirahaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Miksi näin, sitä voi kysyä jostain muualta kuin minulta.

Lukolta puuttuu omat kovat juniorilupaukset ja niitä pitää rahalla kaapata muista joukkueista. Ei tässä mitään ihmeellistä ole.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Raha on syynä. Heinola mm. Nostaa Lukosta palkkaa. Ässissä junnut joutuu maksamaan pelaamisestaan B-Junnuihin asti täyttä summaa oli maajoukkuestatus tai ei. Heinola toki A- junnu eli ilmaista olisi pelaaminen Ässissä, mutta kun Lukossa hoidetaan asunnot ja tulee myös kunnon korvaus lupaavalle pelaajalle niin ei siinä paljon tarvitse miettiä mihin lappuun nimensä kirjoittaa.
 

lebak

Jäsen
Raha voi olla myös yksi tekijä Lukkoon siirtymisessä. Ehkä kuitenkin suurin vetovoima on Kalle Sahlstedt ja hänen luoma sekä ensi kaudella starttaava projektinsa. Hänen työnsä Turun seudun urheiluakatemiassa tunnetaan ja saa nyt ohjakset urheilujohtajana sekä nimittää omat alaisensa. Huhutut pitkät sopimukset viittaisivat tähän teoriaan.
 

SSL

Jäsen
Lukkoon on lähdössä näillä tiedoilla ainakin 4 pelaajaa Ässistä. 01 ja 02 syntyneitä kavereita. Lukko-akatemian sopimukset ovat yleensä mallia 2+2vuotta. Näistä neljästä pelaajasta kaikki tosin ilmeisesti eivät saa sopimusta ja täten taskurahoja/ilmaisia asuntoja. Syyt lähtöön ovat näissä tapauksissa ihan muualla kuin rahassa.

Tulevalle kaudelle, Ässien on hankittava "taas" useita pelaajia useaan ikäluokkaan. A-B2 välillä ensisijaisesti. Tuleva C-junnujoukkue pärjää omillaan kun harrastajamäärä on edelleen suhteellisen iso. Ässät vain ei ole houkuttelevin vaihtoehto näissä edellämainituissa ikäluokissa. Raha todella monelle vaikuttaa ja Porissa koulutusmahdollisuudet eivät ole monen kaupungin tasolla. Länsirannikon joukkueista muut pystyvät tarjoamaan lupauksille edes jotain mutta Porissa se on täysi nolla.

Urheilullisesti tosin Ässät tarjoaa todella hyvän mahdollisuuden mutta sopassa on nuorelle monta päänsekoittajaa jo mukana. Kustannukset, agentit tulevat kuvioihin jo entistä aikaisemmin ja jopa omat vanhemmat sekoittavat monien päätä.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Akatemiasopimuksen palkka nousee joku kausi. Alkupalkka ja siihen kuuluvat edut ovat "tähdillä" vähän paremmat. Harva nuori Ässienkään kasvatti jättää käyttämättä tätä, jos luvataan muutama tonni rahaa, kaikki kamat ja saat syödäkkin hallilla Lukon piikkiin joka päivä lounaan Fostersissa *hymiö*.
 

Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Ässien -05 junnut olivat Pääsiäisenä jo perinteeksi tulleessa "ESA TIKKANEN TOURNAMENTISSA" Espoossa. Oli järjestyksessään jo kuudes kerta, johon -05 on osallistunut 4 kertaa. Turnauksessa on kaikilla tasoilla joukkueita. Ässät osallistuivat turnaukseen 3:lla joukkueella. (AAA+, AAA sekä AA). Jokaisessa tasossa on 16 joukkuetta. Joukkueita oli myös ulkomailta mm. Tsekki ja Ruotsi.

Ässien junnut menestyivät hyvin. AAA+ oli viides
AAA voitti oman sarjansa
AA oli viides
 

passenger

Jäsen
Ässien B2-nuorille SM-pronssia tänään. Blues kaatui maalein 2-1 tiukassa pelissä Tampereella Final Four -lopputurnauksessa. Eilen Ässille sattui harmittavaan paikkaan hieman heikompi esitys välierissä, sillä tämän päivän pelillä Tappara olisi melko varmasti kaatunut. Hieno suoritus joka tapauksessa pronssikin. Päivän parhaita olivat huikean pelin maalilla pelannut Ipatjevs sekä puolustuksessa valtavalla peliajalla uurastanut Oskari Lahtinen. Maaleista vastasivat Jan Vojtovich ja Anton Mäkelä, joille molemmille merkattiin 1+1.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei onnistu Heinolan kiinnitys. Minun tiedon mukaan menee Lukkoon pitkällä sopimuksella.
Sinne meni nyt virallisestikin. Kolmen vuoden päästä sitten takaisin Ässiin tekemään läpimurto liigatasolla :)
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lukkoon on vissiin menossa aika liuta Ässäjunioreita. Mistähän maakunnista niitä hommataan tilalle?
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Lukkoon on vissiin menossa aika liuta Ässäjunioreita. Mistähän maakunnista niitä hommataan tilalle?
Mistä kummasta tällainen joukkopako sikiää, eikö Härkälällä ole imua vai mistä kiikastaa. Tämä asia on syytä selvittää ja tehdä pikaisia korjausliikkeitä.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Mistä kummasta tällainen joukkopako sikiää, eikö Härkälällä ole imua vai mistä kiikastaa. Tämä asia on syytä selvittää ja tehdä pikaisia korjausliikkeitä.

En usko, että ongelma on miltään osin Härkälässä. Härkälä on erittäin hyvä nuorten pelaajien kehittäjä. Heinola teki omat ratkaisunsa jo aikoja sitten ja vika ei ole Härkälässä. Hän antoi kyseiselle pelaajalle lähes kaiken kultalautasella. Enempää tukea kehittymiseen ja kehittämiseen ei kukaan voi saada. Jossain muualla ovat syyt. Ehkä, täysin omaa mutua, agentin vaatimukset olivat Ässille liikaa. Korostan edelleen, että täysin omaa mutua.

Muut ovat sitten luokka voi tulla pelimies tai sitten ei. Kallistuisin jälkimmäiseen. Sanoisin, että liian nuorena lähdetään taas kerran kotoa. Aika monet hyvät esimerkit näistä on, toiseen suuntaan taas ei niin montaa hyvää esimerkkiä/ikäluokka. Ehkä se 10 000 euron ero kaudessa oli se syy miksi valitsevat Lukon paikallisen seuran asemesta. Ehkäpä pelaajat eivät kuitenkaan halua sellaista paikkaa, jossa voi ottaa ja saada vastuuta oikein roppakaupalla. Ässissä sitä paikkaa olisi tarjolla. Lukossa pelipaidat ovat ehkä tällä hetkellä kovemman työn takana ja se tarkoitaa väistämättä myös toisaalta sitä, että pienelläkin heikommalla esiintymisellä et saa sellaista pelipaikkaa millä voisit kehittyä.

On täysin eri asia pelata toisessa joukkueessa tasaista 3 kentän pelipaikkaa, kun toisessa olisi tarjolla 2-kenttää. Samalla voi käytännössä heittää 3-kentän pelaajana hyvästit kaikenlaiselle erikoistilannepelaamiselle ja niissä kehittymisen. No perheet ja pelaajat tekevät omia ratkaisujaan ja näillä eteenpäin.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukkoon on vissiin menossa aika liuta Ässäjunioreita. Mistähän maakunnista niitä hommataan tilalle?
Akatemiasopimus takaa vähän taskurahaa, kaiken muun edun lisäksi. Aika erikoista että ottavat muualta paljon porukkaa, kun juuri somessa huudetaan, kuinka Lukko lopettaa A ja B-junnujen kakkosjoukkueetkin kokonaan, eikä Raumalaisille junnuille löydy pelipaikkaa...
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukkoon on vissiin menossa aika liuta Ässäjunioreita. Mistähän maakunnista niitä hommataan tilalle?
Ässissä on tuo harrastaminen kai ihan sikamaisen kallista B:stä alaspäin. Yksi suomikiekkoilun suurimmista epäkohdista tuo harrastamisen kalleus suurseuroissa. Näin pienellä maalla ei olisi varaa rahan vuoksi menettää lahjakkaita junioreita. En syytä yhtään, jos taloudellisista syistä vanhemmatkin kannustavat poikaansa siirtymään Raumalle.
 

Uusis85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo Rauman systeemi on oikeasti hyvä. Tuollaista tukea nuorten pitäisi saada muuallakin. Porissa ollaan tietenkin käärmeissään kun "meidät pojat ryövätään", mutta totuus on se, että muiden joukkueiden pitäisi ottaa tästä mallia. Se on koko maan jääkiekon etu, että mahdollisimman moni nuori saa mahdollisuuden laadukkaaseen harjoitteluun, varusteisiin jne eikä lopeta. Vähävaraisemmissa perheissä on lupaavia junioreita joilla ei ole mitään saumaa päästä edes yrittämään.
 

Tuamas

Jäsen
Tuo Rauman systeemi on oikeasti hyvä. Tuollaista tukea nuorten pitäisi saada muuallakin. Porissa ollaan tietenkin käärmeissään kun "meidät pojat ryövätään", mutta totuus on se, että muiden joukkueiden pitäisi ottaa tästä mallia. Se on koko maan jääkiekon etu, että mahdollisimman moni nuori saa mahdollisuuden laadukkaaseen harjoitteluun, varusteisiin jne eikä lopeta. Vähävaraisemmissa perheissä on lupaavia junioreita joilla ei ole mitään saumaa päästä edes yrittämään.

Onhan se loistava systeemi, jonka hieno taustaorganisaatio on luonut ja mahdollistaa.

C-B-junnuissa harrastaminen on niin törkyisen kallista, että jotain tälle täytyisi Porissakin tehdä.

Pitäisikö HC Ässät Oy:n jakaa enemmän osinkoa pääomistajalleen tai maksaa esim. konserniavustusta?
Joka sitten korvamerkittäisiin maksujen pienentämiseen, eikä sillä palkattaisi ainuttakaan uutta taustahenkilöä organisaatioon.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Pitäisikö HC Ässät Oy:n jakaa enemmän osinkoa pääomistajalleen tai maksaa esim. konserniavustusta?
Joka sitten korvamerkittäisiin maksujen pienentämiseen, eikä sillä palkattaisi ainuttakaan uutta taustahenkilöä organisaatioon.

Pitäisi. Valitettavasti näillä organisaatiolla on valitettava tapa täydentää itseään, kun "ylimääräistä" rahaa ilmaantuu. HC Ässien pitäisi korvamerkitä rahansa erittäin tarkasti, ettei esim. valmentajat nosta palkkojaan ja joukkueenjohtajat keksi uusia turnauksia keväälle.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lukko on ollut Heinolan kohdalla ajoissa liikenteessä

"–Valitettava päätös meidän kannaltamme. Meillä olisi ollut kolmen vuoden tie ja suunnitelma kohti Liigaa, mutta se kävi selväksi jo syksyllä, että siirto Raumalle on tulossa, Korpisalo kertoi."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös