Ässät kaudella 2021–2022 – otteet kaukalossa

  • 528 612
  • 8 141

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ihan identtiset yritykset Kärki - Erholtz kaksikolta kuin viimeksi, tulos 0/0.

Valitettavasti näyttää siltä, että Ässiltä puuttuu se taistelu ja viimeinen puristus tosta pelistä.
Atun aikaan kuitenkin kiekollisessa pelissä hirveä ero, mutta puolivaloilla sekään ei tuota tulosta. Taso on tämä.
Paikkoja oli, mutta itseluottamus ja yritys kun on mitä on, niin tulos on nähdyn kaltainen.

Nyt sitä herättelyä pitää jumalauta ruveta tekemään.
Ruuttua isompaan rooliin, koska luultavasti ensi kaudella jatkaa.
Sillä voisi saada hieman lisää motivaatiota tekemiseen, nyt pelaaminen näyttää vähän hiihtelyltä varsinkin kun Lepaus ja Moutrey vaikuttavat olevan todella huonolla jalalla, toki Lepauksella tauon jälkeen eka peli.
Erikssonille isompaa roolia, voisi löytyä näyttöhaluja, samoin Viitala, Knihti.
Karnaranta on ollut hyvä ja sieltä löytyy kykyä tehdä peliä, mihin Ässillä ei paljon muita vaihtoehtoja olekkaan.

Sitten turhakkeita pienempiin rooleihin ja junnuja vaan sisään, jos U20 sarja on jäissä.
Itseasiassa vähän fiilistelin ajatuksella, että siksi junnuja lähetettiin Mestikseen, sieltä hakemaan tuntumaa ja aletaan myymään pelaajia ja mestiksestä näitä junnuja sisään.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ja jos ei Ruuttua tolla liikkeellä ja spurttikyvyllä laiteta laitaan niin käsittämätöntä omien virheiden piilottelua. Tänäänkin kun laittoi vilkun päälle ja kakkosen silmään, niin Sport mies heitti mailan kainaloon, Ruutun olisi pitänyt tehdä Talajat jaa kaatua
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
No totta tuokin, mut kyllä voitto aina paremmalle maistuu ku tappio, ni ihan vaan sen takia tuo maalivahdin vaihto olis noihin rankkareihin aiheellista. Mutta ei sen nyt enää tällä kaudella tietenkään mitään väliä oo. Mut varmasti ymmärrät pointtini
Ymmärsin, yritin vaan nostaa esille, ettei tota joukkuetta hirveesti voitto kiinnostanut muutenkaa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Valitettavasti näyttää siltä, että Ässiltä puuttuu se taistelu ja viimeinen puristus tosta pelistä.
Atun aikaan kuitenkin kiekollisessa pelissä hirveä ero, mutta puolivaloilla sekään ei tuota tulosta. Taso on tämä.
Paikkoja oli, mutta itseluottamus ja yritys kun on mitä on, niin tulos on nähdyn kaltainen.

samoin Viitala, Knihti
Karnaranta on ollut hyvä ja sieltä löytyy kykyä tehdä peliä, mihin Ässillä ei paljon muita vaihtoehtoja olekkaan.
Itse asiassa olen miettinyt, kuinkahan paljon tämä organisaation tilanne kulisseissa mahtaa painaa pelaajien takaraivossa tällä hetkellä. Ihan siis puhtaasti jo pelko siitä katkeaako palkanmaksu kokonaan jossain vaiheessa. Tilannetta pidetään kuitenkin ihan avoimesti esillä, kun somekanaville on kaivettu naftaliinista Udet ja Pelet huutamaan hätää ja kannustamaan ihmisiä mukaan talkoisiin..

Tuohon toiseen asiaan: nyt kun tosiaan nopeasti ratkeaisi U20-kauden tilanne, niin tietäisi nuorten peluuttamisesta edustuksessa. Koska loppukausi on vain harjoittelua ensi kautta varten, niin pitäisi nyt mennä he juuri tällaisella isonpuoleisella vastuulla kuin nytkin. Ennen kaikkea koko tuo lueteltu kolmikko on nyt jo osoittanut sen, että pärjäävät liigassa ja liigavauhdissa, se ei ole ongelma. Ensi kaudeksi pitäisi kuitenkin kyetä ottamaan sitten se merkittävä steppi, että pitäisi myös pystyä alkaa tekemään tehoja, silloin ei enää riitä se kunhan vain pysyy menossa mukana..
 
Pelin aikana mietin myös sitä, että olisiko jatkojen julkistuksetkin jätetty tekemättä, koska sekin on vähän ristiriidassa nykyisen talous uutisoinnin kanssa?

Tiedä näistä, ei se varmaan motivointia helpota, jos pelko persiissä on, että palkat jää tulematta. Toisaalta Ässät ei kaiketi ole myöskään järjestänyt YT neuvotteluja, joilla lomautettaisiin myynti, markkinointi miehet, joiden palkkakuluista saadaan säästöjä siinä missä pelaajienkin ja se kaiketi vielä ihan laillistakin, jos ovat normaali toistaiseksi voimassa olevalla sopparilla.
En tiedä onko siellä neuvoteltu palkoissa vastaan tulemisista yms., toivottavasti sekin koskee koko organisaatiota eikä vain pelaajia, mutta varmasti vaikuttaa myös peli motivaatioon.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
En tiedä, kyl vieläkin vituttaa, ettei johto nähnyt keväällä valmennuksen heikkoutta!
Kaikki muut näki.
Ei tää touhu Atusta kiinni ollut. Kyllä sylttytehdas on muualla kuin penkin takana. Lisäksi KK dissaa liki kaikkia niitä pelaajia, jotka Atun aikana muistuttivat etäisesti liigakiekkoilijaa.
Jos olis ollu Atun vika et Ässät taistelee tiukasti jumbosijasta, niin tokihan koutsin vaihto olisi siivittänyt joukkueen lentoon. Hämeenlinnassa Pikkarainen näyttää millaista tulosta valmentajan vaihdolla voi saada aikaiseksi. Curryn eväät taitaa olla jo syöty kun Dufvakin vie kuin vuohea köyden päässä.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21

Jopas on juttua. Mies(?) joka oli eniten Atua mollaamassa ja Kiveä apuun huutamassa, kirjoittaa moista. Mitäs se Pikkarainen on muuten näyttänyt? Vastaa tähän, jooko? Mitä Pikkarainen on näyttänyt?
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Jopas on juttua. Mies(?) joka oli eniten Atua mollaamassa ja Kiveä apuun huutamassa, kirjoittaa moista. Mitäs se Pikkarainen on muuten näyttänyt? Vastaa tähän, jooko? Mitä Pikkarainen on näyttänyt?
Pikkaraisen tullessa HPK oli liki vapaassa pudotuksessa mutta nyt kamppailee tiukasti paikasta kuuden sakkiin. Voittamalla seuraavan pelinsä Pullakerho nousisi Lukon edelle sijalle 7. TPS säilyttäisi yhden ottelun vähemmän pelanneena vielä 6. sijansa. KalPa on neljä pistettä perässä ja kolme ottelua enemmän pelannut. Ässillä taasen on Kivestä huolimatta jo 10 pisteen takamatka Dufvan Spårtiin ja 14 pointsii KalPaan. Tekemätön paikka.
 
Jos, jos, jos... Miten HPKn viime pelit menneet?
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Yllättävän kauan se kestikin, että ässäpalstan Johan Bäckmanin takki kääntyi. Atu olikin syytön!
Jos Atu olisi jatkanut päävalmentajana, mut korvattu Panzerfaust jollakin oikeasti tehtäviensä tasalla olevalla kaverilla niin tulos olisi varmastikin ollut vähintään yhtä hyvä. On siellä penkin takana seisoskellut turhempiakin tyyppejä kuin Atu - alkaen vaikkapa Pajulista ja Ape Suhosesta.
 
Kafka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ravintolapianistit ja harhaoppiset joogaajat
Jos Atu olisi jatkanut päävalmentajana, mut korvattu Panzerfaust jollakin oikeasti tehtäviensä tasalla olevalla kaverilla niin tulos olisi varmastikin ollut vähintään yhtä hyvä.
Tottakai. Ja Tamin kanssa oltais oltu torilla! Ihan varmasti olis oltu!
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Jos Atu olisi jatkanut päävalmentajana, mut korvattu Panzerfaust jollakin oikeasti tehtäviensä tasalla olevalla kaverilla niin tulos olisi varmastikin ollut vähintään yhtä hyvä. On siellä penkin takana seisoskellut turhempiakin tyyppejä kuin Atu - alkaen vaikkapa Pajulista ja Ape Suhosesta.
Mitäs SJS on vedellyt näin alkuiltaan? Baarit meni 18 eli veditkö ihan rehellisen päiväkännit?

Takkihan heiluu ympäri niin että tainnut pari kertaa mennä nurinpäin myös.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Rasti seinään pitkän palstahistorian ajalta. Olen yhdestä asiasta SJS:n kanssa samaa mieltä. Siis osittain.

Vikaa oli ja on pirusti muuallakin kuin penkin takana. Ehkä sitä pyykkiä taas pestään joskus urakalla. Minä en pesukoneeksi ryhdy. Ja ei, tämä ei ole puolustuspuheenvuoro Atulle. Jokainen joka muistaa jotakin, niin tietää mielipiteeni Karrista.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
On tuo SJS sekaisin. Ei siitä mihinkään pääse. Pelkkä trolli.

Joo, nää on näitä eli mielipiteitä riittää. Itse olen kyllä ihan tyytyväinen siitä, että Karri on ensi kaudella päävalmentaja. On se kuitenkin huomattavasti nykyaikaisempi koutsi mitä Atu oli. Ja kaikessa muutenkin parempi.

Ja enempää en nyt jaksa perusteella Kiven paremmuutta muuta kuin sillä, että miten oma suhteeni Ässiin olisi muuttunut jos Atun ikuinen jatkosopimus olisi julkaistu juhlallisen fanfaarein. Olisin välittömästi luopunut kaikesta maallisesta ja tärkeästä omaisuudesta eli myös Ässien kannattamisesta ja siirtynyt loppuiäkseni lähimpään luostariin meditoimaan maailman vääryyttä. Olisin myös myynyt kaikki omistamani Ässien osakkeet ja niistä saaduilla masseilla olisin ostanut joltain Porin kujalta sen viimeisen jäljellä olevan vaahtokaljasatsin. Kyllähän luostarissakin jotain iloa pitää olla, kun se viimeinen eli Ässät on viety.

Kun nyt palataan todellisuuteen, niin kyllä ensi kausi tuntuu ihan kiehtovalta ajatukselta. Kivi, Härkälä ja Turunen saavat valmennukseensa paljon lahjakkuuksia ja kun nykyisen joukkueen muutamasta turhakkeesta päästään eroon, niin tulokset ovat menossa parempaan suuntaan. Tietysti Kerttulalla on nyt todellinen näytön paikka. Saa suorittaa paremmin ja olisi ensiarvoisen tärkeää löytää esimerkiksi hyvät ulkomaalaiset, joita ei nykyisessä jengissä liikaa ole. Lisäksi sentteriosasto pitää täyttää nimenomaan hyvillä sellaisilla.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kivi olisi pitänyt tulla jo aiemmin, tuli ehkäpä hiukan myöhään, on kuitenkin jo nyt tehnyt hyvää työtä. Edelleen olen sitä mieltä, että isoin ongelma on pelaajiston taso ja miten joukkue on rakennettu. Ensi kaudella ollaan paremmissa asemissa, siihen uskon ja nuorten sisäänajo ollut järkevä ratkaisu, heissä se tulevaisuus on.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Viimeisen kymmenen pelin saldo on kumminkin 1.6 pistettä per peli eli pohjia parempaankin tulokseen on olemassa. Elämme nyt taas vaihteeksi vaikeaa aikaa. Yhdellä maalilla per peli ei pitkälle pötkitä, sen ymmärtää jokainen.

Ässien ylivoima on tuossa kymmenen ottelun kuntopuntarissa Liigan huonointa, siitäkin paljastuu järkyttävä tehojen puute. Sen sijaan alivoima on 92 prosenttista, se on kunnossa.

Olen muuten sitä mieltä, että Kärki- Salminen pitäisi hajottaa. Voittoja alkaisi varmasti heti tulemaan!
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässien ylivoima on tuossa kymmenen ottelun kuntopuntarissa Liigan huonointa, siitäkin paljastuu järkyttävä tehojen puute.

Huonoa on ylivoima mutta Tepsillä se oli vielä huonompaa vain 5.88%. Samaa mieltä siis huonoudesta mutta pieni korjaus...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt on viikko aikaa rauhassa valmistautua ja hio kuvioita kuntoon lauantain Lukko-peliin. Siinä pitäisi jalan liikkua ja ei oikein ole tekosyitä jossei heti alusta asti paineta sata lasissa. Pisteiden kannalta ottelu siinä missä muutkin mutta henkisesti olisi iso juttu kiusata erittäin vahvassa nosteessa pleijareihin menossa olevaa naapuria ja ehkä jopa napata joitain pisteitäkin. Kivi osannee myydä tämän joukkueelle ja velttoiluja ei kentällä nähdä.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kovasti on erikoinen tämä sarjaohjelma, nyt vain yksi ottelu koko viikkona. Ja sieltä tulee taas vastaan kuntopuntarin huippu, Lukko. Lukon viimeinen tappio tuli juurikin Ässiä vastaan, joten sieltä tullaan peliä voittamaan.

Olisihan tuo hienoa Ässien voittaa, mutta kyllähän Lukko suosikkina peliin lähtee. Tässä on nyt tullut vähän lunta tupaan viime peleissä, tehoja on jäänyt kaipaamaan, niitä jos nyt saataisiin, niin...
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kovasti on erikoinen tämä sarjaohjelma, nyt vain yksi ottelu koko viikkona. Ja sieltä tulee taas vastaan kuntopuntarin huippu, Lukko. Lukon viimeinen tappio tuli juurikin Ässiä vastaan, joten sieltä tullaan peliä voittamaan.
Sarjaohjelma on kyllä erikoinen: keskellä kuuminta sarjakautta yksi ottelu 10 päivässä, jonka jälkeen kolme päivää huilia, jonka jälkeen kahdeksaan päivään neljä peliä.
Seuraavaan kuuteen peliin kohdataankin sitten taas TPS kertaalleen ja Lukko kahdesti. Jos jollakin on ollut Kalpaa ikävä niin ei hätää, se oli tulossa parin viikon päästä 3,5 kk tauon jälkeen.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Olispa Ässilläkin joskus tällaisia helppoja pelejä kuin Kerholla tänään. Aivan yhtä maalia ja tilanne toisen erän lopulla 0-5.

JYP on kyllä uskomattoman huono.

Tuntuu, että Ässillä on aina vastassa jokin kuntopuntarin huippu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös