Ässät - TPS la 24.9.2005

  • 8 933
  • 65

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen
No niin, jahka Porilainen hulluus laantuu (Jyp-Ässät ketjussa) niin voimme odotella Ässä-faneja tähänkin otteluketjuun.

Löysät pois osa II eli ensimmäinen voitto. Ensimmäisen voiton tuleminen oli tärkeää, tuli se sitten millä tyylillä tahansa. Voiton takana oli ilmeisesti kohtuullinen määrä huutoa ennen ja pelin aikana. Uskon että Kake on saanut oman osansa huudosta, mutta huutaminen ei näemmä mennyt hukkaan. Jos huudolla otetaan pisteitä jatkossakin niin anna palaa Hannu.

Eilisen merisääradion selostuksen mukaan JYP pelasi ja ratkaisi ottelun isolla itseluottamuksella sekä hyvällä tuurilla. 2. Erän aikana en muista kertaakaan kuulleeni Kivenmäkeä ja JYP-Ässät otteluketjua lukeneena voi tehdä johtopäätökset että Ässien syömähammas on ollut pihdeissä ja päällystakissa koko illan ==> Hannu, hox hox!!!

Ässilltä löytyy pari mielenkiintoista nimeä Kivenmäen lisäksi. Mikko Rautee ja Leo Komarov. Tämä Viron lahja SM-liigalle on ottanut 3 ottelussa 54 minuuttia ja eilenkin tuli 2 min väkivaltaisuudesta. Hui, nyt pelottaa.

Ässillä on alla vieraspeli jossa heitä vietiin 40min ja esitys oli alle tämän kauden "normaalin" suoritustason. Huomenna Ässät voivat petrata kotonaan. Siinäpä TPS:n “nykykunnolle” oiva mittari. Mites pelata erittäin ärsytettyä joukkuetta vastaan vieraissa. Tekisi mieli sanoa että kahvataan, rikotaan ja kuumennetaan. Sanon kuitenkin että otetaan Ykkösketju (Kivenmäki, Kuusela ja Uusikartano, 12/21 pisteestä ja 6/11 maalista) tiukkaan vartiointiin.
Ässiltä maaliin lienee asettuu hyvin pelannut, mutta eilen levännyt Riksman, 94,44 %

Jos en muista kuulleeni Kivenmäkeä eilisessä lähetyksessä, niin muista kyllä Vahalahteakaan mainittaneen. Joku voisi kyllä nipistää Villeä ja kokeilla että onko siellä paidan sisällä joku. Meidän ainoa vanhaan kaartiin kuuluva hyökkääjä jolla 0+0 ja minuutit ovat olleet hienoisesti laskussa.
Joku jo ehdottikin Tuton vierailua, muuten hyvä idea mutta tällä miehityksellä joka on harvempi kuin Talvisodan päättyessä ei ole varaa laittaa edes Hagmania tai Sorsakoskea kiertoon.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, onneksi jo huomenna on seuraava peli, ja voidaan unohtaa keskisuomalaiset kokonaan tältä erää. Nyt on vastustaja huomattavasti kiinnostavampi.

Tämä on ensimmäinen ottelu tällä kaudella, jota tulen todistamaan paikan päälle. Pitänee vaan katsastaa aivan selvästä päästä, koska on riski joutua illalla auton rattiin.

Luonnollisesti toivon, että Nissinen ei pelaa huomenna, eikä muutenkaan pitkään aikaan, ei ainakaan Ässien joukkueessa. Odotan myös, että Rautee on "liekeissä" entistä seuraansa vastaan.

TPS on takavuosina viihtynyt liiankin hyvin Isomäessä, mutta etenkin näin kauden alussa Ässien mahdollisuudet ovat mielestäni niinkin hyvät, että itse olen ainakin pettynyt jos vähintään 2 pistettä ei jää Poriin. Tappion tullessa alettaisiin lietsomaan paniikkia koska sitten oltaisiin jo tappioputkessa, ja Toivolaa kohta erottamassa.

Eilinen selkäsauna Jyväskylässä ainakin poisti turhia luuloja, jos sellaisia nyt edes oli. Joten taisteleva Ässä-lauma varmasti nähdään ja tunnelma hallissa on katossa.
 

SigueSigue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Porin Ässät
Kiitoksia vaan hyvästä avauksesta Rosohille...

Lauantaipeli. Hirveä draivi päälle ja fyysisyyttä vielä astetta enemmän sekä halli täyteen. Eiköhän siinä ole ne Ässien parhaat aseet, kun vastassa on monta pykälää taitavampi joukkue. Mitä tulee pelaajien henk. koht. suorituksiin niin, Kaipaiselta ja Joensuulta jo onnistumisia minä kaipailisin.
Tepsin selkeä heikkous on ehdottomasti maalivahtipeli, vaikkei sekään nyt mitään surkeaa ole ja Jämtin ei ole myöskään esittänyt juuri mitään näkyvää. Kipru, Kauppila ja Kai kun pysyy aisoissa niin ollaan jo pitkällä.

Toivottavasti pelistä tulee ennen kaikkea viihdyttävä ja kuuma kun on tuo lauantaikin.

Ai niin. Hulkkosen pommeja kannattaisi pitää silmällä. Kävin katsomassa TPS-Saipa pelin ja Antilla oli aika kivasti sihti kunnossa
 
Suosikkijoukkue
Ässät,Tappara
Olen tulossa katsoon kauden ekan pelin lauantaina! Toivon että halille tulee paljon porukkaa. Onhan Isomäki yksi suomen halleista missä on eniten tunnelmaa. Toivotaan että Riksman pelaa, ja että Komarov sytyttäis kunno pommilla patayleisön! Oisko muuten kellää tietoo onko kentälliset paljoo muuttumassa Jyppi pelistä? Pelaakohan Toivonen?
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
SigueSigue kirjoitti:
Ai niin. Hulkkosen pommeja kannattaisi pitää silmällä. Kävin katsomassa TPS-Saipa pelin ja Antilla oli aika kivasti sihti kunnossa

Positiivista tässä on se, että puhtaista kovista pommeista ei ole annettu turhia jäähyjä. Hulkkonen on taklannut ja osunut kiitettävällä tahdilla alkukaudessa. Eiköhän tästä matsista saada aikaan tasainen vääntö. Veikkaan, että Pasin ja Jämtinin välille tulee kehkeytymään jotain. Eikös Pasi taas pelaa?

Toivottavasti mailanpuristamiset on nyt TPS:n osalta puristeltu ja saadaan painetta Ässien maalille ja rentoutta maalintekopaikkoihin. Maalivahtiosasto ei Ässilläkään vakuuta. Kivenmäen kanssa pitää olla tarkkana, on se pirun näppärä kaveri kiekon kanssa.
 

Morgoth

Jäsen
Onnistuuko TPS tekemään enemmän kuin kaksi maalia? Jos ei, niin pisteitä ei varmaan hirveästi tartu mukaan. Mielenkiintoinen ja varmaan tasainen peli tulossa. Mikko 'änärilohi' Rauteen ensi esiintyminen TPSiä vastaan. Tekeekö mies Teemu Elomot ja on hyvässä vireessä ex-joukkuettaan vastassa vai onko mies tehoton niin kuin TPSssä pelatessaan.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Lauantai-illan huumaa Isomäen hallissa. Tunnelma nousee varmasti mukavaksi. Olut virtaa ja yleisö möykkää. Lauantain pelit ovat yleensä olleet niitä ”riehakkaimpia.” Saapa nähdä kumpi joukkueista yltyy kaukalossa riehakkaisiin otteisiin. Ässät kotijoukkueena pyrkii varmasti alusta asti painamaan TPS:n päätyyn kovalla vauhdilla. TPS:n alkukausi on ollut nihkeä ja avausmaali Tepsin verkkoon olisi varmasti myrkkyä. Onneksi se suurin mörkö on karistettu harteilta avausvoiton myötä.

TPS:n otteet ovat ailahdelleet jokaisessa pelissä tällä kaudella. Tasaisuutta lisää ja sitä varmuutta otteisiin. Kauheat, silmiin pistävät virheet pitäisi saada pois puolustuspäästä. Karjalaiselle on aiheutettu täysin turhaan sydämentykytyksiä oman maalin edessä. Kiekko vain äkkiä vaikka pitkänä päätyyn jos ei muuta keinoa keksi. Turhaan alkavat Eronen ja kumppanit sitä kiekkoa siinä näpräämään kun taitotaso on kuitenkin mitä on. Hyökkäyksessä suurimmat pettymykset ovat olleet kakkosessa neppailevat Jämtin ja Vahalahti. Nimenomaan näiltä herroilta odotin paljon ennen kauden alkua. Vahalahti on ollut Tepsin kärkihyökkääjiä jo pitkään ja se todellinen superkausi on kuitenkin jäänyt vielä pienestä kiinni. Jortikka jos kuka osaisi kaivaa sen viimeisen puristuksen sieltä, mutta huolestuttavan vaisu on Vaha ollut, joista kielii tehot 0+0 tällä hetkellä. Jämtin taas pelasi huikean pre-seasonin mättäen yli kymmenen maalia. Nyt on ollut tehotonta. Uskoa täytyy kuitenkin, että Jore saa vielä esille parhaat puolet näistäkin pelimiehistä.

Ässistä kovimpina uhkina nimenomaan hyökkäyspäässä pidän tehokasta Kivenmäkeä ja Kuuselaa. Kuusela on ollut oivallisessa vireessä Kivenmäen kanssa ja paikan tullen verkko pölisee. Tuossa kaksikossa Tepsillä onkin pidettävää. Kaksikko on tehnyt joukkueensa maaleista n. puolet, joten paljon lepää heidän harteillaan Ässien tulivoimassa. Yksi, totta kai mielenkiintoinen aspekti ottelussa on Mikko Rauteen otteet. Millä tavalla Raku pääsee vireeseen vanhaa pitkäaikaista seuraansa vastaan. Perhosia on vatsassa varmuudella. Nähtäväksi jää kääntääkö Raku sen positiiviseksi vai negatiiviseksi energiaksi.

Ottelusta tuskin tulee yksipuolista näytöstä suuntaan tai toiseen. Tasaista vääntöä, joka ratkennee tuttuun tyyliin maalivahtien vireeseen ja erikoistilanteisiin. Nappaako TPS kauden ensimmäiset pisteet vieraskaukalosta vai tylyttääkö porilaiset Tepsin takaisin masennukseen? Paljon on kysymyksiä, mutta kaikki ne selviää la-illan kuluessa
 
Viimeksi muokattu:

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Kiviä kiinnostava ottelu?

Ajattelin lähinnä sen takia, kun peräti kuusi (6) viestiä ketjussa jo tässä vaiheessa.

Joopa joo, eilen Ässät konttasi Virtasen rankasemassa pelissä. Ei mitään, tästä jatkuu hommat. Peli nollataan, ja turkulainen kovuus pistetään ahtaalle.

Nyt sitä sentään löytyy, vaikkakin miehen passissa lukee syntymäpaikan kohdalla Tukholma. Kyllä, Jämtin on sen verran jämtti jannu, että voisi vaikka lähteä tanssiin ässäläisten kanssa. Viime kaudella tusinakanukki Bouck aiheutti paheennusta, onko nyt Jämtinin vuoro pistää Isomäki sekaisin.

Voittoa toivotaan. Tulosta en veikkaa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Vi ska ha kul igen...

Liiga jatkuu, ja kaikilla on hauskaa. Lähtökohdat illan peliin ovat täysin vastakkaiset, TPS:llä on takana kauden avausvoitto, Ässillä avaustappio. Toivon mukaan Isomäki täyttyy mukavasti, 5000 rajapyykin ylitys ei tekisi pahaa ollenkaan.

Osoitteessa www.assat.com oli ansiokkaasti kyselty "Pele" Peltosen ja Mika Toivolan mietteitä pelistä, tässä Toivolan kommentti.

"- Nielikäinen ja Toivonen palaavat huomenna kokoonpanoon. Nielikäinen ottaa paikkansa Komarovin ja Forsbackan rinnalta. Toivonen aloittaa 7. puolustajana ja Eetu Heikkinen jatkaa Pentikäisen parina. Muuten ketjut ovat edellisistä peleistä tutut. Riksman aloittaa maalilla."

Vainion Nikosta muuten Toivola puheli sellaisia, että miehen selkä ei kestä kovin monia pelejä. Kannattaa käydä lukemassa kyseinen artikkeli. En lähde -ja tuskin sitä Ässätkään tekee- aliarvioimaan TPS:ää, vaikka heidän alkukausi on ollut hieman kankea. Ei tässä vaiheessa vielä kovin paljon menetetty ole minkään asian suhteen. Odotan tasaista vääntöä, tuskin tulee mikään 2-1 voitto kumpaankaan suuntaan, vaan maalihanoja availlaan. Voi kääntyä mielestäni aivan hyvin kummalle vaan tämä peli.

Riksman palaa odotetusti maalin suulle, sillä Nissinen ei valitettavasti ollut kovin vakuuttava tämän kauden liiga-avauksessaan. Juusolta tarvitaan taas hyvä peli, ja minulla ainakin on täysi luotto siihen, että sellainen myös nähdään.

Siinähän näitä mietteitä, lisäillään, jos jotain jäi vielä sanomatta.

Päätuomarina on Partasen Sami SM-liigan mediasivujen mukaan, linjureinaan Mikko Kekäläinen sekä Jussi Terho.
 

kloever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Koivu Bros.
Pakkovoitto, henkisesti ainakin.

TPS lähtee otteluun varmasti hieman huojentuneena, Blues-voiton jälkeen. Odotettavissa on varmasti taisteleva TPS, joka varmasti laittaa Ässät koville. Mikäli TPS saa saman vaihteen päälle, mitä SaiPa-ottelun 3. erässä, niin Ässien puolustus ei tule vauhdissa pärjäämään.

Karjalaiselta vaaditaan huippuottelu, Ässät tulevat varmasti heti ottelun alussa painostamaan kovaa, ja kiekko tulee taatusti pomppimaan maalin edellä. Tasoeron pitäisi olla TPS:n puolella, mutta henkinen tasoero on Ässien puolella ehdottomasti.

Tasainen vääntö; lähteekö Nielikäinen "kouluttamaan" Hulkkia jos avojään pommit eivät miellytä? Saako Jämtin avattua maalitilinsä? Montako sydänkohtausta Eronen aiheuttaa TPS-kannattajille 3. erässä? Tässä TPS-mietteitä.

LT Ässät-TPS 2-4
 

Jallu Koo

Jäsen
Iceberg kirjoitti:
Maalivahtiosasto ei Ässilläkään vakuuta.

Itseasiassa Riksman on ollut aika vakuuttava:

Riksman Juuso, Ässät 1,64 maalia/peli 94,44%

Ässillä maalivahtipeli ei vakuuttanut jyväskylässä, jossa pelasi Nissinen jostain käsittämättömästä syystä. Toivottavasti pelaa tästä lähtien vain kärppiä ja tapparaa vastaan.

Illan pelissä tepsi lienee pienoinen suosikki. Ässien pitää pärjätäkseen tänään taklata kovaa, paljon ja puhtaasti. Tänään Ässien maalissa pelaa onneksi Riksman, joten maalivahtiin emme kaatune. Tuskin mitään maali-iloittelua nähdään, joten se kuuluisa avausmaali olisi tärkeä. Ylilyöntien todennäköisyys lienee aika alhainen, kun tepsihän ei niitä harrasta. Toivotaan kuitenkin, että Jämptin löytää itselleen kaverin. Pasi tuskin ottaa toista pelikieltoa heti perään. Mutta kyllä Ässistä silti jonkun kaverin mukaan saa, jos haluaa.

Jatkoajalle mennään ja voidaan jopa rankkareitakin tarvitä tänään.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
On muuten Partasen Sami tuomarina. Aikun ihanaa. Sitä kaveria olikin ikävä.

Mutta noh. Matsiin mennään tepsiä kannattavan kämppäkaverin kanssa. Ihanata. Muistakaa sitten olla lyömäti sitä, tai saa liian perinteisen kuvan Porin yleisöstä.
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
TPS tänään

19 Juho Santanen, Maalivahti
37 Tuomo Karjalainen, Maalivahti AK


1. kenttä
2 Marko Kiprusoff, Vasen puolustaja AK
4 Mika Lehtinen, Oikea puolustaja AK
21 Kai Nurminen, Vasen laitahyökkääjä AK
18 Joni Lius, Keskushyökkääjä AK
41 Daniel Widing, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä
22 Markus Seikola, Vasen puolustaja
55 Antti Hulkkonen, Oikea puolustaja
28 Ville Vahalahti, Vasen laitahyökkääjä
33 Jari Kauppila, Keskushyökkääjä
50 Andreas Jämtin, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä
12 Kimmo Eronen, Vasen puolustaja
8 Simon Backman, Oikea puolustaja
44 Matti Aho, Vasen laitahyökkääjä
10 Tomi Sykkö, Keskushyökkääjä
29 Lauri Korpikoski, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
39 Arttu Virtanen, Vasen laitahyökkääjä
84 Tuukka Pulliainen, Keskushyökkääjä
25 Jussi Makkonen, Oikea laitahyökkääjä

Eli samoilla lähdetään kuin Blues-otteluunkin.
Porilaisille suosittelen tarkkailtavaksi Hulkkosen kohdallaan olevaa sihtiä avojäällä sekä Backman-Eronen -kaksikon puppelointia oman maalin välittömässä läheisyydessä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
kosh kirjoitti:
19 Juho Santanen, Maalivahti
37 Tuomo Karjalainen, Maalivahti AK

Eiköhän olis aika jo antaa Santaselle mahdollisuus. Ei tule tällä menolla uutta Niittymäkeä, jos ei saa edes tilaisuutta.

Voittohan tästä on pakko saada tai alkaa kärki karata jo liian kauas. Blues viimein rikkoi Tepsin nollan. Ässät-Jokerit - kaksikosta pitäisi saada täydet pisteet nyhtäistyä. Jämtin voisi vaikka tehdä maalin. Ja Hulkkonen taklata. Eipä tässä oikein muita toiveita.

Edelleen olen sitä mieltä, että Santanen tai jopa Välimäki maaliin. Karjalainen ilmeisesti ollut ihan ok, mutta ei kuitenkaan ole mestarijoukkueen maalivahti. Sitä paitsi hän lienee ihan potentiaalinsa ylärajoilla, kun taas näistä nuoremmista kavereilla pitäisi olla potentiaalia.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ässät tänään

30 Tuomas Nissinen, Maalivahti
34 Juuso Riksman, Maalivahti AK

1. kenttä

6 Pasi Peltonen, Vasen puolustaja AK
5 Justin Forrest, Oikea puolustaja AK
21 Marko Kivenmäki, Vasen laitahyökkääjä AK
31 Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä AK
8 Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

33 Atte Pentikäinen, Vasen puolustaja
38 Eetu Heikkinen, Oikea puolustaja
18 Jesse Joensuu, Vasen laitahyökkääjä
7 Mikko Rautee, Keskushyökkääjä
71 Matti Kaipainen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

52 Jesse Saarinen, Vasen puolustaja
14 Mika Rontti, Oikea puolustaja
25 Pasi Nielikäinen, Vasen laitahyökkääjä
42 Leo Komarov, Keskushyökkääjä
29 Patrik Forsbacka, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä

10 Marko Toivonen, Vasen puolustaja
23 Tuomas Takala, Hyökkääjä
37 Juha Kiilholma, Vasen laitahyökkääjä
22 Matti Kuparinen, Keskushyökkääjä
32 Petteri Tasku, Oikea laitahyökkääjä

Ei kovin isoja muutoksia, Heikkinen vain jatkaa Pentikäisen pakkiparina. Nähtäisiinköhän tänään jo Jesse Joensuun avausmaali tähän kauteen, toivottavasti.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Tepsi matkustaa Poriin hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa ja ensimmäisiä pisteitä vieraskaukalosta. Tepsi näyttää lähtevän peliin samoin ketjuin kuin aikaisempiinkin. Ykkösketju ja kolmonen ja nelonen ovatkin toimineet, mutta kakkonen antaa vielä kuulua itsestään ja nyt olisi heidän aika saada tehoja irti itsestään. Pakistossa nämä pari kokeneempaa jannua saisivat ottaa itseään niskasta kiinni ja jättää turhat sähläämiset ja virheet pois oman pään pelaamisessa niin homma alkaisi parantumaan ja Karjalaiselta jäisi ylimääräiset sydämentykytykset pois.

Ässistä mielenkiintoisin seurattava on kakkosketjun sentteriksi nostettu Mikko Rautee. Hänen esityksensä Ässä-paidassa kiinnostavat.

LT Ässät - TPS 1-3
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tästähän väännetään varmaakin varmempi vierasvoitto. Kake Kauppila kouluttaa, Jämtin ärsyttää ja Hulk tulee puun takaa pommi mukanaan. Siinä ei Nielikäinen ja se viron mafian mies auta yhtään. Harmittaa oikein kun en päässyt lähtemään Poriin katsomaan lauantai-illan huumaa.
 

Carsten

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Henkisesti olisi perkeleen tärkeää voittaa

Ja eiköhän pojat sen hoida. Hiukan typertyneenä olen seurannut alkukauden otteita, vain radion ja jatkiksen kautta tosin. Jos tepsi osoittaa tänään edes hiukan taistelutahtoa ja jatkaa voittojen tiellä, voisi seuraavaan pelin vaikka käydä katsomassa, vastassa on liigan kriisijoukkue Jokerit.

Mutta vielä tähän päivään: veikkaan, että Ässät menee ekassa erässä 2-0 johtoon, mutta me noustaan sieltä vielä pisteille, LT 2-4. Toivomuksena olisi maali Jämtinille. Mies on kuitenkin osoittanut taitavansa häkkien teon. Putki päälle, jo olisi korkea aika.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Ässät - TPS 6 - 1.

- Nielikäinen sai Heleniuksen päänahan, nälkä kasvaa syödessä sillä tänään uskaltanee kohdata itsensä Marko Kiprusoftin.
- Komarov saa ulosajon jossain vaiheessa peliä.
- Ässät johtaa 3 - 0 viiden peliminuutin jälkeen, Jortikka heittelee kentälle juomapulloja ja fläppitaulun, sekä huutelee hävyttömyyksiä tuomarille.
- Riksman torjuu 26 kertaa.
- Karjalainen vaihdetaan kahden erän jälkeen pois, kun taakse on mennyt viisi maalia ja torjuntoja on vain kuusi.
- Jortikka haukkuu neljä pelaajaa julkisesti.
- Uusikartano tekee kolme maalia, puolustuksesta Forrest kerää tehot 0+4.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jatkiksen otteluennakosta: "Ässät on voittanut neljästä ottelustaan kolme ja TPS hävinnyt kolme. Lauantain ottelussa jommankumman joukkueen putki saa jatkoa. Onko kyseessä Ässien tappiot vai TPS:n voitot?"

Minulle käy kyllä kumpikin.

Helppoa ei tosin tule olemaan. Eiköhän JYP-tappiosta sisuuntuneena Ässät pane tänään parastaan kotiyleisönsä edessä. Toisaalta Tepsi tulee antamaan myös kovan vastuksen. Jokohan olisi Jämtinin ja Vahalahden onnistumisten aika.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Florida Panthers
Johan on kumman hiljaista. Torstain vieraspeli jyppiä vastaan "veti" viestejä 177. Täällä on 19. No, näillä mennään.

Väkeä luulisi olevan yli 5000 ja mökä sen mukainen. Riksman maalissa, hyvä niin. Nielikäinen jälleen kehissä. Hyvä niin.

Viitisentoista minuuttia pelin alkuun. Eipä kai tässä muuta.
 

The Rock

Jäsen
Pata oli valttia!

Ihana voitto! Jännitys laukesi parhaalla mahdollisella tavalla Ässien voittaessa. Ensimmäinen erä oltiin mitä ilmeisimmin jyrän alla, toinen erä jyrättiin kunnolla ja kolmannessa se paine siirtyi taas Ässäpäätyyn. Nuoren joukkueen merkki kun ote ailahtelee suunnattomasti itse pelin sisällä. Pelaamalla oppii ja tämä on hyvää kokemusta nuorille kavereille. Kyllä tekee nasulia nyte tiäksää tuanoi!

Rankkarikisat ovat jälleen meidän hallussa, hienoa Ässät! Marko Kivenmäki oli viime kaudella täysi lapanen rankkareissa, nyt kaksi kertaa pullakaffetta Tuomo Karjalaiselle. On se Mave vaan aika fakiiri. Juuso Riksman myös yksi voiton takuumiehistä torjumalla monta pahaa tilannetta sekä lopuksi muutaman rankkarinkin, ei kyllä tule enää Scott Langkow'ta ikävä.

Rankkarikisassa todellinen ihmetyksen aiheeni oli se ettei Hannu Jortikka luottanut Kai Nurmisen laseriin. Viime kaudellahan Kaitsu kuritti muutamaan otteeseen näyttävästi rankuissa veskareita.

Länsirannikko on näin Ässien hallussa. Molemmista paikalliskilpailijoista makeat maalin voitot. Jälleen uusia miehiä tehotilastoihin ja mieltä lämmittää erityisesti Marko Toivosen sihdin löytyminen, ei muuta kuin HooCee lisää vettä myllyyn vaan.

Tällä voitolla kuitataan kyllä komeasti JYP -ottelussa kärsitty tappio. Ihan mukiinmenevä viikko muutenkin kun 5 pistettä 9:stä mahdollisesta saatiin plakkariin. Nyt kun vielä alkavalla viikolla saataisiin muutama Ämeriikän tuliainen tuonne hyökkäyskalustoon niin tästä on hienoa jatkaa kautta. Ensi torstaina Poriin tuleekin sitten kovan luokan vastus kun hallitseva mestari, Oulun Kärpät tulee vieraisille. Vaikea matsi odotettavissa, mutta vielä en sille jaksa uhrata ajatustakaan. Nyt juhlitaan!

PATA PAINAA!
 
Viimeksi muokattu:

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onnittelut Ässille!

Kertokaahan kuitenkin joku paikalla olleista, että oliko Tepsi noin paljon rikollisempi joukkue mitä Partanen näki. AA:n selostaja vaati jo Riksmanille enemmän kuin viisiminuuttista mailalla Jämtinin kasvoille lyönnistä, mutta siitäkään ei tullut edes jäähyä. Itse en siihen sen enempää ota kantaa, mutta ihmetyttää tuo, että kotijoukkue ei saa jäähyjä mistään.
 

Ace4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät,
HUNAJATA HUNAJATA HUNAJATA MULLE! Aivan loistava ottelu radiosta nähtynä eikä olisi lainkaan ollut väärin vaikka Ässät täyden potin olisi korjannut, sen verran Ässillä oli parempi maalipaikkoja kuin vierailijalla..tämä radiosta.

Mutta..KIITOS ÄSSÄT JA MAVE (jälleen kerran)!!

Terkkuja nim. januari...ihanan katkeraa, niin katkeraa. Että mä nautin...

Ja raportteja odottelemaan jos siellä nyt oli ketään selväpäistä Porilaista katsomossa....
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Jortikka saatiin lopulta lehdistötilaisuuteen jossa totesi mm. että "entinen huippupelaaja Nurminen penkille kolmannessa erässä ja Vahalahtea ei voi pistää rankkuihin kun ei muutenkaan saa tehtyä maalia, sitten vaan vedetään hatusta äijiä vetämään rankkareita.." Jotenkin noin oli asian ydin Jotrsun lausunnossa.

Kaipa pitää olla tyytyväinen kahteen pisteeseen, vaikka täyspottikin oli muutaman minuutin päässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös