Katkesihan se Ässien pisteputki viimeinkin joten tästä matsista olisi hyvä lähteä rakentamaan uutta samanlaista. Torstaina Isomäen jääkaapissa vastakkain sarjanelonen Ässät ja sarjavitonen HPK.
Kauden aikaisempi kohtaaminen päättyi HPK:n juhliin. Kerho vei ja Pata vikisi. Loppunumerot olivat tylyt 7-1 HPK:n hyväksi. Tämä jos mikä olisi hyvä syy kostaa Porissa.
Ässäpakka pelasi todella hyvän jakson jonka aikana se napsi 7 pelistä putkeen pisteitä ja kohosi sarjataulukossa todella korkealle. Joukkue on sisäistänyt hienosti Mika Toivola teesit ja toteuttaa niitä jämptilleen. Peli on kurinalaista joskaan ei niin näyttävää, mutta kuten pistepussista näkee se on yllättävän tehokasta. Nyt Ässillä on takanaa kaksi peliä ilman voittoa ja se putki olisikin syytä saada poikki heti.
HPK puolestaan on pelannut 4 peliä putkeen ilman tappiota ja joukkue alkaa pikku hiljaa löytämään sen vireen jota siltä odotetaan. Vladimir Vujtek on palannut Ritarinuttuun ja tulee olemaan varsin seurattu hahmo Isomäellä.
Ässien ylivoimapeli on luistanut todella hyvin kotiotteluissa (22,73%:sesti) kuten myös alivoimapelikin (89,19%:sesti) ja tässä olisi se ratkaisun avain jolla Kerho voitaisiin kaataa. Tosin myös puolustuspelin täytyy toimia täydellisesti eli Tappara-pelin toisintoon ei ole varaa, muuten käy kylmät. HPK on vieraissa esittänyt vahvaa ylivoimaa (16.67%) sekä vahvaa alivoimaa (90,62%).
Loukkaantumiset:
Ässät - Pasi Tuominen, Timo Salonen
HPK - Janne Lahti, Max Kenig
Kultakypärät:
Ässät - Martin Bergeron 8+7= 15p
HPK - Janne Laakkonen 4+9= 13p
Seuraa heitä:
Ässät
Jari Korpisalo #17
- Korppi on liekeissä ja mies takoo pinnoja/maaleja entisaikojen tahtiin. Suu käy, maila käy ja verkko heiluu. Vihastuttaa vastustajat, ihastuttaa kannattajat. Nokkiiko Korppi myös HPK:ta?
HPK
Vladimir Vujtek #19
- Isomäellä lähes Jumalan asemaan nostettu mailataituri palaa entiseen kotihalliinsa ja tulee olemaan illan seuratuin hahmo vierasjoukkueesta. Mailataituri alkaa pikkuhiljaa pääsemään pelivireeseen pahan loukkaantumisen jäljiltä ja tältä taikurilta voi odottaa ihan mitä vain.
Veikkaus pelistä:
Jos Ässät ei saa samanlaista puolustuksen nöyryyttä takaisin mitä se esitti 7 ottelun pisteputkessaan tulee HPK viemään Patapaitoja pahan kerran. Ässien peli lähtee puolustuksesta jonka viimeinen lukko on Scott Langkow. Marttäänin ketju hoitaa tehot, toivottavasti. HPK yrittää varmasti saada hyvän alun ja siihen se tulee käyttämään liikettään hyväkseen. Ympäripyöreä ottelu, joka tulee ratkeamaan päivän kunnon ja asenteen mukaan.
PORI JYLLÄÄ!!!