En ole kieltänyt harjoittelemasta, mutta se pitää lähteä lapsesta (=vanhemmista), ei seurasta. Mikäli 10-vuotias pojankloppi haluaa pelata koko kesän kyykkää, hänelle se sallittakoon, elokuussa sitten taas jäälle...
Täyttä asiaa koko viesti ja olen aivan samaa mieltä.
Keskustelupalstoilla on vaikea keskustella, koska toiset ottavat kaiken kovin mustavalkoisesti. Vaikka asioilla onkin ääripäät, ei se tarkoita etteikö välimaastossakin voisi olla jotain. Kukaan ei varmasti kiistä harjoitus- ja toistomäärän tärkeyttä, mutta eri asia on sitten se, mistä harjoitusmäärän pitäisi koostua ja miten harjoittelun pitäisi muuttua iän karttuessa.
Yritin kovasti etsiä erästä Tudor Bompa:n kirjaa, että olisin saanut tarkastettua asian, mutta koska sitä en löytänyt niin pitää nyt sitten vetää (huonosta) ulkomuistista, joten pikku virheet sallitakoon. Ruotsissa oli tehty tutkimus eritasoisten tennispelaajien harjoitushistoriasta. Aina on tietysti poikkeustapauksia, jotka eivät istu kaavaan.
Tutkimuksen mukaan aikainen lajivalinta ja yksipuolinen lajinomainen harjoittelu johti nopeaan kehittymiseen nuorella iällä. Nämä tapaukset olivat nuorina ikäluokkansa parhaita, koska olivat keskittyneet muita enemmän lajinomaiseen harjoitteluun. Heidän kehityksensä oli nopeaa, mutta he saavuttivat kehityksensä lakipisteen jo parikymppisinä. Toisin sanoen he jäivät ikuisiksi teinitähdiksi.
Myöhemmin lajivalintansa tehneet ja monipuolisesti harjoitelleet kehittyivät hitaammin kuin edeltä ryhmä. He eivät koskaan kuluneet ikäluokkansa lupaavimpiin kärkinimiin. Heikompi taso nuorena johtui vähäisemmästä lajikohtaisesta harjoittelusta jolloin taitotaso oli jäljessä edeltävään ryhmään verrattuna. Tämän ryhmä kehityskaari oli loivempi, mutta se jatkui huomattavasti pidemmän aikaa ja huipputaso saavutettiin ehkä noin 27 vuoden iässä. Tästä ryhmästä kehittyi aikuisiän huiput.
Ero ryhmien kehityskaaressa oli selvä. Aikainen keskittyminen vain yhteen lajiin ja lajikohtaiseen harjoitteluun johti aikaiseen nopeaan kehityskäyrään, joka kuitenkin jäi matalaksi. Nuorella iällä tehty monipuolinen harjoittelu usean lajin parissa taas aiheutti loivan, hitaan ja korkealle ulottuvan kehityskäyrän.
Todennäköisesti kehityskäyrien ero johtuu monipuolisen harjoittelun tuomasta laajasta ja hyvästä fyysisestä pohjasta. Monesti yleisten fyysisten ominaisuuksien ja lajiominaisuuksien suhde kuvataan pyramidina. Yleinen monipuolinen fyysinen harjoittelu luo pyramidin leveän pohjan ja lajiharjoittelu pyramidin huipun. Kuinka korkealle pyramidi voi kasvaa, riippu pohjan leveydestä. Nuorena monipuolisella harjoittelulla kehitetty pohja siis antaa raamit sille kuinka pitkälle lajikohtaiset ominaisuudet voidaan viedä.
Minä uskon vahvasti kuvaamaani kehitykseen. Lapsena ja nuorena tietysti opitaan tärkeät lajitaidot ja niitä pitää harjoitella ja toistaa paljon. Kesä on kuitenkin oikea aika panostaa yleisten fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen ja luoda pohjaa tulevalle lajinomaisemmalle harjoittelulle.
Harjoittelun ja kehityksen kannalta oleellista on harjoitusmotivaatio ja oikeanlainen ja riittävä harjoittelu. Oleellista ei ole se, toteutetaanko harjoittelu joukkueen kesken vai omatoimisesti tai toisen lajin parissa. Esimerkkinä voisi ottaa telinevoimistelun harrastaminen jääkiekon rinnalla. Tasapaino, koordinaatio, voima ym. kehittyisivät varmasti paremmi kuin yksipuolisissa lenkki- ja lihaskuntoharjoituksissa joukkueen kesken. Sulkapalloa pelaamalla taas kehittyisi kimmoisuus ja nopeus. Laukaisemista ja kiekonkäsittelyä pallolla voi ja tulee harjoitella jään ulkopuolellakin, joten siinäkin voi kehittyä kesän aikana ilman joukkueharjoituksia.
Seuran velvollisuus on tarjota harjoitus- ja kehitysmahdollisuudet. Sen tehtävä ei ole pakottaa harjoittelemaan. Lahjakkaan ja innokkaasti harjoittelevan lapsen harrastus voi hyvinkin jäädä liian useiden kesäharjoitusten vuoksi. Jos nyt vaikka vanhemmat haluavat viettää kesälomansa mökillä toisella puolella Suomea eikä kesäharjoituksissa käynti ole mahdollista, voi seurauksena olla tiputtaminen kakkosjoukkueeseen. Tämä siitä huolimatta, että sama peluri on voinut kehittyä kesän aikana enemmän kuin seuran mukana harjoitelleet. Se ei todellakaan kasvata motivaatiota.