Ässät - JYP to 1.12.2005

  • 12 195
  • 88

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Torstai on toivoa täynnä. Tällä kertaa ihan aamusta saakka. Aamulla avataan se ensimmäinen luukku. Illalla puolestaan avataan Isomäen päätyluukku ja jäälle luistelevat kotijoukkue Porin Ässät ja No Smoking Team Jyväskylä. Molemmille joukkueille ottelu on tällä viikolla toinen. Molemmat kohtasivat tiistaina liigan tyvipäihin kuuluvat yhdistelmät. Ässät vieraili Lahdessa ja JYP isännöi kotonaan Jokereita. Molemmissa otteluissa päädyttiin lopulta rangaistuslaukauskilpailuun. Ässät saalisti kaksi pistettä Lahdesta Rob Hiseyn ratkaistessa, kun taas JYP joutui tyytymään yhteen pisteeseen Hannes Hyvösen ratkaisun myötä.

Edellinen kohtaaminen joukkueiden väliltä on niinkin kaukaa kuin liigan neljänneltä kierrokselta. Tuolloin JYP pyöritti Ässiä kotonaan 5-1 lukemin. Voiton arkkitehtinä hääri tuolloin, kukapas muukaan kuin, kaksi maalia iskenyt Antti Virtanen. Ässien ainokaisen iski Kristian Kuusela.

Kotijoukkue on viime aikoina ollut vahvassa vireessä. Kotona Bluesille kärsitty tappio voidaan kategorioida luokkaan "tilastotappiot", mutta enimmäkseen maajoukkuetauon jälkeinen peli on ollut mukavaa katseltavaa. Ässät onkin saalistanut tauon jälkeen 6 ottelussa 14 pistettä. Puolustuspelaaminen on varsinkin ollut mallikasta. Maalilla Juuso Riksman nollasi vastustajan kahdesti peräkkäin heti tauon jälkeen.

Vierailijat puolestaan ovat aloittaneet koko kauden huikealla rytinällä. Sarjasijoitus on ollut, lähes käsittämättömästi, koko ajan aivan kärjen tuntumassa. Tauon jälkeen on kuitenkin tappioitakin tullut, ja maalinteko on välillä ollut jyväskyläläisille kuin tervan juontia. Jokereita vastaan komea nousu kahden maalin takaa antanee kuitenkin uskoa jyväskyläläisille. Myös JYP:n maalilla Sinuhe Wallinheimo on torjunut todella luotettavasti. Hänellä onkin eniten torjuntoja koko liigassa.

Loukkaantuneet / Sivussa kokoonpanosta:

Ässät: Tero Paappanen (aivotärähdys)
JYP: Henrik Forsberg (olkapää), Carlo Grünn (pakara), Jari Jääskeläinen (polvi), Tommi Nikkilä (polvi), Valtteri Tenkanen (selkä)


Parhaat pistemiehet:

Ässät:
1. Marko Kivenmäki 26. 10+9= 19p 40min
2. Kristian Kuusela 26. 9+7= 16p 10min
3. Aki Uusikartano 25. 1+12= 13p 24min
4. Matti Kuparinen 26. 4+5= 9p 20min
5. Pasi Peltonen 26. 1+7= 8p 66min

JYP:
1. Antti Virtanen 25. 9+7= 16p 35min
2. Miikka Männikkö 26. 7+8= 15p 12min
3. Carlo Grünn 25. 8+6= 14p 10min
4. Ossi Louhivaara 26. 5+7= 12p 4min
5. Tommi Kovanen 26. 0+12= 12p 26min

Seuraa heitä:

#26 Rob Hisey, Ässät
Vikkeläkinttuinen ja pehmeäkätinen kanukkijuniori on tulossa rytinällä SM-Liigan kuvioihin. Miehen syötöt ovat alkaneet paremmin löytää ketjukavereita ja "lavankääntö"-kikka aiheuttaa pelkoa vastustajissa. Kestääkö JYP-puolustus Sinuhen johdolla Hiseyn rynnistyksen?

#14 Miikka Männikkö, JYP
Pieni ja vikkelä on myös tämä JYP:n uusin Mestis-löytö. Kaveri on aivan yllättäin kivunnut yhdeksi JYP:n parhaista pistemiehistä. Tuleeko maaleja myös torstai-illan huumassa?

Torstai-illassa klo 18.30: ÄSSÄT-JYP

-paze-
 
Viimeksi muokattu:

Nshr

Jäsen
paze17 kirjoitti:
#14 Miikka Männikkö, JYP
Pieni ja vikkelä on myös tämä JYP:n uusin Mestis-löytö. Kaveri on aivan yllättäin kivunnut yhdeksi JYP:n parhaista pistemiehistä. Tuleeko maaleja myös torstai-illan huumassa?

Sen verran pitää kommentoida, että Miikka Männikkö pelasi viime kaudella Ruotsin Allsvenskanissa, Växjö Lakersin joukkueessa. Hän on toki pelannut myös Mestistä aiemmilla kausilla.

Muuten asiallinen ja hieno avaus.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Voitto mielessä

Viimeksi JYP riepotteli Ässiä olan takaa. Sama ei saa toistua. Etukäteen viitteitä samanlaisesta verilöylystä ei pitäisi olla. JYP on viime aikoina pelannut ailahtelevasti, voittanut mitä sattuu ja hävinnytkin siinä samassa kaikille mahdollisille.

Ässien voittoputki katkesi katkerasti, eikä Lahdestakaan meinannut pisteitä ensin tulla, kunnes joukkue pystyi hienosti venymään rankkarikisan kautta voittoon. Hiseyn ratkaisutaitoja tarvitaan tässäkin pelissä. Uskoisin kaverin viimeistelevän vähintään yhden (1) maalin. Heräämisen merkkejä on ollut.

Toinen kesken kauden saapunut pohjoisamerikkalainen, kohupelaaja Nickerson on näyttänyt olevan liigatason pelaaja. Tuskin ketään missään vaiheessa sitä epäillytkään, mutta kädet ovat pehmeät ja pistesaldo sen mukainen. Tarpeen tullen rystyset kovana vääntävä pelimies saanee Hiseyn lailla tässä pelissä tililleen yhden maalin.

Wallinheimon lämmitys on pelin kulminaatiopisteitä. Kolme kymppiä metsästänyt kuumakalle napsii torstain huumassa itselleen pelikiellon seuraavaan peliin. Lämmittäjänä toimikoot Forsbacka. Ässien nelosketjukin tekee muuten yhden maalin.

Ässille siis jo kolme maalia, JYP:n saldon näyttäessä toistaiseksi nollaa. No, toki nykäsläisillekin suodaan pari maalia. Lawson tekee yhden ja Ässien suuri painajainen Virtanen keskittyy - tuomareilta kun ehtii - maalintekoon. 3-2:ssa mennään, kunnes neljännen ja viimeisen iskee tyhjiin Forrestin Justin av:lla. Syötön saa Riksmanin Juuso.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JyP on esiintynyt maaottelutauon jälkeen kaksijakoisesti, kotona peli on tökkinyt pahasti ja vieraissa puolestaan peli on kulkenut tappavan tehokkaasti.
Vaikeaa on pistemetsästys tälläkin kertaa, varsinkin kun Ässät on pelannut hyvin. Molemmilla maalivahdit ovat onnistuneet, joten maalijuhlia ei taida olla luvassa. Tasaista uskoisin olevan. Pistekin olisi taas tyydyttävä suoritus, enemmänkin toki otetaan jos saadaan.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmasti erittäin tasainen vääntö tulossa. Ässät on pelannut viime aikoina voitokkaasti, joten JYP:llä on varmasti äärimmäisen vaikea ilta tiedossa. JYP:llä peli on takunnut kotikaukalossa, mutta vieraissa kulkee: JYP on pisteiden valossa liigan 2. paras vierasjoukkue. Ässät taasen on vasta 11. paras kotijoukkue. Tämänkin valossa siitä lähdetään, että 3p Jyväskylään tuliaisiksi, 1-2 pistettäkin tyydyttäisi.

Sekä Riksman että Wallinheimo ovat tosiaan hyvässä vireessä, joten enpä usko, että maaleilla mässäillään. Maalin tai kahden voitto suuntaan tai toiseen, tasurikin on hyvin lähellä.

Toivottavasti muuten Grünn palaisi kaukaloon, on kuitenkin JYP:lle tärkeä mies.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Arnold kirjoitti:
Wallinheimon lämmitys on pelin kulminaatiopisteitä. Kolme kymppiä metsästänyt kuumakalle napsii torstain huumassa itselleen pelikiellon seuraavaan peliin.

Eipä ole kolmea kymppiä Wallinheimolla, vai onko Porissa omat tilastot?

Arnold kirjoitti:
Lawson tekee yhden ja Ässien suuri painajainen Virtanen keskittyy - tuomareilta kun ehtii - maalintekoon. 3-2:ssa mennään, kunnes neljännen ja viimeisen iskee tyhjiin Forrestin Justin av:lla. Syötön saa Riksmanin Juuso.

Jos Lucas osuu huomenna, tarjoan oluen tai vaikka kaksi. Aika epätodennäköistä..


paze17 kirjoitti:
Tauon jälkeen on kuitenkin tappioitakin tullut, ja maalinteko on välillä ollut jyväskyläläisille kuin tervan juontia.

Nimenomaan kotiotteluissa se maaliin johtava punainen lanka oli hukassa ennen eilistä, vierasotteluissa on maaleja tullut ihan mukavasti.

Mielenkiintoinen peli luvassa. Kuuluu molemmille kategoriaan "pisteitä pitäisi ottaa", joten tiukkaa vääntöä on varmasti luvassa. JYP:llä on alla koko kautena yksi suora vierastappio, joka on muuten vähiten liigassa. Aikoinaan Pori oli JYP:lle ainakin tuntemuksien mukaan sellainen paikka, josta ei pisteitä herunut, viime kausina JYP on sen sijaan ollut aika epäkohtelias vieras sielläpäin. Toivotaan, että tämä trendi jatkuu.

Joten kun ei mitään kovin järkevää nyt ruudulle löydy, totean vain että Jari Jääskeläisen ja Grünnin pelaaminen huomenna on vielä auki, Tenkanen on poissa.
 
Viimeksi muokattu:

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika rauhallisissa merkeissä on tämä otteluketju lähtenyt liikkeelle. Yleensä tässä vaiheessa on jo viiden sivun keskustelu käynnissä yliopistoista ym. No vielähän ehtii.

Itse asiassa Ässätkin on viime aikoina ollut vierasotteluissa paremmassa vedossa. Viimeisin vierastappio on lokakuulta, marraskuun neljästä vieraspelistä tuli yhtä vaille täydet pisteet. Kotona sen sijaan kärsittiin kaksi suoraa tappiota samalla ajanjaksolla. Nyt olisi juuri sellainen peli, mistä olisi voitto otettava. Helppoa se ei missään nimessä ole, Jyp selvästikin osaa täydellisesti "vieraskiekon" pelaamisen.

Radio Suomen selostajan mukaan Jypillä oli tiistaina Koposen ketju "liekeissä" (oli tehty jotain muutoksia), joten tämä olisi saatava kuriin. Ja Sinuhe tietysti lämpimäksi, kukaan ei jaksa nimittäin katsella hänen tuuletuksiaan pelin jälkeen.

Tuskin mitään maalijuhlaa tulee, mutta 2-3 pistettä Poriin niin hyvä on.
 

Naughty_S

Jäsen
SS#31 kirjoitti:
Huominen ottelu kertoo jo paljon, missä nyt ollaan. Ennakkoa heikompaa Ässiä vastaan pitäisi napsia pisteitä - vierasottelusta huolimatta.

Tämä siis JYP-puolelta poimittuna. Tosiaan, ottelu kertoo missä mennään, mutta ennakkosuosikista olen jyrkästi eri mieltä. Oma viimeinen havaintoni on lauantain TPS-ottelusta, ja sen perusteella eivät odotukset kovin hurjia voi olla. Jokerit-matsissa yksi ketju oli kuulopuheiden mukaan herännyt, mutta pahoin pelkään, ettei pelkästään "Koposten" liekehtiminen vielä Porissa riitä.

Siekkiseltä ihan mielenkiintoinen kommentti, että JYP on pärjännyt hyvin nimenomaan fyysisempiä joukkueita vastaan. Itse kuitenkin näkisin, että Ässien voiton avaimet ovat siinä, että päätä pidemmät ja 10kg painavammat porilaiset pistävät ns. männikköä seinälle.

Toivottavasti Sinkkua ei taas väsytä. Olen (kerrankin) samaa mieltä kummituksen kanssa.. Nimittäin jos ammattimiestä väsyttää liikaa, niin kyllä sinne maalille löytyy toinenkin äijä laitettavaksi.

Negatiivisesta mielialasta huolimatta voittoa toivotaan. Näitä matseja olisikin pakko voittaa, ettei alkaisi se "romahdus on alkanut" -rummutus.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voittoahan tässä lähdetään hakemaan ilman muuta. Kolmas erä Jokereita vastaan antoi aika vahvan uskon. Huolenaiheena kuitenkin Sinkun vire, ei ollut parhaimmillaan Narri-pelissä. Pitäisi nyt jostain löytää voimia skarpata joulutaukoon saakka, sitten saa huilia. Seppänen muuten, tässä odotellaan edelleen vahvistusta! Otteluruuhkassa se alkaa näkyä, että joukkue on kokematon.

Mutta missä arvoisat provokaattorit luuraa?
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Naughty_S kirjoitti:
Negatiivisesta mielialasta huolimatta voittoa toivotaan. Näitä matseja olisikin pakko voittaa, ettei alkaisi se "romahdus on alkanut" -rummutus.

Rummutuksesta puheenollen; onkohan fanimatkalaisia tulossa Poriin?
 

C.Simon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Illuminati
Kapo 00 kirjoitti:
Peri Aatteessa piti lähteä Satakuntaan....
Peliä katsomaan...

Peri Aatteessa? Onko kyseessä joku henkilö? Jos on niin, miksi hänen sisällään matkustat?
 

dändi

Jäsen
Maalivahtipeli tullee olemaan yksi pelin kulminaatiopisteistä.. Viime kaudella sinkun hermot eivät meinanneet pysyä kasassa pelin loppuun asti isomäen seisomakatsomon kanssa. Lämmistystä tänäänkin luvassa, aivan varmasti.
Tiukka peli siis luvassa, oma veikkaukseni: ässille 3-2 ja.
 

koohela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tästä tulee kyllä äärimmäisen tiukka peli. Alku meinaa eniten. Jos saataisiin pari maalia ekaan erään, olisi parempi olla. Toisaalta ässien pelin kontrolloiminen johtotilanteessa on välillä mitä on. Vetoihin voisi haistella tasuria.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Toivottavasti Sinkun "väsymys" ei olisi kasvanut. Toivottavasti joukutaukoon asti mies jaksaisi seisoa hyvällä prosentilla tolppien välissä.

Liigan toiseksi paras vierasjoukkue tosiaan ja Liigan 11:ta kotijoukkue. Näyttäisi näitten tilastojen valossa selvältä vieras voitolta, mutta siihen en usko. Ässät jauhaa fyysisyydellään ja jyp nopeudellaan. Ässillä on mielestäni jonkin sortin kuntopiikki meneillään.

Rahani jos laittaisin peliin niin suosisin merkkiä risti.

Jyp:stä on paha nostaa esiin ketään muuta kuin Sinkkua, koska joukkue pelaa joukkueena.

Ässistä mielenkiintoiseksi pelaajaksi nostaisin Hiseyn.
 

retee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Sport, M. Afinogenov, J. Jokinen
Ässät

30 Tuomas Nissinen, Maalivahti AK
34 Eero Kilpeläinen, Maalivahti


1. kenttä

6 Pasi Peltonen, Vasen puolustaja AK
50 Matt Nickerson, Oikea puolustaja AK

21 Marko Kivenmäki, Vasen laitahyökkääjä AK
31 Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä AK
8 Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

3 Justin Forrest, Vasen puolustaja
10 Marko Toivonen, Oikea puolustaja

25 Pasi Nielikäinen, Vasen laitahyökkääjä
7 Mikko Rautee, Keskushyökkääjä
71 Matti Kaipainen, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

33 Atte Pentikäinen, Vasen puolustaja
52 Jesse Saarinen, Oikea puolustaja

18 Jesse Joensuu, Vasen laitahyökkääjä
26 Rob Hisey, Keskushyökkääjä
42 Leo Komarov, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

14 Mika Rontti, Oikea puolustaja
23 Tuomas Takala, Hyökkääjä

37 Juha Kiilholma, Vasen laitahyökkääjä
22 Matti Kuparinen, Keskushyökkääjä
29 Patrik Forsbacka, Oikea laitahyökkääjä


Kenttäkoostumukset näyttäisivät melko samanlaisilta, kuin Pelicans-matsissa. Sm-liigan sivuilta kopsattu, luultavasti tuo Nissinen, Kilpeläinen-yhdistelmä on vain inhimillinen erehdys.

Tiukka vääntö tulossa, tai sitten äärimmäistä puuroa Ässiltä, Jypin minkäänlaiseen romahdukseen en usko. Toivottavasti Padan peli olisi kokonaisuudessaan paremmin uomissaan kuin viime pelissä.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JYP on siitä kinkkinen joukkue, että sitä vastaan joukkue lähtee helposti takki auki-asenteella nimilistan ja yleisen "JYP on helpohkosti voitettavissa" fiiliksen vuoksi. Tähän uskoisin monen kompastuneen, koska hyvä joukkuehan JYP on kaikesta huolimatta. Sanoisinko, että kertakaikkiaan pirullinen ja sitkeä vastus. Aliarvioimiseen ei siis ole missään hemmetin nimessä varaa edes alitajuisesti.

JYP pitää pystyä kotona voittamaan, jos halutaan keväällä olla 10 sakissa. Tämä fakta kun joukkueessa sisäistetään, niin asenteen pitäisi olla kunnossa.

Avausmaali, mieluummin parikin ja Juusolle hyvä peli. Pikkumiehet seinille ja Nickersonille pelotteluvaihde päälle sekä "Rööki-Ana" fyysiseen ja pelilliseen kurimukseen, niin homman pitäisi hoitua.

Retee on nyt sekoillut jotain. Nissinen ei taida olla edes Porissa? Riksman maalilla tottakai.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JYP tänään:

Aleksis Ahlqvist, Maalivahti
Sinuhe Wallinheimo, Maalivahti AK

1. kenttä:
Ilkka Vaarasuo, Vasen puolustaja AK
Jaako Niskavaara, Oikea puolustaja AK

Tuomas Mikkonen, Vasen laitahyökkääjä AK
Juha-Pekka Hytönen, Keskushyökkääjä AK
Miikka Männikkö, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä:
Tommi Kovanen, Vasen puolustaja
Miika Huczkowski, Oikea puolustaja

Antti Virtanen, Vasen laitahyökkääjä
Tero Koponen, Keskushyökkääjä
Ossi Louhivaara, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä:
Eerikki Koivu, Vasen puolustaja
Juha Salmu, Oikea puolustaja

Johannes Alanen, Vasen laitahyökkääjä
Arsi Piispanen, Keskushyökkääjä
Lucas Lawson, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä:
Juha Jääskeläinen, 13. hyökkääjä
Eero Hyvärinen, Seitsemäs puolustaja

Jouni Virpiö, Vasen laitahyökkääjä
Miika Lahti, Keskushyökkääjä
Filip Riska, Oikea laitahyökkääjä

Niin ja koko soppaa sekoittaa omalla kauhallaan Markku Kruus. Katsomon pitäisi ainakin pysyä lämpimänä kun Kruus häärää päätuomarina.

Jos ei ihmeempiä tapahdu niin luulisin Koposen kentän tekevän ainakin yhden maalin. Tuo kenttä onnistui Jokereita vastaan vaikka eivät olleet harjoitelleet kertaakaan keskenään. Nyt tuota harjoitusta on jo alla ja luulisin että jälki on jopa parempaa kuin viimeksi. Capon poissaolo varmasti tulee näkymään, mutta tämä on urheilua ja loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Nuori Erkka Leppänen kärsii aivotärähdystä. Harmittavaa, mutta nostetaan taas yksi junnu kehiin. Hyvärinen saa vaihteeksi mahdollisuuden. Uskoisin että pääsee pelaamaan.

Joku mainitsi Sinkulla olevan kolme kymppiä. Ei pidä paikkaansa. Sinkulla on kaksi kymppiä. Kolmesta huilitaan yksi matsi. Enkä usko Sinkun kymppiä ottavan tänäänkään. Tunteella mies pelaa, mutta osaa myös tarvittaessa hillitä itsensä. Sinkulla on ollut tuo kaksi kymppiä jo pidemmän aikaa.

Tämä ottelu kuuluu JYPin sarakkeeseen "pakkovoitto". Ottelu on voitettava jotta oma paikka saadaan pidettyä. JYP on kuitenkin pelannut hyvin vieraissa tällä kaudella vaikka kotona ei ole aina kulkenutkaan. Vastassa on ollut myös hyviä vierasjoukkueita, mutta joku apina selässä oli hetken aikaa. Sinänsä jännä ettei vieraissa samaa apinaa ole ollut. Noh, sekin apina lähti edellisen ottelun kolmannessa erässä pois. Jokereita vastaan pelattu kolmas erä oli erittäin lupauksia antava. Kolme maalia ja kaksi kertaa tappioasemasta tasoihin. Kuitenkaan leijumista ei ole havaittavissa. Ottelu hävittiin rankkareilla, joten Ässät saa vastaansa kurinalaisen JYPin. Näin uskoisin. Noh, illalla tiedetään miten kävi ja keskustellaan sitten lisää.
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Pakkipari kirjoitti:
Capon poissaolo varmasti tulee näkymään, mutta tämä on urheilua ja loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Nuori Erkka Leppänen kärsii aivotärähdystä. Harmittavaa, mutta nostetaan taas yksi junnu kehiin. Hyvärinen saa vaihteeksi mahdollisuuden. Uskoisin että pääsee pelaamaan.

Kumma, ettei Pakkipari huomioi viestissään Marttisen poissaoloa, joka Hyvärisen mukaantulon on mahdollistanut. Ehdottomasti pahempi menetys JYP:lle kuin Grünn. Vähän pelottaa kyllä, että nyt saa Nielikäiset yms. rohista maalinedustalla vapaammin, kun puolustuksen fyysinen johtaja on poissa.
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Köpi kirjoitti:
Kumma, että Pakkipari huomioi viestissään Marttisen poissaoloa, joka Hyvärisen mukaantulon on mahdollistanut. Ehdottomasti pahempi menetys JYP:lle kuin Grünn. Vähän pelottaa kyllä, että nyt saa Nielikäiset yms. rohista maalinedustalla vapaammin, kun puolustuksen fyysinen johtaja on poissa.
On tosiaan kumma. Musta on tulossa hyvää vauhtia puusilmä kun en oman suosikkipelaajani poissaoloa ole huomannut. Tässä täytyy ihan istua ja miettiä pitäisikö mennä lääkäriin.

Tosiaan, Jyssyn puuttuminen tuo ison loven JYPin fyysiseen peliin ja nimenomaan puolustukseen. Jyssy voidaan huoletta laskea JYPin parhaimpiin puolustajiin. Nyt on kuitenkin annettu tasoitusta ihan riittävästi Ässille.

ps. Köpi, voit rauhassa lisätä sen "ei"-sanan tuohon tekstiin. ;)
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitään järkevää peliin liittyvää asiaa en vieläkään jaksa/viitsi kirjoittaa, muuta kuin: "JYPPI VOITTAA!!"
C.Simon kirjoitti:
Peri Aatteessa? Onko kyseessä joku henkilö? Jos on niin, miksi hänen sisällään matkustat?
Voi kauhistus!
Sitä tuli yöllä oltua näköjään alkoholin vaikutuksen alaisena.
Se perkeleen Peri Aate karkasi näköjään täältä meikäläisen kämpiltä aamupäivällä, mikä on hyvä asia sillä jos sen kyydissä olisin lähtenyt peliä katsomaan niin...
"Rattfyllerist åker fast" (Rattijuoppo ajaa kovaa)

P.S. Onko toi Vittuilua että niin moni Ässät fani on sitä mieltä että JYP on HajutonMautonVäritön?
 

Naughty_S

Jäsen
Loukkaantumislista

Alkaa näyttää loukkaantumislista jo melkoisen synkältä. Näin paljon ei kyllä olisi varaa antaa tasoitusta yhtäkään liigajoukkuetta vastaan.

Poissa siis veskari, kolme pakkia, kolme hyökkääjää. Tällaista tilannetta varten ne vahvistukset olisivat arvokkaita.
 

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Muistahan Kapo se 11. käsky, ei epämääräisessä tilassa palstoille. :)

Johan niitä loukkaantumisia alkoikin tupsahdella, melkein koko syksyhän tässä jo ehdittiin pelailla ilman suurempia sumia. Tuo Jyssyn poissaolo on kyllä paha tähän saumaan. Toivottavasti ei selän kanssa ole suurempia ongelmia, muuten voi tulla isompikin hätä.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aito Taisto kirjoitti:
Marttisen poissaolo ei liigan mediatietojen mukaan johdu loukkaantumisesta, näin ainakin päättelisin sivulta http://www.sm-liiga.fi/media/season/games/line_ups/not_dressing.asp?gamenumber=190


Jaahas, vahvistaako/heikentääkö Ässät puolustustaan Marttisella? Ronttiinko se nyt sitten päittäin vaihdetaan? Tuskin sentään. Marttisella kuitenkin sopimusta paljon jäljellä ja ilmeisesti JYPin luottomiehiä? Vai onko tullut valmentajan kanssa kinaa jne. Spekulointi alkakoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös