Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

  • 874 074
  • 8 574
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Iso kysymys on, että onko mitään suunniteltu vai onko kyse puhtaasti ideologiasta. Ideologia ei ole rikollista, mutta henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu on. Ampuma-aserikoksista ja postilaatikkoilkivallasta saavat jotain, mutta suuri mahdollisuus on, että nämä kaverit eivät hirveästi aikaa tule kiven sisällä viettämään. Sairaan oloisia tyyppejä, joita täytyy pitää silmällä.
Pahoin todellisuudentajunsa menettänyttä porukkaa tuo ainakin on. Toiminta on ollut sen verran produktiivista, etteivät nuo kaikki taida ihan syyntakeettomista käydä. Kun riittävän mustavalkoisesti ajattelevat tyypit haistelevat liian kauan nahkahousuissa kiertäneitä pieruja, niin kipeinkin hörhöily muuttuu ennen pitkää faktaksi, ellei peräti hyveeksi.

Tuskin heiluu häkki kovin kauaa, ei kylläkään haittaisi vaikka olisivat pidempäänkin poissa kulmilta. Se hyvä puoli tapauksen ilmitulossa ja oikeuskäsittelyssä on, että tyyppejä osataan jatkossa pitää tosiaankin silmällä.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onneksi poliisi on hereillä - aivan käsittämättömiä puheita iskusta demareita ja Marinia vastaan:
Voi tiivistää vain yhteen sanaan.

Sairasta.

Tuomiot pitäisi olla niin kovat, etteivät nämä miehet kävele enää vahtimatta Suomen kaduilla.

Surullista ja pelottavaa mihin tämäkin maa on mennyt.

Kaikki ääriliikkeet ja ääriajattelijat ovat aivan syöpää.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kaikki ääriliikkeet ja ääriajattelijat ovat aivan syöpää.
Sama tunteikas ja totalitaristinen eläin, jolla on se ainoa oikea maailmankuva. Kasvatus ja elinympäristö tuo siihen päälle sitten aatteet ja arvot, jotka määrittelee kummassa äärilaidassa seistään nyrkki pystyssä pelastamassa maailmaa vastapuolen urpoilta, jotka eivät tunnu tajuavan, että juuri sinun näkemyksesi on se paras Ja oikeudenmukaisin.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Ensimmäinen tuomio 3D-printtailevista nasseista saatu:


Tiedä sitten kuinka realistinen uhka oli, mutta hyvä että hetkeksi otetaan pois kuljeksimasta. Toki hovioikeuteen valittaminen mahdollista vielä sekä syyttäjällä että syytetyillä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikka tämä nyt olisi ehkä enemmän oikeuslaitosketjun asiaa, totean kuitenkin, että enemmänkin olisi voinut napsahtaa tuomiota näille höpönassuille (vaiko höpönasseille).

Kovin vähän tulee istuttavaa. Tuomiot 3 v 4 kk - 7 kk väliin. Jälkimmäinen 7 kk sillä, että tilaa terroristiseen tarkoitukseen laukaisukoneistoja ja keskustelee iskusta Lahdessa tilaisuuteen, jossa on pääministeri.

Käytännössä hän ei istu oikeastaan lainkaan kun alennukset huomioidaan. Minusta väärä viesti terrorismia suunnitteleville tai siitä haaveileville.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olipas aika hauska näkökulma :)


Tämä on kyllä paha, koska ei siellä äärivasemmallakaan kaikki mitään ruudinkeksijöitä ole. Veikkaisin aika tiukkaa kisaa :) Mutta ehkä hyvin tarkasti pohdittuna kallistuisin tässä kisaveikkauksessa sun kannalle, sanotaan tuollaisella hatusta kiskaistuina 55% - 45% todennäköisyyksillä :D
Missään mihin liitty termi "ääri" ei ole älyn kanssa yhtään mitään tekemistä. Eikä ainakaan sen jäsenistön kanssa, joka koostuu pääosin hyödyllisistä idiooteista.
Kaiken kaikkiaan alkaa kuitenkin olemaan jo vähän hiton väsynyttä tämä jatkuva oikeisto/vasemmisto kitinä täällä(kin). Selväksi on kyllä hyvin tullut, että täällä suurin osa edusta sitä "oikeistoa" mutta kommenteistaan päätelleen ei juurikaan äly sielläkään loista, kun ainoa ajatus on aina vasemmiston kusi omissa muroissa.

En itse ymmärrä tätä, sillä en ainakaan itseäni halua sijoittaa erityisemmin kummallekaan puolelle, mutta toki keskusta vasta saakin karvat nousemaan pystyyn, joten sinnekään en itseäni asemoi millään.

Alkaa vaan olemaan jotenkin niin turhauttavaa lukea jatkuvaa vastakkainasettelua näiden kahden "suuntauksen" välillä, jossa kumpikin puoli yrittää koko ajan korostaa olevansa kaikessa oikeassa. Mun mielestä molemmilla puolilla on hyviä juttuja -jos siitä aatteellisuuttaan pitää nyt koko ajan korostaa- mutta niin on myös täyttä paskaakin.

Kumpikin puoli on erikoistunut myös ihan samaan paskaan kuin kaikki salaliittoteoreetikotkin, eli etsitään aina se "ansiantuntija", joka tukee omaa agendaa ja tavoitteita ja uskonnon lailla pidetään siitä kiinni. Ja niitä "kaiken maailman" asiantuntijoitahan tuntuu maailmassa riittävän. Asiantuntija siis edustaa hyvinkin uskonnollista johtajaa kovin monelle, ja kun sitten uskossaan ollaan niin kovia jää usein näkemättä mitä siellä ympärillä oikeasti tapahtuu.

Ärsyttävää on myös tämä jatkuva toisen aatteellisen puolen mollaaminen, johon nyt kyllä näitä juttuja useammasakin ryhmässä lukeneena, joudun toteamaan enemmistön mollaajista olevan siellä oikealla, jossa ilmeisesti kuvitellaan kaiken älyn sijoittuneen sinne, ja sen toisen puolen voisi vetää jauhelihakoneesta läpi koska ei omaa mitään hyvää ajtusta yhtään mistään. Toki sama ongelma vaivaa sitä toistakin puolta, ettei joku vielä luule ettei sitä ole huomattu.

Tokihan onneksi täälläkään ei esiinny juurikaan wahlroosin oppilapsia, jonka radiohaastattelun ivallista suhtautumista mm toimittajaan teki pahaa kuunnella, herra kun ivallista nauruaan oli alati valmis kylvämään, kun kaikesta paistoi että hän uskoo olevansa Jeesustakin parempi vaihtoehto Jumalan pojaksi, ja jolla on ainoa absoluuttinen tieto siitä miten täällä pitäisi toimia. Hänen mielestäänhän oranssipaviaani on parasta mitä yhdysvalloilla on koskaan ollut tarjota.

Itse tarkasteleen (ikävä kyllä) maailmaa jatkuvasti sen oikeudenmukaisuutta silmällä pitäen, ja siksi en näe sen oikeistonkaan ajatusten korreloivan mitenkään yksinomaan sen paremman maailman puolesta. En siis esim. suin surminkaan halua tänne mitään yhdysvaltalaista mallia, jonka perään yhä useampi jo nyt oman hyötynsä yhteiskunnasta nostanut "oikealle" kommunistipelossaan suuntautunut haluaisi haaveissaan toteutavan. Ainakin siihen asti, että paska sujahtaa omaan tuulettimeen.

Moni veroista vinkujakin on pikaisestikin saapunut Suomeen takaisin siinä kohtaa, kun pitäisi alkaa makselemaan päivähoidoista, terveydestä, koulutuksesta, elämän turvallisuudesta jne. Silloin alkaakin yhtäkkiä se vähän "vasemmistolaisempi" maailmankatsomus avautumaan ja kelpaamaan.
Arvostan kovin itse tällaisia markkinataloudessa toimivia henkilöitä, joilla kuitenkin säilyy sellainen sosiaalinen sekä solidaarinen maailmankatsomus, ja uskaltavat sen myös esiin tuoda, Maksavat mielellään veronsa, ja tekevät niinikään selväksi ettei heidän varannoillaan mitään taloudellisia helpotuksia elämiseen tarvita.

Suomessahan ei esim ole brittien malliin vieläkään otettu käyttöön vaikkapa sitä luksus ALVta, vaan sen sijaan pistellään persaukisetkin makselemaan ruuastaan sama hinta, vaikka kyse on täysin perustavanlaatuisesta asiasta elämän fasiliteettien suhteen, ja on kyllä paha mieli niiden "geenilotossa" -kuten jotkut idiootit tätä nimittää- hävinneiden lasten puolesta, jos jäävät huonolle ravinolle ja ilman mitään kokemuksia elämässään samaan aikaan kun toisten lapsilisät "tarpeettomina" sijoitetaan sitä tulevaisuutta turvaamaan. Kehitys on viemässä osan ihmisistä kohdalla oikeasti vaihtoehdottomaan tilaan, kun olet pakotettuna töissä, mutta kustannusten kasvu työssä käymisestä johtaa ongelmiin tai sosiaalivirastoon, ja se totisesti on työssäkäyvälle ihmiselle nöyryttävää, ja tämän tiedän ihan kokemuksesta jonka taustoja en tässä enempää avaa. Enkä oikein tiedä, että miten työnantaja tulee hyötymään työntekijästä jonka motiivi on luokkaa nolla edellä mainituista syistäkin johtuen.

Kun siis puhutaan tasa-arvosta silloin kun se tulee omalle tilille, mutta ei enää kun se on pois itseltä on se melko perseestä ja itsekästäkin. Pitää siis olla samat edut mutta ei samat oikeudet, ja aina vain ajatellaan että sehän johtuu vain ihmisestä itsestään. Olisi opiskellut paremmin tai jotain. Tosiasiassahan monella matalapalkka-alallakin olisi totisesti mahdollista, ilman sinne liitettyä "hyvä veli" järjestelmää tai kilpailulainsäädäntöä, mahdollisuus todella hyvään toimeentuloon, kun tämä turhakkeeksi työn tuottamisen kannalta todettu "välistävetoporras" heivattaisiin sieltä pois. Tuo porukka kun ei tuo oikeastaan yhtään mitään lisäarvoa sen työn tekemiselle, koska eivät sitä itse osaa tehdä.

Mikä parasta se nostaisi tehokkuutta, ostovoimaa tuottavan työn tekijöiden kohdalla, ja vapauttaisi runsaasti täysiä turhakkeita työmarkkinoille. Vaikkapa sinne matalapalkka-alalle jos ja kun se mieltä kerran niin kiihottaa. jokaiseen työhön kun kyllä löytyy ne sen todelliset osaajat ja henkilöt jotka niitöä töitä myös haluaa ihan kunnilla tehdä kun tarha paska saadaan poiis rattailta. Ja kas, ei siinä tarvitse ajatella edes vasemmistolaisesti, vaan ihan markkinataloudellisesti.

Jos joku nyt sanoo, että siitä sitten vaan sellaista perustamaan, niin edelleenkin homma kiikastaa hallinnoista joiden elämäntehtäväksi tuntuu tulleen lähinää liike-elämän etujen turvaaminen.

Tässä taannoin juuri eräs - jostakin valtion instanssista oleva ekonomisti - oli haasteltavana YLEn radio-ohjelmassa, ja paljasti että suunta on vahvasti kohti työntekijän markkinoita (ja sekin siis on osa markkinataloutta), ja siksi näyttääkin nyt vahvasti että meillä hallitus on asemoitunut suojaamaan liike-elämää tältä markinnataloudellisesta kauheudelta, eli on sosialisoimassa työntekijöitä yritysten hyödyksi. Melko mielenkiintoinen veto oikeistohallitukselta toimia kohta kuin entisen neuvostoliiton järjestelmä.
Tokihan työntekijöillä olisi mahdollisuus irtautua vaikka kokonaan yritysten ikeestä niin halutessaan ja myydä työnsä heille vain omin ehdoin, mutta siihen ei maailma tunnu olevan valmis, sillä aina löytyy jostakin jokin banaanivaltio jossa piisaa hyväksikäytettäviä ihmisiä työn tuottamiseen.

Hyvä kuitenkin olisi muistaa, että todella moni Suomalainen menestystarina on rakennettu juurikin sen tasa-arvoisen, aiemmin jopa laadukkaan sekä ilmaisen koulutuksen turvin. Niinpä moni vinkujista (joku tykkäsi tällaista termiä käyttää) on nauttinut noista verohyödyistä rakentaakseen itselleen nyt -juuri tällä hetkellä- säällisen elämän, ja on nyt sitä mieltä että ei olekaan kivaa olla enää siinä rahoittajan roolissa.

Täälläkin kaikki (tai ainakin moni) tietää, että mm. edellisenkin hallituksen kaikki teot oli perseestä ja tietää tietenkin miten kaikki asiat pitäisi ratkaista, mutta hyvin vähän näyttää löytyvän intoa mennä ne itse sinne ytimeen kuntoon hoitamaan, vaan tyytyy lähinnä kertomaan millaisia persreikiä kaikki ovat, jotka eivä tiedä ja osaa sitä minkä minä osaan ja tiedän.

Jos sen oman mahdollisen ahneuden sijaan menisikin sitten tuottamaan laajempaa yhteiskunnalista hyvää, jos kerran kaikenmaailman vassarit vaan käyttävät niitä "mun ikiomia rahoja" kaikkeen paskaan. En nyt nimittäin itse näe, että se oikeisotkaan niitä tässä vuosien varrella on kovin hyvin osannut käyttää, eikä maa ihan vähää muistini mukaan velkaantunut oikeistohallituksienkaan aikana.

Ja tänä aikanahan tuo valtionvelkakin tuntuu olevan enemmän pelottelukeino (saman ekonomistin arvio asiasta), kuin juuri nyt todellinen uhka. Toki varmastikin hyvä sitä on tiirailla ja asettaa oikeaan suhteeseen mahdollisuuksien mukaan, mutta eipä taida nykypäivänä melko luonnovarattoman maan kohdalla olla ikinä realisistista olla velaton, eikä se liene varmaan tarpeenkaan.

Olematta siis erityisemmin kummallakaan puolella tai kumpaakaan vastaan, niin kyllä minä ymmärrän pienen ihmisen huolen, kuin myös opiskelijoidenkin, jos kustannukset ja riskit heillä paljonkin tästä vielä kasvavat. Erityisestikin vielä, koska tulevaisuudessa kovin monen on myöskään vaikea löytää työpaikkaa joka tarjoaa ne täydet tunnit tai riittävän korvauksen jolla kuitata opiskelun laskut.

Yleisen turvallisuudenkin suhteen lienee kuitenkin parasta pyrkiää pitämään kaikki ns. mukana, ja estää mahdollisimman tehokkaasti se sivuraiteilla esim. äärioikestolaiseksi ajautuminen. Tai miksi ei äärivasemmistolaiseksikin. Molemmilla kun tuntuu aina jotakin pyhää vihaa jotakin kohtaan löytyvän.
Jos siis se, että itse uskon sosiaalisesti, kuin myös solidaarisesti- oikeudenmukaisemman demokratiankin olevan mahdollista, tekee minusta vasurin, niin sitten kai olen vasuri ihan kiltisti.

Tiedän myös kuitenkin oman taustani, ja sen mitä kaikkea olen elämässäni tehnyt -mitä en halua tunnistettavuussyistä enempää avata- joten omat ajatukseni nojaavat täysin omiin kokemuksiini koko tähän astisen elämäni mittaiselta matkalta.

Lopuksi vielä sekin, että itse en usko nykyisen hallituksen touhuun edes vähää alusta (niin typeriä muutoksia siellä mukana on), mutta aika näyttää miten käy. Jokatapauksessa useammankin ekonomistin suulla on todettu se, että tässä tilanteessa tyhmintä on minkäälainen veroale, ja varsinkaan jos se ei siirry käytänössä kokonaan kulutukseen, puhumattakaan koulutusleikkauksista. Näinhän ei taida nyt asia kuitenkaan olla, vaan siellä pidetään kiinni kaverille annetuista lupauksista, että jää vähän enemmän jollakin sinne rahasäiliöön.

Pahoittelen jos jollekin tulee paha mieli ja vetää liioiteltuja päätelmiä minun persoonani tai historiani suhteen, mutta itseä häiritsee tämä linnoittautuminen niin vahvasti, että alkoi vituttamaan kaiken maailman tietotoimistot täällä jotka eivät useissa viesteissään kerro muuta kuin että toinen puoli on väärässä ja ihan perseestä (toki tähän sorrun itsekin venäjää arvostellessani). Viestin itsessään olisi voinut laittaa muuhunkin samaan aiheeseen liittyvään ketjuun, mutta tuli nyt tänne. En vain näe jatkuvassa yksisilmäisyydessä tahi linnoittautumisessa oman aatteen puolelle oikein mitään hyvää tulevaisuuden kannalta.

Ja tarkoitan tällä aivan molempia puolia, sitä keskustaakin mutta ennenkaikkea sitä ääriajattelupaskaa, jossa ei ole mitään tolkkua sen enempää kuin uskonnoissakaan tahi verkostomarkkinoinnissa. Samaa paskaa yhtä kaikki.

Jos jollakin täällä kirjoittelevalla henkilöllä siis on paras ratkaisu aivan kaikkeen, niin ehdotan että menee kailottamaan sitä nykyiselle hallituksellemme kuin myös kansalaisillekin sen sijaan että jatkuvasti vain haukkuvat toista puolta aivovammaiseksi. Jos ei suoraan, niin vähintäänkin rivien välistä.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Taas on joku akselerationistista äärioikeistolaisuutta ja saatananpalvontaa harrastava neropatti jäänyt kiinni. Vähän sivutaan noita eduskuntavaalien alla tehtyjä pommiuhkauksia, joita jotkut taisivat epäillä ihan tekaistuiksi jutuiksi.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Taas on joku akselerationistista äärioikeistolaisuutta ja saatananpalvontaa harrastava neropatti jäänyt kiinni. Vähän sivutaan noita eduskuntavaalien alla tehtyjä pommiuhkauksia, joita jotkut taisivat epäillä ihan tekaistuiksi jutuiksi.

Vaikuttaa siltä, että tämä hyväkäs pääsee muutamaksi vuodeksi etsimään kulmia pyöreästä pehmustetusta huoneesta.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Kesällähän tuo vielä kirjoitteli tekstejään Persujen blogisivustolle. Tympeä kun kaivellaan monta kuukautta vanhoja juttuja.

Vuorenpää ei kommentoi, onko henkilö eronnut puolueesta itse vai erotettiinko hänet.

– Voi sanoa että hän on ollut aikaisemmin ollut [jäsen], Vuorenpää sanoo.

Vuorenmaan mukaan jäsenyyden päättymisessä puhutaan kuukausista.

– Hän ei ole ollut jäsen useampiin kuukausiin.



 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Eipä yllätä mikä puolue tämänkin kasvualustana on ollut mutta joo entäs kommunismin rikokset?
 

Animal

Jäsen
Käytännössä hän ei istu oikeastaan lainkaan kun alennukset huomioidaan. Minusta väärä viesti terrorismia suunnitteleville tai siitä haaveileville.
Eikä pelkästään viesti, sillä seuraavista vastaavista tapauksista annettavia tuomioita verrataan ennen langettamista aina vastaaviin edellisiin tapauksiin, riippumatta siitä mikä tapauksen taustaideologia on.
 

Animal

Jäsen
Eipä yllätä mikä puolue tämänkin kasvualustana on ollut mutta joo entäs kommunismin rikokset?
Rehellistä olisi tunnustaa, että tämä on nähnyt PS:n parhaana vaihtoehtona isoista yhteiskunnallisista vaikuttajista oman okkultistisen ja pseudotieteellisen hörhöideologiansa edistämiselle, ei niinkään, että Persut olisi joku kasvualusta. Jos puolueohjelmia lukee ja heidän toteuttamaa politiikkaa seuraa, niin PS on hyvin lähellä yleiseurooppalaisia uuskonservatiivisia ja uusoikeistolaisia liikkeitä, joiden ohjelmissa etnonationalismilla ei ole mitään roolia ja tällaiset Graalin Maljan etsijät siivotaan järjestelmällisesti sivuun. Totta tietty on se, että kyllä kaikkia radikaalinationalistejakin hakeutuu toimintaan mukaan, koska he yrittävät muuttaa puolueita sisältä päin, mutta aika järjestelmällisesti heidät siivotaan sivuun, sillä ei esimerkiksi tämän kaltaisella larppaamisella ole mitään menestymisen edellytyksiä.

Näitä oman elämänsä Heinrich Himmlereitä löytyy jokaisesta Euroopan valtiosta ja jotain kautta he yrittävät saada tuota sanomaansa julki. Nähtäväksi jää, miten oikeus tulkitsee, että onko tämä kaveri aidosti vaarallinen ja suunnitellut jotain rituaalimurhaa, vai onko kyseessä vain jonkin sortin larppaaminen.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Rehellistä olisi tunnustaa, että tämä on nähnyt PS:n parhaana vaihtoehtona isoista yhteiskunnallisista vaikuttajista oman okkultistisen ja pseudotieteellisen hörhöideologiansa edistämiselle, ei niinkään, että Persut olisi joku kasvualusta.

Kovasti tuo puolue vetää sananhenkisiä puoleensa tarjoten kaikenmaailman nymaneille ja kavereilleen yhteisön, jossa jalostaa omaa aatettaan ja suunnitella vaikka mitä terroritekoja.

Olikos sinulla joku ajatus miksi juuri perussuomalaiset vetää puoleensa näitä omasta mielestään parempia arjaisia rassukoita pommeineen, aseineen, kallonmittauksineen ja tappofantasioineen? Onko puolue täydellisen epäonnistunut viestimään millaisia ihmisiä se haluaa houkutella vai kiinnostaako tuonkin äärilaidan äänet? Pakon edessä sitten siivotaan pahimmat natsifantasiat pois, mutta puheenjohtajaksi kelpaa vihasta voimansa ammentava riikka omine väkivaltaajatuksineen?
 

Animal

Jäsen
Olikos sinulla joku ajatus miksi juuri perussuomalaiset vetää puoleensa näitä omasta mielestään parempia arjaisia rassukoita pommeineen, aseineen, kallonmittauksineen ja tappofantasioineen? Onko puolue täydellisen epäonnistunut viestimään millaisia ihmisiä se haluaa houkutella vai kiinnostaako tuonkin äärilaidan äänet? Pakon edessä sitten siivotaan pahimmat natsifantasiat pois, mutta puheenjohtajaksi kelpaa vihasta voimansa ammentava riikka omine väkivaltaajatuksineen?
Ymmärrän, jos et ymmärrä. Teille kun siellä Kremlissä tuppaa juutalaisetkin olemaan natseja ja suomalaiset tannerilaiset sosialidemokraatit fasisteja.

Oikeassa olet tosin siinä mielessä, että se "leppoisa ja huumorintajuinen persu", eli Timo Soini, tosiaan haalasi aikanaan kaikki mahdolliset mystikot, esoteerikot, salaliittohörhöt ja riimukirjainmiehet puolueen toimintaan mukaan ja nyt niitä on viimeiset 5-8 vuotta siivottu sieltä melkolailla järjestelmällisesti ulos.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Aika vahvassa Jussi-kuplassa pitää olla, että ei näe mitään yhteyttä esim. Meretvuossa, Sisussa, Sarastus-lehdessä, Persuissa ja Persujen ajatuspajassa. Näitä linkkejä on kyllä mediassakin asti ihan tarpeeksi monesti avattu, vaan saahan sitä kuplassa asustella.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Rehellistä olisi tunnustaa, että tämä on nähnyt PS:n parhaana vaihtoehtona isoista yhteiskunnallisista vaikuttajista oman okkultistisen ja pseudotieteellisen hörhöideologiansa edistämiselle, ei niinkään, että Persut olisi joku kasvualusta. Jos puolueohjelmia lukee ja heidän toteuttamaa politiikkaa seuraa, niin PS on hyvin lähellä yleiseurooppalaisia uuskonservatiivisia ja uusoikeistolaisia liikkeitä, joiden ohjelmissa etnonationalismilla ei ole mitään roolia ja tällaiset Graalin Maljan etsijät siivotaan järjestelmällisesti sivuun. Totta tietty on se, että kyllä kaikkia radikaalinationalistejakin hakeutuu toimintaan mukaan, koska he yrittävät muuttaa puolueita sisältä päin, mutta aika järjestelmällisesti heidät siivotaan sivuun, sillä ei esimerkiksi tämän kaltaisella larppaamisella ole mitään menestymisen edellytyksiä.

Näitä oman elämänsä Heinrich Himmlereitä löytyy jokaisesta Euroopan valtiosta ja jotain kautta he yrittävät saada tuota sanomaansa julki. Nähtäväksi jää, miten oikeus tulkitsee, että onko tämä kaveri aidosti vaarallinen ja suunnitellut jotain rituaalimurhaa, vai onko kyseessä vain jonkin sortin larppaaminen.

Sinänsä Meretvuolle kuitenkin annettiin puolueen blogisivuille* oma palsta, jossa julistaa akselerationismiaan sekä muuta nasselarppaustaan ja "siivous" tapahtui vasta sitten, kun kävi ilmi että poliisi tutkii janarin toimia.

Tämä sama toistuu joka kerta kun persuille sattuu nassevahinko. Toimintamallihan osoittaa että ongelmahan ei puolueelle ole koskaan se nasselarppaus sinänsä, eikä siihen puolueen sisäisesti pääosin puututa vaikkapa nassemateriaalia julkaistessa, vaan nämä "järjestelmällisesti siivotaan sivuun" käytännössä ainoastaan jos larppaus menee ja herättää valtamedian tai poliisin huomion.

Jos olisi kyynisempi, voisi tehdä johtopäätöksen, kuinka nasselarppaus on puolueessa niin kauan sallittua, mahdollisesti jopa suotavaa, että joku valtamedioissa tai poliisilaitoksella nostaa äläkän.


*
"Perussuomalaisten blogisivusto on Perussuomalaiset r.p:n ylläpitämä ja kehittämä, puolueen virallinen blogialusta. Sivustolle kirjoittavat puolueen kansanedustajat, vaaliehdokkaat, kunnallispoliitikot ja muut puolueen jäsenet."
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Saksassa on pidätettty vanhoja Punaisen armeijakunnan jäseniä.

SAKSAN viranomaiset ottivat vasemmistoterroristi Daniela Kletten, 65, kiinni Berliinissä tiistaina aamupäivällä.

Klette oli piilotellut poliisilta kolmekymmentä vuotta. Hän ei vastustellut kiinniottoa. Asiasta kertoi ensimmäisenä saksalaislehti Bild.

Klette on yksi kolmesta RAF-terroristijärjestöön (Rote Armee Fraktion eli Punainen armeijakunta) kuuluneesta etsintäkuulutetusta ”eläkeläisterroristista”. Hänen lisäkseen poliisi on etsintäkuuluttanut kaksi miestä. Ernst-Volker Staubin, 69, ja Burkhard Garwegin, 55.

Helmikuun alussa Saksan viranomaiset julkaisivat etsintäkuulutuksen kolmesta niin sanotusta eläkeläisterroristista.

HEITÄ syytetään murhan yrityksestä ja useista aseellisista ryöstöistä.

KLETTEÄ, Staubia ja Garwegiä epäillään kuitenkin myös alle kymmenen vuotta sitten tehdystä rikoksesta. Kesäkuussa 2016 kaksi miestä ja nainen ryöstivät Cremlingenissä Ala-Saksin osavaltiossa arvokuljetuksen ja myymälän. Aseina ryöstäjillä oli ainakin rynnäkkökivääri ja sinko.

”Eläkeläisterroristien” tekemiksi epäillyistä ryöstöistä on kertynyt saalista kaikkiaan noin kahden miljoonan euron arvosta. Poliisi ei usko, että ryöstöillä olisi enää poliittista motiivia.


 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kivaa, hieman tosin jää epäselväksi miten tämä liittyy Suomen politiikan äärilaitoihin.
Niin, täällä ei ollutkaan sitä Natsit ja kommarit maailmalla-ketjua, vaan ainoastaan Suomen. Tulin ennen aikojani, siis laittaneeksi tämän postauksen, ennen kuin luin rajauksen ketjun nimessä. Ehkä aasinsiltana se, että hyvä, ettei meillä koskaan tapahtunut ääriliikkeiden terrorismia tuossa mitassa, mutta onko kuitenkin Suomen poliittisessa liikehdinnässä 70-luvulla perkaamisen varaa?
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kivaa, hieman tosin jää epäselväksi miten tämä liittyy Suomen politiikan äärilaitoihin.

Eivät nämä ääriliikkeet valtioiden rajoja täysin tottelevaisesti noudata. Vaikka RAF ei suoraan liity Suomeen eikä irrallinen uutisen linkkaaminen sinällään kuulu ketjun aiheeseen, kyllä asiasta keskustelu on relevanttia myös Suomen ääriliikekentän ja sen potentiaalin ymmärtämiseksi. Tästä on jo aikaa, mutta Ylen jutussa pohdittiin joskus syitä siihen, miksi Suomessa äärivasemmisto ei päätynyt RAF:n tielle ja olisiko siihen ollut aineksia.


- Kyllä me puheen tasolla ajoimme väkivaltaista vallankumousta ja yhteiskuntajärjestelmän muutosta. Ja oli kai enemmän tai vähemmän sattumaa, ettei siinä menty rajan yli, sanoo sosiologi Kati Mustola, itsekin entinen taistolainen.

Poliittisen historian professori Kimmo Rentola kirjoittaa Suomi –terrorismi –Supo –kirjassa vuodelta 2011, miten Vanhan valtauksen järjestäneen Ylioppilaat - Studenterna –ryhmän yksi kärkimiehistä Nils Torvalds oli Ruotsalaisen kansanpuolueen nuorisoseminaarissa rynnännyt saliin Suomi-konepistoolin kanssa, astunut korokkeelle ja karjaissut: ”Se alkoi nyt. Liikkumatta, kaikki. Paskanjauhanta loppuu tähän.”

...

Taistolaiset periaatteessa kannattivat väkivaltaista vallankumousta mutta ei sen toteuttamista tässä ja nyt. Uho jäi yksittäisten kirjoitusten ja puheiden, sekä ennenkaikkea julistavien laulujen varaan.

- En ole kuullut enkä nähnyt, että 70-luvulla olisi ollut konkreettista taistolaisten vallankumoussuunnitelmaa. Vastustajien taholla kyllä pelättiin sellaista vakavasti, sanoo Rentola, joka niinikään on entinen taistolainen.

Millä tavalla lauluissa uhottu vallankumous sitten käytännössä olisi toteutettu?

- Se oli kamalan hataraa, abstraktia ja absurdiakin, Kati Mustola muistelee kaveripiirinsä vallankumouskeskusteluja.

- Nuoruuteen liittyy lyhytjänteisyys. Ei ainakaan minulla ollut mitään konkreettista visiota. Riitti ajatus siitä, että sitten ollaan onnellisia. Nyt täällä on huonosti asiat, varsinkin työläisillä ja sitten on kaikki paremmin, kun on saatu se vallankumous, Mustola kertoo.



Torvaldsin konepistooli ei ollut aito. Toki osaltaan on ymmärrettävää, että vanhat taistolaiset vähättelevät liikkeen todellista uhkaa (vrt. äärioikesto, "pojat on poikia, nuorena tehdään tyhmyyksiä") mutta kyllähän Suomen ja Saksan tilanne selvästi erosi merkittävästi ja syiden pohtiminen on kiinnostavaa.
 

Alejandro

Jäsen
Poliittisen historian professori Kimmo Rentola kirjoittaa Suomi –terrorismi –Supo –kirjassa vuodelta 2011, miten Vanhan valtauksen järjestäneen Ylioppilaat - Studenterna –ryhmän yksi kärkimiehistä Nils Torvalds oli Ruotsalaisen kansanpuolueen nuorisoseminaarissa rynnännyt saliin Suomi-konepistoolin kanssa, astunut korokkeelle ja karjaissut: ”Se alkoi nyt. Liikkumatta, kaikki. Paskanjauhanta loppuu tähän.”
Haha, mitä helvettiä. Luulin aluksi, että vitsailit. Sitten ajattelin tuon kirjan olevan fiktiivinen teos. Lopuksi selvisi googlettamalla, että tämähän on ihan tosi juttu. Naurattaa, että olen äänestänyt Torvaldsia vieläpä presidentinvaaleissa hänen silloisen selvän Nato-kantansa vuoksi.

Kaikkea sitä oppiikin, kun viettää aikaansa jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös