Äänestys: Vuoden Parhaat Elokuvat 2012

  • 15 184
  • 108

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Taas on menty yksi vuosi ajanlaskussa eteenpäin ja jatkoaikalaiset ovat taas kuluttaneet elokuvateattereiden penkkejä ja omia sohviaan elokuvataiteen merkeissä. Siksipä onkin aiheellista järjestää Kahdeksas Vuotuinen Jatkoajan Melko Epävirallinen Elokuvaäänestys eli VJMEEÄ8. Jo legendaariseksi muodostunut VJMEEÄhän kuuluu jo Jatkoajan kaanoniin siinä missä eräiden palstalaisten ylisuuren ruumiinosat ja Penan faksikin.

Suomessa kun ollaan, äänestyskelpoisia äänestyksessä ovat tuoreet elokuvat jotka saivat Suomen ensi-iltansa vuoden 2012 aikana, tai jotka valmistuivat vuoden 2012 aikana ja on syytä olettaa että ne eivät ole tulossa teatterilevitykseen Suomessa myöhemmin. Esim. loppuvuodesta Oscar-kilpaan valmistuneet elokuvat eivät siis ole äänestyskelpoisia, koska ne rantautuvat Suomeen vasta keväämmällä.

Seuraavassa viestissä on mahdollisimman kattava lista Suomessa ensi-iltansa saaneista elokuvista. Jos joku löytää listasta selkeitä puutteita tai jotain mikä sinne ei kuulu, kannattaa asiasta huudella niin yritän korjata tilanteen. Huom! Äänestyskelpoiset elokuvat eivät siis rajoitu listan elokuviin, lista on vain apuna huonomuistisille. Jos jonkin elokuvan äänestyskepoisuudesta on epäselvyyttä, kyselkää ihan rohkeasti niin selvitellään.

Ääntenlaskentaa helpottaisi huomattavasti jos äänestäjät käyttäisivät elokuvista listasta löytyviä nimiä (tai ainakin sinne päin), jotka ovat nimiä joilla elokuvia on Suomessa levitetty.

Ääniä voi antaa viidelle parhaalle elokuvalle, ja pisteet jakautuvat hyvinkin loogisesti 5-4-3-2-1. Toki voi äänestää vaikka vain yhtä elokuvaa jos siltä tuntuu, silloin parhaaksi äänestetty saa luonnollisesti viisi pistettä.

Äänestysaikaa annetaan noin 12210 minuuttia, eli äänestys päättyy keskiyöllä sunnuntaina 6.1.2013 ja sen jälkeen annetut äänet diskvalifioidaan. Tulosten laskentaan saattaa tietenkin hetki mennä jos äänestäjiä on kovinkin paljon mutta viralliset tulokset pyritään julistamaan mahdollisimman pian äänestyksen päätyttyä. Omaa viestiään voi muuttaa äänestyksen sulkemisajankohtaan asti jos haluaa tehdä muutoksia antamiinsa ääniin.

Annettujen äänten perustelu on vapaaehtoista mutta suotavaa.


Aikaisemmat äänestykset ja voittajat:
2005 - voittaja: Sin City
2006 - voittaja: The Departed
2007 - voittaja: The Simpsons Movie
2008 - voittaja: Yön ritari (The Dark Knight)
2009 - voittaja: Gran Torino
2010 - voittaja: Inception
2011 - voittaja: Black Swan
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
007 Skyfall
2 päivää New Yorkissa
3 Simoa
Abraham Lincoln: Vampire Hunter
Albert Nobbs
Alistuminen
The Amazing Spider-Man
American Pie: Luokkakokous
Anonyymit romantikot
Argo
The Artist
Asterix & Obelix Britanniassa
The Avengers
Barbara
Battleship
The Best Exotic Marigold Hotel
The Cabin in the Woods
Café de Flore
Call Girl
Carnage
Le Chef - Rakkaudesta ruokaan
Chronicle
Cosmopolis
A Dangerous Method
Dark Shadows
Delfiinitarina
The Descendants
Diktaattori
Dredd
Ella ja kaverit
Enkelten siivu
Expendables 2
Faust
Friends with Kids
Get the Gringo
God Bless America
The Grey
Hamilton - Kansakunnan puolesta
Happy End
Haute Cuisine - Mestari keittiössä
Hay Road
Haywire
Helinä-keiju ja siipien salaisuus
Hobitti - Odottamaton matka
Hotelli Transylvania
Hugo
Hulluna Saraan
Humiseva harju
Hypnotisoija
Härmä
Ice Age 4: Mannerten mullistus
Imaginaerum
Iron Sky
J. Edgar
Ja saapuu oikea yö
John Carter
Juoppohullun päiväkirja
Just the Wind
Jäälohikäärme
Kaivontekijän tytär
Kaksi tarinaa rakkaudesta
Katmandu - Taivaan peili
Keinoja kaihtamatta
Keinottelua
Kilimanjaron vuoret
Killer Joe
Killing Them Softy
Kohta 18
Korsoteoria
Koskemattomat
Koti eläintarhassa
Kovasikajuttu
Kukkulan tyttö, sataman poika
Kulman pojat
Kummisetäni thaimorsian
Kuningas Litmanen
Kuudennen kerroksen naiset
Käräjävuorentie
Lawless
Lemmenlomalla
LOL
Looper
Lorax
Love Is All You Need
Luihin ja ytimiin
Lumikki ja metsästäjä
Madagascar 3: Europe's Most Wanted
Magic Mike
Martha Marcy May Marlene
Matka 2: Salainen saari
Matkalla
Medusan perintö
Men in Black III
Metsän tarina
Miss Farkku-Suomi
Mission: Impossible - Ghost Protocol
Mitä odottaa kun odottaa
Moonrise Kingdom
Nainen, jonka nimi on Nathalie
Nicostratos-pelikaani
Nightmare - Painajainen merellä
Niko 2 - Lentäjäveljekset
Nobelin testamentti
Nälkäpeli
Olipa kerran Lumikki
Paholainen sisälläni
Palme
Pappi lukkari talonpoika vakooja
Paranormal Activity 4
ParaNorman
Piin elämä
Piranha 3DD
The Pirates! Band of Misfits
Poikani Kevin
Poliisit
Polttarittaret
Project X
Prometheus
Puhdistus
Punaisen metsän hotelli
Raakalaiset
Rahalla saa 2
The Raid: Redemption
Rakkauden pelikenttä
Rakkauden rasvaprosentti
Rakkaudesta, unelmista ja kaloista
Ranskalainen viikonloppu
Rat King
Rautarouva
Reunalla
Revenge - Lupa tappaa
Risto Räppääjä ja viileä Venla
Robin
Rock of Ages
Rouva Presidentti
Russian Libertine - Venäjän vapain mies
Saapasjalkakissa
Salakuljettaja
Saunavieras
Shadow Dancer
Shame
Sinister
Sinivalkoinen valhe
Sirocco
Sota on julistettu
Sotahevonen
Soul-siskot
Step Up: Revolution
Suomen marsalkka
Syvänsininen meri
Säilöttyjä unelmia
Taistelu Näsilinnasta 1918
Takaisin pelissä
Take This Waltz
Taken 2
Ted
Terraferma
This Must Be the Place
Tie pohjoiseen
Titaanien raivo
To Rome with Love
Total Recall
Tropa de Elite 2 - Eliittijoukot
Turvatalo
Twilight Saga - Aamunkoi - Osa 2
Tähtitaivas talon yllä
Un Amor
Underworld: Awakening
Urhea
Vallan kääntöpuoli
Vares - Kaidan tien kulkijat
Vares - Pimeyden tango
Vares - Uhkapelimerkki
Veden peili
Viiden päivän sota
Viisi legendaa
Vuosaari
War of the Dead - Stone's War
Yön ritarin paluu
Zambezia - Lintukodon siipiveikot
Zarafa
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Mitenkäs toi elokuva Varasto? Tiedän että on 2011 tuotantoa, mutta ensi-ilta oli uuden vuoden tienoilla ja keräsi yleisönsä 2012 puolella. Oikeasti sarkastinen ja hauska suomikomedia puolustaa paikkaansa, joten ääni Varastolle!
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Meikäläinen piti Yön ritarin paluusta, joten ääni sille.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Mitenkäs toi elokuva Varasto? Tiedän että on 2011 tuotantoa, mutta ensi-ilta oli uuden vuoden tienoilla ja keräsi yleisönsä 2012 puolella. Oikeasti sarkastinen ja hauska suomikomedia puolustaa paikkaansa, joten ääni Varastolle!

Varasto sai tosiaan ensi-iltansa vuonna 2011 ja oli mukana viimevuotisessa äänestyksessä, jossa saalisti peräti yhden pisteen, eli ei ole äänestyskelpoinen tässä äänestyksessä. Johonkin se raja on vaan vedettävä.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
5 p - 007 Skyfall
4 p - Yön ritarin paluu
3 p - Vares - Uhkapelimerkki
2 p - Vares - Kaidan tien kulkijat
1 p - Vares - Pimeyden tango

Mikään noista ei nyt jäänyt erityisesti mieleen, Varekset ehkä osin negatiivisesti (varsinkin viimeinen, se oli huono). Mutta muita elokuvia en ole nähnyt. Olinkin jo lisäämässä myös Varaston (5 p) mutta valitettavasti se näköjään diskattiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Varasto sai tosiaan ensi-iltansa vuonna 2011 ja oli mukana viimevuotisessa äänestyksessä, jossa saalisti peräti yhden pisteen, eli ei ole äänestyskelpoinen tässä äänestyksessä. Johonkin se raja on vaan vedettävä.

Oolrait. Tyydyn tähän.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arizona Coyotes
5: Kulman pojat
4: Kuningas Litmanen

Muita elokuvia en ole nähnyt, joten en anna pisteitäkään.
 

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
5 pistettä - Cabin in the Woods
4 pistettä - The Raid: Redemption
3 pistettä - Prometheus
2 pistettä - Underworld: Awakening
1 piste - Total Recall

Olipahan vaikeaa, kun paria lukuunottamatta huonoista piti valita vähiten huonot. Hobitti yhä näkemättä ja kiilaisi aika varmasti listalle. Aika heikko elokuvavuosi kaikkineen. Total Recall yllätti, joten sille virallinen hassutteluääni, kun ei mitään muuta tule mieleen. En huomannut Underworld: Awakeningia listalla, vaikka eikös se Suomessa tämän vuoden alussa teattereihin ilmestynyt?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
5p. Luihin ja ytimiin
4p. The Artist
3p. Hobitti – Odottamaton matka
2p. Killing them softly
1p. Yön ritarin paluu
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Varmaankin näin:

1. Rautarouva, 5p
2. Puhdistus, 4p
3. Miss Farkku-Suomi, 3p
4. J. Edgar, 2p
5. 007 Skyfall, 1p

Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja olisi varmasti päässyt listalle, mutta katsoin sen lentokoneessa Atlantin yli lentäessäni - ilman tekstitystä ja huonolaatuisten kuulokkeiden kautta kuultuna. Nukahdin lisäksi elokuvan puolivälissä. Se, mitä tajusin, ja mitä näin, vaikutti varsin lupaavalta. Valitettavasti en ehtinyt katsastaa elokuvaa teatterissa.

edit: Härmä pois, Puhdistus kakkoseksi. Silmät harittivat kun luin elokuvien listaa...
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
5p. 007 Skyfall
4p. Ted
3p. Pappi lukkari talonpoika vakooja
2p. Expendables 2
1p. Haywire

Eipä jäänyt erityisemmin varaa valita, kun seitsemän elokuvaa tuolta listalta tuli nähtyä.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
007 Skyfall
Argo
The Artist
The Avengers
The Cabin in the Woods
Chronicle
Haywire
Hobitti - Odottamaton matka
Hugo
Hypnotisoija
Iron Sky
J. Edgar
Looper
Men in Black III
Mission: Impossible - Ghost Protocol
Pappi lukkari talonpoika vakooja
Prometheus
Vallan kääntöpuoli
Yön ritarin paluu


Vähän vähemmän on tänä vuonna tullut uusia leffoja katseltua. Ylläolevat 19 leffaa olen nähnyt, niistä 15 teatterissa.

Alkuvuoden isoista The Artist ja J. Edgar eivät juuri vakuuttaneet, Pappi lukkari jne. ja Vallan kääntöpuoli olivat mainioita draamoja. Hugo oli maaginen kokemus.

Isoista "mainstream-leffoista" Avengers oli Marvel-fanille silkkaa mannaa, Batman ja Prometheus aika isoja pettymyksiä molemmat, Skyfall hyvä Bondiksi mutta ei sen kummempaa ja Men in Black III aika odotetusti viihdyttävä mutta vähän laimea. Hobitti oli mainio, mutta ei tavoittanut liian isoiksi paisuneita odotuksia.

Hyvä scifi on aina poikaa, ja Looper hoiti sen tontin hienosti. Argo oli hyvin ohjattua draamaa mainioilla näyttelijöillä. The Cabin in the Woods oli ehdottomasti vuoden positiivisin yllättäjä.

Ei elokuvavuosi huono voi olla jos mm. Hobitin ja Tinker Tailorin tasoisia leffoja täytyy jättää ulos top viidestä.

1. The Avengers
2. The Cabin in the Woods
3. Looper
4. Hugo
5. Argo


Näkemättä toki on monta kiinnostavaakin leffaa, mm. Carnage, A Dangerous Method, Koskemattomat ja Life of Pi. Päivitellään listaa jos siihen vielä aihetta tulee.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
5. Skyfall
4. Hobitti - Odottamaton matka
3. Diktaattori
2. Chronicle
1. Kulman pojat

Tuosta Kulman pojista sen verran, että yllätyin todella positiivisesti katsoessani tämän. Onhan tuossakin leffassa paljon turhia ja ei niin hauskoja juttuja mukana, mutta tietyn tyyppinen "must see"- pätkä kaikille intohimoisesti urheiluun ja penkkiurheiluun suhtautuville. Hauskoja "toi on niin totta"-mielleyhtymiä herätti itsessäni.

Skyfall sai multa viisi pinnaa. Tästä olen kirjoittanut Bond- ketjussa enemmän, mutta kaikessa lyhykäisyydessään: tyylikäs ja kylmänviileä leffa, karismaattinen Craig sekä loistava Javier Bardem. Piste.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
5p: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja
Huikein näkemäni elokuva vuosikausiin: hillitty, pelkistetty, pohdiskeleva ja viimeisen päälle tyylikäs.
------------------------------------
4p: Korsoteoria
3p: Metsän tarina
2p: Yön ritarin paluu
1p: Iron Sky


Esim. Looper ja Prometheus olisivat voineet yhtä hyvin yltää kärkiviisikkoon, mutta pelkkä visuaalinen näyttävyys ei riittänyt kompensoimaan sisällön onttoutta.
 
Viimeksi muokattu:

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
1. The Raid: Redemption 5 p.
2. The Cabin in the Woods 4 p.
3. 007 Skyfall 3 p
4. Dark Knight Rises 2 p
5. Avengers 1 p
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
1. KovaSikaJuttu 5 p.
2. Miss Farkku-Suomi 4 p.
3. Tie Pohjoiseen 3 p
4. Vares-Kaidan tien kulkijat 2 p
5. Kulman Pojat 1 p
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
1. Carnage 5p
2. The Artist 4p
3. Rautarouva 3p
4. Barbara 2 p
5. Hypnotisoija 1p
Nämä on ainakin nähty, joten niille pisteet. Järjestys voisi olla toinenkin, koska yksikään ei ollut viiden tähden elokuva, mutta kaikki ihan katsottavia elokuvia.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Peräti kaksi leffaa olen tämän vuoden tuotannoista nähnyt.

5 pist: Madagascar 3
4 pist: Ice Age 4
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
007 Skyfall
Abraham Lincoln: Vampire Hunter
The Amazing Spider-Man
American Pie: Luokkakokous
The Avengers
Battleship
The Cabin in the Woods
Dark Shadows
Dredd
Expendables 2
Ice Age 4: Mannerten mullistus
John Carter
Killer Joe
Looper
Madagascar 3: Europe's Most Wanted
Medusan perintö
Men in Black III
Mission: Impossible - Ghost Protocol
Nälkäpeli
Poliisit
Prometheus
Taken 2
Ted
Total Recall
Urhea
Yön ritarin paluu


Tänä vuonna ensi-iltansa saaneista leffoista nuo 26 leffaa on tullut nähtyä. Muutama täysosuma mahtuu joukkoon, mutta valitettavan moni paska leffa on nähnyt päivänvalonsa tänä vuonna.

1. Avengers

2. Ted

3. 007 Skyfall

4. Dark Shadows

5. Yön ritarin paluu

Niukasti viidennestä sijasta jäivät The Amazing Spider-Man, Ice Age 4 ja Killer Joe.

Jos pitäisi valita taas viisi huonointa leffaa, muodostuisi lista seuraavaksi:

1. Abraham Lincoln: Vampire Hunter
2. John Carter
3. Nälkäpeli
4. Prometheus
5. Battleship (Rihanna eikä Brooklyn Deckerkään pelasta tätä leffaa)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös