Ässät pyörteessä – minne olet menossa?

  • 142 995
  • 717

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sihvonen, Lehkonen yms. kumppanit ovat vain katkeria koska oma taso ei riittänyt liigassa valmentamiseen.

Sihvonen voi kritisoida miten vain, todellisuudessa on pihalla monesta asiasta nykylätkässä.

Jäänyt levy päälle meidän pelistä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ikä ja Pade valmensivat yhdessä TPS:n junnuja, muistaakseni voittivat mm. C-junnujen hopeaa.

Ei ihan näin, mutta sinne päin, Pade valmensi c-junnuja, Ika A:ta ja B:tä 90-luvun alussa.

Lehkosta pidän kuitenkin edes jossain määrin objektiivisena kommenteissaan, Sihvoseen on vaikeampi luottaa vaikka pahin provovaihe onkin jo takana.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ylipäätään koko Pasasen pestin päivittely on jaksanut ihmetyttää. Mitä sitten vaikka jo nyt tiedetään että hän valmentaa Ässissä korkeintaan kaksi kautta? Kuinka pitkään liigavalmentajat ylipäätään pysyvät keskimäärin pesteissään?

Ässien ympärillä käytävä keskustelu sivujuonteineen osoittaa kuinka kehittymättömiä Suomessa itse asiassa ollaan kun puhutaan jääkiekon johtamisesta. Esimerkiksi joukkuetta ei ilmeisesti edes teoriassa voi rakentaa ryhmätyönä vaan tarvitaan yksi nero joka vastaa kaikesta ja jos nero ei onnistu, niin kenkää takalistoon; ryhmätyö taas ei voi muuta ollakaan kuin jatkuvaa tappelua. Samoin se voi tietysti olla vain ja ainoastaan uhka että Saksassa puolet elämästään viettänyt Pasanen ei saakaan jatkaa seurassa viittä vuotta jos menestystä sattuu tulemaan, sillä yksinäisen menestyvät neron on saatava käsiinsä kaikki palkinnot, rajaton työsopimus ja valta vaikuttaa.

Kriittinen saa ja pitää olla, mutta jotenkin surettaa kuinka helppoihin "epäkohtiin" toimittajat tarttuvat.

Tätä asiaa olen itsekin ihmetellyt. En tiedä, että harmittaako toimittajia tai muiden joukkueiden kannattajia yksinkertaisesti se, että Ässät saattaa jopa olla edellä muita seuroja toimintatavoissaan. Valmentajat on julkistettu seuraavaksi viideksi vuodeksi eteenpäin mysteerimiehen nimeä lukuunottamatta. Onhan se nyt tietysti muiden kuin Ässien ja sen kannattajien mielestä ihan hirveätä ja ahdistavaa sekä riskialtista, anteeksi sarkasmini. Ässät ei ole NHL-organisaatio, mutta änäriä jo ikuisuuden enemmän seuranneena tiedän myös sen, että Ässien pelaajanhankintatyöryhmä muistuttaa aika paljon NHL-seurojen kykyjenetsintäorganisaatiota. Tosin tietysti pienemmässä mittakaavassa, koska valuuttaa ei ole niin paljon jaettavaksi. Nhl-seuralla on kyjyjenetsijöitä eri maissa ja sarjoissa. Ässien työryhmässä Dallasin kykyjenetsinnän palkkalistoilla oleva Takko tietää semmoisen määrän pelaajia että oksat pois. Aittola tuntee mestiksen ja juniorisarjat Suomessa ja Välimaa sekä Virtanen tietävät Ässien omat juniorit. Lisäksi valmentajilla on myös omnat tietonsa pelaajista. Lisäksi GM Lehtinen istuu rahakirstun päällä.

Monien mielipiteiden mukaan tämmöisestä työryhmästä ei tietenkään Ässien tapauksessa tule mitään, koska on liian monta henkilöä, päätöksiä ei tehdä nopeasti, yhteydenpito ei toimi ja tietysti riidellään koko ajan. Kuten GM Lehtinen sanoi, niin nykyaikaisilla viestivälineillä ihmisiä ei tarvitse koota saman pöydän ääreen, jos pitää nopeasti päättää jostain. Ei Porissa mitään savumerkkejä pelaaja-asioista lähetetä. Eikä kaikkien aina tarvitse olla tässä työryhmässä päättämässä jostain, päätös onnistuu hyvin nopeasti muutenkin

Omasta mielestäni työryhmän avulla voidaan saavuttaa todella tarpeellista tietoa pelaajamarkkinoilta.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tätä asiaa olen itsekin ihmetellyt. En tiedä, että harmittaako toimittajia tai muiden joukkueiden kannattajia yksinkertaisesti se, että Ässät saattaa jopa olla edellä muita seuroja toimintatavoissaan. Valmentajat on julkistettu seuraavaksi viideksi vuodeksi eteenpäin mysteerimiehen nimeä lukuunottamatta. Onhan se nyt tietysti muiden kuin Ässien ja sen kannattajien mielestä ihan hirveätä ja ahdistavaa sekä riskialtista, anteeksi sarkasmini. Ässät ei ole NHL-organisaatio, mutta änäriä jo ikuisuuden enemmän seuranneena tiedän myös sen, että Ässien pelaajanhankintatyöryhmä muistuttaa aika paljon NHL-seurojen kykyjenetsintäorganisaatiota. Tosin tietysti pienemmässä mittakaavassa, koska valuuttaa ei ole niin paljon jaettavaksi. Nhl-seuralla on kyjyjenetsijöitä eri maissa ja sarjoissa. Ässien työryhmässä Dallasin kykyjenetsinnän palkkalistoilla oleva Takko tietää semmoisen määrän pelaajia että oksat pois. Aittola tuntee mestiksen ja juniorisarjat Suomessa ja Välimaa sekä Virtanen tietävät Ässien omat juniorit. Lisäksi valmentajilla on myös omnat tietonsa pelaajista. Lisäksi GM Lehtinen istuu rahakirstun päällä.

Tavallaan ymmärrän nämä epäilyt sen kautta, että Ässissä oli sellainenkin aikakausi jolloin hankintoja mietittiin kimpassa ja silloinhan usein kritisoitiin että hidasta on. Urheilujohtajan pesti avattiin (myös) siksi, että valta pelaaja-asioissa olisi yhdellä ihmisellä jonka ei tarvitsisi joka hetki raportoida tekemisistään jonnekin, mutta nyt Korpisalon kanssa nähtiin, että yhden ihmisen virheet voivat tulla kalliiksi jos kohta päätöksenteko olikin nopeaa. Eli tokihan tällainen työryhmä on myös kompromissi johon on menty osin talouden sanelemasta paineesta.

Silti Ässillä on asioiden sujuessa aito mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä tässä, ei noihin urheilujohtajien pesteihin liikaa päteviä tulijoita ole ja malliahan tässä on, kuten todettua, haettu Nhl:n puolelta. Rockyhan ehdotti tällaista mallia Ässiin aikanaan ja silloin tyrmäsin sen itse, yhtenä syynä se, että Rocky itse oli ja on kaikkea muuta kuin hyvä tiimipelaaja. Mutta jos tässä nyt olisi oikeat henkilöt kasassa, voisi hommasta kenties jotain tullakin, ei se automaationa mene niin, että vahvat persoonat vetää eri suuntiin ja mikään muu toiminnallinen vaihtoehto ei ole mahdollinen.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sihvonen, Lehkonen yms. kumppanit ovat vain katkeria koska oma taso ei riittänyt liigassa valmentamiseen.

Sihvonen voi kritisoida miten vain, todellisuudessa on pihalla monesta asiasta nykylätkässä.

Jäänyt levy päälle meidän pelistä.

En tiedä mistä Sihvosen perimmäinen motivaatio on syntynyt, mutta suht fiksuna kaverina on kyennyt tekemään itselleen asiallisen uran kiekon parissa. Röngän brändäämänä Urheilulehdessä ja sen jälkeen yhdistämällä aidon pelianalyysin/valmentajakontaktit pienimuotoiseen härkkimiseen ja kärkkäyteen. Tietää tasan tarkkaan, mitä nappeja painella tai mihin suuntaan viestiä/opponoida. Seestynythän tuo on jo tänä päivänä, ehkä roolin vetäminen kävi jo aikanaan voimien päälle. Vetää vieläkin joskus pellemeikkiä naamaan, mutta sen läpi on helppo lukea.

Marraskuu 2017
Korpisalo, Kotkaniemi ja Ässien tuolileikki. Onko nykyinen päävalmentaja (Aho) rampa ankka.

Tammikuu 2018
Korpisalo, Kotkaniemi ja saunakaveruus. Jos Ässissä vielä yhdet potkut annetaan, ne on kohdistuttava Korpisaloon. Ei hyvältä näytä porilaisen jääkiekon kannalta.

Em. tiivistelmät samaisesta Kiekkokiukaasta. Mikä oli populistista uhkakuvien maalailua, mikä kokemuspohjaan perustuvaa kriittisyyttä, makuasia. Ottanevat sulan hattuun.
 
iSing

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
Sihvonen vakavalla naamalla trollaili että Liigan pitäisi puuttua näin huonoon johtamiseen ja sulkea Ässät mahdollisesti sarjasta.

Sihvonen ilmiselvästi ei ole saanut odottamaansa kutsua Ässien mysteerivalmentajaksi. Muutenhan porilaisten suunnitelma kantaisi sellaisia arvioita kuin »nerokas», »kerralla valmista» ja »maailmanluokan peliliike».
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Minkä joukkueen fanipalstaa mää oikeen luen? Asioita väännetään ja käännetään järki sumennettuna positiiviseen muotoon. Hyvin epäporilaista!

Tämä "edelläkävijä" työryhmä on ollut käytössä jokaisessa seurassa ennen kun UJ tai UTJ virka on otettu käyttöön. Ehkä tämä on sitä edelläkävijyyttä ja näemme NHLssäkin pian GM virkojen lakkauttamisia.

Ja ihme positiivarit on tarttunut turhaan tuohon Pasasen pestin pituuteen, että miksi kaksi vuotta on muka huono aika. Se ei olekaan asian pihvi ja miksi Ässien toimintaa on tältä osalta moitittu. Pihvi on se, että Ässät tiedotti kahden ja puolen vuoden päästä aloittavan työntekijän sopimuksesta, jota ei vielä edes ole :DDD uhkakuvia on nostettu vain esimerkiksi osoittamaan sitä, että mitä vain voi tapahtua ja siksi yritykset harvemmin julkaisee yksityiskohtia monen vuoden päähän tulevaisuuteen. Kait tämäkin sitten jotain edelläkävijyyttä.

On kyl tosi hienoa, että tuleva koutsi saa kasata joukkuettaan melkein 3 vuotta! Eikä vain edustusta, vaan myös C, B ja A-junnuja. Ja lisäksi olla huolehtimassa siitä, että pelaajien kehittämispuoli on kunnossa. Tämä on sellainen asia, joka toivottavasti saa Ässät taistelemaan kärkisijoista...

Ja tuohon aikakauteen voisi vielä mahtua pari makoisaa paluumuuttajaa... Niemi? Joensuu?
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Pihvi on se, että Ässät tiedotti lahden ja puolen vuoden päästä aloittavan työntekijän sopimuksesta, jotaei vielä edes ole :DDD uhkakuvia on nostettu vain esimerkiksi osoittamaan sitä, että mitä vnai voi tapahtua ja siksi yritykset harvemmin julkaisee yksityiskohtia monen vuoden päähän tulevaisuuteen. Kait tämäkin sitten jotain edelläkävijyyttä.

Tää vasta-argumentti on pätevin. Noin periaatteessa suunnitelma voi olla hyvä, mutta tosiaan kaikki on nyt pasasineen ja karjalaisineen julkisessa perkauksessa loppukauden, tulevan, sitä seuraavan jne. Vaikkeivat toimijat ole edes seuran palkkalistoilla.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minkä joukkueen fanipalstaa mää oikeen luen? Asioita väännetään ja käännetään järki sumennettuna positiiviseen muotoon. Hyvin epäporilaista!

Tämä "edelläkävijä" työryhmä on ollut käytössä jokaisessa seurassa ennen kun UJ tai UTJ virka on otettu käyttöön. Ehkä tämä on sitä edelläkävijyyttä ja näemme NHLssäkin pian GM virkojen lakkauttamisia.

Itse kun en ole alkuani Porissa niin ei onneksi tarvitse ylläpitää täkäläistä itsetarkoituksellisen negan ja vittupilluilun perinnettä.

Olen hyvin vahvasti eri mieltä, että joka seurassa olisi ennen UTJ:den "keksimistä" ollut ihan samanlainen ryhmä kuin Ässillä nyt. Eri malleja ja ryhmiä on varmasti ollut ennenkin, mutta tuskin tässä laajuudessa ja vieläpä niin, että asia tuodaan avoimesti julkisuuteen. Nhl:ssa on toimarit jotka vastaavat lopullisista päätöksista, mutta heillä on yleensä takanaan 10-15 hengen tiimi tuottamassa dataa ja näkemyksiä päätöksen teon tueksi. Tämä kehitys on itse asiassa siellä päin vain kiihtymässä, koska kilpailu on kovaa ja erehdysten mahdollisuudet halutaan minimoida.

Ässien mahdollisen suunnan näyttämisen pointti ei ole kuitenkaan tekijöiden määrä vaan se, että seuran ei ole pakko hirttäytyä yhteen tai kahteen henkilöön ja heidän tekemiinsä päätöksiin vaan asioita voi yrittää tehdä myös toisin. Valmennus on nykyään enemmän ja enemmän tiimityötä, miksei joukkueen rakennus voisi olla sitä? Ässien malli saa varmasti jäljittelijöitä mikäli homma vain toimii.

Ja ihme positiivarit on tarttunut turhaan tuohon Pasasen pestin pituuteen, että miksi kaksi vuotta on muka huono aika. Se ei olekaan asian pihvi ja miksi Ässien toimintaa on tältä osalta moitittu. Pihvi on se, että Ässät tiedotti kahden ja puolen vuoden päästä aloittavan työntekijän sopimuksesta, jota ei vielä edes ole :DDD uhkakuvia on nostettu vain esimerkiksi osoittamaan sitä, että mitä vain voi tapahtua ja siksi yritykset harvemmin julkaisee yksityiskohtia monen vuoden päähän tulevaisuuteen.

Mitä kaikkea sellaista nyt sitten voi tapahtua, että Ässät ei voi julkaista suunnitelmaa siitä, miten seuran valmennus järjestetään seuraavan viiden vuoden tähtäimellä? Tulee menestystä tai ei tule menestystä, mitkä ovat muut skenariot? Ainakin tämä malli lopettaa tempoilun jota Ässien valmentajavalinnoissa on nähty vuodesta 2013 lähtien.
 
Viimeksi muokattu:

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Onhan tuosta hyvä repiä ja raapia kaiken näköisiä otsikoita ja uhkakuvia, jos asiat haluaa sille mallille kääntää!

Ainakin näin värilasien takaa katsottuna, haluan ajatella tilannetta positiivisesti. Jos nyt jo valmiiksi latoo odotukset nolliin ja luo kauheat uhkakuvat kausille 19-23 niin raskasta aikaa on kyllä luvassa.

Kauniisti ajatellen tästä Ässien punaisesta langasta muodostuu nimenomaan tuo pelaajapolku.
Jokainen nuori pelaaja saa käteensä punaisen langan pään siirtyessään C junioreihin, juniorin tehtävä on seurata tuota lankaa aina kohti liigaryhmää, jonka Ässät koko valmennusryhmänvoimin pelaajalle punoo.

Luultavasti Ässät halusivat nimenomaan "Karjalaisen" valmentajaksi, mutta "Karjalainen" ei ollut vapaana ennen kautta 21-22, jonka seurauksena piti jollakin siirtymä valmentajalla sinne päästä.
Tuohon väliin ainakaan mitään kovemman luokan valmentajaa olisi ollut vaikea saada, joten joku uralleen nostetta hakeva sen varmaan piti olla, siinä mielessä Pasanen hyvä haku ja on siltikin kokenut valmentajana. Kaukorannalle varmaan myös unelma paikka ilman paineita saa luotsata "fanittamaansa" joukkuetta ja ehkä hän ei edes olisi/voinut ottaa pidempää sopimusta.

Jotenkin vielä myös miettinyt, että ei Selin ja Tirkkonenkaan mitään menestystakuuta mukanaan olisi tuonut, joten on ihan mielenkiintoista nähdä miten tämä uusi tapa käytännössä onnistuu.

Ja kuten joku yllä jo kirjoitti, jos nyt tulee mestaruus tässä välissä niin kelpaa kyllä ja jos menee käteen, niin käsi ylös virheen merkiksi ja uutta yritystä. Ei menestystä ihan riskittä saavuteta Ässien kokoisella budjetilla.
Kertoisi pitkäjänteisyydestä, jos Kaukoranta/Pasanen menestystä tuo niin siitäkin huolimatta pysytään nyt valitussa linjassa eikä lähdetä pyörtämään päätöksiä.

Jos ei tuo työryhmä toimi, niin ensi vuonna tähän aikaan voidaan ryhmä korvata UTJ:lla. Ei sen kummempaa, on hyvä kokeilla jotain erilaistakin.
 
Padas

Kekselijäisyyden puutteesta ei Ässien johtoryhmää ei voi syyttää. Nehän keksivät koko palloilujohtamisen organisoinnin uudelleen. Nyt viikon saanut sulatella tiedotustilaisuuden antia ja edelleen vain vahvistuu pelko ja epätoivo Ässien tulevaisuuden suhteen. Jos nykyisestä tilanteesta pitäisi ennustaa 2023 vuoteen, niin veikkaisin, ettei koko seuraa nykymuodossaan ole olemassa, tai sitten ollaan jossain toisella sarjatasolla.
Junioripolku, jatkuvuus.... ym korulauseet vedetään pöntöstä alas heti kun ensimmäinen kriisi tulee.
En kerta kaikkiaan näe mitään positiivista Ässien tulevaisuudessa, vaan yhä käsittämättömämmäksi tämä pelleily menee. Noin 30 vuotta on Ässät ollut päivittäisessä elämässä mukana tavalla tai toisella ja suurella intohimolla kahlattu vaikeudet ja ilonhetket. Nyt valitettavasti näyttää siltä, että pelejä ei enää tarvitse katsoa, sillä huumorintaju ja kärsivällisyys ovat jo ajat sitten loppuneet. Mikäli Ässien arvat jostain ihmeen syystä osuvat kohdilleen ja joukkue alkaa menestyä, annan Ässille anteeksi ja unohdan menneet. Kuitenkin jokainen jääkiekosta mitään ymmärtävä voi sanoa, että nykymeiningillä tulevaisuus näyttää synkältä ja seuran voi pelastaa ainoastaan yksityinen massiivinen rahoittaja.

-patasydän on pysähtynyt
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen hyvin vahvasti eri mieltä, että joka seurassa olisi ennen UTJ:den "keksimistä" ollut ihan samanlainen ryhmä kuin Ässillä nyt. Eri malleja ja ryhmiä on varmasti ollut ennenkin, mutta tuskin tässä laajuudessa ja vieläpä niin, että asia tuodaan avoimesti julkisuuteen. Nhl:ssa on toimarit jotka vastaavat lopullisista päätöksista, mutta heillä on yleensä takanaan 10-15 hengen tiimi tuottamassa dataa ja näkemyksiä päätöksen teon tueksi. Tämä kehitys on itse asiassa siellä päin vain kiihtymässä, koska kilpailu on kovaa ja erehdysten mahdollisuudet halutaan minimoida.

Ässien mahdollisen suunnan näyttämisen pointti ei ole kuitenkaan tekijöiden määrä vaan se, että seuran ei ole pakko hirttäytyä yhteen tai kahteen henkilöön ja heidän tekemiinsä päätöksiin vaan asioita voi yrittää tehdä myös toisin. Valmennus on nykyään enemmän ja enemmän tiimityötä, miksei joukkueen rakennus voisi olla sitä? Ässien malli saa varmasti jäljittelijöitä mikäli homma vain toimii.
No joo, ei varmasti ole juuri tässä muodossa ollut työryhmiä, ihanivain jo siksikin kun ei kenelläkään ole ollut näin paljoa päävalmentajia. Se, että muut eivät ole työryhmää brändänneet markkinointitarkoituksessa kuten Ässät, ei tarkoita sitä etteikö tämän tyylisiä työryhmiä, missä asian osaajat tekevät yhdessä päätöksiä olisi kuitenkin ollu olemassa.

Mistä ihmeestä iso osa Ässäfaneista on saanut käsityksen, että kun urheilujohtaja on vastannut pelaajahankinnoista ja urheilullisesta kehityksestä, hän olisi tehnyt sen yksin jossain kopissa? Kyllän se UJ on varmasti käyttänyt tarpeen mukaan niin seuran sisäisiä kuin ulkoisiskin resursseja apunaan... Jos ei ole käyttänyt, niin on kyllä ollut ihsn totaalipaska UJ.
Mitä kaikkea sellaista nyt sitten voi tapahtua, että Ässät ei voi julkaista suunnitelmaa siitä, miten seuran valmennus järjestetään seuraavan viiden vuoden tähtäimellä? Tulee menestystä tai ei tule menestystä, mitkä ovat muut skenariot? Ainakin tämä malli lopettaa tempoilun jota Ässien valmentajavalinnoissa on nähty vuodesta 2013 lähtien.
No esim. Se, että tämä julkistettu pesti ei koskaan toteudukaan... Jos Jesse Joensuu sanois nut palaverissa, että tulee kolmen vuoden päästä Ässiin, niin pitäiskö se julkaista heti? Ja sitten hehkuttaa itteään, että kuinka pitkänäköistä hommaa me tehdään.

E: ja lisätään vielä, että uskon Ässien vielä nimittävän Urheilujohtajan. Se tehdään jossain vaiheessa kun sopiva henkilö löytyy ja sellainen lakisääteisesti saadaan palkata.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mistä ihmeestä iso osa Ässäfaneista on saanut käsityksen, että kun urheilujohtaja on vastannut pelaajahankinnoista ja urheilullisesta kehityksestä, hän olisi tehnyt sen yksin jossain kopissa? Kyllän se UJ on varmasti käyttänyt tarpeen mukaan niin seuran sisäisiä kuin ulkoisiskin resursseja apunaan... Jos ei ole käyttänyt, niin on kyllä ollut ihsn totaalipaska UJ.

Sellainen käsitys on ollut sekä Toivolan että Korpisalon työstä että ovat aika itsenäisesti tehneet hommiaan laajoin valtuuksin, mikä ei tietenkään tarkoita työskentelyä yksin jossain kopissa. Molempien kohdalla ongelmaksi on myös tullut, että päätöksenteon objektiivisuutta on varsinkin pitkän päälle ryhdytty epäilemään. Nyt nimetty työryhmä ei ole tämän torjumiseksi ideaalein ratkaisu, mutta lähihistorian huomioiden hyvin ymmärrettävä. Päteviä urheilujohtajia ei markkinoilla liikaa ole eikä laajaan kartoitusprosessiin ole aikaa. Mikä olisi sinun mielestäni parempi ratkaisu?

No esim. Se, että tämä julkistettu pesti ei koskaan toteudukaan...

No voi hellanlettas sentään mikä ongelma, mitä jos Isomäen katto sortuu tai taivas putoaa? Ässät on tiedottanut että kolmen vuoden päästä seuraa valmentaa henkilö jonka nimeä ei vielä julkisteta. Mikä muu ongelma tässä on kuin se, että mitä jos se ei toteudukaan?

Oleellisinta tässä on se, että tiedetään mitä ollaan hakemassa ja tähän on suunnitelma. Jos menee pieleen, niin menee, mutta ainakin kaikki tietävät nyt mitä seurassa suunnilleen yritetään.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Minkä joukkueen fanipalstaa mää oikeen luen? Asioita väännetään ja käännetään järki sumennettuna positiiviseen muotoon. Hyvin epäporilaista!

Tämä "edelläkävijä" työryhmä on ollut käytössä jokaisessa seurassa ennen kun UJ tai UTJ virka on otettu käyttöön. Ehkä tämä on sitä edelläkävijyyttä ja näemme NHLssäkin pian GM virkojen lakkauttamisia.

Ja ihme positiivarit on tarttunut turhaan tuohon Pasasen pestin pituuteen, että miksi kaksi vuotta on muka huono aika. Se ei olekaan asian pihvi ja miksi Ässien toimintaa on tältä osalta moitittu. Pihvi on se, että Ässät tiedotti kahden ja puolen vuoden päästä aloittavan työntekijän sopimuksesta, jota ei vielä edes ole :DDD uhkakuvia on nostettu vain esimerkiksi osoittamaan sitä, että mitä vain voi tapahtua ja siksi yritykset harvemmin julkaisee yksityiskohtia monen vuoden päähän tulevaisuuteen. Kait tämäkin sitten jotain edelläkävijyyttä.

On kyl tosi hienoa, että tuleva koutsi saa kasata joukkuettaan melkein 3 vuotta! Eikä vain edustusta, vaan myös C, B ja A-junnuja. Ja lisäksi olla huolehtimassa siitä, että pelaajien kehittämispuoli on kunnossa. Tämä on sellainen asia, joka toivottavasti saa Ässät taistelemaan kärkisijoista...

Ja tuohon aikakauteen voisi vielä mahtua pari makoisaa paluumuuttajaa... Niemi? Joensuu?

Täytyy nyt sen verran tarkentaa, ettei Ässät julkaissut olemassa olematonta sopimusta vaan kertoi neuvottelevansa Pasasen seuraajan kanssa. Lehdistö vaan tuntuu suhtautuvan asiaan kuin julkaistuun sopimukseen. Jos seura haluaa tietyn valmentajan niin parempi se on aloittaa neuvottelut hyvissä ajoin, kun ei vielä ole muita seuroja saman valmentajan perässä eikä valmentajalla ole vielä sopimusta muualle. Näin ei törmätä siihen, että kaikilla halutuilla valmentajilla on jo sopimukset ja pitää tyytyä niihin vapaina oleviin, jotka eivät ole kelvanneet muille. Nimiin en ota kantaa, mutta ei kai ajoissa liikkeellä olosta toimintatapana mitään huonoa ole, jos vaan valmentajavalinnat osuvat nappiin.

Osaisiko joku selventää tuota NHL-joukkueiden GM:n roolia? Olen ollut siinä käsityksessä, että GM on pikemminkin kaikesta toiminnasta vastaava toimitusjohtaja kuin pelkkä urheilutoimenjohtaja.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Osaisiko joku selventää tuota NHL-joukkueiden GM:n roolia? Olen ollut siinä käsityksessä, että GM on pikemminkin kaikesta toiminnasta vastaava toimitusjohtaja kuin pelkkä urheilutoimenjohtaja.

Tuo sanahan on aina käännetty vähän väärin, General Manager ei ensisijaisesti tarkoita toimitusjohtajaa vaan jonkin liiketoimintayksikön tai osa-alueen johtajaa.

Eli kyllä GM vastaa urheilupuolesta, ja bisnespuolelle on johtajat erikseen, näin karkeasti jaotellen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sellainen käsitys on ollut sekä Toivolan että Korpisalon työstä että ovat aika itsenäisesti tehneet hommiaan laajoin valtuuksin, mikä ei tietenkään tarkoita työskentelyä yksin jossain kopissa. Molempien kohdalla ongelmaksi on myös tullut, että päätöksenteon objektiivisuutta on varsinkin pitkän päälle ryhdytty epäilemään. Nyt nimetty työryhmä ei ole tämän torjumiseksi ideaalein ratkaisu, mutta lähihistorian huomioiden hyvin ymmärrettävä. Päteviä urheilujohtajia ei markkinoilla liikaa ole eikä laajaan kartoitusprosessiin ole aikaa. Mikä olisi sinun mielestäni parempi ratkaisu?
Juridisesti ei välttämättä olisi saatu urheilujohtajaa palkata? Tämä ratkaisu on tässä vaiheessa varmaan ihan hyvä....tai tuo ryhmä on joko hyvä tai huono... riippuu ihan täysin jäsenten ammattitaidosta. Itse en osaa heidän ammattitaitoa arvioida, joten aika näyttää tässäkin. Vielä kun tuolle ryhmälle nimetään johtaja jossain vaiheessa, niin sitten se on hyvä... kenties siellä jollain on viimeisen sanan valta jo nyt.

No voi hellanlettas sentään mikä ongelma, mitä jos Isomäen katto sortuu tai taivas putoaa? Ässät on tiedottanut että kolmen vuoden päästä seuraa valmentaa henkilö jonka nimeä ei vielä julkisteta. Mikä muu ongelma tässä on kuin se, että mitä jos se ei toteudukaan?

Oleellisinta tässä on se, että tiedetään mitä ollaan hakemassa ja tähän on suunnitelma. Jos menee pieleen, niin menee, mutta ainakin kaikki tietävät nyt mitä seurassa suunnilleen yritetään.
No hellanlettas... Sulla on niin ratkiriemukas mielikuvitus, että keksit varmasti itsekin noita ongelmia kun oikein pinnistelet... Itse en nyt jaksa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Juridisesti ei välttämättä olisi saatu urheilujohtajaa palkata? Tämä ratkaisu on tässä vaiheessa varmaan ihan hyvä....tai tuo ryhmä on joko hyvä tai huono... riippuu ihan täysin jäsenten ammattitaidosta. Itse en osaa heidän ammattitaitoa arvioida, joten aika näyttää tässäkin. Vielä kun tuolle ryhmälle nimetään johtaja jossain vaiheessa, niin sitten se on hyvä... kenties siellä jollain on viimeisen sanan valta jo nyt.

Lehtitietojen mukan viimeinen sana olisi taloudesta vastaavalla Lehtisellä.

Ja kukaanhan ei täydellä varmuudella tiedä miten tuo ryhmä toimii. Oleellista on tällä hetkellä se, onko idea hyvä vai huono. Itse pidän tuota näissä olosuhteissa aika hyvänä ideana.

No hellanlettas... Sulla on niin ratkiriemukas mielikuvitus, että keksit varmasti itsekin noita ongelmia kun oikein pinnistelet... Itse en nyt jaksa.

Ei minun tarvitse keksiä ongelmia, sinä tämän aloitit. Älä ihmeessä jaksa jos on noin vaikeaa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Sanokaas ny paremmin Esson baarin kulmapöydässä päivystäneet kuinka paljon noissa Sihvosen teeseissä oli totuuden siementä. Oliko Takolla aktiivinen rooli Rockyn kenkimisessä ja ovatko he siinä määrin veriviholliset kuin mitä Sihvonen antoi ymmärtää? Jos ovat, niin mistähän se mahtaa johtua?
 
Ei pahalla, mutta repesin ääneen kun näin Ässien tulevaisuuden kuviot ja valmentajat :D mutta sitten kun vakavoiduin ja olin pureskellut asiaa niin ehkä tämä Ässien tulevaisuuden suunnittelu viisi vuotta etuajassa onkin hyvä juttu. Onnistuessaan voi olla todellakin hyvä juttu organisaatiolle, mutta pahimmassa tapauksessa saatte laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että Liiga pysyisi suljettuna. Mutta innolla jäämme odottamaan ja katsomaan tilannetta... ainakin pelaajahankintojen pitäisi osua nappiin ja valmentajienkin toimimaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös