Ässät-TPS, 1.2.
Kiinnostus ottelua kohtaan on huima, sillä kukaan ei ole vaivautunut avaamaan edes otsikkoa ko. pelille, vaikka "taistelu" liigapisteistä käydään tänään.
Odotettavissa on kahden mahdollisuutensa menettäneen joukkueen tylsä surffailu harvalukuisen yleisön ihmetellessä miksi hallille tuli oikeastaan lähdettyä? Itsekin ajattelin vielä ennen TPS-Blues -ottelua lähteä Poriin, mutta nyt jää menemättä. Sellaisen "viihteen" takia ei kannata vaivautua. Porilaiset ovat suivaantuneet urakalla Ässien johtoon Markku Tähtisen loikattua Lukon leiriin. Turkulaiset taas ovat menettäneet uskonsa niin joukkueen, kuin johdonkin tekemisiin. Tepsillä lienee terveenä täysi miehitys. Kokonaan toinen asia on, mahtuvatko kaikki mukaan kokoonpanoon.
Veikkaukseni on, että pisteet matkaavat Turkuun, koska edes Teemu Lassilaa kiinnostaa pelaaminen ja kiekko löytää tiensä ainakin kertaalleen Ässien maaliin. Edessä oleva peli on lähinnä pakkopulla.

Viimeksi muokattu: